Omenissa ja viinirypäleissä tulehdusta alentavia yhdisteitä

Pinnallisesti tarkasteltuna tulehdus ei vaikuta järin suurelta ongelmalta. Se ei ehkä kuulosta mukavalta, mutta ei myöskään haudanvakavalta. Valitettavasti autoimmuunisairaudesta, infektiosta tai jopa ylipainosta johtuva krooninen tulehdustila vahingoittaa soluja, mikä kasvattaa syövän riskiä. Tämän vuoksi tulehdusta tulisi välttää keinolla millä hyvänsä.

Ruoka-aineet, kuten puhdistettu sokeri, hiiltyneet ruoat, torjunta-aineet, prosessoidut ruoat, GM-ruoat ja lisäaineet ja lisäksi vielä ympäristömyrkyt kuten elohopea ja sähkömagneettinen säteily voivat aiheuttaa tulehdusta. Vaikka edellämainittuja olisi hyvä välttää niin paljon kuin mahdollista, niiden vaikutusta elimistöön voi vähentää, mikä laskee syöpäriskiä.

Aivan kuten väärien ruokien nauttiminen voi aiheuttaa ongelmia tulehduksen kanssa, oikeiden nauttiminen voi kääntää asiat toisinpäin. Tutkijat ovat havainneet, että tietyt ruokien kemikaalit alentavat tulehdusta, joka altistaa syövälle. Näistä yhdisteistä kaksi on päätynyt otsikoihin, sillä ne kykenevät näännyttämään eturauhassyövän kun niitä käytetään yhdessä kurkuman kanssa: tummat viinirypäleet ja omenat.

Pitää lääkärin loitolla

Omenoiden taika piilee kuorten yhdisteessä nimeltä ursolihappo. Se paitsi lievittää tulehdusta, mutta on myös yhdistetty painonlaskuun ja aineenvaihduntahäiriöiden lievittymiseen. Se vaikuttaa kasvattamalla ruskean rasvan määrää, joka tunnetaan kyvystään polttaa kaloreita. Se myös ehkäisee lihavuuteen liittyvän rasvamaksan kehittymistä.

Jos haluat kasvattaa ursolihapon saantia, omenat on syytä nauttia kuorineen. Jos syöt hedelmän kokonaisena, on ehdottoman tärkeää syödä luomua, jotta et altistu tulehdusta aiheuttaville torjunta-aineille. Omenankuorien lisäksi myös rosmariinissa on ursolihappoa.

Vastaavasti tummien viinirypäleiden tulehdusta torjuvat ominaisuudet johtuvat resveratrolista. Tämä yhdiste on tunnettu jo pitkään, ja sen tiedetään edistävän terveyttä ja pidentävän elinikää, kiitos tulehdusta lievittävien ja antioksidatiivisten ominaisuuksiensa. Tämän yhdisteen vuoksi punaviiniä ylistetään sen terveyshyödyistä. Kuten omenoissa, tätä hyödyllistä yhdistettä on viinirypäleiden kuorissa, joten älä kuori viinirypäleitä ennen syömistä. Muista myös valita luomua.

Eräässä tutkimuksessa, joka julkaistiin Journal of Agriculture and Food Chemistry -lehdessä, tutkijat havaitsivat että resveratrolin vaikutus kohdistuu yksinomaan pahalaatuisiin soluihin tuhoten ne vahingoittamatta terveitä soluja. Lisäksi resveratroli vaikuttaa insuliiniresistenssiin ja vähentää oksidatiivista stressiä.

Näin ollen ei pitäisi yllättyä että nämä kaksi voimayhdistettä olivat uraauurtavan tutkimuksen tähtiä. Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että omenankuorien ursolihapon ja tummien viinirypäleiden resveratrolin yhteisvaikutus voi estää syöpäsoluja ottamasta glutamiinia, jota ne tarvitsevat selviytyäkseen. Ja mikä parasta, ravinteet imeytyivät hyvin ja hillitsivät kasvainten kasvua hiirillä myrkyttämättä terveitä soluja.

Tämä uusi ja lupaava tutkimus voi olla ilouutinen kaikille, joilla on eturauhassyöpä ja jotka haluavat välttää kemoterapiaan liittyvät vaarat. Se myös korostaa terveellisten hedelmien merkitystä ruokavaliossa, sillä niiden avulla taudit pysyvät loitolla. Lisäksi se voi inspiroida tutkijoita tarkastelemaan monia muita planeetallamme kasvavia kasviyhdisteitä löytääkseen turvallisia hoitoja ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä moniin nyky-yhteiskunnan kohtaamiin sairauksiin.

 

Lähde: Natural News

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat