Syömällä vähemmän aivot pysyvät nuorena

Syömällä liikaa aivot ikääntyvät nopeammin, kun taas vähemmän syömällä aivot pysyvät nuorena, kertoo tuore italialaistutkimus. Medical Xpressin mukaan vähäisempi syöminen käynnistää tutkimusryhmän löytämän, moniin pitkäikäisyyden geeneihin kytköksissä olevan CREB1-molekyylin toiminnan aivoissa.

Alun perin Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa ryhmän löytämä CREB1 aktivoitui kalorisääteisellä ruokavaliolla, kun hiirien päivittäistä kaloriannosta vähennettiin. CREB1:n taas huomattiin aktivoivan sirtuiineja eli elinikää pidentäviä geenejä.

Tutkijat huomasivat, että kalorivajeella molekyylin aktiivisuus lisääntyi huomattavasti. Hiiret söivät 70 prosenttia normaalista päivittäisestä kaloritarpeestaan, mutta samaan aikaan ne eivät kärsineet diabeteksesta, niiden kognitiiviset ja muistiin liittyvät toiminnot olivat parempia kuin muiden ja niiden käytös oli vähemmän aggressiivista.

Catholic University of Romen tutkijoiden mukaan seuraava tavoite onkin saada CREB1 toimimaan niin, ettei sen aktivointiin enää tarvittaisi kalorivajetta. Näin aivot saataisiin pysymään nuorena ja keho terveempänä kauemmin.

Uutisesta kertoi Medicalxpress.com ja siitä uutisoi Poliklinikka.fi.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat