”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

TIEDOTE: SUOMI EROON EU:STA JA EROA HALLITUS-mielenosoitus

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

TIEDOTE: SUOMI EROON EU:STA JA EROA HALLITUS-mielenosoitus

Mielenosoitus järjestetään Eduskuntatalolla suunnitellusti lauantaina 28.11. klo 13:30 – 15:30.

Mielenosoituksella me Suomen kansalaiset vastustamme EU:n elpymispakettia, vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä Suomen eroa EU:sta. Koemme, että hallitus on vastoin Suomen perustuslakia ja kansalaisten tahtoa viemässä Suomea EU:n velkavankeuteen ja sitä kautta kohti liittovaltiota. Tätä emme missään nimessä voi hyväksyä, vaan vastustamme EU:n elpymispakettia sekä vaadimme hallituksen eroa ja päätösvaltaa oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista takaisin Suomeen.

Lukuisat Suomen kansalaiset ovat esittäneet meille toiveen mielenosoituksen järjestämisestä suunnitellusti. Kyseessä on niin merkittävä asia Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta, ettei mielenosoitusta voi siirtää. Sen sijaan Suomen hallituksen tulisi välittömästi lopettaa tämä tuhoisa politiikka sekä EU:n liittovaltiokehitys ja Suomessa tulisi järjestää kansanäänestys koskien EU-eroa, että kansan ääni saisi tulla kuuluviin. Siihen saakka pidämme tiukasti kiinni perustuslaillisesta oikeudestamme osoittaa mieltä.

Korostammekin, että vastuu tästä kaikesta on Suomen hallituksella – ei päättäjien toimesta puun ja kuoren väliin ahdistetulla kansalla.

Mielenosoitus on rauhanomainen ja suunnattu Suomen kansalle. Se ei liity minkään poliittisen puolueen, ryhmän, järjestön tai minkään muunkaan yhteisön toimintaan eikä näin ollen mielenosoituksessa sallita muita tunnuksia tai lippuja kuin Suomenlippu sekä tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja. Tapahtumasta on tehty asianmukaiset ilmoitukset viranomaisille. Lisäksi järjestävä taho korostaa jokaisen kansalaisen omaa vastuuta koronaviruksen suhteen eli tulemaan paikalle vain terveenä, huomioimaan turvavälit sekä noudattamaan hygieniasuosituksia.

Mielenosoituksessa osoitamme tukemme kansanedustaja Ano Turtiaisen lakialoitteelle kansanäänestyksen järjestämisestä koskien EU-eroa.

NYT ON AIKA!

Julkaisuvapaa 26.11.2020
Tapahtuman järjestäjän puolesta,
Suvi Ahonen

Alkuperäinen ilmoitus: https://euero.net/tiedote-fixit-mielenosoitus-jarjestetaan-suunnitellusti-eduskuntatalolla-28-11-klo-1330/

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Benjamin Kivilohkare

    ERO EU:STA ON VÄLTTÄMÄTÖN
    Vastustin aikanani Suomen liittämistä EU:hun ja kannatan eroa EU:sta. EU kuuluu osana juutalaisten maailmanvalloitussysteemiin ja palvelee sen tähden perkelettä. Joku voi ihmetellä, miksi näen kaikessa juutalaisten vaikutuksen, mutta se vain johtuu siitä, että JUUTALAISET TOSIASIALLISESTI OHJAAVAT KOKO PLANEETTAA KOHTI HELVETTIÄ KAIKISSA ASIOISSA. Ei ole toista niin voimakasta ja yhtenäistä kansaa kuin juutalaiset, joiden helvetillinen vaikutus tunkeutuu kaikkialle. Suomen kansa on aivopesty niin totaalisesti EU-myönteiseksi, että eroa ei tule ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Ero vaatii suuria sisäpoliittisia mullistuksia, joista ensimmäinen on luterilaisen kirkon hävittäminen tuomasta helvetillistä virtausta suomalaisiin. Luterilainen kirkkohan on sidoksissa juutalaisuuteen, mikä näkyy Lutherin teoksen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” kieltämisessä, vaikka teos on ansiokas kuvaus juutalaisista. EU:n vastaista tiedottamista tulee voimistaa ja kertoa EU:n yhteys juutalaisten maailmanvalloitukseen, joka on planeetan tärkein poliittinen kysymys, josta jo autokeisari Henry Ford varoitti. EU:sta on tulossa liittovaltio, joka on juutalaisille yhtä helppo saalis kuin USA. EU:n vastustaminen tulee liittää juutalaisen maailmanvallan vastustamiseen, muuten siltä puuttuu todellinen päämäärä eli kansojen vapaus ja itsenäisyys. Tästä moni voi olla eri mieltä, mutta se on kuitenkin ehdoton totuus.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (11)(0)
    • У,4†╠╣

      Suomen perustuslain on korvannut ”sitoutuminen” (vapaaehtoinen!) KANSAINVÄLISOIKEUDELLISIIN VELVOITTEISIIN. Ei hyvää päivää…

      Raamatun viimeisen kirjan mukaan luku 666 on merestä nousevan seitsenpäisen ja kymmensarvisen pedon luku eli nimi (Ilmestys 13:1, 17, 18). Tuo peto edustaa maailmanlaajuista poliittista järjestelmää, joka hallitsee “jokaista heimoa ja kansaa ja kieltä ja kansakuntaa” (Ilmestys 13:7). Nimi 666 osoittaa, miten perinpohjaisesti tämä poliittinen järjestelmä on epäonnistunut Jumalan silmissä.

      Tuo merestä heräävä peto on kiehtonut ihmistä pitkään. H.P. Lovecraft kutsui sitä Cthulhuksi ja John Wyndham Krakeniksi. Itseäni kylmää pelkkä ajatus jostakin, joka on iäti nukkunut jossakin tuolla loputtomassa vedenalaisessa maailmassa… Olisiko kyseessä ydinsukellusvene nykyteknologiaa mietittäessä? Ja tuo kohta “[se hallitsee] jokaista heimoa ja kansaa ja kieltä ja kansakuntaa” saa selkäpiini karmimaan kaikessa todenmukaisuudessaan ja osuvuudessaan — miettikää YK:ta, USA:ta, EU:ta ja NATO:a. Kyseessä on todellinen one world eli yksi maailma; salaseura joka hallitsee aivan kaikkea.

      Tämä poliittinen järjestelmä on sionistinen EU-liittovaltio, tietenkin, kuten myös yhtälailla eurooppalaisten perustama USA:n sionistinen liittovaltio. € ← Pedon käpälä kynsineen. Tuo pitää meidät kuristusotteessaa, joka lopulta meidät tappaa myöskin, ellemme irti pääse pian. $ ← Siinä vastaava pedon teräväkyntinen koura, tosin vain yhdellä viivalla nyt.

      Kaikki raha on korollista velkaa. Tämä on se systeemi, jolla meidät alistetaan, orjuutetaan, ryöstetään ja lopulta tuhotaan; tapetaan pois.

      χξς [khii ksii sigma] on pedon luku; 666. Ortodoksit, muslimit, juutalaiset, katolilaiset ja myös meidän “tavallinen” ev. lut. kirkko on Saatanan hallussa. Kaikki palvovat Saatanaa, kieltäen Kristuksen — ainoan Herran — ja kumoten Vanhan testamentin kymmenen käskyä, joka on yksi Raamatun tärkeimmistä kohdista. (2. Moos. 20:1–3).

      Matt. 23:8 sanoo: “Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.” Kuitenkin juutalaiset kutsuvat pappejaan rabeiksi eli opettajiksi eli he rikkovat Jumalan sanaa vastaan. Juutalaisuus kuten Islamkin (Mohammed oli juutalaista verta omaava lapsiinsekaantuja) ovat ikiaikaisia todellisen kristinuskon vihollisia, älkää sitä unohtako! Myös katolilaiset kutsuvat pappejaan isäksi, vaikka Jeesus jatkaa tuossa mainitsemassani kohdassa, että on vain yksi Isä. Katolilaiset kuten ortodoksit ovat harhaoppisia, synnissä tarkoituksellisesti pysyviä rienaajia; perkeleitä.

      Ansioverotuksella ja perintöveroilla kupataan moneen kertaan rahat loisten elättäjiltä. Iilimadon lailla imetään TYÖTÄ tekevästä suomalaisesta kaikki mahdollinen – mitäpä muuta JUUTALAISILTA voisikaan odottaa. He luovat typeriä ja vahingollisia ideologioita ja suuntauksia, saaden suurimman osan goyimista uskomaan siihen – oli kyseessä kuinka mielisairas, perverssi tai vaarallinen suunnitelma tahansa! Jostakin idiootteja tuntuu aina kuitenkin vain riittävän.

      Meille luodaan keinotekoisia tarpeita, jolloin JUUTALAINEN pääsee luomaan myös keinotekoisen monopolin, jolla meistä tehdään orjatyövoimaa heille kätyreineen. Jos sionistien bisneksissä sattuisi käymään huonommin, niin kansa laitetaan siinäkin tapauksessa maksamaan tappiot. Juutalaiset rahoittavat esim. sodissakin aina molempia osapuolia, jotta konflikti tuottaa heille mahdollisimman paljon voittoa! Kun rikollisen khazaarirotta Chaim Zabludowiczin (kuuluu Euroopan sadan rikkaimman “ihmisen” joukkoon) isältä, rikolliselta khazaarirotta Shlomo Zabludowiczilta kysyttiin, onko väärin tehdä omaisuutensa myymällä aseita, tämä vastasi: “Enhän minä tee mitään väärää – vastaan vain kysynnän ja tarjonnan lakiin.” Zionin ali-ihmisillä ei ole moraalia eikä sielua, kuten olemme aina vain uudestaan joutuneet toteamaan. Silti suomalainen ei ole historiasta paskankaan vertaa oppinut, vaan antaa näiden syöpäläisten edelleenkin istua rahakirstun päällä Suomessakin.

      Euron juutalaiset rikolliset, murhaajat ja valehtelijat loivat, jotta Euroopa (tod. Jewrooppa) voisi yhtenä markkina-alueena kilpailla USA:ta (tod. Jewnited States of Zion) vastaan. Nyt kun kurssit näiden kahden valuutan välillä ovat vaihdelleet ~1:0,9–1:1,6 niin kenen luulette tehneen keinottelulla ja muulla PERVERSSILLÄ markkina- ja rahatalouden silmänlumeella miljardeja ja taas miljardeja meidän kustannuksella; käyttäen meitä maksumiehinä! EU (tod. Jewropean Jewnion) ja sen keskuspankki EKP – joka on JUUTALAINEN YKSITYISPANKKI! – eivät ole mitään muuta kuin sionistien ultimaalinen alistus-, orjuutus- ja tuhontakoneisto meitä vastaan, jolla meistä tehdään homogeenistä, helposti hallittavaa, harmaata massaa.

      Mitä meidän maastamme, kulttuurista ja IHMISISTÄ jää jäljelle tämän sairaan ahneuden ajaman politiikan jäljiltä? Pelkään, ettei juurikaan mitään. Kaikkea ei saa missään nimessä kilpailuttaa ja yksityistää. Meillä tulisi olla oikeus valtiolliseen, voittoatavoittelemattomaan terveyden- ja vanhustenhoitoon, koulutukseen, liikenneyhteyksiin, vesilaitokseen, energiantuotantoon sekä sähkönjakeluun jne. EU-liittovaltiossa kuitenkin annetaan sipilöiden, bernereiden, olliloiden ym. TÄYSIN VÄÄRIEN henkilöiden päättää tulevaisuudestamme TÄYSIN VÄÄRIN perustein ja kannustimin. Kyllähän tuo perkelelauma kehtaa ja jatkaakin hamaan loppuun asti – siltä tämä valitettavasti näyttää.

      Juutalainen on laittanut meidät tuhoamaan itse itsemme. Missä edelleen viipyy SUURMIELENOSOITUS EDUSKUNTATALON EDESSÄ? Juutalainen myrkyttää meitä omistamillaan medioilla, joihin vieläkin pelottavan suuri osa kansasta uskoo. No, jos katsoo pride-viittaisia, pellepukuihin sonnustautuneita älykääpiöitä tai vaikkapa “isänmaallisia” Kok- tai PS-poliitikkoja, ei yht’äkkiä olekaan niin vaikea tajuta sitä. Läpi historian ovat nämä juudealaiset huijarit väärentäneet kaiken pois itsestään; muita vastaan. Suurimpana kusetuksena nk. “holokausti”, joka – ikävä kyllä – on edelleenkin koko läntisen maailman mätä moraalinen selkäranka. Uskomatonta! Fiktiolla ja semifiktiivisillä tarinoilla TV-tuotantoyhtiöt ja Hollywood manipuloivat uskomattoman helposti idioottien mieliä. Suuren suomalaisen revisionistin, lääk.tiet. lis. Vesa-Ilkka Laurion sanoin: “TV on juutalainen nurkkajumala.”

      Juutalaiset ovat siis Saatanasta, kuten Jeesuskin sanoo (Joh. 8:44). Kannattaa todellakin lukea UT:n neljää ensimmäistä kirjaa, vaikket ”uskovainen” tai uskova olisikaan! Sieltä saa hyvää pontta juutalaisvastaisuuteen. Jos maailman luetuin kirjakin on sitä mieltä, niin…

      Tämä porukka on tunnetun maailmanhistorian suurin huijari-, väärentäjä-, murhaaja- ja rikollisjengi! Vasen-viher-liberaalimielensairaudesta kärsivien ihmisten takia koko olemassaolomme on aidosti uhattuna. Meidän vihollisentiteetti taistelee valheella ja petoksella, kääntäen kaikki omat hirmutekonsa meitä vastaan sekä vääristellen historian todellista kulkua. Materiaali- ja dokumenttitodisteiden loistaessa poissaolollaan, juutalainen maailmanvalta vetoaa ihmisiin koskettavilla mutta täysin sepitetyillä Hollywood-nyyhkytarinoilla, tekaistuilla TV-dokumenteilla, lehtijutuilla sekä erikoisjulkaisuilla, joissa jaksetaan aina rummuttaa Saksan ja saksalaisten pahuutta. Ottakaa ihmeessä selvää, mitä esim. JFK sanoi Hitleristä, Saksasta ja maailmaa johtavasta näkymättömästä eliitistä! Myös upea artisiti – homoksi, raiskaajaksi ja pedofiiliksi mustamaalattu – Michael Jackson puhui tätä salaseuraa vastaan! Hakekaapa YouTubesta, jos aihe kiinnostaa.

      Harhauttaja kätyreineen pyrkii hajottamaan yhteiskuntamme sisäisiin ristiriitoihin ulkoapäin masinoidulla tuohoamiskoneistollaan, jolla on takanaan kaikki maailman raha poliitikkoineen, päättäjineen ja järjestöineen. Eurooppalaisten perinteisen vahva kansallistunto ja -mielisyys yritetään nujertaa syöttämällä tuholliseen »tasa-arvoon» tähtääviä SAIRAITA ideologioita, jotka murskaavat sen todellisen, luontaisen monimuotoisuuden kulttuureista ja kansoista. Liberalismia ja muita äärimmäisen VAHINGOLLISIA ajatuksia, kuten feminismiä, sponsoroidaan ja promotoidaan myöskin väsymättä, jotta saataisiin aikaiseksi ydinperheen tuho sekä naisten yleinen viha miehiä kohtaan. Se, mitä tarjotaan emansipaationa naisille ja seksuaalivähemmistöille, ei tähtää todellisuudessa mihinkään muuhun, kuin kulttuurimarxistisen agendan mukaisen eurooppalaisten tuhoamisprojektin toteutumiseen ja Paneuroopan eli homogeenisen, helposti hallittavan Euroopan liittovaltion luomiseen!

      (8)(0)
    • У,4†╠╣

      Muistakaa että koko Euroopan mätä moraalinen selkäranka kietoutuu ”holokausti”-myytin ympärille, jota Hollywood, uutismediat, todelliset päättäjät & marionetit; maksetut valehtelijat l. poliitikot pitävät yllä perkeleellisellä valehtelullaan. Polttouhrilahjaa 6 000 000 kärsivästä juutalaisesta on toitotettu sanoma- ja aikakauslehdissä sekä kirjallisuudessa jo 1890-luvulta lähtien. I maailmansodassa maailma ja media eivät olleet vielä kypsiä ”holokaustin” läpirunnomiseen yrityksistä huolimatta.

      Ja noista medioista on pakko sanoa: ette todellakaan ylläty kuka omistaa AP:n taikka Reutersin — ja meidän STT:n. (Vastaus kahteen ensimmäiseen Rothschildit ja kolmanteen Bonnier, tuo tanskanjuutalainen mediajätti joka omistaa Sanoman (jonka omisti juutalainen Erkko) eli entisen Sanoma-WSOY:n.)

      Erään 80-luvulta olevan kappaleen sanoja lainatakseni: ”I can’t do a thing ’cause I can’t relax and I can’t relax ’cause I can’t do a thing.” Eli oravanpyörän vauhti kiihtyy, kunnes lopulta rattaat antavat periksi ja tulee äkkipysähdys; kuolema. Hirttoköysi kaulallamme vain kiristyy meidän rimpuillessa kohti kosmeettisia operaatioita, vaikka pitäisi hoitaa taudin syytä ja aiheuttajaa, eikä näennäisesti vain sen oireita!

