”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.”

Nicholas Kollerstrom

Norjan pommi-iskujen taustalla talous ja geopolitiikka?

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,64
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Onko pommi-isku läpsäys Norjan sormille sekaantumisesta globalistien agendaan?

Norjan verilöylyn tapahtumien tiedotus valtamediassa on ollut ristiriitaista ja sekavaa.

Mitkä tiedossa olevat seikat tukevat sitä, että Oslon pommi-iskut ja saarella tapahtunut joukkoteloitus voisivat olla muutakin kuin yksinäisen hullun työtä?

Varmuudella tiedossa olevat asiat ovat seuraavanlaisia:

Norja on antanut tukensa Palestiinan itsenäisyydelle. Asia on tulossa YK:n äänestykseen syyskuussa. Norjan pääministeriötä pommitettiin.

Norja on myös peruuttanut tukensa Libyan pommituksille ja aikonut vetäytyä NATO-operaatiosta. Oslon kadulla räjähtäneen lannoitteista rakennellun yksinäisen autopommin usean rakennuksen sisällä -jopa yläkerroksissa- aiheuttamat tuhot viittaavat pikemminkin useaan pommiin tai sotilasteknologiaan.

Lisäksi alueelta ei ole löytynyt jälkiä lannoitteista, alue myös kammattiin räjähdysaineasiantuntijoiden toimesta vain vuorokautta aiemmin. Alueella oli nimittäin meneillään terrorisminvastainen harjoitus, aivan samoin kuin oli tapahtunut Lontoon pommi-iskujen ja WTC-tornien iskun aikaan. Jostain syystä miltei jokaista suurta terrori-iskua näyttää edeltäneen samantyyppiseen skenaarioon perustuva turvallisuusharjoitus.

Norja jäädytti 42 miljoonaa dollaria Kreikalle meneviä tukimaksuja. Norjan päätös oli isku niille, jotka ovat pyrkineet jatkamaan ja lisäämään Kreikan hirvittävää velkakriisiä.

Lisäksi Norjan pääministeri Jens Stoltenberg näpäytti pankkeja, Euroopan Unionia ja amerikkalaisia heinäkuisessa puheessaan: ”Oikeisto sekä Euroopassa että kansainvälisesti on sanonut, että verohelpotukset tuovat taloudellista kasvua. Niin ei ole tapahtunut. Jos Yhdysvallat olisi säilyttänyt sellaisen veromallin mikä sillä oli presidentti Clintonin aikana, maan velkaongelmat olisi ratkaistu. Jos Euroopassa olisi sama veroaste kuin Norjassa, suurin osa Euroopan velkaongelmaa olisi ratkaistu”.

Pääministri Stoltenbergin puhe seurasi ministeri Morten Søbergin kesäkuisia toteamuksia globaalin velka- ja finanssikriisin syistä ja seurauksista. Søberg haukkuu virkistävän railakkain sanavalinnoin ja hyvin perusteluin kansainvälisen finanssijärjestelmän vastuuttomuudesta, ahneudesta, olemattomasta sääntelystä ja tolikuttomasta käytöksestä, jotka olivat -ja ovat- syynä kasvaneeseen systeemiseen riskiin. Puolustusministeri Jonas Gahr Støren puolestaan pöllytti kesäkuussa NATO:a. Norjan kansa ja norjalaiset poliitikot ovat osoittaneet kunniallisuutta ja selkärankaa.

WikiLeaks paljastusten mukaan Norja harkitsi NATOsta eroamista. Heti iskun jälkeen Yhdysvallat kiirehti tarjoamaan Norjalle NATOn suojelusta.

London Daily, maineeltaan NATO:lle läheinen lehti kertoi WikiLeaks-vuodosta, jonka mukaan CIA:lla on suunnitelma Norjan hallituksen kaatamiseksi.
Muita varmasti tiedettyjä asioita ovat se, että Norja katkaisi öljyn toimituksen Israeliin ja että Norjan öljyministeriötä pommitettiin.

Utøyan saarella ammutut nuoret olivat puoluenuoria. Heidän puheenjohtajansa Pedersen oli juuri vähän aiemmin julkisesti vaatinut puolueen nuoriso-osaston nimissä, että Israel ja Ariel Sharon oli saatettava edesvastuuseen palestiinalaisia vastaan tehdyistä sotarikoksista sekä asetettava kauppasaartoon. Saarella järjestettiin ilmeisesti myös joukkokokous Palestiinan puolesta ampumista edeltävänä päivänä.

Seuraavana päivänä 87 nuorta surmattiin.

Tekijäksi nimetyllä Breivikillä, lähteestä riippuen, on tai ei ole sotilastaustaa. Kuitenkin pommi-iskun junaileminen Oslossa valvotulle alueelle, jossa on hallintorakennuksia sekä saaren surmatöiden järjestelmällisyys viittaavat sotilasoperaatiotasoiseen suunnitteluun, organisointiin ja toteutukseen.

Tutkija Daniele Ganserin kirja Naton salaiset armeijat: Operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa kertoo autenttisiin asiakirjoihin nojaten Euroopassa olleista -ja yhä olevista- niin kutsutuista stay-behind armeijoista, joita NATO muodosti Eurooppaan äärioikeistolaisista armeijan ja poliisin edustajista, virkamiehistä, poliitikoista ja liike-elämän edustajista maiden viranomaisten ja hallitusten tieten. Monet äärioikeistojärjestöt ovat salaisten palveluiden luomuksia. Näiden stay-behind armeijoiden tiedetään tehneen suurimman osan Euroopassa tapahtuneista terroriteoista, vaikka syytä onkin pyritty sysäämään milloin millekin taholle, aina päivän poliittisen tarpeen mukaan.

Veterans Today huomauttaa suoraan, että autopommi oli todennäköisesti harhautusta, ja viittaa suoraan tiedustelupalveluihin, koska ”ne ovat ainoat nykyään jotka puuhastelevat moista”. Veterans Today on sivusto, jossa armeijan eri aselajien ja tiedustelupalvelun veteraanit kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia.

Varhain marraskuussa 2010 Oslon television TV2 paljasti laajan verkoston olemassaolon. Verkosto koostui Yhdysvaltain tiedustelupalvelun värväämistä ja palkkalistoilla olevista apureista ja informanteista, joista suuri osa oli eläkkeellä olevia poliiseja ja muita viranomaisia. SIMAS-verkoston tarkoitus oli tarkkailla Yhdysvaltain politiikkaa kritisoivia norjalaisia sekä tiedottaa heistä Yhdysvalloille.

Muuan värvätyistä kuului Norjan terrorismin vastaiseen yksikköön.

Yhdysvaltojen mukaan norjalaiset tiesivät vakoilusta -ja heidän on joka tapauksessa pakko väittää niin- norjalaisten kiistäessä asian. Ei siis ihme, jos välit ovat tulehtuneet.

NATO:n, Yhdysvaltain ja Israelin yhteistyö on vahvaa niin talous-, sotateollisuus-, tiedustelu- ja muissa asioissa. Israel on ollut erillissopimuksella käytännöllisesti katsoen NATOn jäsen vuodesta 2005.

Iskujen jälkeen puhunut pääministeri Stoltenberg teki selväksi, että Norjaa ei pommittamalla tai ammuskelemalla alisteta, vaikka Norja on pieni maa.

Puheen sanavalinta herätti tunteen, että hän puhuu jollekin määrätylle taholle.

Valtamedian (uutistoimistot, lehdet, tv-kanavat. radioasemat, Hollywood jne.) omistuksesta on globaalisti noin 95–98% juutalaisten käsissä. Arviot vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta joka tapauksessa luku on suuri.

Tätä taustaa vasten median tarjoilema Yksinäisen Hullun-teema vaikuttaa ohuelta ja saa aikaan toiveen, että muitakin vaihtoehtoja tutkittaisiin.

 ———–

Lähteet:

http://www.youtube.com/verify_age?next_url=http%3A//www.youtube.com/watch%3Fv%3D0m-rhRYx7Xg%26skipcontrinter%3D1

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/114166-nain-kommentoi-anders-breivikin-isa

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=710

tekijäksi epäillyn Breivikin fb-sivut

http://mg.co.za/uploads/2011/07/23/andersbehringbreivikfacebook.pdf

http://en.wikipedia.org/wiki/Anders_Behring_Breivik

http://twitter.com/AndersBBreivik

– linkit toiminnassa 23.7.2011 kello 12:17

http://www.scribd.com/doc/60705175/Anders-Breivik-From-Document-No

http://www.regjeringen.no/en/dep/oed/whats-new/speeches-and-articles/the…

http://www.regjeringen.no/en/dep/ud/Whats-new/Speeches-and-articles/spee…

http://www.regjeringen.no/en/dep/fin/aktuelt/taler_artikler/taler_og_art…

http://www.infowars.com/oslo-bombing-why-would-terrorists-attack-near-empty-office-building-on-public-holiday/

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/114136-tieto-muuttui-julma-murhaaja-metsasti-uhrejaan-yksin

http://www.vg.no/nyheter/innenriks/oslobomben/artikkel.php?artid=10080704

http://en.wikipedia.org/wiki/Anders_Behring_Breivik

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=702

http://www.dn.se/nyheter/varlden/manniskokroppar-lag-ustrodda

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=701

Exclusive: The Oslo Terrorist in His Own Words: Bomber Predicted ”Europe soon will burn once again””

.

Washington Times. http://www.washingtontimes.com/blog/robbins-report/2011/jul/23/oslo-terrorist-his-own-words/

http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article4180849.ece?service=bildeviser&nr=0&felt=title

http://www.prisonplanet.com/oslo-terror-whose-agenda-does-it-serve.html

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=709

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjan+tapahtumat+HSfi+seuraa+hetki+hetkelt%C3%A4/1135267978475

Katrandjian, Olivia. ”Norway Attacks Suspect’s Video Tells Conservatives ’Embrace Martyrdom’ – ABC News”.

Russian and Nato jets to hold first ever joint exercise
Russian and Nato fighter jets will hold their first ever joint exercise next week, teaming up in a bid to prevent attacks such as the September 11, 2001 strikes on the United States, the alliance has announced.
5:31PM BST 01 Jun 2011
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/russia/8550653/Russian-and-Nato-jets-to-hold-first-ever-joint-exercise.html

http://yle.fi/uutiset/teksti/teemat/Norjan_tragedia/2011/07/europolilta_erikoisyksikko_tutkimaan_pohjoismaiden_aarioikeistoa_2743231.htm

http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan_tragedia/2011/07/europolilta_erikoisyksikko_tutkimaan_pohjoismaiden_aarioikeistoa_2743231.html

http://www.prisonplanet.com/oslo-terror-whose-agenda-does-it-serve.html%20>

http://www.prisonplanet.com/oslo-bombing-tied-to-cia-linked-terrorist.html

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=700

Frimurer Anders Behring”

.

Norwegian Terror Suspect Has ’Admitted Responsibility’ For Attacks, Lawyer Says”.

 FoxNews.com. 2010-04-07. http://www.foxnews.com/world/2011/07/23/norwegian-terror-suspect-has-admitted-responsibility-for-attacks-lawyer-says/

”Oslo Bombing: Anders Breivik Confesses to Releasing YouTube Video, 1,500 Page ’Declaration of Independence’ – International Business Times”

 http://www.ibtimes.com/articles/185735/20110723/oslo-bombing-anders-beivik-confesses-to-releasing-youtube-video-1-500-page-declaration-of-independen.htm

kuva saaresta
http://media.aftenposten.no/archive/01514/_SCC-AIPub_A-l_pet_1514872x.jpg

 kuvia Breivikista. Kuvat näyttävät väärennetyille. http://www.ibtimes.com/articles/185770/20110723/anders-breikviks-photos-portraits-in-military-masonic-and-diving-suit-garb.htm

Tv2.no. http://www.tv2.no/nyheter/prosjekt/frimurer/losjer/soilene/medlem/80189

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2017709/Pictured-The-blond-Norwegian-32-arrested-holiday-island-massacre-linked-Oslo-car-bomb-blasts.html

http://debka.com/article/21142/

http://rt.com/news/shooting-norway-utoya-island/

Brønnøysundregistrene – Nøkkelopplysninger fra Enhetsregisteret”

(in Norwegian).

Brønnøysund Business Register. NO: Ministry of Trade and Industry. 2009-05-18. http://w2.brreg.no/enhet/sok/detalj.jsp?orgnr=994089269

Breivikin Facebook -sivu http://mg.co.za/uploads/2011/07/23/andersbehringbreivikfacebook.pdf

http://dcarlos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78765-norjan-pelastustoimet

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2017938/Norway-attacks-Survivors-tell-police-attacks-different-areas-Utoya.html

http://www.jihadwatch.org/2011/07/who-added-christian-and-conservative-t…

Norway killer attacked multicuturalism, Islam online”

.

Reuters. http://www.reuters.com/article/2011/07/23/us-norway-killer-idUSTRE76M1P420110723.

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache%3ANRFpYeOBeS4J%3Anb…

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/07/1364635/oslossa-meneillaan-poliisioperaatio—useita-ihmisia-otettu-kiinni

”Anders Behring Breivik: profile of a mass murderer”.

The Guardian. http://www.guardian.co.uk/world/2011/jul/23/anders-behring-breivik-norway-attacks.

http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2011/07/23/article-2017938-0D1F4D4300000578-895_634x324.jpg

Pågrepet 32-åring kalte seg selv nasjonalistisk”

(in Norwegian). Verdens Gang. http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10080610

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/07/1364643/breivikin-isa-shokissa-luki-poikansa-hirmuteoista-internetista

On 10.07.2002, Mrs. Eva Kristin Hansen, the leader of the Norwegian Labor Party Youth Movement (AUF), called upon the Attorney General of Norway to investigate whether ”Israel’s Prime Minister Ariel Sharon and other Israeli leaders can be put on trial for crimes they committed”

Profile: The Christian Extremist Suspect in Norway’s Massacre”

.

The Atlantic. http://www.theatlanticwire.com/global/2011/07/christian-fundamentalist-charged-death-toll-norway-soars-past-90/40321/.

http://norskisraelsenter.no/engl/auf-sharon-vg-engl.htm

http://theintelhub.com/2011/07/23/you-will-not-bomb-us-into-silence-norway/

http://www.israelbehindthenews.com/bin/content.cgi?ID=1509&q=1

Norwegian Labor Party Youth Movement (AUF) Demands that Ariel Sharon and Other Israeli Leaders be put on Trial.

http://sunnuntaikolumnisti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78781-hommaforum-on-suljettu

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2017938/Norway-attacks-Survivors-tell-police-attacks-different-areas-Utoya.html

Erlanger, Steven; Shane, Scott (July 23, 2011). ”Christian Extremist Charged in Norway”. New York Times.

Norway police say 84 killed in Utoeya shooting”

. Reuters. 23 July 2011. http://www.reuters.com/article/2011/07/23/us-norway-killings-police-idUSTRE76M0SF20110723

Norway suspect admits responsibility”

. Sky News. http://www.skynews.com.au/topstories/article.aspx?id=641833&vId=.

Norwegian massacre gunman was a right-wing extremist who hated Muslims”

. Daily Mail (UK). 22 July 2011. http://www.dailymail.co.uk/news/article-2017851/Named-The-blond-Norwegian-32-arrested-holiday-island-massacre-linked-Oslo-bomb-blasts.html

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

55 Kommentit

  1. Bravot artikkelille. Se on napakymppi. Israelin natsihallinnolla on nyt kovat piipussa ja hätä kädessä, kun Palestiinalaisvaltion tunnustaminen pääsi alkamaan. Mossad toimii täydellä höyryllä ja on alkanut ilmeisesti monta operaatiota.Kyproksella räjähti koko armneijan asevarasto. Maa oli juuri lähtenyt Palestiinan tunnustajiin. Asiaa ajanut ministeri erosi ja pian kai koko hallitus. Isku kai katkaisi kamelin selänja koko maa ajautunee samanlaiseen holhoukseen kun Kreikka. Tämä ei lupaa hyvää Palestiinan asialle, sillä Kreikkakin laitettiin ilmeisesti EU:n ja velkojien määräyksestä osallistumaan tiukasti Gazan saartoon (ja siis joukkotuhontaan).

    (0)(0)
  2. Granaattiomena

    No joo. Kyllähän artikkelissa oli faktaa ja linkityksiä sen verran että taitaa mennä piakkoin maailmankirjat aivan uuteen kuosiin

    (0)(0)
  3. Riikka Söyring

    Granaattiomena,

    lueskelin aamulla kiinnostuneena Ruotsin noin vuoden takaisista pommi-iskuista. Kirjoittajan mukaan iskuja edelsi Ruotsissa pro-Palestiina-liikkeen vahvistuminen ymv.
    Täytyy katsastaa sitäkin asiaa tarkemmin.

    (0)(0)
  4. Joopa se joo

    Salaliitto-huuhaan lisäksi tässä on minusta aineksia ns. vihapuheeseen, joka nyt on nostettu voimakkaasti esiin.

    (0)(0)
    • Stoltenbergkö pitäisi laittaa syytteeseen ? Vai Daniele Ganser ? Morten Søberg ? Vai kaikki jotka ei usko viralliseen salaliittoteoriaan ?

      (0)(0)
  5. Hyvä ja asiallinen artikkelihan tuo on, olisipa muissakin lehdissä yhtä painavaa asiaa vaan kun ei ole, mitä te valitatte? Jos kirjoittaja on syventynyt aiheeseen niin paljon, että iltiksestä kaiken sivistyksensä ammentava lukija joutuu hämilleen, reaktio on juuri tuota tavanomaista vonkumista. Empatiat ja sympatiat lehdelle, kun osa lukijakunnasta vaan on niin tuhannen junttia, että menee helmiä sioille luvattoman paljon. Sanansaattajan osa ei ole niitä kiitollisimpia. Totuuden torvesta puhumattakaan.

    Kun esimerkiksi sanon käsitykseni, että kuussa ei ole ihminen koskaan käynyt, vastustajien armeija kokoaa rivejä sopulien ja lammaslauman tavoin ja huutaa Määääääää tiedän, että on käyty, oon nähny tv:ssä ja lukenu ja on siitä koulukirjassakin sanottu, niin kerta. Pyhä yksinkertaisuus tätä suomalaisten tyhmyyttä. Alkaa jo lähennellä keskivertoamerikkalaista valkoista ja afrikklaista mustaa. Usalaisille kun näytetään Oskarilla palkittu oma dokumentti siitä, miten oma johto teki ihmiskunnan historian suurimman talousrikoksen ja varasti lähes kaiken rahan kaikilta kansalaisilta, verorahat ja eläkerahastot, ei siellä tavalliset ihmiset edes ihmettele.

    (0)(0)
    • Niin, ja mitä lannoiteräjähdykseen tulee: Kun Oulussa 1961 räjähti Typpitehdas, pukkasi paineaalto ikkunat ainakin keskustan rakennuksista sisään, ei ulos. Nimimerkki paikalla ollut silminnäkijä.

      (0)(0)
      • Räjähdyskohdasta ilma sinkoaa pallomaisena laajenevana paineaaltona pois päin. Ja kun ilma jostakin sinkoaa johonkin, syntyy myös alipaine. Noin iso jytky aiheuttaa voimakkaan paineaallon ja voisi kuvitella että myös alipaineen. Alipaine on voinut olla se, joka imaisi ikkunalaseja ulospäin. Ilmassa lentävät räjähdyskappaleet, tärähdykset ja paineaalto sinänsä särkevät ikkunat sisäänpäin. Alipaine voisi selittää sen, että ikkunoina ja myös muita rakenteita on pullahtanut ulos. Kuvista en pysty noita päättelemään.

        (0)(0)
        • Riikka Söyring

          juha,

          ikkunoiden särkymisen ja lasin sinkoilun suunnan yksi selitys voisi olla tupla- tai triplalasit jollaisia näissä meidän pohjoisissa maissa tavataan harrastaa.
          Eli ensimmäinen/ulommainen lasi törmää sisälaseihin ja sinkoaa ulos ennen kuin paineaalto rikkoo sisemmät lasit.

          Hahmottamista helpottaisi varma tieto siitä, millä kohtaa räjähti. Valtamediassa olen nähnyt kolme eri vaihtoehtoa eli
          1) keskellä virastotaloaluetta jolloin auto olisi pysäköity kadulle
          2) virastotalon kanttiinin eteen lipan alle virastotalon oviaukon lähelle
          3) kadulla mutta lähempänä suihkulähdettä

          Kunhan valvontakameroiden nauhat aikanaan julkaistaan, saa (toivottavasti!) moni kysymys vastauksensa.
          Kuten:
          – oliko Breivikillä apua, noutiko joku hänet virastotalon edestä pommiauton pysäköimisen jälkeen? Kuka?
          – jatkoiko Breivik matkaa bussilla tmv.
          – oliko Breivikillä poliisiunivormu jo tuolloin yllään (jos, niin miksi paikan vartijat eivät reagoineet vuokrapakulla ajelevaan poliisiin?)
          – eikö Breivikillä ollut poliisiunivormua yllään. Jos ei, missä hän vaihtoi univormun ylleen ennen saarelle menoaan?
          jne

          Omien sanojensa mukaan Breivik halusi saada aikaan mahdollisimman suuren uhrimäärän. Miksi hän valitsi yleisen lomapäivän jolloin virastossa työskentelevistä 1600 henkilöstä vain noin 190 oli paikalla?
          Breivik ei voinut olla tietämätön yleisestä lomapäivästä eikä virastotalon työajoista ja -tavoista.
          Loma-aikana myös katuruuhka on usein arkipäivää pahempi joten aikataulu on täytynyt olla sen mukainen.

          (0)(0)
          • Riikka,

            Mahdollisia selityksiä ovat…

            Spekulaationi perustuu seuraaviin kuviin.

            Mielestäni tämä kraateri on valtiotalon edessä. Taipunut betonilippa näkyy vas. yläkulmassa:

            http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/oslon-pommi-teki-valtavan-kraatterin-parkkihalliin/art-1288404160546.html

            Näistä kuvista näkyy öljy- ja energiaministeriön sijainti sammakkoperspektiivistä:

            http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/oslossa-rajahti-valtava-pommi-uutiskuvakooste

            Kuvien perusteella pommi on ollut siis valtiotalon edessä ja se on ottanut vastaan kovimman paineiskun. Toki osa paineesta on purkautunut kadun alapuoliseen tilaan, olipa se parkkihalli tai mikä hyvänsä. Öljy- ja energiaministeriö on ollut lähin rakennus kadun toisella puolella. Se, että nimen omaan ylimmät kerrokset ovat syttyneet, selittyy sillä että paineaalto on sivusta katsottuna viuhkamainen ja kolmiulotteisesti tarkasteltuna pallomainen, on edennyt siis valtiotalon edustalta viistosti ylöspäin kohti öljy- ja energiaministeriötä. Paineaalto ja sen mukana kuumat ja palavat kappaleet ovat menneet ikkunasta sisään ja tulleet nurkan takaa ulos. Alipaine voi selittää ikkunoiden rikkoutumisen kauempana. Betonilippa on taipunut alaspäin painovoiman vaikutuksesta. Paine on nostanut sitä ensin ylös ja painovoima sitten alas. Edestakainen liike on saanut rakenteet murtumaan. Sama koskee muitakin rakenteita kun ensin paineaalto eli ylipaine työtää yhteen suuntaan ja alipaine sitten toiseen suuntaan. Myös kuumuus voi vaikuttaa ikkunoiden hajoamissuuntiin, ts. suuret lämpötilaerot.

            (0)(0)
        • Riikka Söyring

          juha,

          nuo linkkisi ovat uudempia (torstailta) ja tuovat lisää tietoa.

          Magneettiin tulevat jutut ovat taittoaikataulun takia valmiinä yleensä maanantaina jolloin jää vielä vajaa puolitoista vrk tietojen korjaamiseen ja päivittämiseen jos uutta tietoa on tullut ja saatavilla. Keskiviikkona ei vielä silmääni ollut osunut muuta kuin kolme eri hahmotelmaa pommin sijaintipaikasta.

          Tieto pommin koostumuksesta olisi sekin hyvä. Tähän asti esitetyissä arvioissa on useiden satojen kilojen heittoja mikä kilomäärä taas vaikuttaa pommiauton ajettavuuteen ja nopeuteen – ja tietenkin itse pommin tehokkuuteen.

          Todella odotan valvontakameroiden nauhoja.

          Ihan siksikin, että uskon ettei (uhrien omaisten tai yhteiskunnan) paranemista voi tapahtua ennen kuin asia on perin pohjin, avoimesti ja läpinäkyvästi selvitetty. Väärän tai osatiedon pohjalta tehdyt (poliittiset) ratkaisut ovat yhteiskunnan rakentamisen kannalta turmiollisia.

          (0)(0)
          • Riikka Söyring

            Finian Cunnigham esittää mielenkiintoisen näkökulman median ja hallitusten vastuusta Norjan tapahtumiin
            http://en.m4.cn/archives/22208.html

            Kirjoittaja on irlantilainen, joten hänellä lienee omakohtaista kokemusta terrorismista, valtion harjoittamasta terrorismista sekä median ja hallitusten toiminnasta.

            (0)(0)
          • Finian Cunninghamin viimeinen lause tiivistää asian hyvin. Totta kai tässä ilmapiirissä terrori-isku laitetaan spontaanisti islamistien piikkiin. Tämä koskee niin mediaa kuin yksittäisiä kansalaisiakin.

            Mutta mitä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä tehdään, sitä suuremmaksi kasvaa korttitaloa muistuttava ajatusrakennelma ja myös virheiden mahdollisuus. Viittaan näihin spekulaatioihin tiedustelupalvelujen, viranomaisten ja hallitusten osuuksista. Voivat olla mukana tai olla olematta.

            (0)(0)
          • Riikka Söyring

            juha,

            ”Mutta mitä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä tehdään, sitä suuremmaksi kasvaa korttitaloa muistuttava ajatusrakennelma ja myös virheiden mahdollisuus. Viittaan näihin spekulaatioihin tiedustelupalvelujen, viranomaisten ja hallitusten osuuksista. Voivat olla mukana tai olla olematta.”

            Totta tuokin.

            Itse olen sitä mieltä yleensäkin (myös omista teksteistäni, huom!) että Uskoa ei tarvitse mutta ajatella täytyy.

            Eli onko järkevää niellä maistelematta median tarjoilema annos, sellaisenaan?

            A-Qaidan tarjoileminen joka yhteydessä on samaa kuin tarjoilla syy jatkaa ”Sotaa terrorismia vastaan” ja kun se jatkuu, kuka siitä tienaa?
            Kuka vaalirahoittaa poliitikkoja?
            Miksi?
            Mitä poliitikko voi rahoittajalle antaa?
            jne

            Se on vähän sellainen nelikanta-malli,nuo keskinäiset hyötymis- ja riippuvuussuhteet.

            Lisäksi al-Qaidaa tarjoilemalla ajetaan euroatlanttisia yhteistyösopimuksia monellakin sektorilla.

            (0)(0)
          • Riikka,

            Antiikin Roomassa vehkeiltiin oikein kunnolla, joten miksipä kaikki se ei olisi mahdollista nykyäänkin. Ja totta kai on hyvä, jos rohkaistaan ajattelemaan itse.

            Suuret linjat voivat aivan hyvin mennä niin kuin esim. sinä esität. Kuka hyötyy ja ketä haittaa jne.

            Mutta sitten kun lähdetään yksittäistä tapausta pala palalta sovittamaan suurempaan kokonaisuuteen, epävarmuus kasvaa. Esim. Breivik ei olekaan Breivik ja sitten etsitään kuvista vahvistusta sille. Jos Breivik ei ole Breivik, hänen vanhempansa, koulukaverinsa ja muut tutut täytyy olla keksittyjä jne. Vaikeaksi menee. Tai sitten todellinen Breivik makaa meren pohjassa ja hänen näköinen ukko teki iskut. Mies olisi pitänyt olla todella hyvin valmennettu, että hän menisi Breivikistä kaikin puolin.

            Se hieman häiritsee, että syyllinen haetaan aina samasta suunnasta. Sitten haetaan tukea sille. Jos kerran kritisoidaan lukkoonlyötyjä mielipiteitä, miksi tietyn tahon syyllisyys on aina muka niin itsestään selvä, siis lukkoon lyöty. Todellista vapaa-ajattelua olisi se, että tämänhetkisestä ja aiemmasta tiedosta huolimatta tarkasteltaisiin asioita avoimesti, antamatta aikaisemman tiedon ohjata liikaa ajattelua.

            (0)(0)
    • Hmm,

      Millainen asiantuntemus sinulla on mm. avaruus- ja rakettitieteestä?

      (0)(0)
      • Hei juha. Kysyt tietämystäni Muun muassa avaruus- ja rakettitieteestä?? Kyllä rajallinen tietoni pohjautuu saatavilla olevaan kirjallisuuteen ja lapsena kirjastosta lainattuihin hengenvaarallisiin raketinvalmistusoppaisiin ja osin Tieteen kuvalehden ja muiden alan lehtien artikkeleihin. Kokemusta on myös lapsena tehdtystä puisesta tykistä, joka ei ampunutkaan pään kokoista kiveä maalina olleeseen savipenkkaan vaan kotitekoinen tykki räjähti paikallaan. Osia nousi taivaalle arviolta 150 merin korkeuteen.

        (0)(0)
        • OK.

          Entä miten on, löytyykö kyseenalaistajia sellaisista, jotka ovat työskennelleet/työskentelevät ammatikseen esim. avaruus- tai rakettitieteen parissa? Tällaisia ihmisiä on paljon ympäri maailmaa. Tietääkö kukaan mistä lnternetistä löytyisi asiantuntijaskeptikoita?

          (0)(0)
          • Luultavasti ne löytyyvät hautuumaalta tai funnyfarmilta, kun leimataan järjestelmällisesti hulluksi ja aikanaan arvostettu asiantuntemuskin on historiaa. Vertaa esimerkiksi erikoislääkäri Antti Heikkilää yleiseen vastustukseen. Tottakai kiinnostaisi kuulla alan ihmisen kannanotot, mutta harva taitaa uskaltaa kertoa mitä mieltä itse on.

            (0)(0)
          • Eihän tässä auta sitten muu kuin itse opiskella.

            Väitetään, että 1970 hieman alle joka kolmas amerikkalainen epäili kuulentoja. Et ole siis yksin. Kai tuohon porukkaan joku asiantuntijakin mahtuu.

            Totta kai ihminen epäilee sellaista mitä ei itse näe eikä ymmärrä miten se on mahdollista toteuttaa.

            (0)(0)
          • Juu kyllähän se ihmetyttää, ettei kuukävelyssä taustalla ole missään kuukuvissa tähtiä ja onhan se mersunkokoinen kuuautokin melkoinen ihmetyksen aihe, kun miettii kuinka tuhannen pieni se kuumoduli oli. Sillä taisi olla talli tai se oli amerikkalaista puhallettavaa mallia tai vedettiin sinne hatusta. Ei se kuussakäynti sinänsä ihmetyttäisi ja menisikin täydestä melko helposti, mutta ne valtavat epäkohdat ja epäjohdonmukaisuudet ihmetyttää, mitä asiaan liittyy. Siihen taas ei tarvita korkeakouluja, vaan riittää hyvinkin terve epäily, ajattelu ja päättelykyky.

            (0)(0)
      • Miksieivät jenkit ole pysyneet kuvaamaan kuusta sinne muka jättämiään romppeita? Miksi on yritetty väittää kärpäsenkakan näköistä varjoa ja kiveä sellaiseksi? Miksi on levitetty vuosia väitteitä, että ne romppeet olisi kuvattu moduleita ja kuuautoja myöten? Miksi uho pian tapahtuvasta kuvaamisesta on kerta toisensa jälkeen osoittautunut propagandaksi?

        Miksi kuukuvat ovat feikkejä?

        Minulla on kuva mielesä, että äitini olisi sanonut kuuautoa valheeksi ja että amerikkalaisten olisi pitänyt valehdella hieman vähemmän. Nykyisin hän sanoo, että ei ole sellaista sanonut, joten ehkä olen uneksinut.

        (0)(0)
        • Kai ne kävivät kuvaamassa mutta joku romukauppias oli varastanut niistä autoista renkaat
          niin kuvia ei ole viitsitty julkaista 🙂

          Ihan Mersun kokoisia kuuautot eivät olleet, massa oli 210 kg ja auto kulki kuumodulin
          ns. laskeutumisosassa:

          http://en.wikipedia.org/wiki/Lunar_Roving_Vehicle#Deployment

          Runko taittui kolmeen osaan ja myös pyörien akseleissa oli saranat, olethan Jopoja nähnyt.

          (0)(0)
        • Juha Keränen

          Esim. kuumodulin laskeutumisjalusta, mikä on jäänyt kuuhun, on 400 000km päästä katsottuna
          parhaimpienkin instrumenttien erotyskyvyvyn alapuolella.
          Isotkin romut muuttuvat kärpäsenpaskoiksi tarpeeksi kaukaa katsottuna.

          (0)(0)
          • Mutta kuuta onkiertänyt muutama kuvauksia tehnyt luotain. Miksei sekään osaa kuin mitätöntä sipellystä tuottaa? Ja kuitenkin ollaan vuosia uhottu, että edellinenkin otti kuvia. Tai siis sitä een uhottiin. Kuvat olivat surkeat.Monta kertaa on myös uhottu, mutta koko projekti on peruuntunut. Jokut silti laittavat nettiin, että peilitkin olisivat kuvissa selvästi.

            (0)(0)
          • Juha Keränen

            Luotaimet varustetaan tehtävä huomioiden tarpeeksi hyvillä instrumenteilla.
            Kuulentojen romppeiden kuvaaminen ei liene avaruustutkimuksen ykkösprioriteetti.
            Lienee teknisesti mahdollista mutta käsittääkseni maksaisi maltaita.

            Olen itsekin joskus epäillyt kuulentoja, mutta pidän nykyään kuulennot kyseenalaistavia tarinoita
            aika epäuskottavina.

            Usein epäilijät väittävät kuulentoja fysiikan lakien vastaisiksi esitetyn kaltaisella kalustolla.
            Jos näin olisi, olisi itäblokista kyllä aikoinaan esitetty laskelmat joilla lennot olisi todistettu mahdottomiksi.
            Toinen avaruustekniikan suurvalta ei olisi vipuun mennyt.

            (0)(0)
          • Muuten, tein kerran laskelmia että tähtikerhomme korkealaatuisella kaukoputkella, kynälaserilla( vihreä 5mW) ja herkällä kennolla varustetulla järjestelmäkameralla pystyisi amatööritkin periaatteessa havaitsemaan kuuhun jätetyt laserheijastimet. Kuuvalokuviin tulisi heikko vihertävä piste laskeutumispaikan kohdalle ns. 2 sekunnin viiveellä laserpulssista. Näitä lähetettäisiin ja kuvattaisiin kymmeniä – satoja ja otettaisiin keskiarvo. Suurin vaikeus olisi ehkä kohdistaminen, koska pitäisi kohdistaa melko tarkasti laskeutumispaikan suuntaan, muuten kapeakiilaisen laserin vähäiset tehot menee ohi. Parin kilometrin tarkkuus riittää. Se ei kuulosta tarkalta mutta kyllä se kuun etäisyydellä on aika kova vaatimus..

            (0)(0)
  6. moi, kenenköhän laittama on toi breivikin fb sivut? 😀 kun noita sponsored linkkejä katsoo….. 😀 ha!

    (0)(0)
  7. Tällä videolla esitetään käännöksiä israelilaiselta nettisivulta, jossa ylistetään ja ymmärretään Breivikin tekoa tai suhtaudutaan siihen kummallisesti:

    Tuskin tulee edes seurauksia vihapuheista. Myös jutussa on esitetty tuo Pipesin ja muiden neokonservatiivien islam-vihajärjestöjen verkosto, jossa Halla-aho ja hommmakin taitavat olla mukana.

    (0)(0)
    • vai semmosta

      Niin ja sekö sitten tarkoittaa sitä, että joka ikinen juutalainen ja israelilainen on terroristi, murhaaja ja maailmanvaltaa ahnehtivaa yhteiskunnan pohjasakkaa?

      (0)(0)
      • Minua kauhistuttaa riittävästi se, että jossain maassa tuollaisen sanojia löytyyy ja paljon. Viharikoksistakaan siellä ei juuri tuomita ja vihata saa.Lisäksi isellä si koskaan ole monikulttuurisuutta sallittu. Kuitenkin Israel määrää ja pakottaa muille monikulttuurisuuden ym. viharikokseksi voidaan sanoa mitä hyvänsä.

        (0)(0)
  8. penan anis

    poikia (tyttöjä) vaan pelottaa kuulla totuus, saattaa oma pikkuinen maailma vaikka muuttua jos
    uskoo näitä ”salaliittohörhöjuttuja”, mitkä osoittautuvat pienellä tutkimisella melko pitkälle tosiksi.
    toki se tutkimus vaatii sellaisten ”laatu” lehtien kuin iltalehti ja sanomat pois heittämisen, mutta eihän se kannata koska siellä kyllä kerrotaan kuinka asiat oikeasti on. tv- uutisia kannattaa myöskin seurata niin ei pääse viisastumaan liikaa…

    (0)(0)
  9. Ai Sokrateskin haluaa alistua Israelille. Niinnykyäänhän faktojenkin esittäminen voidaan tulkita viharikokseksi oikein lain mukaan. Vain taivast on rajana tulkinnoissa. Mutta tämän palstan kaksi kirjoittajaa ovat tietoisia siitä, mistä on kysymys. Viharikoslait vaati äädettäväksi jutalaislobby USA.ssa ja Euroopassa ja ne on säädetty siksi, että Israel saisi määrätä, mitä kukin saa sanoa.

