"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Anna Hagwall.

Ruotsidemokraatit erotti kansanedustajan, koska hän puhui valtamedian omistussuhteista

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,93
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Perussuomalaisia muistuttava valeoppositiopuolue Ruotsidemokraatit on erottanut kansanedustajansa tehtävistään, koska tämä puhui liian rehellisesti valtamedian omistajista.

Valtamedian omistussuhteet ovat kiusallinen kysymys avoimesti sionististen Ruotsidemokraattien kannalta, sillä Pohjoismaiden suuret mediat ovat valtaosin juutalaissukujen hallussa.

Puolue haluaa sensuroida avoimen keskustelun median omistussuhteista, koska puoluejohtajat vihaavat antisionisteja ja ”antisemitistejä”.

The New Observerin mukaan kansanedustaja Anna Hagwall on pakotettu eroamaan kaikista puolueviroistaan ja pysymään erossa seuraavista vaaleista, koska hän nosti kiusallisen mediakysymyksen julkisuuteen.

Hagwall oli lähettänyt Aftonbladetille avoimen kirjeen, jossa hän toivoi Bonnierin mediaimperiumin romahtamista. Bonnier on yksi kolmesta Pohjolan valtamediaa kontrolloivasta juutalaissuvusta. Kaksi muuta mediajättiä ovat Erkon ja Hjörnen juutalaissuvut.

Hagwall ei missään vaiheessa maininnut juutalaisia suoraan. Hän totesi, ettei yhdelläkään etnisellä vähemmistöryhmällä tulisi olla suhteettoman suurta valtaa tiedotusvälineissä.

Hänen mukaansa on sietämätöntä, että yksi suku omistaa 80 prosenttia Ruotsin mediasta. Hagwall totesi Aftonbladetille, että on ”mysteeri, miksi Bonnierin julkaisut nauttivat edelleen valtion tukirahoituksesta”.

Peter Wolodarski.

Peter Wolodarski.

”Vakavia seurauksia”

Ruotsidemokraattien johto ymmärsi heti, mitä Hagwall tarkoitti. Puolue puukotti kansanedustajaansa välittömästi selkään ja ilmoitti valtamedian kautta, että Hagwallin toisinajattelu tulee johtamaan vakaviin seurauksiin puolueen sisällä.

Ruotsidemokraatit väittää edustavansa vaihtoehtoa eliitille, mutta puolue perääntyy heti, kun keskustelu kääntyy todellisiin vallanpitäjiin.

Jeanette Bonnier antoi 2014 haastattelun, jossa hän puhui avoimesti taustoistaan:

”Tunnen kuuluvani joukkoon, kun olen toisten juutalaisten seurassa. Meillä on vahva ryhmäkoheesio ja yhteenkuuluvuuden tunne, mikä saa minut tuntemaan oloni mukavaksi.

Juuri vahvan yhteishengen vuoksi olemme aina selvinneet. Kun ajamme yhteistä asiaa, selviämme. Tämä pätee koko yhtiöömme [Bonnieriin].

Eräs Bonnier-lehdistön pahamaineisimmista päätoimittajista on juutalaistaustainen monikulttuurisuuskiihkoilija Peter Wolodarski.

Wolodarski on avoimesti todennut uskovansa puolueelliseen ”agendoja rakentavaan” journalismiin, millä hän oikeuttaa yksipuolisen propagandansa joukkomaahanmuuton puolesta.

 

Lue myös: Ruotsidemokraattien juutalaistaustainen ex-jäsen kampanjoi puolueen maahanmuuttokriittisiä vastaan

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Asiaa! Siis ei tuon ihmisen erottaminen, vaan se, että hän rohkeni ottaa tämän hyvin olennaisen asian esille. Kukahan Suomessa rohkenisi samaan?

    (35)(0)
  2. Cecilia Hagen, joka kirjoitti Expresseniin kansallismielisten, etnisten ruotsalaisten tappamisesta, on muuten myös juutalainen ja kuuluu Bonnier-sukuun. Kuinkas muutenkaan. Expressen luonnollisesti on Bonnierin suvun omistuksessa.

    (25)(0)
  3. MTV3 on myös Bonnierin omistuksessa. Kait kohta 30 vuotta. Siihen asti (aikojen ollessa tietenkin myös toiset) sen ohjelmia viitsi katsoa ja uutiset olivat tervetullut vaihtoehto YLE:n ”kirkonmenoille”.
    Heti kun uusi ”media -kauppa oli tehty. Lakkautettiin tiettyjä ohjelmia ja tuotanto alkoi mennä päin juutalaisen persettä. Nykyisiä MTV:n suvakki-uutisia ei katso pirukaan, ellei halua sitten nostattaa tietentahtoen verenpainettaan.
    Ylä-Anttilan akkahan oli vuosi puolitoista sitten meuhkaamassa ja sulkemassa lehtien ”kommentti -osioita”, kun matuinvaasion tykistökeskitys alkoi. En enää katso TV:tä lainkaan, mitä nyt joitain elokuvia.
    Muutoin ”sisältö” on yhtä suomalaisvastaista matupaskaa. ”Paikallisen” maakuntalehden tilauksenkin olen lakkauttanut samasta syystä: MATUPASKAA, MATUPASKAA ja vielä kerran MATUPASKAA.
    Unohtamatta tietenkään kaikkein vastenmielisintä eli peittelemätöntä vihaa suomalaisia valkoisia kanta-asukkaita vastaan, jotka pitävät tämän perkeleellisen baabelintornin pystyssä. Oletan, ettei mitään tarvinnut lukea ”rivien välistä”.
    Ja tsuhna -kristityt hoilaavat Shalomia ja Valitun kansan kokemaa sortoa. ”Sortoa”. Tyhmyys on sellainen uusiutuva luonnonvara, ikiliikkuja.
    Ruotsidemokraattien johto ja puolue hautasi itse itsensä. Jos aikoo säilyä Ruotsissa valkoisen rodun eduksi ja edes sen sukupuuttoon kuolemista vastaan. Silloin on katkaistava Lohikäärmeeltä kaikki päät.
    Kahdella tuolilla ei voi istua. Juutalaiset tulisi karkoittaa jokaisesta maasta sinne minne kuuluvat. Sehän on vain ”ongelman” siirtämistä toiseen paikkaan. Mutta pienten kansakuntien on katsottava omaa etuaan taistelussa vasemmistoa, kulttuurimarxisteja ja juutalaisia vastaan. Rakkaudella ei ole sijaa, silloin jos aiotaan pitää oma pää veden pinnan yläpuolella. Juutalaiset kyllä katsovat eteensä meidän tuhoksemme saakka. Se sama on myös MEIDÄN ensijainen OIKEUS ja jopa KOHTUUS.
    Kipapää petturi -johtajiltamme kintut ensin poikki. Nämä yksinkertaiset pässit vievät koko Euroopan kohti tuhoa ja orjuutta sekä niiden herruuten, jotka me kaikki tunnemme ketä he ovat.

    (39)(0)
    • MTV3:LLA on oma ”MUSTA LISTA” kommentoinnissa ja sille joutuu jokainen isänmaallinen kommentoija. Kommentit blokataan ja keskustelu sensuroidaan, jotta se pysyy valtaeliitin hallussa. KUINKA MTV3 saadaan alas?

      (4)(0)
    • Olet täysin oikeassa siinä, että ”MTV:n suvakki-uutisia ei katso pirukaan, ellei halua sitten nostattaa tietentahtoen verenpainettaan”. MTV-uutisointi on niin ällöttävää, että ei voi oksennusta pidättää. Luulin naiivisti, että mtv3 on neutraali kanava ja uutisoi tasapuolisesti, mutta olen tullut siihen pisteeseen, että tämä kuvottava media menee sietorajan yli. Miten mtv3 saadaan boikottiin???

      (2)(0)
    • Asiaa, juha! Komppaan täysillä!

      Kaksi keinoa olisi:

      1) ostaa MTV3-kanava,

      2) tehdä kansallismielinen vallankumous, jonka jälkeen sosialisoida MTV3-kanava ja antaa suurimmalle osalle sen sionistisista mediatuottajista ja toimittajista potkut.

      Kumpikin yhtä mahdollista. Valitettavasti.

      (4)(0)
  4. Who Is REALLY Behind the EU Migrant Crisis? – Newsbud Roundtable

    This is the Jewish retaliation for all those times European Christians have attempted to stop them from total world domination. Jews rejected Christ !!! Kommentti osiosta aika hyvin!

    Holokausti, media omistukset ym! Kenestä ei saa puhua 🙂

    (11)(0)
  5. Juutalaiseliitin alati kiihtyvä hyökkäys sananvapautta vastaan näkyy kaikkialla. Koko läntinen maailma on juuri nyt muuttumassa vankileirien saaristoksi, koska totuus on laitonta.

    Mutta tähän on syy:

    Kaikkialla tietoisuus juutalaisista lisääntyy tsunamin lailla. Yhä useammat aikaisemmin ”antisemitismiä” välttäneet sivustot mainitsevat sanan juutalainen aina vain useammin, aina vain rohkeammin.

    Tämä on syy kiihkeään hyökkäykseen. Tämän takia YLE:llä ei ole päivää ilman ”natsi”-sanaa. Eliitti pelkää juuri nyt, koska sen rakentama valheelle perustuva mielipidemonopoli on kaatumassa ja aina vain suurempi osa ihmisistä näkee tämän korttitalon romahtavan.

    Itse asiassa juuri tämä (ja tietenkin Yhdysvaltain vaalitaistelu) ovat syynä siihen, että (((globaalieliitti ja heidän huoraava kulttuurimarxistinen maanpetturilaumansa))) ovat petaamassa varmuuden vuoksi mahdollisuutta kolmanteen maailmansotaan. Tämä toteutetaan, jos juutalaiseliitin toimet ovat vaarassa paljastua lopullisesti.

    Tämäkään ei ole, sittenkään, huonompi vaihtoehto kuin nykyinen valkoisen kansan kansanmurha.

    Kuka tietää, ehkäpä Los Angeles/Hollywood, N(J)ew York ja Tel Aviv alkavat kasvamaan kilometrin korkuisia sieniä? Jaa-a… 🙂

    Oli miten oli, tämä sota ei ole taaskaan valkoisen ihmisen aloittama. Takana on, taas kerran, riidankylväjäheimo iänikuisine suunnitelmineen. Olkoon Taivaan Isä armollinen ja heittäköön sen Kuuman Tiiliskiven juuri heidän päähänsä. Ihan mikä tahansa hetki on sopiva.

    Muistan suuresti ihailemani amerikkalaisen kirjailijan, Edward Abbeyn, kirjasta ”The Monkey Wrench Gang” erään kohtauksen. Siinä eräänlainen ekoterroristiryhmä haaveili suuren Colorado-joen padon räjäyttämisestä suurin piirtein näin.

    ”Seldom Seen Smith polvistui keskelle patoa ja rukoili hartaasti: ”Father, I am asking for a Pre-cision earthquake right now on this spot, where I am now, any moment now is OK, Father.”

    Minulle myös sopisi tuo vaikkapa Hollywoodissa, New Yorkissa ja Los Angelesissa, ihan milloin vain, Isä.

    (15)(0)
  6. Kilometrin korkuisia sieniä?
    Jaa-a. Ja kukahan ne sienet sinne istuttaisi?
    Kiinalaiset eivät ole koskaan tuhansien vuosien historiansa aikana hyökänneet ulkomaihin, ellei Suin ja Tangin hunnien vastaisia operaatioita Mantsuriassa, Mongoliassa ja Koreassa (eli Kiinan takapihalla) pidetä hyökkäyksinä ulkomaihin.
    Ainoa maa, jonka Kiina tulee sananmukaisesti pyyhkimään maailmankartalta on Japani, jos se enää koskaan uskaltaa hyökätä Kiinaan: Kiinalaiset eivät unohda eivätkä anteeksianna sitä mitä japanilaiset Kiinassa tekivät, ja se ei tule koskaan enää tapahtumaan uudelleen. Sitä paitsi USA on perustamispääomakultansa sekä Tsiang Cai Tshekin varastaman USA:an ja Indonesiaan laivaaman Kiinan kultavarannon velkaa Kiinalle. Velallista ei tapeta, vaan sitä kynitään.
    Venäjä? Enpä usko. Putin on reaalipoliitikko inhorealismiin asti, paras poliitikko Venäjällä ja venäläisten edun ensi- ja viimekätinen ajaja sitten Pietari Suuren, todellinen Venäjän Kekkonen (jos ilmaisu sallitaan).
    Englanti? Samassa juutalaisessa lehtimajassa USA:n kanssa.
    Ranska? Samassa juutalaisessa lehtimajassa Englannin ja USA:n kanssa.
    Intia? Jos Intia jotakin pommittaa niin Pakistania ja Kiinaa.
    Pakistan? Jos Pakistan jotakin pommittaa niin Intiaa, koska se on pedissä Kiinan, Englannin ja USA:n kanssa.
    Etelä-Afrikka? Ei uhkaa ketään, joskin pedissä Israelin, Englannin ja USA:n kanssa.
    Pohjois-Korea? Pommittaa enintään Japania samasta syystä kuin Kiina. Voisi pommittaa USA:kin jos pystyisi.
    Israel? Aivan varmasti. Juutalaisille USA on kristittyjen kristillisille arvoille perustama kristitty valtio, ja mitään juutalaiset eivät vihaa niin kuin kristinoppia ja kristittyjä (vain siksi kun alunperin juutalaisuus on ukkoskultti ja kristinoppi sen verivihollinen auringonkultti).

    Kaikkein ironisin hyshys-juttu on, että Israelin ydinaseplutonium oli jalostettu Dimonassa yellow cakesta, joka oli lingottu irti sleesialaisesta uraanimalmista juutalaisvankien rakentamassa Auschwitz-Bunan ns. ”Kumitehtaassa” 1944 – 1945.
    Amerikkalaisilla ei ollut vielä 1945 riittävästi omaa jalostettua uraania pommien rakentamiseen, joten myös Nagasakin uraanipommi ja Hiroshiman plutoniumpommi täytyi olla saksalaisten jalostamasta uraanista rakennettuja.
    Saksalaiset itsekin käyttivät ydinlatauksia Sevastopolissa ja Kurskissa, mutta säikähtivät, kun Rügenissä räjäytetyn koelatauksen elektromagneettinen pulssi pimensi lähes koko Saksan. Myös Stalin ja liittoutuneet uhkasivat tappaa kaiken Saksassa taistelukaasuilla, jos saksalaiset jatkaisivat ydinpommiensa räjäyttelyä. Yksi suurista arvoituksista onkin, mitä saksalaiset saivat vastineeksi liittoutuneiden kanssa tekemästään diilistä, kun antoivat sotasalaisuutensa ja Bunassa jalostamansa ydinasemateriaalin liittoutuneille. Amerikkalaiset antoivat osan tuosta materiaalista juutalaisille, jotka eivät taatusti epäröi käyttää sitä ketä tahansa goyimeita, mutta erityisesti kristittyjä vastaan.

    (3)(1)
  7. Olisi hienoa jos suora lähetys Linnan juhlista katkeaisi yllättäen. Ja lähetystä ei voitaisi jatkaa. Siinä saisi aivopestyt lampaat mitä ansaitsevat.

    Median valta on hirvittävä tänä päivänä. Internet toki mursi perinteisen mediamonopolin vallan, mutta aivopesty lammaslauma määkii vain kovemmin.

    TV:tä ei voi katsoa koska sieltä tulee 24/7 paskaa. Kaikilta radiokanavilta tulee myös 24/7 paskaa. Painettu media kuormittaa yhtä lailla paskalla.

    Hollywood suoltaa 24/7 paskaa. Taukoamatta. Finnkinon leffat myös 99% paskaa.

    Internet on taivaan lahja meille. Kyrpälauma imee kuitenkin mieluummin paskaa kaikista muista tuuteista.

    Pyramiidiveljeskunta vie lampaita 6-0

    (4)(0)
  8. Perseeseen nussija

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/

    Mein Kampf: Multiculturalism Will Fail

    (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*