"Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella."

Voltaire

Todellinen Matrix, osa 4

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,67
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia julkaisee suomennoksen Steven Yatesin artikkelisarjasta The Real Matrix. Lue myös aiemmat osat (1, 2, 3)

Pankkiiri- ja teollisuuseliitti oli jo asettunut Amerikkaan (todennäköisesti Rothschildin rahoitus auttoi tässäkin). Pankkiirijätti J.P. Morgan rantautui ensin, tämän jälkeen saapui Rockefellerit ja lopulta hyväntekijäksi ryhtynyt teräspohatta Andrew Carnegie. Hän oli ensimmäisiä, jotka kannattivat ajatusta “kansojen liitosta”). G. Edward Griggin kuvailee klassikkoromaanissa The Creature From Jekyll Island kuinka Federal Reserve luotiin vuonna 1913. Järjestelmä antoi heille käytännössä yksinoikeuden maan pankkitoimintaan, mikä ajoi pienemmät ja itsenäiset pankit pois markkinoilta. Samana vuonna syntyi myös Internal Revenue Service (suom. Verohallitus). Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa kaikkien työtä tekevien tuloja verotettiin, ja jokainen oli velvolline ilmoittamaan tuloistaan liittovaltiolle. Voidaan sanoa, että näiden toimenpiteiden myötä valta ja raha keskittyi entistä pienemmälle joukolle. Tavalliset kansalaiset olivat menettämässä valtansa eivätkä he aavistaneet mitään!

Supereliitti sai hallintaansa kanavan, josta tuli tuntemamme valtamedia. Eräs harvoista hetkistä, jolloin ammattipoliitikko on sanonut jotain järkevää, tapahtui vuonna 1917 kun kongressiedustaja Oscar Calloway sanoi:

Maaliskuussa 1915 J.P. Morgan, teräs- ja laivanrakennusteollisuus sekä heidät alajärjestönsä asettivat 12 miestä sanomalehtimaailman huipulle, ja palkkasivat heidät valitsemaan riittävän määrän Yhdysvaltain kaikkein vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, jotta he voisivat säädellä lehdistön julkaisukäytäntöjä… He huomasivat että heidän olisi tarpeen hallita vain 25 suurinta sanomalehteä.

Sopimus syntyi; lehtien julkaisulinja otettiin haltuun. Päätoimittajan oli käytävä läpi ja tarvittaessa muokattava jokaista kirjoitusta, joka käsitteli valmistautuneisuutta, militarismia, rahapolitiikkaa sekä muita kansallisia ja kansainvälisiä aiheita, joilla oli keskeinen merkitys ostajille.

G. Edward Griffin kertoo vastaavanlaisesta tapauksesta, jossa akateeminen historia kaapattiin:

He valitsivat yliopistotasolta kaksikymmentä ehdokasta, jotka tavoittelivat tohtorintutkintoa Amerikan historiasta. Sitten he menivät Guggenheim-säätiön pakeille ja kysyivät, “Myöntäisittekö apurahan valitsemillemme ehdokkaille, jotka ovat oikein asennoituneita, jotka arvostavat kollektivismia kuten me? Auttaisitteko heitä tohtorin aseman saavuttamisessa, jotta voisimme asettaa heidät akateemisen maailman keskeisiin johtoasemiin?” Vastaus oli “Kyllä.”

Näin he keräsivät listan nuorista miehistä, jotka halusivat tohtoriksi. He haastattelivat heitä, analysoivat heidän asennoitumistaan ja valitsivat kaksikymmentä tarkoituksiinsa parhaiten sopivaa. He lähettivät heidät Lontooseen ohjeistusta varten… Tässä tapaamisessa heille kerrottiin mitä heiltä odotetaan ja milloin he saisivat tavoittelemansa tohtorinarvon. Heille kerrottiin että heidän tulisi tarkastella historiaa, kirjoittaa historiaa ja opettaa historiaa siitä näkökulmasta, että kollektivismi on positiivinen voima maailmassa ja väistämättömyys.

Palataan itse hra Doddin sanoihin hänen kuvailessaan kyseistä tilaisuutta kameroiden edessä vuonna 1982. Hän sanoi:

Näiden kahdenkymmenen historioitsijan ryhmä muodosti lopulta American Historical Association –järjestön ytimen. 1920-luvun loppuun mennessä säätiö lahjoitti American Historical Associationille 400 000 $ [valtava summa tuohon aikaan] sellaiseen historian tutkimukseen, joka näyttää miltä tämä maa voi näyttää tulevaisuudessa…

Tiedotusvälineiden ja akateemisten alojen kokiessa muodonmuutoksen näiden voimien edessä ja Pyöreän pöydän ryhmien soluttamana, järjestöt kuten Rockefeller Foundation ja Carnegien talousimperiumi alkoivat ajaa globalistista agendaa (kts. The Anglo-American Establishment s.183). Aitoon orwellilaiseen tyyliin, kolme vuosikymmentä ennen kuin Orwell on kirjoittanutkaan 1984:ää, Carnegie Endowment for Peace johtaa Yhdysvallat viimeisimpään eurooppalaiseen sotaan – brittien puolella, tietysti. Supereliitin mies Wilsonin hallituksessa oli “eversti” Edward Mandell House. Jotkut voisivat sanoa että noiden vuosien aikana House oli varsinainen presidentti. Wilson itse viittasi Houseen “toisena persoonanaan”. House julkaisi anonyyminä kirjan nimeltä Philip Dru: Administrator suunnitelma totalitaristisen sosialismin käyttöönotolle Amerikassa, fiktiivisyyden verhoon käärittynä. Pysyen Wilsonin puolella, hän vakuutti Wilsonin hylkäämään vuoden 1916 kampanjalupauksensa ja osallistumaan Euroopan konfliktiin, joka tunnettiin ensin Suurena sotana ja myöhemmin ensimmäisenä maailmansotana.

Supereliitti oli luonut otolliset olosuhteet maailmansodalle. Tapahtumakulku seurasi opiskelijoille tutun saksalaisfilosofi G.W.F. Hegelin oppeja: teesi, antiteesi, synteesi. Luotiin olosuhteet suurelle sekasorrolle (teesi), tilanteen annettiin synnyttää vastareaktio (antiteesi), ja kun suurkriisi oli meneillään, tarjottiin ratkaisu (synteesi). Supereliitin ratkaisu sen kehittämiin kriiseihin sisältää yleensä vallankaappauksen. Sen jäsenet ovat aina pitäneet sodista. Sodat horjuuttavat kansallisvaltioiden vakautta. Ne jättävät jälkeensä pilattuja elämiä ja talouksia kuten myös kauhistuneen väestön, joka turvautuu kehen tahansa joka lupaa tehdä lopun kärsimyksestä.

Supereliitti lupasi poistaa maailmansodan uhan luomalla maailmanhallituksen, jota tultaisiin kutsumaan Kansainliitoksi. Eurooppalaiset valtiot liittyivät mukaan. Yhdysvaltoja yritettiin vetää mukaan, mutta senaatti torpedoi suunnitelmat. Yhdysvaltain tuen uupuminen tulisi kaatamaan Kansainliiton. Moinen yhteisö ei voisi selvitä ilman Yhdysvaltojen osallistumista. Tulee huomata että kaikesta huolimatta koko Yhdysvaltain ulkopolitiikan sävy oli muuttunut. Ensimmäinen presidenttimme, George Washington, oli varoittanut kuuluisassa kirjeessään “ulkopuolisten asioihin sotkeutumisesta” joka olisi interventionistisen ulkopolitiikan väistämätön seuraus. Ennen Wilsonin kautta Yhdysvallat eivät sekaantuneet ulkomaiden konflikteihin ja pidättäytyivät sekaantumasta muiden maiden sisäisiin asioihin. Mutta ei enää. Uuden interventiopolitiikan tavoitteena aikalaisen lausahduksen mukaan oli “tehdä maailmasta turvallinen demokratialle”.

Heidän ensimmäinen yrityksensä perustaa maailmanhallitus oli aluillaan kun supereliitti järjestäytyi uudelleen ja vuonna 1921 perusti Royal Institute of International Affairs in England ja the Council on Foreign Relations (CFR) –järjestöt peitejärjestöiksi globalismin ja maailmanhallituksen edistämisen asialle. Quigley kertoo:

Lordi Milnerin vaikutusvallan avulla nämä miehet kykenivät ottamaan haltuunsa vaikutusvaltaisia asemia hallinnosta, kansainvälisen rahoituksen osastolta, ja saavuttamaan hallitsevan aseman Brittiläisen imperiumin sisäisistä ja ulkoisista suhteista vuoteen 1939 saakka. Vuodesta 1909 vuoteen 1913 he organisoivat Brittien ja Yhdysvaltojen keskeisiin asemiin puolisalaisia ryhmiä, jotka tunnetaan nimellä Pyöreän pöydän ryhmät. Nämä toimivat yhä kahdeksassa maassa…

