"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Masennuslääkkeet

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,67
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kaksi ystävistäni ovat psykiatreja ja toinen on sen lisäksi psykoanalyytikko. Molemmat jakavat saman näkemyksen psykiatrian nykytilasta. Heidän mielestään psykiatria on vajonnut syvään rappiotilaan. Humanismi on kuollut ja kaikki mitä on ymmärretty mielen toiminnasta, on heitetty romukoppaan lääkkeiden ja kemiallisen näkökulman takia. Voittajina ovat suuret lääketehtaat, joille mielestä ja sen manipulaatiosta on tullut tärkein rahan lähde.

Kaikki, mitä lääketehtaat ovat median myötävaikutuksella saaneet ihmiset uskomaan lääkkeiden vaikutuksista ja mielen toiminnasta, on täysin epätieteellistä ja oikeastaan todellista roskaa. Psykiatrian keskeiset mielipidevaikuttajat ovat tienanneet kymmeniä ellei satoja miljoonia ajaessaan lääketehtaiden asiaa. Lääketieteen pahin korruptio koskeekin juuri psykiatriaa. Vaikka lääketehtaat ja osa näistä henkilöistä ovat saanet melkoisia sakkotuomioita väärästä markkinoinnista ja tieteellisistä väärennyksistä, niin sama meno jatkuu. Häikäilemättömät valmistajat pitävät satojen miljoonien sakkoja pelkkinä mitättöminä markkinointikuluina, kun kassavirta on vuositasolla useita miljardeja.

Masennus on nykyajan muotisairaus. Ei siksi, että sairaus olisi äkillisesti tipahtanut ulkoavaruudesta vaan siksi, että masennukseen on tarjolla uusia lääkkeitä. Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun ihmisten mielenongelmat saivat nimen ahdistus, kun oli keksitty ahdistusta poistava lääke, Valium klooridiatsepoksidi. Lääkkeen piti olla käänteentekevä ja turvallinen. Valmistajan mukaan valium ei aiheuttanut riippuvuutta. Asia osoittautui toiseksi. Valium on riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden kärjessä. Suomalaisille tutumpi lääke on valiumin johdannainen Diapam, jolla on samat ominaisuudet haittoineen kuin Valiumilla. Valiumin kuten diapamin käyttöön liittyy paljon eri syistä johtuvia kuolemantapauksia. Lääkkeet vaikuttavat muistiin. Ihmiset unohtavat ottaneensa lääkettä, jolloin annosmäärät kasvavat. Ihmiset vain lopettavat hengityksen tai sitten nukahtavat auton rattiin tunnetuin seurauksin. Moni ikääntynyt on sammunut pytylle. Olen tavannut potilaita, joilla on alaraajahermovammat pitkästä istumisen aiheuttamasta hermopuristuksesta ja vauriosta.

Lääketehtaiden uusin koukku on SSRI-lääkkeet, joiden sanotaan vaikuttavan aivojen serotoniinin määrään. Todistamattoman teorian mukaan matala serotoniini on yhteydessä masennukseen. Tästä väitteestä on muodostunut sitten todellisuutta, vaikka ei ole mitään menetelmää mitata aivojen serotoniinitasoja elävältä potilaalta. Uskomuksesta on tullut sitten tieteellinen fakta ihmisten mielissä, ja siitä on paljolti kiittäminen mediaa. Asioiden yksinkertaistaminen kun on muotia nykyisin. Pilleri poskeen ja baanalle, niin hyvin menee.

Serotoniini, kuten kaikki elimistön biologisesti aktiivit aineet, ovat osa kokonaisvaltaista, suljetun järjestelmän dynaamista prosessia. Tietyt mielentilat aiheuttavat muutoksia aivojen kemiassa, joka muuttuu mielentilan muuttuessa. Aineet sinänsä eivät aiheuta mielentilaa, vaan kaikki johtuu mielestä. Jos ihmistä kehutaan, niin se tukee hänen narsismiaan, ja mieliala kohenee, jolloin aivojen kemia serotoniini mukaan lukien muuttuu. Jos sitten hänelle pottuillaan, niin ilmiö on vastakkainen. Kemian muutos ei johdu kemiasta vaan mielestä, joka reagoi elämän eri tilanteisin kunkin persoonallisen rakenteen mukaisesti. Toiset ymmärtävät, että elämään kuuluu niin ikäviä kuin iloisiakin asioita, toiset taas eivät. Joidenkin mielestä ikävät asiat ovat sairautta, ja elämän tulisi olla aina hauskaa. Valitettavasti tämä jälkimmäisten joukko kasvaa jatkuvasti elintason kohotessa. Tästä kasvavasta joukosta lääketeollisuus on löytänyt suuren rahastuksen kohteen. He uskovat aivojen kemiateoriaan, jonka hypen markkinamiehet ovat luoneet. Lääketeollisuus on saanut ihmiset uskomaan, että kaikkien psyykkisten vaivojen takana on aivotoiminnan kemiallinen häiriö, jota tulisi hoitaa kemiallisesti.

Kasvanut elintaso, media, internet ja tämä luonnoton kulutuskulttuuri ovat keskeinen syy narsismin yleistymiseen. Kaikki tuo luo epärealistisen kuvan omista mahdollisuuksista ja omavoimaisuudesta. Typerinkin voi olla kingi netissä ja samalla Beckhamin kaveri virtuaalisesti. Harveneva joukko osaa enää tehdä eroa todellisuuden ja virtuaalimaailman välillä. Virtuaalisuus kasvattaa omia kuviteltuja mahdollisuuksia epärealistisen suuriksi, jolloin haaveiden ja oman todellisuuden välinen ero kasvaa patologisen suureksi. Tunnettu amerikkalainen reichilainen analyytikko ja psykiatri Alexander Lowen oli todellinen visiönääri kuvatessaan psykiatrian nykytilan jo 60-luvun lopussa. Hänen mukaansa narsismin looginen seuraus on masennus, mutta se ei ole perinteistä masennusta, joka on todellinen sairaus vaan tilaa voisi kuvata eräänlaisena hepulitilana, kun ei olekaan maailman napa, kaunein ja kaikkien ihailema. Sillä, kun tosiasiassa joka toinen alkaa olla narsisti, niin siinä sakissa vain yksi on kaikkein kaunein, mikä on sietämätöntä, lähes hirsipuun paikka.

Väistämättä elämässä syntyy tilanteita, jolloin normaalielämä tunkee väkisin haaveiden läpi. Silloin yleensä tulee huono fiilis ja heti juostaan lääkäriin hakemaan pilleriä. Jos sitten sattuu paikalla olemaan sellainen aito lääkäri pillerinpyörittäjän sijaan, joka kyselee potilaalta vaivojen taustoista, koetaan tämä vanhanaikaisena ja jopa loukkaavana, minkä seurauksena potilas nosta äläkän. Helpompaa on siten kirjoittaa ”ilopilleriresepti”, niin pääsee valittajasta eroon. Omaatuntoaan voi lohduttaa sillä, että ilopillerit kuuluvat tämän maan psykiatrisen hoidon perussettiin ja jopa KELA pakottaa niitä syömään kuukausia ennen kuin edes voidaan keskustella terapiasta tai muusta hoidosta. Systeemin mukana on jopa virhe jättää kirjoittamatta ”ilopilleriresepti”. Olemme tullet tähän kiitos lääketehtaiden kanssa yhteistyötä tekevien ja määräävissä asemissa olevien psykiatrien takia. Kritiikki on kiellettyä, sillä jokainenhan näki, miten kävi Mehiläinen -yhtymän psykologille, joka kertoi tästä todellisuudesta. Kenkää tuli.

Kaiken rappion perussyy on Yhdysvaltojen psykiatriyhdistyksen (APA) julkaisema käsikirja nimeltään Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders DSM, jossa on meneillään IV painos. Siinä luetellaan 374 mielenterveyden häiriötä. Edellisessä III painoksessa oli vain 297, joten kirjasta alkaa löytyä vähän jokaiselle jotakin. Periaatteessa DSM-käsikirjan mukaan jokainen kärsii mielenterveyden häiriöstä, sillä selailemalla löytää vaikka mitä, mikä on ollut tuttua elämän eri vaiheissa. Ennen tuo kaikki oli sitä normaalia elämää vasta- ja myötämäkineen, nyt siitä kaikesta on tehty sairautta. Todellinen vallankaappaus tässä elämän kentässä mikä koskee hoitoa ja perustuu lähes täysin lääkkeisiin. Mikä on hämmästyttävää, on että suurimmalle osalle tuosta hölynpölystä ei löydy edes minkäänlaista empiiristä näyttöä.

Yhdysvalloissa masennuksen kriteerit ovat niin löysät, että kymmenesosa väestöstä kärsii masennuksesta. Suomi on pärjännyt hyvin tässä hulluudessa. Tällä hetkellä masennuslääkkeitä syö noin puoli miljoonaa suomalaista, mikä vastaa Yhdysvaltain tilannetta. Suomi kulkee uskollisesti suurten lääketehtaiden koirapannassa. Ehkä parhaiten tätä todella huolestuttavaa prosessia kuvaa suhtautuminen suruun. Luonnollinen suru on näiden psykiatristen älypäiden mukaan masennushäiriö. DSM III:n aikaraja oli yksi vuosi, DSM IV:n aikaraja kaventui kahteen kuukauteen, ja uusin DSM V määrittelee surun sairaudeksi, jos se kestää yli kaksi viikkoa.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään maailman johtavien psykiatrien loogisia kykyjä. Traagisesti lapsensa menettänyt äiti muuttuu kahdessa viikossa mielenterveyspotilaaksi, jos hän ei pääse surustaan tuossa ajassa. Todella erikoinen näkökanta, joka voi koskea robotteja, mutta ei ihmisiä. Myös logiikka ontuu, sillä on erikoista, että elämän tapahtuminen esiin nostattama tunne muuttuu kahdessa viikossa aivojen kemialliseksi häiriöksi, jota on hoidettava kemialliseksi. Pelkästään tällä perusteella on helppo tehdä diagnoosi niistä, jotka laativat noita listoja tuon DSM V:n perusteella. Se on, jos mikään, antisosiaalista psykopatiaa.

Kuvaan tietysti kuuluu myös se, että näitä ilopillereitä myydään vailla haittoja. Todellisuus on aivan toisenlainen. Masennuslääkkeet aiheuttavat riippuvuutta. Sen sijaan, että tunnistettaisiin tämäkin haitta, niin johtavat korruptoituneet psykiatrit selittävät asian tosin. Kun lääkitystä lopetellaan, niin yleensä oireet pahenevat, minkä sitten tulkitaan johtuvan masennuksesta. Näin sitten on hyvä syy jatkaa lääkitystä loputtomiin, kun todellisuudessa kysymys on vieroitusoireista, jotka voivat olla huomattaviakin. Pahin puoli näissä oireissa on niiden pitkäkestoisuus. Usein vie jopa vuoden, kunnes oireet helpottavat. Siksi on äärimmäisen tärkeää miettiä, kenelle määrää lääkkeitä. Valtaosa potilaista syö lääkkeitä turhaan. On tosin potilaita, jotka voivat hyötyä lääkkeistä, mutta heitä on huomattavasti vähemmän kuin tämä valtavan kokoinen lääkittyjen lauma.

Toinen seikka, millä lääkityksiä perustellaan, ovat itsemurhat. Katsotaan että lääkkeet estävät itsemurhia, mikä on paljolti lääketeollisuuden luoma hype. Sen tueksi ole ole esitetty mitään todellista faktaa. Itse asiassa masennuslääkkeet lisäävät itsemurhia ja itsemurhariskiä. SSRI-lääkkeet synnyttävät potilaissa hyvin aggressiivisia itsetuhoon yllyttäviä ja väkivaltaisia, pakkomielteenomaisia fantasioita. Erityisen herkkiä tälle ovat lapset ja nuoret. Näiden lääkkeiden myötä maailmalla on yleistyneet massamurhat ja kouluampumiset, mikä sinänsä on aivan uusi ilmiö. Näin ei ollut valiumin kultakaudella. Tämä on niin arka asia, että sitä on yritetty peitellä kaikin tavoin. Kaikki kriittiset äänet on tavalla tai toisella vaiennettu. Mahdolliset julkitulleet tapaukset selitetään aina johtuneen tekijän masennuksesta eikä lääkkeistä. Selitys ontuu, sillä eikö lääkkeiden olisi pitänyt estää moiset tapahtumat.

Alan lehdet eivät julkaise kriittisiä tutkimuksia tai sitten tutkimusten loppupäätelmiä manipuloidaan niin, ettei tuo karmeus tule esille. Ehkä tunnetuin tapaus oli maailmankuulu walesilainen psykiatri David Healy. Hänet kutsuttiin vuonna 2000 johtamaan Toronton yliopiston psykiatrista keskusta. Kaksi kuukautta virkaan astumisen jälkeen Healy piti esitelmän lääketehdas Eli Lillyn SSRI- myyntihitistä Prozacista (fluoksetiini), joka tunnetaan Suomessa paremmin nimellä Seronil tai Seromex. Prozac oli aikansa hiittituote, ihmelääke ja todellisen onnentuoja. Sillä hoidettiin masennusta, dysmorfista ruumiinkuvan häiriötä eli ihmisiä, jotka olivat tyytymättömiä siihen, miltä oma kroppa näyttää, pakko-oireista häiriötä, bulimiaa, premenstruaalista dysforista häiriötä, hypokondriaa (luulotautia) sekä paniikkihäiriötä, noita DSM-listan vaivoja, jotka tekivät ihmisten elämästä kurjaa ja jotka psykiatrigurujen mukaan johtuvat aivojen häiriintyneestä kemiasta. Sanottakoon, että sana ”dysmorfinen” suomalaisen sivistyssanakirjan mukaan tarkoittaa epämuotoista, mikä on todella hyvä ilmaisu siitä, mistä näissä lääkeasioissa on todellisuudessa kysymys. Kaikki on todella epämuotoista, hämärää, usvanomaista, mistä ei saa otetta, mutta nimillä voi myydä mitä vain. Helayn tutkimuksen mukaan Prozaciin liittyi itsemurhariski. Ei kestänyt kuin viikko, niin Healy sai kenkää. Ei auttanut laaja kansain-välinen protesti, johon joukkoon kuului jopa kaksi nobelistia. Eli Lilly teki vuonna 2000 Prozacilla 2.6 miljardia dollaria voittoa ja oli antanut 1.5 miljoonaa dollaria Toronton keskukselle. Oivallinen esimerkki siitä, miten talouselämä säätelee tiedettä. Lääketehtaat ovat väheksyneet potilaiden itsemurhariskiä käyttämällä termiä emotionaalinen epävakaus. Taaskin syyllistetään potilaat, jolloin tapaukset voidaan pistää mappi ööhön. Kyseessähän oli tavallinen sekoboltsi. Sitä se netti tekee hevirokin ohella.

Muutkin tutkijat Healyn ohella ovat havainneet lääkkeisiin liittyvän Itsemurhariskin. Vuonna 2005 BMJ:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan SRRI-lääkkeet lisäävät tuplasti itsemurhariskiä lumelääkkeeseen verrattuna. Tämän, jos minkään pitäisi herättää tämän maan itsemurhien ehkäisystä vastaavat. Mutta tähän mennessä tämän tyyppinen tieto ei ole läpäissyt median kynnystä eikä muuttanut KELAN käytäntöjä. Epätoivoiset, väkivallasta kärsineet ovat organisoituneet netissä ja heillä on omia sivustoja, joissa puhuu uhrien, omaisten ja potilaiden ääni. Heitä ei kuulla, sillä vastassa on massiivinen lääketeollisuus ja yhteiskunta, jonka päättäjien vastuunkantokyky on nollan luokkaa. Potilaat ja heidän omaisensa ovat syyttömiä, syyllinen on tuo monoliittinen järjestelmä. Tämä ei ole mitään salaliittoteoriaa, vaan faktaa, jos lukee siitä, mitä todella tiedetään.

Brittipsykiatri Joanna Moncrieff on pitkään kritisoinut holtittomia lääkehoitoja vastaan. Hänen kirjansa The Myth of the Chemical Cure pitäisi kuulua jokaisen lääkärin opetusohjelmaan sen sijaan, että istuisivat lääketehtaiden illanistujaisissa. Moncrieff monen muun alan ihmisen ohella on todennut, etteivät SSRI ja muut nykyajan kemialliset manipulaation välineet ole sen tehokkaampia kuin lumelääkkeet, mutta huomattavasti vaarallisempia. Erikoista on, että kun potilaat saavat hankalia sivuvaikutuksia lääkkeestä, kokevat he, että lääke tehoaa ja voivat pelkästään sen takia paremmin. Eli sivuvaikutukset saavat potilaat uskomaan, että heitä hoidetaan. Saman asian voisi ajaa vaikkapa risiiniöljy yhdistettynä nokkoskäsittelyyn, joista molemmista syntyy melkoisia oireita, mutta ne ovat muuten vaarattomia, ja potilas voi kokea, että nythän sitä saadaan todella tehokasta hoitoa.

Tänä vuonna heinäkuussa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa psykiatrinen potilas riehaantui ja ampui terapeutin. Vastineeksi psykiatri ampui useammalla laukauksella potilaan. Ampumisen tapa kertoo, että se tehtiin tappamistarkoituksessa. Seriffin mielestä psykiatri epäilemättä pelasti ihmishenkiä ampuessaan potilaan, vaikka sääntöjen mukaan kellään muulla kuin poliisilla ei ollut lupaa kantaa asetta sairaala-alueella. Potilas oli SSRI- lääkityksellä, mutta miksi psykiatrilla oli ase sairaalassa? Tiesikö hän lääkkeiden haitat vai oliko kyse uudesta hoitomenetelmästä?

Kolmas todellinen SSRI-lääkeiden haitta on, että ne muuttavat aivojen kemiaa ehkä pysyvästi ja huonompaan suuntaan. Ei siis lainkaan siihen suuntaan, että ne parantaisivat aivojen kuviteltua kemialista häiriötä, vaan ne aiheuttavat todellista häiriötä. Osalla SRRI-lääkkeet aiheuttavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä, jota voi pitää jo aitona mielisairautena, mikä sairaus on lisääntynyt näiden lääkkeiden myötä. Siihen sitten tarvitaan psykoosilääkkeitä, ja kierre jatkuu. Psykoosilääkkeet vuorostaan sekoittavat aineenvaihdunnan, aiheuttavat huomattavaa painonnousua, diabetesta ja lisäävät sydänperäisiä äkkikuolemia. Nämä psykoosilääkkeet ovat hyvin vaarallisia.

Akatisia on yksi SSRI-lääkkeiden aiheuttama aivojen toiminnan häiriö. Akatisia on tila, jossa potilas kokee valtavaa tuskaisuutta, levottomuutta ja liikkumispakkoa. Ihminen muuttuu vangitun villieläimen kaltaiseksi, joka juoksee loputtomasti edestakaisin häkkinsä päästä päähän suuren tuskan ajamana. Akatisia voi johtaa itsemurhaan tai sitten saada potilaan raivotilaan murhaamaan muita.

Haluan painottaa, että mielenterveystyössä on paljon päteviä ja osaavia ihmisiä. Ongelma muodostuu lääketehtaiden kanssa yhteistyötä tekevien professorien ja asiantuntijoiden luomista hoitosuosituksista, joita sitten kokemattomat lääkärit noudattavat kirjaimellisesti määräämällä SSRI-lääkkeitä kuin karkkia potilaille. Toinen syy on KELA:n käytäntö. Terapiaa ei edes harkita, ellei ole käyttänyt lääkkeitä vähintään kolme kuukautta. Minulla oli potilas, jolle oli määrätty SSRI lääkkeitä ja joita hän ei halunnut syödä. Kyseisen naispotilaan ex-poikaystävä oli kidnapannut ja pitänyt naista vankina toista viikkoa raiskaten ja pahoinpidellen häntä päivittäin. Tuskin kukaan selviää moisesta ilman vakavia psyykkisiä oireita. Poliisi ei ottanut asiaa vakavasti. Luonnollisesti potilaan mielentila romahti. Hänelle määrättiin kolme kuukautta sairaslomaa. Kun hän ei ostanut lääkkeitä, KELA katkaisi kylmästi korvaukset. Saman aikaisesti hänet irtisanottiin työstä, jolloin potilas joutui täysin tyhjän päälle. Ystävien avulla hän selvisi, pääsi terapiaan ja toipui.

Tarinassa tiivistyy hyvin se, missä tilassa tämän maan terveydenhoito on tällä hetkellä. Diagnoosi ja hoito olivat väärin. Traumaattista shokkia ei hoideta SSRI-lääkkein. Yhteiskunta, niin terveydenhoitosektori kuin poliisikin, toimi kuin alkeellinen muslimiyhteiskunta. Raiskattu on syyllinen, joka on kivitettävä. Ei tässä maassa kannattaisi paukutella kovin henkseleitä. Naiset kyykytetään tavalla tai toisella ollaan sitten missä päin maailmaa tahansa.

Into kirjoittaa tämä blogi syntyi luettuani Helsingin Sanomista otsikolla Onneksi on masennuslääkkeet blogin, joka ylistää SSRI-lääkkeitä. Kirjoittaja sanoo olevansa vihreä feministi, jonka tapaisista blogisteista Hesarin sivut täyttyvät. Heidän jatkuva aiheensa on ”Tarinoita omasta navastani ja hieman alempaa”. Ei ihme että lukijat kaikkoavat. Hänen syynsä kirjoittaa blogi voi johtua edellisestä, mutta asialla voi olla ihan inharealistinen puoli, nimittäin raha. Lääketehtaat maksavat julkuille ja netti- ja printtimediabloggareille puhdasta rahaa, jotta nämä kirjoittaisivat myönteisesti lääkkeistä ja terveellisestä ruuasta. Lääke- ja ruokatehtaat ovatkin monen bloggarin tapa ansaita leipänsä. Ehkä kyse onkin tästä, kun juttu ilmestyi melko pian Peter Gøtzschen kirjan suomennoksen ilmestyttyä. Juuri psyykenlääkkeet ovat Gøtzschen erityisen huomion kohteena.

Tämä ei ole uutta. Vesa-Matti Loiri mainosti Victoza-lääkettä mediassa. Hän sai siitä rahallisen korvauksen. Asiasta nousi keskustelu ja lääketehtaiden palkattu puolestapuhuja esitti asiasta tyypillistä soopaa. Todellisuus on toinen. Victozan valmistaja Novo Nordisk on tuomittu rikoksesta, joka koskee Victozan markkinointia ja sen terveysväitteitä. Tämä ei ole yhtiön ainoa rikos, vaan samaa temppuilua on käytetty Novolin -insuliinin suhteen. Siis pitääkö meidän uskoa näitä rikollisia yhtiöitä ja noudattaa heidän ohjeitaan? Käytän sanaa ”rikollinen”. Yhden erehdyksen ymmärtää, mutta kun se toistuu, niin silloin on kyse systemaattisesta harhautuksesta, joka on rikollista, jos mikään.

Loiri on laihtunut huomattavasti, mutta suurelle yleisölle on jäänyt käsitys, että temppu tehtiin Victozan avulla, mikä tosin on käytännössä mahdotonta. Jos taiteilija omaisi vähänkin miehistä rohkeutta ja vastuunottokykyä, hän kertoisi millä tavalla hän todella laihtui, lääkkeellä vai jollakin muulla tavalla. Tieto olisi tärkeä sillä Victoza on lääke, joka tappaa.

Lopuksi hieman hauskaakin. HAVIDOL ”have it all” on uusin onnellisuuspilleri, joka tehoaa hiljattain löydettyihin mielenterveyden ongelmiin kuten motivaation puuteoireyhtymään ja dysforiseen sosiaalisen huomion ja kuluttamisen puutosoireyhtymään. Julkut todistavat HAVIDOLIN ihanuuksista. HAVIDOL on todellinen nykyajan ratkaisu näihin hirvittäviin mielenterveysongelmiin ja tekee koko maailman onnelliseksi. FUKITOL ”fuck it all” on toinen ihmelääke, jota juuri hiljan oman käden kautta edesmennyt Robin Williams ”mainostaa”. Ehkä juuri tässä tiivistyy koko kemiallisen manipulaation traagisuus.

Julkaistu alunperin Antti Heikkilän blogissa 15.8.2014

Lue myös:

Masennuslääkkeet ovat yksi syy väkivaltaan
Video: Lääketeollisuus on pahempi kuin mafia!
Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

8 Kommentit

  1. ”Kasvanut elintaso, media, internet ja tämä luonnoton kulutuskulttuuri ovat keskeinen syy narsismin yleistymiseen. ”

    + Jumalan sanan hylkääminen

    Mutta oho, tämä unohdetaan mainita ?!?.

    Ihmisen ”Oma” tahto ja oma ”ego” pitäisi ottaa rehelliseen ja moraaliseen käsittelyyn. Siellä se ongelma useinmiten on. Olisi opittava näkemään mahdollinen vika omassa itsessä ja olisi päästävä oman nahan ulkopuolelle. Nykypäivänä se on tosin vähän hankalaa koska tämän asian perustukset, eli kristinusko on kohta kokonaan hylätty. Tilalle on tuotu nämä psykiatriat ja new-aget, jossa ihmisen ei itse enää tarvitse ottaa vastuuta omista tekemisistään, saati että ne ottaisi kantaa omantunnon kysymyksiin.

    Nimittäin usein ”masennuksen” syy on hengellinen/sielullinen. On tullut omantunnon tuskia eli moraalisia ristiriitoja tai muita elämän ongelmia, joita halutaan sulkea pois mielestä viinalla, psyykelääkkeillä tai muulla turruttavalla esim. television katselulla. Mutta näistä ei ole pakotietä.

    Vaikka psykologia toisin väittää ihminen on yleensä vastuussa siitä, mitä hän tekee.

    Psyykkiset häiriintymiset johtuvat siis elämän ongelmista, eivät elimellisistä syistä. Kuka tahansa voi ryhtyä käyttäytymään ”psykoottisesti”, jos ristiriita on kyllin voimakas (esim. sotatilanteet). Oireet kuvastavat hyvin tuskallista selviytymisstrategioiden etsimistä ylivoimaisten vastavoimien (usein painostus tai halveksunta ympäristön taholta) keskellä. ”Hullut” kuvastavat siis koko yhteiskuntaa, sen tilaa – meitä muita.

    Persoonallisuushäiriöt keksitään äänestämällä psykiatrien kokouksissa (kts. oheinen video). Sitten ne kirjataan DSM manuaaliin ja sieltä ne tulevat meille eurooppaan ICD-10 koodistoon.

    Kannattaa katsoa vaikka kelailemalla
    The DSM: Psychiatry’s Deadliest Scam

    (8)(1)
  2. Jepulisjepsis

    Ohessa mainio artikkeli siitä mitä psykiatria on
    http://magneettimedia.com/naita-obama-ei-halua-sinun-tietavan-26-asiaa-liittyen-isil-jarjestoon/#comment-29340

    Tallessa varuilta myös täällä:
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

    Professori Szasz kertoo, mitä psykiatria on

    Amerikkalainen psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz (1920-2012), joka on julkaissut psykiatriasta yli 30 kirjaa, kertoo seuraavassa videossa, että psyykkisiksi “sairauksiksi” diagnosoidut tilat eivät ole sairauksia ja että kyseisillä diagnooseilla ainoastaan leimataan ja kontrolloidaan ihmisiä. Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia, mutta mieli ei ole elin. Mikään käyttäytyminen ei voi olla sairaus. Termi “psyykkinen sairaus” on vain kielikuva, metafora. Sen vuoksi psyykenlääkkeet eivät voi parantaa, koska ei ole olemassa sairauttakaan. Kielikuvaa ei voi parantaa kemiallisesti. Psyykenlääkkeet ovat myrkkyjä. Vielä Szasz toteaa lastenpsykiatreista puhuessaan, että lastenpsykiatrit ovat kaikkein vaarallisimpia vihollisia lapsille ja myös vanhemmille ja kaikille, jotka välittävät lapsista ja vapaudesta. Videon nimi on “CCHR Co-Founder Dr. Thomas Szasz, Professor of Psychiatry Emeritus”, ja se löytyy YouTubesta osoitteella:

    Tämä video ja muita myös osoitteessa

    http://www.cchrint.org/2009/05/15/cchr-co-founder-dr-thomas-szasz-professor-of-psychiatry-emeritus/

    Seuraavassa suomennos siitä, mitä Szasz videolla sanoo:

    Kun kouluviranomaiset kertovat äidille, että hänen poikansa on sairas ja tarvitsee lääkitystä, miten ihmeessä hän voisi tietää, että se on kertakaikkinen valhe. Kuinka hän voisi ymmärtää, ettei se, mitä asiantuntijat nyt kutsuvat “keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriöksi” tai “tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriöksi” (ADHD), ole mikään sairaus. Sellainen äiti ei ole psykiatrian historian asiantuntija. Hän ei tiedä, että psykiatrit ovat, satojen vuosien ajan, käyttäneet diagnostisia termejä, niin sanottuja diagnostisia termejä, ihmisten leimaamiseen ja kontrolloimiseen. Esitän pari dramaattista esimerkkiä. Kun mustat orjat pakenivat vapauteen etelävaltioissa, se ei ollut sitä, että he halusivat olla vapaita; he kärsivät sairaudesta nimeltä drapetomania, sanoista drapetes, karannut orja, ja mania. En keksi tätä omasta päästäni. Tämä oli laillinen diagnoosi aivan kuten keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö on. Naiset – puolet ihmiskunnan väestöstä luonnollisesti -, jos he olivat niin typeriä että kapinoivat miehen ylivaltaa vastaan, niin silloin heillä oli vakava sairaus nimeltä hysteria, joka johtui heidän liikkuvasta kohdustaan. Mikään noista käyttäytymistavoista ei ollut sairaus, eikä tietenkään ole mikään sairaus. Myöskään keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö ei ole sairaus. Mikään käyttäytyminen tai huono käyttäytyminen ei ole sairaus eikä voi olla sairaus. Tällainen ei ole sairautta. Niinpä ei ole väliä sillä, kuinka lapsi käyttäytyy. Siinä ei ole mitään tutkittavaa. Jos hän on sairas, silloin sitä varten täytyy olla objektiivinen tiede, niin että siitä voidaan tehdä diagnoosi lääkäreiden ja objektiivisten tutkimusten avulla. Sen vuoksi vastaanotolle mentyäsi lääkärit ottavat paljon verinäytteitä ja röntgenkuvia. He eivät halua saada tietää, kuinka käyttäydyt.

    Kun menin lääketieteelliseen tiedekuntaan 60 vuotta sitten, silloin oli olemassa vain kourallinen psyykkisiä sairauksia. Muistaakseni niitä oli vain kuusi tai seitsemän. Nyt niitä on yli 300. Ja uusia “keksitään” joka päivä.

    Lapsen luokitteleminen psyykkisesti sairaaksi on leimaamista, ei diagnoosi. Psyykenlääkkeen antaminen lapselle on myrkyttämistä, ei hoitoa. Olen kauan väittänyt, että lastenpsykiatri on kaikkein vaarallisin vihollinen lapsille ja myös vanhemmille ja kaikille meille, jotka välitämme kaikkein kallisarvoisimmista ja haavoittuvimmista asioista elämässä, ja ne kaksi asiaa ovat lapset ja vapaus.

    Nyt kysyn jälleen, kuinka vanhemmat voivat suojella lapsiaan terapeuttiselta valtiolta, siis hallituksen ja psykiatrian liitolta. Pohjimmiltaan, viime kädessä, luulen heidän voivan tehdä niin vain vapautumalla vääristä kuvitelmista, pääsemällä eroon ajatuksesta, että se, mikä vaivaa onnetonta ja huonosti käyttäytyvää lasta – ja sellaisia lapsia on tietenkin paljon, itse asiassa kaikki lapset joskus – että sellaisella lapsella on psyykkinen sairaus ja että niin sanottu hoito voi auttaa häntä. Asia ei ole ollenkaan näin. Sairaudet ovat ihmisruumiin toimintahäiriöitä, sydämen, maksan, munuaisten, aivojen jne. toimintahäiriöitä. Lavantauti (typhoid fever, “lavantautikuume”) on sairaus. Kaikki te tiedätte sen, ette epäile sitä. Kevätväsymys (spring fever, “kevätkuume”; Szaszin sanaleikki englannin kielen fever-sanalla eli “kuume”-sanalla) – (yleisön naurua) täytyy vain osata englantia – kevätväsymys ei ole sairaus. Miksei ole? Koska me kaikki tiedämme, että se on kielikuva, metafora, pienimuotoinen runo. Niin ovat myös kaikki psyykkiset sairaudet. Psyykkinen sairaus on metafora.

    Tehtävä, jonka asetamme itsellemme, psykiatrista pakkoa vastaan taisteleminen, on tärkeä. Mielestäni on tärkeää, että te kaikki ajattelette sen olevan tärkeää. Liian vähän ihmisiä ajattelee, että se on tärkeää. Se on jalo tehtävä, tehtävä, jonka suorittamisessa meidän täytyy, esteistä huolimatta, pysyä lujina. Omatuntomme vaatii, ettemme tyydy vähempään.

    Mitä nämä Szaszin sanat tarkoittavat? Mitä niistä seuraa? Jos psyykkisiä sairauksia ei ole olemassa lääketieteellisinä sairauksina, niin silloin ei voi olla olemassa myöskään psyyken lääkäreitä eli psykiatreja lääketieteessä. Lääketieteessä ei hoideta metaforisia eli kuvaannollisia sairauksia. Psykiatrit ovat siis puoskareita, jotka eivät ensinkään kuulu lääkärikuntaan. Psykiatria (mielitautioppi) ei ole mikään lääketieteen ala eikä kuulu lääketieteeseen. Edelleen, jos psyykkisiä sairauksia ei ole olemassa lääketieteellisinä sairauksina, silloin ei voi olla olemassa myöskään lääketieteellistä psykiatrista hoitoa, sellainen on puhdasta puoskarointia. Ei voi olla olemassa myöskään psyykenlääkkeitä, ne ovat hermostomyrkkyjä, jotka eivät voi parantaa, ei myöskään psykiatrisia sairaaloita, ne ovat vain säilytyspaikkoja tai vankiloita. Kaikki lääketieteellinen psykiatria on huijausta, valelääketiedettä, joka diagnooseillaan mustamaalaa ja leimaa pysyvästi ihmisiä ja lääkkeillään myrkyttää heitä. Voidaanpa sanoa, että koska puoskarointi, jossa myrkytetään ihmisiä kemiallisilla yhdisteillä, on rikollista, psykiatria, psykiatrinen hoito, psyykenlääkkeet ja psykiatriset hoitolaitokset ovat rikollisuutta, psykokriminaalisuutta, ihmisten tuhoamista. Psykiatrit ovat psykokriminaaleja, jotka tuhoavat potilaitaan kemiallisilla aineilla ja myös silpomalla heidän terveitä aivojaan psykokirurgialla (eri asia kuin neurokirurgia, joka kuuluu oikeaan lääketieteeseen). Koska toimenpiteet tehdään psykiatriassa usein pakolla, kyseessä on väkivaltarikollisuus, karkea ihmisen mielen raiskaus ja kemiallisen ja kirurgisen väkivallan kohdistaminen psykiatrian uhriin. On suuri skandaali, että tällainen rikollisuus saa olla osa lääketiedettä, yhtä suuri skandaali kuin se, että lääketieteessä murhataan lapsia aborteissa kirurgisesti ja kemiallisilla yhdisteillä. Ihmisten myrkyttämisen, tuhoamisen ja tappamisen ei missään nimessä tulisi kuulua lääketieteeseen.

    Tässä toinen video, jolla professori Szasz kuvaa psykiatrian luonnetta (haastatteluotteita; videolla sama otsikko kuin edellisellä):

    Tämä video ja muita myös osoitteessa

    http://www.cchrint.org/2009/05/15/cchr-co-founder-dr-thomas-szasz-professor-of-psychiatry-emeritus/

    Szaszin esitys suomennettuna:

    – – On löydyttävä termi (Psyykkisten häiriöiden) diagnostisessa ja tilastollisessa käsikirjassa (Diagnostic and Statistical Manual) voidaksesi kutsua sitä sairaudeksi ja hoitaa sitä sairautena ja kirjoittaa resepti sitä varten. – – Kun minä menin lääketieteelliseen tiedekuntaan, käsikirjassa oli vain 6 tai 7 kohtaa, nyt niitä on yli 300. Tämä merkitsee sitä, että 294 diagnoosia on keksitty viimeisten 60 vuoden aikana, pelkästään psykiatriassa. Tämä on vitsi. – – Tässä olemme tekemisissä psykiatrian epidemian kanssa. Meillä ei ole psyykkisten sairauksien epidemiaa, meillä on psykiatrian epidemia. – – Jos syöt liikaa, se on sairaus, sanotaan hakemistossa. Jos poltat liikaa, se on sairaus. Jos olet liian onneton, se on sairaus. Jos olet liian laiha, se on sairaus. Jos olet liian lihava, se on sairaus. Jos sinulla on liian vähän seksiä, se on sairaus. Jos sinulla on liian paljon seksiä, se on sairaus. – – Ei vapaata tahtoa, pelkästään kemikaaleja, ei itsekuria, ei itsehillintää. – – Kemiallinen epätasapaino sopii hyvin ajatukseen, että annetaan lääkettä, joka parantaa epätasapainon. Se on keksitty juttu, taru, satu. – – Se on perusta, jolta täällä Amerikassa kasvatetaan. Lapsi ei suoriudu niin kuin pitäisi tai käyttäydy niin kuin pitäisi, hän ei ole vastuussa, niinpä kemikaalit ovat tie, hänelle annetaan kemikaalia. – – Kuulette televisiosta yötä päivää, että tämä on psyykkinen sairaus ja tuo on psyykkinen sairaus, sitä mainostetaan kaikkialla. Olutta voidaan mainostaa, Zoloftia (eräs psyykenlääke) voidaan mainostaa. Mutta tällainen ei ole mitään psykiatriaa, se on kulttuurin psykiatrisoimista. Ja kumpi on myrkyllisempää, Zoloft vai olut? Aamen. Asia loppuun käsitelty. – – Näissä käsitteissä on sisäinen ristiriita, niin totaalinen, ettei se kestä mitään tutkimusta. – – Kukaan ei ole vielä mitannut, osoittanut tai luonut testiä sen osoittamiseksi, että jollakin on kemiallinen epätasapaino aivoissaan. Piste! – – Psykiatrit ovat etääntymässä enemmän ja yhä kauemmas ja kauemmas ja kauemmas tästä ihmistenvälisestä kosketuksesta, ja heistä on tulossa yhä enemmän ja enemmän puoskareita, kun he puhuvat ja toimivat ja esiintyvät lääkäreinä. He puhuvat diagnooseista ja hoidoista ja aivoista ja kaikesta tällaisesta, joista he eivät tiedä mitään. Eivät yhtään mitään. – – Se ei ole tiedettä, se on politiikkaa ja taloutta; sitä psykiatria on, politiikkaa ja taloutta, käyttäytymisen kontrollia, se ei ole tiedettä, se ei ole lääketiedettä. – – Tämä on niin valtavaa, että se tuntuu mahdottomalta.

    Tämä Szaszin video täydentää yllä sanottua. Psykiatria ei ole millään tavalla lääketiedettä eikä mitään tiedettä. Se on puhdasta puoskarointia, mielivaltaa. Diagnooseja keksitään äänestämällä psykiatrien kokouksissa, ja tällainen ei ole tiedettä. Psykiatriassa ei ole ainuttakaan tieteellistä testiä. Väitetty aivojen kemiallinen epätasapaino aivoissa on Szaszin mukaan pelkkä valhe, satu, jonka takana on lääketeollisuus (ja sen kumppanina valtiot). Jos jonkin häiriön takana joskus paljastuisikin olevan elimellinen syy, silloin kyseinen häiriö sisällytettäisiin neurologiaan tai sisätautioppiin eikä se enää lainkaan kuuluisi psykiatriaan. Hihasta keksityt diagnoosit sijoitetaan käsikirjaan, jota sitten kaikki maailman psykiatrit pitävät ohjenuoranaan. Lääketeollisuuden etu (lääkkeiden myynnin edistäminen) vaatii jatkuvasti uusien psykiatristen diagnoosien keksimistä, ja tämä on synnyttänyt mainitun “psykiatrian epidemian”. Sielujen lääkäreinä (psykiatreina) esiintyvät puoskarit eivät tiedä edustamastaan alueesta yhtään mitään, sanoo Szasz. Voiko puhtaampaa puoskarointia olla? Puoskarointi kuitenkin paisuu päivä päivältä, ja silloin paisuu itse asiassa yllä mainittu psykorikollisuus, joka myrkyttää, tuhoaa ja tappaa. Kyseessä on itse asiassa rikosasia. Psykiatria on myös irrotettava lääketieteestä, jonne se ei kuulu.

    Tosiasia on, että kuka tahansa voi joutua psykiatrian uhriksi, varsinkin jos hiemankin käyttäytyy poikkeavasti (joskus riittää toisten kantelu). Psykiatria iskee diagnoosi-aseellaan, ja sen jälkeen olet lainsuojaton, vailla oikeuksia, eikä sinua enää pidetä vastuullisena käytöksestäsi vaan tarvitset hoitoa ja lääketeollisuuden kemiallisia yhdisteitä. Ennen olit “erikoinen”, “hassu” tai “paha”, nyt olet “sairas”. Sinulta viedään kansalaisoikeudet, sinut luokitellaan “potilaaksi” ja olet muuttunut lääketeollisuuden ja sen puoskareiden väkivaltakaluksi. Menetät ihmisarvosi pysyvästi, sinut mustamaalataan ja häpäistään. Näin, psykiatristen mielivaltaisten diagnoosien avulla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, mahdollistetaan sinun asettamisesi sosiaaliseen kontrolliin. Saatat joutua vaikka eliniäksesi “mielisairaalaksi” kutsuttuun vankilaan, vaikket olisi tehnyt mitään rikollista.

    Mitä tulee “hulluihin”, heidän kohtalonaan on ollut joutua syviin ristiriitatilanteisiin, usein reaktiona traumaattiseen painostukseen. Psyykkiset häiriintymiset johtuvat siis elämän ongelmista, eivät elimellisistä syistä. Kuka tahansa voi ryhtyä käyttäytymään “psykoottisesti”, jos ristiriita on kyllin voimakas (esim. sotatilanteet). Oireet kuvastavat hyvin tuskallista selviytymisstrategioiden etsimistä ylivoimaisten vastavoimien (usein painostus tai halveksunta ympäristön taholta) keskellä. “Hullut” kuvastavat siis koko yhteiskuntaa, sen tilaa – meitä muita.

    LAINAUKSIA PROFESSORI SZASZILTA (lähde: http://www.cchrint.org/about-us/co-founder-dr-thomas-szasz/. Lopussa muutama lainaus muualta, tuolloin lähde mainitaan erikseen):

    Lastenpsykologit ja -psykiatrit ryöstävät lapselta tärkeimmän, mitä hänellä on, hänet itsensä.

    Minun näkökannaltani se (lastenpsykiatria) on eräs lasten pahoinpitelyn muoto.

    Koska psyykkiset sairaudet, joiden sanotaan vaivaavan lapsia, ovat kiistatta huonoa käytöstä ja koska lapsi mielenterveyspotilaana on vielä avuttomammassa asemassa kuin aikuinen mielenterveyspotilas, lastenpsykiatria on kaksinkertaisesti ongelmallinen asia.

    Lastenpsykologiaa ja lastenpsykiatriaa ei voi uudistaa. Ne on lakkautettava.

    Kukaan ei selitä, mistä tämä sairaus (ADHD, yllä mainittu keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö) tuli, miksi sitä ei ollut 50 vuotta sitten. Kukaan ei kykene diagnosoimaan sitä objektiivisin testein. Sen diagnosoi opettaja valituksillaan tai vanhempi valituksillaan. Ihmiset viittaavat siihen, etteivät he pidä huonosti käyttäytyvistä lapsista, pääasiassa pojista, koulusysteemissä. Se antaa heille tunteen, että he tekevät jotakin ongelman suhteen, että he käsittelevät sitä rationaalisella, tieteellisellä tavalla. Se on eräänlaista farmakologista (lääkeaineopillista) magiaa.

    Psykiatria ei tee ihmisoikeusloukkauksia. Se on ihmisoikeusloukkaus.

    Psykiatria on todennäköisesti tuhoisin yksittäinen voima, joka on esiintynyt yhteiskunnassa viimeisten 60 vuoden aikana.

    Laitospsykiatrian tärkein sosiaalinen ominaispiirre on voiman ja petoksen käyttö.

    DSM:n (yllä mainitun käsikirjan) näennäistä oikeellisuutta vahvistaa psykiatrian väite, että psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia – väite, joka muka perustuu viimeaikaisiin neurotieteen (hermotieteen) erilaisten kuvaamistekniikoiden avulla tekemiin löydöksiin, jotka mahdollistavat diagnoosin ja farmakologiset aineet hoidoksi. Tämä ei ole totta. Ei ole olemassa objektiivisia diagnostisia testejä, jotka vahvistaisivat tai sulkisivat pois depression (masennuksen) diagnoosin; diagnoosi voidaan tehdä ja täytyy tehdä vain potilaan antaman vaikutelman ja käyttäytymisen ja muiden henkilöiden hänen käyttäytymisestään antamien lausuntojen perusteella.

    Jotta voisimme ajatella psyykkisen sairauden olevan ruumiillisen sairauden kaltainen, meillä tulisi olla biokemiallinen tai patologinen näyttö. Ja jotta “sairaus” voisi olla tieteellisesti mielekäs, se täytyy jollakin tavalla olla tavoitettavissa, mitattavissa tai testattavissa, tieteellisellä tavalla, esimerkiksi veritestin tai aivosähkökäyrän avulla. Jos sitä ei voida sillä tavalla mitata – kuten “psyykkisen sairauden” kohdalla asianlaita on – silloin termi “sairaus” on parhaimmillaan metafora ja pahimmillaan myytti ja sen vuoksi näiden “sairauksien” “hoitaminen” olisi yhtä lailla epämääräistä ja epätieteellistä toimintaa.

    Ei ole olemassa veritestiä tai muuta biologista testiä psyykkisen sairauden olemassaolon tai poissaolon toteamiseksi, kuten useimpien ruumiillisten sairauksien kohdalla on. Jos sellainen testi kehitettäisiin (jota varten siis olisi ajateltu psyykkinen sairaus), silloin kyseinen vaiva lakkaisi olemasta psyykkinen sairaus ja luokiteltaisiin sen sijaan ruumiillisen sairauden oireeksi.

    Havainto, että kaikki psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, tarkoittaisi sitä, että psykiatria katoaa neurologiaan.

    En kiistä aivosairauksien olemassaoloa; päinvastoin, väitteeni on, että jos psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, meidän tulisi kutsua niitä aivosairauksiksi ja hoitaa niitä aivosairauksina eikä kutsua niitä psyykkisiksi sairauksiksi ja hoitaa niitä sellaisina.

    Argumenttini rajoittui väitteeseen, että psyykkinen sairaus on myytti, jonka funktiona on pukea valepukuun ja niin tehdä miellyttävämmäksi ihmissuhteiden moraalisten konfliktien katkera pilleri.

    Suuri, anteeksiantamaton syntini kirjassani “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”) oli kiinnittää julkinen huomio psykiatrian lingvistisiin väitteisiin ja sen ennaltaehkäisevään retoriikkaan. Kuka voi olla “kärsivien potilaiden auttamista” tai “hoidettavissa olevien sairauksien hoitamista” vastaan? Kuka voi puolustaa “sairaiden ihmisten laiminlyömistä” tai, mikä pahempaa, “hengen pelastavan hoidon kieltämistä potilailta”? Hyläten tuollaisen jargonin väitin, että psykiatriset sairaalat ovat kuin vankiloita, eivät sairaaloita, että tahdonvastainen psykiatriseen sairaalaan sulkeminen on yksi vankilaan sulkemisen muoto, ei lääketieteellistä hoitoa, ja että pakkoa käyttävät psykiatrit toimivat tuomareina ja vanginvartijoina, eivät lääkäreinä ja parantajina, ja ehdotin, että tarkastelemme ja ymmärrämme “psyykkiset sairaudet” ja psykiatriset reaktiot niihin lain ja retoriikan asioina, ei lääketieteen tai tieteen asioina.

    Ilmaus “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”) tarkoittaa, että psyykkistä sairautta ei ole olemassa. Sairauden tieteellinen käsite viittaa ruumiilliseen vaurioon, siis ruumiin koneiston aineelliseen – rakenteelliseen tai toiminnalliseen – epänormaaliin tilaan. Tämä on sairauden klassinen, viktoriaaninen, patologinen määritelmä, ja se on yhä se sairauden määritelmä, jota patologit ja tieteellisinä parantajina toimivat lääkärit käyttävät. Aivot ovat elin – kuten luut, maksa, munuainen jne. – ja voivat tietenkin sairastua. Tämä on neurologian alaa. Koska mieli ei ole ruumiin elin, se ei voi sairastua, paitsi metaforisessa mielessä – samassa mielessä kuin sanomme, että vitsi on sairas tai talous on sairas. Nuo ovat metaforisia (kuvaannollisia) tapoja sanoa, että jokin käyttäytyminen tai tila on paha, paheksuttu, murhetta aiheuttava jne. Toisin sanoen, “sairaista mielistä” puhuminen on vastaavaa kuin “sairaista vitseistä” tai “sairaasta taloudesta” puhuminen. Psyykkisen sairauden tapauksessa kyseessä on metaforinen tapa ilmaista se näkemys, että puhujan mielestä jotakin on vialla sen henkilön käyttäytymisessä, johon hän “sairauden” liittää.

    Yli 50 vuoden ajan olen väittänyt, että psyykkiset sairaudet ovat epäaitoja sairauksia (“ei-sairauksia”) ja että pakkoon perustuvat psykiatriset suhteet ovat vastaavanlaisia kuin pakkoon perustuvat työsuhteet (“orjuus”) tai pakkoon perustuvat seksuaaliset suhteet (“raiskaus”), ja käyttänyt suurimman osan ammatillisesta elämästäni psyykkisen sairauden käsitteen kritisoimiseen vastustaen tahdonvastaisen laitospsykiatrian käytäntöjä ja puhuen “psykiatrisen orjuuden” ja “psykiatrisen raiskauksen” lakkauttamisen puolesta.

    Skitsofrenia on määritelty niin epämääräisesti, että todellisuudessa se on termi, jota usein sovelletaan lähes minkälaiseen käyttäytymiseen hyvänsä, jota puhuja paheksuu.

    Jos skitsofrenialla osoittautuu olevan biokemiallinen syy ja hoito, skitsofrenia ei enää olisi yksi niistä sairauksista, joiden vuoksi henkilö suljetaan tahdonvastaisesti mielisairaalaan. Itse asiassa sitä hoitaisivat silloin neurologit eikä psykiatreilla olisi silloin mitään tekemistä sen kanssa.

    “Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

    Tahdonvastainen mielisairaalaan sulkeminen on kuin orjuutta. Mielisairaalaan passittamisen perusteiden hiominen on kuin orjaplantaasien koristelua. Ongelma ei ole kuinka parantaa mielisairaalaan passittamista vaan kuinka lakkauttaa se.

    Koska pakkohoitoon passittaminen johtaa vapauden menettämiseen ja altistaa uhrin terveysriskeille lääketieteellisten rikollisten käsissä, joiden näennäisen parantamistehtävän valtio laillistaa, siihen liittyy paljon suurempi oikeuksien menettäminen kuin vankilaan passittamiseen, rangaistukseen, jota tarkasti rajaavat perustuslailliset takeet ja oikeudelliset suojatoimenpiteet.

    Psykiatrinen toiminta perustuu voimankäytölle ja petokselle. Kutsun mitä tahansa ja kaikkia tahdonvastaisen psykiatrian muotoja – mikä nykyisin merkitsee itse asiassa kaikkea psykiatriaa – psykiatriseksi orjuudeksi. Taistelu psykiatrian lakkauttamisen puolesta on jalo taistelu.

    Tahdonvastaisen psykiatrian lakkauttamisen päämäärän saavuttamiseksi meidän tulisi myös myöntää, että niin sanotut psykiatriset diagnoosit, prognoosit (ennusteet), sairaalaan passittamiset ja hoidot – elleivät asiakkaat niitä nimenomaan omaan käyttöönsä pyydä – ovat pakkoa.

    Psykiatristen näkökohtien tuominen rikosoikeuden lainkäyttöön – esimerkiksi syyntakeettomuusvetoomukset ja -tuomiot, diagnoosit psyykkisestä oikeustoimikelvottomuudesta jne. – turmelee lain ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti kansalaista, jonka hyväksi kyseisiä näkökohtia käytetään.

    Kaikkea rikollista käyttäytymistä tulisi kontrolloida rikoslain keinoin, ja siitä psykiatrit tulisi sulkea ulos.

    Käsitykseni, että syyntakeettomuusvetoomus tulee poistaa, perustuu osin käsitteelliseen ja osin käytännölliseen kritiikkiin. Käsitteellinen kritiikkini on, hyvin lyhyesti, se, että mielenvikaisuus on epäselvä termi, joka voi viitata jompaankumpaan kahdesta asiasta: ensiksi, aivosairauteen, ja aion sanoa jotakin siitä, ja toiseksi, huonoon käytökseen. No, sairaus, aivosairaus, ei aiheuta rikollisia tekoja. Epilepsia aivosairautena ei aiheuta rikollisia tekoja. Epileptikot, aivan kuten muutkin ihmiset, saattavat tai eivät saata tehdä rikoksia. Ja sikäli kuin termi mielenvikaisuus viittaa käyttäytymiseen, se on kuvittelua. Se ei ole sairaus, eikä lääkäreillä ole minkäänlaista pätevyyttä sen arvioimiseen. Siitä annetaan määritys tavallisesti sen jälkeen kun henkilö on tehnyt rikoksen; tavallisesti jos jokin alkaa järkyttää yhteiskunnallisesti. Toinen perusteeni asettua sitä vastaan on se, että syyntakeettomuusvetoomuksen seuraus on tyypillisesti vangitseminen diagnoosin, sairauden ja hoidon nimissä. Ja tämä on typerä näytelmä ja lääkärinammatin väärinkäyttöä vapauden riistämiseksi ihmisiltä, joiden on nimellisesti julistettu olevan syyttömiä.

    Olen kauan väittänyt, että psykiatrian järjestelmä lepää pakkohoidon ja syyntakeettomuusvetoomuksen varassa ja että kumpikin on vallan turmeltuneisuuden paradigma (yleisesti hyväksytty asiantila). Jos “potilaaksi” kutsuttu henkilö ei riko mitään lakia, hänellä on oikeus vapauteen. Jos hän rikkoo lakia, hänet tulee viedä oikeuteen ja rikosoikeudellisen järjestelmän tulee julistaa hänet syylliseksi tai syyttömäksi – – Jotkut ihmiset pahoinpitelevät, raiskaavat, ryöstävät ja tappavat toisia ja siten vaarantavat yhteiskunnan. Miten psykiatria auttaa heidän käsittelyään? Tahdosta riippumattomalla mielisairaalaan passittamisella (civil commitment), joka on eufemismi (kiertoilmaus) turvasäilöön ottamiselle, ja syyntakeettomuusvetoomuksella ja -järjestelyllä, jotka ovat eufemismi vangitsemisen määrittelemiselle hoidoksi (tai strategiaksi syyllisyydestä päästämiseksi). Nämä kaksi menettelytapaa ovat ne pilarit, joiden varassa psykiatrian mahti lepää. Kumpikin laillistaa kuvitelman psykiatrisesta asiantuntemuksesta hoitaa “vaarallisuutta”. Kumpikin luo ja vahvistaa illuusiota, että me toimimme viisaasti ja hyvin kiusallisten sosiaalisten ongelmien suhteen, kun tosiasiassa me sotkemme ja pahennamme niitä. Näin psykiatrian mahti turmelee paitsi psykiatrit, jotka käyttävät sitä, ja potilaat, jotka joutuvat sen alaisiksi, myös sen yhteiskunnan, joka tukee sitä. – – Vastentahtoisille psykiatrisille väliintuloille ei ole sen enempää oikeutusta kuin tarvetta.

    Moderni psykiatria epäinhimillistää ihmisen kieltämällä ihmisen henkilökohtaisen vastuun olemassaolon tai jopa mahdollisuuden moraalisena toimijana. – – (Psykiatrian mandaattina) on juuri hämärtää, ja todella kieltää, elämän eettiset pulmat ja muuttaa ne lääketieteellisiksi ja teknisiksi ongelmiksi, joihin apu saadaan “asiantuntijoiden ratkaisuista”.

    Mielenterveyspotilaat eivät tarvitse mielisairaaloita; he tarvitsevat asyyleja, turvapaikkoja, joissa he ovat turvassa suojelijoiksi tekeytyneiden vainoajien pakkovaltaa vastaan.

    Jos käyttäytymisterapeuteilta viedään lääketieteen ammatillinen tuki ja hoidon yhteiskunnallinen oikeutus, heidän täytyisi myydä palveluitaan avoimilla markkinoilla; siellä he eivät voisi pakottaa vastentahtoisia asiakkaita tekemään asioita, joita nämä eivät halua tehdä, eivätkä he voisi huijata yleisöä ja valtiota tukemaan heitä veronmaksajien kustannuksella.

    Minulle eräs selvimmistä asioista psykiatriassa on ollut se, että psykoterapia on vain puhumista ja kuuntelemista. Koska tässä keskustelussa, riippumatta siitä, kuinka mahtipontisesti sitä nimitämme, on kysymys siitä, kuinka ihmisten tulisi elää, on selvää, että psykoterapia on papillista (sielunhoidollista) toimintaa eikä lääketieteellistä toimintaa (Szasz: “The Myth of Psychoterapy”, 2. p., esipuhe).

    Itse asiassa ei ole olemassa sellaista asiaa kuin psykoterapia. Aivan kuten psyykkinen sairaus, myös psykoterapia on vain kielikuva ja myytti (Szasz: “The Myth of Psychoterapy”, 1. p., esipuhe).

    Lyhyesti sanottuna, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin skitsofrenia (Szasz: “Schizophrenia – The Sacred Symbol of Psychiatry”, s. 191).

    Psykiatria on hoidon valepuvussa esiintyvää pakottamista (Szasz: “What is Antipsychiatry?”, osoite: http://archive.lewrockwell.com/orig10/szasz2.1.1.html ).

    Modernit psykiatrit saavat elantonsa 1) kirjoittamalla reseptejä psykoaktiivisille lääkkeille ja uskottelemalla, että ne ovat tehokas hoito psyykkisiä sairauksia vastaan; 2) määräämällä näitä lääkkeitä henkilöille, jotka ovat valmiita ottamaan niitä, ja pakottamalla väkisin henkilöitä, joita pidetään “vakavasti psyykkisesti sairaina”, ottamaan niitä vasten tahtoaan; ja 3) tekemällä vapaaehtoisista mielenterveyspotilaista, jotka näyttävät olevan “vaarallisia itselleen ja muille”, vastentahtoisia mielenterveyspotilaita. Todellakaan, moderneilla psykiatreilla ei ole enää mahdollisuutta hylätä voimankäyttöä potilaita kohtaan; sellainen menettely katsotaan ammattivelvollisuuksien laiminlyönniksi (Szasz: “What is Antipsychiatry?”, osoite: ks. ed.).

    Psyykkinen sairaus on metafora (metaforinen sairaus). Sana “sairaus” ilmaisee jotakin osoitettavissa olevaa biologista prosessia, joka vahingoittaa elävien organismien (kasvien, eläinten ja ihmisten) ruumiita. Termi “psyykkinen sairaus” viittaa henkilöiden epätoivottuihin ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymisiin. Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisten luokitteleminen sairauksiksi on looginen ja semanttinen (merkitysopillinen) virhe – – psyykkinen sairaus ei ole sairaus – – henkilöt, joilla on psyykkinen sairaus (huono käyttäytyminen) – -, ovat metaforisesti sairaita. Käytöksen tai huonon käytöksen luokitteleminen sairaudeksi antaa ideologisen oikeutuksen valtion tukemalle yhteiskunnalliselle kontrollille lääketieteellisen hoidon muodossa (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: http://www.szasz.com/manifesto.html).

    Jos myönnämme, että “psyykkinen sairaus” on metafora paheksutuille ajatuksille, tunteille ja käyttäytymisille, meidän on pakko myöntää myös, että psykiatrian ensisijainen tehtävä on kontrolloida ajattelua, mieltä ja käyttäytymistä (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: ks. yllä).

    Tahdonvastainen mielisairaalaan passittaminen on hoidon varjolla tapahtuvaa vankilaan passittamista; se on peitellyssä muodossa tapahtuvaa yhteiskunnallista kontrollia, joka heikentää laillisuusperiaatetta (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: ks. yllä).

    Se, että Suomessakin psykiatrian nimellä kulkeva puoskarointi (kuten myös lastenmurhat, abortit) on sijoitettu osaksi lääketiedettä, on kansan tahto. Suomihan on perustuslain määräyksellä kansanvalta eli demokratia (PL 2§: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”), joten kansa on määrittänyt lääketieteenkin puitteet ja sen kontrollissa ovat lääketieteen hallinto, valvonta ja sisällön kontrolli. Kuten yllä olevasta käy selville, psykiatria pysyy pystyssä lähinnä sen vuoksi, että hallituksen (siis kansan itsensä) pakkovalta ja oikeusistuimet tarvitsevat sitä aseenaan ja verukkeenaan. Myös vastuuta kierretään turvautumalla psykiatrien – puoskareiden – mielipiteisiin (esim. juuri oikeusistuimissa ja erilaisissa arvioinneissa), vaikka sellaiset mielipiteet ovat arvottomia.

    (12)(1)
  3. ”Harveneva joukko osaa enää tehdä eroa todellisuuden ja virtuaalimaailman välillä.”

    Niinpä. Esim salkkareitten Ismo ei voi mennä klo 16:00 kauppaan, koska ihmiset kuulemma moittivat koko ajan häntä, että ei noin saa tehdä ja pitäs vähä miettii mitä seurauksia tekimisilläsi on ja jne jne. Toi on yks parhait esimerkkei, siitä kuinka ihmiset luulee kaiken teeveestä tulevan olevan totta.

    (9)(0)
  4. Suomi suomalaisille

    Antti Heikkilä vain vahvistaa sen, mitä tanskalainen lääketieteen professori Peter C. Gøtzsche sanoo kirjassaan ’Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon’.
    Gøtzschen haastattelu: ”Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen”, http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014090718638829_ul.shtml

    (13)(0)
  5. Heikkilä on väärässä sanoessaan ettei masennus ole kemiallinen , koska syy sen kemialliseen epätasapainoon on ennenkaikkea myrkyt+aliravitsemus . ssri ym muita lääkkeitä on järjetöntä syödä, ne eivät tepsi vaan sekoittavat entisestään kehon kemioita.

    ”Masennus on nykyajan muotisairaus” Tuo lause on älyttömän tyhmästi sanottu, menee luottamus koko Heikkilään jos tuollaisia laukoo! Kaikki ei todellakaan johdu mielestä, vakava traumaattinnen kokemus kyllä voi aikaansaada masennuksen , mutta ylivoimaisesti suurin osa esim niistä Suomalaisista jotka ovat masentuneita kärsivät sitä koska heidän kehon kemia on vinksallaan myrkkyjen ja aliravitsemuksen vuoksi.

    Minusta tällainen artikkeli on jo niin harhaanjohtava että vähän ihmettelen miten MM on sen julkaissut. Heikkilä ei sanallakaan sano mitään niistä tekijöistä jotka aiheuttavat masennuksen, taitaa Heikkilä jo osin itse demontoitunut, tai sitten ei vain ymmärrä mitään masennuksesta jolloin pitäisi pysyä erossa siitä eikä lähteä julkaisemaan siitä juttuja.

    Vituttaa suoraan sanoen , koska joka puolella tulee tuutista disinformaatiota masennuksesta.

    (3)(9)
  6. Psykiatria on kidutusta ja valtioiden tapa rangaista ihmisia mikali yksilon ajatus maailma ei noudata valtioiden vaarallista poliittista linjaa tai he nakevat ja uskaltavat kertoa virka tohtoreiden huonosta kaytoksesta, hoidon, maksumaaraysten evaamisista aivokasvaimen tms. Virkatohtorit kostavat oikaisupyynnot kidutuksella ja siihen he kayttavat psykiatreja.
    Tilanne on sama kuin USSR ssa tassa ihmisoikeus rikollisuuden lajissa.
    Kilpailutonta julkismonopoli TERVEYDENHOITO hoitoa ei kyeta pitamaan vallassa muilla kuin psykiatriaa vaarinkaytolla.

    (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*