Suomi on tärvellyt suhteensa Venäjään; valtiollista murrosta tarvitaan

Venäjän Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov tiedotti venäläisen televisiokanavan haastattelussa Suomen katkaisseen melkein kaikki suhteensa maiden väliltä. Hänen mukaansa ”mitään ei voi enää huonontaa, kaikki on jo tuhottu”. 

Kuznetsovin mukaan suhteet ovat rikottu Suomen ja Venäjän välillä suomalaisten aloitteesta. 

– Viime kuukausien aikana meidän suomalaiset ystävämme – jotka olivat vielä jokin aika sitten hyviä ystäviä – ovat tehneet kaikkensa, että vuosikymmenten aikana kertynyt kahdenvälisen yhteistyön valtava potentiaali on käytännössä lakannut olemasta kaikilla tasoilla ja kaikilla osa-alueilla, Kunzetsov sanoi. 

Kuznetsovin mukaan suomalaisten aloitteesta käytännössä kaikki hallitusten ja hallintoelinten väliset kontaktit on jäädytetty. 

Päätoimittajan päätelmät

Suomen poliittinen mafia eli eduskunta, valtioneuvosto ja miltei kaikki kansanedustajat, Ano Turtiaista lukuun ottamatta, ovat muiden muassa transatlanttisen liittouman ja kansainvälisen rahaeliitin selkärangattomia palvelijoita Suomen maaperällä. Tämä on syynä siihen, että virallinen Suomi on polttanut kaikki poliittiset, sotilaalliset ja kulttuurilliset sillat Suomen sekä Venäjän väliltä. 

Kansan- ja isänmaanpetturi poliitikoiden hillitöntä kiihkoa tuhota Suomi ja suomalaiset ei tarvitse kummastella, sillä ovathan esimerkiksi pääministeri Sanna Marin ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko Young Global Leaders (YGL) ‑järjestön “kouluttamia” eli manipuloimia negatiivisen globalisaation edunvalvojia, ja täten isänmaansa ja sen kansalaisten sekä kansallisen kulttuuri-identiteetin hillittömiä vihollisia. YGL –foorumiin liittyy paljon muitakin  Suomen poliittisia päättäjiä. YGL toimii Davosissa kokoontuvan Maailman talousfoorumin (WEF) alaisuudessa. WEF:n sekä YGL:n perustaja on maailmanlaajuiseen finanssieliittiin kuuluva juutalainen Klaus Schwab.    

Suomalaiset globaalin eliitin edunvalvojat ovat katkaisseet suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään liittyessään aikoinaan laittomasti Isäntämaasopimukseen, mutta vielä suuremman virheen sekä laittomuuden maa teki jättäessään NATO-hakemuksen, jota ratifioidaan parhaillaan. Lisäksi Suomi on liittynyt EU:n rinnalle Yhdysvaltojen ajamiin Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin ja henkisesti mädäntyneet kieroilevat päättäjämme ovat onnistuneet asettamaan Suomen Ukrainan aseistajaksi eli maastamme on tehty sotaa käyvän Venäjän vastapuoli.  

Yllä esitettyyn viitaten Suomi on nykyisellä toiminnallaan rikkonut Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen ja siihen liittyen Venäjän kanssa solmitun naapuruussopimuksen. 

Suomen poliittinen koneisto on halpamaisesti sivaltanut poikki liki 80 vuotta kestäneen Suomen ja Venäjän välisen ystävyyden sekä yhteistyön poliittisella, tieteellisellä ja taloudellisella alueella, ja itseasiassa kaikilla alueilla. Näin menetellen virallinen Suomi on syössyt maan ja sen kansalaiset taloudelliseen ja ulkopoliittiseen ahdinkoon alistuen Brysselin ja transatlanttisen liittouman nöyristeleväksi villakoiraksi. Virallinen mädäntynyt Suomi on myös voimakkaasti tukenut homolobby sekä eritoten LGBT-liikkeen rappiollisen kulttuurin juurtumista suomalaisten keskuuteen.    

Vaikka Venäjällä on vaikuttanut sekä edelleen vaikuttaa juutalaismafia, on Venäjä silti pystynyt säilyttämään ortodoksisen kulttuuriperinteensä, eikä länsimaisella rappeutuneella monikulttuurisuudella, arvoliberalismilla sekä sateenkaariliikkeillä ole siellä jalansijaa. Tässä mielessä Venäjä muodostaa idässä lännestä virtaavan rappiokulttuurin torpedoivan muurin kulttuuriperinteensä suojelemiseksi. Ja tämä on tietysti erinomainen asiantila. 

SUOMALAIS/VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI tiedottaa Suomen kansainvälisen aseman olevan pysyvästi sidoksissa Venäjään. Maamme itäinen naapuri, joka on samalla tuttu sekä tuntematon, on maantieteelliseltä suuruudeltaan maailman suurin, mikä on 143 miljoonan asukkaan valtio, jonka talous oli Maailmanpankin BKT-tilaston mukaan kolmanneksitoista suurin vuonna 2015. 

Suomen on jälleen muodostettava ystävälliset ja rakentavat suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään sekä otettava ulkopoliittiseksi linjakseen puolueettomuuspolitiikan. Myös tästä johtuen meidän on ilmoitettava Euroopan unionin instituutioille, että Suomi ei ole EU:n jäsenvaltio, ja emme maksa EU:n asettamia jäsenmaksuja sekä kieltäydymme noudattamasta EU:n säädöksiä sekä direktiivejä.  Niin ikään Suomen on hylättävä Isäntämaasopimus, luovuttava maallemme typerästä ja hengenvaarallisesta NATOon liittymisen prosessista sekä erottava eurosta. 

Suomalaisen diplomaatin Peter Iiskolan mukaan Suomen viimeisetkin itsenäisyyden rippeet haihtuvat Suomen NATO -jäsenyyden ratifiointiin. 

Sanokaamme tässä yhteydessä metaforan omaisesti, että suomenkansan pitäisi välittömästi, jo huomenna, raahata tietyt poliittiset valtaapitävät, tietyt viranhaltijat ja valtamedian edustajat Helsingin senaatin torille teloitettavaksi ampumalla. Lainehtikoon senaatin tori globaalin eliitin lakeijoiden verestä. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Посол РФ в Финляндии: контакты между странами полностью заморожены – Новости – Мир – Коммерсантъ (kommersant.ru) 

emma-schwab-hebrew.pdf (partisaani.com) 

Miksi Venäjä on Suomelle tärkeä markkina? – Suomalais-Venäläinen kauppakamari SVKK 

International diplomat Peter Iiskola: Finland is losing independence by joining NATO | Mainland 

12 kommenttia

  1. Tottelevainen nukkehallituksemne ja nukkepresidenttimme tekevät mitä käsketään.. samoin valemedia levittää samaa propagandaa jota heidän käsketään levittää. Aivopesty zombiekansa lähtee innolla mukaan proxysotaan.. heti kun käsketään.

