Yhdysvaltain sotatoimet Syyriassa: Venäläiset “harhaohjukset” vs. todelliset harhaohjukset

”Aina kun pommitusten kohteena ovat viattomat siviilit, kyseessä on terrorismi.”Barack Obama, 15. helmikuuta 2013.

 

Nyt asia on valjennut jopa niille, jotka eivät seuraa asioiden kehittymistä. Washingtonin valhekoneiston toiminta on viimein lähtenyt lapasesta, jokin on hullusti tai he ovat epätoivoisia.

Viimeisin näytös tiedonvälineiden manipuloimisesta oli Yhdysvaltojen väite, (1) jonka mukaan “anonyymit lähteet” paljastivat, kuinka syyrialaisia terroristiryhmiä vastaan suunnatut venäläiset ohjukset iskeytyivät Iraniin.

Yhdysvaltain johto valehtelee jatkuvasti. Kun puhutaan harhaohjuksista, Afganistanin Kunduzin Medecins Sans Frontieres –sairaalaa pommitettiin vain viikkoa aikaisemmin, ja Yhdysvaltain viranomaiset olivat tarkastaneet rakennuksen koordinaatit vain hieman ennen iskua. Heidän kertomuksensa tapahtumien kulusta muuttui neljä kertaa yhden päivän aikana.

Kuten Bernard Kouchner, MSF:n perustajajäsen ja Ranskan entinen ulkoministeri kirjoitti:

”Sairaalan kattoon piirrettyyn punaiseen ristiin tähtäämistä on … mahdoton hyväksyä … raja on jälleen ylitetty.” Vaatien riippumattomia tutkimuksia, hän totesi; “Kyseessä on sotarikos” (Guardian, 9. lokakuuta 2015)

Entinen senaattiehdokas, Mark Dankof kertoi Iranin Press TV:lle Yhdysvaltojen väitteistä, joiden mukaan Iraniin lensi harhaohjuksia. Hänen mukaansa kyseessä on täysimittainen, Venäjää vastaan suunnattu psykologisen sodankäynnin operaatio. (2) Syynä voi olla se, että presidentti Putin on todennut kaikkien Syyriaa kansaa terrorisoivien ryhmien olevan kohteena, myös USA:n tukemien.

Dankof huomautti:

”… kaksi nimettömänä pysyvää Yhdysvaltojen upseeria ovat väitteen takana. He ovat vuorostaan viitanneet määrittelemättömään ja vahvistamattomaan ’sotilas- ja tiedustelutietoon’.” (3)

Sen lisäksi: “Tämä on naurettavaa … ja alleviivaa niitä valheita, mitä Yhdysvaltain hallitus, Israel, Saudi-Arabia, Persianlahden yhteistyöneuvosto ja Turkki ovat kertoneet siitä, mitä Syyriassa on tapahtunut, ja ketkä ovat vastuussa 250 000 syyrialaisen kuolemasta, miljoonasta haavoittuneesta ja 9,5 miljoonasta, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa,” hän jatkoi.

“Edellämainitut valtiot ovat selkeästi syyllisiä. Ne ovat rahoittaneet, tukeneet ja johdattaneet … ekstremistit ja terroristit itsenäiseen Syyriaan, pyrkien laittomin keinoin syrjäyttämään laillisen ja tunnustetun hallituksen … Se ei ole vain väärin, se on myös laitonta.”

“Lännessä toimivien sionistimedioiden toistamilla valheilla Venäjästä pyritään peittämään ISILin ja al-Qaedan yhteistyö Yhdysvaltojen, Israelin, Britannian, Ranskan ja Saudien tiedustelupalveluiden kanssa, kuten myös se, että Venäjän ilmapommitukset aiheuttavat sotilaallisia vahinkoja kyseisille terroristiryhmille, siitäkin huolimatta että toimivat laillisesti, sillä itsenäinen … Syyrian hallitus on pyytänyt Venäjän tukea.”

Dankov huomautti, että torstaina 8. lokakuuta “White Helmets” toimi CNN:n lähteenä raportille harhaohjuksista. Yhtiö viittasi heihin “riippumattomana lääkintäryhmänä” Syyriassa.

Vaikka:

”Tosiasia on se, että White Helmets –järjestö on valtiollisten tiedustelupalveluiden ja sellaisten kansalaisjärjestöjen luomus, joiden pyrkimyksenä on Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaataminen. Kyseisellä järjestöllä on erityiset suhteet Britannian hallitukseen ja (myös) Purpoce Inc. PR-yritykseen, joka lobbaa Assadin vastaisen sotilaallisen intervention puolesta.”

”Heillä on läheiset suhteet kansalaisjärjestö Avaaziin, jolla on sama päämäärä, ja jolla on yhteyksiä George Sorosin Avoimen yhteiskunnan instituuttiin … “

 

Australialaissyntyinen Jeremy Heimans, Purpose Inc. perustajajäsen ja toimitusjohtaja, on myös Avaazin perustajajäsen.

Palataan kuitenkin “harhaohjuksiin”, tapaus josta puhuminen loppui kuin seinään länsimaisissa tiedotusvälineissä. Venäläiskenraali Musa Kamali kertoi uutistoimisto Sputnikille (9. lokakuuta 2015): “Meille ei ole tullut ilmoituksia että venäläiset ohjukset olisivat pudonneet Iraniin … mediaraportit, jotka väittävät että Syyriaan kohdistetut venäläisohjukset olisivat päätyneet Iraniin, ovat räikeää valehtelua.”

”Jos väitteiden esittäjillä olisi minkäänlaisia todisteita, he olisivat varmasti esittäneet ne”, hän toteaa.

Yhdysvaltain kyvyt eivät tietenkään rajoitu harhaohjuksiin vaan myös suunnitelmallisiin hyökkäyksiin sairaaloihin ja muihin kansainvälisen lainsäädännön suojaamiin rakennuksiin. Sairaalat on mainittu erikseen Geneven sopimuksen 20. artiklassa, muiden sitovien kansainvälisten lakien ohella.

Osoitus mielivaltaisesta tuhoamisesta saatiin vuonna 2003, kun “Näyt liekehtivästä Bagdadin keskustasta tekivät selväksi, miksi Yhdysvaltain viranomaiset vaativat, ettei Pablo Picasson ’Guernica’ teoksen uutta jäljennöstä esitetä YK:n turvallisuusneuvostossa ulkoministeri Colin Powellin vieraillessa 5. helmikuuta (2003). Jäljennös esitti Yhdysvaltoja Irakin vastaisessa sodassa.” (4) Picasson maalaus esittää baskikaupunkia, joka pommitettiin maan tasalle saksalaisten ilmahyökkäyksen yhteydessä vuonna 1937, Espanjan sisällissodan aikaan.

Laittoman invaasion alkuvaiheessa Yhdysvaltain ilma-alus pommitti Bagdadia 1000 pommin päivätahdilla, monia kaupunginosia voitiin kuvailla “pätsiksi”. Sotarikosten laajuus oli merkittävä.

Lisäksi, harhaan lentävät ohjukset eivät ole enää mitään uutta Yhdysvalloille. Kuten Time-lehti kirjoitti huhtikuussa 2003, vain kaksi viikkoa pommitusten jälkeen:

”… viime viikolla kolme Yhdysvalloille kuuluvaa Tomahawkia on kadonnut Kaakkois-Turkin vuoristoalueelle matkalla Irakiin, useiden satojen mailien päässä sotatoimialueesta. Viisi katosi Saudi-Arabiassa ja kourallinen muita on tuhoutunut Iranissa ja raporttien mukaan Syyriassa.” (5)

Amerikkalaisten pommitukset Irakissa, kuten kaikilla “vapautetuilla” alueilla, ovat samalla tavoin rikollisen umpimähkäisiä. Edward Herman viittaa Fallujahin hyytävään esimerkkiin ja mittaviin sotarikoksiin (6):

“Tri Hafidd al-Dulzannin, Commission for the Compensation of Fallujah Citizens –järjestön johtajan, mukaan Yhdysvaltojen hyökkäykset (vuonna 2004) ovat tuhonneet 7000 kotia, 840 kauppaa, työpajaa ja klinikkaa, 65 moskeijaa ja uskonnollista pyhättöä, 59 koulua, 13 hallintorakennusta, kaksi sähkövoimalaitosta, kolme vedenpuhdistamoa, muiden ohella. Sairaalat olivat nimenomaisia kohteita ja niitä vastaan käytettiin aseita kuten valkoista fosforia ja uraanilla täytteisiä ammuksia, jotka ovat lisä massiiviseen sotarikosten määrään.”

Fallujahin laiton tuhoaminen, sekä kohdennetusti että summittaisesti, oli metafora koko Irakin tilanteelle.

Sinä päivänä kun Yhdysvaltojen sotajoukot saapuivat Bagdadiin, (8. huhtikuuta 2003) he julistivat sodan journalisteja vastaan, mikä rikkoi törkeästi Geneven sopimusta ja ensimmäistä lisäprotokollaa, ja joka on sotarikos Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön nojalla.

USA:n ensimmäiset joukot suuntasivat ohjuksen Al Jazeeran toimistoja vastaan Bagdadissa, surmaten kirjeenvaihtaja Tariq Ayoubin ja haavoittaen vakavasti useita muita. Tulee ottaa huomioon, että: “Hyökkäykset tapahtuivat kesken lähetyksen, mistä ilmeni osa silmittömästä teurastuksesta, jota Yhdysvaltojen joukot harjoittavat Irakin pääkaupungissa.” (7)

Selvinneet Al Jazeeran henkilöstön jäsenet etsivät suojaa läheisestä Abu Dhabi TV:n tiloista, jotka joutuivat sittemmin Yhdysvaltojen hyökkäyksen kohteeksi. Abu Dhabi TV:n kirjeenvaihtaja, Shaker Hamed pyysi apua suorassa lähetyksessä, sanoen: “Kaksikymmentäviisi Abu Dhabin televisiolle kuuluvaa journalistia ja teknikkoa … ja Al Jazeeran väkeä on saarroksissa Abu Dhabi TV:n Bagdadin toimistoissa.” Huomaa sana “saarroksissa”, kyseessä ei näköjään olleet “harhautuneet” ilmaohjukset, tankit tulittivat lähes kosketusetäisyydeltä. “Tappakaa viestintuoja” tulee mieleen ensimmäisenä.

Hamed vaati asianosaisia uutistoimistoja “puuttumaan välittömästi tilanteeseen ja siirtämään meidän pois vyöhykkeeltä, jossa ohjukset ja kranaatit aiheuttavat tuhoa käsittämättömällä tavalla.”

 

Tarina on tätä nykyä hyytävän tuttu, samankaltainen tilanne sattui MSF-sairaalassa Kundizissa: “Al Jazeera oli kirjoittanut Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeldille helmikuun 23. päivä, antaen toimistojensa tarkat sijainnit, jotta ne eivät päätyisi kohteeksi.” Koordinaattien antaminen Yhdysvaltojen asevoimille on, tai ainakin vaikuttaa olevan, kuoleman suudelma, kirjaimellisesti.

Yhdysvaltain joukot hyökkäsivät Al Jazeeran kimppuun myös Afganistanissa Yhdysvaltojen suorittaman invaasion aikaan, ja kuten Irakissa, tuhoten heidän toimistonsa.

Kohdennettuaan voimansa Al Jazeeran ja Abu Dhabi TV:n kimppuun, Yhdysvaltojen joukot käänsivät huomionsa Palestine Hotel –hotelliin, jossa toimi kaksi sataa journalistia ja kansainvälisten tiedotusvälineiden työntekijöitä. He tappoivat Reutersin kirjeenvaihtaja Taras Protsyukin ja Espanjan Telecinco TV:n Jose Couson. Kolme muuta journalistia haavoittui, hotelli kärsi mittavia vahinkoja. Yhdysvaltojen armeija oli tietoinen, että hotellia käytettiin tiedotusvälineiden päämajana.

Edellisenä päivänä Basrassa Al Jazeeran toimistoihin iskeytyi kaksi Yhdysvaltojen ohjusta, jotka jäivät suutareiksi. Bagdadin ulkopuolella, moottoritiellä Al Jazeeran ja Abu Dhabi TV:n autoihin iskettiin. Autojen katoissa oli toimistojen merkintöjä, osumat kohdistuivat kylkiin ja kattoon, kuin ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut.

Yhdysvallat murhasivat ITV:n journalisti Terry Lloydin Basran lähettyvillä invaasion neljäntenä päivänä – auto oli jälleen selkeästi merkitty. Myös kameramies Fred Nerac sekä heidän libanonilainen assistenttinsa Hussein Osman toisesta autosta kuolivat. Ranskalainen kameramies, Daniel Demoustier, joka haavoittui hyökkäyksessä, sanoi että Yhdysvallat tulittivat media-ajoneuvoja: “pyyhkiäkseen pois ongelmalliset todistajat”. Kun otetaan huomioon mainitut tapaukset ja Yhdysvaltain (ja Britti) joukkojen jatkuvat vastaavanlaiset hyökkäykset miehityksen aikana, hän on osunut puheillaan naulan kantaan.

 

Mitä tulee sotarikoksiin, Yhdysvallat on rikoksenuusija. Vuoden 1991 Irakin hyökkäyksessä kaikki vedenpuhdistuslaitokset tuhottiin tarkoituksella Yhdysvaltain päämajan käskystä, kuten myös klinikat, koulut, erityiset koulutusministeriön tilat, mediakeskukset ja radioasemat hävitettiin kautta maan. (8) Yli viisikymmentä prosenttia kaikesta karjasta hävitettiin, maatilat ja paimennettavat eläimet, kanafarmit olivat erityisiä kohteita. Irak oli maailman suurin taatelien viejä – ilmeisesti Yhdysvallat pitivät taatelipuita vihollisina kuten myös vanhoja, majesteettisia hedelmätarhoja.

Suureen, vahvistettuun, Bagdadin laitamilla sijaitsevaan Ameriyahin väestönsuojaan öisin menneet naiset ja lapset paloivat myös kuoliaiksi. Yhdysvaltojen satelliitit tallensivat naisten ja lasten siirtymisen suojaan illan hämärtyessä ja poistuessa suojasta heti aamun valjetessa.

Vauvan maitojauhetta valmistanut tehdas pommitettiin raunioiksi ja sitä luonnehdittiin “kemiallisten aseiden tehtaaksi”. Birginhamilainen yritys oli valmistanut ja asentanut käytetyn laitteiston sekä vastannut huollosta, ainoa mahdollinen käyttötarkoitus oli maitojauheen valmistus.

Myös tehtaita, jotka tuottivat lääketieteen perustarvikkeita, kuten ruiskuja, kipulääkkeitä, antibiootteja, tuhottiin. Mitä seurasi siviililääketiedetehtaan, Al-Shifan, pommitus Sudanissa elokuussa 1998, kun ohjuksia satoi Afganistanin maaperälle. Kahteen Yhdysvaltojen suurlähetystöön hyökättiin Itä-Afrikassa. Kuten aina, sekä tuomion määrääjänä että toimeenpanijana, Yhdysvallat pommittivat takaisin summassa.

Yhdysvaltain lukuisat hyökkäykset muinaista Jemeniä vastaan (populaatio noin 24,41 miljoonaa) ovat jääneet lähes huomiotta, ennen meneillään olevaa hyökkäystä välikäden, YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtajamaa Saudi-Arabian, avustuksella.

Jemenissä on tapahtunut yhdeksänkymmentäkahdeksan Yhdysvaltain ohjus- ja lennokkihyökkäystä vuosien 2002 ja 2015 välillä; neljäkymmentäyksi vuonna 2012, kaksikymmentäkuusi vuonna 2013 ja neljätoista vuonna 2014, muut hyökkäykset ovat sattuneet 2009,2010 ja 2011. Menetettyjen ihmishenkien määrää ei tiedetä. Yksistään toukokuussa 2010 “harhautunut” lennokki tappoi viisi ihmistä. Joulukuussa 2009 Yhdysvaltojen risteilyohjus tappoi neljäkymmentäyksi henkeä. (9)

Vuonna 1999 entinen Jugoslavia tuhottiin – harhautuneita ohjuksia iskeytyi Makedoniaan, Belgradin mediakeskukseen, Kiinan suurlähetystöön, kauppoihin, tappaen junamatkustajia, kaikki “vapautettiin” hengestään amerikkalaiseen tapaan.

Libyan tuho vuonna 2011 on jälleen esimerkki siitä, kuinka laiton tuhon aiheuttaminen voidaan esittää hyväntahtoisena apuna.

Pitäköön suunsa kiinni väitetyistä harhaohjuksista niin kauan, kunnes oikeiden harhaohjusten laukaisijat on saatettu vastuuseen teoistaan.

 

Lähde: GlobalResearch

Viitteet:

  1. http://www.theguardian.com/world/2015/oct/09/russia-denies-missiles-aimed-at-syria-landed-in-iran
  2. http://www.globalresearch.ca/syria-russian-intervention-exposes-coalition-lies-the-terrorists-r-us/5480359
  3. http://www.presstv.ir/Detail/2015/10/09/432620/US-Russia-Syria-psyop
  4. https://www.wsws.org/en/articles/2003/03/bagh-m22.html
  5. http://content.time.com/time/world/article/0,8599,439517,00.html
  6. http://www.globalresearch.ca/after-all-we-did-for-them-in-fallujah/5480223
  7. https://www.wsws.org/en/articles/2003/04/jaz-a09.html
  8. http://www.globalresearch.ca/operation-desert-slaughter/7920
  9. https://en.wikipedia.org/wiki/Terrorism_in_Yemen

2 kommenttia

  1. Yhdysvallat pommitti Afganistanissa hiljattain myös Doctors Without Borders -järjestön rakennuksen tappaen hyväntekeväisyysjärjestön henkilökuntaa. On syytä huomioida, että järjestö oli aikaisemmin antanut lausuntoja TPP (Trans-Pacific Partnership) -sopimusta sekä lääketehtaitten monopoleja vastaan. Näin vastustajat saadaan helposti hiljaisiksi…

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  2. Irak ja Syyria olivat autarkioita eli siellä kaikki valmistettiin kotimaassa huippuelektroniikkaa ym. myoten. Samoin Libya oli pitkäle vastaava. Tätä kv. juutalaisuus vihaa erityisesti. Samon sitä, että rakennetaan maata oman kansakunnan eduksi. Kansa voi hyvin ja on koulutettua ja perillä asioista. Elintaso on korkea. Tämä on jo lähes kansallissosialismia eli kapinaa. Joka tapauksessa liian vähän ”kansainvälistä”. Rangaistus on hirmuinen. Kaikki tuhotaan. ensimmäiseksi sairaalat ja koulut ja energialaitokset. Karja ja maatalosu ja elinkeinot myös, jotta jäljelle selvinnewile tulee hirvittävä nälänhätä. Vuosien kaaoksen ja teurastuksen jälkeen on väestö raaistunut ja mafia ja erinäiset Mossadin pyssyjärjestöt hallitsevat. Kansa on kouluttamatonta ja köyhää. Kv. juutalaiset konsernit ja pankit omistavat kaiken. Väestö on niiden orja ja valtio ikuisesti velkaa jne.

    Samaa hubaa on tulossa Eurooppaan, kun se täytetään muukalaisilla. Hei hulinaa, kun valkoiset eivät ilmeisesti häviä tarpeeksi nopeasti vaikka n. 50 vuotta pitää odottaa. Tai sitten lopulliset tuhotaistelut ovat vasta sitten. Kuten siuionistit sanovat, kun on paljon eri ryhmiä, he voivat hajottaa ja hallita

    Plusääni(22)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat