Rasvahypoteesi- suuri raha – dementia

1970-luvulla tohtori George Mann Nashvillen Vanderbilt-Yliopistosta matkusti Itä-Afrikkaan tutkimaan masai-heimon ruokavaliota ja terveyttä.

 

Masait söivät lähes yksinomaan karjasta saamiaan tuotteita: lihaa, verta ja maitoa, ja silti heidän kolesteroliarvonsa olivat matalat eikä sepelvaltimotautia käytännössä esiintynyt ollenkaan. Johtopäätöksenään tri Mann totesi, että kolesteroli-sydäntauti-teoria on ”lääketieteen historian suurin harhautus”. Harhautus siksi, että elintarviketeollisuus – ja myöhemmin lääketeollisuus – ovat teorian avulla ansainneet valtavan omaisuuden. Ja ansaitsevat edelleen. Valitettavasti se on myös tragedia. Kun käymme sotaa LDL-kolesterolia vastaan, poistamme samalla kehosta elintärkeän rasvan, joka on tärkeimpiä liittolaisiamme tulehduksia ja infektioita vastaan. Kolesterolia tarvitaan erityisesti silloin, kun vanhenemme, sillä se suojelee meitä dementiaa ja kognitiivisten kykyjen rappiota vastaan.  Nimenomaan vanhenevalle väestölle syötetään kuitenkin erityisen hanakasti kolesterolia alentavia statiineja, kuten lähes kaikkia muitakin lääkkeitä. Dementia ei ehkä olekaan vanhuuteen liittyvä oire, vaan perintö, jonka lääketieteellinen harhautus ja rahanahneus ovat meille jättäneet.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat