Terho valehteli perussuomalaisten suhteesta euroon – teki pesäeron maahanmuuttokriitikoihin

Perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi pyrkivä Sampo Terho järjesti tänään tiedotustilaisuuden, jossa hän johti kannattajiaan röyhkeästi harhaan herättämällä turhia toiveita puolueen suhteesta EU- ja euroeroon. Perussuomalaiset osoittivat jo viime syksynä vastustavansa Suomen paluuta omaan valuuttaan.

Valtamedia tarttui ahnaasti Terhon asettamaan syöttiin. Esimerkiksi Kaleva levitti perussuomalaisten propagandaa vailla kritiikin häivää otsikolla ”Terho: Paluu omaan valuuttaan mahdollista, jopa todennäköistä”.

Terhon puheenjohtajakampanjan veturiksi jostain syystä asettunut Kaleva siteerasi Terhoa suoraan:

Suomessa paluu omaan valuuttaan on mahdollista tai jopa todennäköistä tulevaisuudessa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitteleva Sampo Terho.”

Terho sanoo olevansa avoin sille, että perussuomalaiset ottaisi seuraavien eduskuntavaalien teemaksi kansanäänestyksen järjestämisen Suomen EU-jäsenyydestä.”

Jo jälkimmäinen sitaatti paljastaa kuitenkin katteettomien lupausten takana kytevän populistisen kielipelin. Terho kertoo olevansa ”avoin” EU-jäsenyyttä koskevalle kansanäänestykselle, mutta hän ei väitä vaativansa kansanäänestyksen järjestämistä saatikka Suomen EU-eroa.

Poliitikot voivat olla ”avoimia” monenlaisille mielipidemittauksille. Takinkääntäjän tunnistaa siitä, ettei hän tahdo kertoa suorasanaisesti kantaansa esimerkiksi Suomen EU-jäsenyyteen, vaikka kyseessä on yksi 2000-luvun tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä.

Terhon tarkoituksellisen hämärien sanamuotojen taakse on piilotettu ruma salaisuus, jota ei ole käsitelty sen paremmin valtamediassa kuin perussuomalaisten omissa puoluelehdissä: perussuomalaiset torppasivat jo viime syksynä Paavo Väyrysen hankkeen euroerokansanäänestyksestä.

Uutisoimme loppuvuodesta, että Paavo Väyrynen kohtasi yllättävän vastustajan, kun hän ryhtyi ajamaan valuuttauudistusta vaatinutta kansalaisaloitetta. Kaikista puolueista juuri perussuomalaisten johtama perustuslakivaliokunta torppasi projektin:

Väyrynen kirjoittaa olevansa erityisen hölmistynyt perussuomalaisten toiminnasta, sillä puolueen päättäjät ovat keplotelleet tiensä vallankahvaan esittämällä äänestäjille ’EU- ja eurokriittistä’.

Puolueen todellinen kanta eurovaluuttaan vaikuttaa eroavan vaalilupauksista kuin yö päivästä. ’Perussuomalaisten kansanedustajien käyttäytyminen minua erityisesti hämmästyttää,’ Väyrynen toteaa ja jatkaa:

’Minulle kerrotun mukaan nimenomaan perustuslakivalokunnan Perussuomalaiset jäsenet olivat vaatineet, että mietintöä ei laadita eikä aloitetta viedä täysistunnossa keskusteltavaksi ja päätettäväksi.’

”Ehkäpä silmiinpistävin nimi Väyrysen listalla on kuitenkin perustuslakivaliokunnan ’halla-aholainen’ sionisti Simon Elo, joka on yrittänyt profiloitua erityisen ’isänmaallisena’ ja ’kansallismielisenä’ poliitikkona.

’Isänmaallisista’ ja ’eurokriittisistä’ vaalilupauksista huolimatta Elo asettui Väyrysen mukaan vastustamaan euroerohanketta.

Mikäli Terho ja muu puolue-eliitti todella kannattaisi Suomen irtaantumista eurosta, olisi puolue voinut nuhdella julkisesti perustuslakivaliokunnan poliitikkojaan. Perussuomalaiset olisivat voineet korjata virheet tarjoamalla julkisesti tukensa ja resurssinsa uuden euroeroon tähtäävän kansalaisaloitteen hyväksi.

Sen sijaan Terho antoi hiljaisen hyväksyntänsä Väyrysen hankkeen tuhoamiselle. Hallituksessa perussuomalaiset toimii eurokraattien käsikassarana, ja ”EU-kriittiset” teemat kaivetaan naftaliinista vain vaalien alla äänestäjien huijaamiseksi.

Simon Elo.
Simon Elo.

Euroeroa vastustanut sionisti Simon Elo on Terhon kärkitukijoita

Mikä ironisinta, juuri euroerokansanäänestystä vastustanut perussuomalainen julkisionisti Simon Elo on nyt yksi Terhon puheenjohtajakampanjan näkyvimmistä tukijoista! Terho ei ole tietenkään yrittänyt tehdä lainkaan pesäeroa eurokraatti-Eloon.

Elo itse pyrkii perussuomalaisten seuraavaksi varapuheenjohtajaksi. Blogissaan Elo julisti, että ”Terho pystyy parhaiten yhdistämään puolueen kentän yhteiseen työhön isänmaan hyväksi”. Elon tavoin Terho on kovan luokan sionisti.

Miten Terho sitten työskentelee ”isänmaan hyväksi”? Tänään järjestämässään tiedotustilaisuudessa Terho lupasi ”uudistaa” perussuomalaisten linjauksia. Kovista ennakkolupauksista huolimatta Terho osoitti jatkavansa Soinin viitottamalla Goldman Sachs –linjalla.

Puheensa aluksi Terho myönsi, etteivät entiset äänestäjät ole perussuomalaisiin ”täysin tyytyväisiä”, mikä heijastui puolueen täydelliseen perikatoon kunnallisvaaleissa. Kun Terho alkoi puhua kannattamistaan poliittisista linjauksista, selvisi kuitenkin, ettei hän ole ottanut lainkaan opikseen kuntavaalien turpasaunasta.

Terho väitti vastustavansa päättäväisesti EU:n liittovaltiokehitystä, vaikka hän ei ole protestoinut lainkaan, kun Soini on vaatinut ankaria rangaistuksia esimerkiksi ”liian vähän” pakolaisia ottaville jäsenvaltioille.

Mikä mielenkiintoisinta, Terho vaati 2014 kirjoittamassaan Kohti parempaa Eurooppaa –pamfletissa EU:n pankkiunionia eli rahanvallan entistä voimakkaampaa keskittämistä Brysselin finanssieliitille!

Terho perusteli kummallista pankkiunionivaatimustaan vetoamalla edelliseen finanssikriisiin, joka on johtanut siihen, että ”Kreikassa natsit marssivat kaduilla ja istuvat eduskunnassa”.

Terho viittasi lauseellaan Kultaiseen aamunkoittoon, joka on Kreikan ainut puolue, joka on osoittanut olevansa käytännössä valmis eroamaan EU:sta ja lakkauttamaan pankkien poliittisen ylivallan. Terhon mukaan Kultaisen aamunkoiton kaltaiset liikkeet on siis pysäytettävä keskittämällä pankkien poliittista valtaa entisestään. Angela Merkel vaatii täysin samaa juuri nyt!

Puheensa aikana Terho rehenteli perussuomalaisten olevan ”populistinen” puolue, minkä lisäksi hän painotti suoran ja kansantajuisen poliittisen puheen merkitystä. Olikin varsin ironista, että vain muutamaa minuuttia myöhemmin puheenjohtajaehdokas itse alkoi puhua teknistä kapulakieltä vaatiessaan suomalaisten palkkojen leikkaamista.

Terho julisti, että Suomi tarvitsee ”sisäisen devalvaation” ja työmarkkinoiden ”paikallista sopimista”, jotta kansainvälinen kilpailukykymme ei kärsisi. Hetki aiemmin ”populismillaan” rehennellyt Terho ei uskaltanut sanoa suoraan, että hänen mielestään suomalaisten palkkoja ja hyvinvointia on leikattava, jotta maamme olisi houkuttelevampi uhri monikansallisten suuryhtiöiden silmissä.

timo soini goldman sachs

Terho ja Halla-aho – ulkomaalaisten pankkien puolesta, suomalaista yrittäjää vastaan

Merkittävissä reaalipoliittisissa kysymyksissä Terho on siis täysin samalla linjalla päähaastajansa, Jussi Halla-ahon, kanssa. Myös Halla-aho on vaatinut, että Suomi pitää kiinni finanssieliitin määräämistä linjauksista, jotka ovat alistaneet Suomen valtion ulkomaalaisten pankkien orjaksi.

Terho ja Halla-aho vastustavat molemmat politiikkaa, joka tähtäisi kotimaisen teollisuuden uudelleenrakentamiseen ja pankkijärjestelmän kansallistamiseen. Toisin sanoen he ovat globalisteja – eivät nationalisteja. Perussuomalaiset tahtovat lahjoittaa rehellisten työntekijöiden palkat ylikansallisille pankeille.

Puheensa lopussa Terho teki vielä irtioton puolueen maahanmuuttokriittisiin äänestäjiin vastustamalla ajatusta, että perussuomalaiset keskittyisivät ”vain” yhteen asiaan. Kuulijat ymmärsivät välittömästi, että Terho tarkoitti maahanmuuttoa.

Terho totesi myös, että on ”yksinkertaisesti lapsellista” ajatella, että Suomi voisi ”täysin sulkeutua” maahanmuuttopolitiikassaan. Terho nosti siis valkoisen lipun salkoon jo ennen puheenjohtajataiston tuloksen selviämistä – hänen johtamansa puolue ei vaatisi rajojen sulkemista pakolaistulvalta.

Terhon globalistinen puhe oli loogista jatkumoa hänen työlleen EU-parlamentissa, jossa hän on taistellut kiivaasti nationalismia vastaan ja pankkiylivallan puolesta, kuten MitaMeppiAanesti.fi-palvelu on osoittanut:

Sampo Terholle ”isänmaallisuus” ja ”perussuomalaisuus” merkitsevät siis sitä, että Suomen tulee pysyä EU:ssa ja tehdä EU:sta mahdollisimman puolustuskyvytön uhri rikollisille megapankeille ja ulkomaalaisille yhtiöille. Kaikki tämä on tehtävä suomalaisen yrittäjän kustannuksella – tietysti.

 

Lue myös:

Pauli Vahtera: perussuomalaiset valehtelevat – maahanmuuttopolitiikkaa ei kiristetty
Perussuomalaisten johtama oikeusministeriö tukee homopropagandan levittämistä
Perussuomalaiset: lisää pakolaisia, enemmän valvontaa, vähemmän sananvapautta

20 kommenttia

  1. http://www.alt-market.com/articles/3175-what-a-war-with-north-korea-would-probably-look-like

    Back in 2013 during the last major flare up between the U.S. and North Korea I wrote an extensive analysis on the North Korean wild card and how it could be used by globalists as a catalyst for international economic instability titled ’Will Globalists Use North Korea To Trigger Catastrophe?’ As I have warned consistently over the years, like Syria, North Korea is a longstanding chaos box; a big red button that the elites can press any time they wish to instigate a chain of greater geopolitical tensions. The question has always been, will they actually use it?

    Well, it appears that under the Trump administration the establishment might go for broke. I have not seen U.S. war rhetoric so intense since the second invasion of Iraq, and all over missile tests which have been standard fare for North Korea for many years. With whispers by Trump aides of a possible 50,000 boots on the ground in Syria, and open discussion of preemptive strikes in North Korea, this time kinetic conflict is highly likely.

    Yes, we have see such military pressures before, but this time feels different. Why is an aimless quagmire war with massive potential global financial repercussions more likely under Trump? Because Trump ran under a nationalist conservative banner, and he will forever be labeled a nationalist conservative even if his behavior appears to be more globalist in nature. Rhetoric is often more psychologically powerful in the minds of the masses than action. Therefore, EVERYTHING Trump does from now on will also be labeled a product of the “nationalist conservative” ideology; including all of his screw-ups. And, with Trump in office the establishment is perfectly happy to pursue actions once considered taboo, because demonizing conservatives and liberty proponents is one of their primary objectives.

    When the real insanity starts, liberty movement activists will gnash their teeth and scream at the top of their lungs that Trump is “not acting like a conservative,” so how can conservative thinking be blamed by extension? But these people just don’t grasp the thought processes of the human mind. No matter how much we try to separate ourselves from the Trump-train if (or when) he goes full-bore globalist, our efforts will be futile. The mainstream media has spent considerable time and effort making sure that all of us are lumped in with the so-called “alt-right.” Remember, I tried to warn the movement about this long before Trump won the election.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  2. AISIAT MITÄ POHJOISKOREASTA EI LÖYDY:

    NKoreans must sleep very well at night.

    1. No Rothchilds Banks

    2. No forced vaccinations.

    3. No Chemtrails

    4. No Fluoride in water

    5. No IRS

    6. No millions of laws that Americans face everyday

    7. No dragging you off the plane, breaking your nose for the seat you paid for and forcefully removed.

    8. No GMOs

    9. Many Americans do not know this. Weed is LEGAL IN NORTH KOREA. YEAH. Just Google it.

    10. Guaranteed job at least in the military, Very less homelessness.

    11. Disciplined city ..very low crime

    12. No Brainwashed School system teaching you freemasonic BS. No Student debt, credit card debt..goes on and on and on..

    Plusääni(23)Miinusääni(2)
  3. Ex Vapaamuurari Hannu Hurri Isännän pöydässä

    ON SE KUMMA KUN EI KANSAN SILMÄT AUKENE! Suoraan sanoo tuossa että muurarien yhteiskunnallinen vaikutus voi tulla niin suureksi ettemme ole enää itsenäinen maa!!! Tässä maassa ei ole tippaakaan itsenäisyyttä jäljellä!! Sielunsa lusiferille myyneet tuhoavat kaiken!!

    Plusääni(31)Miinusääni(0)
  4. AVOIN KIRJE YLEN UUTIS- JA AJANKOHTAISTOIMITUKSELLE

    Koska varsinkin ulkomaan uutisointinne on muuttunut muutamassa vuodessa naurettavan avoimeksi propagandaksi, kysyisin teiltä kaikilta siellä YLE:n ”uutis- ja ajankohtaistoimituksessa” Kuinka nukutte yönne? Miten perustelette itsellenne sen, että olette muuttuneet toimittajista propagandisteiksi? Mitä näette peilissä?

    Vaikka Wikileaksin vuotamista meileistä olemme jo vuosia sitten lukeneet, kuinka Yhdysvaltain ulkoasianhallinto päätti kaataa Assadin ja tuhota Syyrian jo vuonna 2008, te jatkatte satujenne kertomista. Miten perustelet itsellesi, YLE:n ”toimittaja”, että vaikka muutaman minuutin googlailulla ”uutisenne” paljastuvat propagandaksi, te vain tuotatte niitä?

    Vaikka YK totesi jo vuonna 2013 nimenomaan kapinallisten käyttäneen nimenomaan sariinia, te valehtelette ettei näin ole ollut. Kapinalliset ovat käyttäneet sariinin lisäksi klooria siviilejä vastaan, tämäkin on todistettu, mutta te jatkatte yhä valehtelemalla asiasta. Millä perustelette valehtelunne yksinäisinä iltoina? Millä hyssyttelette omatuntonne, miten selitätte itsellenne valehtelunne?

    YLE:stä on tullut muutamassa vuodessa yleinen pilkan ja naurun kohde juuri näiden paikkansa pitämättömien uutisten ansiosta. Sosiaalisessa mediassa vain aniharva pystyy nauramatta kommentoimaan teidän ”uutistuotantoanne.” Olisi mukava tietää miten te siellä ”uutis- ja ajankohtaistoimituksessa” keskenänne selitätte toisillenne valehtelunne ja propagandanne, kuinka ylläpidätte omaa harhaluuloanne siitä, että olisitte ylipäätään mitään oikeita toimittajia?

    Israelilainen Haaretz-lehti paljasti jo vuonna 2013, että Israelin armeija sekä kouluttaa että huoltaa Al Nusraa, eli Al Qaidaa. Miksi YLE ei uutisoinut tätä? Miksi YLE ei uutisoinut vuonna 2012, että Naton erikoisjoukot operoivat Syyriassa? Miksi YLE ei ole uutisoinut kuinka Yhdysvallat pommitti Syyriaa jo vuonna 2011 ja on pommittanut siitä saakka?

    Siteeraatte ahkerasti ”Syyrian ihmisoikeusjärjestöä”, Syrian Humanrights Watch, joka paljastui jo vuosia sitten yhden miehen propagandatoimistoksi Englannissa. Miksei se muuten ollut uutinen, että käyttämänne lähde olikin vain yhden miehen propagandaoperaatio?

    Miksi YLE ei ole juurikaan kertonut siviiliuhreista Mosulissa, kaupungissa jossa oli viimevuonna taistelujen alkaessa noin miljoona siviiliä ja jossa Naton pommitukset ovat vaatineet jo tuhansia siviiliuhreja? Miksei YLE uutisoinut Yhdysvaltojen 300 siviilin hengen vaatineesta pommituksesta Mosulissa sen kummemmin? Miten perustelette asian itsellenne??

    Miksi ylipäätään YLE ei ole uutisoinut sitä, kuinka Yhdysvaltojen sotatoimissa Lähi-idässä on kuollut vähintäänkin satoja tuhansia siviilejä viimeisen kymmenen vuoden aikana? Miksei YLE kertonut, että Yhdysvaltain Irakin ja Afganistanin joukkojen komentaja kenraali Tommy Franks kertoi jo vuosia sitten kuinka he loivat ISIS:in entisistä Saddamin tasavaltalaiskaartilaisista, jotka tunnettiin alunperin nimellä Bagdadin pojat?

    Miten on mahdollista, että te ette uutisoineet vuonna 2015 Yhdysvaltain senaatin julkista kuulustelutilaisuutta, jossa Yhdysvaltain asevoimien pääesikunnan operatiivisen osaston kenraali tunnusti, että niin sanotussa Vapaan Syyrian Armeijassa on vain viisi miestä? Kyseinen kuulustelu löytyy Youtubesta muutamassa minuutissa, tai ainakin löytyi vielä joku päivä sitten.

    Miten te selitätte sen, että kun presidentti Obama kertoi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa määränneensä ISIL (=ISIS)-joukkojen kouluttamisen kiihdyttämisen vuonna 2015, te vaikenitte asiasta täysin? Tuokin tiedotustilaisuus löytyy Youtubesta minuutissa. Kuinka on mahdollista, että te ette uutisoineet Yhdysvaltain presidentin julkisesti kertoneen, että Yhdysvallat kouluttaa ISIS-taistelijoita? Miten perustelette itsellenne ettei tuo ollut uutinen???

    Miten on mahdollista, että samaan aikaan kun selvititte laajasti vuorokaudet ympäri Venäjän trollitehtaan toimintaa, te ette sanallakaan kertoneet, että Britannian armeija perusti pelkästään Facebookissa käytävää hybridisotaa varten kokonaisen pataljoonan, satojen ammattisotilaiden yksikön? Asia oli laajasti esillä brittiläisissä tiedotusvälineissä tuoreeltaan. Miksei se ollut uutinen YLE:n toimittajille??

    Teidän toimintanne on sekä surkuhupaisaa, että äärettömän häpeällistä ja noloa. Kuka tahansa lapsi, joka osaa googlata ja hallitsee lukioenglannin, pystyy kumoamaan ”uutisenne” kerta toisensa jälkeen muutamassa minuutissa. Muiden maiden uutiskanavia ja medioita seuraamalla propagandanne nolo kökköys ja lapsellisuus vain korostuu. Se on suorastaa säälittävää, todella säälittävää.

    Miten on mahdollista, että YLE, jolla olisi kaikki välineet ja resurssit olla maamme kiistaton ykkösmedia varsinkin uutistuotannossa, on muuttunut kaikkien ivaamaksi ja nauramaksi propagandatoimistoksi? En ymmärrä. Se suorastaan pännii, kun tietää että asia voisi olla täysin toisin. Kyllä sieltä ammattitaitoa ja osaamista löytyisi. Miksi siis haluatte tehdä propagandaa uutisten sijaan? Miksi suostutte siihen? Miksi haluatte tehdä propagandaa uutistoimittamisen sijaan??

    Onko teidät määrätty propagandisteiksi? Onko teitä käsketty tuottamaan propagandaa? Ovatko esimiehenne käskeneet toimia näin? Se tiedetään, että ainakin yksi pomoistanne sanoi, ettei uutisen julkaisematta jättäminen ole sensuuria, vaikka se juuri on sitä itseään. Onko hallintoneuvosto antanut esimiehillenne propagandatehtävän? Olisi hauska tietää totuus.

    Plusääni(28)Miinusääni(0)
    1. Tässä hauskuutan Yrjö Puronvartta, joka kirjoittaa, että ”olisi hauska tietää totuus”. Yle ei ole Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen toimittajien hallinnassa vaan vihollisen hallinnassa. Siksi Ylen koko toiminta on TARKOITUKSELLA propagandaa, satuja ja valheita (lisään vielä: demoralisaatiota ja ilveilyä).

      Yle on eduskunnan, siis poliittisten puolueiden, kontrollissa, ja puolueet ovat vihollisen suomalaisia paikallistoimistoja. Koko suomalainen yhteiskunta ja koko kansa on täällä käytössä olevan vihollisen velkaperusteisen raha- ja pankkijärjestelmän johdosta vihollisen absoluuttisessa (sataprosenttisessa) orjuudessa. Rahamme tulee liikenteeseen vain velkana, ottamalla velkaa vihollisen pankkijärjestelmästä. Suomen pankit ovat osa EKP:ta (jonka haarakonttori Suomen Pankki on), ja EKP on osa vihollisen ”keskuspankkien keskuspankkia” BIS:iä (sijaitsee Baselissa Sveitsissä). BIS on vihollisen yksityinen pankki. Rahamme tulee siis liikenteeseen vain velkana (ei tuotantona tai työnteon palkkana – näissä jo olemassa oleva raha vain siirtyy taskusta toiseen). Kaikki raha Suomessa on velkaa viholliselle. Rahaa on olemassa niin paljon kuin yhteiskunnassa on pankkivelkaa. Jos kaikki maksaisivat pankkivelkansa pois yhtaikaa, mihinkään ei jäisi rahaa ja yhteiskunta tuhoutuisi.

