"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

Loppu MV-lehdelle –kampanja ylistää ”juutalaista rotupuhtautta”

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Tämän vuoden ajan verkossa on toiminut poliittisten nuorisojärjestöjen Loppu MV-lehdelle –kampanja, jonka tarkoituksena on sensuroida maahanmuuttokriittinen kirjoittelu Suomessa. Kampanja on saanut nyt kummallisia sävyjä.

Loppu MV-lehdelle –kampanja yritti etenkin viime talvena lakkauttaa julkaisun toiminnan uhkailemalla jatkuvasti siinä mainostaneita yrityksiä. Hanketta alkoi johtaa SDP:n Hanna Huumonen.

Vetoapua kampanja sai valtamedialta, joka raivostui, kun MV-lehti julkaisi tiedot Yle-toimittaja Jessikka Aron saamista huumetuomioista. MV-lehti julkaisi rikospöytäkirjat muun muassa siksi, että valtamedia oli aiemmin julkaissut tietoja muutamien suomalaisten katupartioaktiivien ikivanhoista tuomioista. Potut pottuina.

Kun MV-lehden toimintaa ei lopulta saatukaan pysäytettyä, jatkoi kampanja toimintaansa säästöliekillä. Käytännössä tämä on tarkoittanut passiivis-aggressiivista some-kirjoittelua sekä lapsellisia sanallisia hyökkäyksiä Ilja Janitskinia vastaan.

Tänään kampanja muuttui kuitenkin kertaheitolla kummallisemmaksi, kun Loppu MV-lehdelle –twittertili alkoi käydä Magneettimedian kanssa väittelyä artikkelistamme ”Tietopaketti holokaustin kiistämisestä aloittelijoille”.

Pian keskustelun alettua selvisi, ettei Loppu MV-lehdelle –käyttäjä ollut edes lukenut kritisoimaansa artikkelia.

Käyttäjä myös luuli, että valtavirtahistorian mukaan Dachaussa olisi kaasutettu juutalaisia, mikä ei pidä paikkaansa. Valtavirtahistorian mukaan ”kaasutuksia” tehtiin vain leireillä, jotka Neuvostoliitto valtasi sodan lopussa.

”juuralaiset naivat vain omiaan,joten rotu täysin puhdas”

Keskustelu sai yllättävän käänteen, kun ”holokaustiin” kivenkovaa uskonut Loppu MV-lehdelle –käyttäjä turhautui argumentointiin ja alkoi ylistää juutalaisia hurmoshenkisesti.

Käyttäjä alkoi listata ihailemiensa juutalaisten nimiä ja ylisti juutalaista rotupuhtautta. Magneettimedian toimitus ei tiedä, oliko alkoholilla osuutta seuraavan sitaatin synnyssä:

Hienoa kauppa,ja kulttuurikansaa,Einstein,Rubinstein,Fiscer,Oistrach,Roth…ja hienointa:me ollaan sekarotuisia,mutta…

juuralaiset naivat vain omiaan,joten rotu täysin puhdas.Ilmankos pärjäävät taiteen tieteen aloilla paremmin kuin me metsäläi”

Kuvakaappaus: Twitter.

Kuvakaappaus: Twitter.

Loppu MV-lehdelle –kampanjan mukaan "juuralaiset naivat vain omiaan,joten rotu täysin puhdas".

Loppu MV-lehdelle –kampanjan mukaan ”juuralaiset naivat vain omiaan,joten rotu täysin puhdas”.

On vähintäänkin yllättävää, että ”rasismia” vastaan kampanjoiva Loppu MV-lehdelle myöntää sen, että ”juuralaiset” [sic] ”naivat vain omiaan” säilyttääkseen rotupuhtauden.

Siltä varalta, että alkoholilla oli osuutta kummalliseen julistukseen ja viestit poistetaan myöhemmin Twitteristä, tallensimme ne lukijoidemme iloksi: 1, 2

Olemme aiemmin uutisoineet, että MV-lehden päätoimittaja Janitskinin vangitsemisvaatimuksessa vedotaan esimerkiksi siihen, että MV-lehden keskustelufoorumilla ei ole sensuroitu juutalaiskriittisiä kirjoituksia.

 

Lue myös:

Yle-toimittajan huumeskandaali: saalistajista saalistetuiksi?
Valtamedia varoittaa Magneettimediasta, Kansallisesta Vastarinnasta ja MV-lehdestä

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

7 Kommentit

  1. Jo ensimmäinen juutalainen eli kain oli sekarotuinen siten ei ole olemassa ainoatakaan puhdasrotuista juutalaista,Bastard shall not enter kingdom of heaven eli juutalaisilla eivät tule pääsemään taivasten valtakuntaan kuten muut israelin heimot jotka ovat säilyttäneet rotupuhtautensa.

    (18)(4)
    • Puhat huuhaata. Juutalaisuus tai paremminkin ”Israel-uskoisuus” alkoi Abrahamista, ei Kainista. Sen juutalaisuuden, jonka me tunnemme, voi katsoa alkaneeksi vasta Babylonin pakkosiirtolaisuudesta palaamisen ja Jerusalemin II temppelin valmistumisen jälkeen eli vuoden 516 eKr tienoilla.

      (6)(1)
      • Abrahamit ja muut puhtaat israeliitit eivät ole juutalaisia,Raamatun kymmenessä ensimmäisessä kirjassa ei mainita sanallakaan juutalaisista,Juutalaiset ovat identiteettivarkaita vain puhtaat israeliitit ovat raamatun jumalan kansaa.

        (3)(2)
  2. Leikkokikkeli

    Niin, tuo Kain taisi olla palvelijattaren äpäräpoika josta ennustettiin että hänen kätensä on koko ajan veljiensä kaulassa kiinni ja joka on hallitsematon kuin villiaasi. No, kun katsoo niin parissa tuhannessa vuodessa ei juuri mikään ole muuttunut. Leikkokikkelit elävät yhä omien miltymystensä mukaan. kuten muslimitkin. Ja toisaalta, tavat ovat samanlaisia koska nehän ovat veljeksiä keskenään.

    (13)(1)
  3. ”Veljekset kuin Ilvekset”. Meinaan kuvituskuvassa. Muuta en edes viitsi kommentoida, koska miksi ”keksiä pyörää toistakertaa.”

    (7)(0)
  4. Samoja hiekkaneekereitä molemmat. kosher, halal.

    (17)(1)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*