"Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle."

Elias Simojoki

Miksi Italian pankit ovat Euroopan seuraava kriisipesäke

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,08
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kriittinen talousjulkaisu Zero Hedge kirjoittaa, miksi Italian pankkivaikeudet johtavat Euroopan kohti seuraavaa kriisiä. Ongelmien ytimessä ovat tuottamattomat eli huonot lainat.

Monet ihmettelevät miksi pankit ylipäätään tekevät huonoja lainoja, jotka voivat johtaa lopulta konkurssiin. Syy on yksinkertainen: mitä enemmän pankki antaa lainaa (olivatpa lainat sitten hyviä tai huonoja), sitä tuottavammalta se vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä, mikä nostaa pankin johdon palkkioita. Kyse on kirjanpitohuijauksesta.

Kun lainojen todellinen luonne lopulta paljastuu ja konkurssi kolkuttaa ovella, ovat petoksella rikastuneet johtajat jo vaihtaneet maisemaa. Pankit voivat siis kaatua, kunhan pankkiirit rikastuvat. Tosin nykyään suurten pankkien ei yleensä edes anneta kaatua, vaan veronmaksajat pakotetaan pelastamaan ne, jotta rikollisuus voisi jatkua entiseen malliin.

Hyvä esimerkki rikollisesta lainanannosta ja sitä seuranneesta konkurssisarjasta oli Yhdysvaltojen asuntokupla.

Jo 2013 Zero Hedge kirjoitti:

”Euroopan tuottamattomien lainojen ongelma on paisunut niin suureksi, että EKP tuntee kovaa painetta ostaa liikepankkien lainat omaan taseeseensa. Tavalliset lainsäätäjät eivät nimittäin ymmärrä, että huonot lainat vähentävät liikepankkien kykyä myöntää uutta luottoa, mikä puolestaan syö EKP:n kykyä tehdä rahapolitiikkaa.

Huonot lainat jäytävät pankkien pääomia ja pakottavat niitä välttelemään riskejä, kuten pk-yrityksille lainaamista. Italiassa lainoista tuottamattomia on noin 13,4 %, joten maa seuraa nyt Espanjan katastrofaalisia jalanjälkiä. Huonojen lainojen määrä kasvaa noin 2,5 prosentin vuositahtia. […]

Mitä enemmän pankkien taseissa on huonoja lainoja, sitä suurempia maksuhäiriöongelmat tulevat olemaan. Myös kansalaisten talletukset ovat vaarassa.

Euroopan todellinen pulma on se, kuinka hyvin pankit ovat valmistautuneet maksuhäiriöihin. Kuinka nopeasti ongelmat kärjistyvät niin pahaksi, että talletusvero [eli tavallisten tallettajien rahojen ryövääminen. Suom. huom.] otetaan käyttöön?

2012 raja-alueiden tuottamattomien lainojen määrä oli koko euroalueella paisunut jo 720 miljardiin euroon, josta 500 miljardia kuului raja-alueiden pankeille.”

Nyt kolme vuotta myöhemmin pommi vaikuttaa olevan viimein räjähtämäisillään. Tai ehkä se on jo räjähtänyt.

Monoply-Banker-Bankster1

Julkista rahaa rikollisille pankkiireille?

Italian tilanteessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Wall Street Journal on kuvannut orastavaa kriisiä yksityiskohtaisesti artikkelissa ”Bad Debt Piled in Italian Banks Looms as Next Crisis”:

”Brexitin on ennustettu aiheuttavan vakavia vaikeuksia Yhdistyneen kuningaskunnan taloudelle. Muiden Euroopan maiden ongelmat saattavat kuitenkin olla paljon välittömämpiä ja vaarallisempia.

Kaikista hälyttävin on Italian pankkisektorin tilanne. 17 % lainoista ovat huonoja. Tämä on lähes 10 kertaa pahempi lukema kuin Yhdysvalloissa, jossa finanssikriisin kipeimpinäkin vuosina 2008–2009 määrä oli vain 5 %. […]

Vuosien ajan jatkunut leväperäinen lainananto teki pankeista äärimmäisen haavoittuvaisia, kun talouden taantuma käynnisti konkurssien kierteen. Suuri Banca Monte dei Paschi di Siena SpA –pankki joutui palkkaamaan 700 ammattilaista selvittelemään huonoja lainojaan. […]

Monet yritysjohtajat epäilevät, että Brexitin vuoksi Britannian ja Euroopan keskuspankit tulevat pitämään ohjauskorot matalalla kauemmin kuin alkujaan ennustettiin. Tekosyynä käytetään ’hidasta talouskasvua’. Erityisesti Italian pankkien osakkeiden arvo on laskenut Brexit-äänestyksen myötä. Monte dei Paschin osakkeet putosivat noin 33 prosenttia!

Kaikki tämä lisää Italian pankkeihin kohdistuvaa painetta ja asiakkaiden epäluottamusta. […] Analyytikoiden mukaan Brexitin aiheuttamat pankkiongelmat voivat uhata Italian ja koko EU:n tasapainoa. […] Italian valtiovarainministeriön entisen johtajan Lorenzo Codognon mukaan pankkikriisi voi romahduttaa koko euroalueen.

Italialaiset pankit ovat vaatineet, että paikalliset pankit pelastettaisiin Euroopan erikoisluvalla julkisella rahalla.

Mikäli veronmaksajia ei panna pelastamaan pankkeja, voivat kriisipankkien tavalliset asiakkaat menettää talletuksensa, mikä johtaisi kaoottiseen talletuspakoon:

”Kun finanssikriisi iski 2008, italialaiset pankit yleensä uusivat lainat, vaikka asiakkaat eivät olisi maksaneet ajallaan. Pankit toivoivat, että talouden seuraava noususuhdanne korjaisi kaiken.

Italialaisten pankkien taistelut ovat toimineet tulikasteena EU:n kaksi vuotta sitten käyttöön ottamalle tavalle torjua pankkikriisejä. Italian hallitus on pyytänyt EU:lta lupaa lahjoittaa pankeille 40 miljardia euroa, jotta näiden tilanne vakautuisi.

Ehdotus rikkoo 2014 julkistettua pelastuspakettien vastaista sääntöä. Pelastuspaketteja vastustetaan, koska ne pakottavat veronmaksajia maksamaan riskeistä, jotka pankin sidosryhmät ovat ottaneet.

Italian mukaan säännön rikkominen olisi kuitenkin pieni hinta siitä, että järjestelyllä voitaisiin torjua Brexitin kärjistämä laajemman finanssikriisin uhka. Muun muassa Saksa on kuitenkin vastustanut Italian ehdotusta.”

Huvittavinta kaikessa on tietysti se, että 2008 Italian pankkijärjestelmästä oli vastuussa Mario Draghi, joka on nyt Euroopan keskuspankin johtaja! Wall Street Journalin mukaan huonojen lainojen määrä italialaisissa pankeissa on nyt jo 360 miljardia euroa, mikä on nelinkertainen summa suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen.

Draghi on rikollisen Goldman Sachs –pankin kasvatti.

Draghi on rikollisen Goldman Sachs –pankin kasvatti.

Tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja

Ongelmien ratkaisua vaikeuttaa erityisesti Italian hidas ja tehoton oikeusjärjestelmä sekä se, että useiden lainojen vakuutena on käytetty joko velallisten kotia tai yritystä.

Kyse ei siis suinkaan ole vain pankkiirien hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Euroopan komissiossa monet uskovat, että Italia on tarkoituksella lykännyt pankkipulman ratkaisemista ja käyttää nyt Brexitin luomaa epävarmuutta tekosyynä vaatiessaan sääntöjenvastaista, veronmaksajien rahoittamaa pelastuspakettia.

Zero Hedgen mukaan tavallisten italialaisten ja eurooppalaisten kannalta on olemassa vain huonoja vaihtoehtoja. Mikäli julkisesti rahoitettua pelastuspakettia ei tehdä, tulevat lukemattomat italialaisiin pankkeihin talletuksia tehneet menettämään säästönsä. Tämän uhka tulee laukaisemaan talletuspaon, joka voi romahduttaa koko rahoitusjärjestelmän.

Italian hallitus, EU ja EKP tarjoavat valintaa ruton ja koleran välillä: tavallisten veronmaksajien ja tallettajien on alistuttava maksumiehiksi, jotta rikollisten pankkien ylivalta voidaan vastaisuudessakin turvata.

 

Lue myös:

Keskuspankki: yksityinen vai julkinen loinen?
Juutalaiset, pankit, koronkiskonta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. Prosentin voitto

    Tämä sama asuntokupla on Suomessakin, sitä ei vain haluta myöntää. Amerikkalaisen sotateollisuuden konsultin: Deagelin, annusteen mukaan vuonna 2025 on Suomessa 3.9 miljoonaa suomalaista ja kaikkiaan 4.3 miljoonaa asukasta. Vähennystä on siis 26% nykyisestä. On kuitenkin huomioitavaa että tämä iän mukana poistuva sukupolvi on velatonta ja omistaa yli 30% asuntokanasta. Se tarkoittaa että asuntojen hintojen olisi pitänyt kääntyä markkinoiden mukaan laskuun jo pari vuotta sitten. Mitä tapahtui? Ei mitään.

    Tämä kupla puhkeaa koska tahansa ja mitä pidempään sitä keinotekoisesti pidetään yllä, sitä rajumpi on pudotus. Jos joku viitsii muistella -90/-91 vuodenvaihdetta niin muutamassa kuukaudessa asuntojen hinnat putosivat yli 30%. Toisinpaikoin 50%. Toivottavasti SINULLA on vähemmän velkaa kuin puolet asuntosi arvosta on.

    Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä että -70 luvulla rakennettujen arava-talojen hinta (silloisella kustannustasolla) tulee olemaan noin 22 000e. -80 luvulla rakennettujen arava-talojen hinta noin 30 000e ja -90 luvulla rakennettujen noin 50 000e.

    Meillä onkin kotitalouksilla nyt sukkela paikka. Useilla on velkaa 250 000e – 400 000e ja sitä riittää loppueiäksi maksettavaksi. Mutta kun jo nyt tiedetään että keskimääräinen palkka tulee laskemaan -45% vuoteen 2025 menessä, niin mistä kotitaloudet tuon velan maksavat?

    Kohta alkaakin suuri kilvanmyynti. Kesämökkien osalta se on alkanyut jo vuosia sitten. Se leviää kuin hirvikärpäset, mutta pohjoisesta etelään. Pari vuotta sitten se oli Jämsän seudulla. Tänä vuonna se on edennyt Oriveden seudulle ja siitä se etenee joka vuosi aina 50km etelämmäs. Rintaman edetessä myyntiin tulee satoja kesämökkejä joita ei normaalisit edes harkittaisi myytävän. Miksi? Siksi että perikunnat kun niitä saavat, niistä muodostuu rasite. Ei nykyajan nuoret halua mökkeillä. Ne hyppää lentokoneeseen pois hirvikärpästen ja hytysten syöttinä olosta. Uudet hotellit ja valmiit ruokapöydät houkuttelevat. Niinkuin täyshoidto ja hieronnat.

    Mutta se virhe mikä poikkeuksetta tehdään on se että tontti/mökki/talo myydään pilkkahintaan ”kolmannelle osapuolelle”. Naapureille tai tutuille ei myydä kohtuuhintaan, heiltä pitää saada se ”viimeinen hinta”. Mutta kun kauppa ei käy, niin sitten myydään se ulkopuoliselle, ja ihan pilkkahintaan. Soisi että naapureille ja muillekkin halukkaille myytäisiin se omaisuus edes kohtuuhintaa. Ei siinä kukaan kasvojaan menetä. Kauppiaat kun ei niistä maksa sitäkään, mutta ylläpitävät keinotekoista hinnoittelua.

    (12)(0)
    • Tällä hetkellä asuntoja ostetaan aika paljon pelkästään sijoituskohteeksi ainakin pääkaupunkiseudulla. Pankkien korot ovat niin huonot että pakko on etsiä parempia kohteita. Valitettavasti tämä asuntosijoittaminen on juuri varma kuplan merkki. Esimerkiksi Kiinassa on kokonaisia kaupunkeja joissa ei asu kukaan vaan kaikki asunnot ovat sijoitusasuntoja.Mitä siitä tulevaisuudessa seuraakaan.
      Tapahtuu sama kuin elintarvikkeilla. Sijoittamalla hintaa hilataan ylös ja oikeat asunnontarvitsijat eivät pääse koskaan asuntoon kiinni.

      (2)(0)
      • Pakko on vain kuolla

        Sitä en ymmärrä, että miksi on pakko sijoittaa johonkin? Asuntokin on näillä hinnoilla ja talouden epävarmuustekijöillä aika riskipitoinen sijoitus.

        Tai riippuu kumpaan uskoo ennemmin esim 2022 vuoteen mennessä. Onko todennäköisempää että asuntojen hinnat +25% vai -25%?

        (1)(0)
  2. Pasi Nieminen

    http://www.talouselama.fi/uutiset/se-on-alkanut-yle-ylivelkaantuneiden-asuntojen-pakkomyynnit-nopeassa-kasvussa-6565096

    Jos joku on tyhmyyksissään ”sijoittanut” johonkin asuntorahastoon (esim. Orava-rahasto) säästöjään, niin kannattaa katsella ne lunastukseen liittyvät pienellä kirjoitetut tekstit läpi. Rahojaan ei välttämättä saa pois niistä mitenkään pikaisesti, jos tulee yhtään kiire saada ne nopeasti pois. Sitten kun lunastus tapahtuu, se tapahtuu sillä hinnalla jonka niistä osuuksista silloin saa. Tähän voi mennä kuukausia.

    Ohessa pari ”mukavaa” juttua niistä rahasto-osuuksien lunastuksen kiemuroista. Asia koskee etenkin kiinteistörahastoja, ja toki muitakin. Kaikissa rahastoissa on suunnilleen samat lunastustilanteisiin liittyvät ehdot, joita kukaan ei ole lukenut. ”Rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää rahasto-osuuksien lunastukset tilanteessa, jossa Rahastoyhtiö voisi joutua myymään Rahaston varoja käypää markkina-arvoa merkittävästi alhaisemmalla hinnalla.”. Briteissä näin on jo tapahtunut. Siellä on kaupankäynti keskeytetty jo muutamien kiinteistörahastojen taholta. Eli sijoittaja ei saa lunastettua osuuttaan pois.

    http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=7108391#7108391

    http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=7106540#7106540

    (3)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*