"Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella."

Voltaire

Ylen vihaamat ”Venäjä-trollit” valheiden paljastajina

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Venäjän trollit nimitys on osa Yhdysvaltojen ja Nato-rintaman propagandasotaa Venäjää vastaan. Suomen olisi kuitenkin erittäin tärkeää säilyttää puolueettomat ja ystävälliset suhteet niin itään kuin myös länteen. Sitä vastoin Suomen poliittinen mafia on heittäytynyt Yhdysvaltojen johtaman lännen koalition jalkoihin ja Venäjän viholliseksi. Tätä Suomen poliittisen koneiston järjettömyyttä, maanpetturuutta ja halpamaisuutta on vaikea käsittää isänmaallisuuden sekä oikeudenmukaisuuden arvopohjasta katsottuna.

Yllä mainittu propagandasota lännen ja Venäjän välillä on tietysti vain näennäistä suunpieksäntää, jota käytetään muiden muassa poliittisena polttoaineena lietsoessa vastakkainasettelua lännen ja idän välille ja se palvelee kasvottomien globalistien imperialistisia intressejä. Yhdysvalloissa7 ja Venäjällä8 vaikuttaa samaa hengenheimolaisuutta edustava eliitti, jolla on juurtunut läheinen suhde terroristivaltio-Israeliin. Luonnollisesti vastakkainasettelusta kärsii itäisen suurvallan naapurit kuten esimerkiksi Suomi. Yhdysvalloilla ja Venäjällä ei todellisuudessa ole konfliktin vaaraa keskenään, mikään ei siltikään estä suurvaltojen vaikutuspiirissä olevien maiden kuten Suomen ja Ruotsin ajautumista Venäjän suuntaan aseellisten konfliktien myrskynsilmään onnettomin seurauksin.

Kyseinen vastakkainasettelu toimii prosessina kohti Uutta maailmanjärjestystä.

 

Kioski kirjoittaa

Meillä on onneksi tämä ”Venäjä-trollien” (V-trollit) toimintaa paljastava lyömätön asiantuntija Jessikka Aro, joka ilmoitetaan suomalaiseksi toimittajaksi. Aro penkoo ja sotkee Yleisradion Yle Kioskissa.1 Hänet palkittiin vuoden 2015 juutalaiseen eliittiin kuuluvan Bonnierin journalistipalkinnolla juttusarjasta ”Venäjän trollit Suomessa”.2 Tämä palkinto viestittää osaltaan sen, minkä eliitin leiriä Aro tarinoillaan palvelee.

 

Nato trollin, Venäjä trollit.

Kioskista julistetaan:

Venäjän johdon propagandaviestejä levittävät trollit yrittävät vaientaa ja harhauttaa suomalaisia sekä manipuloida verkon kansalaiskeskustelua, ilmenee Kioskin selvityksestä. Keinoina trollaajat käyttävät nimittelyä, viestien vääristelyä ja massiivista disinformaation levitystä.1

V-trollausta kuulemma harjoitetaan ainakin seuraavien kanavien kautta: Sosiaalisen median palvelut (Twitter, Facebook jne.), videopalvelut kommenttiosioineen (YouTube, LiveLeaks), erilaiset keskustelupalstat, valhemedioiden eli tiedotusvälineiden kommenttiosiot (Iltalehti, Helsingin Sanomat, MTV, YLE jne.) ja Venäjän johdon mieltymyksiä myötäileviä julkaisuja.1

Tosin Ylen kioskin anti on vuodelta 2015, mutta asiat ovat edelleen periaatteessa ajankohtaisia, sillä luultavasti ”Venäjä-trollien toiminta” on vain kiihtynyt, sillä heidän vaientamiseksi on virallinen Suomi joutunut tilaamaan maaperällemme jenkkiarmeijan hyökkäyksenä maahamme jenkkien omalla luvallaan.

 

Venäjätrollaamista

Aro, Saara Jantunen, Oksaset, yms. asiantuntijat, Suomen poliittinen mafia ja näitä erehtymättömiä saumattomasti tukeva valhemedia ovat ne tahot, jotka määrittelevät ketkä ovat ”Venäjä-trolleja”.

Aro toteaakin, että ne vasta ovatkin V-trolleja, jotka myötäilevät Venäjän poliittisten johtajien, eritoten Putinin, linjaa.

Ja että trollaajat suosivat luotettavina pitämiensä RT:n (joka oli aikaisemmin nimellä Russia Today), Ykköskanavan (Pervii Kanalin) sekä nykyisin myös suomen kielellä toimivan Sputnik Newsin uutisten jakamista.

Mutta kuinka teistä on Aron laita? Onko sellainen henkilö V-trolli, jos vipittömästi uskoo kyseisten uutisten edustavan totuutta, ja täten jakaa sitä totuutena, kuten Aro ja muut asiantuntijat levittävät Yhdysvaltojen poliittisella dogmatiikalla kyllästettyä ja vääristelevää lännen tiedotusvälineiden antia. Tiedon välitys ilman agendaa ei pitäisi vielä olla trollausta, mutta esimerkiksi ylen toimittajilla näyttää agenda löytyvän. Agenda on kansainvälisen negatiivisen globalisaation edistäminen ja globalistien antaumuksellinen nöyristely Suomen hyvinvoinnin kustannuksella sekä Suomen kytkeminen entistä tiiviimmin läntiseen Nato-rintamaan Venäjälle vihamielisen geopoliittisen asetelman varmistamiseksi.

 

Venäjä-trollit” ovat kuitenkin oikeassa

Valtamedian pilkkaa ”V-trolleiksi” tai Venäjän ajamaa ohjelmaa palveleviksi provokaattoreiksi niitä toimijoita, jota vastustavat asiatietoihin perustuen Suomen kritiikitöntä lähestymistä läntiseen liittoumaan ja antautumista Nato-rintaman hyväksikäytettäväksi. Tällä käytöksellään maan vallanpitäjät hankkiutuvat Venäjän viholliseksi. Tämä on ulkopoliittisena käytöksenä äärimmäisen typerää, varomatonta, vastuuntunnotonta, halpamaista ja täyttää maanpetturuuden sekä valtiopetoksellisuuden tunnusmerkit.

Oletetut provokaattorit vastustavat sitä, että Suomea ujutetaan Naton jäseneksi muiden muassa EU:n puolustusyhteistyön ja isäntämaasopimuksen kautta. Luonnollisesti antiglobalistit vastustavat yleensä Suomen liittymistä Natoon.

Valta- eli valhemedian nimittämät ”V-trollit” ymmärtävät, että Nato-jäsenyys ei tarjoa Suomelle turvallista yhteistä puolustusta, joka estäisi maahan hyökkäyksen mahdollisuuden. Suomi sijaitsee Venäjän nenän alla, eritoten kuin esimerkiksi Espanja ja Ranska. Konfliktin sattuessa lännen ja idän välille Suomi olisi molempien ”taistelevien” osapuolien poljettavana. Hädän keskellä maamme olisi täysin omillaan, kukaan ulkopuolinen ei tule pudottamaan hiushaituvaansa Suomen puolesta. Nato toimii pelkästään paperiesikuntana ja sillä ei ole omaa puolustusta.

”V-trollit” vielä painottavat Suomen puolueettomuuspolitiikan tärkeyttä ja hyvien ja hedelmällisten suhteiden luomista ja ylläpitämistä itäiseen naapuriin. Toki he haluavat hyviä suhteita kuhunkin ilmansuuntaan.

Miksi heilahtaa ”V-trollin” pilkkakirves yllä esitetystä toiminnasta?

Lisäksi ”V-trollit” vastustavat sitä, että:

Suomi on luisunut rauhan ajan synkimpään talouskriisiin. Julkista taloutta supistetaan ja työn hintaa kavennetaan. Tätä asiantilaa Sipilän hallitus on edistänyt esimerkiksi karsimalla etuuksia eläkeläisiltä, opiskelijoilta, työttömiltä, sairailta ja vanhuksilta. Taantuman ja eriarvoistumisen kiristyessä järjetön monikultuurisuuspolitiikka esimerkiksi pakolaisvyörytyksenä vaatii jatkuvasti suurempia osuuksia varauksina valtion tulevaan budjettiin. Poliittinen eliitti syöksee Suomen, sen kansallisvarallisuuden ja suomalaisten työntulokset kasvottomien ylikansallisten rahaimperialistien hyödyksi ja syyllistää kansaa talouskriisin aiheuttajaksi. Kantaväestön asema heikkenee ja hyvinvointivaltio on historiaa.

Bildresultat för Globalistien vastainen taistelu kuva

”V-trollit” taistelevat mafiaa eli globalisteja vastaan.

Valtavirtamedia toistelee, toinen toiseltaan kopioituja muunneltuja ”totuuksia” ja suoranaisia vääryyksiä, jotka steriilisti annosteltuina ujutetaan yleisön sokaisemiseksi todellisesta yhteiskunnan tilasta.

Monet ”V-trollin” maineessa olevat internet-julkaisut ja yksityiset taistelijat yrittävät toimia vallan vahtikoirana, iskeäkseen muun muassa globaalien pankkiirieliittien ja kansainvälisen pääoma imperiumin maailman taloudellista ja sosiaalista kurjuuden tuottamista vastaan. Täten ”provokaattorit” kamppailevat Suomen poliittisen eliitin kovanlinjan uusliberalistisia arvoja ja niiden mukaisia linjauksia vastaan.

Hyvin usein ”V-trollien” sisä- ja ulkopoliittinen kanta on selvä: Suomen tulee erota Euroopan Unionista, isäntämaasopimuksesta, olla liittymättä sotilasliitto Natoon ja vapaakauppasopimuksiin, joita esimerkiksi TTIP ja CETA edustavat. Maahan on saatava itsenäinen talouspolitiikka ja valtiolle tulee taata oma raha sekä sen luontioikeus. Valtio voi rahoittaa kotimaisia investointeja korottomilla lainoilla, hyvinvointivaltion jälleenrakennus on aloitettava ja niin edelleen. Lisäksi, että elintasopakolaiset on palautettava lähtömaihinsa ja suomalaisen kulttuuriperimän arvomaailma nostettava kunniaan.

Kysymme toistamiseen, miksi yllä mainittuja jaloja arvoja, yhteiskunnan yhtenäistymistä, hyvinvointia ja tervettä elinvoimaisuutta edistävien funktioiden rakentaminen on niin ”kriminaalia” toimintaa, että siitä älähtää ”V-trollin” vastainen pilkkakuoro, jonka metakan saattelemana poliittinen koneisto, arvoliberaalit, massamedia sekä poliittinen poliisi (polpo) vainoavat pirullisella innolla näitä toimijoita.3

 

Miksi ”V-trollin” leimasin napsahtaa otsaan helposti?

”V-trolliksi” leimaamisessa on kysymys globaalin valtaeliitin lakeijoiden, joihin kuuluvat suomalaiset maanpetturipoliitikot, pelonsekaisesta ja osittain hysteerisestä varautumisesta tukkimaan aktiivisten kansallismielisten ja isänmaallisten ihmisten suut. Tämä on verrattavissa noitavainoihin, jos niitä todellisuudessa on ollutkaan.

Täten valta- eli valhemedia, puoluekoneisto, suvaitsevainen virka-aparaatti yms. instituutiot eli lyhyesti sanoen Suomen poliittinen entiteetti kokonaisuudessaan tarvitsee ”V-trolli” kampanjaa tehdäkseen tyhjäksi aktivistien ja parlamentaarisen politiikan ulkopuolella toimivien tahojen uurastuksen Suomen vapauttamiseksi poliittisesta mafiasta.

”V-trollin” pilkkanimitystä käytetään siis surutta sellaisista operoijista, jotka haluavat puolustaa Suomen pelastumisesta lännen ja idän vastakkainasettelun aiheuttamalta tuholta sekä globalistien kynsistä. Halventava leima huitaistaan otsaan riippumatta siitä, onko kyseessä todellinen V-trolli tai puolueettomuuspolitiikan kannattaja.

Nämä yllä mainitut seikat vaikuttavat siihen, että ”V-trollin” leimasin lyödään otsaan hyvin herkästi.

Venäjäfobia.

Mikäli aitoja V-trolleja on olemassa, niiden voidaan teoretisoida olevan sionistisen lännen ja toisaalta Venäjän tietyn poliittisen sionistisen sektorin yhteistyön tulos. Tällöin lännessä, kuten esimerkiksi Suomessa tietyt kansankerrokset saadaan vihamieliseksi Venäjää ja venäläisiä kohtaa. Tämä voi realisoitua suoranaisena Venäjäfobiana (russophobia). Toisaalta Venäjällä onnistutaan tällöin lietsomaan länsivihamielisyyttä, joten tällöin toteutuisi täydellinen vastakkainasettelu hajota ja hallitse ohjelmana. Kuitenkin venäläiset ovat suomalaisten veljeskansaa, jotka taatusti voisivat elää naapuriveljeydessä keskenään ilman vihan lietsontaa.

Yhdysvaltojen liittouma ja Venäjän sionistit ovat sotien taustalla

Kioski paljastaa, että ”V-trollien” mukaan:

Ukrainan sodasta syytetään Yhdysvaltoja, Euroopan unionia ja ”Ukrainan fasisteja”. Suomen poliitikkoja haukutaan Venäjän-vastaisuudesta ja sodanlietsonnasta. Sama viesti voidaan kopioida tismalleen tai lähes samansisältöisenä usealle eri Facebook- ja uutissivustolle tai lähettää Twitterissä useille käyttäjlle.1

Kuvitteleeko Aro vakavissaan, että Facebook- ja uutissivustoille tai Twitterissä kierrätetyt Venäjästä positiiviseen sävyyn esitetyt viestit edustaisivat jotain vakavaa Venäjän johdon alaisuudessa prosessoivaa informaatiosotaa? Yhtälailla somessa rehottaen virtailee mielipiteiden kirjo runsaana, mitkä ovat osoittamatta mitään erikoista agendaa puoleen jos toiseenkaan vaan heijastavat kansakunnan mielialoja eri asiayhteyksistä.

Petro Porošenko ja Sauli Niinistö.

Todellakin Ukrainan sota on Yhdysvaltojen liittouman aikaansaannos. Kiovan Maidanin tapahtumat olivat mittava hanke sionistien valjastamalta Yhdysvaltojen liittoumalta, missä onnistuttiin lähes täydellisesti.

Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 ei ollut laitonta, vaan se oli kansanäänestyksen tulos, jossa venäjämieliset voittivat.4

Taannoin entinen ulkoministeri Paavo Väyrynen selitti MTV:n huomenta Suomi ohjelmassa, että Kiovassa tehtiin Yhdysvaltain tuella vallankaappaus, jonka seurauksena laillisesti valittu johto joutui poistumaan maasta. Uusi hallitus kielsi venäjän kielen käytön ja lähti hakemaan Nato-jäsenyyttä. Yhdysvalloissa poliitikot ymmärsivät, että pyrkimys Ukrainan viemiseksi Natoon, pakottaisi Venäjän ottamaan Krimin haltuunsa. 5

Ukrainan venäjänkielinen väestö halusi entistä innokkaammin liittyä Venäjään, kun sionistien eli Yhdysvaltojen tukeman juutalaisen ammattirikollisen Petro Porošenkon 6 uusi hallitus kielsi venäjän kielen käytön maassa.

Ukrainan konfliktissa synnytettiin geopoliittinen vastakkainasettelu länsimaiden ja Venäjän välille, samalla tavoiteltiin Naton laajentumista ja EU:n itäisen kumppanuuden ohjelmaa vahvistettiin.

Tässä yhteydessä on syytä selventää ”juutalaisen” eliitin yhteyttä näihin kansainvälisiin kuvioihin:

Yhdysvaltojen taustavoima on aina ”juutalaisen” eli sionistisen eliitin vaikutuksen seurausta. Nimetty eturyhmä on kyennyt käyttämään pienenä etnisenä eliittinä laajaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa nepotismin tai etnisen ryhmän välityksellä. Kysymys ei ole todellisesta älykkyydestä. Näitä yhteiskunnallisia vaikutteitaan nimetty eliitti on soveltanut lujittaessaan poliittista asemaansa entisestään vaimentaakseen kriitikot ja lobatakseen vieraan valtion eli Israelin intressien puolesta.7 Lisäksi ”juutalaisen” eliitin tuhotoiminta esimerkiksi mediamoguleina ja kansainvälisissä rahoituslaitoksissa on kiistaton.

Ukrainan kriisiin on syypää sionistinen länsi, ja sen laajentumiseen Ukrainan sisällissodaksi. Koska Venäjällä vaikuttaa myös sionistinen eli ”juutalainen” oligarkia8 , on pääteltävissä, että vastaava sionistinen oligarkia lisäsi sytykkeitä osaltaan Ukrainan kriisin liekkeihin. Itse Venäjällä tässä ei ole osuutta.

Suomen poliitikkoja haukutaan Venäjä-vastaisuudesta

Kioskin mukaan ”V-trollit” nimittelevät Suomen poliitikkoja Venäjä-vastaisuudesta. Tämän väittämän allekirjoittamiseen tuskin tarvitaan mitään Putin-fania. Suomen poliittinen mafia on suorastaan Venäjä-vihamielinen, ja jotkut jopa käyttäytyvät hyökkäävästi Venäjän suuntaan.

Suomen poliittisen mafian Venäjä-vihamielisyys esimerkiksi ilmenee virallisesti

Venäjän mustamaalaamisena,

Suomen miehittämisenä perustuslain vastaisesti jenkkiarmeijalla,

Isäntämaasopimukseen liittymisenä, joka myös on perustuslakia rikkova teko

ja Suomen mahdollisena liittämisenä paperijärjestöön Natoon.

Yllä mainitut neljä tekijää tarkoittavat hengenvaaraa suomalaisille ja syvää onnettomuutta Suomelle.

Venäjä-vihamielisyys ilmenee myös siinä, että Suomen poliittinen koneisto, sotilasjohto, asiantuntijat ja näitä palveleva valta- eli valhemedia synnyttävät kuumeisesti törkeitä valheita Venäjän vaarasta ja Venäjän trollitehtaista.

Lähi-idän sotahelvetti

Sionistien kontrollissa oleva läntinen arvoyhteisö on poikkeuksetta taustalla kaikissa niissä sodissa ja valtioiden sisäisissä konflikteissa, millä on kansainvälistä poliittista ja taloudellista vaikutusta.

Esimerkkinä sivutkaamme lyhyesti Lähi-idän strategiaa.

Liittoutuneiden hyökkäys Irakiin vuonna 2003 syöksi koko Lähi-idän kaaokseen. Tästä huolimatta Britannian entinen pääministeri Tony Blair vieläkin puolustaa voimakkaasti valtioterrorismiaan Irakin sodassa.

Saddamin kukistamisen syynä oli Israelin varteenotettavan vastustajan, Irakin riippumaton talouspolitiikka.10

Libyan murhattu johtaja Muammar Gaddafi yritti vapauttaa Afrikan maat IMF:n kaltaisten pankkien orjuudesta. Gaddafi valmistautui ottamaan kultadinaarin öljykauppaa varten ja luomaan uuden valuutan ja pankkijärjestelmän, joiden toiminta olisi ollut itsenäistä, ilman ulkomaalaisten toimijoiden vaikutusta.11
Tämä olisi tarkoittanut tähtitieteellisiä tappioita monikansallisille pankeille ja suuryhtiöille.
Niinpä Nato hyökkäsi Ranskan ja Yhdysvaltojen johdolla Libyaan, raunioitti hallituksen ja murhasi Gaddafin vuonna 2011.11

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan länsi käy sotaa Syyriaa vastaan erityisesti kahdesta syystä: Syyria tukee Israel-vastaista vastarintaa ja ylläpitää kansallistettua rahoitusjärjestelmää.12
Valtaosa maan pankeista, esimerkiksi Syyrian keskuspankki, Syyrian liikepankki, Maataloudellinen osuuspankki, Teollisuuspankki, Kansan luottopankki ja Kiinteistöpankki ovat valtion omistamia.12

 

Imperiumit

Yhdysvallat noudattaa puolustusdoktriiniaan, jonka laillisuus menee kansainvälisten lakien yläpuolelle. Tähän laillisuus raamiin sisältyvät ”terrorismin vastainen sota”, ”rauhaan pakottaminen” ja ”ennalta ehkäisevä puolustus”. Tämä USA:n suoltaman doktriinin mukainen valhepropaganda ja Venäjän uhka ovat tietysti pelkästään suursodan lietsontaa ja läntisen valta- eli valhemedian levittämää bluffia, jota ei täysjärkisen ihmisen, edes Ylen toimittajan luulisi levittävän. Joskin he sitä julkaisevat, sillä he ovat ylikansallisen imperialismin palveluksessa. Tämä joukkotiedonvälitys on todella alhaista ja inhottavaa toimintaa, erikoisesti siksi, että esimerkiksi Yle toimii pääsääntöisesti veronmaksajien varoilla. Täten kansa maksaa siitä, että heitä voidaan röyhkeästi harhauttaa.

Maailmanhistoriassa on esiintynyt mahtavia imperiumeja, kuten esimerkiksi Rooman valtakunta (509 eKr. -471), Keisarillinen Kiina (221 eKr. -1911), Espanja/ Portugali (1494 – 1975), Brittiläinen imperiumi jne..

Nykyisin Yhdysvaltojen johtaman lännen poliittinen valta ja taloudellinen hegemonia ovat hiljalleen siirtymässä Aasiaan. Näillä kullakin imperiumilla on ollut voimakas tarve levittää intressiensä mukaista propagandaa riippumatta siitä onko se ollut totta vai valhetta. Nykyisin saamme nauttia Brittiläisen ja Yhdysvaltalaisen liittouman siunaamista ”totuuksista”, sillä niiden tarkoituksena on yhdistää länsi ja Aasia yhdeksi Maailman hallinnoksi.

Luulisi Jessikka Aron myös oivaltavan, että esimerkiksi nykyinen läntinen imperiumi ei tee poikkeusta historiallisiin maailmanvaltoihin nähden, kun verrataan niitä totuuden puhumiseen. Nämä valtakoneistot propagoivat vain agendansa tueksi, eikä niiden sanoma ole aina lähelläkään totuutta.

 

Lopuksi

Itse asiassa Suomen asemoimista länteen on tapahtunut hiljalleen jo toisen maailmansodan jälkeen. YYA-sopimusta hyväksikäyttäen Suomi on varovaisesti lähestynyt tiiviimmin kohti läntistä arvoyhteisöä, joskaan ennen 1990-lukua siirtyminen ei saanut niin röyhkeitä muotoja kuin se nykyisin edustaa.

Nykyisessä Suomessa olisi enemmän tarvetta sisällissodalle kuin vuonna 1918. Ilman sotaa asiat eivät enää voi ratketa, eivätkä ne ratkea sodallakaan, jos oppositiolla ei ole riittävästi nopeutta ja tehokkuutta.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. http://kioski.yle.fi/omat/venaja-trollit-suomessa
  2. Terhi Upola: ”Venäjän trollit eivät vaienna minua” fi. Viitattu 15.3.2016.
  3. https://web.archive.org/web/20161206154616/http:/www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-poliisi-tarvitsi-voimakeinoja-uusnatsien-mielenosoituksessa-paikalla-myos-asema-aukion-kuolemantuottamuksesta-epailty/6200776; Jari Tervo (28.9.2015). Valkoinen roskaväki. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-8336058
  4. Krimin äänestystulos varmistui: Liki 97 prosenttia kannatti liittymistä Venäjään YLE Uutiset. 3.2014.
  5. https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/vayryselta-kovia-vaitteita-ukrainan-kriisiin-lansimaiden-toimet-aloittivat-sodan-venajan-oli-pakko-vallata-krim/6734120#gs.stm53GA
  6. https://www.strategic-culture.org/news/2014/05/24/weapons-prostitutes-drugs-things-poroshenko-associated-with.html
  7. http://www.unz.com/jpetras/the-rise-of-the-jewish-policy-elite-meritocracy-myth-and-power/
  8. Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25); http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/; The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/; The World’s Billionaires: http://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/; Gaaze, Konstantin (2014). ”Poker dlja odnogo”. Newtimes.ru (Novoje Vremja), 1.9.2014: http://www.newtimes.ru/articles/detail/86540; http://katehon.com/directives/revolutionary-terror
  9. https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jyrki-katainen-pohtii-muistuttavatko-venajan-toimet-sotatoimia-kyseessa-on-sama-asia-pyrkimys-vaikuttaa-itsenaisen-maan-tilanteeseen/6825954#gs.apjffQ
  10. Krassimir Petrov (23.1.2006)- Reference: LeMetropole Cafe: Saatavilla: http://www.masternewmedia.org//#ixzz4Dl8Torno; Krassimir Petrov (29.9.2004). Oil performance in a worldwide depression. Saatavilla: https://www.oroyfinanzas.com/en/2004/09/oil-performance-in-a-worldwide-depression/; Krassimir Petrov (17.1.2006). The Proposed Iranian Oil Bourse. Saatavilla: http://www.resilience.org/stories/2006-01-17/proposed-iranian-oil-bourse
  11. DV: Libya: All About Oil or All About Banking?
  12. Bashar al-Assadin haastattelu (1.7.2016). President Assad’s interview with SBS NEWS AUSTRALIA.
  13. Käkönen, Jyrki (2001). Suomen lyhyet askeleet länteen. WSOY.
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

98 Kommentit

  1. Teatteriako?

    Hyvä, ajankohtainen ja tarpeellinen artikkeli Marrkku Juutiselta.
    ”Luulisi Jessikka Aron myös oivaltavan, että esimerkiksi nykyinen läntinen imperiumi ei tee poikkeusta historiallisiin maailmanvaltoihin nähden, kun verrataan niitä totuuden puhumiseen. Nämä valtakoneistot propagoivat vain agendansa tueksi, eikä niiden sanoma ole aina lähelläkään totuutta.”

    Luulisi myös monen muun ’Bonnier-leiriläisen’ ymmärtävän tuon mutta kun ryhtyy rahan lakeijaksi niin silloin järki katoaa ja ahneus alkaa ohjata.
    Voi toki olla että moni tajuaakin mutta silti rahan kiusaus voittaa ja ryhtyy/sortuu valheiden ja propagandan levittäjäksi eli myy sielunsa saatanalle.

    Kun maamme eliitti on nyt virallisesti vastoin kansan enemmistön tahtoa lähtenyt läntisen, ’minulle-kaikki-arvoyhteisön’ lakeijaksi niin Venäjästä, joka edustaa aika lailla toisenlaista kulttuuria ja arvomaailmaa, on luonnollisesti tullut vihollinen tai ei-toivottu valtio. Valtio joka ei jaa sitä perikatoon johtavaa arvomaailmaa johon ’jahvelainen sionismi’ ja kulttuurimarxismi on Lännen vienyt, on toki – varsinkin kun se vielä näyttää lujittuvan ja säilyttävän suvereenisuutensa ja moraalisen ryhtinsä – kuin pelottava ja uhkaava haamu joka pitää eristää ja karkottaa ihmisten mielistä, ja siinä maan mustamaalaaminen ja kaikenlainen likainen propaganda ovat tehokkaita aseita joita länsimedia armottomasti käyttää.

    Näyttää siltä että Länsi ei tiedosta omaa perikatoaan, joka etenee hitain askelin mutta varmasti eikä sitä että Venäjä ei halua olla mukana siinä junassa ja siksi rakentaa omaa ja erilaista tulevaisuutta. ”Venäjä on ylittänyt Rubiconin, sen eliitti ei enää usko kumppanuuden lännen kanssa olevan mahdollista”, sanoo Vladislav Surkov, Putinin ent. strateginen avustaja ja ’länsimaalaistaja’, ja lisää että Venäjän täytyy oppia elämään itsekseen (to live on its own).
    Vuoden 2014 tapahtumat (Krimin liittyminen ja Ukrainan sota) merkitsivät käännekohtaa, ja Surkov toteaa, että huolimatta venäläisten ja eurooppalaisten kulttuurimallien ulkoisista yhtäläisyyksistä niiden ’ohjelmat’ ovat yhteensopimattomia ja eroavat toisistaan.
    Et voi luoda yhteistä järjestelmää niistä.
    https://russia-insider.com/en/russia-has-crossed-rubicon-its-elites-no-longer-believe-partnership-west-possible/ri23058

    Voi toki spekuloida onko kyse vain ’teatterista’ jossa vanha vastakkain asettelu toistuu eli että kaikki kuuluu vain Nwo-mafian strategiaan jossa Putinkin olisi mukana. Mutta yhtä hyvin voi uskoa että näin ei ole vaan Putin on tiedostanut tosiasiat eikä myy maataan saatanallisille niille voimille jotka hallitsevat anglo-sionistista imperiumia.
    Monet faktat ja Putinin teot puhuvat kiistatta sen puolesta että hän ei tunne vetovoimaa rappeutuvaa ja perikatoon ajautuvaa länttä kohtaan ja että hän on itse maansa ohjaksissa.
    Yksi tärkeä asia on kristinusko jonka sionistinen Nwo-mafia haluaa tuhota ja poistaa maailmasta omaa pohjatonta ahneutta häiritsevänä mutta jolla on Venäjällä vahvat juuret. Ja jota Putin selvästi suosii ja on itsekin liittynyt ortodoksisen kirkon jäseneksi äitinsä tavoin ja rakentaa maahan uusia kirkkoja kovalla vauhdilla.
    Vaikea kuvitella että se olisi vain pelkkä teatraalinen tapahtuma. Itse näen että se saattaa heijastaa jotain syvempää eli juuri tuota Surkovin julkituomaa asiaa.
    Voi myös ajatella että jos haluaa tehdä pesäeroa läntiseen saastaiseen ja moraalisesti rappeutuneeseen ’arvoyhteisöön’ niin kristinuskon lujittaminen on paras ja varmin tie koska juuri se on sionismin suurin vihollinen.

    (18)(3)
    • Valtaedian vankiko?

      Median kontrolli oli avain juutalaiseen strategiaan — Juutalaisten valta maailmassa
      Major Osman Beyn (tunnetaan myös nimellä Frederick Millingen) Juutalaisten maailman valloitus (1873) paljastaa, että vapaamuurari juutalaiset hallitsivat länsimaisia ​​tiedotusvälineitä yli 150 vuotta sitten. Näin he aloittivat sodat kumoamaan goimien vallan. Vielä äskettäin kun Syyriaa on pommitettu laittoman hermokaasuhyökkäyksen jälkeen, joka ei tappanut ketään, on Israel tappanut yli 40 aseettoman palestiinalaista mielenosoittajaa ja tiedotusvälineet eivät peitä sitä.

      Kuinka ”juutalaiset” saivat tämän hallinnan? Pankkimaailman oli helppo rahoittaa agenttejaan (kuten Pulitzer, Ochs ja Rupert Murdoch) hankkimaan sanomalehtiä. Tämän valvonnan takia goimit ovat pysyneet heidän henkisinä vankeinaan tähän päivään asti. Suurinta osaa juutalaisista (kansaa) ei ole kuultu joka halusi assimiloitua (sopeutua). Sen turvallisuus ja ihmiskunnan yleinen turvallisuus vaarantuu juutalaisten ”johtajien” ja heidän vapaamuurari-lakeijoiden suuruudenhullusta agendasta.

      ”Harvoja lehtiä vastaan, joissa uhri voi yrittää puolustaa omia tekojaan, on juutalaisilla ​​aina valmiina luotisuihku pilkkaa ja herjaa, jota sadat toimittajat ’oksentavat’ valehtelevista suistaan.”

      Me olemme saatanallisesti hallittuja.

      John 8: 44-47 Uusi kansainvälinen versio (NIV)

      44 Sinä kuulut isällesi, paholaiselle, ja haluat täyttää isäsi toiveet. Hän oli alusta alkaen murhaaja, ei pitänyt totuutta, sillä hänessä ei ole totuutta. Kun hän valehtelee, hän puhuu äidinkieltään, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. 45 Mutta koska minä sanon totuuden, et usko minua. 46 … Jos sanon totuuden, miksi et usko minua? 47 Joka Jumalalle kuuluu, kuulee, mitä Jumala sanoo. Syy, ettet kuule, on, ettet kuulu Jumalalle. ”

      Related – Juutalainen valvonta oli Fait Accompli 127 vuotta sitten
      —— Pankkitoiminta on keskeinen orjuutemme ymmärtämiselle

      Ote: ”Juutalainen lehdistö”
      ”What are you talking about?” said he to his colleagues in the gathering. ”So long as we have not the Press in our hands, all that you say is idle! In vain do you organize societies, loans, bankruptcies, and the like; so long as we have not got the Press in our hands to deafen and deceive the world, we accomplish nothing, and our rule remains a phantom of our brain.”
      https://www.henrymakow.com/2018/04/media-control-was-key.html
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169458

      Varmin tapa irtaantua ’sionistirappareiden’ (globalisti-kokkareiden) hankkeista on kieläytyä olemasta heidän omistamansa median (meillä ns. erkko- ja muun valtamedian) lukija tai katsoja — ja vanki. Ja aloittaa vaihtoehtomediasta totuuden esiin kaivaminen.

      (2)(0)
      • White Rabbit

        Median osuutta NWO:n läpiviennissä ei tosiaankaan voi liikaa korostaa. Median pirullisuus ei niinkään ole siinä, mitä toimittajat sinne kirjoittavat, vaan mitä hahmoja se osoittaa meille varteenotettavina asiantuntijoina ja mitä teemoja niiden kautta pidetään esillä. Yksi ilmiselvä esimerkki on ollut pankkien ekonomistien käyttäminen lähes kaikkien yhteiskuntaelämän alojen asiantuntijoina. Tämä on sionistista mielenhallintaa puhtaimmillaan, koska pankit hallitsevat massoja velkarahan kautta ja niinpä näiden tajuntaan on helppo puskea mediaa ja pankkeja ohjailevan taustaryhmän määrittelemää agendaa ’tieteellisinä’ esiintyvien ekonomistien suulla.

        Turhaan ei näistä meitä vedättävistä sankareista ole todettu mm. seuraavaa: ”Te käärmeet! Te kyykäärmeiden sikiöt! Kuinka te voisitte päästä helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33). Jeesus kohdisti nämä sanansa aikansa kirjanoppineille ja fariseuksille, mutta yhtä lailla on kyseessä myös nykyajan mediaa ohjaileva henkivalta eli itse valheen isä, josta Joh. 8:44 puhuu.

        (1)(0)
  2. Erkki Paasio

    Tässä esimerkki historiallisesta ”venäjätrollista”:”Minusta tuntuu kovin raskaalta istua nyt vankilassa ja olla syytettynä isänmaan pettämisestä, kun kuitenkin kaikki toimintani on tähdännyt isänmaan parhaaksi.” Lauri Törni Turun hovioikeudelle 4.10.1946.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005649923.html

    (7)(1)
  3. ISRAELI AMBASSADOR INTIMIDATES WEST AUSTRALIAN MASONIC COURT

    KATTOKAA NYT IHMEESSÄ VAIKKA LUKIJOINA TIEDÄTTE KENELLE MUURARIT KUMARTAA!!

    voi vittu täällä maassa on vittu ihmisiä! Niin kaunaku vapaamuurareita on niin kauan vittu jatkuu! hitler taisi kieltää vapaamuurarit yksi tärkeimpiä asioita mitä voi tehdä juutalaisen rahajärjestelmän lopettamisen kanssa!!

    BÄÄH BÄÄH LAMPAAT!!

    OIKEAMEDIA läpeensä paska kontroilutu media ja monen muun kanssa!!

    (5)(1)
    • Vaalipetos2018

      Tää touhu Suomessa on jo kaikkine Venäjä-trolli Janitskin jahteineen niin absurdilla tasolla että ei mitään rajaa. Uumoilen että tämä nykyinen paskaporukka jota Suomen kansaksi kutsuttiin tulee vielä saamaan kylmää kyytiä lähi-tulevaisuudessa. Ei tällainen johda mihinkään hyvään.

      Mitenköhän nämä Janitskinin kuulustelutkin menevät? Millainen pitää systeemin olla että se voi pitää jo vuoden vangittua syöpä-sairasta miestä kuulusteluissa jostain ”vihapuhe” rikoksesta? Varmaan on tosi jännää ja saadaan paljon tärkeää tietoa siitä oliko oikein kutsua Suomen terävintä trollimetsästäjää Jessikka Aroa pirinarkkariksi vai ei kun pirin välittämisestä hänet on oikeudessa tuomittu. Tai että oliko oikein sanoa Orvon vaimon hyötyvän pakolaisista lakifirmansa kautta vai ei. Täys farssi. Puhumattakaan siitä että koko operaatio on pohjimmiltaankin täysin laitoin, ulkomailla toimivalla nettijulkaisulla ei ole vastuuta Suomeen ja esim paljon puhuttua vihapuhetta tai sananvastuuta ei ole laissa määritelty.

      Suomessa kerjääminenkin on kielletty. Jos kerjäät rahaa toimintaasi se on laitoin rahankeräys ja ilmeisesti vastaava riittää tekosyyksi sille että sinusta tehdään interpol etsintäkuulutus ja sinut tullaan erikois-ryhmän kanssa hakemaan kodistasi ja pidetään Suomalaisten ohjeistamana raskaasti lääkittynä koko tämän ajan. Ei haittaa että ei olla edes Suomessa vaan internetin jännässä maailmassa. Mitään lihaa Janitskin casen ympärillähän ei ole ja sanon sen että jos sama tehtäisiin kelle tahansa vasemmistolaiselle olisin kyllä hänen puolellaan. Nykyinen vasemmistohan on pelkkää saastaa jolle tekosyyksi mihin tahansa raukkamaiseen epä-inhimilliseen jahtiin kelpaa epäily rasismista.

      Kaikki tämä on arvojohtaja lahkolais Niinistön aikana tapahtunutta ja ei kannata epäillä sekunttiakaan että tuolla on niin helvetilliset määrät ihmisiä jotka ovat itseensä niin tyytyväisiä tämän henkilön äänestämisestä että ei mitään rajaa. Toki vaalipetoskin tapahtui että saataisiin asia näyttämään siltä että vahanaama on lähes 70% kannatuksellaan Suomen hengellinen johtaja.

      (13)(0)
  4. Gaza Rally – Sydney – ’Saying The J Word”

    JOKAINEN MAAPALLON IHMINEN OPPII VIHAAMAAN JUTKUJA!!!

    (9)(0)
    • White Rabbit

      Kaikki maailman hallitukset ovat nykyisin rikollisten käsissä. Israel ei ole poikkeus. Ajatella, jos suomalaisiakin arvosteltaisiin näiden meidän nykyisten selkärangattomien EU:n nuoleskelijoiden ja oman etnisen ryhmänsä säilymiseen välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti suhtautuvien tyyppien perusteella. Kyllä suomalaiset olisivat sitten kieroa, selkään puukottavaa ja äärimmäisen rahanahnetta kansaa. Kuva, joka ei juuri lainkaan vastaa perinteistä kuvaa suomalaisista, jotka aiemmin on tunnettu hyvinkin rehellisinä, luotettavina ja yksinkertaiseen elämään tyytyvinä.

      Mutta on totta, että juutalaisen identiteetin suojakseen ottaneiden sionistien verkostoa on nyt syytä pitää tarkasti silmällä ja Lähi-Idässä se toimii nyt erityisen röyhkeästi. Tietenkään ei ole syytä arvostaa niitä juutalaisia, jotka raukkamaisesti piiloutuvat sionisti-hallitsijoiden selän taakse kuvitellen saavansa niiltä turvaa tai taloudellisia etuja eivätkä ole näkevinään heidän rikoksiaan. Mutta näitä vastaavia opportunisteja löytyy kyllä ihan koto-Suomestakin. Ei tarvitse kaukaa hakea.

      (5)(2)
      • Raivoisaa höpöttämistä Israelin ym. puolesta. Mitä luulet tuosta räikeästä valehtelustasi olevan hyötyä? Kaikki huomaavat, millä asialla olet.

        (9)(3)
    • Mannaa kansalle

      Jää nähtäväksi toteutuuko tuo ’oppii vihaamaan’ ennustuksesi. Itse en opi vihaamaan juutalaisia, vain heidän ylin sionistinen julma ja raaka johtonsa josta paikoin mielipuolisuutta hipova dogmaattinen jahvelais-rabbien eliitti muodostaa tärkeän osan, saa minut voimaan pahoin. Itse kansaa kohtaan tunnen myötätuntoa ja jopa sääliä. Se on saanut kärsiä paljon juuri tuon psykopaattisen, ihmisvihaan, muiden hyväksikäyttöön ja tuhoon viehtyneen ja vihkiytyneen rikollisen eliitin takia, josta sen soisi vapautuvan.
      Pitää myös muistaa että tämä eliittiä koskeva ongelma on paljon laajempi; lähes maailmanlaajuinen virus, kuin syöpäkasvain joka on levinnyt metastaaseineen laajemmalle ja lopulta koko kehoon.
      Kuten MJ:n artikkelin kuvat kertovat Lontoon rahakirstun (kullan) vartijoilla ja omistajilla on laaja lakeijaverkosto, meilläkin, ja ilman tuota mason-verkostoa tilanne maassa tuskin olisi se mikä se nyt on.
      Nämä sielunsa myyneet, vai pitäisikö sanoa peräti sieluttomat lakeijat ovat liittoutuneet ’rahakirstun’ kanssa ja toteuttavat sen kansalta kiskomilla velka- ja korko rahoilla omia itsekkäitä ja rikollisia himojaan, tietenkin rahakirstun vartijoiden ehdoilla ja ’jahvensa’ siunaamina.
      Ja kaikki tapahtuu – kumma kyllä – ilman että hyväksi käytetty kansa näyttäisi heitä pahemmin vihaavan vaan sallii heidän luvata uutta mannaa ja hallita itseään.
      No, se johtuu ainakin osin siitä ettei kansa (maailman kansat) ymmärrä tätä sionistien ja nwo-masonien maailmanparannusopin (’tikkun olam’) ’mannaa kansalle’ ideaa; että siihen kuuluu kansan hyväksikäyttö ja alistaminen velkaorjuuteen, vailla ihmisarvoa olevaksi, pelkäksi välineeksi. Oppineeko koskaan ymmärtämään kun homma on jatkunut jo vuosituhansia…?
      ”Feeding on the wealth of the nations” (muiden kansojen vaurauden syöminen, ’siivellä eläminen’) is the destiny of the Jewish nation, says the prophet (Isaiah 61:6)
      The Zionist conquerors of Palestine “have been following quite closely the biblical dictate to Joshua to just walk in and take everything. […] For a supposedly non-religious movement it’s extraordinary how closely Zionism […] has followed the Hebrew Bible.”[5]
      How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
      https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
      ”The rabbis contend that “Zionism is not a secularist movement. It has its origins and roots in the authoritative religious texts of Judaism.”
      http://www.gilad.co.uk/writings/take-it-from-the-rabbis-mouth.html
      Old and New Testaments are Incompatible
      https://www.henrymakow.com/2017/06/Old-and-New-Testaments-are-Incompatible%20.html

      (2)(7)
      • Ja sama trolli jatkaa toisella nimimerkillä

        (8)(0)
      • Malka silmässä

        Joku kommentoija täällä on näköjään juuttuneet nusta-valkoiseen dogmaattiseen yhden totuuden ajatteluun. Yleensä henkisen avartumisen myötä alkaa huomata ettei mustaa ole ilman valkoista eikä valkoista ilman mustaa eikä se satu johon uskoi olekaan totuus.
        Vaikka suuria eroja onkin niin virheetöntä ihmistä ei ole eikä kukaan ole pahuudesta vapaa vaikka onkin saanut sen hallintaan ja keskittyy hyvään.
        Psykopaatit ovat luku sinänsä ja heissä maailman pahuus pääosin asuu ja he ovat valtaosin miehittäneet kaikki, myös dogmaattisten uskontojen, byrokraattiset valtarakenteet.
        Me normaali-ihmisetkin näemme helposti rikan toisen silmässä mutta emme malkaa omassa. Niin on helpompi elää vaikka pettääkin itseään.

        Lisätään vielä yllä olevaan että samalla tavalla säälin suomalaista, ruotsalaista ja koko sionistisen (zio-masonic) eliitin tai kommunismin ikeen alle joutuneita kansoja, joiden kansalaiset kärsivät pienen eliitin armottoman sorron ja kapitalistisen riiston ja hyväksikäytön alla.
        https://www.gilad.co.uk/writings/2018/4/23/jewish-guilt-is-the-discourse-of-the-goyim

        (5)(5)
  5. Totuus Syyriasta:

    Syyrialainen kristitty paljastaa mitä Syyriassa todella tapahtuu. Lyhyt poiminta James Perloff’in haastattelusta

    JP: Kerro ensin minulle Bashar al-Assadista. Amerikkalaiset tiedotusvälineet ja monet poliitikot kuvaavat häntä tänä päivänä pahana diktaattorina, joka sortaa Syyrian kansaa ja joka on syöstävä vallasta. Kuinka Syyrian kansa itse kokee Assadin? Erityisesti haluaisin, että kerrot lukijoillemme mitä Syyrian kristityt pitävät hänestä.
    H: He rakastavat häntä. Kristityt rakastavat häntä. Hän kunnioittaa kaikkia uskontoja. Monilla amerikkalaisilla on väärinkäsitys siitä, että Syyria on muslimi valtio. Se ei ole. Se on maallinen valtio, vaikka kristityt ovat vähemmistönä. … Syrialaiset rakastavat Assadia. Hänellä on tapana olla suojaamattomana ihmisten parissa, ei henkivartijoita.
    JP: Syyrian armeijassa kristityt taistelevat sovussa ja ilman ongelmia muslimien rinnalla?
    H: Kyllä. He taistelevat samaa vihollista vastaan. Monet kristityt ovat kuolleet Syyrian armeijassa. Aion löytää sinulle kuvia kristillisistä sotilaista, jotka rukoilevat kirkossa ennen taistelua.
    https://jamesperloff.com/2018/03/30/a-syrian-christian-reveals-what-is-really-happening-in-syria/

    A SYRIAN CHRISTIAN REVEALS WHAT IS REALLY HAPPENING IN SYRIA
    JP: First of all, tell me about Bashar al-Assad. The American media and many politicians here portray him as an evil dictator who is oppressing the people of Syria, and who must be overthrown in one of our never-ending “regime changes.” How do the people of Syria themselves feel about Assad? Especially, I’d like you to tell my readers how Syria’s Christians regard him.
    H: They love him. The Christians adore him. He respects all religions. Many Americans have the misconception that Syria is a Muslim state. It is not. It is a secular state, although the Christians are in the minority. … Assad is loved by Syrians. He used to go out unprotected among the people, no bodyguards.
    JP: In the Syrian army, are the Christians comfortable fighting alongside Muslims?
    H: Yes. They are fighting the same enemy. Many Christians have died in the Syrian army. I’m going to find you some pictures of Christian soldiers praying at church before going into battle.

    Kommentti: tässä varmaankin on syy miksi Syyriassa soditaan, tietenkin öljyn ohella jonka USA/Israel -rosvokopla/koaliitio haluaisi itselleen.
    Kun sionisteille ei kelpaa muu kuin oma Jahve lakeineen niin suvaitsevainen silmälääkäri Assad pyritään kaatamaan ja tekemään maasta jahvelais-talmudistinen teokratia Israelin mallin mukaan.
    Talmudin mukaan gojimit eli ei-juutalaiset so. ei-talmudistit eivät ole eläimenkään arvoisia. Pääministeri Netanyahun mukaan Talmudista tulee – ja sehän on jo – Israelin (koko maailman?) laki:
    ”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
    http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440

    (3)(1)
    • Syyrian pres. Assad haluaa pitää maansa suvereenina eikä alistua sionistien pankkiiri-mafian velkaorjaksi. Siinä lienee pääsyy miksi maa on anglo-sionistisen vainon ja pommituksen kohteena.
      New Global Feudal System Unmasked
      Feodalismi ennen ja tänään
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167798

      “Putin” – the Documentary Sure to Change Everything You Thought You Knew About Russia’s President
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167773

      Tällaisia ovat sionistit Israelissa — Assad ei halua tällaista maahansa
      David Attenborough on the Plight of Palestinians
      I am not aware of any animal that is so cruel as the Israelis – not even crocodiles.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163723
      Gilad Atzmon: We are all Palestinians — olemme kaikki palestiinalaisia
      http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians

      (4)(0)
      • Syy sotaan 2

        Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhuu demokratiasta mutta käyttäytyy kuin kansainvälisistä laeista piittaamaton siirtomaaherra.
        Syyrian sodan neljän kopla; Saksa, USA, Iso-Britannia ja Ranska toimivat Syyrian hajottamisen vetureina kukin vuorollaan. Kaikkien päämäärä on ollut sama: Syyrian hajottaminen ja presidentti Assadin kaataminen.
        Kaikki nämä maat ovat suurelta osin julkisuudelta salassa ja valtamedian suosiollisella avustuksella rahoittaneet eri terroristi-/kapinallisryhmiä sekä tukeneet näiden tiedotusta SOHR:n ja Valkokypärät- järjestön avulla. Kapinallisten vallan seurauksena Syyriasta muodostuisi saria-lakia toteuttava muslimivaltio.
        Lisää linkin hyvästä artikkelista
        https://www.turpeinen-saari.net
        TÄTÄ MYÖTÄHÄPEÄN MÄÄRÄÄ! TRUMPIN JA MACRONIN TAPAAMINEN ON KIUSALLISTA KATSOTTAVAA
        http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201804260141744_v0.shtml

        (6)(0)
  6. Täytyy sanoa, että kyllä tämä sivusto oli muutama vuosi sitten jotenkin mielenkiintoisempi. Itsekin kirjoittelin kommentteja tänne lähes viikottain. Otsikot olivat räväköitä(nykytilanteessä kuuluukin olla) ja oli värikkäitä kirjoittelijoita. On täällä viimeaikoinakin ollut kirjoittajia, jotka puhuvat kovaa asiaa, eipä silti. Ehkä yksi syy mielenkiinnon laskuun on aika ajoin kommenttien hidas julkaisu tai sitten kommentteja ei vain yksinkertaisesti ole. Artikkelitkin oli muutama vuosi sitten jotenkin monipuolisempia kun ne käsittelivät myös globalisaatioon vaikuttavia historiatekijöitä jne.

    PS. Kyllä tämä silti suomalaisen vaihtoehtomedian parhaimmistoa edelleen on

    (7)(0)
    • Magneettimediaa pitäisi kyllä pitää yllä vaikka ilmeisesti parhaat kirjoittajat kuten Arvi Pihkala on siirtynyt Vastarinnan puolelle, joka on lisännyt sivustonsa aktiivisuutta ja juttumäärää. Nyt tämä on jäänyt Markku Juutisen harteille koko homma ja uutiset päivittämättä. Uusia tekijöitä kehiin.

      (7)(0)
      • Kalergi-suunnitelma

        Hyvä artikkeli ja video:
        ”Suorana Helsingistä: Monikulttuurista koululaitosta vastaan!”, https://www.vastarinta.com/suorana-helsingista-monikulttuurista-koululaitosta-vastaan/

        Eräs kohta artikkelissa:
        ”Aktivistit menivät koulun tontin rajalle pitämään teemaa käsittelevän puheen. Lähes välittömästi puheen päätyttyä poliittinen poliisi saapui paikalle ahdistelemaan aktivisteja. Kysyä sopii, missä poliisi on silloin, kun valkoisia nuoria pahoinpidellään.”

        Noin toimii vallankahvaan kiipineiden, Brysseliä kumartavien ja Suomen tuhoa ajavien maanpetturi-psykopaattien POLPO!

        Kristallinkirkkaat todisteet, että EU-diktatuuri toteuttaa Kalegi-suunnitelmaa:

        ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
        http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
        eli ”Komissio: EU liian valtkoinen, massamaahanmuuton kolmannesta maailmasta on oltava ”uusi normi”.

        ”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
        https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/

        (8)(0)
        • Nwo aivopesu

          Ihmeellisesti tuo eliitin multi-kulti ja nwo-aivopesu on tehonnut vaikka kyse on kansan itsemurhasta. Zio-konnien päämäärä on Euroopan muuttaminen uudeksi Afrikaksi ja Belgia taisi jo islamisoitua.
          Eläinrotuja ei kai kuitenkaan vielä aiota sekoittaa eikä islamisoida vaikka muita aggressiivisia ja ’haitallisia tunkeilijoita’ otetaan ilomielin vastaan mikäli tähän uutisen on uskomista:
          Korkeasaaren eläintarhan Amazonia-talon keskusaltaaseen salakuljetettiin tiistaina punakorvakilpikonna. Kyseessä on nykyään haitalliseksi vieraslajiksi (liian aggressiiviseksi, niin ymmärsin) luokiteltu kilpikonna, joka vietiin välittömästi lopetettavaksi.
          http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804252200902436_u0.shtml

          (5)(0)
        • Kalergi-suunnitelma

          Tällaisia Suomen tuhoa ajavia toimittajia on Brysseliä kumartavien maanpetturien propagandakoneella Ylellä edistämässä kantasuomalaisten ja muiden kantaeurooppalaisten valkoista kansanmurhaa:

          ”Ruben Stiller sanoutuu irti suomalaisuudesta
          Suomalaisuus on Stillerin mukaan saastunut.”
          https://mvlehti.net/2018/04/25/ruben-stiller-sanoutuu-irti-suomalaisuudesta/

          ”STILLER ON STILLER VAIKKA VOISSA JA UUNISSA PAISTAISI”,
          http://ylewatch.blogspot.fi/2018/04/stiller-on-stiller-vaikka-voissa-ja.html

          (9)(0)
          • Ruben-pukki

            Stiller on yksi näitä Juudas-pukkeja’ ja kulttuurimarxisteja jotka tuhoavat kansallisvaltioita (ja kulttuuriamme) sisältä käsin. Rehvasteleva ja ylimielinen tyyppi, hyvin epäsuomalainen sanoisin.
            Suomalaisuuden saaste lienee vielä aika mitätöntä ja erilaatuista verrattuna sionismin saasteeseen.

            Stillerin kannattaisi varmaan muuttaa sinne (ihannemaahan?) Isaeliin, jossta löytyy hyvää tilaa palestiinalaisilta ryöstetyiltä tonteilta ja jonka Gilad Atzmon hylkäsi liian fasistisena ja rasistisena maan ja jota Shlomo Sand häpeää:
            How I Stopped Being a Jew, Shlomo Sand, SOAS University of London (video löytyy YouTubesta)
            Shlomo Sand: ‘I wish to resign and cease considering myself a Jew’
            https://www.theguardian.com/world/2014/oct/10/shlomo-sand-i-wish-to-cease-considering-myself-a-jew
            ”I am often even ashamed of Israel, particularly when I witness evidence of its cruel military colonisation, with its weak and defenceless victims who are not part of the “chosen people”.”

            (5)(2)
    • Sivustohan on ihan hyvä ja artikkelitkin. Valitettavasti vain kirjoittajia on vähän ja yksi syy varmaankin on, ettei asioita laajemmin ja syvemmin ymmärtäviä enää ole paljon kun niin monella on nwo- tai joku muu kahle jalassaan.
      Ja muoddissa tuntuu olevan vain pinnallinen raapiminen ja yksipuolisuus, oman agendan kiihkeä todistaminen ja muiden vähättely ellei syyttely ’plääh-tyyliin’. Tai oman uskon julistaminen metrikaupalla.
      Yllä muutama esimerkki: ’Ja sama trolli jatkaa toisella nimimerkillä’ — ’Taitaa tuon trollin IP johdattaa aina Helsingin synagogaan asti.’
      Kun tuo on kommentoijan ainoa anti niin turha sellaista on jatkaa.

      (5)(0)
      • Joo kyllä olen huomannut miten täällä on vuorovaikutustaidot keskustelussa joillakin tosi olemattomat. Jo vuosia sitten täällä julistettiin omaa ”oikeaa uskonoppia” ja silloin on tosi turhauttavaa argumentoida artikkelien sisällöstä. Kuten mainittua niin artikkelien kirjoittajien lukumäärä on romahtanut ja se tietenkin näkyy valikoimissa. Mutta siis edelleen ihan hyvä sivusto.

        (7)(0)
    • Sanoisin että Magneettimediassa julkaistaan edelleenkin vahvoja artikkeleita sekä historiasta että nykypäivästä.
      Mutta toki tämä sivusto tarvitsee lisää tasokkaita kirjoittajia. Tämä sivusto on mielestäni kuin kultakaivos kotimaisissa lähteissä.

      (11)(0)
      • Uudet kirjoittajat ovat tänne tervetulleita. Minä olen hoitanut tätä sivustoa, mutta en pelkästään tätä sjulkaisua, perjantaista sunnuntaihin. Muu aika menee ansiotyöhön. Itse en suosi sitä, että käännetään muista kielistä paljon artikkeleita, sillä se on enemmän tai vähemmän kopiointia. Hyviä julkaisuja ja kirjallisuutta pitää kuintenkin käyttää asiapohjan löytämiseksi ja teorioiden tukemiseksi.

        Kirjoitelkaa!

        (7)(0)
    • Kirjoitusten yhteiskunnallisen analyysin osuvuus, niin paikallisessa kuin globaalissa mielessä ovat edistyksellisempiä uuden valtiomallin kehittelyssä kuin räväkkyys ja värikkyys, joita on kylläkin myös nykyisin sopivasti viljelty.

      Globalisaatiota ei unohdeta. Sitä tullaan käsittelemään niin historialillisessa kuin aikamme perspektiivistä, mutta kaikki aikanaan.

      (5)(0)
    • Täältä löytyy kirjoituksia, joissa kerrotaan globalisaatiosta ja siitä, mitkä historialliset tekijät ovat negatiiviseen globalisaatioon vaikuttaneet.

      Suomen nousu ja perikato! Itsenäistyminen?

      Sionistisen eliitin maailmanvalloitus

      Ensimmäisen ja toisen maailmansodan synnyttäjät ja muita havaintoja

      BIS:n taustavaikuttajat, sen hallinta ja tarkoitus

      (3)(0)
  7. Tässä muutama”rikos” josta Janitskinia epäillään:

    -”MV-lehden sivuilla on 4.4.2016 julkaistu artikkeli otsikolla ”Käytettyjä neuloja käyttänyt laboratoriohoitaja ei ollut laillistettu laboratoriohoitaja”. Artikkkelissa esitetään arvailuja siitä, että kyse voisi olla tummaihoisesta henkilöstä.”

    Nyt on kyllä sellainen rikollinen löytynyt että huhhuh. Ja mistä vetoa että kyseessä oli tummaihoinen henkilö…

    -””Kaleva valehtelee uutisessaan – onko kyseessä rasistisen päätoimittelijan vihateko”. Keskustelupalstalla on julkaistu kommentti, jossa on kirjoitettu: ”Oululaiset tai siellä lähistöllä asuvat, TAPPAKAA tämä homo Kalevan avoimesti rasistinen ja kaunaa kantava päätoimittaja Kyösti Karvonen”.”

    Keskustelupalstalla eli facebookissa. Janitskin on näköjään vastuussa facebookissa kirjoittelevien ihmisten viesteistä joille ei voi mitään.

    ”1) Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan 24.8.2016, Helsinki
    Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan (5500/R/23139/17)
    24.8.2016 Helsinki

    Janitskinin epäillään asettaneen yleisön saataville tai levittäneen yleisön keskuuteen viestin, jossa uhataan jotakin ryhmää eli maahanmuuttajia rodun, ihonvävärin, syntyperän taikka kansallisen tai etnisen alkuperän perusteella. Janitskin on julkaissut MV-lehdessä kehotuksen otsikolla ”Viekää koiria ongelma-alueille ja paljon – Forssaan useita.” Artikkelin yhteyteen on liitetty kuvia vahvarakenteisista koirista ja kuvatekstinä on ”Tässä ensimmäinen lääke ja varmasti toimii. Kun muslimit käyvät kovaäänisiksi ja uhkaaviksi – päästäkää irti!””

    Plääh.

    ”12) Törkeä kunnianloukkaus 11.3.2017 – 15.3.2017, Kouvola

    Törkeä kunnianloukkaus (5620/R/6579/17)
    11.3.2017-15.3.2017 Kouvola
    Janitskinin epäillään halventaneen Sari Hannele Nuuttilaa julkaisemalla MV-lehden internet-sivuilla neljä artikkelia, joissa on Nuuttilan kuva ja Nuuttilaa loukkaavia tai halventavia kuvatekstejä kuten ”Matujen kanssa vehtaava suvakki Sari Nuutttila kasvattaa nuoria kyseenalaisin metodein”, ”Onko tämä suvakkinainen matujen kanssa seksin vuoksi” ja ”Näissä kuvissa pikkupöksyt märkinä matuja paapovan suvakkinaisen henkilöllisyys selvisi”. Artikkeleita on katseltu noin 70.000 kertaa. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan Nuuttilalle vahinkoa, kärsimystä ja häneen kohdistuvaa halveksuntaa.”

    Seurataan nyt millaista tuomiota voi näistä edes jakaa, ehdottomastihan pitäisi miehen olla jo vapaana.

    (4)(0)
  8. ”4) Törkeä kunnianloukkaus 19.5.2015-2.9.2016, Suomi
    Janitskinin epäillään MV-lehti -nimisen verkkojulkaisun sisällöstä vastaavana esittäneen MV-lehden sivuilla useissa eri artikkeleissa Yleisradion toimittajaa Jessikka Aroa koskevia valheellisia tietoja tai vihjauksia jotka ovat olleet omiaan aiheuttamaan Arolle vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa tai muulla tavoin halventaneen tätä. Artikkeleissa Aron on muun muassa kuvattu olevan ”tuomittu huumerikollinen”, kovien huumeiden pitkäaikainen käyttäjä” ja ”convicted drug dealer”. Menettely on ollut omiaan aiheuttamaan Arolle suurta kärsimystä ja se on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeää.”

    Eli aivankuin uumoilin, huumerikoksista ja huumeiden välittämisesti tuomitun henkilön taustojen esiin tuominen on jostain syystä muuttunut rikokseksi?

    Tästä rikoksesta sitten tutkinnanjohtaja Saaristola on ottanut screenshotteja kera hänellä googlen kohdistamien miesten perstappimainosten ja pistänyt ne eteenpäin.

    Mainitsemani juttu ei ole vitsi vaan totta. Aiemmin todisteina Janitskin rikoksista oli kuvakaappauksia MVlehden artikkeleista ja tälle kuvakaappaajalle oli google kohdistanut miesten perslelu mainoksia sivun laitaan. Tästä voi vetää johtopäätöksen millä sivuilla ja mitä etsimässä on tutkinnanjohtaja käynyt. Voi myös vetää johtopäätöksen henkilön mielentilasta kun pistää vastaavat paperit eteenpäin.

    (4)(0)
  9. https://www.zerohedge.com/news/2018-04-24/finland-abandons-universal-basic-income-experiment-after-two-years

    Katos meidän vapaamuurari sätkynukke maakin päässyt mailmalla uutisiin :)!!

    (1)(0)
  10. Judas-pukki

    ”Vain pieni kourallinen määrä ihmisiä uskaltaa herättää kysymyksiä amerikkalaisen järjestelmän dominoinnista ulkomaalaisvoimalla, jolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta amerikkalaisiin etuihin”. — Mitenkähän meillä?

    Michael Collins Piper – Amerikan sionistinen subversio — JUDAS-PUKIT: vihollinen omissa riveissä (2006)
    https://www.henrymakow.com/2017/11/History-of-Zionist-Subversion.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
    It has been said that Napoleon’s defeat led to the rise of the international banking dynasty of the House of Rothschild. It may also rightly be said that Hitler’s defeat led not only to the consolidation of the global power of the House of Rothschild, but also to the corresponding diminution of nationalism, with the notable exception of Jewish nationalism–known as ”Zionism”–which received its strongest push forward in the days following the end of World War II. 

    Tämä kirja on ensimmäinen tutkimus, joka tarjoaa perustan ymmärtää ns. Judas Goats’ien (sisäiset viholliset) taktiikan ja sen, miten ja miksi he pystyivät edistämään talmudisti-sionistien unelma-tavoitetta, ottamaan amerikkalaisen (pitäisikö sanoa koko ’länsimaisen arvoyhteisön’?) järjestelmän hallintaan ja tekemään siitä oman sotilaallisen ja taloudellisen työkalun maailman valloitukselle.
    Vaikka perinteinen ”konservatiivi” -liike on kumoutunut ja tehty kansainvälistymisen voimaksi (toisin kuin kansallismielisyyden), on edelleen niitä vakaita kansallismielisiä – jopa itseään ”progressiiveina” ja ”liberaleina pitäviä” – jotka jatkavat taisteluaan. Tämä on käsikirja kaikille todellisille nationalisteille, jotka haluavat tietää The Judas Goats – The Enemy Within historian.
    Viime kädessä, jos on olemassa yksi asia, joka tämän kirjan pitäisi tehdä täysin selväksi, se on juuri tämä: vanhojen ”vasemman” ja ”oikean”, ”liberaalin” ja ”konservatiivisen” etiketit on hylättävä ikuisesti. Nämä arkaaiset etiketit eivät ole vain hajottavia ja hankalia, vaan ne ovat Suuren Suunnitelman (Grand Design) osa, joka jakaa (amerikkalaiset) ihmiset ja maailman kansat ja huolehtii siitä, että Amerikan ja tämän planeetan kansakuntien valvonta pysyy ryöstävän, ahneen ja omaa etua ajavan globaalin sionistisen plutokratian käsissä. – R
    https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/

    (5)(0)
    • Kalergi-suunnitelma

      ””Vain pieni kourallinen määrä ihmisiä uskaltaa herättää kysymyksiä amerikkalaisen järjestelmän dominoinnista ulkomaalaisvoimalla, jolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta amerikkalaisiin etuihin”. — MITENKÄHÄN MEILLÄ?”

      Suomessa on ollut rahalla OSTETUT, Suomen kansalle valansa vannoneet mutta ylikansallisia takapirujaan kumartavat nukkehallitukset jo pitkään vallassa:

      The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war…”
      ”Expose the EU dictatorship and its police state”,https://eutruth.org.uk/

      ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
      ”Fifty reasons to leave the EU”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

      EU-diktatuuria täydellistetään pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi minne ollaan menossa ennenkuin se on myöhäistä.

      (10)(0)
      • Miten tätä ”asiaa” ei voi huomata? Olen mielessäni käynyt niin paljon syitä ja voin vain todeta että ilmeisesti nämä asiat ei vaan kiinnosta Suomalaista minkään vertaa. Jos lataat tarpeeksi rankkaa tietoa että viimeistään tulisi hälytyskellojen soida on reaktio ihmisessä jota ei kiinnosta (90% ihmisistä vähintään) : Hetken paha mieli ja sitten taas salkkareiden pariin.

        Onko se sitten joku myrkky joka on turruttanut ihmisten aivot siihen kuntoon että millään ei ole väliä, en tiedä.

        95% Ihmisistä joita olen tavannut silti haluaa olla jotain mieltä ja väitellä. Miten jos on niin saatanan laiska, tyhmä, välinpitämätön ja raukkamainen ja tiedostaa sen niin voi silti olla varma että tietää joka asiasta maailmassa totuuden. Väittelyä kestää minuutti ja sitten kuulen tekosyyn : Ei kiinnosta , en halua ajatella ja aktiivisesti oikeastaan välttelen tietämästä mistään mitään 😀

        Pahantekijät tiedostavat tämän ja ovat tuoneet kaiken päivänvaloon. Mitä väliä kun paskaporukka ilmeisesti nauttii siitä ja maksaa nyt oman poistumisensa mitä nöyryyttävimmällä tavalla.

        (7)(0)
  11. Takaisin alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, olen huomannut venäjätrollien yrittävän kylvää eripuraa myös kansallismielisten keskuuteen. Putin sitä, Putin tätä, Venäjä on valkoisen rodun ainoa toivo ja kansallismielisten paratiisi yms soopaa. Siihen sekaan tungetaa uutisia täysin absurdeista aiheista ja väitteitä, joille ei löydy useinkaan mitään todellisuuspohjaa.

    Venäjä on tiukasti juutalaisten hallinnassa, kuuluuhan Putinin lähipiiriin muutama kymmentä juutalaisoligarkkia ja jopa Venäjän päärabbi Berel Lazar lasketaan hänen ystäväpiiriinsä. Onpa tämä rabbi ihan Venäjän valtamediassa ylistänyt Putinia ja valtion suhdetta juutalaisiin.

    Toisin sanoen, samaa paskaa ja valehtelua kuin Atlantin toisella puolella, mutta naamioitu eri tavalla ja näkyisi uppoavan aika hyvin täällä koto-Suomessa jopa kansallismielisiin. Tämä artikkeli on siitä hyvä esimerkki. Valitettavasti.

    (15)(0)
    • Tuntuu uppoavan aika hyvin ympäri Maapallon. Varsinkin amerikkalaisilla joku ihme tarve palvoa maanpäällistä herraa Putinia, vaikka varsin pienillä muutoksilla saisivat oman valtionsa toimimaan ehkä ihan kohtuullisesti, mikä tosin edellyttäisi FED:in laittamista maan tasalle ydinaseella. Mielestäni nämä omasta maastaan poispäin kumartelevat ovat pahimpia Venäjä/Nato trolleja, koska eivät ehkä edes tajua olevansa Venäjä/Nato trolleja. Jos taas on esimerkiksi sukulaisuussiteitä Venäjälle, venäläismielisyys on ihan ymmärrettävä homma. Mutta palvominen pitäisi kohdistaa Totuuteen eikä kulloiseenkiin presidenttiin.

      (13)(1)
      • Mätä mikä mätä

        Taitaa olla realiteetit hakusessa. Et vaikuta oikein Totuutta palvovalta vaikka muita siihen kehoittelet, enenmmänkin tämän rikollisen koko maailman herruutta kaikin keinoin hamuavan anglo-sionistisen Nwo-mafian palvojalta.
        Aika moni asioista perillä oleva ei ole kanssasi ollenkaan samaa mieltä. Lukisit vaikka muutaman Paul Craig Robertsin kirjoituksen aiheesta.
        https://www.paulcraigroberts.org/2018/04/24/where-is-the-shame/
        Ihanko tosissasi uskot että ”varsin pienillä muutoksilla saisivat oman valtionsa toimimaan ehkä ihan kohtuullisesti”.
        Tekee mieli kysyä: onko sinulla muitakin hupi-juttuja?
        Kuule, kyllä siinä tarvittaisiin iso remppa, ihan kivijalkaa myöten. Eikä remppakaan enää taida auttaa kun perikato lähenee. Mätä mikä mätä.
        Eikä sotakalustokaan enää takaa helppoja voittoja muiden ryöstämistä ja siivellä elämistä. Aikansa kutakin.

        Amerikka näkee itsensä valtiaana maailman valtamerillä. Vietnamin sodan jälkeen he ovat sotineet vain heikompia vastaan ja ovat itsevarmoja ja uskovat, että he voivat voittaa kaiken ja kaikki.
        Ei ole yllättävää, että jotkut nuoret amerikkalaiset käyttävät jopa t-paitoja logolla: ”Yhdysvaltain laivasto: Meri on meidän”.
        Venäjän ohjukset ja sukellusveneet kuitenkin upottavat helposti lentotukialukset joten se siitä. Paras alkaa pysytellä omissa satamissa.
        How Long Would the US Navy Survive in a Shooting War?
        https://russia-insider.com/en/how-long-would-us-navy-survive/5177
        Venäjän Missile Tech on tehnyt Amerikan triljoonan dollarin laivastosta vanhentuneen
        Russian Missile Tech has Made America’s Trillion Dollar Navy Obsolete
        https://russia-insider.com/en/russian-navy-hit-and-sank-decommissioned-frigate-syria-live-fire-drills-video/ri23302

        (1)(13)
        • Minkä takia kutsut NWO:ta Anglo-Sionistiseksi etkä Juutalaiskommunistiseksi, mitä se todellisuudessa on. Kerrotaanko siellä russian insiderissä Putinin juutalaisinsidereistä, jotka pääsivät valtaan USA:n FED:n tyhjästä painaman rahan turvin 1917. Se varsin pieni muutos on laittaa ydinaseella FED matalaksi, eiköhän mene kivijalkaan saakka, mutta mitä sanovat siihen Putinin juutalaisinsiderit. Ihme, että vielä jaksat uskoa siihen maailman kaksinapaisuuteen.

          (9)(0)
          • Vastaus JSL:lle

            Koska ilman Britanniaa sionismia nykymittakaavassa ei olisi. Ei olisi Rotschildien City of Londonia; ei Israelia eikä Lähi-idän sotia, ei 9-11 eikä Nwo-agendaa.
            Britannia on maailman saatanismin episentrumi ja maa on Luciferin hallinnassa. Britit johtavat lännen sota-agendaa – mutta miksi?
            http://tapnewswire.com/2018/04/britain-the-epicentre-of-world-satanism/
            https://www.globalresearch.ca/the-british-are-driving-the-wests-war-agenda-but-why/5636776

            Putinista saat tietoa RI:sta ja muualta, esim. Oliver Stonen pitkistä haastatteluista ja Youtuben videoista.
            Netissä on uusia videoita Putinista ja miehen maailmankuvasta.
            Ei tarvitse enää muodostaa kuvaa miehestä nwo-mafian ja erkko-median propagandan pohjalta.
            2nd of 3 Great New Russian Films About Putin with Subs Just Hit YouTube (WORLD ORDER 2018)
            Both Solovyov (Jewish) and Kondrashov (Russian) are heavy hitters in the Russian media world. Solovyov is the host of one of the 2 top talk shows in Russia, and Kondrashov was until recently one of Russia’s most prominent news anchors.
            Both films are excellent, and highly recommended. As soon as the second half of Kondrashov’s film is available with English subs, we will let you know.
            https://russia-insider.com/en/2nd-3-great-new-russian-films-about-putin-subs-just-hit-youtube-world-order-2018/ri22946

            It’s Time to Drop the Jew Taboo
            https://russia-insider.com/en/its-time-drop-jew-taboo/ri22186

            Russia and China Have Had Enough – The Road to 2025 (Part 2)
            — Venäjä ja Kiina ovat saaneet tarpeekseen – Tie vuoteen 2025
            As millions of Americans emerge from their long slumber, much of the world’s been aware of this reality for a long time. They don’t see the U.S. as a magnanimous humanitarian empire, that’s a fairytale more suited for children’s books and the mass media. …
            https://russia-insider.com/en/russia-and-china-have-had-enough-road-2025-part-2/ri23252
            Kun miljoonat amerikkalaiset nousevat pitkästä unestaan, monet maailman maat tiedostavat tämän todellisuuden jo pitkään. Heistä Yhdysvallat ei ole jalomielinen humanitaarinen imperiumi, se on satu, joka soveltuu paremmin lasten kirjoihin ja joukkotiedotusvälineisiin.
            Itse asiassa näyttää selvältä, että miljardit ihmiset, jotka asuvat eri suvereeneissa maissa ympäri maailmaa, varmasti haluavat hallita itse omaa kohtaloaan … ja valita oma kurssinsa.

            Jos lukaset nuo artikkelit niin ymmärrät miksi jaksan uskoa maailman koko ajan vahvistuvaan kaksi- ellei kolminapaisuuteen.

            (2)(8)
          • Erkon medioistako me ollaankin luettu näistä juutalaisoligarkeista? Viimeksi, kun sain tietoa Erkon kautta, niin siellä koetettiin vakuuttaa, että tällaiset nimenomaan haluavat tehdä vain bisnestä eivätkä osallistu mihinkään vallankäyttöön

            (7)(0)
          • Kyllä se on Slobovorski myös täydellisessä jutkuhallinnossa ja vaikka Putini kuinka yrittää machoilullaan näytellä pomoa niin sätkynukke mikä sätkynukke. On pistänyt Venäjän kansallismieliset todellisen vainon alle ja hieroo kynttelikköjä esinahkaleikkureiden synagoogassa. Onhan tuo itänaapurin luotettavuus ja suoraselkäisyys tullut muutaman kerran ilmi Suomen itsenäisyyden aikana.

            (16)(0)
          • Putinissa karismaa

            Toivoisi että tämä saataisiin tekstitettyä suomeksi ja esitettyä kansalle.
            Jo kahden eka osan perusteella on pakko todeta että kyllä Putin on ihan eri sarjan mies kuin läntiset presidentit. Kyllä miehessä on karismaa joka puree.
            Ihme on jos Stonen haastattelusarjasta ei tule suurta hittiä.
            Sarja paranee vain loppua kohti. Putin on viisas mies. Olemme menettäneet paljon kun olemme torjuneet yhteistyön hänen kanssaan.
            http://www.informationclearinghouse.info/47246.htm

            Mielenkiintoinen artikkeli asiasta kiinnostuneelle siitä miksi Venäjä tulee voittamaan pitkässä juoksussa sodan Islamia vastaan ja Länsi häviämään.
            Russia and Islam, connecting the dots and discerning the future
            http://thesaker.is/russia-and-islam-connecting-the-dots-and-discerning-the-future/
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153439
            …. The reality, of course, is that all those Muslims who do represent a real threat for the people in the West are invariably associated with western security services and that since 9/11 the vast majority of terror attacks have been false flags. True, there were some apparently “real” (that is: undirected by western special services) attacks, but the number of victims in such, frankly, amateurish attack was minuscule and blown out of proportion.
            ”Sadly, this hysteria has affected many, not only in the official Ziomedia, but also in the so-called ‘alternative’ media. The result? Just as the rulers of the Empire need it, the West and the Islamic world are now on a collision course. Who is your money on in this clash? Just take a look at the clowns we have for leaders and tell me that the West will win this one!
            The West will, of course, lose this war too…

            (3)(11)
          • Kas, ne on trollitehtaan Stakhanovilaiset tännekin jo löytäneet tiensä julistamaan Gloria Mundo tsar Putinille.

            (12)(2)
          • Halpa hokema

            Tuollaiset halvat hokemat kertovat ettei sinulla ole mitään annettavaa, ei muuta kuin vihaa joka suuntaan. Noita pystyy kuka tahansa heittämään.
            Tässä ei julisteta glooriaa vaan tuodaan esiin miehen ansaitsemaa postitiivista palutetta työstä rauhan eteen.
            Mistä löydät paremman miehen? Kerro äläkä vain halveksi muita.

            Ei kai Putin ole turhan päiten maailman arvostetuin päämies tänään.
            Mutta kun asenne on jo valmiiksi kielteinen niin veikkaan että tuskin olet edes vaivautunut tutkimaan faktoja joita linkeistä löytyy.

            (4)(12)
          • Maailman arvostetuin? Kenen mielestä? Älä pistä linkkiä johonkin trollitehtaan sivuille vastaukseksi…

            (10)(1)
          • RanZar:lle

            Onko sinulle kaikki linkit joissa ei tueta sinua ja käsityksiäsi vain trollilitehtaan linkkejä?
            Silloin kuulut tähän ’plääh-kuoroon’ joka ei pysty esittämään itse mitään, vain pelkkää halpaa hokemaa.
            Pistä itsesi likoon ja ala ottamaan selvää asioista niin hokeminen jää vähemmälle tai loppuu.

            (2)(9)
          • Arvostat sitten varmaan Staliniakin? Niinhän tämä MC Piperkin vanhoilla ja sairailla päivillään alkoi arvostaa. Hän tosin oli kai jo tämän Mark Glennin holhouksessa. Tosin ystäviä olivat tätä ennenkin. Makow-mieshän olet ja linkitit innoissasi Piperin kirjoihin. Hän alkoi vaikuttaa koko ajan enemmän KGB-mieheltä.

            (8)(1)
          • Mitenkä arvasinkin että vastaus tulee ilman minkään valtakunnan vahvistusta tsar Putinin valtavalle suosiolle koko maailman silmissä?
            Jos et pysty mitenkään todistamaan absurdia väitettäsi, olet enemmän kuin plääh-kuorolainen; Olet ihan aito trolli. Hyvät jatkot sinne Pietarin pohjoisosaan.

            (12)(1)
          • Putin ykkönen

            Putin on arvostettuin ja viisain. Teot puhuvat sen puolesta.
            Tietenkin psykopaattiset neo- ja nwo-konnat ja russofoobikot vihaavat häntä. Neokonnat koska eivät saa ryöstettyä hänen maataan ja te russofoobikot koska olette nwo-mafian aivopesemiä juoksupoikia ja uskotte Illuminaatin ja ’Juudas-pukkien’ mafian propagandaan.
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169458

            Varmin tapa vapautua ’sionistimafian’ propagandasta on kieläytyä olemasta heidän omistamansa median (meillä ns. erkko- ja muun valtamedian) lukija tai katsoja — ja vanki. Ja aloittaa vaihtoehtomediasta totuuden esiin kaivaminen.

            (3)(13)
          • Worst Hessel

            Putin on tosiaankin ykkönen. Ainakin machoilussa, juutalaisten oligarkkien suosimisessa, kansallismielisten vainoamisessa, poliittisten vastustajien eliminoinnissa ja kaksinaamaisuudessa. Nyt myös monien trollien julistama ”riippumattomuus toisista maista” on kokenut kolauksen, kun talouspakotteet ovat johtaneet puolustusbudjetin karsimiseen. Sitä ennen oli jo leikattu koulutuksesta, terveydenhoidosta ja monista muista machomaailmassa toisarvoisista asioista.

            Putin on pikkuhiljaa onnistunut luomaan täydellisen diktatuurin ja tulee pitämään siitä kiinni kynsin hampain. Tätä menoa hän ajaa koko maan umpikujaan, josta sitä ei ihan heti pelasteta. Siihen tarvitaan muutakin kuin trollitehtailua ja machoilua.

            (9)(2)
          • Putin ykkönen 2

            Teitä sionisti-median aivopesemiä russofoobeja on nykyisin maassa paljon.
            Teille on turha vakuuttaa mitään hyvää Venäjästä kun olette valtamedian ja nwo-eliitin aivopesun uhreja. Tosiasiat eivät uppoa teihin ettekä halua niihin perehtyä.

            ”Järjestäytynyt sionismi on levittänyt vaikutuksensa laajalti internetin, sanomalehtien, aikakauslehtien ja kirjojen kautta. Hollywood, sen tehokkain hasbara-agentti, levittää myrkyllistä propagandaa kaikkialle maailmaan tarjoamalla huonosti koulutetuille massoille valheita ja tuhoisia asenteita ja freudilaista ’laissez-faire’ (antaa mennä) seksuaali moraalia. Samaan aikaan juutalaiseliitin hallitsema myrkyllinen porno-elinkeino edistää lukemattomien miljoonien moraalista rappiota luomalla seksi-addiktion jo ​​lapsille ja ajaa monia uhreja epätoivoon ja itsemurhaan.

            Sionistien maailma on hyvä juutalaisille. Se on kirous toisille. Yhdysvalloissa, koska juutalainen vaikutusvalta on kasvanut tasaisesti vuodesta 1968 lähtien, tavallisten ihmisten elämä on kurjistunut.
            Hyvä aika juutalaisille ei ole hyvää aikaa ihmiskunnalle. Juutalaisten siunaus on kirous toisille. Juutalaisille ”hyvät” järjestelmät ovat harvoin hyviä kenellekään muulle.”
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169429

            Kun Eurooppa (Länsi) ajautuu perikatoon niin Venäjä säilyttää suvereenisuutensa eikä rappeudu lännen mukana. Eikä se tavoittele maailman herruutta kuten sionistien nwo-mafia.
            Ja silla on riittävän hyvät aseet iskeä jos sen kimppuun käydään.
            Maailmalla Putin on arvostetuin valtion päämies. Se on tosiasia jota sinunkin on turha yrittää kumota. Kaikki Lännen johtajat ovat pelkkiä sionistien lakeijoita. Vaikka sionisteilla onkin vahva valta Venäjällä kulisiien takana niin ei Putin heidän ehdoillaan toimi.
            Islamin vastainen sota on sionistien masinoima ja heidän Nwo-agendaa (=SV-Pöytäkirjat) palveleva sota. Venäjä ja Syyria ovat hyviä esimerkkejä siitä, ettei sotia tarvita eri uskontoja ja valtiota tuhoamaan. Ne voivat elää sovussa keskenään kun niitä ei sotketa politiikkaan.
            Miksi vain Lännessä käydään järjetöntä ja tuhoisaa sotaa islamia vastaan?
            Mieti sitä. Mutta se taitaa olla jo liian vaikea pala teille russofoobeille.

            (2)(8)
          • Putin ykkönen 3

            Ortodoksi pappi, vaimo ja 8 lasta muuttivat USA:sta Venälälle. ”En halua elää maassa jolla ei ole tulevaisuutta… kun hallitus tekee syntiä niin koko kansa saa kärsiä”. sanoo pappi. – Interview
            ”I didn’t want to live in a country without a future. When the Supreme Court legalized so-called “gay-marriage”, we were very frustrated. Every society is built on the foundation of the family. When the family is strong, society and the state are strong too. History has confirmed this many times.
            … when the government sins, God punishes the whole nation. I don’t know if it will take 10 years, or 50, but if America does not repent, then the nation will fall.”
            https://russia-insider.com/en/us-orthodox-priest-wife-and-8-children-move-russia-rostov-great-interview/ri22796
            Meille ei ikävä kyllä ole tällaisia maahanmuuttajia odotettavissa. Mutta muuttoliike Lännestä Venäjälle on kasvussa koska moni alkaa saada tarpeekseen ’sionistirappareiden’ multi-culti- ym. tuhoisista puuhista… kuten artikkelin monista kommenteista ilmenee:
            ”Wonderful! They are doing absolutely everything they can to give their children the best possible chance of growing up in a country that supports The Orthodox faith. I admire their courage and faithfulness so much.
            ”Such a wonderful story. I am so happy for the Gleason family. And thankful to learn the truth about Russia. It is so easy to think of Russia as an evil place if you only listen to the American media. But for Christians, what a blessing to live in a place that honors and supports your faith! May God richly bless this family!

            (3)(7)
          • Hanuristako?

            Harmittaako sinua kun pappi muutti Venäjälle?
            Kommenttisi nyt kyllä kertoo enemmän sinusta kuin Putinista ja Venäjästä.
            Kansallissosialismi on talousdemokratiaa ja nwo-vastainen ’oma raha ja pankki’-aate. Kun sitä suosittelet niin kummallista kun et ymmärrä että juuri Venäjälle on isänmaa tärkeä ja se vastustaa Nwo-mafian hegemoniaa ja kristillisten arvojen tuhoamista. 65% kansasta on ortodoksi kristittyjä. Sekö on hanurista?
            No, sitten olet varmaan ’millään ei ole mitään väliä’-mies?
            Viittaan alempaan kommenttiin Teot puhuvat
            4.5.2018 at 13.09

            (3)(7)
          • Koska Putin ei ole kansallissosialisti, vaan haluaa maailman ilman natsismia. Putte on myös N-liiton kunniakkaiden perinteiden mukaisesti kv. pankkiirimafian mies

            (5)(0)
          • Putin ei ole kansallissosialisti, vaan päinvastoin haluaa maailman ilman natsismia. Teot tosiaan puhuvat puolestaan. Putin on kytkenyt maansa osaksi kv. taloussysteemiä ja antaa BIS-pankin omistaa keskusoankin. Hän antaa pitää Venäjän kehitysmaan roolissa, lähinnä raaka-aineiden tuottajana. Kv-oligarkit asuvat ulkomailla ja käyvät Venäjällä katsomassa läänityksiään. Eri tason mafiosot omistavat kaiken jne

            (6)(2)
          • Yksi pappi muutti Venäjälle, voe mahoton! Miksi minun pitäis olla siitä harmistunut ja mitä se muka todistaa? Aika paljon enemmän on muuttanut poliittisia toisinajattelijoita pois sieltä. Monet jopa taivasten valtakuntaan, eivätkä ihan oma-aloitteisesti.

            Sama pätee uskonnolisten vähemmistöjen edustajiin siellä uskonnonvapauden ja harmonisen kanssakäymisen kehdossa. Myös valtaapitävistä juutalaisoligarkeista ei taida enää yksikään siellä asua. Miksiköhän, jos se sellainen paratiisi on?

            Odotan edelleen listaa maista, joissa Putin on maailman suosituin valtionpää. Ei ilmeisesti kannata pidätellä henkeä odotellessa?

            (8)(1)
  12. Sofi Oksanen taisi sanoa jotain tyyliin, Venäjän pitäisi tehdä selkoa menneisyydestään samaan tapaan kuin Saksa on tehnyt. Eli mitä? Mitä selkoa Saksa on menneisyydestään tehnyt, paitsi ollut kumileimasimena allekirjoittamassa jokaisen liittoutuneiden valheen? Tämän perusteella Oksanen kuuluu samaan poppooseen Bäckmanin kanssa, mutta on uskottavampi.

    (11)(0)
    • Sofi Oksanen onkin sitten varmaan ensimmäisten joukossa paljastamassa massoille, miten psykopaattiset jutkulahtarit ottivat Venäjän haltuunsa ja niin tehdessään murhasivat miljoonittain kristittyjä eurooppalaisia, joiden joukkoon lukeutui myös lukematon määrä suomensukuisia ihmisiä. Mutta eipä taida tapahtua…

      (13)(0)
  13. Leino Kimmo

    Kun verrataan tätä tapausta Kokemäkeläine-julkaisun päätoimittajan maalitukseen pitäisi poliisin jo olla hakenut maalittajat 3 kuukauden mittaiseen ”kuulusteluun” .

    Mutta päättäjillä; jotka ottivat YLEn haltuunsa on paljon pelissä .

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata. ( eli miljardit varastettiin ”lailla 444/2012” ).

    Samalla lailla PERUSTUSLAKI on jo kaapattu : PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Suomeen on siis luotu PL 6 §:n vastainen KASTIJÄRJESTELMÄ; ihmisoikeuksien; sananvapauden ja perustuslaillisen omaisuudensuojan poistamiseksi !

    archive.is/kimmoleaks.fi … saapai lukea ja jakaa !

    (3)(0)
  14. Saatanan synagoga

    https://www.youtube.com/channel/UC215IIShvp0f8G_R1I-S9tg/videos

    todella hyvä kanava kannattaa katsoa ennenkun poistetaan kokonaan!! Kyllä aina oksettaa nähdä tai kuulla edes juutalainen sana! Vittu mitä ihmiskunnan historian sairainta paska porukkaa mitä voi ikinä elää maan päällä!!

    Saatanan synagoga tai puhdasta pahuutta!!

    (5)(0)
  15. Kyllä teot puhuvat; jopa Israelin pääministeri Benjamin ”Bibi” Netanyahu ja Venäjän päärabbi Shlomo Dovber Pinchas Lazar alias Berel Lazar ovat häntä ylistäneet juutalaisten suurena ystävänä.

    Putinin sisäpiiriin kuuluvista oligarkeista voitaisiin mainita ”muutama” juutalainen, kuten vaikkapa Roman Abramovich, Leonid Fedun, Mikhail Fridman, Pjotr Aven, Moshe Kantor, German Khan, Aleksandr Mamut, Mikhail Prokhorov, Rotenbergit, Eugen Shvidler, Viktor Vekselberg, Anatoli Chubais, Sergei Kirienko, Arkadi Dvorkovich, Mihail Fradkov, Isaak Kalina, Vladimir Kogan, Mikhail Lesin, Alexander Hinstein, Vlad Slutsker, Boris Mints, Zhirinovski, Boris Spigel, Simeon Mogilevich, Alisher Usmanov, Magomedsalam Magomedov, Leonid Reiman, Gadzhimet Sarafaliev, Suleiman Kerimov, Vagit Alekperov, Igor Yusufov, Timur Valiulin, Iosif Kobzon, Ruslan Baisarov…

    Samaan aikaan kansallismielisiä ahdistellaan pahemmin kuin missään muualla Euroopassa, kansallissosialistit erikoissilmätikkuina. Putinia arvostelleita toimittajia murhataan, putoilee parvekkeelta ja jâä autojen alle. Poliittisia vastustajia sairastuu salaperäisiin myrkytyksiin Ukrainan ex-pressaa myöten ja perseennuolennasta kieltäytyvät ovat yllättäen syytettynä korruptiosta ja omaisuus siirtyy ”sattumalta” Putinille ja hänen lähipiirilleen, kuten Lukoil ja viimeisimpänâ Summa group.

    Tätä listaa voisin jatkaa sivutolkulla, vaan en jaksa haaskata aikaani joidenkin trollitehtaan Stakhanovilaisten takia. palkanhan te saatte provikkana ja epäonnistujat sairastuvat salaperâisesti tai lâhtevät lomalle määrittelemättömäksi ajaksi tuntemattomaan paikkaan…

    (10)(1)
    • Teot puhuvat

      Jostain kumman syystä et saa juurikaan tukea noille russofoobisille telaketjumaisille ajatuksillesi maailman siitä vaihtoehtomediasta joka ei tue Nwo-mafian saatanallista hanketta ihmiskunnan orjuuttamiseksi. Miksi et saa?
      Koska et saa et voi olla oikeassa vaan olet Nwwo-mafian aivopesun uhri. Sen strategiahan on, että Putin pelaa teatteria koska niin se saa ihmiset luopumaan toivosta parempaan, että olisi jotain muuta kuin sen ajama NWO-hanke.
      Ja julistat täällä aika lailla katteetonta propagandaa.
      Jos Putin on ja pyrkii olemaan kaikkien – myös maansa juutalaisten – ystävä ja rauhaa puolustava niin ei se tarkoita että olisi myynyt maansa heille. Aika naiivi ajatus. Ja onhan hän myös maan muslimien ystävä sikäli, että he saavat harjoittaa uskontoaan vapaasti eikä maassa ole mitään ongelmaa uskontojen kesken.
      Miksikähän ei ole? kun täällä ’länsimaisessa arvoyhteisössä’ sota käy kiivaana.
      Teot puhuvat Putinin puolesta juuri siksi ettei hän ole sotahullu kuten sionistit muualla ja että hän kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia joista mafia viis veisaa.
      Ystävyys kaikkien kanssa on sekin hyvä asia vaikkei olekaan teko kuten annat ymmärtää.
      Kannattaisi miettiä miksi Putinin suosio on niin suuri sekä omassa maassa että maailmalla. Ja miksei Trumpin ja neokonnien ole? Eikä taida olla meidän omien Juudas-pukkienkaan, jotka ovat kytkeneet meidät likaisiin nwo-hankkeisiin ja niiden maksumiehiksi?

      (3)(12)
      • Voi hellanlettas, ei tähän muuta voi enää sanoa. Venäjällä uskonnonvapaus eikä ongelmia uskontojen kesken?

        http://www.religioustolerance.org/rt_russi.htm

        https://www.csis.org/events/religion-and-violence-russia

        https://www.rferl.org/a/christian-state-holy-rus-matilda-orthodox-church-tsar-nicholas-ii-threats/28735796.html

        https://www.indexoncensorship.org/2014/01/religion-rules-in-russia/

        Putin ei sotahullu? Georgia? Ukraina?

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_Russia#Russian_Federation_(1991%E2%80%93present)

        Tiedän, tiedän, kaikki nämä linkit ovat juuri niitä nwo-cosa nostran ja jos sun vaikka minkä, kun sinä (kaikilla nimimerkeilläsi) postaat vain absoluuttista totuutta edustavia lähteitä. Niinkuin työn sankarin mitalia kantavan trollin kuuluukin. Joten pistä itse googleen vaikkapa ”suppression of nationalists in putin russia” ja keksi hyviä tarinoita niistä”valheista”.

        Kerro nyt vielä lopuksi ne muutkin maat Israelin lisäksi, missä Putin on ah niiiiin suosittu, kun ei nyt tule mieleen. Ole tarkkana tiedoissasi, ettei petä kotona parvekkeen kaide tai ovenkahva ala hehkua hämärässä ja ruoka höyrytä kylmänäkin.

        Venäjää hallitsee rikollisten kanssa kaveerava (esim. Yön Sudet) kansallismielisiä vainoava arvaamaton psykopaatti, USAssa vähemmän älykäs vaikutuksille altis tuuliviiri, en todellakaan kannata kumpaakaan juutalaisten pehvanpussaajaa. Se että toinen tekee sen julkisesti ja toinen pimeässä peiton alla, ei vaikuta lopputulokseen.

        (10)(0)
        • Pahan äiti

          Olet siis Guugel-miehiä. Luulisi että tiedät kuka sitä pyörittää. Sieltä kyllä löytyy sitä ’oikeaa tietoa’. Venäjähän on nyt armottoman propagandan ja syyttelyn kohteena eikä maasta löydy mitään hyvää Lännen sionistimediassa. Kaiken pahan äiti.
          Tuntuu kuin tietäisit enemmän kuin todellisuudessa tiedät. Ja ettei totuus ehkä sinua kiinnostakaan? Tuskin olet edes lukenut linkkejäni joita kuitenkin arvostetaan maailmalla.

          En postaa mitään nimimerkillä vaan asiaan liittyvällä otsikolla. Luulisi sen olevan selvää. Onko nimimerkki sinulle oleellisempi asia kuin itse asia? Minulle vain asia merkitsee.

          Vielä: täälläkään ei näköjään saa sanoa mitään hyvää Putinista. Sama henki kuin valtamediassa. Heti hyökkäävät ’teikäläiset’ kimppuun.
          Suosittelen:
          Putin’s Favorite Philosopher on the Inevitable Rise of a New Russia (Ivan Ilyin)
          https://russia-insider.com/en/putins-favorite-philosopher-inevitable-rise-new-russia-ivan-ilyin/ri23049

          (3)(9)
          • Jos ei googlen haku kelpaa, niin kokeile vaikka tätä:

            https://duckduckgo.com

            Jos sekin on mielestäsi liian USA- sionistinen, niin kerro ihmeessä mitä hakua siellä trollitehtaalla käytetään. Onko teillä joku sellainen ortodoksijuutalaisvenäläinen haku, mikä kertoo vain virallista Putinismia ja Venäjän mahtavuutta (vaikka rahat alkaakin olla loppu) ja puna-armeijan sankaritekoja?

            Vielä: täälläkään ei näköjään saa sanoa mitään negatiiviseen viittaavaakaan Putinista. Sama henki kuin valtaosassa mielipidepalstoja. Heti hyökkäävät trollitehtaan työn sankarit kimppuun.

            (9)(1)
        • Kyllä on paljon luonnolisempaa minusta Venäjän vaikutus lähialueillaan kuin USAn imperialismi ympäri maailmaa. Kyllähän pienemmätkin maat vaikuttavat lähialueillaan.

          (1)(0)
      • Tekemättömät teot puhuvat vielä enemmin. Minkä puoleen syytät russofobeiksi niitä ihmisiä, jotka haluaisivat Venäjän kansanmurhan syypäiden päätä vadille noin kuvannollisesti, eli käytännössä Totuuden tuomista kaikkien tietoisuuteen. Totuuden sijaan Putin puhuu vain ja ainoastaan siitä suuresta isänmaallisesta sodasta ja ilman perusteita väittää, että saksalaiset olisivat tappaneet puolet NL:n väestöstä jos olisivat voittaneet, kun juutalaiset todella tappoivat sen puolet.

        Putinin kumartajat sanovat hänen pelaavan shakkia eli teatteria näiden juutalaisoligarkkien kanssa ja sinä taas sanot Putinin kyseenalaistajien väittävän Putinin pelaavan teatteria. Eikös tässä olla umpikujassa? Minä en palvo Putinia enkä ketään maanpäällistä herraa, en myöskään väitä Putinin olevan mikään muu kuin käskyjä noudattava virkamies, taitavampi kyllä kuin moni muu.

        Sen verran kuitenkin lisään tähän pohjautuen uskonnolliseen vakaumukseeni. Paholainen vei Jeesus Nasaretilaisen vuorelle ja sanoi, seuraa minua, ja minä annan sinulle imperiumin alkaen tältä vuorelta aina tuonne minne Aurinko laskee. Kristus vastasi, Minun Imperiumini ei ole tästä Maailmasta. Jos venäjän ortodoksit eivät sen vertaa ymmärrä, että tuo imperiumien lupaaja on ja on aina ollut paholainen itse, voidaan taudin kuvaksi arvailla esimerkiksi Tukholman syndroomaa, tai toisin sanoen 200 Jahre zusammen on ehkä vähän liian pitkä aika.

        (9)(1)
        • Eikös Putin ole nostanut Neuvostoliiton aikaiset vääryydetkin esille? Jossain muistelen näin lukeneeni viime vuosina…

          (1)(1)
          • Röyhkeää valehtelua. Rikoksia alettiin salaamaan ja Neuvostoliittoa pulmustelemaan. Meno on vain kiihtynyt. Putin ihannoi Neuvostoliittoa ja vaihtoi kansallishymninkin takaisin. Stalinin ihaliua lisätään Putin-kultin rinnalla. Maan trolliarmeijaa myöten ympäri maailmaa Neuvostoliittoa ihaillaan ja puolustellaan ja sen aikaisia käytäntöjä viritellään uudelleen. Stalinin uhrien tutkintaa vaikeutetaan (Memorial-järjestön arkisto takavarikoitiin ja jäseniä vainotaan ym.)

            (9)(2)
  16. Vastaus ylemmäksi (”Harmittaako sinua, että pappi muutti Venäjälle”):
    Putin ei ole kansallissosialisti, vaan päinvastoin haluaa maailman ilman natsismia. Teot tosiaan puhuvat puolestaan. Putin on kytkenyt maansa osaksi kv. taloussysteemiä ja antaa BIS-pankin omistaa keskusoankin. Hän antaa pitää Venäjän kehitysmaan roolissa, lähinnä raaka-aineiden tuottajana. Kv-oligarkit asuvat ulkomailla ja käyvät Venäjällä katsomassa läänityksiään. Eri tason mafiosot omistavat kaiken jne

    Kommentit tuntuvat siellä katoavan

    (8)(0)
  17. Totta kai hän on tuominnut N-liiton ajan rikokset, kuten Jeltsinkin on. Putin-propagandistina voit aina vedota tällaisiin uutisiin ja lausuntoihin lähes joka saralla. Totuus on kuitenkin toinen tässä asiassa ja tiedät sen itsekin ja kaikki asioita seuraavat tietävät. Venäjä alkoi heti Putinin tultua valtaan vähättelemään Stalinin ja muiden veijarien rikoksia ja piilottelemaan niitä. Neuvostoliittoa alettiin katsoa positiivisemmin. Koko ajan positiivisemmin. Stalinin ajan joukkohautojen tutkmista on vaikeutettu vakavasti ym. ym.

    Ikävää, että täällä on aina tarjottu kanava näille surkean tason propagandisteille. Kommenteista tulisi siivota karkeat sionistit sekä Putin-mädättäjät. On täälläkin otsaa eräillä jopa puhua kansallissosialismistakin, kun koko ajan mainostetaan sivustoja, joilla Hitler saa kyytiä ja on muka Argentiinassa ja sitten Putinia ylistetään taivaisiin

    (9)(2)
    • Kansallissosialismi on todellakin yhtä kaukana Putinista kuin etelänapa pohjoissellaisesta. Vaino KSn kannattajia kohtaan on hänen valtakaudellaan noussut vallan uusiin ulottuvuuksiin. Moderni KS ei perustu Putinistiliiton kaltaiseen henkilökulttiin ja -palvontaan ja vielä vähemmän kv. juutalaismafiahallintoon. Vaan kerro se trollitehtaan työn sankarille; vaikka joku heistä tietäisi näin olevan, ei niistä yksikään uskalla sitä tunnustaa. Ettei satu ikävää onnettomuutta tai harmillista ruoka-aineallergiaa…

      (8)(1)
  18. Vielä Putinista

    Putin on sanonut ettei hän todellakaan halua paluuta NL:n aikaan ja kommunismiin mikä myös näkyy miehen teoissa.
    Saksalainen historioitsija Ernst Nolte muuten sanoo että ”kansallissosialismissa oleellista on sen läheinen suhde marxismiin, erityisesti kommunismiin siinä muodossa kun se toteutui bolsevismissa”. Hitler oli hyvin perehtynyt kristinuskoon kääntyneen Marxin ’anti-semitistiseen teoriaan’, joka varmasti vaikutti häneen.

    Täällä palstalla vaikuttaa olevan selvä ’putinfobian’ henki monissa kommenteissa.
    Se on vähän outoa kun mies kuitenkin on yksi tämän päivän parhaista.
    Moni haluaa kaivella täällä menneitä ja pysyä niissä vaikka pitäisi elää tätä päivää ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Putin on ymmärtänyt tämän.

    RI kertoo että Putinin lempifilosofi on Ivan Ilyin jonka koskettava artikkeli löytyy sivustolta.
    Putin’s Favorite Philosopher on the Inevitable Rise of a New Russia (Ivan Ilyin)
    https://russia-insider.com/en/putins-favorite-philosopher-inevitable-rise-new-russia-ivan-ilyin/ri23049
    https://souloftheeast.org/tag/ivan-ilyin/
    Rothschild Empire Vs Orthodox Empire – Americanism… the incompatibility of orthodox Christianity with the American Masonic Republic
    https://souloftheeast.org/2018/01/29/rothschild-empire-vs-orthodox-empire-americanism-jay-dyer-tim-kelly-full-video/

    (3)(5)
    • Surkeaa sontaa. Kansallissosialismi ja marxilainen sosialismi (sensuroitu) ovat yhtä kaukana toisistaan kuin taivas ja maa. Ne ovat toistensa vastakohdat. Pikemminkin Putinin mafiavalta on silkkaa kommunismia, kuten myös Lännen monopolikapitalismi. No samat tyypithän ovatkin niissä johdossa, joten ei ihme.

      Sitten roskalinkkejä, putinisteilla kun on tuubaa vähän joka yleisölle ja varsinkin hänen hännystelijöillään.

      (6)(2)
      • Taitaa kaikki olla sinulle roskaa ja sontaa mikä ei istu omiin käsityksiisi. Mieleesi ei taida juolahtaa että itsekin voisit olla hakoteillä? Aina on helpompaa tyrmätä muita kuin epäillä omia käsityksiään.
        Epäilen ettet Noltelle pärjää historian tiedoissa mutta jos niin pistä paremmaksi. Tutki asioita ja kirjoita tänne perusteltu artikkeli tutkimuksistasi.
        Suuta on helppo aina soittaa ’musta tuntuu’ tyyliin. Mutta ei sitä kukaan valveutuneempi arvosta.

        (6)(3)
        • Nolte tietää ammattihistorioitsijana paljon, mutta on tässä alentunut valhepropagandaan. Mehän kaikki tiedämme, kuinka paljon juuri historioitsijoiden on valehdeltava nykyisin. Näemme myös tässä tyyppiesimerkin. Teillä trolleilla on sama tehtävä: johtaa harhaan. Ihmisille ei saa kertoa totuutta kansallissosialismista ja Hitleristä.

          (6)(0)
          • Vastaus 'Tipulle'

            Nolte sanoo vain käsityksensä ja tuskin kuuluu ’valehtelijoiden klubiin’. Eikä tuo sosialismin asia ole historiaa josta pitäisi alkaa valehdella.
            Nolte said, ”We should leave behind the view that the opposite of National Socialist goals is always good and right.” He added that because Nazism was the ”strongest of all counter forces” to Bolshevism, a movement with wide Jewish support, Hitler may have had ”rational” reasons for attacking the Jews[2].
            …että koska natsismi oli ” vahvin kaikista vastavoimista ” bolsevismille, jolla oli laaja juutalaisten tuki, Hitlerilla on ollut ”järkeviä” syitä hyökätä juutalaisia vastaan.
            http://www.osborne-conant.org/nolt_comment.htm

            Nimität näköjään trolleiksi niitä jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi. Minusta omien näkemysten esittäminen ei ole trollaamista vaikka ne voivatkin tuntua vierailta.

            Totuutta kansallissosialismista ja Hitleristä vääristellään kyllä valta- ja sionistimediassa kuten kaikkea muutakin sotaan liittyvää mutta vaihtoehtomedioissa kyllä löytyy ihan totuuden mukaista tutkijoiden tietoakin.

            (2)(3)
          • Nolte nimenomaan harrastaa kansanpedagogiaa eli valehtelee. Totta kai, joka ikinen saksalainen historioitsija valehtelee. Hän ei ole revari, mutta hekin joutuvat siellä valehtelemaan. Alan kyllästyä tähän karkeaan sonnanheittoon täällä. Eikö tämän pitänyt olla vaihtoehtomedia? Miksi terroristit saavat kaapata koko sivuston?

            Ole päivänselvä myrkynkylväjä ja propagandisti. Muut eivät mustaisi kansallissosialismia. Juttusi ovat niin typerää eksytystä, että ne eivät voi olla aitoja. Vaivaakin on nähty ja tiedät kyllä, kuinka asiat ovat. Vetoaminen johonkin melkoälyllisen oliseen tekstyiin saksalaisorjalla ja vielä pimeimpien vuosikymmenten sellaisella. Huhhuh

            (5)(3)
        • No kyllä tuo nyt ihan täyttä sontaa on. Vaikka Karl Marx oli pankkiirien mies, tai ei ainakaan uskaltanut sitä vastustaa, hän mainitsi käsitteen pääoman keskittyminen, ja vastusti sitä. 100 vuotta Marxin syntymän jälkeen juutalaisFED rahoitteinen bolshevikki vallankaappaus synnytti maailman suurimman pääoman keskittymän, Neuvostoliiton.

          Minkä takia Marxin nimi sotketaan tähän, vaikka Marxilla ei ole mitään tekemistä koko episodin kanssa ja vaikka Marxin kirjoituksia hyväuskoisille hölmöille ei niin hyvätahtoiset bolshevikit lukivatkin. Mielipuoli bolshevismin taustalla oli hyvin suurissa määrin Trotsky. Ei ole olemassa mitään marxismia, ainoastaan bolshevismi, ja Hitlerin on tunnetuin antibolshevikki.

          (3)(0)
          • Tämä `Tipu`kirjoittaa samankaltaisesti kuin ns. Repe v.2014-15 tällä palstalla.
            Periaatteessa poliittista fundalentalismia, joka ei suvaitse minkäänlaista kritiikkiä omaa agendaa kohtaan.

            (1)(7)
          • Pikemminkin kyse on fundamentaalisista tosiasioista ja muista faktoista, jotka haluatte pimittää ihmisiltä ja muutenkin hämmentää ja johtaa harhaan. Miksi minun pitäisi hyväksyä mielipiteenä mustan kutsuminen valkoiseksi? Tai Putinin ylistys joidenkin propagandauutisten verukkeella?

            (6)(3)
          • Hitlerin ja kansallisosialismin panettelijoita on pilvin pimein. Joka yleisölle väitetään jotain, mikä on kunkin kuppikunnan mielestä paheksuttavaa ja negatiivista lähes maksimissa.Tätä mustaamista on ihan riittävästi muuallakin. On ikävää, että idioottimainen jauhaminen sallitaan täälläkin.

            Ja jos ylipäänsä alkaa täällä kommentoida, niin onhan silloin selvää, että kritiikkiä voi tulla. Juuri tätä on keskustelu. Etenkin tärkeistä asioista

            (7)(0)
          • vankkuri, tuo kommenttini yläpuolella oli osoitettu nimimerkille Sontaako eikä nimimerkille Tipu. Perusteluni tuolle kritiikille on puhekielisen marxismin, jota tosin itsekin käytän, asettaminen peräti aksiomaattiseen rooliin. Eli jos Hitler sattui lukemaan Marxia, se tekee hänestä automaattisesti bolshevikin, kuten sontaako väittää.

            Marx kirjoitti kirjansa feodaaliaikaan, jolloin arvojärjestys oli työmies, feodaaliherra, kuninkaallinen ja kaikkein korkeimpana korkoa kiskova hovijuutalaispankkiiri. Marx arvosteli feodaaliherraa, mutta siinä sivussa koko komentoketjua.

            Sitten tapahtui jotain Marxin kuoleman jälkeen. Henry Ford, teollisuusporvari, joka käänsi koko homman katolleen. Tässä vaiheessa hovijuutalaiset omivat ennen halveksimansa Marxin omakseen ja yllyttivät sillä työmiehet Fordeja vastaan juutalaispankkiirien hyödyksi.

            En sano, että väite olisi välttämättä totta, mutta mielestäni tuo ajanjakso juuri ennen 1. Maailmansotaa tulisi analysoida tarkemmin ja teollisen kehityksen huomioiden.

            (4)(0)
      • Jepulisjepsis

        Putin ei ole mikään vastavoima kv. pankkivallalle, vaan hän nimenomaan edustaa tätä valtaa:
        http://www.spingola.com/Putin.html

        Osa järjestäynyttä rikollisuutta siis – joka on pukeutunut ”juutalaisen uskonnon” kaapuun – kaikkine lahkoineen.

        (4)(1)
  19. Niin, voihan sen diktatuurin ja total control societyn rakentaa ilman kommunismiakin. III Valtakunnan aikainen kansallissosialismi muistutti joiltain piirteiltään kommunismia, mutta ei läheskään niin paljon, kuin Putinistit haluaisivat sen olleen. Ja oli taatusti parempi paikka duunarin asua kuin bolshevikkien työläisen paratiisi. Lukaise vaikkapa Taisto Huuskosen ”Laps Suomen”. Jos uskallat.

    Nykyaikaan sovellettu malli, jollaista mm. Pohjoinen Vastarintaliike ajaa takaa, on aika kaukana niin kommunismista kuin nykyvenäjän juutalaisoligarkkihallinosta kera sionistien omistaman keskuspankin ja vainoharhaisen keulakuvadiktaattorin.

    Että se siitä tämän päivän paremman tulevaisuuden ja propagandaan perustuvan, Suomen ja Baltian maat nielevän novorossian rakentamisesta; ne, joilla on paljon, haalivat lisää kaksin käsin niiltä, joilla ei ole. Samaa tapahtuu lännessä, kiitos samankaltaisen sionistiklikin, mutta lännessä on sentään jonkinasteinen sosiaaliturva heikoimmille. Venäjällä sekin keskittyy lahjusten ottoon ja avun jakamiseen niille, jotka eivät sitä tarvitse. Raha virtaa Putinille ja hän lähipiirilleen nopeammin, kuin valtion kassa tyhjenee. Eli todella nopeasti.

    Jätän aiheen käsittelyn tältä osin tähän; te trollitehtaan työn sankarit väitätte kaikkia toisinajattelevia aivopestyiksi. Voin sanoa samaa teistä. En tue kumpaakaan klikkiä ja siksi saat puolestani tuntea itsesi voittajaksi. Minulle riittää Buddhalainen rauhanaate yhdistettynä kansallissosialismin ideaan niinkuin PVL sen manifestissaan julistaa. Paha natsi poistuu takavasemmalle.

    (7)(0)
  20. Selkeytetään tilannetta hieman. Venäjätrollit ja antiVenäjätrollit (Aro jne) molemmat uskovat 2 napaiseen maailmaan omilla tavoillaan, kun taas kansallissosialistit eivät tähän usko ja lähtevät siitä suoraan tietoon ja havaintoihin perustuvasta oletuksesta, että maailma on 1 napainen ja sen keskus eli keskuspankki sijaitsee Sveitsin Baselissa. Arot ja antiArot uskovat hyvään ja pahaan napaan omilla tavoillaan ja turvautuvat siihen parempaan. Kansallissosialistit eivät kovin paljon valoa näe maailmanpolitiikassa.

    Käytännön ero näkyy siinä, että Arot palvovat maanpäällistä herraa ja passiivisesti toistelevat ylemmältä taholta tulevia käskyjä ja jorinoita sekä aktiivisesti herraansa puolustavat. Kansallissosialisteilla ei ole maanpäällistä herraa, eli jokaisen täytyy itse päätellä mikä on totta ja mikä ei ja itse mielessään pohtia, minkälainen olisi hyvä yhteiskunta ja olla aktiivinen sen eteenpäin viemisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että mielipiteitä ja painotuksia on monia, mikä on vahvuus kun kunnioittaa myös kaverin näkemystä.

    Maailmaneliitti pelkää kansallissosialisteja, koska heitä on hankala johdatella joukolla kollektiivisesti tiettyyn suuntaan, he ovat puolustusasemissa ja totuus on se pelottavin ase. Yritystä eliitillä tuohon johdatteluun tietysti on, eräs esimerkki on juutalainen ”Hollywood Nazi” -stereotyyppi. Tähän ansaan ei kannata mennä, vaikka siellä on aika paljon semmoisia itseänikin houkutteleviakin juttuja kuten neekerit ulos ja paljon lunta -tyyliin. Todellisuudessa yrittävät saada kansallissosialistit itse aitaamaan itsensä vangiksi erinäköisillä sanomattomilla säännöillä.

    (5)(0)
  21. Lisäys tuonne Karl Marx jupinoihin, kun ei kommentointi siellä toiminut.

    Bolshevistinen kommunismi perustuu Talmudiin eikä Karl Marxiin. Oikeistokommunistit taas vastustavat kuvitteellista marxismia ja päätyvät talmudilaiseen kommunismiin oikealta puolelta. Ei tässä olla millään ristiretkellä minkään Marxin puolesta, mutta oikeusvaltion periaatteiden tulee toteutua.

    Persupaapattajalle ei tee tiukkaakaan sanoa kulttuurimarxisti 10 kertaa 10 sekunnissa, mutta kulttuuritalmudisti kerran eläesään onkin toinen juttu. Herättää epäilyksiä, kun yhteen nimeen on arkipäiväistetty aika paljon negatiivista. Tosin Hitler pesee tässä negatiivisuuden arkipäiväistämisessä Marxin satatuhatta nolla.

    (5)(1)
  22. Putin: kansa tärkein

    Toisin kuin meillä ja ’Rapakon takana’, jossa sionistit ovat ottaneet vallan ja rakentavat omaa, muut kansakunnat tuhoavaa imperiumiaan, on Putin Venäjällä ottanut ylimmäksi tavoitteekseen isänmaan ja kansan. Venäjä ei kaupan. Se haluaa pysyä itse omissa ohjaksissa.
    ”Koko elämäni tarkoitus on palvella isänmaatamme Venäjää” Teen kaikkeni sen eteen, että Venäjä kukoistaa ja saavuttaa täyden loistonsa, presidentti sanoi puheessaan.
    Kiistatta Putin on jo tähän mennessä tehnyt uskomattoman työn ja nostanut Venäjän bolsevismin ja Jeltsinin jättämästä alennustilasta maailman yhdeksi johtovaltioksi. Venäjä on saavuttanut sellaisia asioita, mitä muut ovat pitäneet mahdottomina Ja hän lupaa jatkaa samalla tiellä.

    Amerikkalaisen Venäjän historian professori Walter G. Moss’in kirjoitus Vladimir Putinista, jossa hän tukeutuu Hill’in ja Gaddy’n teokseen Putin, Kremlin työntekijä, valaisee itänaapurimme päämiehen persoonaa ja politiikkaa, joka Mossin mukaan on Putinille sydämen eikä vain vallankäytön asia.
    Ne lännessä, jotka näkevät Putinin pääosin samana miehenä mitä hän oli kun hän palveli KGB:ssä, eivät tunnista, että hän on taistellut lähes neljännesvuosisadan määritelläkseen uudelleen ”Venäjän idean”: mitä Venäjä on, ja pitäisi olla.
    Hän tajuaa, että NL:n kommunistijohtajat tekivät paljon virheitä eikä hän halua palauttaa kommunismia.

    Putin on korvannut itsevaltiuden käsitteen ”suvereenisella demokratialla”. Suvereeni demokratia. . . on vahvan ja voimakkaan valtion ruumiillistuma, aivan kuten itsevaltius oli tsaarin aikakauden. Uusi termi on tarkoitettu tuomaan julki, että ”Venäjä on vastuullinen itselleen eikä vastuussa kenellekään muulle kuin kansansa enemmistön mielipiteelle.”
    http://historynewsnetwork.org/article/158989

    (0)(8)
    • Ei Putin todellakaan ole se sama mies joka työskenteli KGB:ssa. Siellä hän oli ilmeisesti tehokas mies, joka keskittyi hommiensa hoitamiseen mahdollisimman hyvin. Nykyään hän keskittyy hiukan eri aiheisiin; otapas huviksesi selkoa, paljonko hänen, Medvedevin ja sisäpiirioligarkkijuutalaisten omaisuus on kasvanut hänen valtakaudellaan. Yukos vuonna 2003 taisi olla ensimmäinen ”korruptiokaappaus” ja nyt on Summa Group menossa. Siihen väliin mahtuu aika paljon vastaavaa.

      Hän on haalinut omaisuutensa korruptiolla ja asemansa törkeällä hyväksikäytöllä. Samalla voisit kurkistella, montako arvostelijaa tai poliittista vastustajaa on sairastunut, kuollut hämäräperäisissä olosuhteissa, joutunut vuosikausiksi vankilaan korruptiosta (joka kuuluu sikäläiseen elämään kuin pipo päähän pakkasella) tai paennut maasta. Suvereenia demokratiaa, jossa suvereeni tsaari ajaa demokraattisen despootin ottein maata kohti vararikkoa.

      (7)(0)
      • Lisää Putinista

        Tässä on nyt vähän toisenlaista tietoa jonka pohjalta voi muodostaa aika paljon erilaisen käsityksen Putinista.
        Sharon Tennison toimi 20v ajan Venäjällä USAID:n rahoittamassa NGO:ssa. Hänen arvionsa Putinista on rehellinen ja hän paljastaa selkeästi ne valheet joita hallituksemme ja valta(VALHE)mediamme ’läntisessä arvoyhteisössä’ meille syöttävät.
        Toivottavasti osaat englantia.

        — Introduced by Paul Craig Roberts — Feb 2, 2018

        Here is an assessment of Putin by Sharon Tennison who for 20 years ran a NGO in Russia funded by USAID and the US Department of State.

        From the questions Tennison asks at the end about the US projecting its own bad behavior onto Putin, it is obvious that Tennison is unaware that Russia is targeted for two main reasons. One is that the military/security complex needs an enemy to justify its enormous budget and power. The other is that the neoconservatives who control US foreign policy believe in US hegemony over the world, and Russia is able to block US unilateralism.
        Nevertheless, Tennison’s assessment of Putin is honest. It demonstrates clearly the lies we are told by “our” government and “our” media.

        Is Putin profoundly corrupt or “incorruptible?” — Sharon Tennison — Aletho News Jan 28, 2018 — kannattaa lukea koko artikkeli … tässä vain loppuosasta muutamia ajatuksia herättäviä kysymyksiä

        … It is astounding to me how much progress Russia has made in the past 14 years since an unknown man with no experience walked into Russia’s presidency and took over a country that was flat on its belly.

        So why do our leaders and media demean and demonize Putin and Russia???

        Like Lady MacBeth, do they protest too much?

        Psychologists tell us that people (and countries?) project off on others what they don’t want to face in themselves. Others carry our “shadow” when we refuse to own it. We confer on others the very traits that we are horrified to acknowledge in ourselves.

        Could this be why we constantly find fault with Putin and Russia?

        Could it be that we project on to Putin the sins of ourselves and our leaders?

        Could it be that we condemn Russia’s corruption, acting like the corruption within our corporate world doesn’t exist?

        Could it be that we condemn their human rights and LGBT issues, not facing the fact that we haven’t solved our own?

        Could it be that we accuse Russia of “reconstituting the USSR”––because of what we do to remain the world’s “hegemon”?

        Could it be that we project nationalist behaviors on Russia, because that is what we have become and we don’t want to face it?

        Could it be that we project warmongering off on Russia, because of what we have done over the past several administrations?

        Some of you were around Putin in the earlier years. Please share your opinions, pro and con …. confidentiality will be assured. It’s important to develop a composite picture of this demonized leader and get the record straight. I’m quite sure that 99% of those who excoriate him in mainstream media have had no personal contact with him at all. They write articles on hearsay, rumors and fabrication, or they read scripts others have written on their tele-prompters. This is how our nation gets its “news”, such as it is.

        There is a well known code of ethics among us: Is it the Truth, Is it Fair, Does it build Friendship and Goodwill, and Will it be Beneficial for All Concerned?

        It seems to me that if our nation’s leaders would commit to using these four principles in international relations, the world would operate in a completely different manner, and human beings across this planet would live in better conditions than they do today.

        As always your comments will be appreciated. Please resend this report to as many friends and colleagues as possible.
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=165206
        https://alethonews.wordpress.com/2018/01/28/is-putin-profoundly-corrupt-or-incorruptible/

        (0)(10)
  23. Tiedätte kyllä kuka

    Kirjoitin aikasen pitkän vastineen tähän ”Lisää Putinista”-viestiin, esittäen joukon vastakysymyksiä sekä listan faktoja Venäjän taloudesta sekä sotilasmenoista. Valitettavasti Magneettimediasta on tullut trollitehtaan äänitorvi ja kansallismielisten vastustaja, sillä viestini meni saman tien ”tarkistukseen” eli sitä ei julkaistu ja siinä sivussa IP-osoitteeni bannattiin. Todellista avointa vaihtoehtomediaa aitoon Venäläiseen tyyliin. Täytyypä pistää sana kiertämään.

    (6)(1)
    • Ei varmaan olisi tätä valitus viestiäsi täällä jos puhuisit totta.
      Teikäläisiä trollailee täällä ja hyvä että toimitus edes vähän vahtii koska vielä osa kansaa menee teidän ansoihin.
      Kannattaisi pitää mielessä että Venäjä ja Putin ovat nyt korporaatiomedin ja -eliitin hyökkäyksen kohteena joten tuollaista propagandaa löytyy netistä pilvin pimein. Oikeastaan mitään hyvää ja todenmukaista ei juurikaan helpolla löydä.
      Moraali, totuus, faktat ovat poistuneet kuolevasta lännestä
      Paul Craig Roberts
      http://www.ronpaulforums.com/showthread.php?521843-Trump-Formally-Nominated-For-Nobel-Peace-Prize
      Näin kaikki on kääntynyt päälaelleen. Nyt sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys vahvuutta.
      2018: When Orwell’s 1984 Stopped Being Fiction
      This is the moment when war becomes peace, freedom becomes slavery, ignorance becomes strength.
      http://www.informationclearinghouse.info/49364.htm

      (0)(6)
  24. Vahingossako se Netanjahu eksyi Punaiselle Torille juuri kun Puna-Armeija juhlisti Saksan tuhoamista ja sen siviiliväestön järjestelmällistä raiskausta? Varmaankin oli ihan turistina ja sattumalta siellä samaan aikaan puluja ruokkinut tsar Putin otti puheeksi heidän yhteiset Iranin vastaiset toimet Syyriassa…

    (6)(0)
    • Hatut päästä

      Hats off to Putin, Somehow He Succeeds in Having Warm Relations with Iran and Israel Both
      Both of these are important to Moscow and serve a different purpose
      https://russia-insider.com/en/hats-putin-somehow-he-succeeds-having-warm-relations-iran-and-israel-both/ri23477
      Täällä vallitsee musta-valkoinen ajattelu Putinin suhteen.
      Mies ei kuitenkaan näytä antautuvan kenenkään yksipuoliseksi lakeijaksi kuten Trump on tehnyt vaan toimii Venäjän kansan kannalta parhaalla tavalla. Ja hyvä muistaa että sionisteilla on historiallisista syistä aika vahva ote Venäjästä eikä Putin voi sille mitään.
      Silti hän ei ole sionistien juoksupoika.
      Eikä kannata unohtaa miten esim. Kennedy pääsi hengestään sionistien toimesta kun vastusti Israelin ydinaseen hankintaa. Sionistit salamurhaavat nopeasti kun tilanne vaatii.
      Kun vastassa ja kiero ja häikäilemätön ja ennenkaikkea rahalla pelaava mafia niin joutuu miettimään tarkkaan omia siirtojaan.
      Ei Putin uhraa itseään. Koko maailman pitää kumota yhdessä sionistien maailmanvalloitushanke.

      (0)(3)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*