Jälleen kerran tehtävä annettiin Lionel Curtisille, joka perusti Englantiin ja jokaiseen sen alusmaahan kulissijärjestön paikalliselle Pyöreän pöydän ryhmälle. Kyseisellä kulissijärjestöllä, jonka nimi on Royal Institute of International Affairs, oli toimipiste jokaisella alueella jotka toimivat Pyöreän pöydän ryhmän alaisuudessa. New Yorkissa se tunnettiin nimellä Council on Foreign Relations, joka toimi J.P. Morganin ja tämän yhtiön kulissijärjestönä.
(Tragedy and Hope, s. 132, 951-952)

CFR:n merkitystä ei voi ylikorostaa. Heidän toimintansa ohjasi yhtälailla Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikkaa. Siihen ei kiinnitetty huomiota vuosikymmeniin vaikka sen johtavat jäsenet (Rockefellerin dollarien rahoittamana) loivat seuraavan luomuksen, jonka oli tarkoitus muodostaa maailmanhallitus: Yhdistyneet kansakunnat. Tällä kertaa Yhdysvallat lähti mukaan. Tämä tapahtui 1940-luvun alussa. Olimme taistelleet ja voittaneet toisen maailmansodan joka oli jopa tuhoisampi kuin ensimmäinen, ja luoneet perusinfrastruktuurin hyvinvointivaltiolle. Kylmä sota oli alkanut. Siitä, mitä kutsutaan “sotateolliseksi kompleksiksi” tai “hyvinvointi-sodankäyntivaltioksi”, tuli pallonpuoliskon hallitseva voima.

Vuonna 1961 Dan Smoot niminen henkilö kirjoitti CFR:stä kirjan nimeltä The Invisible Government. Kirjaa ei noteerattu. Smoot oli ulkopuolinen – radiojuontaja, jolla oli oma lähetyksensä. Sitten saapui Quigley. Hän oli yksi sisäpiiriläisistä.

Lista aiemmista presidenteistä jotka ovat olleet CFR:n jäseniä: Herbert Hoover, Dwight Eisenhower, Richard Nixon, Gerald Ford, Jimmy Carter, George H.W. Bush, ja Bill Clinton.

Lista valtiosihteereistä jotka ovat olleet CFR:n jäseniä: Dean Rusk, Robert Lansing, Frank Kellogg, Henry Stimpson, Cordell Hull, E.R. Stittinius, George Marshall, Dean Acheson, John Foster Dulles, Christian Herter, William Rogers, Henry Kissinger, Cyrus Vance, Edmund Muskie, Alexander Haig, George Schulz, James Baker, Lawrence Eagelberger, Warren Christopher, William Richardson, Madeleine Albright, Colin Powell ja nyt Condoleezza Rice.

Lista puolustusministereistä jotka ovat olleet CFR:n jäseniä: James Forrestal, George Marshall, Charles Wilson, Neil McElroy, Robert McNamara, Melvin Laird, Elliot Richardson, James Schlesinger, Harold Brown, Casper Weinberger, Frank Carlucci, Richard Cheney, Les Aspin, William Perry, William Cohen ja Donald Rumsfeld.

Lista keskustiedustelupalvelun johtajista jotka ovat olleet CFR:n jäseniä: Walter Smith, William Colby, Richard Helms, Allen Dulles, John McCone, James Schlesinger, George H.W. Bush, Stansfield Turner, William Casey, William Webster, Robert Gates, James Woolsey, John Deutch, William Studeman ja George Tenet.

CFR:n vaikutus läpäisee valtavirtamedian. Johtavista mediapersoonista CFR:n jäseniä ovat tai ovat olleet: David Brinkley, Tom Brokaw, William Buckley, Dan Rather, Diane Sawyer ja Barbara Walters. CFR:n jäsenet ovat johtavassa asemassa suurimmissa sanomalehdissä, uutispalveluissa, julkaisuissa ja julkaisutaloissa, kuten American Spectator, Atlanta Journal-Constitution, Associated Press, Association of American Publishers, Boston Globe, BusinessWeek, Christian Science Monitor, Dallas Morning News, Detroit Free Press, Detroit News, Forbes, Foreign Affairs, Foreign Policy, Dow Jones News Service, USA Today, The Wall Street Journal, Los Angeles Times, New York Post, New York Times, San Diego Union-Tribune, Times Mirror, Random House, W.W. Norton & Co., Warner Books, Atlantic, Harper’s, Industry Week, Naval War College Review, Farm Journal, Financial World, Insight, Washington Times, Medical Tribune, National Geographic, National Review, The New Republic, The New Yorker, New York Review of Books, Newsday, NewsMax, Newsweek, Political Science Quarterly, The Progressive, Public Interest, Reader’s Digest, Rolling Stone, Scientific American, Time-Warner, Time, U.S. News & World Report, Washington Post, The Washingtonian, Weekly Standard, World Policy Journal, Worldwatch, ABC, CBS, CNN, Fox News, NBC, PBS, RCA ja Walt Disney.

CFR:n jäseniä on johtavissa asemissa seuraavissa verovapauden saaneista säätiöistä ja ajatuspajoista: The Sloan ja Kettering säätiöt, Aspen Institute, Atlantic Council, Bilderburg Group, Brookings Institute, Carnegie Endowment for International Peace, Carnegie Foundation, Ford Foundation, Guggenheim Foundation, Hudson Institute, John D. & Catherine T. MacArthur Foundation, Mellon Foundation, RAND Corp., Rhodes Scholarship Selection Committee, Rockefeller Foundation ja Rockefeller Brothers Trust Fund, the Trilateral Commission sekä UN Association.

Nykyisistä ja entisistä yliopiston kanslereista, professoreista ja osastojen vastuutehtävistä ja johtokunnan jäsenistä CFR:n jäseniä on noin 563 henkilöä. Luku on suurempi kuin CFR:n jäsenten määrä rahoitusinstituutioissa kuten pankeissa, keskuspankkijärjestelmässä, osakepörsseissä ja asuntovälityksessä, joka on 284 kieppeillä. Monet korporaatiot ovat olleet joko nykyisten tai entisten CFR:n jäsenten hallinnassa: Atlantic Richfield, AT&T, Avon, Bechtel, Boeing, Bristol-Myers Squibb, Chevron, Coca Cola, Consolidated Edison, Exxon, Dow Chemical, du Pont, Eastman Kodak, Enron, Estee Lauder, Ford Motor, General Electric, General Foods, Hewlett-Packard, Hughes Aircraft, IBM, International Paper, Johnson & Johnson, Levi Strauss & Co., Lockheed, Lucent Technologies, Mobil Oil, Monsanto, Northrup, Pacific Gas & Electric, Phillips Petroleum, Proctor & Gamble, Quaker Oats, Yahoo, Shell Oil, Smith Kline Beecham (lääkejätti), Sprint, Texaco, Santa Fe Southern Pacific Railroad, Teledyne, TRW, Southern California Edison, Unocal, United Technologies, Verizon Communications, Warner-Lambert, Weyerhauser, Xerox.

Myös ammattiyhdistyksissä on ollut CFR:n jäseniä johtavissa asemissa: AFL-CIO, United Steel Workers of America, United Auto Workers, American Federation of Teachers, Bricklayers and Allied Craft, Communications Workers of America, Union of Needletrades, sekä Amalgamated Clothing ja Textile Workers.

Yhdysvaltain keskuspankin johtaja Alan Greenspan on CFR:n jäsen kuten myös 14 hänen edeltäjäänsä.

Edellä mainitut ovat vain poimintoja. Se osoittaa kuinka noin 80 prosenttia valtaa pitävien poliittisten ja taloudellisten järjestöjen jäsenistä on saman järjestön jäseniä – järjestön johon kuuluu yhteensä noin 4000 jäsentä. Eikö tämä itsessään ole varsin mielenkiintoista? Sekä se ettei suurin osa tämän maan kansalaisista ole ikinä kuullut koko järjestöstä? Monet niistä jotka ovat kuulleet järjestöstä sanoisivat ettei kyseessä ole kuin työnhakupalvelu hyvin verkostoituneille. Vaikka järjestön kaikki 4000 jäsentä eivät olisi osallisia mainittuun masinointiin, on selvä että on olemassa sisäpiiri, Pyöreän pöydän ryhmä kaiken keskellä, ja tämä on se “piilohallitus” josta Smoot kirjoitti ja josta Quigley on kirjoittanut.

James Madison varoitti Federalist Paper -lehden 47. numerossa: “Kaiken vallan, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan keskittyminen samoihin käsiin, olivatpa kyseessä yhdet, muutamat tai monet ja olipa [valta] perinnöllistä, itse nimitettyä tai valittua, sitä voidaan kutsua määritelmän mukaiseksi tyranniaksi.” Yhteisönä meidän täytyy “ottaa punainen pilleri” ja irroittautua ennen kuin on liian myöhäistä! Mutta kuinka meistä tuli niin myöntyväisiä?

 

Lähde: Newswithviews.com

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*