Tutkimus: rokotteet aiheuttavat tulehdusta – lihavuusepidemia ei johdu ruokavaliosta

Nykyään osavaltio voi huostaanottaa ylipainoiset lapset vanhemmiltaan. Viranomaisten mukaan lapsen ylipainon syy on vanhemmissa, jotka eivät ole antaneet lapsille oikeanlaista ruokaa. Vallitsevan käsityksen mukaan lapsuudenaikainen lihavuus johtuu ruokavaliosta.

Meistä varmasti jokainen on pannut merkille, että osalle lapsista kertyy helpommin kiloja kuin toisille. Jotkut lapset syövät melkeinpä pelkkää roskaruokaa mutta eivät liho, kun taas osa lapsista syö terveellistä luomuruokaa, mutta he lihovat siitä huolimatta.

Tri J. Bart Classen on julkaissut tutkimuksen, joka väittää, että tieteellisen näytön perusteella kasvavaksi ongelmaksi muodostunut lapsuudenaikainen lihavuus ei johdu ruokavaliosta vaan ”rokotteiden aiheuttamasta tulehduksesta.”

Lehdistötiedote

Journal of Endocrinology, Diabetes & Obesity -lehdessä julkaistiin äskettäin immunologi J. Bart Classenin tutkimus, joka tarjoaa lisänäyttöä rokotteiden vaaroista.

Tutkimuksessa tarkastellaan jatkuvasti kasvavaa tieteellistä näyttöä, jonka mukaan lihavuus, tyypin 2 diabetes ja metabolinen oireyhtymä ovat tulehduksellisia sairauksia, ja että rokotteiden aiheuttama tulehdus on syy näiden sairauksien epidemiaan.

Joidenkin henkilöiden immuunijärjestelmä yliaktivoituu rokottamisen seurauksena, mikä johtaa siihen, että keho alkaa tuhota insuliinia erittäviä soluja, jolloin kehittyy tyypin 1 diabetes. Monilla keho pyrkii hillitsemään rokotteen aiheuttamaa tulehdusta tuottamalla enemmän kortisolia ja muita vastustuskykyä latistavia molekyylejä.

Noussut tuotanto johtaa tyypin 2 diabetekseen, lihavuuteen ja metaboliseen oireyhtymään. Tutkimuksessa käydään läpi todisteita, joiden perusteella rokotteet, ei ruokavalio, on syy lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän epidemioihin.

Tri J. Bart Classen kommentoi:

”Uudessa tutkimuksessa käydään läpi todisteita siitä, että rokotteet ovat huomattavasti vaarallisempia mitä ihmisille on uskoteltu. Ei ole suoritettu asianmukaisia kokeita, jotka viittaisivat siihen, että immunisaatio edistäisi terveyttä. Yksi rokotteiden suurimmista ongelmista on yksi annos sopii kaikille -lähestymistapa. Jotta heikoimman immuunijärjestelmän omaava 1 % olisi suojassa tartunnoilta, rokotteilla ylistimuloidaan jäljelle jäävän 99 % immuunijärjestelmiä, mikä johtaa tulehduksellisten sairauksien epidemiaan.”

Tutkimuksen tiivistelmä

Lihavuus, tyypin 2 diabetes, metabolinen oireyhtymä ja vastaavat sairaudet ovat nykyään hyvin yleisiä. Niitä sairastavilla potilailla on usein markkereita, jotka viittaavat kohonneeseen tulehdustilaan. Monien tutkijoiden näkemyksen mukaan liiallinen ravinnonsaanti on aiheuttanut lihavuusepidemian ja siihen liittyvän tulehduksen, mikä on johtanut tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään. Päinvastaiset todisteet ovat tarjonneet mittavaa näyttöä siitä, että rokotteiden aiheuttama immuunijärjestelmän ylirasitus on aiheuttanut tulehdusepidemian, ja tämä tulehdus on aiheuttanut lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän epidemian. Lähteenä käytetyissä tutkimuksissa on osoitettu, että immuunijärjestelmän ylirasitus, ei liiallinen ravinnonsaanti, on suurin yksittäinen syy näihin epidemioihin ja tulehdukseen joka liittyy näihin epidemioihin. Useita eri todisteita käydään läpi, myös todisteita siitä, että monilla potilailla tulehdus edeltää lihavuutta, monilla lihavilla potilailla ei ole tulehdusta, tulehdusepidemia hoikilla potilailla, ja lihavuusepidemia alle 6 kuukauden ikäisillä lapsilla. Epäonnistumista lihavuusepidemian hallinnassa syytetään keskittymistä ravintoon, ja että perimmäinen syy eli rokotteiden aiheuttama immuunijärjestelmän ylirasitus on jätetty huomiotta. Sen jälkeen kun potilaalle on kehittynyt metabolinen oireyhtymä sekä tyypin 2 diabetes, potilaiden immuunijärjestelmää ylirasitetaan liian usein antamalla vuosittainen influenssarokote ja monia muita rokotuksia. Tämä vaikeuttaa metabolisen oireyhtymän korjaamista. Lihavuuden vähentämiseen tähtäävien suunnitelmien on keskityttävä immuunijärjestelmän ylirasituksen ehkäisyyn, eikä tule syyttää potilaita heidän ruokavalionsa vuoksi. Lihavuusepidemia voidaan korjata luopumalla nykyisistä rokotuskäytännöistä, jotka aiheuttavat immuunijärjestelmän ylirasitustilan.

Koko tutkimuksen voi lukea täältä.

 

Lähde: Health Impact News

Lue myös:

9 tapaa, joilla rokotteet heikentävät lasten immuniteettia
Vahvoja diabeteslääkkeitä raskauden aikana estämään rokotteiden lapsille aiheuttamaa ylipainoa ja diabetesta
Rokotteet aiheuttavat sairauksia
Miksi rokotuksia tulisi välttää

1 kommentti

  1. Kiitos tästä julkaisustanne. Tämän jutun alkuperäisen lähteen tutkimusviittauksista löysin melko mielenkiintoisen ranskalaisen tutkimuksen v. 2001, Central nervous system disease in patients with macrophagic myofasciitis, https://academic.oup.com/brain/article/124/5/974/309940 , jossa tutkijat toteavat tutkimiensa potilaiden (7 kpl, heillä kaikilla MS -tauti, yhdellä vahva epäily) sairatuneen rokotteissa olleesta aluminiumista. Nämä rokotteet olivat Hepatiitti B sekä jäykkäkouristusrokote. WHO ei näiden tutkijoiden löydökselle korvaansa lotkauttanut, koska B-hepatiitti on niin vakava maailmanlaajuinen ongelma.. Eli rokotteissa oleva alumiini aiheuttaa muitakin keskushermostosairauksia kuin autismia, tässä tapauksessa siis MS -tautia. Ja mitenkähän se onkaan kaikkien näiden ME/Cfs -ym. väysymysoireyhtymien kohdalla? Taitaa syyllinen löytyä heidänkin kohdallaan rokotteista ja niiden sisältämästä alumiinista!

    Plusääni(4)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat