"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu ja hänen vaimonsa Sare Davutoglu (vas.) tapasivat Saksan liittokanslerin Angela Merkelin aiemmin tässä kuussa G20-kokouksessa Turkissa. Tuolloin myös taloudellisesta tuesta Turkille neuvoteltiin.

Riittääkö rahaa Turkkiin taloustaantumasta huolimatta?

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,79
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Vaikka Suomessa rimpuillaan epätoivoisesti taloudellisen taantuman kourissa, silti suunnitteilla on rahojen ilmainen jakaminen ulkomaille. Lisäksi Sipilä uhkaili jälleen nyt uudenvuodenpuheessaan taloudellisilla poistoilla ja veronkorotuksilla, mikäli kilpailukyky ei parane.1 Rahaa kyllä riittäisi pakolaisrasitukseen ja ulkomaille. Suunnitteilla on Turkin mittava avustaminen.

 

Rahaa riittää Suomesta Turkkiin

Euroopan komissio on esittänyt kolmen miljardin euron suuruista rahoitusmekanismia, jolla Eurooppa pystyisi sponsoroimaan Turkkia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja majoittamisessa.2

Mekanismi tulisi toimimaan vuosina 2016 ja 2017. Rahoitus hoidettaisiin Euroopan Unionin budjetista sekä osittain suoraan jäsenmailta. Komission laskelmien mukaan Suomen maksettavaksi koituisi noin 35,5 miljoonaa euroa.2

Kummeksumista herättää Suomen mahdollinen myötämielisyys rahojen tuputtamiseen ulkomaille näinkin viheliäisen alijäämän aikoina. Suomen poliittisella johdolla ei ole minkään kaltaista hyvää tahtoa rakentaa maasta itsenäistä, omavaraista ja kansaansa palvelevaa hyvinvointi yhteiskuntaa.

Sipilä uhkaili jälleen uudenvuodenpuheessaan leikkauksilla. Luottamus Juha Sipilään on romahtanut.

Sipilä uhkaili jälleen uudenvuodenpuheessaan leikkauksilla. Luottamus Juha Sipilään on romahtanut.

Aikamme poliittisissa päättäjissä on entistä enemmän erittäin rikkaita bisnesmaailman edustajia ja jälki on sen näköistä. Kansallisvarallisuus ja verorahat uhrataan kasvottomien ylikansallisten pankkiiri- ja jättiläistalouseliittien hyödyksi.

 

Pakolaisvirtoja Turkin kautta; tukirahat eivät auta

Euroopan komissio on tukenut aikaisemminkin Turkkia mainituilla perusteilla, mutta siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Pakolaisvirta Turkin kautta Eurooppaan on vain kiihtynyt.

Suvaitsen epäillä avustusrahojen hiipivän korruptoituneen Turkkilaisen poliittisen eliitin taskuihin, mitä vahvistaa jo sekin, että joulukuussa 2013 Turkin hallitus ajautui uuteen kriisiin ja mittavaan korruptioskandaalin syövereihin.3

Järjetöntä on syytää rahaa tietämättä onko tukemisesta hyötyä suunnitellulle tarkoitukselle eli tässä tapauksessa pakolaisvirtojen tyrehdyttämiselle. Tukemisesta tulisi huolehtia niiden tahojen, jotka aiheuttavat ja villitsevät ”pakolaisuutta.” Tätä aihetta sivuamme jäljempänä.

Elintasopakolaisia kanavoituu paljon Turkin kautta.

Elintasopakolaisia kanavoituu paljon Turkin kautta.

Alan Salehzadeh (AS) on geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hänen mukaansa Suomeen tulevista pakolaisista suurin osa saapuu Irakista, eikä Syyriasta. Heidän hakeutumisensa Eurooppaan juuri nyt johtuu pakolaisväylän avautumisena tiettyä reittiä pitkin. AS pitää Turkin osuutta pakolaisten massatuloon vaikuttavimpana tekijäksi.4

 

Sionistinen eliitti ja länsimaat ruokkivat pakolaisuutta

Erään itävaltalaisen tiedustelupalveluosastontyöntekijän mukaan on olemassa havaintoja siitä, että yhdysvaltalaiset organisaatiot maksavat ihmissalakuljettajille, jotka kuljettavat päivittäin tuhansia pakolaisia Eurooppaan.5

”Ihmissalakuljettajat vaativat pöyristyttäviä summia pakolaisten kuljettamisesta Eurooppaan. Olosuhteet ovat usein kehnot, mutta siitä huolimatta kuljetus maksaa 7 000 – 14 000 euroa riippuen alueesta ja salakuljettajaorganisaatiosta,” toteaa Direkt – sivusto.

Turkin mielestä Israel ja USA eivät ole liittolaisineen riittävästi yrittäneet syöstä Bashar alAssadin hallintoa vallasta ja lisäksi ei ole estetty Syyrian kurdien itsehallinnon muodostumista Pohjois-Syyriassa. Niinpä Erdogan on alkanut painostaa Eurooppaa pakolaisvyörytyksellä. Turkki siis pelaa pakolaiskysymyksellä, joten rahan tuputtaminen ei johda odotettuun tulokseen, vaan Turkin korruptio hallinnon lihottamiseen.

Muistettakoon, että Lähi-idän kansannousut sotaisuuksineen sekä jihadisti-terroristeineen ovat juuri Israelin ja sionistisen lännen, erikoisesti Yhdysvaltojen luomia. 6 Syyrian konflikti on suurelta osaltaan kasaarieliitin kontrollissa olevan USA:n ja Israelin taidonnäytös.

Ansaitusti kakutettu Bernard-Henri Lévyn on lobannut Libyan sotaa ja kehuskellut arabikevään tuoneen siunausta Israelille.

Ansaitusti kakutettu Bernard-Henri Lévyn on lobannut Libyan sotaa ja kehuskellut arabikevään tuoneen siunausta Israelille.

Sionistisen Israelin osuutta Lähi-idän konflikteihin vahvistaa sekin, että sotahaukka Bernard-Henri Lévyn kaltaiset ”juutalaiset” sionistit ovat myöntäneet avoimesti arabikevään koituneen siunaukseksi Israelille. Onhan arabikevät heikentänyt arabihallituksia sekä Irania, vahvistaen puolestaan Israelia. Nämä synnytetyt levottomuudet ja suoranaiset sodat ovat ruokkineet osaltaan pakolaisuutta.

Jos yhdysvaltalaiset organisaatiot palkkaavat ihmissalakuljettajia, niin silloin on hyvin mahdollista, että kasaarieliitti muodostaa liikkeellepanevan voiman tässäkin asiassa. Nimittäin massaliikehdinnät palvelevat sionistien kansainväliseen hegemoniaan suunnattuja tavoitteita. Heikentäähän kansojen sekoitus kansallisvaltioita ja niiden kansallista identiteettiä.

Kasaarieliitillä oli jo ennen Euroopan Unionin perustamista suunnitelmissa synnyttää Eurooppaan eri populaatioiden ja kulttuurien sekamelska. Siten sionistit löysivät hahmotelmilleen inspiraatiota Coudenhove-Kalergin kirjoituksista, joissa ennustettiin tulevaisuuden Euroopasta muodostuvan eri populaatioiden ja kulttuurien sulatus-uuni.7

Juutalaisen eliitin osallisuutta ihmismassojen vyörytykseen voidaan pitää hyvin todennäköisenä jo siitäkin syystä, että mainittu mafia on aina ollut kiinnostunut kansallisvaltioihin kytkeytyvän yhteiskuntarauhan rikkomisesta. Sanoohan Frankfurtin koulukunnan edustava juutalaistaustainen kommunisti Max Horkheimer, että:

Vallankumousta ei tehdä asein, muutos tulee tapahtumaan pikkuhiljaa, vuosi vuodelta, sukupolvi sukupolvelta. Solutamme heidän koulutusjärjestelmänsä sekä poliittiset instituutionsa, teemme niistä hiljalleen marxilaisuuden pesäkkeitä, siirtyessämme ajan myötä kansainväliseen egalitarismiin.8

Lisäksi Amerikan juutalaiskomitea paljasti juutalaisen eliitin hallitsevan sekä Euroopan että Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaa, vannoen samalla puhtaan juutalaisen Israelin puolesta. Senaattori Jacob Javits lausui: ”AJC on avannut maahanmuuttoportit Amerikkaan ja Eurooppaan.”

Koska Israel, Turkki ja USA ovat synnyttäneet massaliikehdintää, niin eikö silloin ole kohtuullista vaatia näiden maiden täydellistä vastuuta pakolaisuuden aiheuttamiin kustannuksiin? Suomella ei ole mitään tekemistä näiden pakolaisvirtojen leviämisessä Eurooppaan, joten kieltäytykäämme kustannuksista, kuten muidenkin EU:n maiden pitäisi kieltäytyä.