      Pankit luovat myöntämänsä lainat (siis sen ”rahan”) tyhjästä, yksinkertaisesti vain kirjaamalla sen kirjoihinsa. Kyseessä on laillistettu rahanväärennystoiminta. Jokainen pankkilaina lisää kierrossa olevan rahan (ja siis velan) määrää.

      Orjuus syntyy siitä, että pankit vaativat korkoa myöntämilleen lainoille. Korkoon ei kuitenkaan luoda erikseen rahaa. Yhteiskunnassa on siis koko ajan pankeille takaisin maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (sitä on siis vain velan verran). Tästä syntyy yhteiskuntaan pakko ottaa uutta lainaa entisistä veloista selviämiseksi (vihollisen pankkijärjestelmällä on rahanluonnin monopoli, joten muualta rahaa ei tule kiertoon). Tämä uusi lainakin on korollista. Koron vuoksi kaikkia velkoja on mahdoton maksaa koskaan pois (rahaa on aina vähemmän kuin takaisin maksettavaa). Yhteiskunnan on siis pakko ottaa jatkuvasti uutta velkaa entisistä veloista selviämiseksi. Syntyy väkisin velkakierre, velkaorjuus ja sen seurauksena täydellinen orjuus kaikissa asioissa. Joka hallinnoi velkaa (siis rahaa), hallinnoi kaikkea – on itse asiassa yhteiskunnan tyranni ohi lakien. Koska pankit luovat myöntämänsä lainat (rahan) tyhjästä, meitä hallitaan ja orjuutetaan pelkällä tyhjällä. Todellisuudessa kukaan ei ole pankeille mitään velkaa, koska pankit eivät lainaa mitään omaansa, vain pelkkää tyhjää. Pankit eivät ole rahan vaan tyhjän laitoksia, ja niiden olennaisin tehtävä onkin toimia yhteiskunnallisena kontrollielimenä.

      Velkarahajärjestelmä sitoo yhteiskunnan velkahirteen, joka tappaa hitaasti mutta varmasti (kaikki yhteiskunnassa tuhoutuu jatkuvaan rahanpuutteeseen). Velkamme ei johdu liiasta lainanotosta tai holtittomasta talouden hoidosta vaan velkarahajärjestelmästä itsestään (sehän on ponzipyramidihuijaus). Maassamme on käytössä vihollisen velkarahajärjestelmä. Maamme ja yhteiskuntamme asioista vastaa Suomen kansa, ei kukaan muu: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Suomen kansa itse siis ylläpitää velkarahajärjestelmää, joka tappaa sen.

      Yleä hallinnoiva eduskunta on kansan valitsema. Kansa kuitenkaan koskaan ei aseta ehdokkaita vaaleissa, siitä huolehtivat poliittiset puolueet (siksi Suomen kansa ei koskaan valinnut todellisesti omia ehdokkaitaan ja edustajiaan). Poliittiset puolueet ovat vihollisen velkarahajärjestelmästä johtuen vihollisen absoluuttisessa orjuudessa, vihollisen toimipisteitä. Kansa ylläpitää näitä vihollisen toimistoja verovaroillaan (puoluetuki). Kansa äänestää vaaleissa näitä puolueita ja niiden asettamia ehdokkaita, ja niin kansa aina äänestää vihollista ja antaa viholliselle mandaatin hallita maata. Eduskunta on vihollisen laitos. Kukaan ei siellä edusta kansaa vaan puolueita ja siten puolueita hallitsevaa vihollista. Yksikään puolue ei vaadi velkarahajärjestelmästä (ja siis vihollisen orjuudesta) irtisanoutumista – ne palvelevat tätä vihollisen joukkotuhoasetta.

      Yleä hallitsee siis absoluuttisella vallalla vihollinen (eduskunnan ja puolueiden välityksellä). Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus ja sen toimitus toteuttaa yksin vihollisen agendaa. Siksi Yle on pelkkää propagandaa, satuja, valheita, demoralisaatiota ja ilveilyä. Sen ei ole tarkoituskaan olla muuta. Kansa on tämän valtuuttanut.

      Lisään vielä, että Suomen kansa ei ole koskaan ollut todellisesti itsenäinen. Velkarahajärjestelmään Suomi sitoutui jo autonomian aikana v. 1863. J. V. Snellman otti Saksassa ollessaan 1840-luvun alussa yhteyttä viholliseen (Rothschildin pankkilaitos), tarkoituksenaan tehdä Suomi ”itsenäiseksi” hankkimalla maahan oman rahan. Snellmanin johdolla Suomi (tsaarin siunauksella v. 1865) otti käyttöön oman rahan, ja ruplan käyttö jopa lakkautettiin. Rahan Suomi sai ottamalla viholliselta suuren määrän VELKAA. Näin Suomen ”itsenäisyyttä” rakennettiin sitomalla maa vihollisen absoluuttiseen orjuuteen. Alkuun Suomi yritti selvitä velkahirrestään tullituloilla ja esim. suostuntaverolla, mutta v. 1921 jouduttiin määräämään tuloverolaki velkahirrestä selviämiseksi (kansa oli alun perinkin saatu velan takuumieheksi, ja edelleenkin kansa lihottaa vihollista maksamalla korkoa tyhjästä luodulle rahalle – ja kuolee).

      Eikä ainoastaan Yle ole vihollisen absoluuttinen orja. Sitä ovat myös koko maan johto, armeija, kaikki ministeriöt, kaikki tiedotusvälineet, koululaitos, yliopistot, kirjastot, kirjakaupat, oikeuslaitos ja nykyisin jopa kirkko ja vapaat kirkkokunnat – jopa jokaisen suomalaisen ajattelu ja toiminta. Velkarahajärjestelmästä johtuen koko yhteiskunta jauhaa rahaa viholliselle. Kaikki työ Suomessa on orjatyötä. Jokainen työntekijä Suomessa palvelee vihollista ja vihollisen tuhoamisagendaa.

      Koko kansa, koko yhteiskunta roikkuu hirressä.

      Vain kaikkivaltias Jumala voi vapauttaa kansan tästä vitsauksesta. Kansan on tehtävä parannus, tultava siis katumukseen ja uskoon, jolloin yhteys Jumalaan palautuu ja hän suo siunauksensa ja vapauttaa kansan vitsauksista. Tie Isän Jumalan yhteyteen on kallisarvoinen JEESUS KRISTUS, VAPAHTAJA. Hän kantoi ristillä syntitaakkamme vapauttaakseen meidät ja tuodakseen meidät Isän Jumalan yhteyteen. Jumalassa yksin on kaikki todellinen apu.

      Vesa-Ilkka Laurio

      Plusääni(15)Miinusääni(1)
    2. Vallankahvaan päässeet maanpetturit valitsivat Ylen propagandatoimintaa johtamaan bilderbergit A.Jääskeläisen ja L.Kivisen, jotka – monien maanpetturipoliitikkojen ohella – siis ovat käyneet Bilderberg-kokouksessa ohjeistusta kuulemassa. Ohjeistuksen antajiin siellä kuuluvat otaksuttavasti sellaiset Bilderberg-sisäpiiriläiset ja ihmiskunnan arkkiviholliset kuten Rockefeller, Uuden Maailmanjärjestyksen pääarkkitehtina pidetty sotarikollinen H.Kissinger ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild, joka hallitsee tuhoisaa läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää – johon maanpetturit Suomenkin liittivät viemällä Suomen perustuslain vastaisella menettelyllä ja huijaamalla Euroopan Unioniin ja edelleen euroon. Kivinen on lisäksi ainakin kuulunut pahamaineiseen Trilateraaliseen komissioon, jonka tarkoituksena on bilderbergien tavoin edistää ihmiskunnan arkkivihollisten tavoitteena olevan Uuden Maailmanjärjestyksen super-tyrannian toteutumista – EU-diktatuurin täydellistäminen pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta on yksi osa tätä prosessia.

      Bilderberg-agendaan kuuluu mm. kansallisvaltioiden ja kansallisuuksien sekä perinteisen perheinstituution tuhoaminen. Nämä ovat myös kulttuurimarxistien tavoitteita, joten ei ole ihmettelemistä, että Ylen palkkalistoilla on niin paljon jatkuvasti homotus-, lesbotus-, transsukupuoli-, sukupuolettomuus- sekä monikulttuuri- ym. PERVERSIO-propagandaa suoltavia toimittajia. Näiden joukossa on ilmeisesti Tampereen punayliopistosta aikoinaan toimittajiksi valmistuneita, nykyisiä viherkaavun alle kätkeytyneitä entisiä taistolaiskommunisteja ja tietysti myös fanaattisia telaketju-punafeministi-änkyröitä.

      Kulttuurimarxismi perustuu kommunistisen Frankfurtin koulukunnan kehittämille yhteiskunnan/moraalin mädättämis-periaatteille: ”FRANKFURTIN KOULUKUNTA: SALALIITTO RAPPIOON”,
      http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
    3. Vallankahvaan hankkiutuneiden maanpettureiden toimesta myös kouluista on tehty Suomen ja kantasuomalaisten tuhoamiseen kulttuurimarxistisella mädätyksellä tähtääviä aivopesulaitoksia – pakkomonikulttuurisuus sekä homo- ja translobbaus ovat 2000-luvun ääriliberaalia koulupropagandaa, ks KauppaSuomi ss. 52-53: https://issuu.com/kauppasuomi/docs/16-valtakunnallinen?e=10124190/47508135

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  5. Propagandaa tehdän juuri uutisia valikoimalla, ei suoranaisella valehtelulla, mikä olisikin kökköä ”valhepropagandaa”. Ikävä kyllä tämäkin menee helposti läpi jos se tulee oikeasta ilmansuunnasta.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  6. Propagandaa tehdään juuri uutisia valikoimalla, ei suoranaisilla valheilla, mikä olisikin kökköä ”valhepropagandaa”(tosin tämäkin menee läpi jos se tulee oikeasta suunnasta..). Media on alistunut propagandan välineeksi, koska lähdekritiikkiä ei harjoiteta tai sitä ei osata.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  7. Kiitos lauriolle muistutuksesta. Juuri noinhan asia on ei mitään lisättävää. Totuus kun menee aivopestyn ihmisen ymmärryksen yli ja on helpompi elää haavemailmassa siihen asti kun jutikoiden tuomat neekerit joukkoraiskaa kakarat tai hakkaavat aivovamman puolisolle tai kakaralle. Ja sitten mennään kaupungille kyltin kaa muslimit ulos ym muuta paskaa. Kun siinä,kyltissä pitäisi lukea rahanlainaajat ja vapaamuurarit vittuun tästä maasta ja teloitus yleisellä paikalla.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Front National oli Jean-Marie Le Penin aikana kansallinen vastavoima. Siellä on näköjään vastustettu myös vapaamuurareita. Hänen tyttärensä Marine Le Pen on ilmeisesti vesittänyt puoluetta tehdäkseen siitä salonkikelpoisemman.

    Huomatkaa kuitenkin se että Macron on se ketä suitsutetaan ja pidetään esillä valhemedian toimesta.
    Macron on/oli Rotschildien pankkiiri. Ja Ranskan entinen finanssiministeri.

    Hänet vedettiin pakasta esiin kuin tyhjästä. Macronin taakse ovat asettuneet kaikki muut merkittävät poliittiset johtohahmot. Niin oikeistolaiset kuin kommunistit!

    Jos näiden kahden väliltä on valittava niin minun osalta valinta on selvä. Le Pen.

    Macron esitti että hän on kaikkien isänmaallisten edustaja tuhoisia kansallismielisiä vastaan! Eli siis mitä vittua?! Mies puhuu täyttä soopaa, ympäripyöreitä, massoja harhaanjohtavasti.

    Siis kenen edustaja Macron on? Hän ei todellakaan ole isänmaansa asialla, kaikkea muuta.

    Macron on vapaamuurari ja pankkien sätkynukke. Hänen takanaan ovat rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat sionistijuutalaiset.

    En marché ei tarkoita muuta kuin: – tähän suuntaan sil vous plait, jyrkänteeltä alas.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  9. No mitä sitten tapahtus jos Suomi päättäisi kansallistaa rahanluontioikeutensa ja jättää maksamata nämä 115 miljardia korkoineen, jotka ollaan ”pystyssä”näille kasaarirapamahaoligarkkijuutalaisantisemitistiantikristuskoronkoronkiskojaholokaustihölöttäjäperkeleille?

    Iskiskö ne ytinohjuksilla itkupotkuraevarimaesesti, vae mitähän ne tekis?

    Ja jos ne niin tekisi, niin voeskohan niitä ohjuksie keännytteä takasippäen lentämään?

    ,

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. uusi alku78, ks. Totuusbloki (totuusbloki. wordpress.com), artikkelin ”Demokratia on surkea hallitusmuoto” kommenttiosasto (oik. reunassa ”Viimeisimmät kommentit”), siellä vastaukseni. Täällä vastaukseni on hävinnyt johonkin, välillä näkyi, sitten hävisi.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Ei julkaissut MM kommenttiani, vaikka se oli äärettömän olennainen nimimerkin ”uusi alku78” esittämän kysymyksen kannalta ja Suomen pelastamisen kannalta. Löytyy kuitenkin Totuusblokista, kuten yllä ilmoitan. Sääli, että olennaisin asia ja tie Suomen pelastamiseen karsitaan pois. Ve-Il Lau

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. PS=100 %:ta juutalaista saastaa. Eihän tämä ole mikään uutinen edes.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat