"Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella."

Voltaire

Valtamedia mustamaalaa Chemnitzin mielenosoitusta ja salaa Euroopan tuhon

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Saksan itäosassa sijaitsevan Chemnitzin kaupungin mielenosoituksen kaltaiset tapahtumat ovat luonnollinen kansan reaktio maahanmuuttajien aiheuttamaan väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden kasvuun Saksan kaupungeissa. Valtamedia, joka toimii rikollisen poliittisen eliitin sielunpeilinä, vetää lokaan tällaiset spontaanit mielenosoitukset syyllistäen niistä ainoastaan kansallismielisiä, vaikka myös tavalliset ihmiset olivat liikkeellä.

Chemnitzin mielenosoitus

Loanheitto uutisoinnista olkoon yhtenä esimerkkinä oululaisen Sanomalehti Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvosen pääkirjoitus 3. syyskuuta Saksan Chemnitzistä tapahtumista, jotka eivät pidä paikkaansa.

”Äärioikeistolainen, natsiaatetta ihaileva satojen ihmisten joukko lähti viime viikon sunnuntaina etsimään ja pahoinpitelemään ulkomaalaisen näköisiä asukkaita. Useat sattumalta hakatut joutuivat sairaalaan. Etnisesti valikoitunut katuväkivalta herättää huolta, sillä tiettävästi Euroopassa ei ole tapahtunut vastaavaa tässä mittakaavassa yli 75 vuoteen”, Karvonen kirjoittaa.

Ylen toimittaja Pertti Rönkkö kertoo Facebook-sivullaan, että Karvosen mainitsemaa ei ole tapahtunut, ja että kyseessä on fake news, valeuutinen.

Bildresultat för Chemnitzin mielenosoitus kuva

-Valtaosa mielenosoittajista oli aivan tavallisia, tilanteesta huolestuneita chemniziläisiä, joita ei parhaalla tahdollakaan voi nimittää äärioikeistolaisiksi ja uusnatseiksi, toteaa Rönkkö.

Tarkentaen valtamedia eli valemedia vyöryttää Chemnitzin mielenosoituksen toteutumisen pelkästään kansallismielisten vastuulle, tai syyttävät siitä äärioikeistoa, jolla nimellä media mustamaalaa kansallismielisiä.

Juorut maahanmuuttajia jahtaavista ihmisjoukoista käynnisti yhtenä sensaatiohakuinen Bild-lehti, jonka emoyhtiö Axel Springer  AG tukee avoimen yksipuolisesti Israelin valtiota.

Jahtaavista ihmisjoukoista kirjoitti Ilta-Sanomat, jonka lähteenä löytyvät muun muassa Bild-lehti.

Saksalaisen sionistisen valtavirtamedian valheet levisivät nopeasti suomalaiseen valtamediaan kuten yllä mainittu Helsingin Sanomien uutisointi Chemnitzin mielenosoituksesta osoittaa.

Nyttemmin myös Suomen verovaroin toimiva Yle on joutunut myöntämään jahtaamisvideot humpuukiksi. Yle uutisoi:

Saksin osavaltion kristillisdemokraattinen pääministeri Michael Kretschmer sanoi eilen keskiviikkona osavaltion parlamentissa, että kuvaukset ihmisjahdista olivat vääriä.

– Yksi asia on selvä. Ei ollut väkivaltaista ihmisjoukkoa, ei ihmisjahtia eikä pogromia Chemnitzissä, Kretschmer vakuutti.

 

Eurooppa tuhoutuu ja valtamedia salaa sen

Samalla, kun valtamedia kaikin tavoin harjoittaa likasankopolitiikkaa kansallismielisiä vastaan, salaa media Euroopan vääjäämättömän tuhon. Nimittäin Saksalaisen professori Gunnar Heinsohn väittää, että 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä.1 Nykyisen sairaalloisen monikulttuurisuuspolitiikan, ja alati enentyvän ”turvapaikkahakijoiden” invaasion aikakaudella Heinsohnin esittämä skenaario kuulostaa valitettavan todelliselta.

Bildresultat för Gunnar Heinsohn kuva

Gunnar Heinsohn.

Heinsohnin väestötieteellisen realismin perusteella lännen yhdeksi pääuhaksi muodostuu jo 21:n vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä Lähi-Idän ja Saharan eteläpuolisen Afrikan nuorisopullistuma. Nuorisopullistuma tarkoittaa sitä, että yli 20 prosenttia väestöstä on nuorisoa, jotka ovat iältään 15–24 vuotta. Vastapainona Itä-Aasian ja latinalaisen Amerikan työikäisen ikäluokan pullistumalle vallitsee Japanissa ja Euroopassa vanhuuspullistuma.1

Lisäksi Heinsohn esittää muslimien Euroopan valloitusteoriaan todisteena, että:

Nykyisin kutakin 100 iäkästä henkilöä (55–59 -vuotta) kohden Saksassa ja Itävallassa on 70-80 teinipasifistia. Kuitenkin lähitulevaisuudessa jokaista 100 veteraani-ikäistä kanta-asukasta kohden tulee olemaan jo 300–700 hillitöntä ilman koulutusta, tulevaisuuden näköaloja sekä selkeitä elämän päämääriä vailla olevaa afrikkalaista.1

Tulee huomata kuitenkin, että kysymyksessä ei ole muslimien Euroopan valloitus, vaikka teoriaa sillä nimellä kutsutaankin. Kysymyksessä on puhtaasti sionistien Euroopan valloitus, jossa muslimitaustaiset suurelta osin toimivat intrumentteinä.

Tarkastelumme ei tässä kohdistu pääasiallisesti Chemnitzin kaupungin mielenosoitukseen, vaan se toimii astinkivenä poliittisen koneiston ja valtavirtaisen tiedonvälityksen suhtautumiselle oikeuksiaan vaativaan kansallismielisyyteen sekä vastaavasti Euroopan väestön ja sen yhteiskuntarakenteen tuhoavaan väestönsiirtoon osana monikulttuurisuuden agendaa. Vallanpitäjät, heidän virkakoneistonsa sekä mediansa vaikenevat kuin muuri tulevasta perikadosta.

Miksi tulevasta ”kansamurhasta” vaietaan?

Otsikon kysymystä tarkentaen kysytään sitä, miksi vallanpitäjät ja media mykistyvät tulevasta ”kansanmurhasta” tai parhaillaan alkaneesta Euroopan kansojen tuhosta? Aseena kansojen eliminoimisessa käytetään luonnollisesti ”turvapaikanhakijoiden” jättiläismäistä invaasiota.

Heinsohn puhuu sodan demografiasta tarkoittaessaan Poliittisen Lähi-idän alueilta ryntäävää lähinnä nuorten miesten eli ”turvapaikanhakijoiden” – likipitäen sotilaallista – invaasiota Eurooppaan. Tämä invaasio johtaisi siten demografiseen ilmiöön, jota voidaan analysoida väestönmuuttumisen teorialla.

Mutta miksi vallanpitäjät ja sitä tukeva media eivät puhu halaistua sanaa tästä tulevasta tuhosta, vaikka sen vastuulla olisi varoittaa ihmisiä vääjäämättömästä vaarasta.

Vastaus on täysin selvä: EU-maiden hallitukset, niiden virkakoneistot ja länsimedia ovat saumattomasti Israel-lobbyn, EU-eliitin, ja ennen muuta globaalin sionistisen verkoston järkähtämättömässä kontrollissa. Lyhyesti voidaan puhua negatiivisesta globalisaatiosta, joka lahjoo ja tukee niitä poliitikoita, jotka tahtovat työskennellä globalistisen arvomaailman hyödyksi. Lahjontaan ei kuulu välttämättä raha vaan palkintovirat, joiden saajista mainittakoon esimerkiksi Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Martti Ahtisaari, Sauli Niinistö ja niin edelleen.

Vallanpitäjät ja niiden media ei siis tahdo paljastaa isäntiensä suunnitelmia, siksipä mykistyminen. Kuitenkin median suu pärpättää kuin karjalaismuorilla, jos uutisointi palvelee ylikansallisen imperiumin sekä monikulttuurisuuden tarpeita.

Euroopan pakolaiskriisin ja elintasopakolaisuuden taustalla on yhtenä esimerkiksi sionistisen monimiljonäärin ja sijoittajan George Soroksen luoman Open Society Foundation (OSF) värväystoiminta.2

OSF:n  sivustoilla ylistetään Sorosta yhtenä maailman suurimpana hyväntekijänä, jonka anteliaisuudelle löytyy 32 miljardin dollarin arvoinen lahjoitus henkilökohtaisesta omaisuudestaan Open Society Foundation –säätiölle, jonka toimialueena on koko maailma.  Budapestin Keskieurooppalainen yliopisto on myös Sorosin perustama ja pääosin rahoittama laitos, jonka yhtenä vahvuutena on johtavan yhteiskuntatieteiden tutkimuksen keskus.

Sorosin johtama OSF on keskittynyt tukemaan niin yksilöitä, kuin myös järjestöjä niiden taistelussa sananvapaudesta, vastuullisesta hallituksesta ja tasa-arvosta heidän yhteiskunnissaan. OSF:n toiminta on globaalia. Säätiön ilmoitetaan antaneen lahjoituksia kouluille, yliopistoille ja palkkioita tuhansille lupaaville opiskelijoille, jotka muuten olisivat syrjäytyneet mahdollisuuksistaan ​​identiteettinsä tai sosiaalisen tilanteen vuoksi.

OSF:n toiminta pitää yllä humanitäärisiä kulisseja, jonka varjolla edistetään muiden muassa väestön siirtoa Eurooppaan. Vuonna 2012 Euroopan unionin väestön määrä oli noin 502,4 miljoonaa ihmistä. Nykyisen kaltainen ”turvapaikanhakijoiden” vyörytys Eurooppaan täyttää kansanmurhan kriteerit. Mikäli OSF onnistuu väestönsiirrossaan, on sillä tunnollaan satojen miljoonien ihmisten murhat ja Euroopan rikkirevityt yhteiskunnat. Ehkäpä tämä Sorosin toiminta tässä yhtenä tekijänä luo hedelmällisen maaperän antropologiselle tutkimukselle, jossa kartoitetaan ihmisten ominaisia piirteitä ja ihmisen kulttuuria sekä niiden muutoksia uudessa ympäristössä.

William Engdahl väittää selvityksessään Nato-sotilasliiton yhteydessä olevien ajatushautomoiden kontrolloivan Euroopan unionin pakolaispolitiikkaa. Siten Saksan liittotasavaltaa ja EU:ta koordinoitaisiin Atlantin takaa.3

Näitä aivoriihiä tai ajatushautomoita ovat: European Stability Initiative (ESI) ja ECFR (European Council on Foreign Relations). Lisäksi on sellainen yhdistys kuin Open Society Fellow –järjestö. 3

Lontoossa vuonna 2007 perustettu ECFR on juutalaispankkiirien Rockefellerin ja JP Morganin luomia järjestöjä, jotka koordinoivat englantilais-amerikkalaBildresultat för Barbara Spectreista maailmanlaajuista ulkopolitiikkaa. Sionisti George Soros on ECFR-ajatushautomon rahoittaja.

Lukijat ymmärtävät hyvin mihin heimokulttiin tämänkin jättiläismäisen pakolaisinvaasion prosessin jäljet johtavat.

Huomionarvoista on vielä sekin, että ”juutalaiset” monikulttuurisuuden saarnaajat harjoittavat kyseistä lähetystyötään Euroopassa ja samalla kannattavat juutalaista äärinationalismia Israelissa, jonka miehityspolitiikkaa palestiinalaisia vastaan on kuvattu kansanmurhaksi. Tällaista toimintaa edustaa mm. Ruotsissa vaikuttava juutalaisuuden tutkimusjärjestö Paideia, jonka yksi näkyvistä puolestapuhujista on Ruotsissa asuva juutalainen Barbara Spectre, (Liite 1).

Vuonna 2014 Norjan rasisminvastaisen keskuksen juutalainen varajohtaja Ervin Kohn rehenteli: Norjalaisilla yhteisöillä on vain vähän kokemusta etnisistä vähemmistöistä, joten työnsarkaa riittää!

Huomionarvoista on se, että monet juutalaiset järjestöt kohdistavat toimintansa nykyisin Pohjoismaihin, missä sijaitsevat Euroopan viimeiset lähes täysin valkoiset yhteiskunnat. Edes valtamedia ei kiistä sitä, että Lontoossa valkoisista on tullut vähemmistöä. Kuten alla oleva video asiaa valaisee.

Lisäksi Euroopan unionin perustaminen oli sionistien hallitseman vapaamuurareiden saavutus, kuten edesmennyt tohtori Karl Steinhauser kirjassaan EU huomispäivän super-Neuvostoliitto selvästi esittää EU:n syntyprosessia ja sen tarkoitusta.4 EU:n yhtenä tehtävänä onkin tuhota eurooppalainen geeniperimä, sekä rotujensulatusuunin välityksellä synnyttää uusi sekarotu, jota olisi helppo ohjata. Steinhauser puhuu kirjassaan vapaamuurarien unelmasta saada aikaan pakolaisvirtojen avulla eri ihmisrotujen sulatus-uuni.

Islamilainen maailma on syytön

Ruotsin, Suomen ja muiden EU-maiden monikulttuurisuusongelmat eivät kuitenkaan ole islamilaisen maailman tai muslimien aiheuttamaa, vaikka poliittisesta Lähi-idästä saapuvat ”pakolaiset” ovat yleensä muslimeja. He ovat olleet enemmänkin instrumentaalinen tekijä tässä monikulttuurisuusprosessissa. Lisäksi Eurooppaan on lähtenyt suurelta osin nuoria ylimielisiä heittiömiehiä, jotka etsivät vain onneaan. Muslimifobiaa juuri stereotyyppisesti lietsovat sellaiset Israelin ja sionistien hännystelijät, kuten esimerkiksi Suomessa Perussuomalaisten puolue ja Ruotsissa Ruotsidemokraatit. Nämä puolueet muiden oikeistopuolueiden, sosiaalidemokraattien sekä vihervasemmiston kanssa muodostavat harhautuksen, jolla yritetään peitellä kansainvälisen sionismin osuutta Euroopan kansojen etnisessä ja kulttuurillisessa tuhoamisessa.

Yllä mainitulla vastakkainasettelulla sionistien eliitti yrittää herättää leimuavaa vihaa kristityn maailman ja islamistisen maailman välille. Täten nämä sionisti pirut pystyisivät tuhoamaan vastustajansa eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Valitettavasti keskivertokansalaisten keskuudessa ei aina käsitetä yllä olevaa asetelmaa, vaan kaikki muslimit eli islaminuskon tunnustajat leimataan hylkiöiksi ja poliittisen Lähi-idän ongelmista syytetään yksipuolisesti vain islamistista maailmaa, joskin se ulottuu aina Kaakkois-Aasiaan saakka.

Kaikki turvapaikanhakijat täytyy sijoittaa Saudi-Arabiaan ja Israeliin.

Lopuksi

Euroopan kansoilta ja meiltä suomalaisilta ei ole kysytty lupaa valtaviin väestönsiirtoihin kotimaahamme. Jokaisella suomalaisella on vääjäämätön oikeutensa rakentaa ja asuttaa isiensä maata säilyttäen sen geneettisen ja kulttuurillisen struktuurin ehyenä. Kukaan järkevä suomalainen ei varmaankaan halua kotilähiöistään Ruotsin Rinkebyn kaltaisia ghettoja, joita hallitsevat ulkomaalaistaustaiset rikollisliigat, joiden keskinäiset kiistat ovat muuttaneet lähiön sotatoimialueeksi kuten Ruotsin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yksikön johtaja, Lise Tamm asian ilmaisee. Rinkeby on lähes 100 prosenttisesti ulkomaalaistaustainen lähiö.

Suomen valtaapitävät isänmaan petturit ovat nostaneet invaasion kautta tulleet muukalaiset jalustalle, alistaen kantasuomalaiset ja ennen muuta kansallismieliset ihmiset toisen luokan kansalaisiksi omassa maassaan. Tällaiselle lyhytnäköiselle itsekkyydelle, petturuudelle ja maansa sekä sen kansalaisten halveksinnalle emme löydä vertailukohtaa Suomen historiasta. Voidaan hyvinkin puhua poliittisten broilerien aikakaudesta.

Voimme säilyttää kotimaamme itsenäisen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin ja Euroopan vapaana muukalaisinvaasiosta, jos nujerramme viipymättä kotimaiset hallituksemme ja päättäjämme pohjustaen uuden valtiomallin oikeudenmukaisuuden, itsenäisyyden ja viisauden perustuksille. Itsenäistyneet valtiot kykenevät lähettämään tunkeutujat lähtömaihinsa; siinä ei ole mitään ongelmaa.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Heinsohn, Gunnar (2006). Söhne und Weltmacht: Terror im Aufstieg und Fall der Nationen
  2. Hansson, Peter (17.8.2016). DC. Saatavilla: http://dailycaller.com/2016/08/17/leaked-board-documents-soros-organization-tried-to-buy-supreme-court-ruling-on-illegal-immigration/
  3. HU (16.9.2015). ”Vastuutonta” – HS: Arvostettu historioitsija syyttää laatumediaa harhaanjohtavasta pakolaisuutisoinnista. Saatavilla: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/318814-vastuutonta-hs-arvostettu-historioitsija-syyttaa-laatumediaa-harhaanjohtavasta
  4. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto

https://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/saksan-vakivalta-huolestuttaa/803840/

https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10156018466013542

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201808282201165768_ul.shtml

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005805713.html

https://yle.fi/uutiset/3-10383176

https://yle.fi/uutiset/3-10389368

http://www.muslim-markt.de/boykott/springer.htm

https://www.youtube.com/watch?v=gQlYVI3MZy4&bpctr=1422205900

https://www.opensocietyfoundations.org/people/george-soros

https://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=table&language=en&pcode=tps00001&tableSelection=1&footnotes=yes&labeling=labels&plugin=1

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=6835575

https://web.archive.org/web/20120223083941/http://www.usk.stockholm.se/tabellverktyg/tv.aspx?projekt=omradesfakta&omrade=22405


Liite 1.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Alex Jones Before Selling Out

    (1)(0)
  2. Älä uhraa itseäsi

    Eurooppaa todella tuhotaan ja oma maamme siinä sivussa. Ihmisten pitäisi lopettaa valta- tai valhemedia seuranta tyystin koska se juuri tekee tätä tuhotyötä.
    Itse olen lopettanut valtamedian lehtien lukemisen ja tilaamisen jo vuosia sitten. Ylen osalta annan ylen. Kymmeniä vuosia olin ehtinyt valtamedian manipulatiivista moskaa lukea. Valheet ja nwo-propaganda ei enää kiinnosta. Tietäen kuka tuon huijari-median omistaa ja kenen asiaa se palvelee niin sitä helpompaa on pysyä erossa siitä ja huvittuuneena silmäillä sen lööppejä. Totuus asioista tulee aivan muulta taholta ja on aivan muuta.
    Mitä nopeammin ihmiset pääsevät tuosta huijarimediasta eroon sen nopeammin voi muutos parempaan syntyä ja niin kauan kuin sen valheet ja propaganda purevat sitä varmempaa on nwo-eliitin menestys ja kansan kurjistuminen.

    Kuten MJ toteaa paljastavassa artikkelissaan ”voimme säilyttää kotimaamme itsenäisen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin ja Euroopan vapaana muukalaisinvaasiosta, jos nujerramme viipymättä kotimaiset hallituksemme ja päättäjämme pohjustaen uuden valtiomallin oikeudenmukaisuuden, itsenäisyyden ja viisauden perustuksille.”
    Tämä edellyttää ettemme uhraa itseämme valhemedian propagandan nwo-alttarille.

    (8)(0)
    • White Rabbit

      Tähän valtamedia-allergiaan liittyy jopa hieman huvittaviakin ulottuvuuksia. Seurasin erästä USA:ssa ihan kelpo uran tehnyttä itsenäistä tutkivaa journalistia, joka kertoi, ettei pysty katsomaan sikäläistä CNN:ää enää 10-20 sekuntia kauempaa tuntematta fyysistä pahoinvointia. Melkein sama alkaa olla totta Suomessa mm. Ylen kohdalla. Jos länsimaat saataisiin pelastettua, niin toimittaja-kokelaat pitäisikin alistaa tuollaiselle kokeelle, jossa heille syötetään uutisiksi naamioitua varjohallituksen propagandaa ja katsotaan, miten he reagoivat.

      (5)(0)
    • Valtamedian tehtävä

      ”Toimittajat tuhoavat totuuden, valehtelevat, vääristävät, panettelevat ja polvistuvat rahan vallan edessä. Heidän ammattinsa on pettää isänmaansa ja rotunsa. Olemme valtamediassa kasvottoman eliitin palvelijoita, sätkynukkeja; he vetävät naruista ja me tanssimme.”
      John Swinton

      (4)(0)
  3. The Swindler's List

    — Neuvostoliitto ja EU —

    Mikä yhdistää Neuvostoliittoa ja EU:ta? Milloin MV-lehti lopettaa umpikujaan juoksemisen ja pään hakkaamisen seinään? Milloin suomut lähtevät visuualisten havaitsimiemme l. silmien päältä? Pystyn vastaamaan ainakin tuohon ensimmäisenä esitettyyn knoppiin.

    Prologi: Kesäkuun 13, 2013 Venäjän presidentti Vladimir Putin piti puheen Moskovan ”Juutalaisessa museossa ja suvaitsevaisuuskeskuksessa”. (Juutalaiset ja suvaitsevaisuus – haha!) Puheessaan hän sanoi että lokakuun 1917 vallankaappauksen jälkeen ensimmäisessä Neuvostoliiton hallituksessa oli juutalaisia 80–85 %. (Suurin osa oli laivattu suoraan maailman juutalaisimmasta maasta eli USA:sta!) Jewish Telegraphic Agency ¹siteerasi Putinin englanniksi käännettyä puhetta ja viittasi ²”rabbi” Joseph I. Schneersonin – Chabad-Lubavitch-liikkeen johtajan – kirjastoon: ”Tämän kirjaston siirtämisen valtion omistukseen teki ensimmäinen Neuvosto-hallitus, joka koostui 80–85 %:sesti juutalaisista.” Jos jollakulla on pääsy dokumentteihin, jotka todistavat nämä lukemat oikeiksi, se on Vladimir Putin.

    ”Nykyajan kovat asenteet kumpuavat pelosta.” Tuollaista sontaa yrittävät kansainvälisten sionistien omistamat valemediat pakkosyöttää ihmisille päivä toisensa jälkeen. Itse olen sulkenut TV:n – tuon juutalaisen nurkkajumalan (suuren suomalaisen revisionistin, lääk.tiet. lis. Vesa-Ilkka Laurion keksimä ilmaus!) – sekä heittänyt roskalehdet pois jo vuosikausia sitten. Saunaa ja takkaa lämmittäessäni näen kuitenkin päivittäin otsikoita, jotka ovat Bilderberg-kokouksissa ohjeistettuja – niin pienestä paikallisläpyskästä suuriin mielipideautomaatteihin. Vanha hegemonia ja mielipidemonopoli ovat kuitenkin murtumassa ja valejournalismin linjoja onkin hiotutettu sionistien toimesta entistäkin räikeämmäksi valehteluksi! Kaikenlaisia maahantunkeutujien ja pakoloisten ”pop-up-basaareja” ynnä muuta järjenköyhyyden hedelmää esitellään joka numerossa. Tämä parasiittien väitetty moniosaajuus on samaa kastia todenperäisyydessään ”holokaustin” (valhe, jonka ympärille koko läntisen maailman mätä moraalinen selkäranka kietoutuu) kanssa: molempia onkin median pakko tuputtaa lakkaamatta erikoisjulkaisuissaan Saksaa demonisoiden ja liittoutuneita (USA ja Juudea) ylistäen, jotta ihmiset saataisiin uskomaan niihin törkeisiin valheisiin. Pelkoa ja empatian puutetta tämä kaikki siis on valemedian mukaan. Minä pelkään vain sitä vääjäämättömän tuhon tietä, jolla kotimaani on. Suomalaisten empatian puutteesta johtuvat myös muslimien radikalisoituminen ja terrori-iskut?

    Valhetoimittelijat kehittelevät lehdenturjakkeissaan vähintäänkin luovan mielenkiintoisia teorioita kansakuntaamme sekä koko sionistista EU-helvettiä kohtaavista ongelmista. Esim. Kansallisen Vastarinnan jäsenet, tukijat tai heidän aatemaailmansa jakavat ovat kaikki automaattisesti syrjäytyneitä, kouluttamattomia ja tuosta aiemmin mainitusta ”pelosta” ja ”hädästä” kärsiviä. (Haitta)maahanmuuton vastustaminen on siis vain nuorten miesten hätähuuto omasta pahoinvoimisestaan! Sanoja laitetaan isänmaallisten, kansallismielisten ja kansallissosialistien suuhun surutta ja uutisia keksitään suoraan omasta päästä. Tämä on sitä valalla vannottua parempaa journalismia! Itse en ainakaan huomannut nk. ”hippejä” tai muitakaan habitukseltaan fatta all-starsilaisia Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssilla Helsingissä 6.12.2016, seuraavana itsenäisyyspäivänä tai Turussa kesällä 2018. Päinvastoin – kovin skarpin näköistä ja oloista porukkaa oli liikenteellä: mm. suomalaisia, venäläisiä ja ruotsalaisia.

    Sionistinen roskalehdistö toistaa myös kehitysmaalaisten ehdottomasti meille suoman rikkauden ja holokaustivalheiden lisäksi erästä kolmatta asiaakin: nimittäin omaa rehellisyyttään ja oikeanlaisen, totuudenmukaisen journalismin tekemistä. Kyllä, tätä on joka läpyskässä ja tötterössä, olen huomannut sivuja tulisijaan tunkiessani. PISA-tulosten laskemisen syytä nämä omaa ”totuuttaan” toitottavat saunansytykkeet eivät kuitenkaan suostu kertomaan eli maahantunkeutujien ynnä muiden loisten jälkikasvun suoranaista älyllistä alikehittyneisyyttä! Suomeen importoidaan — antakaa anteeksi sanavalintani paremman vaihtoehdon puuttuessa! — saastaa: lähi-itäläisten paikallinen ”peruskoulutus” kestää 11-vuotiaaksi asti eli se vastaa Suomen viidettä luokkaa nimellisesti. ”Korkeastikoulutetut” iranilaiset käyvät koulunsa tuohon asti n. 90 %:sesti. Afgaaneilla vastaava luku on vain n. 25 %. Suomeen roudataan vielä kaiken lisäksi ovelasti Afganistanin tadžikeja, uzbekeja ja turkmeneja, jotka ovat mongoloideja ja joita on maassa 13,5 miljoonaa. Maa onkin täydellinen esimerkki siitä, ettei monikulttuurisuus toimi. Nyt näitä kulttuurimarxistisen ³väestönvaihdon hedelmiä roudataan siis Suomeen! Meillä on tilaa – vai miten se menikään… Toimeentulo ja leppoisat päivät taataan näille parasiiteille omalta kansalta leikkaamalla aina vain rajummalla kädellä.

    Pellepartiolaiset ynnä muut hyytelöpäät ehkä eivät tajua, että tässä ollaan tuhoamassa Euroopan sivistystä, kulttuuria ja perinteitä – puhumattakkaan itsemääräämisoikeudesta sekä vapaudesta. Suomeen siis importoidaan saastaa. Meillä on jo omasta takaa klovneja, mielisairaita, älykääpiöitä ja muita punavihersokeudesta kärsiviä sosiaalipummeja riittämiin! Euroopan Maahanmuuttoverkoston ⁴tutkimuskin sen myöntää: nämä ruskeahipiäiset ja oudolla kielellä möykkäävät kädelliset ovat varsin turhia; mihinkään kelpaamattomia. Seuraavassa faktaa – jokaisen ammattimädättäjän, suvakin ja sionistin pahinta vihollista – Suomea kohtaavasta rikkauden aallosta.

    ”Kansainvälistä suojelua tarvitsevat” eli maahantunkeutujat eli elätettävät verrattuna muualta EU:n ulkopuolelta tulleisiin ihmisiin:

    • neljän ensimmäisen vuoden aikana tunkeutujien työllisyys nousee 27:ään prosenttiin
    • yhdeksän vuoden aikana 40:een prosenttiin
    • neljässätoista vuodessa 60:een prosenttiin ja
    • 20–30 vuoden aikana 66:een prosenttiin – eli yhä 34% työttöminä!

    Nuo ovat pelkkää käytöstavatonta, kouluttamatonta elintasoturistimassaa, kuten jo mainitsin. Tuovat tänne kaikin puolin sopimattoman ja täysin tarpeettoman olemuksensa meidän riesaksi, vaikka oma kansa tekee kuolemaa keinotekoisesti avustetun budjetti-itsemurhan avulla. Eivät osaa lukea, kirjoittaa saatika ymmärrä muita kieliä tai kulttuureita – siis oikeita kulttuureita. Noiden sotiminen, sotkeminen, meluaminen ja tuhoaminen eivät ole kulttuuria, vaan pelkkää verotaakkaa meidän näkökulmasta, kuten nuo ”kulttuurinsa” tuotokset itsekin. Heidän aikaansaamisiaan kotimaissaan tai täällä ei voi missään valossa siis esittää tai arvottaa kulttuurina tai minkäänlaisena sitä korvaavana vastikkeena – ikinä! Jokainen hiemankin tervettä järkeä omaava yksilö ymmärtää välittömästi, ettei niiltä yksinkertaisesti voi odottaa mitään positiivista. Rajalla jokaisen pääsy tänne tulisi ehdottomasti estää. Tänne jo päässeet on kaikki palautettava välittömästi. Ei penniäkään enää noihin kamaliin taakkoihin tai pian Suomikin voidaan lukea nk. ”kolmansiin maihin”.

    Nyt tulee paras kohta: tutkimuksen mukaan ”turvapaikan” saaneiden elättien työllistyminen on ratkaisevan tärkeää, jos hyvinvointivaltion palveluita halutaan vielä ylläpitää. Eli heitä tuodaan ylläpitämään tulevaisuuden Suomea itselleen? Mitä kummaa minä juuri luinkaan? Se on virallista nyt: tämä kirottu maa on menettänyt järkensä lopullisesti. Vielä kerran: importoidaan sosiaalipummeja (koska omiahan ei ole tarpeeksi) kehitysmaista rasittamaan yhteiskuntaa ja sitten itketään, kun nämä juotikkaat juuri rasittavat sitä systeemiä? Huh-huh – ei voi muuta sanoa. Myönteisten päätösten prosentti kasvaa myös kohisten: 2015 52 % hyväksyttiin, kun 2010 luku oli vasta 25 %. Entäs tämä: kaikissa EU-jäsenmaissa iilimadoille on lain mukaan pääsy työmarkkinoille. Se ei kuitenkaan takaa työllistymistä ja EU-maiden välillä onkin suuria eroja työllisyyspalveluiden tarjoamisessa. Suomi saa kansainväliseltä poliittiselta eliitiltä kiitosta tarjotessaan luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomille loisijoille koulutuksen. Suomalaisten koulutukseen määrärahat taasen ovat nk. ”melko finito”. Ammattitaidon (ihan kuin näillä alkeellisilta tai jopa brutaaleilta hiekka-aavikkoilta tulleilla sellaista olisi!) arvioinnista suitsutetaan myöskin, kuten asunto- ja talousneuvonnasta sekä vuokravelkojen järjestelemisestä.

    (7)(0)
  4. Marching to Zion

    Valtamedia tukee ’Marssia Siioniin’ ja kristinuskon tuhoamista
    “Marching to Zion,” a documentary by Baptist Pastor Steven Anderson shows that Christians finally are realizing they’ve been scammed by Zionists, whether they be Christian or Jewish.
    They’re finally recognizing that Judaism is a satanic cult masquerading as a religion. The real Covenant is between God and them, i.e. believers in Christ.
    They were deceived by the Scofield Bible which was financed and promoted by Zionist bankers. Christian Zionist pastors like John Hagee, Benny Hinn, and Joel Osteen are apostates and traitors. Pro-Zionist US politicians like Barack Obama, Hillary Clinton, Ted Cruz, Scott Walker, and Rand Paul are also traitors.
    When Christians realize this, they’ll understand that the Dept. of Homeland Security and NSA are there to protect the Federal Reserve Bank and the Zionist political establishment from the wrath of the American people when they realize their country has been stolen out from under them. Terrorism is a pretext manufactured by the CIA and FBI.
    We learn that Jews don’t believe in the Torah (Old Testament) and don’t believe in Hell. They reject Christ as a ”failed Messiah” and believe the real Messiah (i.e. the Antichrist) will be a ”great warrior” who will vanquish Jewish enemies and bring about Jewish world hegemony a.k.a. ”peace.”

    https://www.henrymakow.com/2018/09/marching-to-zion-exposes.html

    Aalto-yliopiston professori sanoi suorat sanat juutalaisuudesta (juutalaisesta tamudistisesta Netanyahy-eliitistä, ei kansasta)
    .. nämä Jumalan valitsemat kahelit ovat perustaneet kavalalla petoksella nykymaailman kaikkein äärifasistisimman yhteiskunnan..
    “Juutalaiset varmasti ovat erityinen, erityisempi kuin mikään muu ihmisryhmä. He ovat perustaneet kaikkein rasistisimman uskonnon, johon yhdistyy suora perimyslinja heidän Jumalaansa antaen heille lupauksen maasta, orjia, omaisuutta, luvan tappaa ei-juutalaisia.”
    http://www.valomerkki.fi/uutiset/professori-kutsui-juutalaisia-talmud-kahjoiksi

    (2)(0)
    • Naulan kantaan

      Valta(valhe)median tärkeä sanoma kansalle:
      Kaikki haluavat miljonääreiksi
      ”Joka ainoa ilta surffaillessani tv-kanavilla en juuri muuta viestiä saa kuin että maallinen rikkaus on kaikki. Tietoa miljonääreistä riittää – kuka milloinkin on sellaiseksi tullut ja tietysti ihan yksin omilla avuillaan. Meille esitellään heidän luksusasuntojaan, autojaan, vaimojaan ja jopa panttilainaamojaan.
      Köyhyys näyttäytyy vain sosiaalipornona – eihän siinä ole mitään kiinnostavaa. Ja kuitenkin juuri se on maailman suurin ongelma, jota kaikkialla etenevä automaatio ei suinkaan helpota.
      Jostain ihmeen syystä maapallon resurssien rajallisuus osataan kyllä nokkelasti liittää köyhyyteen, vaikka se on lähestulkoon vain eloonjäämistä. Köyhä ottaa vain sen osan, jolla hädin tuskin säilyy hengissä.” (Kaija Olin-Arvola)
      https://vastavalkea.fi/2017/11/29/harmageddon/

      (4)(0)
  5. Kalergi-suunnitelma

    Näin Rotschild-agentti Macronin johtamassa Ranskassa:

    ”Valkoihoiset isät katoavat ranskalaisista oppikirjoista
    Euroopan väestön vaihtaminen nälyy oppikirjoissakin.

    Ranskan johtava oppikirjojen valmistaja, ja yksi niistä harvoista kustantamoista joilla on opetusministeriön sertifikointi, näyttää alakoululaisille suunnatussa, ja jo kouluihin jaetussa oppikirjassa arabi-ranskalaisen perheen, jossa äiti on ranskalainen. Toisinpäinhän se ei voisi olla, sillä muslimit vahtivat tyttöjään.

    Editions Nathanin sivulle.
    Samantyyppistä, rodullisesti suuntautunutta materiaalia, jaetaan koululaisille useissa EU-maissa, mm. Ruotsissa.”

    https://mvlehti.net/2018/09/15/valkoihoiset-isat-katoavat-ranskalaisista-oppikirjoista/

    Euroopan valkoisessa, Kalergi-suunnitelman mukaisessa kansanmurhassa Merkelin aisaparina toimiva Rotschild-agentti Macron lupaa 200 miljoonaa afrikkalaista ”siirtolaista” Eurooppaan seuraavien 30 vuoden aikana:

    ”Pres. Macron: EurAfrica is Our Future – with 200 Mio. African Immigrants within the Next 30 Years. Europe´s (Illuminati-Masonic) Destiny Bound with Africa”. Germany opens up for Airbridge for Fleeing ISIS /Al Kaida Warriors.””,
    https://new.euro-med.dk/20180420-pres-macron-eurafrica-is-our-future-with-200-mio-african-immigrants-within-the-next-30-years-europes-illuminati-masonic-destiny-bound-with-africa-germany-opens-up-for-airbridge-for.php

    Macron esitti Rotschildin NWO-ohjelman, johon kuuluu osana Merkelin ja Macronin johtama EU – hyvästi demokratia:

    ”French Pres. and Rothschild Banker Macron Presenting Program of NWO-One-World-State. Good-bye, Democracy. EU Rules – Merkel/Macron Rule the EU”,
    https://new.euro-med.dk/20170908-french-pres-and-rothschild-banker-macron-presenting-program-of-nwo-one-world-state-good-bye-democracy-eu-rules-merkelmacron-rule-the-eu.php
    (NWO, New World Order eli Uusi maailmanjärjestys)

    (3)(0)
  6. Kalergi-suunnitelma

    Demlalaista ”oikeus”-käytäntöä:

    ”””Kiihottamisesta” kaksi tuomiota Tuusulan käräjäoikeudessa tänään”,
    https://www.nykysuomi.com/2018/09/19/kiihottamisesta-kaksi-tuomiota-tuusulan-karajaoikeudessa-tanaan/

    (1)(0)
  7. Salattu tuho

    Sosiaalinen masennus kiihtyy oman maamme ja EU:n sisällä kuten Amerikassa:
    Amerikan unelman tulevaisuus: alaspäin suuntautuva liike kaikille muille mutta ei 10 prosentille kotitalouksista.
    Alaspäin suuntautuva liike ei ole pelkästään taloudellista, vaan se on poliittisen vallan vähenemistä, työn ja tuloja tuottava omaisuuden kontrollia.
    Kunnes amerikkalainen (ja suomalainen) oppii taistelemaan, ei koskaan tule olemaan mitään toivoa.
    America’s Social Depression Is Accelerating
    The future of the American Dream: downward mobility for all but the top 10% of households.
    The downward mobility isn’t just financial–it’s a decline in political power, control of one’s work and income-producing assets.
    Until American learn to fight back there will never be any hope. Depression is a Reality and it is an Environmental Factor of being Abused in Life. I can make anyone depressed. Take away everything and put them in a Box giving them three meals a day and no Social Interaction. They will be zombies in a couple months.
    https://washingtonsblog.com/2018/10/americas-social-depression-is-accelerating.html

    Maamme oma hallitus on tällä hetkellä suurin turvallisuusuhka maallemme. Tilannetta voi verrata Amerikan tilanteeseen jossa suurin uhka USA:n turvallisuudelle on maan oma hallitus. (Eric Zuesse).
    Ketään muuta emme mekään voi syyttää siitä missä me nyt olemme, paitsi korruptoitunutta eduskuntaa joka on unohtanut kenen asioita sen pitäisi hoitaa. Kansan tahtoa kuunteleva eduskunta voi halutessaan estää hallituksen kansalle vahingolliset hankkeet. Se on ylin vallankäyttäjä. Mutta se ei käytä sitä.
    Myös presidentti voisi tehdä halutessaan paljon mutta hallitus nauttii hänen luottamustaan ja tukeaan.
    Jos kansa haluaa muutosta sen pitäisi valita edustajat jotka eivät pakene vastuutaan ja sitoutuvat kansanvaltaan.

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*