THL hankkii maineenkohotuspalveluita

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pyytää Hilma-ilmoituskanavassa 29.6.2011 julkaistun ilmoituksen mukaisesti tarjouksia THL:n markkinointiviestinnän palveluista.

Hankinta sisältää viestintä- ja markkinointiaineistoja, joissa käytetään THL:n ilmettä harkitusti siten, että kokonaisuus tukee THL:n brändiä ja mainetta. Palveluntarjoajalta tilataan eniten painettujen tuotteiden suunnittelua ja tuottamista (esitteet ym.), mutta myös sähköisen viestinnän tuotteita (verkkopalvelun ilme ja CSS-määrittelyt, multimediaesitys), erityistuotteita (opaste, liikelahja ym.) ja kampanjakonsepteja. Lisäksi joskus tarvitaan ilmeeseen liittyvää konsultointia ja jatkokehittämistä. Valittavan palveluntuottajan on kyettävä tuottamaan mediatoimistopalvelut esimerkiksi alihankkijan avulla.

THL:n markkinointiviestinnän palvelujen tarve liittynee paitsi THL:n sikainfluenssarokotekampanjan yhteydessä ryvettyneeseen maineeseen, myös Euroopan komission ja Euroopan neuvoston esittämiin ”suosituksiin” palvelusektorin yksityistämisestä.

THL:n yritysyhteistyökumppanin, lääkeyhtiöyhtiö GlaxoSmithKlinen valmistamien Pandemrix-sikainfluenssarokotteiden arvellaan olleen syypäinä yli 50 lasten narkolepsiatapaukseen pelkästään Suomessa. THL:n rokotetutkimusta rahoittaa GlaxoSmithKline.

Lähteet:

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2011-018401/

http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/recommendations_2011/csr_finland_fi.pdf

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat