"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Tuulivoimayhdistys ei tykännyt Hesarin artikkelista

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,43
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Helsingin Sanomat julkaisi 5.10.2014 ilmastonmuutosasioidensa punavihreästä linjastaan poiketen tuulivoimaan terveysnäkökulmasta kriittisesti suhtautuvan artikkelin otsikolla ”Terveyshaitat voivat hiljentää tuulivoimaloita”.

En tässä bloggauksessa nyt puutu tuon artikkelin väittämiin, vaan eräisiin tuulivoiman tehokkuuteen ja taloudellisuuteen liittyviin väitteisiin, joita Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen nosti esiin yhdistyksen sivulla julkaistussa vastineessa Hesarin jutulle. Alla kursiivilla ovat Mikkosen kirjoituksen loppupuolella esitetyt väitteet ja normaalilla tekstillä kommenttini.

”Artikkelissa käytetään termejä kuten ’mehevä syöttötariffi’, ’kehno hyötysuhde’ ja ’kohtalokas tuotannonrajoitus’. Kerrotaan, että jätevoimala voi tuottaa ’moninkertaisesti’ enemmän sähköä kuin tuulivoimala. Lisäksi kommentoidaan kuuden terawattitunnin tuottamiseen tarvittavaa tuulivoimaloiden määrää. Toimittajan käyttämät termit ovat asenteellisia ja luvut virheellisiä…”

Hesarin jutun kuvitusta.

Hesarin jutun kuvitusta.

No, haetaanpa vähän tietoa asiasta. Vuonna 2013 koko vuoden ajan syöttötariffia saaneita tuulivoimaloita oli Energiaviraston mukaan 15 kappaletta. Sähkön tukkuhinta tuona vuonna oli keskimäärin 41 euroa megawattitunnilta. Tuulivoimayhtiöille maksettiin jokaiselta megawattitunnilta keskimäärin vähän yli 64 euroa markkinahinnan lisäksi syöttötariffia. Kyllä se aika ”mehevä” hinnan lisä on – etten sanoisi jopa tosi messevä. Se on niin messevä – kiitos aikanaan elinkeinoministerinä toimineelle Mauri Pekkariselle (Kesk) siitä – että tuulivoimayhtiöiden omistajilla ei liene minkäänlaisia taloudellisia riskejä. Tai no katsotaanpa riskiä pian uudestaan.

Tyypillinen mittari eri sähköntuotantomuotojen tehokkuudelle on niin sanottu kapasiteettikerroin, joka ilmaisee, paljon voimalaitos tuottaa vuositasolla sähköä suhteessa teoreettiseen maksimiin. Tuulivoimalla tämä on tyypillisesti noin 30–35%. 40 prosenttiakaan ei ole mitenkään tavaton luku.

Laskin jokaisen voimalan kapasiteettikertoimen yhtiöiden Energiavirastolle ilmoittamista luvuista. Ne näkyvät kuvassa 2. Keskimääräinen kapasiteettikerroin on 23%, mikä on aika kaukana Mikkosen ilmoittamasta tyypillisestä. Yksikään voimala ei yltänyt 40 prosenttiin, vaikka yhden turbiinin (2,1MW) Sumituuli-1-voimala aika lähelle sitä pääsikin. Mikkosen tehokkuusväitteet siis eivät pitäneet paikkaansa.

Tariffilain puitteissa Suomeen rakennettavien tuuliturbiinien keskimääräinen nimellisteho vaihtelee välillä 3‐4MW. Jos oletetaan varovaisesti turbiinien keskimääräiseksi tehoksi 3 MW ja kapasiteettikertoimeksi 30 %, tarvitaan hieman yli kuuden terawattitunnin tuotantoon alle 800 turbiinia, eli alle puolet kirjoituksessa väitetystä 1600 turbiinista. Jos turbiinien keskikoko olisi 3,5 MW ja kapasiteettikerroin keskimäärin 35 %, selvittäisiin alle 600 turbiinilla, joka olisi noin kolmasosa kirjoituksessa väitetystä.”

Huvittavaa laskentaa Mikkosella yllä. Kun otetaan liian suuret kapasiteettikertoimet, saadaan tietysti vääriä tuloksia. Jos kuuden terawattitunnin tuottamiseen käytetään 23%:n kapasiteettikertoimen omaavia 3MW:n turbiineja, tarvitaan niitä kuitenkin noin 1000 kappaletta.

Syöttötariffitilastoista lasketut kapasiteettikertoimet 2013 tuotannosta.

Syöttötariffitilastoista lasketut
kapasiteettikertoimet 2013 tuotannosta.

Todellisuudessa niitä tarvittaisiin paljon enemmän, sillä syöttötariffitilastot kertovat huolestuttavan asian. Kun vuonna 2012 valmistuneiden ja siis ensimmäistä kokonaista kalenterivuottaan vuonna 2013 pyörineiden voimaloiden kapasiteettikerroin oli 29%, oli vastaava vuonna 2011 ja aiemmin valmistuneiden voimaloiden kapasiteettikerroin samana vuonna enää 15%. Se viittaisi melkoiseen vikaantumiseen. Tuolla vanhempien voimaloiden teholla kuuden TWh:n tuotantoon tarvittaisiin 1522 turbiinia, mikä on aika lähellä Hesarin kirjoituksessa esitettyä määrää. Kuuden TWh:n tuotantoon tarvittavien turbiinien määrä voi olla paljon suurempikin, jos voimaloiden kapasiteettiaste vanhenemisen myötä edelleen laskee. No, sen näemme tulevina vuosina. Tilastot siis tukevat Hesaria, joten jo toinen asia, jossa Tuulivoimayhdistyksen edustaja ilmeisesti yrittää jallittaa lukijaa kestämättömillä lähtöarvoilla.

Tuulivoima‐ala suunnittelee 3‐4 miljardin euron investointeja Suomeen. Samassa lehdessä on pari sivua myöhemmin juttu siitä, kuinka vähän teollisuus tällä hetkellä investoi Suomessa. Jutussa ei kuitenkaan mainita tuulivoimaa, vaikka vastikään julkaistiin esimerkiksi Taaleritehtaan 350 miljoonan tuulivoimainvestointi. Investointi on merkittävä ja sijoittuisi kokoluokaltaan toiseksi ydinvoimalaitoksen jälkeen. Investoinnit ovat erityisen tärkeitä tänä päivänä, kun taantuman vuoksi rakentaminen on muuten ollut hitaampaa. Tuulivoimarakentamisella saadaan luotua Suomeen haluttua elinvoimaa ja pitkäaikaisia työpaikkoja.

Tuulivoimayhdistyksen jäsenten tavoittelema kuuden TWh:n vuosittainen tuotanto maksaa suomalaisille sähkön kuluttajille vuodessa noin 250 miljoonaa euroa, jos syöttötariffin tavoitehinta on vuodesta 2016 alkaen 83,5 €/MWh ja sähkön tukkuhinta pysyy nykyisellä tasollaan. Tämä vastaisi noin puolta tuulivoimayhtiöiden tuloista. Toisen puolen tuloistaan tuulivoimayhtiöt saisivat tietysti myymästään sähköstä. Yhteensä tuolla noin 500 miljoonalla pitäisi maksaa investoinnit ja yhtiöiden muu ylläpitäminen. Investointien takaisinmaksuaika näyttäisi siis olevan noin 9-10 vuotta, jos Anni Mikkosen kapasiteettikertoimien alarajat olisivat totta.

Mutta jos vikaherkkien voimaloiden kapasiteettikertoimet ovat todellisuudessa tuossa aiemmin mainitussa 15 %:n luokassa tai ikääntymisen myötä sitäkin alempia, takaisinmaksuaika venähtäisi nykyisellä korkotasolla ja sähkön hinnalla paljon yli 20 vuoden, mikä taitaa ylittää reilusti nykyisten voimaloiden teknisen käyttöiän. Kun syöttötariffia nykyisen lain mukaan maksetaan vain voimalan 12 ensimmäiselle vuodelle, ei omistaja saisi investoimiaan rahoja edes rajusti tuettuna koskaan takaisin. En lähde tässä avaamaan laskelmiani tarkemmin, mutta paljoa yli kolmen prosentin vuotuista voittoa en tuulivoimasijoittajalle saanut edes siinä tapauksessa, että Anni Mikkosen kapasiteettikertoimet olisivat totta. Ja Energiaviraston taulukkotiedoista lasketut luvut ennustavat tappiota, ellei sähkön hinnassa tapahdu sellaista merkittävää nousua, joka ei vaikuta tuulivoiman tuotantokustannuksiin. Ehkä riskiin sisältyy odotus juuri tällaisesta – Mauri Pekkarista siis tarvitaan vielä ministeriksi?

Minä en murehdi tuulivoimaparoonien voittoja tai tappioita, mutta en ole tottunut kutsumaan elinvoimaksi sitä, että sähkön kuluttajilta aiotaan napata joka vuosi 250 miljoonaa euroa tasaverona sellaiseen sähköön, jota emme kansantaloutena tarvitse. Minä kutsuisin sitä taloudellisten resurssien hukkaamiseksi. Hyvää tässä on se, että kun kapasiteettikertoimien todellisuus selviää investoijille, into tuulivoimarakentamiseen hiipuu, ja me kuluttajat emme joudu maksamaan syöttötariffeja kuudesta TWh:sta vaan paljon pienemmästä energiamäärästä.

Tuulivoimaloiden suunnittelussa otetaan huomioon terveyshaitat ja kaavoituksessa varmistetaan, ettei niitä synny. Jokaisesta tuulivoimahankkeesta tehdään luotettavan asiantuntijan tekemät äänimallinnukset, joissa huomioidaan viranomaisohjeistus. Lehtisen artikkelin kaltainen uutisointion valitettavan harhaanjohtavaa ja toivomme, että Helsingin Sanomat tarkastaa jatkossa lähteensä paremmin ja kirjoittaa puolueettomasti hankkeista, joilla on suuri merkitys Suomen talouden kannalta.

En voi mitään sille, että verrattuani Hesarin jutun ja Suomen Tuulivoimayhdistyksen vastineen eräitä lukuja taulukkolaskentaohjelmalla, pidän Hesarin juttua luotettavampana ja Anne Mikkosen laskelmia todellisuuden vastaisina. Eikä kritiikkini kohdistu ensimmäistä kertaa Tuulivoimayhdistyksen epärealistisiin lukuihin. Melkoisia koijareita yhdistyksessä pyörii. Ehkäpä Hesarin jutun näkökulma terveysvaikutustenkin osalta ovat todellisempia?

Tiedän, että tuulivoima on joillekin Ilmastorealismin lukijoille ideologinen tai ilmastonsuojelullinen kysymys. Niinpä kommenttiosuudessa voi tätäkin puolta avata. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, kuinka monella asteella Suomen tuulivoiman tuottamat terawattitunnit vähentävät ilmaston lämpenemistä. Kun tuota tärkeää lukua en ole löytänyt Suomen Tuulivoimayhdistyksen enkä minkään muunkaan tahon tietosivuilta, olisin kiitollinen, mikäli joku jakaisi siitä ja sen takana olevista laskelmista jotain. Epäilen noiden asteiden olevan superkalliita – biljoona- tai triljoonaluokassa euroissa mitattuna.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Ilmastorealismia-verkkosivuilla.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*