    Plusääni(25)Miinusääni(1)
    1. Nukkepresidenttimme on talutusnuorassa tekemiensä rikosten vuoksi, erityisesti jo aikoja sitten tapahtuneen kokoomuslaisten toimittaman paritustoiminnan asiakkaana. Tällöin presidentti Sauli Niinistö, joka tuolloin ei vielä ollut presidentti, osti puoluetoveriltaan alaikäisen prostituoidun seksipalveluja. Tämä valitettavasti on vain ns. ”jäävuoren huippu”.
      Myöhemmin poliisijohdon toimesta paritustoiminnan tutkinta lopetettiin, jutulla on kuitenkin sidoksia nykyaikaan sillä äskettäin tutkinnassa ollut Baltzarin tapauksessa on joitakin nimekkäitä poliitikkoja asiakkaina, samoja kun aiemmassa kokoomuslaisten jutussa.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Lyhyesti sanottuna: Läntinen maailma (USA + EU) Suomi mukaanluettuna, on tällä hetkellä rikollisporukan hallinnassa.

    Plusääni(23)Miinusääni(3)
  3. ISÄNMAAN PETTURIT+VALTAMEDIA=SUOMEN TUHOOJAT
    Suomen historian törkeimmät isänmaan petturit ynnä niitä tukeva valtamedia on tehnyt historiallisen typeryyden. On luovuttu ystävällisistä suhteista suurvaltanaapurimme Venäjän kanssa ilman mitään järjellistä syytä. Syyksi mainitaan Ukrainan sota, josta levitetään Ukrainan puhdasta sotapropagandaa. Fasistisesta Ukrainasta levitellään valheita muka ”demokratia eturintamana”. Ei viitsitä perehtyä Ukrainan lähihistoriaan eli Ukrainan sotaan venäjänkielistä väestöään vastaan. Levitellään käsittämätöntä valhetta, että muka Venäjän hyökkäys Ukrainaan horjuttaisi Euroopan turvallisuutta ja seuraavaksi Venäjä hyökkäisi Suomeen! Sauli Niinistö jää Suomen historiaan typerimpänä presidenttinä ja isänmaan petturina. Sanna Marinin hallitus on kaikkien aikojen typerin hallitus, joka on tuottanut Suomelle valtavan haitan poliittisesti ja taloudellisesti. Mutta valtamedia on osasyyllinen tähän Suomen rappiotilaan. Venäjän vastainen Ukrainan sotapropaganda, jota valtamedia levittää totuutena, on saanut koko Suomen kansan vihaamaan Venäjää. Mutta onneksi on vielä vaihtoehtomedioita, jotka voivat paljastaa asian todellisen luonteen. Nyt eduskuntavaalit lähestyvät ja eduskuntaan tulisi saada isänmaallisia ihmisiä ajamaan Suomen eroa EU:sta ja eurosta sekä NATO-hakemuksesta. Toivottavasti Turkki jatkaa Suomen pitämistä NATO:n ulkopuolella.
    LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    novabethlehem@com

    Plusääni(20)Miinusääni(4)
  4. Suhteiden tärvely Venäjään on rikollista sabotaasia. Se aiheuttaa valtavasti tappioita Suomen kansalle. Suomi jää vaille niitä mahdollisuuksia, mitä BRICS- tai SCO-yhteisöjen mahdollinen tuleva menestys tarjoaisi. Potentiaalit ovat valtavia. Sen sijaan hirttäydyttiin lyhytanäköisesti G7- ja NATO -blokkiin, jolla on taustalla komea menneisyys vapaan markkinatalouden alueena, mutta joka on nopealla aikataululla muuttumassa dystooppiseksi helvetiksi ja ihmisiä vihaavan ilmastokultin vapaaksi temmellyskentäksi.

    G7-vetoinen blokki on ottanut erittäin voimakkaasti käyttöön Maailman Talousfoorumin tai vastaavien globalististen ajatushautomoiden kehittelemiä oppeja, jotka tähtäävät teknokraattien ylivaltaan ja sen myötä radikaaleihin heikennyksiin ja kansalaisoikeuksien poistoon ihmisten elämässä. Ihmisistä pyritään tekemään robotteja vaille omaa määräysvaltaa ja omaa kulttuuria. G7-blokki on hengeltään kommunistinen ja halveksuu omaa menneisyyttään ja omia traditioitaan. Itä on tässä suhteessa paljon terveempi ja on ollut pakotettu erottamaan itsensä lännestä, jonka moraalikatoa se yleisesti kauhistelee. Kahden miehen välistä avioliittoa pidetään idässä lännen moraalirappion symbolina. Itä ei koskaan tule taipumaan tähän luonnottomuuteen. Tosiasiassa länsi on rappiossaan tätäkin pidemmällä ja pyrkii muuntelemaan jopa lasten sukupuolia ja avoimesti murhauttaa kansaansa ja lapsiaan myrkkypiikeillä.

    Suomi on siis valinnut historian risteyskohdassa rappioon johtavan umpikujan. Kääntyminen tältä takaisin tulee olemaan kivuliasta. WEF-järjestö ja sen laajasti läntiseen päätöksentekokoneistoon istutetut kellokkaat pyrkivät tekemään tästä tiestä yksisuuntaisen raiteen keskitysleirille eli digitaaliseen avovankilaan. Käsillä on viimeinen hetki lännen kansojen herätä. Putinismi- tai duginismi-syytökset ovat tilanteen vakavuuteen nähden naurettavia ja merkki syyttelijän totaalisesta arvostelukyvyttömyydestä. Suomen kansa on kuitenkin lapsellisuudessaan laajasti omaksunut harhaanjohtajiensa opit sekä patologisen russofobian, jonka läpi eivät mitkään asia-argumentit mene. Hämmästyttävän iso osa kansaa olisi valmis tapattamaan itsensä Venäjän vastaisessa operaatiossa ukrainalaisten tapaan.

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
  5. Benjaminin vaihtoehtomedia listaukseen voisi lisätä vielä pari blogia:
    https://poliisirikokset.wordpress.com/blog/
    https://alyhoi.com/blog/
    ja myös Tapio Puolimatkalta löytyy erittäin hyviä kirjoituksia https://www.tapiopuolimatka.net/8

    …ja ehdottomasti kannattaa tehdä kannatusilmoitus lakimies Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueeseen!
    Sitä en vaan ymmärrä miksi nämä Suomen kansalaisia ajattelevat henkilöt eivät kykene tekemään yhteistyötä (Ano, Jaana ja Ossi)!? Onko jokaisella niin suuri tarve olla se maailman pelastaja…
    Kannatus vaan jakaantuu ja hyötyjia ovat globalistit kun pienista ei ole vaaraa…

    Plusääni(12)Miinusääni(4)
  6. RUSSOPSYKOOSI
    Suomalaisten ”ryssäviha” on saavuttanut pykoositason. Nyt pitäisi venäläisten turistien maahantulo kieltää, vaikka he tuovat valtavasti varallisuutta Itä-Suomeen. Suomalaisten pitäisi tietää se, että Ukraina suunnitteli hyökkäämistä Krimille, mutta Venäjä ehti ensin ja aloitti erikoisoperaation, joka ei ole sota, vaan Ukrainan demilitarisointi ja denatsifisointi. USA on valmistanut Ukrainaa kymmenillä miljardeilla dollareilla yli kolmenkymmenen vuoden ajan Venäjää vastaan ja nyt Ukraina aloitti massiivisen Donbassin pommittamisen. Lisäksi Ukraina ei ole mikään demokraattinen valtio, vaan juutalaisten johtama fasistinen nyrkki Venäjää vastaan. Suomen poliittinen johto on totaalisesti järjiltään hakiessaan NATO:n jäsenyyttä. Elämme todella kriittisiä aikoja. Länsimaat ovat sionistien hallussa ja tulevat häviämään taistelun Venäjälle ja Kiinalle. Valitettavasti Suomen valtamedia kiihottaa Venäjä-vihaa ja mainostaa USA:ta ja NATO:a. Nyt ovat Suomen historian tärkeimmät hetket käsillä ja kuten W.R. kirjoittaa edellä, ”Suomi on siis valinnut historian risteyskohdassa rappioon johtavan umpikujan.” Suomalaisten elintaso tulee romahtamaan ensi vuoden alussa ja silloin tarvitaan vaihtoehtomedioita eduskuntavaalityöhön. Suomen poliittinen johto tulee syyttämään kansainvälistä kehitystä, mutta syyt ovat sisäpoliittisia. Miksi turvetuotanto piti ajaa alas? Miksi sallittiin koronakriisin varjolla kymmenien miljardien eurojen velkaantuminen. Syylliset pitää saada vastuuseen eli Sauli Niinistö ja Sanna Marin oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Sanna Marin on syyllistynyt valtiopetokseen WEF-agenttina ja Sauli Niinistö rikollisen NATO:n perseennuolijana. Nyt kansallismielisten voimien tulee yhtyä yhteiseen taisteluun. Ano Turtiainan, Ossi Tiihonen ja Jaana Kavonius ovat hyviä johtajia tässä taistelussa. He kyllä yhtyvät yhteiseen rintamaan. Ano Turtiainen on varteenotettava presidenttiehdokas vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Uuteen eduskuntaan tulee saada yli kymmenen edustajaa, jotta voidaan aloittaa valtiopetossyytteet isänmaan pettureita vastaan. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    novabethlehem@com

    Plusääni(12)Miinusääni(3)
  7. Olemme hybridivaikuttamisen kohteita!

    `Kyselyssä vastaajille annettiin useampia vaihtoehtoja ja kysyttiin, mikä heitä huolestuttaa erityisesti`:

    HS: Useampi kuin joka kolmas suomalainen huolissaan Venäjän uhasta
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/hs-useampi-kuin-joka-kolmas-suomalainen-huolissaan-ven%C3%A4j%C3%A4n-uhasta/ar-AA100sxv?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=7d0eafe3283d4b51a5b6a2cbde016d46

    `Helsingin Sanomien julkaisemasta tuoreesta mielipidekyselystä` ,,, Uskokoon ken haluaa mutta täällä teidän mielipidekyselyihinne ja niistä vedettyihin johtopäätöksiin ei ainakaan uskota. Eikä niihin usko valtaosa Suomen kansalaisistakaan. Ketä varten ne (toritason gallupit) ovat?

    Vastaus on ilmeinen! Ne (gallupit) ovat niitä varten jotka ovat aikeissa oikeuttaa sotatoimet Suomen maaperällä Venäjää vastaan. Ottakaa jo se pää pois sieltä pers ,,, korjaan pensaasta ja katsokaa realistisesti.

    Venäjä ei ole ollut suomalaisille milloinkaan uhka eikä se ole uhannut suomalaisia koskaan. Venäjä olisi suomalaisille suuren suuri mahdollisuus mutta sitä ei Suomen johtavat poliitikot halua nähdä sellaisena.

    Keinotekoinen uhkakuvien luonti esimerkiksi torigalluppien avulla kuuluu hybridivaikuttamisen osaamisalaan. Suomalaisten mielipidettä pyritään manipuloimaan ohjaamalla haluttuun suuntaan – ja se suunta ei ole oikea.

    Jos te nyt välttämättä haluatte Suomi-veneen uppoavan niin voin ilmoittaa että se on Länsiliittouma joka vetää Suomi-veneestä tulpan irti.

    Länsiliittouma – USAn nyrkki NATO – on suomalaisille todellinen uhka. Ennemmin tai myöhemmin Länsiliittouma USA/Britannia provosoi sodan Suomen alueelle. Siitä tässä NATO-jäsenyydessä on perimältään kysymys.

    Tulemme näkemään dokumentteja Suur-Suomesta, kansalaissodista, heimosodista, talvi- ja jatkosodista, Arcipelag Gulagista ym. Kaikille niille on ominaista yritys nostattaa pelkokerrointa ja samalla uhoa.

    Olen seurannut suomalaisiin kohdistuvaa hybridivaikuttamista jo jonkin aikaa. Tämän kaltaiset otsikot niin kuin yllä (linkissä) tulevat lisääntymään.

    Viittaan J.Stoltenbergin ilkamointiin Madridin kokouksen jälkeen kun Suomi haki NATO-jäsenyyttä – `Me olemme nyt (Venäjän) eteisessä (Suomessa)`. Kuka tässä uhkaa ja ketä?

    Tonkininlahden lavastettu välikohtaus ,,,
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonkininlahden_v%C3%A4likohtaus
    ,,, johti Vietnamin sotaan
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota
    Mutta löytyy sieltä ryhtiäkin ,,,
    Boys Who Said NO! Draft Resistance and the Vietnam War

    Tällä samalla (Vietnamin) kaavalla (false flag) USA on tehnyt yksin tai NATOn kesken iskujaan moniin kansoihin. Lista kohdemaista on lohduttoman pitkä. Nyt on Suomen vuoro.

    Länsiliittouman (USA/NATO) tarkoituksena on avata Suomesta sotarintama Venäjää vastaan mutta aseapua lukuun ottamatta se itse pysyy siitä helevetin kaukana.

    Venäjä ei halua sotaa Suomen kesken mutta tarvittaessa se joutuu puolustautumaan!

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
  8. Tanssii susien kanssa!

    `Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves) on Kevin Costnerin ohjaama yhdysvaltalainen parhaan elokuvan Oscarin voittanut eeppinen draama- ja lännenelokuva vuodelta 1990`:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanssii_susien_kanssa

    Näyttelijä Kevin Costner teki Dances with Wolves-elokuvassa huikean roolisuorituksen. Kevin Costner ohjasi, tuotti ja esitti elokuvan pääroolin. Osui ja upposi – kerrassaan erinomaista työtä.

    Leffassa luutnantti John Dunbar (Kevin Costner) voittaa alkuperäisväestön (sioux-intiaanit) luottamuksen jotka antavat hänelle `intiaaninimen` – Tanssii Susien Kanssa`.
    Dances with Wolves (1990) – Two Socks Scene

    Omia kansalaisiaan vastaan hybridisodankäyntiä harjoittava Länsimielinen Media, Turvallisuuskomitea ja Euroopan Hybridiuhkien Torjunnan Osaamiskeskus saavat aikaan kansan syvissä riveissä juuri päinvastaisen reaktion kuin toivovat.

    Kukaan täysijärkinen ei usko heidän tuottamansa sotapropagandaan Venäjän `arvaamattomuudesta` tai `uhasta`. Venäjä ei ole ollut millään tavalla arvaamaton eikä se ole uhannut suomalaisia. Vaatii melkoista notkeutta suoltaa tuollaista paskaa niin kuin edellä mainitut hämäräinstituutiot ovat masinoineet jo kauan aikaa.

    USAn talous vetelee viimeisiään, Euroopan Unionin koheesiosta on vain muisto ja NATO on hajoamassa joten nyt tarvitaan yhteinen vihollinen ja se on – Venäjä. Esimerkiksi taannoin Turvallisuuskomiteassa koulutettiin eli aivopestiin noin sata virkamiestä hybridivaikuttamiseen.

    Opettajina koulutuksessa toimivat kuinkas muuten – amerikkalaiset mielenhallinnan asiantuntijat. Taudinkuvaan kuului opetuksen sisällön salailu ja peittely. Opetuksen sisällön ilmitulo on kutenkin selvästi luettavissa lehdistöstä – täyttä sotapropagandaa.

    Turvallisuuskomitea
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Turvallisuuskomitea
    Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_hybridiuhkien_torjunnan_osaamiskeskus
    EHTOn viralliset sivut
    https://www.hybridcoe.fi/

    Käsite Hybridivaikuttaminen ilmaantui otsikoihin kevään 2014 Krimin tapahtumien jälkeen. Hybridivaikuttamisessa on kyse epätyypillisistä sodankäyntikeinoista ja vaikuttamisesta jolloin käytetään valheita, lietsotaan epävarmuutta ja painostetaan poliittisesti ja taloudellisesti. Esimerkiksi EHTOa ei voi pitää ainoastaan USAn, EUn tai NATOn toimielimenä koska se palvelee niitä kaikkia.

    Mitä Ukrainan presidenttiin näyttelijä siionisti Volodimir Zelenskiin (VZ) tulee niin enää ei voida puhua Kiovan edes sotapropagandasta. Koska tässä tapauksessa koko termi `sotapropaganda` pitäisi määrittää uudelleen. VZn harjoittama propaganda on jotakin paljon pahempaa kuin `sotapropagandaa`.

    VZ pitää siviilejä ihmiskilpinä, ylläpitää Azov-tyyppisiä natsipataljoonia jotka ovat erikoistuneet kiduttamisiin, raiskauksiin ja muihin sotarikoksiin, hyväksyy ukrainalaisten ja ennen kaikkea venäläisten siviilien pommittamisen, estää viljatoimitukset miinoittamalla huoltoreitit, harjoittaa mustanpörssin kauppaa aseavustuksilla tuhoaa kouluja ja sairaaloita, huutaa kulkku levällään ympäri maailmaa saadakseen lisää aseistusta, estää systemaattiseti rauhanprosessin jane, jane.

    Ja kenet leimataan syylliseksi edelliseen (ja paljoon muuhun): Venäjä, Venäjä, Venäjä ja vielä kerran Venäjä! Madiaa seuratessa tuntuu kuin kaikki olisi Venäjän syytä!

    VZn `sotapropaganda` on pahantahtoista ja raukkamaista pateettista valehtelemista alusta loppuun. Aina kun hän jää kiinni `Housut Kintuissa` niin hän kehittää uuden valheen. Valhe seuraa valhetta ja Länsivallat (USA, EU ja NATO) tukevat sitä.

    Ei kuulkaas – emme hyväksy teidän valheitanne. Kuka niihin uskoo. Suomessa niihin ei uskota, Venäjällä niihin ei uskota, Ukrainassa niihin ei uskota, Länsiliitossa niihin ei uskota, he eivät usko niitä itsekään. Mutta mitä te teette – te pidätte yllä sotaa ja valhetta. Teidän kätenne ovat yhtä veressä kuin Azov-pataljoonan sotilaiden.

    Tämä kommentti alkoi näyttelijällä (Kevin Costner) joka sai roolihahmossaan sioux-intiaaneilta intiaaninimen `Tanssii Susien Kanssa`. Tämä kommentti päättyy näyttelijään (Volodomir Zelenskyi) jolle sioux-intiaanit epäilemättä antaisivat intiaaninimen `Tanssii Housut Kintuissa` – mikäli he näkisivät tuon haitallisen pellen.
    Ukraine President plays the piano

    `Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?` (Jes 57:4).

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
  9. Venäjän nykyinen ainoa sallittu Kristillinen -kirkko, eli se ortodoksinen kirkko ja sen päämiehet ovat täysin sen vihollisen (ex. KGB) soluttamaa. Siksi tämä ortodoksinen kristillisyys on sallittu Venäjällä ja muiden suuntausten evankelioiminen on kielletty ilman valtion viranomaisten lupaa.
    Lähteenä tähän :

    https://relevantmagazine.com/current/world/putins-war-on-christianity-is-the-russia-issue-that-cant-be-ignored/
    Suomennos tuolta;
    ”Yksi Putinin viimeisimmistä kiistanalaisista toimista tapahtui heinäkuussa 2016, kun Putin allekirjoitti Jarovaja-laeiksi kutsutut lait, joita kutsutaan terrorisminvastaisiksi laeiksi ja joissa kielletään evankelioiminen määrättyjen uskonnollisten paikkojen ulkopuolella. Lain perusteella, joka on jo johtanut uskonnollisten henkilöiden pidätyksiin, ystävien tai tuntemattomien ihmisten kutsuminen kirkkoon jollakin tavalla olisi rikosoikeudellisesti rangaistava teko. Lait edellyttäisivät, että ulkomaisilla lähetyssaarnaajilla on oltava Venäjän viranomaisten lupa edes puhua kirkossa.

    Lait koskevat kaikkia yli 14-vuotiaita, ja niitä sovelletaan jopa tilapäisen jumalanpalveluksen pitämiseen tai uskon jakamiseen omassa kodissa. Näitä lakeja pidetään yleisesti yhtenä tiukimmista laeista, joita Venäjällä on nähty neuvostokauden jälkeen. ”

    JA

    https://odysee.com/@Truthspreader:3/_VPPe.baa:4

    Syy tälläiseen veivaukseen on se, että muutoin tämä Kristillisen uskon harjoittaminen ja kirkko painuisi ns. maan alle, valtion viranomaisten valvonnan ulottumattomiin ja se katsotaan Venäjän nykyisten todellisten vallanpitäjien kannalta vaaralliseksi.

    Venäjä on siis samanlainen Orwelilainen BigBrother -valvontayhteiskunta, mitä muutkin maat.

    > ”Kaikki, mitä Suomessa tapahtuu, on tarkkaan ohjattua vihollisen työtä, varsinkin ”vastaan nousevat voimat. Synnytetään kuva elävästä yhteiskunnasta, jossa keskustellaan ja vastustetaan ja puolustetaan, mutta KAIKKI ON TEATTERIA.” ja ”ovat kaikki yhtä huijaus- ja valhetoimintaa, jota johdetaan YHDESTÄ KOMENTOKESKUKSESTA.”

    WILL PUTIN SAVE THE WORLD?

    https://odysee.com/@Slammdcrxx:8/Will-Putin-Save-The-World:0

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
    1. Jaa että ulkomaisten ihmisten, eli jenkkien/israelin/soroksen ”kansalaisjärjestöjen” ei anneta vapaasti muuttaa Venäjän kristillisyyttä samanlaiseksi rappiosatanismiksi kuin Suomessa, ja se on sinun logiikallasi (tuon linkittämäsi artikkelin otsikon mukaan) ”Putinin sota kristinuskoa vastaan”?

      Okei vittu. Luitko edes mitä kirjoitit?

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. Neljäs valtakunta

    Onhan se nuinnii mutta suattaa se olla näinnii.

    Kirill (Vladimir Mihailovits Gundjajev s. 1946) kuuluu etnisesti suomalais-ugrilaiseen kansaan – ersäläisiin eli häntä voitaisiin kutsua suomalaiseksi. Kiovan Venäjän perustanut varjagi Rurik (830-879) oli Suomen muinaisten kuninkaiden jälkeläinen. Hänen veljensä hallitsivat muita osia Venäjästä. Hänen haploryhmänsä viittaa itämeren suomalaisiin (N1c1). Varjageista sai nimensä Russ – Russia – Venäjä.
    Ratkaisevan äänen Yhdysvaltain perustamisen puolesta antoi John Morton – suomalainen (4.7.1776). Myös Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti – John Hanson – oli suomalainen (valittiin 5.11.1781). Hansonin valintaan osallistui myös George Washington. Kilpailijat yksinkertaisesti vetäytyivät koska eivät tohtineet vastaehdokkaaksi Hansonille.
    Toki Yhdysvaltain ensimmäiseksi presidentiksi nimetään George Washington josta uhattiin leipoa Yhdysvaltain ensimmäinen kuningas mutta häntä edelsi seitsemän presidenttiä joista ensimmäinen oli suomalainen Hanson. Tämä liittyy perustuslain ratifiointikysymykseen.
    Hanson otti käyttöön vielä tänäkin päivänä Yhdysvaltain presidenttien käyttämän sinetin ja määräsi joka vuoden marraskuun neljättä torstaita vietettäväksi – kiitospäiväksi.
    Teillä ei olisi Yhdysvaltoja sen enempää kuin Venäjääkään saatikka eurooppalaisia kuningashuoneita ellei suomalaiset olisi niitä perustaneet – ainakaan siinä muodossa kuin ne nyt tunnetaan. Niiden nimetkin ovat `Kalevan poikien` nimiä. Ruotsin vallan alaisuudessa suomalaisten muinaishistoria hävitettiin olemattomiin vaikka he perustelevat oman muinaishistoriansa aivan samoilla saagoilla.
    Mitä tulee tuohon `juutalaisuuteen` niin käsite venyy ja paukkuu. Olen saanut tutustua suomalaisten haploryhmäkarttaan (sukupuitten sukupuihin) ja voin vakuuttaa että jos ylipäänsä jossakin maassa on ns. `toinen Israel` niin se on täällä. Melkoinen osa suomalaisista on haploryhmältään (yDna ja/tai mtDna) askenaaseja. Jos `suomalaiset` tekisivät `alijan` Israeliin niin ketä tänne jäisi. Tästä saattaa hyvinkin juontua suomalaisten ylenmääräinen filosemitismi.
    Joku voi väittää että eiväthän askenaasit ole paljasjalkaisia hebrealaisia. Eivät olekaan mutta eivät ole sefarditkaan eikä mitzrahit. Assimilaatio sefardeilla oli huomattavasti kattavampi kuin askenaaseilla.
    Ns. `juutalaisuus` ei ole ollut rotu sitten kaukaisuuteen. Se on uskonto – tarkemmin määritettynä mooseksenuskoisuus – joka on kieroutunut talmudismiksi.
    Tämän voi testata käytännöllisesti. Esimerkiksi tämän sivuston lukijat – jos lähettäisivät geenitutkimuksensa vaikkapa Texasin Houstoniin Benneth Greespanin laboratorioon (sivusto: FamilyTreeDna) – niin veikkaan että joka toinen on askenaasi.
    Tämä johtuu siitä että suuri osa khazaaripakolaisia muutti tänne ja myöhemmin suomalaisten pitäjästä pitäjään muutto oli kirkkoherran luvasta kiinni. Suomenniemelle muuttaneet pysyivät paikoillaan ja tämän `puhtaampia` (makuasia – likaisempia vai puhtaampia) askenaaseja ei löydy mistään. Vasta Suomen teollistumisen aikoihin ja torppari-kysymyksen noustessa suomalaiset alkoivat liikkua.
    Eikö homma pysy paremmin lapasessa jos minkä tahansa maan kirkon arkkipiispa kuuluu maansa keskustiedustelupalveluun niin kuin tässä tapauksessa Kirill FSBhen. Mikäli esimerkiksi Supon johtajasta Antti Pelttarista leivottaisiin ev.lut kirkon arkkipiispa niin antaisin hänelle oikopäätä ääneni – tulisi edes jotakin rotia tuohon velttoiluun.
    Venäjällä oli vähän aikaa tosiaankin jonkin sortin uskonnonvapaus. Tämä johtui kaaoksesta ennen kuin maa järjestäytyi. Havaittiin että uskonnolliste liikkeiden varjolla tuotiin maahan `Troijan hevonen` jonka sisältä voitiin löytää `viides kolonna` – vakoilijoita. Esimerkiksi Map-kirkko – tarkemmin määriteltynä CIA tai Jehovan todistajat ja joitakin muita.
    Venäjällä on jo korkeakirkollisuus joka hoitaa tehtävänsä. Tuskin siellä tarvitaan protestanttista jöötä tai näistä irtautuneita protestiliikkeitä. Eikö tämä ole nähty mihin ne johtavat.
    Uskontojen uhrien tuki UUT ry
    https://www.uskontojenuhrientuki.fi/
    Edelliset seikat eivät huolestuta koska ne kuuluvat OWOon (Old World Order). Mutta nyt olemme NWOn (New World Order) eteisessä – itse asiassa toinen jalka jo kammarin puolella. Pitäisi alkaa huolestumaan.
    Seuraavassa mennään folio-puolelle jota tekstiä monikaan ei hyväksy mutta pyrin kuvailemaan sen mihin OWOn lakkauttaminen tulee johtamaan. Ainakin meikä lyhenee `Uudessa Uljaassa Maailmassa` hartioista ylöspäin. Mutta ensin ,,,
    Foliohatun teko-ohjeet – How To Make A Folio Hat

    Vetäkää se pipo tiukkaan pahkaanne ja kuunnelkaa ,,, (tulee vielä päivä päivien joukossa -Suomen niemellä – kun Herra tekee tekonsa niin että teidän molemmat korvanne soivat).

    Tämä sukupolvi todistaa `Neljännen Valtakunnan` nousua jonka tulemusta ennustettiin `Totuuden Kirjassa` (Dan) jo 600-luvulla Babyloniassa ennen Jeshua messiaan (Jeesus Kristuksen) syntyä näin:

    `Neljäs peto (valtio), kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet (שאר = shar = loput, jäännökset) jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea` (Dan 7:7).

    `Neljännen valtakunnan` kuvaus sen kauhistuttavuudesta näyttää täyttyvän jo sen nousuvaiheessa. Nykyisin vallassa olevat poliitikot ovat mistään muusta kuin itsestään piittaamattomia assosiaalisia psyko- ja/tai sosiopaatteja joilla ei ole empatiakykyä lainkaan. Heitä ei valita sattumalta.

    Esimerkiksi Suomessa Corona-injektio ohjelman tehosterokotteita pakotetaan ottamaan vaikka niiden haittavaikutukset kuolemaan johtavine seurauksineen tunnetaan vallan hyvin. Injektio-ohjelman kohteena ovat `riskiryhmät` kuten eläkeläiset koska heistä pyritään pääsemään eroon. Joissakin maissa samaa injektio-ohjelmaa ajetaan myös syrjäytyneille, työttömille ja vammaisille.

    Suomessa on 70-vuotiaita tai yli on noin 850 000 (vuoden 2019 tilasto) joiden Neljännen Valtakunnan peto (valtio) tulkitsee olevan `hyödyttömiä suursyömäreitä` (nk. שאר = shar = loput, jäännökset; Dan 7:7). Kokeellinen Covid-injektio ohjelma on erinomainen keino likvitoida heidät koska injektio sisältää mm. grafeenioksidin ja piikkiproteiinin.

    Injektio-ohjelma tuhoaa rokotetun immuunijärjestelmän. Lisäksi se aiheuttaa piilevän ja kroonisen sydänlihastulehduksen jolloin kehon lämpenemisen ja/tai rasituksen yhteydessä injektoitujen sydän yksinkertaisesti pysähtyy – ikään katsomatta – koska yhä nuorempia aiotaan injektoida.

    He eivät ole murhaajia, sarjamurhaajia, joukkomurhaajia tai edes massamurhaajia. He ovat jotakin paljon pahempaa. He ovat ihmiskunnan murhaajia koska heidän toimintansa toteutetaan globaalisti.

    1300-luvun alussa Dante Alighier utopioi maailmanhallituksesta näin:

    Super omnes in tempore (Universaali Valtio):

    `Koko maapallo ja kaikki mitä ihmiskunnalle on omistuksessa pitäisi olla Monarkiassa, millä tarkoitan yhtä ruhtinaskuntaa, jolla on yksi prinssi ja kuka omistettuaan kaiken on kykenemätön haluamaan mitään muuta.
    Hän pitäisi kuninkaat tyytyväisinä omien kuningaskuntien rajojen sisällä ja pitäisi ne rauhassa, milloin kaupungit voisivat levätä.
    Tämän rauhan avulla yhteisöt tulisivat rakastamaan toisiaan ja tämän rakkauden kautta kaikille kotitalouksille hankittaisiin heidän tarpeensa.
    Kun tämä olisi toteutettu se toisi ihmisille onnea, jota varten hän on syntynyt`.
    Dante Alighieri (teoksesta Convivo).

    Maailmanparlamentin muodostamisen ennakkomerkkejä ovat esimerkiksi Kansainvälinen oikeus, Yhdistyneet kansakunnat, Interpol, maailmanlaajuinen poliisien koordinaatiojärjestö, Kansainvälinen rikostuomioistuin, Maailmanpankki / Maailman kauppajärjestö, G7 ja G20.
    Seuraavassa kaaviokuva, joka esittää maailman liittotasavallan peruspilareita
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanhallitus#/media/Tiedosto:Maailman_liittotasavalta.png

    `Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki` (Dan 2:40).

    Edellisessä (Dan 2:40) kuvataan kuinka NWO (New World Order = Uusi maailmanjärjestys) tulee raunioittamaan kaikki OWOn (Old World Order = Vanha maailmanjärjestys) aikaiset instituutiot ja ajamaan alas suvereenit valtiot. Jäljelle jää vain suvereenit dominiot (Unionit) joita valtioiksi kutsutaan.

    YKn Yleiskokouksen muuttaminen Maailman Parlamentiksi ei tule onnistumaan entiselle pohjalle koska NWOn `Uusi Uljas Maailma` ei perustu suvereeneihin yksittäisiin valtioihin vaan federaatioihin joihin itsenäisyytensä menettäneet valtiot integroidaan. Tämä on maailmanvallankumous joka nyt on meneillään.

    Neljännestä Valtakunnasta on sanottu: `Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan`? (Ilm 13:4). Neljännen Valtakunnan asiaa ajaa suuri joukko salaisia järjestöjä. Esimerkiksi ex presidentti George H.W.Bush viitasi puheessaan näihin järjestöihin jotka ajavat Maailman Parlementin asiaa.
    President George H.W. Bush – Points of Ligh

    Perehtymällä yhteen ainoaan `valopisteeseen` H.W.Bushn mainitsemasta tuhannesta – vaikkapa – vapaamuurariuteen – niin saa jo käsityksen NWOn mahdista. Mutta Illuminaatin valtapyramidissa on paljon vahvempia `valopisteitä` kuin vapaamuurarius. Vapaamuurarius ei ole mitään muuta kuin rukkanen näiden kädessä.

    Valtakunta/Maailmanvalta imperiumeja on ollut ammoisista ajoista (AWO = Anciet World Order) lähtien mutta kaikki ne ovat olleet alueellisia kuten vanhan maailman (OWO) Lagas, Rooman imperiumi, Osmannien imperiumi, Inkavaltakunta, Brittiläinen imperiumi, Akkadin, Heettiläisten, Frankkien, Pyhä Saksalaisroomalainen valtakunta, kolmas valtakunta, kommunismi, mongoli imperiumi, Ankor ym. ym.

    Vanhimman maailman (AWO = Ancient World Order = Muinaisen ajan maailmanjärjestys) kuten Lagasin tai olmeekkien aikaisia imperiumeja tiedetään olleen olemassa mutta niistä ei ole jäänyt jäljelle mitään muuta kuin artefakteja ja kiveen hakattuja kirjoituksia.

    AWOn aikaisista imperiumeista merkittävin oli `Nimrodin maailmanjärjestys`. Se oli ensimmäinen globaali imperiumiyritys josta sanottiin: `Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä` (1 Moo 11:6).

    Edellisen jakeen `tämä oli heidän ensimmäinen yrityksensä` (Baabel) sisältää ennusteen toisesta yrityksestä rakentaa globalisaatio joka nyt on meneillään. Ensimmäinen yritys tapahtui ihmiskunnan historian (AWOn) alussa ja toinen yritys toteutuu ihmiskunnan historian (NWOn) lopussa.
    Brysselin parlamentti – keskeneräinen Baabelin torni – sattumaako?
    https://www.reumaliitto.fi/sites/default/files/inline-images/Pixabay%20-%20parliament-1564427.jpg

    Globalisaatio on vastoin Korkeimman tahtoa. Alkuaan kansoille määrättiin asumisensa rajat ja kullekin kansalle oma jumalansa (vartijansa) eli kansallishaltijansa. Esimerkiksi israeliittojen kansallishaltijan nimi oli JHWH. Dan 10:20ssa mainitaan Persian ja Kreikan `enkeliruhtinaat`. Psalmissa mainitaan kuinka ` (kaikkein korkein) Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä` (Ps 82:1). Herra se on herroillakin.

    `Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. Sillä Herran (יהוה = JHWH = Herra) kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa` (5 Moo 32:8-9).

    Edellisessä jaejaksossa (5 Moo 32:8-9) maininta `israelilaisten luvun mukaan` on aikansa siionistien tuottama väännös alkuperätekstistä (jo senkin takia ettei tuohon aikaan mitään israeliittoja ollut olemassakaan). Oikea ja alkuperäinen lukutapa kuuluu `jumalien poikien (bene elohim) luvun mukaan` (seitsemänkymmentä). Tästä enempi joskus toiste.

    Yksikään edellä luetelluista alueellisista imperiumeista ei kehittynyt maailmanimperiumiksi. Ne olivat rajallisia alueellisia imperiumeja – eivät globaaleja – ja sellaiseksi ne jäivät kunnes hajosivat. Mutta se valtakunta joka nyt nousee – `Neljäs Valtakunta` – tulee onnistumaan – koska näin on kirjoitettu. Me katselemme sen yhä nopenevaa kehittymistä ja me tunnistamme sen.

    2000-luvulla imperiumeiksi on kutsuttu Venäjää, Kiinaa, Euroopan Unionia tai Yhdysvaltoja mutta ne eivät ole `Neljäs Valtakunta`. Ne tulevat olemaan ainoastaan osia `Neljännestä Valtakunnasta` mutta universaaleja imperiumeja ne eivät ole. Neljäs Valtakunta sulkee sisäänsä kaikki valtiot ja jokaisen ihmisen maan päällä.

    Samoin on laita maailmanvaltiuteen pyrkivien instituutioiden kuten CWO (Catholic World Order = Katolinen maailmanjärjestys), IWO (Islamic World Order = Islamin maailmanjärjestys) ja JWO (Jew World Order = Juutalainen maailmanjärjestys; Talmud, Kabbala ) jotka nekin tullaan resetoimaan eli nollaamaan. NWO-uskonto tulee tilalle.

    NWO uskonto ei tule perustumaan aabrahamilaisiin kultteihin kuten CWO, IWO ja JWO ovat vaan se tulee perustumaan haSatanaan (= Heilel ben Shahar = varhaisen aamunkoiton poika) ja josta erheellisesti käytetään nimitystä Lucifer: `Ja he kumarsivat lohikäärmettä (δρακων = drakon = suuri käärme, käärme) , koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (valtiolle), ja kumarsivat petoa sanoen: `Kuka on pedon (Maailman Parlamentti) vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan` (Ilm 13:4).

    Ilman universaalia maailman (NWO) uskontoa Maailman Parlamentti (maailmanhallitus) ei pysty muotoutumaan. Tämän takia OWOn kristinuskoisuus tuhotaan mädättämällä, islaminuskoisuus sotimalla ja mooseksenuskoisuus ryöstämällä. Se on uskontojen synkretia joka teille seuraavaksi esittäytyy ja suosittelee maailmanhallitusta.

    Neljännen Valtakunnan viimeisessä kehitysvaiheessa havaitaan sen olevan Teokratia (kreik. θεοκρατία = theokratía = `jumalan valta`). Se on valtiomuoto jossa ylin toimija ei ainoastaan käytä valtaansa Jumalan edustajana maan päällä vaan esiintyy jumalana. Esimerkkejä tämän hetken teokraattisesta valtiosta voidaan löytää Vatikaanivaltiosta ja Iranin islamilaisesta tasavallasta.

    OWOn aikaisista instituutioista ei tule jäämään jäljelle mitään. Eikö jatkuva integraation kierre jo tämän osoita? Konventionaalisilla aseilla käyty WWIII tulee muuttamaan OWOn tunnistamattomaksi. NWOn `Neljäs Valtakunta` Maailmanparlamentteineen nousee silloin kun WWIIIn pölyt laskeutuvat.

    WWIII ei syty ennen kuin tulee `yleisrauha` ja: `Kun he sanovat: `Nyt on rauha, ei hätää mitään`, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio` (1 Tes 5:3). Niin kauan kuin he kalistelevat sapeleitaan olette turvassa mutta kun he laskevat aseensa ja hierovat rauhaa – kätkeydy. Tämä rauha tulee olemaan ihmiskunnalle suuri petos jonka jälki on selkäpiitä karmivaa.

    Imperiumeja on syntynyt eri syistä ja ne ovat olleet ajallisesti eri pituisia. Mutta `Neljännen Valtakunnan` imperiumista on kirjoitettu: `Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen` (Dan 7:23).

    Neljäs Valtakunta eroaa aikaisemmista jo siinäkin että se on globaali. Siltä ei kätkeydy kukaan joka tämän maaplaneetan kamaraa tallaa. Neljäs Valtakunta on tavattoman lyhyt mutta `ihmeteltävän paljon se saa vahinkoa aikaan`.

    Alueelliset imperiumit (1.-6.) jonka jälkeen manifestoituu globaali imperiumi (7.-8.):

    `Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta` (Ilm 17:9).

    1.) Luettelo Egyptin dynastioista
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Egyptin_dynastioista
    2.) Assyria > noin vv. 900 – 605
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Assyria
    3.) Babylonia (leijona) > Kulta; noin vv. 605 – 539
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Babylonia
    4.) Meedia-Persia (karhu > oinas) > Hopea; noin vv. 539 – 331
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Meedia
    5.) Antiikin Kreikka (pantteri > vuohi) > Vaski; noin vv. 331 – 168
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Antiikin_Kreikka

    `Heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän` (Ilm 17:10).

    Tämä (`yksi on`; nro 6.) sanottiin silloin kun näkijä vaikutti vielä Rooman alueellisen imperiumin aikana. `Viisi on kaatunut` (nrot 1.-5.) viittaa aikaisempiin alueellisiin imperiumeihin. `Viimeinen ei ole vielä tullut` viittaa Neljännen Valtakunnan Kymmeneen Kuninkaaseen (7.) ja sen Maailman Parlamenttiin (8.) joka on hahmottumassa meidän aikanamme.

    6.) Rooman valtakunta (peto) > Rauta; noin vv. B.C 168 – A.D 476
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_valtakunta

    `Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle (valtiolle = Maailman Parlamentti)` (Ilm 17:12-13).

    7.) Globaali imperiumi (NWO) – maailman alueellinen uusjako:

    Unionien maailma > Neljännen Valtakunnen alku > federaatiokehitys (suvereenit valtiot – Unionit):

    `Neljännen valtakunnan` synnytyskivut ovat nyt käynnissä. Te ette tule näkemään esimerkiksi BRICSiä ehyenä kokonaisena maailmanvaltana. Se ei hajoa mutta se muuttuu ja silloin havaitaan että se toimii verrattain paremmin erillisinä suvereniteetteina federaatioina kuin nipussa. Sen voima piilee juuri siinä.

    Nämä `kymmenen kuningasta` tulevat perustumaan maailman poliittiseen ja taloudelliseen uusjakoon. Kussakin niissä on vahva ydin – yksi tai kaksi valtiota – joka vetää dominionsa ententeä kuin veturi. Vaikka siitä sanottiin että se on hajanainen niin se pysyy kuin varpaat jalkaterässä tai sormet kämmenessä. Mutta se on `hajanainen`. Kukin Unioni (pedon sarvi) on valtioiden muodostama klusteri (federaatio) ja ne muodostuvat näin:

    a.) Euroopan Unioni
    b.) Arabi Unioni (AL)
    c.) Afrikan Unioni
    d.) Etelä-Amerikan Unioni
    e.) Väli-Amerikan Unioni
    f.) Pohjois-Amerikan Unioni
    g.) Euraasian Unioni
    h.) Itä-Aasian Unioni (Kiinan ympärille)
    i.) Etelä-Aasian Unioni (Intian ympärille)
    k.) Tyynen meren Unioni

    Kukin federaatio (Unioni; a.-k.) joka koostuu useista sisäisistä itsehallinnollisista alueista (valtioista) ja jossa OWOn aikaiset korporaatiot sulautetaan valtioon muuttuvat Maailman parlamentin myötä universaaleiksi toimijoiksi ja ne toimivat Maailmanhallituksen alaisuudessa. Kaupankäynti ei lopu mutta se muuttuu suunnitelmalliseksi (nk. tämän vaiheen Kiinassa – kommunistinen halinto/kapitalistinen talous),

    Edellä luetelluista dominioista on kirjoitettu että ne tulevat olemaan `kuningaskuntia`. Ja totta tosiaan ne ovat sitä mutta ei siinä mielessä mitä kuningaskunnalla yleisesti käsitetään. Lähin verrokki voisi hyvinkin löytyä esisumerilaisista `kalakuninkaista` eivätkä nämä suinkaan olleet mitään perustuslaillisia monarkioita saatikka että olisivat toimineet demokraattisesti. Ei sitten sinne päinkään.

    `Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen` (Ilm 17:11). Pysyäkseen koossa moninapainen Unionijärjestelmä tukee Maailman Parlamentti hanketta jossa Maailmanhallitus toimii. Tämä on se NWO-tiekartta josta maailman johtavat poliitikot ovat julistaneet jo kauan aikaa. Epäilempä että näkevät kokonaiskuvan – jos näkisivät niin monet heistä pyrkisivät estämään sen – koska `vallankumous syö aina omat lapsensa – eikä tämä ole poikkeus.

    8.) Maailmanhallitus (peto)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanhallitus

    `Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti. Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin` (Dan 8:8-9).

    `Ja kauris on Jaavanin (Kreikan) kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas (Aleksanteri Suuri). Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän` (Dan 8:21-22).

    Aleksanteri Suuren valtakunta jakaantui aluksi Antigonoksen, Seleukoksen, Ptolemaioksen, Kassandroksen ja Lysimakhoksen perustamiin kuningaskuntiin.
    https://antiikinhistoriajakulttuuri.files.wordpress.com/2016/10/diadokit.png
    Myöhemmin nämä kuningaskunnat (neljä sarvea) tunnettiin nimillä Kreikka, Turkki, Egypti ja Iran (Persia). Juuri täältä – `yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen` (Dan 8:8-9) – ilmaantuu Antikristus.

    `Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus (αποστασια = apostasia = luopumus, hylkääminen, `avioero`) ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi` (2 Tes 2:3). Silloin hänen henkilöllisyyttään ei tarvinne arpoa mutta suuri osa ihmiskuntaa kannattaa häntä niin kuin on sanottu – kelpo mies mielellään seuraa häntä.

    Silloin kun Kirkko menettää tehtävänsä toteutuu Maan ja Taivaan välinen Avioero niin kuin Suomessa sateenkaarikirkko. Yhteys maan ja taivaan välillä alkaa olla poikki. Miten käy sähkölaitteen jos siitä puuttuu muuntaja välistä – se kärähtää!
    Samoin on laita sisimpien taivaitten suoran virtauksen josta vastaavaisuus luonnossa esiintyy otsonikatona. Ihminen ei kestä sisimpien taivaitten suoraa virtausta mutta välillisen virtauksen se kyllä kestää. Mutta nythän meillä ei ole kohta sitäkään. Tämän periaatteen näyttävät ymmärtävän swedenborgilaiset.

    `Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?` (1 Pt 4:17).

    Plusääni(5)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat