"Minut kasvatettiin kunnioittamaan sananvapautta. Olen liian vanha muuttaakseni tapojani vain mielistelläkseni uutta maailmanjärjestystä."

Bobby Fischer

Videoita: entinen poliisi kokeilee kannabista viimeisenä vaihtoehtona Parkinsonin tautiin

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,44
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Nykyään tutkimukset ja anekdotaaliset todisteet puhuvat yhä vahvemmin kannabiksen lääkinnällisten hyötyjen puolesta, mutta myös vasta julkaistu videosarja osoittaa kuinka suuri apu kasvista voi olla. Videolla esiintyva mies kärsii Parkinsonin taudista.

Larry Smith on entinen poliisi, joka alkoi kärsiä toimintakykyä heikentävästä neurologisesta sairaudesta kaksikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2011 dokumentintekijät alkoivat tallentaa miehen kokemuksia tulevaa dokumenttia varten. Dokumentti on nimeltään Ride with Larry. Dokumentti ja siihen liittyvä valistuskampanja ”haluaa lisätä yleisön tietoisuutta inhimillisestä kärsimyksestä, jota Parkinsonin tauti voi aiheuttaa, ja samalla kasvattaa tietoisuutta aktiivisen elämäntavan, erityisesti nojapyöräilyn, hyödyistä,” lukee dokumentin Facebook-sivulla.

Hiljattain Larry päätti kokeilla lääkemarihuanaa paheneviin oireisiinsa. Dokumentin Facebook-sivulle ladatulla videolla hän saapuu San Diegoon, Kaliforniaan, hankkiakseen lisenssin.

”Oireeni ovat paljon selvempiä kuin koskaan aiemmin, ja kipu on hieman pistävämpää,” Larry sanoo hieman takerrellen.

”Larry on siinä pisteessä, että hänellä on vaikeuksia kävellä, tällä hetkellä hän ottaa kaksikymmentä pilleriä päivässä,” hänen vaimonsa Elizabeth toteaa, huomauttaen, että suurempi annos voi voimistaa sivuvaikutuksia.”

San Diegossa Larry ja hänen vaimonsa kävivät lääkemarihuanan käyttöä tuntevan lääkärin vastaanotolla hankkimassa reseptin.

”Nämä ajat eivät ole kuin Reefer Madnessissa,” Larry sanoo videolla, viitaten 1936 propagandaelokuvaan, jonka tarkoituksena on demonisoida kannabiksen käyttöä. ”Tästä huolimatta minä ja miljoonat muut ihmiset emme saa käyttää sitä joutumatta vankilaan pitkäksi aikaa.” Larry elää tällä hetkellä Etelä-Dakotassa, jossa marihuanan lääkekäyttö ei ole sallittua.

Sarjan toisessa osassa Larry käyttää reseptiään hankkiakseen 40 dollarin arvosta kasvia jakelukeskuksesta, tarkoituksena helpottaa kipua ja niveljäykkyyttä. Elizabeth kertoo jakelukeskuksen ”budimikolle”, että Larryn käyttämien pillereiden sivuvaikutukset ovat itse asiassa pahentaneet dyskinesiaa. Lisäksi, hän sanoo, että uusi erä lääkkeitä maksaa noin 3000 dollaria, mikä osoittaa jyrkän hintaeron lääkkeiden ja kannabiksen välillä.

Vaikka toisessa osassa Larry ostaa kukintoa, kolmannessa osassa hän tapaa toisen Parkinsonista kärsivät miehen, joka antaa hänelle kannabisöljyä, jota laitetaan kielen alle. Hänen oireensa helpottavat välittömästi.

Videon esittelytekstin mukaan:

”Laittamalla muutaman tipan kannabisöljyä kielen alle, Larryn vakava dyskinesia (hallitsemattomat liikeet), äänen katoaminen ja vapina rauhoittuivat muutamassa minuutissa! Emme edes editoineet nauhaa, sillä tulokset olivat niin hätkähdyttäviä.”

Totta tosiaan, nauhalta näkyy kuinka Larry laittaa tippoja kielensä alle ennen kuin asettuu makuulle. Jo muutaman minuutin kuluttua hän nousee ylös, ja näemme selvästi että hallitsemattomat liikkeet ovat suurelta osin loppuneet.

Hänen ystävänsä sanoo: ”Mielestäni olet rauhoittunut.” Larry vastaa: ”Niin nopeasti” ja hymy nousee miehen kasvoille.

”Ääneni on palautumassa,” hän huomaa. Käyttäessä ruudunlukuohjelmaa, Elizabeth huomaa kuinka hänen kätensä ovat vakaat sen jälkeen kun hän on kokeillut hoitoja.

”Se toimii suurimman osan ajasta,” hänen ystävänsä havaitsee sen jälkeen kun hän nousee ylös. Larry imitoi enkelikuoron laulua ilmaistakseen kuinka paljon hänen olonsa on helpottunut.

”Söittekö jo lounaan?” hän kysyy muilta huoneessaolijoilta. ”Oletko nälkäinen?” kysyy hänen ystävänsä jolla myös on Parkinson. ”Yllättävää, olenhan minä,” hän vastaa takaisin.

Videon lopussa Larry huomaa että ”Minunlaiseni henkilö voisi todella hyötyä marihuanasta. Ja se suututtaa etten saa sitä kotiosavaltiostani.”

Ainakin yksi akateeminen asiantuntija jakaa hänen turhautuneisuutensa.

Kuten tri Daniele Piomelli, UC Irvine:n lääketieteellisen laitoksen farmakologian professori sanoo sarjan kolmannessa osassa:

”Olen turhautunut ensisijaisesti siksi koska tiedän että siinä on hyödyntämätöntä potentiaalia – se mitä voimme oppia marihuanasta – uusiin lääkkeisiin, ja olemme jumissa taloudellisten syiden tai poliittisten syiden vuoksi. Se on äärimmäisen turhauttavaa.”

Tri Piomelli, joka pyörittää laboratoriota yliopistolla, keskusteli viimeisimmistä tutkimuksista, jotka käsittelivät kannabiksen vaikutusta Parkinsonin tautiin:

”Tiedämme eläinkokeista, että endogeeninen kannabioidijärjestelmä on erittäin tärkeä motoriikan säätelyssä, joka häiriintyy Parkinsonia sairastavilla. Eläinkokeista tiedämme myös, että tiettyjen endokannabioidijärjestelmän haarojen stimulointi auttaa lievittämään Parkinsonin oireita. Vielä lopuksi, tiedämme kokemusten perusteella, että marihuanan polttaminen helpottaa joidenkin potilaiden oireita.”

Lisäksi, 2014 Clinical Neuropharmacology –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat tekivät johtopäätöksen, että kannabista Parkinsonin hoitoon käyttäneiden potilaiden ”uni- ja kipupisteet kohenivat selkeästi”. He ”eivät havainneet, että lääkkeillä olisi merkittäviä haittavaikutuksia” mutta huomauttivat jatkotutkimusten olevan tarpeen.

2014 Journal of Psychopharmacology –lehdessä julkaistu tutkimus selvitti kuinka kannabidiolilla, eli CBD:llä, ei-psykoaktiivisella endokannabioidilla, on mahdollisesti ”elämänlaatua parantava vaikutus PD-potilailla, joilla ei ole psyykkisiä sairauksia.” Myös he huomauttivat jatkotutkimusten tarpeesta.

Jopa ilman tieteellistä tutkimusta, joka tukisi kasvin tehokkuutta, Larryn kokemukset voivat antaa toivoa lukemattomille muille toimintakykyä heikentävistä sairauksista kärsiville (kolmas osa on katsottu yli 20 miljoonaa kertaa artikkelin julkaisun jälkeen).

Vaikka kannabiksesta on tulossa laillista yhä useammassa osavaltiossa, monet sairaat jäävät vaille hoitoa. Kuten Elizabeth sanoi ensimmäisessä osassa:

”En pidä ajatuksesta rikkoa liittovaltion lakia. Vaikka Kalifornian osavaltion laki on erittäin selkeä että se on laillista, olen vieläkin epäileväinen. Mutta jos tämä on ainoa asia – ja koska olemme kokeilleet kaikkea , ja tämä on ainoa jäljellä oleva asia…aiomme kokeilla sitä ja katsoa mitä tapahtuu.”

Ja kuten hän sanoo kolmannessa osassa todistettuaan miehensä oireiden viimein helpottavan:

”Tiedämme nyt että lääkemarihuana hillitsee dyskinesiaa, ja silti emme saa käyttää sitä.”

Tästä huolimatta, kun Larryn kaltaisia tapauksia kertyy lisää ja sota kasvia vastaan epäonnistuu, laillistamistrendi Yhdysvalloissa ei osoita laantumisen merkkejä.

 

Lähde: Antimedia.org

Lue myös:

Parkinsonin tautia voidaan hoitaa magnesiumilla, jodilla ja kannabinoideilla
Kannabis ja epilepsia: hoito joka löydettiin ja haudattiin 1940-luvulla
Lääkärit antoivat 48 tuntia elinaikaa – 3-vuotias poika parantui kannabisöljyn ansiosta
Syöpähoidot ja kannabisöljy
Laillinen kannabis vähentäisi liikennekuolemia?
Viisi parasta kannabinoidia, jotka hoitavat mieltä ja kehoa
Marihuana: tulevaisuuden superantibiootti
Luonto ei ole väärässä. Marihuanan 10 terveyshyötyä

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*