Lopuksi on syytä mainita, että Suomen vallanpitäjät ovat halveksineet päätöksillään ja teoillaan Suomen itsenäisyyttä ja sen kantaväestöä niin loukkaavasti, että he eivät ansaitse minkään kaltaista kunnioitusta, vaan pelkästään halveksuntaa.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Sipilän uu­den­vuo­den­ter­veh­dys.
  2. EU skramlar miljarder för turkisk flyktinghjälp.
  3. Ankara Turkki: Korruptioskandaali ja Turkin EU-jäsenyys.
  4. Miksi turvapaikanhakijat läksivät liikkeelle juuri nyt?
  5. Insider: Die USA bezahlen die Schlepper nach Europa!
  6. US Created The Islamic State (ISIS) for Sake of Israel and Military Industrial Complex: Ex-CIA contractor; The Paris Terrorist Attacks, “9/11 French-Style”; Twenty-six Things About the Islamic State (ISIL) that Obama Does Not Want You to Know About; UN Reveals Israeli Links With Syrian Rebels; Israeli Military Support to Syria Al Qaeda Terrorists, Operating out of the Golan Heights.
  7. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG.
  8. Horkheimer, Max & Adorno, Theodor W. (1944, 2008). Valistuksen dialektiikka: Filosofisia sirpaleita. (Suom. Veikko Pietilä). Tampere: Vastapaino.
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

9 Kommentit

  1. (15)(0)
  2. Tarkkailija

    EU on Rothschild-sionistien työkalu, Baabelin torni, joka on perustettu vartavasten kansojen/kulttuurien sekoittamista ja kansallisvaltioiden romahduttamista varten. Kun yhteiskuntajärjestys ja talous on ajettu alas, eliittti-rotat jättävät hukkuvan laivan ja EU hajoaa. EUn hajoaminen ei siten tule olemaan vähimmässäkään määrin epäonnistuminen, vaan hallittu, loistavasti organisoitu onnistuminen. Rothschild-sionistit voivat sillä hetkellä hymyillä, koska eurooppa on saatu polvilleen.

    Suomalainen sionisti-eliitti ei välitä siten tippaakaan mihin ihmiskuntaa pyörittävä virtuaaliraha virtaa, koska se palvelee päämäärää. EUn agendana on kansallisvaltioiden velan nosto niin korkeaksi, että eurooppa sen myötä romahtaa. Älkää siten uskoko Sipilän valheellisia palkan kiristyksiä, sillä kyseiset velka-miljardit ovat Rothschild-rikollisten taikaseinästä ulos virtaavaa virtuaalirahaa, pelkkiä nollia ja sen myötä ihmiskunnan täydellinen huijaus. Kyseistä velkaa ei ole tarkoitustakaan maksaa pois, se toimii vallan välineenä tässä järjettömäksi paisuvassa pakolaistulvassa, jonka Rothschild-sionistit ovat euroopan tuhoksi organisoineet. Taivaan pilviä hipovalla valtiovelalla on siten vain yksi tarkoitus: se luo ja ylläpitää kansalaisten pelkoa. Se on eliitti-mafian työkalu, jonka avulla sosiaali- että eläkejärjestelmä ajetaan TIETOISESTI alas.

    (18)(0)
  3. Suomi suomalaisille

    Milloin valheellisen propagandamedian horrokseen vaivuttama kansa herää näkemään, että meillä valtaa pitävät rikolliset, ylikansallisia feodaaliherrojaan kieli ruskeana nuoleksivat maanpetturit?

    (14)(0)
  4. Suomi suomalaisille

    ”Sehän on kuin Babelin torni !
    Tuhotyö on viimeistelty järjettömillä pakolaisvirroilla, elettäkään ei ole tehty sen hillitsemiseksi.
    LUKIJAN MIELIPIDE

    EU:n parlamenttirakennus on kuin kopio Baabelin tornista. Nimi Babel taas tarkoittaa sekaannusta. Toiseksi babeliin liitettiin ajatus yhdestä äänestä ja yhdestä mielestä. Näihin pyrkimyksiin on pyritty ankarasti ja hyvää vauhtia ne onkin saavutettu.

    Apukeinoina:

    1) poliittinen korrektisuus

    2) “multikulti” (=kristilliset arvot väistyvät kuin vesi mooseksen edestä aina ristiriidassa islamin oppien kanssa)

    3) solidaarisuus, hyväntekeväisyys, “eurooppalaiset arvot”, ihmisoikeudet (euroopan kansalaisia on ajettu kuin karjaa ajattelemaan ja toimimaan “oikein”)

    4) kansallisuusaatteen eli nationalismin, kansallisten rajojen, kansallisten valtioiden intressien mitätöinti, kulttuuriarvojen vähättely.

    Tuhotyö on viimeistelty järjettömillä pakolaisvirroilla, elettäkään ei ole tehty sen hillitsemiseksi…

    Jos unioniin liityttäessä mailta olisi kysytty: haluatteko saattaa maanne konkursin partaalla ? Sekasortoiseen tilaan, jossa hetken päästä kaduilla on tarvetta kotikutoisille katupartioille ? Mitenhän sitten olisi äänestetty? Tällaista, näin huonoa lopputulemaa vain ei synkinkään EU-vastustaja osannut kuvitella.”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/01/09/sehan-on-kuin-babelin-torni/

    (9)(0)
  5. Suomi suomalaisille

    Eräs joukkio SUOMENkansansanvihollisia vauhdissa:

    ”Femakkojärjestö hyökkää Helsingin poliisin apulaispäällikköä vastaan – maahantunkeutujien seksuaalirikoksista pitäisi vaieta
    Feministinen Naisasialiitto Unioni ilmoittaa tavoitteekseen naisten aseman parantamisen. Ilmeisesti naisten asema paranee, kun lähi-itäläinen tai afrikkalainen mies saa vapaan raiskaamisoikeuden Suomessa ja Euroopassa? Sianlihaa syövä valkoinen heteromies on sika. Varsinkin apulaispoliisipäällikkö Koskimäki!…”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/01/09/femakkojarjesto-hyokkaa-helsingin-poliisin-apulaispaallikoa-vastaan-maahantunkeutujien-seksuaalirikoksista-pitaisi-vaieta/

    Tässä Ylewatchin osuva artikkeli varsinaisesta Emä-femakosta: ”KANSA NAURAA PUNAMUMMO HALOSEN KIELTOVAATIMUKSILLE”,
    http://ylewatch.blogspot.nl/2016/01/kansa-nauraa-punamummo-halosen.html

    (5)(0)
  6. Suomi suomalaisille

    Joku on ehdottanut eräälle kaikkien tuntemalle Alexanderille alias-nimeä Valexander. Sama alias-nimi sopisi ilmeisesti hyvin mm. kaikille hallituksen jäsenille.

    (4)(0)
  7. Suomi suomalaisille

    ”Suomen valtio naisten vihollinen!

    Suomen valtio on puolensa valinnut ja se ei ole suomalaisten tai Suomen kansan puoli. Kehitysmaista Suomeen tulleet islamistit eivät kunnioita naisia, vapauksia, oikeuksia tai oikeudenmukaisuutta. Kehitysmaalaiseen tapaan islamisti-barbaarit ymmärtävät ja kunnioittavat vain voimaa.

    Islamistit eivät kunnioita suomalaisia, koska suomalaiset eivät voi käyttää voimaa. Suomalaiset on riisuttu aseista ja valtion väkivaltakoneisto heittää suomalaiset vankilaan, jos suomalainen puolustaa itseään. Tuilla loisivilla islamisteilla ei myöskään ole pelkoa toimeentulon menettämisestä.

    Samalla Suomen valtion väkivaltakoneisto puolustaa väitettyjä oikeuksia, joita islamisteilla kuulemma on. Käytännössä valtion väkivaltakoneisto on hanakka laittamaan suomalaiset telkien taakse ja tuomitsee kansaa facebook-päivityksistä samalla kun islamistien jatkuvaa rikollista rötöstelyä painetaan villaisella niin oikeustuomioistuimissa, kaduilla kuin lehdistössäkin.

    Johtopäätös on selvä: Suomen valtio on kaapannut vallan Suomen kansalta ja hyökkää sitä vastaan islamistien tukemana. Suomalainen oikeusvaltio on kuollut, oikeudenmukaisuus on murhattu ja suomalaisten uskoa valtion olemassaolon oikeutukseen nykyisellään koetellaan toden teolla…”

    Koko artikkeli: http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2016/01/suomen-valtio-naisten-vihollinen

    (4)(0)
  8. Militia pystyyn Hangosta Lappiin, jos kerran valtio tekee juuri päinvastaista kuin sen tehtävä on,suojella omia kansalaisiaan, niin sitten on aika kansalaisten ottaa ohjat omiin käsiin!

    (9)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*