    (0)(0)
  10. possiblenot

    Minkä takia ihmiset nyt haluavat hiljentää vihdoin erimieltä olevan uutislähteen? Eikö kaikkia vaihtoehtoja kannata kuitenkin punnita ja tehdä sitten johtopäätös? Onneksi vielä ei sensuroida toisinajattelijoita.. kyseenalaistaminen ei ole rikos ennenkuin siitä tehdään sellainen. Ajatelkaa myös ITSE hyvät ihmiset, maailma on kuitenkin paha paikka.

    (0)(0)
  11. ihmettelijä?

    Jaskalle sanoisin: Pientä rajaa..

    (0)(0)
  12. Riikka Söyring

    Jaska,

    ällistytät minua. Miten saat tuosta vihapuhetta?
    Jos olisin sanonut ”amerikkalaiset/englantilaiset/venäläiset/ortodoksit /whatever omistavat niin ja niin paljon maailman mediasta globaalisti” tmv. olisiko se tulkittu vihapuheeksi?
    Ei. Se olisi tulkittu niin, että kerron asian: kuinka paljon he omistavat mediasta globaalisti.
    Vihapuheeksi lauseen siis muunsi sanan juutalainen käyttö?
    Miksi näin?
    Mitä minun pitäisi sanoa, miten ilmaista asia jos tarkoitan juutalaisten omistavan niin ja niin paljon maailman mediaa enkä mitään muuta?

    Huomautan myös, että juutalaiset eivät -minun mielestäni- ole mitenkään homogeeninen ryhmä. Minua paremmin siitä kertonee se, että Israelissa on parhaillaan RT Newsin mukaan meneillään Netanyehun hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Siellä vaaditaan sosioekonomisia ja poliittisia uudistuksia. Myös palestiinalaisten kohtelu on saanut osakseen kasvavaa kritiikkiä.

    Tunnut myös uskovan, että vihaan amerikkalaisia.
    Väärin. Pidän tuntemistani amerikkalaisista kovasti, samoin pidin USAsta. Heidän hallituksistaan en sen sijaan ole pitänyt. Minusta mukavat amerikkalaiset ansaitsisivat parempaa.

    Pidän suomalaisistakin. Mutta Suomen hallituksista en pidä, ja se ei johdu henkilöistä tai henkilöiden puoluetaustasta vaan niistä päätöksistä joita he hallituksessa istuessaan ovat suomalaisia koskien tehneet. Näihin tekoihin -ja vain niihin- arvosteluni kohdistuu kun kirjoitan lehtiartikkelia.

    Blogissani -joka on eräänlainen päiväkirjan ja keskustelun avausten yhdistelmä- saatan käyttää railakkaampaa kieltä mutta siitä huolimatta arvostelu kohdistuu tekemiseen, ei henkilöön.

    (0)(0)
    • Riikka Söyring

      Unohdin! Jaska ei luota RT Newsiin. Tässä siis Al Oufokin juttua 150 000 kaduilla olevasta Israelin kansalaisesta http://www.aloufok.net/spip.php?article4978

      (0)(0)
    • Riikka Söyring

      Jaska,

      olen kyllä tietoinen siitä että nykyinen poliittisesti korrekti muoto vaatii kertomaan neekerin tekemästä rikoksesta esimerkiksi ”etnisesti ei-euraasialaista alkuperää oleva toisen sukupuolen edustaja kävi vastakkaisen sukupuolen edustajan kimppuun X-kadulla viime yönä”.

      Miksi ei voi vain mainita alkuperämaata, sanoa Somaliasta/Nigeriasta/whatever kotoisin oleva… ?
      Asuuhan siellä toki muitakin kuin neekereitä. Lisäksi alkuperämaa kertomalla vältetään yleistys ”Kaikki NE (neekerit) on (jokapaikassa) SELLAISIA!”

      Koska meillä on ikärasismia, sukupuolirasismia, paikkakuntarasismia (kehityskeskus vs maaseutu), heimorasismia (savolainen vs, pääkaupunkiseutu -jossa suurin osa asukkaista on muualta tulleita), puoluerasismia (kokkelit, keput, persut, vassarit, virheät jne sekä eduskuntapuolueet vs. muut), uskonnollista rasismia jne
      tulee tulevaisuudessa korrekti lehtiartikkeli olemaan todella outoa luettavaa.

      Johan EU ehätti viime -vai oliko se toissa- vuonna ehdottamaan että esim. päiväkotien henkilökunta ei saa enää lapselle puhuessaan sanoa isäsi/äitisi vaan täytyy käyttää muotoja vanhempasi/holhoojasi ettei loukata sateenkaariväkeä ja adoptiolapsia tai huostaanotettuja.
      Lapselle tuo tietenkin saattaa olla sekoittavaa koska lapsi itse kuitenkin on yleensä tottunut käyttämään vanhemmistaan sanoja isä ja/tai äiti -vaikka olisikin sateenkaariperheestä tai adoptoitu.

      Tai ajatelkaa vaikka urheilukilpailujen selostuksia! Poliittisesti korrekti, rasisimivapaa urheiluselostaja ei saa enää sanoa ”Namibian 42 v. tumma poika etenee pitkin matkaa voittavin askelin ja saavuttaa edellä kirivää Saksan pellavapäätä” vaan hänen täytyy muotoilla lauseensa jotensakin ”Etnisesti neutraali, kotipaikkansa Namibian maantieteellisen aseman takia hyvin päivettynyt namibialainen sukupuoli- ja ikäneutraali henkilö tavoittaa edellä kirivää euraasialaista Saksan samaa sukupuolta olevaa värivastakohtaa”.

      Käytännön rasismista ei taas haluta puhua. Käytännön rasismilla tarkoitan esimerkiksi tahallaan, kilpailukyvyn nimeen ylläpidettyä eriarvoistavaa matalapalkkaisuutta ja muita vastaavia ilmiöitä kuten koulujen lakkauttamisia.

      (0)(0)
      • ihmettelijä?

        Hah.hah. ymmärrän liioittelun, mutta sitä en ymmärrä, miksi etninen alkuperä on olennainen asia.

        Eihän suomalaisistakaan kerrota, että kaksi valkoista miestä puukotti toisiaan ravintolan edessä.

        Urheilussa puolestaan edustetaan kotimaata ja kansallisuutta ei väriä. Jos namibialainen voittaa saksalaisen sadalla metrillä, en ymmärrä, mitä väliä värillä on. Ajatus on vanhantavaa ajattelua ja katoavaa kansanperinnettä, kuin myös neekeri- sanakin.

        Ps. Olen Hakkaraista iäkkäämpi, lukenut aapista, mutta en käytä neekeri- sanaa.

        (0)(0)
    • Riikka Söyring

      Jaska,

      unohtui kommentoida tuota juutalaisuus-asiaa.
      Juutalaisuus on uskonto mutta sanaa käytetään myös rotua ilmaisemaan, juutalaiset itsekin.
      Eli pelkästä etnisestä profiloinnista ei ole kyse: rotuun ei voi kääntyä mutta uskontoon kyllä.

      Joten kun juutalaiset itsekin käyttävät juutalainen-sanaa puhuessaan uskonnosta tai rodusta, mitä ehdotetaan käytettäväksi kun muut eli ei-juutalaiset puhuvat juutalaisista? Mikä olisi sellainen muoto, jolla ei loukata kenenkään tunteita mutta jonka kaikki osapuolet/keskustelijat ymmärtäisivät?

      (0)(0)
  13. Riikka Söyring

    Ihmettelijä?,

    montako viikkoa siitä on kun sanoit ettei teksteissäni ole mitään omaperäistä tai omaa ajatusta vaan että copypastaan vaan kaiken suoraan jostain?

    Olithan se sinä?

    (0)(0)
  14. Hienoa valtamediasta poikkeavaa tekstiä jälleen Riikalta. On hienoa, että joku uskaltaa kirjoittaa näistä asioista sekä myös saa artikkelit julkaistua. Tämän takia oletkin joutunut systemaattisen hyökkäyksen/mustamaalauksen kohteeksi, jossa varsinaisia faktoja ei pystytä muuttamaan, joten tartutaan muutamaan mahdollisesti disinformatiiviseen tietoon ja sen avulla pyritään siirtämään keskustelu ohi aiheen. Tätä näkee jatkuvasti vaihtoehtomedian uutisissa/keskusteluissa.
    Ja tietenkään näitä ihmisiä ei saa pois em. sivustoilta/forumeilta, sillä se on heidän työtään ja siitäkös pomo suuttuisi, jos ei tekisi työtään. (Varmaan tämäkin kommentti voi saada ”vastaiskuja aikaan, jos ei muuten niin sitten otetaan kielipoliisi-ase käyttöön ja ryhdytään haukkumaan allekirjoittaneet älykkyyttä.)

    Ei muuta kuin tsemppiä Riikalle ja pidä lippu korkealla!

    (0)(0)
  15. Riikka Söyring

    samaa mieltä,

    määritelmällisesti con·spir·a·cy   /kənˈspɪrəsi/ on

    1. the act of conspiring.
    2. an evil, unlawful, treacherous, or surreptitious plan formulated in secret by two or more persons; plot.
    3. a combination of persons for a secret, unlawful, or evil purpose: He joined the conspiracy to overthrow the government.
    4. Law . an agreement by two or more persons to commit a crime, fraud, or other wrongful act.
    5. any concurrence in action; combination in bringing about a given result.

    eli jos esimerkiksi virastossa kaksi ihmistä sopii tukevansa toisiaan molempien uran edistämiseksi, täyttää se salaliiton väljän määritelmän.
    Tai jos kunnanvaltuustossa junaillaan tonttikauppoja, täyttää se salaliiton määritelmän.

    Salaliitoissa ei ole mitään Hollywood-mystiikkaa ja tehosteita vaan ne ovat ihan tavallista arkista opportunismia. Sitä esiintyy yksilö-, kunta- ja valtiotasolla.

    Luonnollisesti Yhdysvallat on usein mukana, koska se on maailman suurimpia (ellei suurin, ainakin bkt:sta sotilasmenoihin käytetyn osuuden perusteella arvioituna) sotilas- ja tiedustelumahti, ennen myös taloudellinen mahtitekijä.

    (0)(0)
  16. Riikka Söyring

    Jaska,

    haluatko katsoa tämän uutisen liitevideoineen http://www.maannews.net/eng/ViewDetails.aspx?ID=410191

    Jatketaan sitten keskustelua ”vihapuheesta” ja vihasta. Moraalista, etiikasta, ihmisluonnosta. Oikeasta ja väärästä. Opportunismista, ahneudesta. Uskonnollisesta ja poliittisesta fanatismista. Valtioista, väkivaltakoneistosta, siviileistä, taloudellisen edun, poliittisen edun tavoittelusta ja käytetyistä keinoista. Propagandakoneistoista.

    Asiat eivät ole mustavalkoisia. Jokaisessa instituutiossa (kuten YK:ssa) on ristiinvetäviä voimia siellä toimijoiden (yksilöiden ja valtioiden sekä heidän/niiden etujen) takia.

    (0)(0)
  17. Minua hämmästyttää hänen ikänsä? Hän on 32 vuotias mutta näytää 50 vuotiaalta. Koko mies tuntuu olevan väärennys. Kuvat on minusta väärennettejyjä, varsinkin kuvat uniformussa- vapaamuurariasussa ja se missä tähtää jossakin ihmeen sukelluspukukuvassa kiväärillä.

    (0)(0)
    • http://s6-eu.ixquick.com/do/metasearch.pl Luulin ensin että hänen kuva on liimattu pollariautoon kiinni 🙂 Mutta kyllä se on liikahtanut tässä yhdessä kuvassa. Pitää käyttää eri hakukoneita ja tulee eri kuvia, ainakin jossain määrin. En tiedä toimiiko tuo linkki, mutta koitetaan.

      (0)(0)
  18. http://www.vienna.at/oslo-attentaeter-wiener-fordern-lebenslaenglich-in-umfrage/news-20110727-03431166 No ei toiminut. Tässä kuvassa ei poliisikaan ole ihossa kiinni.

    (0)(0)
  19. Tämä on perussionistiargumentointia. Jos kritisoi Israelia tai mediavaltaa (tai edes vihjaa sellaisesta) niin on muslimihalaaja ja/tai terroristien ystävä. Ikäänkuin maailma ei olisi hieman moniulotteisempi.

    (0)(0)
  20. http://jewise.wordpress.com/two-hundred-years-together-1795-1916-xxx/

    Näköjään joku kääntää englanniksi parhaillaan.

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*