"Minut kasvatettiin kunnioittamaan sananvapautta. Olen liian vanha muuttaakseni tapojani vain mielistelläkseni uutta maailmanjärjestystä."

Bobby Fischer

Ilmastonmuokkausta tarkasteltaessa asian laajuutta voi yrittää hahmottaa keskinäisten kytkösten kautta.

Sidokset ulottuvat maasta toiseen

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,20
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Ilmastonmuokkausta tarkasteltaessa asian laajuutta voi yrittää hahmottaa keskinäisten kytkösten kautta.

Englannissa toimii The Royal Society, jonka rahoittajia ja tukijoita ovat brittien ulkoministeriö, Euroopan komissio, OPEC, OECD, UNESCO, Bill Gatesin omistama Microsoft, Maailmanpankki, EDF (Environmental Defense Fund) sekä useat YK:n alajärjestöt. The London Royal Society Influencing policy mainitsee kumppaneikseen myös tiedeakatemiat eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Intiaa sekä eri maiden kuten Italian ja Ruotsin hallitukset sekä kansainväliset järjestöt.

Eugeniikan kannattajana ja YK:n toiminnan rahoittajana tunnetun Rockefeller-säätiön yhteydet Royal Societyyn ovat nekin vahvat: Rockefeller-yliopiston johtaja, geneetikko ja solubiologi Paul Nurse siirtyi joulukuussa 2010 johtamaan Royal Societya. Vuonna 2009 puolestaan John D. Rockefeller pyrki ajamaan Yhdysvaltain senaatissa läpi aloitteen, joka olisi mahdollistanut laajamittaisen ilmastonmuokkauksen.

Royal Society on siis vankalla yhteiskunnallisella statuksella ja taustatuella varustettu ryhmä, jonka sanoilla on painoarvoa. Viimeiset vuodet Royal Society on ahkeroinut ilmastonmuokkauksen parissa syytäen ilmoille erilaisia ehdotuksia muokkauksen toteuttamiseksi. Eräs ehdotus on kemikaalien ruiskuttaminen ionosfääriin ilmaston manipuloimiseksi.

Microsoft omistaa kemikaalijätti Monsantoa ja pahamaineista palkkasoturiarmeijaa Xe:ta (entinen Blackwater). Xe hoitaa Yhdysvaltain hallituksen palkkaamana mm. Irakin ja Afganistanin demokratisoimista. Tähän Xe:n toimintaan kuuluvat erilaiset ”pudotukset” lentokoneista ja kauko-ohjattavien robottilentokoneiden, droonien avulla.

Microsoft-Bill ja Melinda Gatesin säätiö BMGF taas rahoittaa Suomen Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimintaa IANPHIn kautta. THL:n vastuulla on ilmanlaadun seuranta yhdessä muutaman muun valtion viraston kanssa.

Ilmastonmuutos-profeettanakin tunnetulla Bill Gatesilla -samoin kuin kemikaalijätti DuPontilla-, on myös nimissään ilmastonmuokkaustekniikka-patentteja, joista voinee odottaa hyviä tuottoja, kunhan toiminta ensin lähtee käyntiin.

Kytköksiä on toki enemmän kuin tässä voidaan esittää. Mainituista yrityksistä ja tahoista kuitenkin saanee käsityksen siitä, että ilmastonmuokkauksesta on muodostumassa iso globaalibisnes, jossa liikkuu paljon rahaa.

————

Kommentti: Ongelmia tiedossa

Veronmaksajan ja kansalaisen kannalta tilanne on ilmastonmuokkausasioissa ongelmallinen. On viranomaistoimintaa, jota ei avoimesti tapahdu, mutta josta kuitenkin on runsaasti virallista näyttöä.

On todentamaton ilmastonmuutos, jonka torjunnan rahoittamiseksi halutaan periä YK:lle maksettava globaali ilmastovero. Toisaalla meillä on terveydenhuoltoviranomaiset ja tutkijat, jotka vasemmalla kädellä sirottelevat vaihtelevaa materiaalia ilmakehään ja ottavat oikealla näytteitä sirottelun vaikutuksista ihmisiin ja ympäristöön. Veronmaksaja maksaa sekä sirottelun että näytteiden oton, mahdollisesti myös terveydellään.

Henkilöille, joilla on herkkä omatunto ja ympäristöystävällisiä sympatioita, reittilentojen käyttäminen aiheuttaa moraalisen dilemman: lentämällä tukee toimintaa, jonka seurauksia vastustaa.

Seurauksia ilmastonmuokkauksesta ei osaa arvioida kukaan.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*