"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Laumaimmuniteettiteoria on osoittautunut vääräksi kerta toisensa jälkeen

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,58
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kirjoitin muutama vuosi sitten ”laumaimmuniteettiteoriasta” ja selitin miksi se ei päde rokotettuun väestöön. Laumaimmuniteettiteoriaan päädyttiin 19. vuosisadan alussa kun havaittiin, että tartuntataudit näyttivät menettävän kykynsä tarttua ja levitä kun yli puolet yhteisön väestöstä oli sairastunut tautiin ja heille oli kehittynyt luontainen elinikäinen immuniteetti taudille.1

Laumaimmuniteettiteoriaa ei missään vaiheessa tarkoitettu sovellettavaksi rokotettuun väestöön, vaan se kehitettiin 19. vuosisadan lopussa oikeuttamaan laajat pakkorokotuskampanjat, joiden tarkoitus oli hävittää tartuntataudit ”suuremman edun” varjelemiseksi. Sen paikkansapitävyys perustui oletukseen, että lauma oli suojassa, koska huomattavasta osasta laumaa oli tullut vastustuskykyisempi luontaisen tartunta- ja selviämisprosessin myötä.

Mitä suurempi osa laumasta (yhteisöstä) oli altistunut tartuntataudille ja kehittänyt luontaisen immuniteetin, sitä pienempi uhka sairaus oli koko laumalle (yhteisölle).

Sama konsepti ei toimi suurella rokotetulla väestöllä yksinkertaisesta syystä: rokottaminen tuottaa keinotekoisen, väliaikaisen immuniteetin, joka ei kestä yhtä kauaa kuin luontaisesti hankittu immuniteetti. Toisinaan rokotteet eivät edes estä sairastumista, vaan tauti voi tarttua ja aiheuttaa lieviä oireita tai pysyä oireettomana rokotetulla henkilöllä, mutta joka saattaa sairastuttaa muita, kuten kävi B. pertussisin (hinkuyskän) tapauksessa.2 Parhaimmillaan se voi lyhyen aikaa estää osaa rokotetuista sairastumasta.

Mistä voidaan vetää johtopäätös, ettei rokotettu lauma ole oikeasti suojassa. On vain illuusio suojasta, koska tällaisessa tilanteessa rokotetut ovat edelleen alttiita tartunnalle, ja näin ollen yhtälailla koko lauma – sekä rokotetut että rokottamattomat.

Kirjoitin viime vuonna artikkelissa “This Herd Mentality is for the Birds,”:

”Laumaimmuniteettiteoria on saattanut päteä luonnollisen vastustuskyvyn tapauksessa – eli ajatus siitä että jos olet saanut tartunnan tartuntataudista kuten hinkuyskästä tai tuhkarokosta tai vesirokosta, tällöin sinulle on kehittynyt elinikäinen vastustuskyky nimenomaiselle taudille. Tämä teoria ei kuitenkaan päde rokottein hankittuun vastustuskykyyn, koska moinen ”vastustuskyky” on parhaimmassakin tapauksessa vain väliaikainen – se ei anna elinikäistä suojaa sairaudelle. Yllätys!”3

Kuvittele 42 opiskelijan ryhmä. Oppilaista neljäkymmentä rokotetaan kahdella annoksella MPR-rokotetta. Opiskelijoista kaksi kieltäytyy rokotteista.

Teoriassa neljäkymmentä opiskelijaa on suojassa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta. Teoriassa myös kaksi rokottamatonta opiskelijaa on suojassa, sillä 95 prosenttia ryhmästä on rokotettu, ja näin ollen valtavirtaisen rokotetieteen mukaan laumaimmuniteetti on saavutettu.

Voilà, laumalla on turvassa, kiitos 40 rokotetun opiskelijan.

Mutta ovatko he oikeasti turvassa? Eivät. Kyse on pelkästä illuusiosta.

Vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla yli 40 Harvardin yliopiston opiskelijaa sairastui sikotautiin. Oppilaista jokainen oli saanut kaksi annosta MPR-rokotetta, ja he olivat teoriassa immuuneja tuhkarokolle, sikotaudille ja vihurirokolle. Rokotteet eivät suojanneet heitä. Laumaimmuniteettia ei ollut, eikä sellaista voi saavuttaa rokotteilla, sillä ne eivät synnytä samanlaista todellista vastustuskykyä kuin varsinainen tartunta.

Vastaavanlaisia sikotautitartuntoja on puhjennut rokotettujen oppilaiden keskuudessa opiskelijakampuksilla ympäri Yhdysvaltoja viime vuonna, kuten Missourin yliopistossa, Pennsylvanian osavaltion yliopistossa, Bostonin yliopistossa, MIT:ssä, Sacred Heart -yliopistossa ja muissa.4,5,6,7

Yhdysvalloissa puhkeaa lähestulkoon vuosittain tartuntatautiepidemioita yhteisöissä, joiden rokotusaste on korkea ja joissa niitä ei näin ollen tulisi esiintyä. Kaikissa tapauksissa kyse on vain suojan illuusiosta, ei todellisesta suojasta. Mitään laumaimmuniteettia ei ole ollutkaan.

Tämä pätee erityisesti hinkuyskään. Yhdysvalloissa on puhjennut viime vuosina lukuisia hinkuyskäepidemioita yhteisöissä, joissa sairastuneista 80-90 prosenttia on rokotettu.8 Laumaimmuniteettiteoria, sillä se liittyy rokotettuun väestöön, on kerta toisensa jälkeen osoittautunut vääräksi.

Kun teoria osoittautuu vääräksi, tieteellä on tapana hylätä se ja kehittää uusi teoria joka selittää ilmiön. Lääkärit, terveysviranomaiset, päättäjät ja media eivät toimi näin. Päinvastoin, he pitäytyvät virheelliseksi osoittautuneessa teoriassa ja oikeuttavat sen avulla pakkorokotukset ja mustamaalaavat niitä jotka käyttävät oikeuttaan kieltäytyä rokotteista.

He ikäänkuin yrittävät survoa neliönmuotoista palikkaa pyöreään reikään. Et saa sitä sopimaan yrititpä kuinka kauan tahansa.

 

Lähde: The Vaccine Reaction

Lue myös:

Myytti laumaimmuniteetista pistää vanhemmat vastakkain
Media pimittää totuuden rokotteiden tuhoisasta vaikutuksesta laumaimmuniteetille
Sikotautiepidemiaan 2009 sairastuneista lapsista 97 % rokotettuja

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. (1)(0)
  2. Yllä linkitetyssäkin videossa tuodaan esille yksi olennainen juttu rokotteista, josta mediassa ei yleisesti puhuta.

    Yleinen väite on, että rokotteet ovat vähentäneet tartuntatauteja ja kuolleisuutta niihin ja todisteena pidetään sitä, että rokotteiden tulon jälkeen kuolleisuus ja sairastavuus ko tauteihin (rokot, sikotauti, hinkuyskä, kurkkumätä, ym) on vähentynyt. Ok, mutta kätevästi jätetään mainitsematta, mikä oli trendi ennen rokotteiden tuloa markkinoille. En ole Suomesta nähnyt näitä tilastoja, mutta muualta maailmasta kylläkin, ja niissä poikkeuksetta ko tautien esiintyminen+kuolleisuus lähti jyrkkään laskuun JO ENNEN rokotteiden tuloa. -> aika selkeä todiste, että rokotteiden ansiota vähentyminen ei ainakaan ole.

    (6)(0)
  3. Yllä linkitetyssäkin videossa tuodaan esille yksi olennainen juttu rokotteista, josta mediassa ei yleisesti puhuta.

    Yleinen väite on, että rokotteet ovat vähentäneet tartuntatauteja ja kuolleisuutta niihin ja todisteena pidetään sitä, että rokotteiden tulon jälkeen kuolleisuus ja sairastavuus ko tauteihin (rokot, sikotauti, hinkuyskä, kurkkumätä, ym) on vähentynyt. Ok, mutta kätevästi jätetään mainitsematta, mikä oli trendi ennen rokotteiden tuloa markkinoille. En ole Suomesta nähnyt näitä tilastoja, mutta muualta maailmasta kylläkin, ja niissä poikkeuksetta ko tautien esiintyminen+kuolleisuus lähti jyrkkään laskuun JO VÄHÄN ENNEN rokotteiden tuloa. -> aika selkeä todiste, että rokotteiden ansiota vähentyminen ei ainakaan ole.

    (0)(0)
  4. Tunteenpurkaus

    Täytyy sanoa että professorilla on todellisuus hämärtynyt:

    http://beta.oikeamedia.com/o1-26816

    Eivt rokottamattomat ihmiset aiheuta vaaraa rokotetuille. Rokotettu ihmiset ne tartuttavat tautinsa rokottamattomiin koska ovat taudin kantajia. Ja jos joku saa esim. tuhkarokon, niin se tarttuu vain toiseen ihmiseen joka ei ole rokotettu. Joka taas on oma valinta ja taudin jälken sille on luonnollinen immuniteetti.

    En oikein ymmärrä miksi nyt tästä tohkarokko tapauksesta kahkotaan niin suuresti. Oli täysin normaalia että -70 ja -80 luvuilla lapset sairastivat tuhkarokon, tulirokon ja vihurirokon. Aivan kuten minäkin. Sen lisäksi jokainen lapsi sairasti vesirokon, mikä on normaali sairaus nykyäänkin. Eikä se ole tehnyt meistä rokkojen sairastaneista sen kummenpia. Päinvastoin.

    Sen minä ymmärtäisin jos Suomessa kahkottaisiin tuberkuloosista joka leviää nyt ennätysvauhtia maahanmuttajien toimesta. Tuberkuloosin yksi hoitokerta kun pistää pienen kunnan budjetin täysin kuralle. Ja lapset todenäköisesti kuolevat hoitoon. Hoito kun tuhoaa verisuonen seinämiä.

    Tuberkuloosin rinnalla yksi tuhkarokko on ”parin päivän flunssa”. Ja siksi täytyykin ihmetellä että professori jota olen pitänyt jotenkin arvossa, laukoo tällaisia aivopieruja rokotuksesta. Mutta jos on yhden alan professori niin se tarkoittaa että on kohdistanut energiansa ja elämäntyönsä yhteen pisteeseen. Eikä tiedä juuri muusta, joka käy ilmi professorin tunteenpurkauksesta.

    (2)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*