      Eli kaikki innovaatiot (joista suurin osa on kuuman ilman myymistä eli uudelleenbrändäystä ja kirjaimellisesti tyhjän myymistä, kuten ”’äly”-puhelinten turhat sovellukset, turhat päivitykset ymv.) on jo tehty ja apinaa ei voi enää koijata. 1000+ euron puhelimia tai muuta paskaa ei enää jengi osta, vaan ”kituuttelevat” aivan mainiosti niillä ”vanhoilla” vehkeillään.

      Sähköautokusetus ei onnistunut sillä akkuihin tarvittavia mineraaleja ei ole tarpeeksi. Nyt on sitten CO-HIV2020, kuollut musta mies (Ameriikan Karttunen) ja muuta ulkotaloudellista vaikutinta, joilla sotketaan palettia ja yritetään sekoittaa ihmisiä.

      Kaikki perusinfraan ja yleiseen hyvinvointiin ynnä yhteiskunnan pyörittämiseen tarvittava on kutakuinkin joko ”lakkautettu kannattamattomana”(‼) tai myyty juutalaisille pikavoiton turvin. Eihän se kultamunia munivan hanhen myynti ole koskaan järkevää. Nyt sionisti-kommunistiglobalisti hallitsee sähköverkkojamme ja pohjavesia, joten voitte odottaa hintojen moninkertaistumista hyvin pian. Se tarkoittaa sitä että tarvitsemme lisää ja lisää kiihtyvällä tahdilla korollista velkarahaa juutalaiselta yksityispankilta EKP:lta. Inflaatio on räjähtänyt euroaikana naamallemme, joten kauppatavaraa eli korollista velkaa myydään aina vain kiihtyvällä tahdilla.

      Ennen meillä oli sentään oma raha, mutta Maastrichtin sopimus lakkasi euromaiden oman julkisen talouden rahoituksen. Toki markka-aikanakin suomalainen velkaantui ostaessaan asuntoja, autoja ym., mutta markka oli meidän oman pankin liikkeellelaskema raha, jolla taloutta & työllisyyttä säädeltiin ja pidettiin pyörimässä. Ei sitä tarvinut Saatanan synagogalta anoa lainaksi! Nyt anotaan rahat EKP:lta — aivan kuten jenkit anovat heidän yksityiseltä keskuspankiltaan Fediltä — ja sitä rahaa ei todellakaan anneta mihinkään multikultin, homotuksen tai koronkiskonnan vastustamiseen! Politiikkaankaan ei voi päästä sionismia vastustavia voimia, sillä sionistit omistavat rahanluontisysteemin. He eivät yksinkertaisesti luo uutta rahaa itseään vastaan käytettäviin toimiin.

      USA:kaan ei ole onnistunut Trumpin aikana aloittamaan uusia sotia maapallon toisella puolella, joten siinä on valtava takapakki valtavalle sotateollisuudelle ja sotaa väistämättömästi seuraavalle jälleenrakennusbisnekselle. USA on myös Kiinalle pystyssä 1 500 000 000 000 dollaria, joita nyt kipapäät ynnä muut venkoilijat yrittävät väistellä vedoten ”kiinalaisten liikkeelle tahallisesti laskemaan” Coronaan eli Kiinan pitäisikin maksaa isolle-Israelille eli USA:lle sakkojen muodossa! Oy, gewalt! Eikä siellä USA:ssa mikään muutu, voitti vaalit kuka tahansa. Kennedyjen aika ja mahdollisuus muutokseen on ohi. Suomessa voit äänestää Perussuomalaisia ja äänesi menee taatusti Ö-mappiin. Voit tehdä myös virallista kanavaa kautta kansalaisaloitteen ja sekin päätyy roskakoriin, hautautuen valiokuntien unholaan. ”Kerätkää vaikka 500 000 nimeä, niin siitä [EU-erosta] ei äänestetä!”, sanoi Timo Soini.

      Suomessa ennen EU-syöpää keinovalikoimassa oli revalvaatio eli tahallisesti luotu devalvaatio; rahanarvon nousu ja yleisen hintatason laskeminen. Euroon mentäessä tuo mahdollisuus menetettiin. Euron tarkoitus oli saada Eurooppa yhdeksi markkina-alueeksi kilpailemaan USA:ta vastaan. Siitä maksettu hinta on kuitenkin ollut suveneriteetin täydellinen menetys, joka alkoi Maastrichtin sopimuksesta ja kulminoitui valtioiden rajojen poistamiseen ja kansallisvaltioiden sekä niiden identiteettien tuhoamiseen. Ensimmäinen maailmansota käytiin pitkälti sen takia että dollari saatiin syrjäyttämään punta maailman ykkösvaluuttana. Jos dollaria olisi vain laskettu liikkeelle loputtomat määrät painokoneista, niin olisi seurannut ns. hyperinflaatio eli rahan arvon totaalinen romahdus, sillä raha ei ole enää suhteellisen harvinaista l. arvokasta. Sodalla pystyttiin kätevästi kuittaamaan tämä ongelma – aivan kuten nyt 2020 pyritään Coronan verukkeella runnomaan läpi kaikenlainen kansallinen itsetuho. Ja rajat vuotavat silti kuin seula, sillä Suomen perustuslain yli marssivat tylysti ”kansainvälisoikeudelliset velvoitteet”, joita Suomikin jostakin ihmeen syystä noudattaa! ”Emme saa käpertyä itseemme”, ”olemme nyt osa EU:ta” jne. Kyllä te tiedätte.

      En nyt muista päästäni mitä maksoi I maailmansota päivässä Britti-kruunulle tai USA:lle, mutta puhuttiin uskomattoman valtavista määristä puntia ja dollareita. Punta on edelleen äärimmäisen vakaa ja vahva valuutta. Alunperin se oli arvoltaan hopeapaunaa vastaava. Sveitsin frangi on toinen vahva ja sen takia suosittuna sijoitusvaluuttana pidetty raha. Sveitsiläisiä tämä on aina välillä kismittänyt ja he painoivatkin valtavat määrät lisää frangeja 2000-luvulla tehdäkseen siitä hieman vähemmän houkuttelevan. Frangin arvo euroon yritettiin silloin myös sitoa tiettyyn suhteeseen, mutta ei se aivan siinä ole pysynyt, kun olen tilannetta seurannut; ”liian vahva” se on edelleen.

      Tällä hetkellä töitä tekevillä todellinen eläkeikä on jo 65 paperilla ja se tulee taatusti nousemaan vielä paljon, sillä velkaannumme aivan kuten alati laajeneva avaruus karkaa meiltä lopulta valonnopeudella saavuttamattomaan horisonttiin. Kuoleva Suomi on jo siinä pisteessä että kohta nousee eläkeikä 70 vuoteen, sillä väestö ei millään riitä ylläpitämään loputtoman kasvun utopiaa. Se ei riitä siihen vaikka roudattaisiin miljoona afrikkalaista ja irakilaista vuodessa tänne. Veikkaan että pian kuolleet — eli uuskielisesti ilmaistuna elorajoitteiset — nostetaan haudoistaan ja heille annetaan vanhat duuninsa takaisin. Helsinkiläisessä koulussa — maahantunkeutujien mölytessä — kuolleena pöytänsä takana istuva opettaja tosin tuskin vaikuttaa tämänhetkisen, multikultuurisessa infernon tilassa olevan Helsingin peruskouluopetuksen tasoon millään tavalla. Tärkeä pointti: eläkeläiset eivät saa osallistua työmarkkinaneuvotteluihin. Heillä ei ole budjettien teossa neuvotteluasemaa eläkkeen inflaatiosuojan varmistamiseksi.

      Kommunisti en ole — pois se minusta! — mutta valtion täytyisi pitää hanskoissaan tiukasti tietyt asiat. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen ovat vain maanpetturi-sätkynukkejen epätoivoisia tekoja typerät silmät pikavoittojen toivossa ahnaina kiiluen. Valta kuuluu Suomessa kansalle valtiosääntömme mukaan ja siihen on palattava: maanpettureita on rankaistava rikoksistaan meidän maatamme kohtaan!

      Rahanluontioikeus on saatava takaisin Suomelle itselleen! Tästä alkaa kaikki tervehtyminen, sillä rahanluontimekanismi itsessään aiheuttaa ensikädessä kaikki ongelmamme tällä hetkellä. Kaikki tämä kurjuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että emme itse määrää omasta taloudestamme! Kun saamme tämän vallan ja monopolin takaisin itsellemme, maallemme ja kansallemme — joka tosiasiallisesti tulee jälleen kerran päättämään asioistamme — niin kaikki ongelmat ratkeavat: päätämme jälleen itse sisä-, ulko- ja puolustuspolitiikastamme ja lakkaamme olemasta kansainvälisen pankkivallan ja EU:n vetojuhtia. Pieni Suomi vapautuu kahleistaan!

      Fiat-rahan ainoa rajoite on se, ettei sitä voi painokoneet painaa ulos enempää kuin sen takeeksi on energiaa. Uskon meidän olevan jo siinä tilanteessa että todellista rahaa eli velkaa on aivan helvetisti enemmän kuin varallisuutta. Inflaatio vielä kasvaa raketin lailla, joten rahan arvo tulee aivan taatusti romahtamaan totaalisesti ja painokoneet yksinkertaisesti eivät enää voi sen arvon vertaa rahaa tuottaa. Sitten se nähdään konkreettisesti: rahaa ei voi syödä, sillä ei voi lämmittää taloaan, se ei saa moottoreita käymään tankissa — se on jopa surkeaa sytykettä! Myös USA:n kultareservit ovat tyhjiä, eikä niissä ole käyty enää (tai näytetty ihmisille kuvia) lukuisiin vuosikymmeniin. JFK vastusti loputtoman vallan antamista ykityispankeille ja hänet teloitettiin varoitukseksi TV:ssä koko maailmalle. Nixon laittoi nimensä paperiin kiltisti. Saatiin Vietnamin sotakin kivasti rullaamaan ja tehtyä iskuja kirjaimellisesti omaa kansaa vastaan.

      Nyt on ns. nousukaudella jo pumpattu, elvytetty ja pidetty negatiivisia korkoja, joten millä eväillä ovat ajatelleet saada Euroopan selviämään nyt koittavasta isoimmasta romahduksesta sataan vuoteen? Valtiot pitäisi nyt saada tekemään obligaatioita eli sitoumuksia valtaviin velkoihin: sotiin ja muihin älyttömiin projekteihin. Vai tulisiko ratkaisu ”kuu- tai Mars-matkoista”? Itse kallistun sisäisten konfliktien puoleen. Laittaisin niin sanotusti rahani sen puolesta, jos vetoa löisin.

      Voitte olla varmoja että iso- ja pikku-Israel tulevat jatkossakin sotkeutumaan sotiin joka puolella maailmaa, ”turvatakseen oman vapautensa ja elämäntapansa”. Israel jopa tekee DNA-testejä paluumuuttajille, sillä arabia on muutoin sangen vaikeaa erottaa juutalaisesta… Esim. huippukolmiloikkaaja Hanna Knyazyeva-Minenko muutti Ukrainasta Israeliin, mutta hänen kohdallaan testiä ei ole arvatenkaan tarvittu. Käsittämätöntä miten Israel saa suojella itseään parasiiteilta, mutta me emme.

      No, mitään järkeähän tässä leikissä ei tarvitse olla. Annetaan esimerkki tähän loppuun: SAUDI-ARABIASSA syntynyt JEMENILÄISEN miljardöörin (oli yksi elinaikansa rikkaimmista miehistä) poika ”räjäyttää kolme WTC-rakennusta”. ”Lentokonekaapparit” ovat EGYPTILÄISIÄ ja ovat aseistautuneet askarteluveitsillä. Siis sellaisilla, joista pikkulapsikin napsauttaa terän poikki katkoviivan kohdalta. 10 kilometrissä lentävistä lentokoneista soitellaan vaivatta maahan. Pentagoniin ja Pennsylvaniaan ”tippuneet koneet” katoavat myös näkymättömiin. Osama bin Laden johtaa PAKISTANISTA luolan uumenista (pakko olla vähintäänkin 6G-yhteys!) maailman pelätyintä terroristijärjestöä. Pikakelataan hieman eteenpäin ja USA onkin liittolainen Talebanin kanssa taistelussa uusia vihollisia, al-Qaidaa ja ISIS:istä vastaan. Näin homma pidetään tuoreena ja rahapajat pyörimässä! Niin, ja ottaen kaiken edellä mainitun huomioon, USA liittoutumineen hyökkää IRAKIIN ja AFGANISTANIIN ja myöhemmin LIBYAAN. Hanakoita ovat nuo ameriikkalaiset tukemaan vallankaappauksia ja sitten vaihtamaan puolia jo hetikohta. Taitaa olla sitä globalismia tämä touhu parhaimmillaan…

      Ylläolevista jokainen voi miettiä mikä on mahdollista, todennäköistä tai edes uskottavaa. Huonosti käsikirjoitettu Hollywood-satu jälleen kerran ”valitulta kansalta”. Aukkoja täynnä kuten ”kuulennot” tai WTC/911. Liian kova kiire ahneilla rikollisilla, aivan kuten Nurembergissa, jossa piti mahdollisimman nopeasti saada maailmalle syntipukki — ei siis todellista SYYLLISTÄ.

      Kaikki tämä johtaa siihen missä nyt olemme: laillistettu rahanväärennysmonopoli; pyramidi-ponzi-huijaus elää ja voi hyvin! Sitä ei saa tosin kritisoida ja kaikki siitä käytävä keskustelu halutaankin julistaa laittomaksi. Mutta onneksi me olemme maailman onnellisin ja vapain kansa, eikä meillä ole edes korruptiota. Kiitos tästäkin tiedosta, luotettava ja valalla vannottu (se parempi) media!

      (4)(0)
    • € valuutta tehtiin sitä varten että kansallisvaltioiden kanssa ei tarvitse neuvotella rahan poistosta ja siirtymisestä ihon alaiseen GPS seuranta maksu siruun.
      Kaikki tiedämme millainen valta hulluus on iskenyt niiden maiden johtoon jotka seuraa syyttömiä kansalaisia, Saksa juutalaisten ka, Kiina ukuurien ka ja KGB kulakkien ka.
      Parin kk seurannan jälkeen valtaan sairastuminen pakottaa virkamiehet tappamaan kaikki ne jotka sanoo sanan yhteiskuntaa vastaan.
      Suomi ei ole poikkeus vaan esimerkki tästä hallinta mallista EU n malli oppilaana eli siruttajana eli hirmu valta hullun virkamies diktatuuri kommunismin rakentajana jota NWO on.

      (0)(0)
    • Jokaisen tulee ymmärtää että ensin on siirryttävä kansan äänestys yhteiskuntaan. Ja vasta sen jälkeen saat turvallisesti ilmaista mielipiteitä ja ilman poliittisia hullun papruja ja kulakkimaisia pidätyksiä suoraan vastaan otolta kun menet päänsärkyäs valittaa, Suomi on vaarallisen juntan ohjaama valtio ja se junta on julkiskeskushallunto joka ohjelmoi näitä brutaaleita Stalin pidätyksiä kriitikoille, siis ensin on Edustuksellinen parlamentarismi saatava purettua ja siirryttävä SITOVAAN perustus lailliseen kansan äänestys yhteiskuntaan ja vasta silloin EU ero ja muu suomen kansan edun, rauhan ja turvallisuuden takaava lain säädäntö menee läpi.

      (0)(0)
  2. Viimeinen hätähuuto

    Kuinka moni jaksaa vielä uskoa itsenäisyyden voittoon…?
    ”Globalistit eivät voita tätä taistelua!” – Olli Kotron rautainen puhe FIXIT-mielenosoituksessa 28.11.2020

    Olli Kotron vahvaa puhetta FIXIT-mielenosoituksessa lauantaina eduskuntatalolla ei tule jättää kuulematta. Kotro toteaa taistelun itsenäisyysmielisten ja globalistien välillä puhjenneen, jonka hän lupaa taistella maamme itsenäistymiseen saakka.
    https://mvlehti.net/2020/11/30/globalistit-eivat-voita-tata-taistelua-olli-kotron-rautainen-puhe-fixit-mielenosoituksessa-28-11-2020-video/

    Samaa itsenäisyystaistelua käydään myös USAssa jota hallitsevat voimat ovat myös EU:n ja meidän oman maamme itsenäisyyden tuhoajia. Linkin artikkelissa GILES COREY:n ’viimeinen hätähuuto’ valkoisen rodun ja sivistyksen puolesta
    Now or Never: A Call to White Resistance
    https://www.unz.com/article/now-or-never-a-call-to-white-resistance/

    (3)(0)
    • У,4†╠╣

      Yksinkertaisia pointteja rahataloudesta ja rahan syntymekanismista:

      • MIKÄÄN MÄÄRÄ kulutusta TAI toisaalta säästöjä ja leikkauksia EI pelasta meitä tuholta tässä korolliseen velkaan perustuvassa huijaussysteemissä. Olemme aina lopulta saman ongelman äärellä: meillä ei ole tarpeeksi rahaa. Toki pärjäämme nyt luottokortteinemme ja pikavippeinemme, mutta mitä sitten, kun juutalainen kiristää hinnat niin ettei enää ole varaa ruokaan eikä puhtaaseen veteen?

      • Ennen jokaista palkan-, etuuden- tai eläkkeenmaksua ja ennen jokaista investointia on ensin otettava uutta velkaa. Mikään työ tai tuotanto ei luo järjestelmään sen arvoa vastaavaa määrää rahaa, vaan UUSI KOROLLINEN LAINA ainoastaan luo sen määrän verran sitä. Aina ensin on velka – sitten vasta KAIKKI muu. Jos rahaa ei käytetä (eli uutta lainaa ei oteta), kaikki pysähtyy: palkanmaksut, tuotanto jne.

      • Juutalaiselta lainattu korollinen velkaraha itsessään aiheuttaa ongelman! Se on kitkettävä juurineen pois Euroopasta – se on meidän ainoa pelastuksemme. Muuten emme koskaan hallitse itseämme: maanpuolustus- tai maahanmuuttopolitiikkaamme, hallitustamme, koulutusjärjestelmäämme tai YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoa keino elämän jatkumiseksi Euroopassa ja Suomessa on irtaantua tästä riistojärjestelmästä, joka vie meiltä itsemääräämisoikeuden! Rahanluontimonopoli on saatava takaisin ITSENÄISELLE, VALTIOLLISELLE, VOITTOATAVOITTELEMATTOMALLE KESKUSPANKILLE, jolloin määräämme itse täysin kansallisen rahantarpeemme, pidämme inflaation kurissa ja nousemme lähelle täystyöllisyyttä!

      • Se jolla raha on (se joka rahan luo) laatii säännöt, ja se joka laatii säännöt, saa lopulta kaikki rahat. (Kaikki omaisuus ulosmitataan pilkkahintaan/ryöstetään perintöveroilla ym. kestämättömillä maksuilla ja ihmiset päätyvät orjatyövoimaksi juutalaisille. Verorahoillamme maksetaan sionistisille yksityispankeille lainojemme korkomenoja!)

      • Kaikki talouskriisit ja sodat luodaan keinotekoisesti. Markkinoita ohjataan täysin kulloinkin haluttuun suuntaan eli ne eivät ole mikään ihmisen tahdosta riippumaton, itsenäinen entiteetti! Sisäpiiri so. juutalainen, kansainvälinen pankkimafia tietää etukäteen kaikki pörssikurssien muutokset ymv. sillä he omistavat pörssit, luottoluokittajat jne. – ja nekin ovat itsessään YRITYKSIÄ.

      • Uusi, pankista lainattu raha tehdään KIRJANPITOTEMPULLA TYHJÄSTÄ. Sitä ei ole siihen hetkeen asti ollut olemassa. Rahaa ei luoda mistään kulta- tai muustakaan reservistä, eikä pankki missään nimessä lainaa siellä jo olevia eli sinne asiakkaiden tallettamia rahoja, sillä niistä rahoista pankki maksaa talletuskorot asiakkailleen!

      • Toisen on hävittävä (-), jotta toinen voi voittaa (+). Molemmat (kaikki) eivät voi voittaa.

      Kommunismi, kapitalismi, globalismi, ”one world” – sama miksi sitä kutsut: voitot ovat yksityisiä (katoavat eliitin taskuihin) ja tappiot ovat julkisia (päätyvät kansojen maksettaviksi).

      (9)(0)
  3. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISUUDEN YDIN
    On mitä tärkeintä, että juutalaisista kirjoitetaan, sillä he ovat tämän planeetan kirous, josta on päästävä eroon, muuten he vievät koko ihmiskunnan tuhoon. Jeesuksen tehtävänä oli kukistaa ihmiskuntaa riivaavat helvetit, joista pahimmat olivat juutalaisten helvetit, ja siksi Jeesus – Jumalan inkarnaatio – syntyi juutalaiseksi. Nyt juutalaisten helvetit ovat taas voimissaan ja niistä tulee virtausta koko ihmiskuntaan. Helvetillinen virtaus tuottaa valhetta, petosta ja väkivaltaa, jotka pian täysin hallitsevat planeettaa, ellei juutalaisuutta hävitetä. Juutalaisia on vajaat 20 miljoonaa, miksi annamme niiden hallita seitsemää miljardia. Kristinusko, jonka tarkoituksena olisi taistella perkelettä vastaan, on tuhoutunut ja itse asiassa liitossa perkeleen kanssa. Mutta on syntynyt myös uusi ja puhdas kristinusko, jota maailma ei vielä tunne, mutta joka pystyy kukistamaan juutalaisuuden eli tuon perkeleen. Tämä uusi kristinusko paljastaa juutalaisuuden ytimen: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” Näin kirjoitti ruotsalainen tiedemies ja teologi Emanuel Swedenborg, jonka laajojen kirjoitusten kautta tapahtui kristittyjen kauan odottama Herran Toinen Tuleminen, jota helvetilliseksi muuttunut kristinusko ei tietenkään hyväksynyt. Juutalaisuuden ydin on siinä, että he asettuivat ja asettuvat tänäkin päivänä koko sielullaan Jumalallista Järjestystä vastaan, joka on Herra. Tähän heitä on koulutettu kaksi tuhatta vuotta syöttämällä heille perkeleellistä opetusta eli Talmudia. Vaikka juutalainen voi olla aivan kunnon kansalaisen näköinen ja jopa ulkonaisesti hyväntekijä, on hän kuitenkin sielultaan itse perkele, sillä hänen sielunsa on yhdistynyt pahimpiin helvetteihin. Tästä johtuu, että juutalaiset palvovat perkelettä ja siitä johtuu myös heidän lahjakkuutensa raha-asioissa: ”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.’” (Matt. 4: 8-9). Nyt juutalaisten valta on tullut käsittämättömän suureksi, ja he ovat lähellä Talmudin ennustusta, jonka mukaan he saisivat koko planeetan haltuunsa. Nyt kuitenkin nousee kuin tuhkasta Uusi Kirkko, joka perustaa oppinsa Emanuel Swedenborgin teoksiin ja tuhoaa lopullisesti tuon perkeleen. Perkelettä ei nimittäin voi muuten tuhota kuin oikean uskonnon avulla. Kehotankin jokaista ajattelevaa ihmistä liittymään tähän taisteluun perkelettä vastaan hylkäämällä nykyajan helvetilliseksi muodostuneen kristinuskon ja omaksumalla uuden puhtaan kristinuskon. Tästä kristinuskosta englanniksi: https://newchristianbiblestudy.org/swedenborg/ ja suomeksi: Herran Toinen Tuleminen, Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin (verkkokaupat). Koronapandemia on juutalaisen eliitin eli Siionin Viisaiden viimeinen yritys saada planeetta täysin heidän kontrolliinsa. Se tietäisi koko planeetan väestön henkistä tuhoutumista ja joutumista perkeleen orjiksi. Nyt on koko ihmiskunnan noustava tätä perkelettä vastaan ja se tapahtuu levittämällä tästä perkeleestä tietoa jokaiseen maailman kolkkaan. Tässä on hyvänä apuna nettikirjasto http://islam-radio.net johon on kerätty tietoa tämän perkeleen luonteesta ja aikaansaannoksista. Mutta tärkein ase on kuitenkin Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (3)(0)
    • У,4†╠╣

      ”Marxilaisen filosofian perusteet”:

      »Vastakohtien ykseys ja taistelu on laki, jonka vaikutuksesta olioille, ilmiöille ja prosesseille ovat ominaisia taistelutilassa olevat sisäisesti ristiriitaiset puolet ja tendenssit; vastakohtien taistelu antaa kehitykselle sisäisen virikkeen ja kartuttaa ristiriitoja, jotka ratkeavat tietyssä vaiheessa vanhan kadotessa ja uuden ilmaantuessa.»

      »Mutta niin kovaa kuin vanhan, aikansa eläneen muodon vastarinta lieneekin, sen on sisällön kehittyessä välttämättä ja väistämättä luovutettava paikkansa uudelle muodolle. Siitä syystä on taistelu vanhan muodon ja uuden sisällön välillä kehityksen lähde. Se edistää vanhan vaihtumista uuteen sekä ikuista liikuntaa ja uudistumista.»

      »Muodon ja sisällön kehityksen dialektiikan merkityksen ilmaisi suuri venäläinen vallankumouksellinen demokraatti Nikolai G. Tšernyševski erittäin hyvin sanoessaan:

      ”Ikuinen muotojen vaihdos, tietyn sisällön tai pyrkimyksen synnyttämän muodon ikuinen hylkääminen saman pyrkimyksen voimistumisen ja saman sisällön korkeamman kehityksen seurauksena — ken on ymmärtänyt tämän suuren, ikuisen, kaikkialla vaikuttavan lain, ken on oppinut soveltamaan sitä kaikenlaisiin ilmiöihin — oi, kuinka levollisesti hän ottaakaan vastaan mahdollisuudet, jotka toisia tyrmistyttävät… Hän ei sureksi mitään mikä on aikansa elänyttä, vaan sanoo: ’tulkoon mikä on tullakseen, mutta loppujen lopuksi meidänkin kadullamme juhlitaan!'”»

      Eurokommunismi, kapitalismi, globalismi, one world.

      (2)(0)
  4. Isänmaallisen miehen mietteitä

    Isänmaallisen miehen mietteitä itsenäisyyspäivän aikoihin | Kolumni

    Ehkä päällimmäinen ajatus itsenäisyyspäivänä 2020 on se, että meillä on edessämme sota, jossa on taas panoksena itsenäinen Suomi. Vallassa ovat tällä hetkellä idiootit, jotka haluavat tuhota maamme talouden sitomalla meidät osaksi EU:n liittovaltiota.
    Suomea ollaan viemässä maksumieheksi, jonka roolina on lainata rahaa ylivelkaantuneelle Etelä-Euroopalle, käytännössä suomalaiset ollaan siis laittamassa maksamaan Etelä-Euroopan maiden asukkaiden verot.

    Nykyisten hallitsijoiden hulluus ei pääty tähän, vaan Suomessa olevat työt pyritään teettämään halpatyövoimalla ja pyritään tekemään kaikki mahdollinen, että itsenäisyytemme tuhoutuisi lopullisesti.
    https://mvlehti.net/2020/12/05/isanmaallisen-miehen-mietteita-itsenaisyyspaivan-aikoihin-kolumni/

    (0)(0)
  5. Onko EU sta tullut yhtään lakia tai hyvyyttä, jota suomen oma parlamentti ilman EU ta ei olisi kyennyt tekemään. EU on Globalistien eli Rahatonta kommunismi taloutta ajava huijarien, lobbari rahanpesu ja mafia kerho, jossa on kulissit kuin Kremlissä komeat, mutta kaikki haisee..

    On kaksi vaihtoehtoa, ellei suomi eroa EU sta sen itsenäisyys katsotaan päättyneeksi jonka se kerran sai rukoillen ja itkien Jumalaa.
    Mutta kun se rikkoo liiton ja alkaa saatan suunnittelemaan pedon merkkiin eli rahattomaan talouteen ja pakottaa meidät kumartaa 6 numeroisia viivakoodeja joita pedon merkissä on 3 kpl. 666 ja meille pakottaa sitä , on luonnollista että Jumala sanoo irti sopimuksen suomen rajojen suojelusta ja enkelit siirtyvät pois rajoitamme, jotka rukoillen sinne saatiin, jotka eivät tule suojelemaan Suomea joka EU n ja € pakottamana joutuu pedon valtakunnan maksusiruun ja juuri sitä ennen se joutuu pois kansojen kirjoista Venäjään, itki kuinka paljon tahansa sieltä se ei enää nouse, siitä tulee idänmiehen lattian lakaisia.

    (0)(1)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*