“Länsimaat” ovat luoneet Puolan rajan “pakolaiskriisin”, mutta miksi?

Iltalehden taannoisen uutisoinnin mukaan tilanne Valko-Venäjän ja Puolan välisellä rajalla on kiristynyt äärimmilleen. “Siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita” on sulloutunut Puolan vastaiselle rajalle, valkovenäläisten sotilaiden ja Venäjän propagandakoneiston saattelemana, tarinoi Iltasanomat

Valtamedia  syyttää Valko-Venäjää ja Venäjää Puolan rajan “pakolaiskriisistä” 

Iltasanomien mukaan kesästä alkaen Valko-Venäjä on mahdollistanut muiden muassa irakilaisten, syyrialaisten ja monen Afrikan maan kansalaisen matkan maahan, ja siitä myöhemmin ihmiset on ohjattu Minskistä Liettuan ja Puolan vastaisille rajoille eli Euroopan unionin rajalle. 

Venäjää syytetään tilanteen lietsomisesta. Iltalehti kirjoittaa:  

Valko-Venäjän puolella rajaa paikalla on Venäjän valtion propagandakoneistoa – kuten RT ja Sputnik – seuraamassa live-lähetyksenä siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtymistä väliaikaisesta leiristä Puolan rajalle. 

He eivät ole aidosti turvapaikanhakijoita 

Hybridiosaamiskeskuksen verkoston johtaja Jukka Savolainen  sanoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, että rajalle kerääntyneet eivät ole aidosti turvapaikkaa hakevia henkilöitä. Näin valtamedia myöntää nyt Savolaisen suulla, että kysymyksessä eivät ole turvapaikanhakijat. Kysymyksessä ei tietenkään ole aidoista turvapaikanhakijoista, vaan tietyt toimijat ovat järjestäneet mittavat ihmisryhmien kuljetukset Liettuan ja Puolan vastaisille rajoille. Tällainen tilanne oli viimeksi syksyllä 2015, kun Eurooppaan rynni valtavia määriä lähinnä poliittisen Lähi-idän populaatiota. Tästä väestön vaelluksesta sai myös Suomi ikävän osansa. 

Vuonna 2015 ja myöhemminkin poliittisen Lähi-idän alueelta Eurooppaan vaeltanut väestönaalto oli tietyn globaalin eturyhmän operaatio. Kysymyksessä ei silloinkaan olleet oikeat turvapaikanhakijat, vaan elintasopakolaiset, jotka olivat tiettyyn poliittiseen tarkoitukseen asetettuja instrumentteja. 

Kuitenkin vuonna 2015 myös Suomen valtamedia ja virkakoneisto puhui vakavissaan turvapaikanhakijoista, joille haluttiin fanaattisesti avata rajat sekä ohjata turvapaikan hakuprosessiin. 

Mistä Puolan rajan “pakolaiskriisistä” voisi olla kysymys? 

Suurella todennäköisyydellä Puolan pakolaiskriisi oli suunniteltu etukäteen. Suunnittelijoina ovat tässä tapauksessa olleet Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma, kuten myös Euroopan unioni. Mikäli asianlaita on tällainen, on tässä varsinaisena liikkeellepanevana voimana ollut Israel-lobby [Perustelut kommentti osiossa]. 

Koskien yllä olevaa suunnitelmaa Puolan pakolaiskriisistä voidaan sanoa, että Pakolaiskriisillä nimenomaisesti pyritään Valko-Venäjän mustamaalaamisen kautta herjaamaan Venäjää. Tämä on yksi hybridisodankäynnin muoto, minkä tavoitteena on synnyttää läntiselle väestölle ja venäläisille mielikuva lännen ja Venäjän keskinäisistä vihamielisyyksistä sekä vielä pelotella länttä Venäjän uhalla. 

Spekulaatioita Puolan pakolaiskriisin ennakoivasta suunnittelusta vahvistaa osaltaan NATOn pääsihteerin Jens Stoltenbergin hiljattain tapahtunut vierailu Suomessa. Hänen mukanaan vierailulla oli NATOn suurlähettiläistä koostuva Pohjois-Atlantin neuvosto.  Tämä NATO-maiden suurlähettiläistä koostuva neuvosto, joka on sotilasliiton korkein päättävä elin, vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa. 

Stoltenberg muiden muassa pelotteli Eurooppaa MTV Uutisten erikoishaastattelussa erityisesti Venäjän keskimatkan ohjuksilla, jotka voivat kantaa ydinaseita.   

– Venäjä jatkaa keskimatkan ydinaseiden hankintaa. Aseet voivat saavuttaa jokaisen Euroopan pääkaupungin minuuteissa. Ohjukset ovat osa Venäjän suurta sotilaallista varustautumista, manaili Stoltenbeg. 

Jens Stoltenbergin vierailu neuvostoineen Suomessa ja Puolan pakolaiskriisi antavat viittauksen tulevasta vakavammasta kriisistä lännen ja Venäjän välillä kuin oli Kylmän sodan aika. Kylmä sota oli valtavirtaisen historian mukaan toisen maailmansodan jälkeen puhjennut kansainvälinen jännitystila ja valtataistelu Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sekä niiden liittolaisten välillä vuosina 1947-1991. 

Stoltenbergin vierailu Suomessa ja hänen kampanjansa Euroopan pelottelemiseksi Venäjän hyökkäyksillä sekä nykyinen Puolan rajan pakolaiskriisi, yhdistyvät yhdeksi hybridisodankäynnin muodoksi, mikä suuntautuu Venäjää ja Valko-Venäjää vastaan. 

Ei ole laisinkaan uskottavaa, että Valko-Venäjä ja maan presidentti Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka olisivat niin pirullisia, että toimisivat Puolan rajan “pakolaiskriisissä” niin härskisti kuin valtamedia propagandassaan antaa ymmärtää. Siis, että Valko-Venäjä toimisi niin irvokkaasti, että kataluuttaan sen asevoimat ja rajavartijat työntäisivät raja-alueelle kerääntyneitä ihmisiä kohti Puolaa. 

Valko-Venäjä ei ole estänyt “pakolaisten” paluuta Minskiin, sillä esimerkiksi Irak alkaa järjestää kansalaisilleen kotiutuslentoja Valko-Venäjän Minskistä. Asiasta on  tiedottanut Irakin Moskovan-suurlähetystö. 

Suurimmalla todennäköisyydellä puolan rajan “pakolaiskriisin” ovat järjestäneet samat kansainväliset valtapoliittiset voimat, kuin mitkä järjestivät vuodesta 2015 alkaneen “pakolaiskriisin” eli väestön vyörytyksen poliittisen Lähi-idän alueelta. 

Ennen Puolan rajan “pakolaiskriisiä” puola ja EU olivat ajautunee riitoihin muun muassa siitä, että Puola ei sanonut tunnustavansa EU:n oikeutta yli oman kansallisen oikeutensa. Puola haluaa nyt kiillottaa kilpeään länsimaiden silmissä, syyttämällä Valko-Venäjää siitä, että V-Venäjä olisi antanut siirtolaisille vauhtia kohti Puolaa ja muutoin lietsonut tilannetta. Muistettakoon, että Puola on joka tapauksessa fanaattinen NATOn ja EU:n ihailija.    

Todellisuutta siirtolaisjoukot halusivat mennä omatahtoisesti syvälle EU:n alueelle, ei tässä liikkumisessa ole Valko-Venäjällä ratkaisevaa osuutta. 

                                                ________ 

Niin ikään Presidentti Vladimir Putin kiistää Venäjän osallisuuden Puolan sekä Valko-Venäjän raja-alueella meneillään olevaan siirtolaiskriisiin. Hänen mukaansa ongelmat ovat länsimaiden itsensä synnyttämiä. 

Kommentti

Israel-lobby eli juutalaismafia on päätekijä “turvapaikanhakijoiden” joukkovyörytyksessä Eurooppaan. Tähän liittyen todettakoon, että kansainvälisen juutalaisyhteisön rahoittama IsraAID-järjestö on omistautunut partiointiin Kreikan rajoilla auttaakseen laittomat tunkeutujat Eurooppaan. IsraAID-järjestön taloudellisia sponsoroijia ovat esimerkiksi Juutalaisten maailmankongressin jäsenjärjestöt. Maaliskuun 1. päivä IsraAID julkaisi Facebook-sivuillaan aloittavansa taistelun laittoman siirtolaisuuden puolesta Kreikassa, sillä samalla tarmokkuudella kuin kriisivuonna 2015.1,2  Myös muita esimerkkejä on olemassa juutalaismafian osallisuudesta “turvapaikanhakijoiden” massamuuttojen sponsorointiin. Täten todennäköistä on, että juutalaismafian käden jälki näkyy myös Puolan rajan “pakolaiskriisissä”. Pakolaiskriisillä kärjistetään lännen suhtautumista Venäjään ja Valko-Venäjään. Lännen ja Venäjän tulehtuneet keskinäiset suhteet auttavat juutalaismafiaa heidän pyrkimyksissään globaalin hegemonian lujittamisessa. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Valko-Venäjä uhkailee, sota tuskin syttyy (iltalehti.fi) 

Asiantuntija Puolan rajan pakolaiskriisistä: ”He ovat instrumentteja – tarkoitusperät ovat ihan muualla” – MTVuutiset.fi 

Naton pääsihteeri MTV:lle: Venäjän ohjukset uhka Euroopalle – MTVuutiset.fi   

Vladimir Putin: Venäjällä ei ole mitään tekemistä siirtolaiskriisin kanssa – verkkouutiset.fi 

  1. https://secure.givelively.org/donate/israaid-us-global-humanitarian-assistance-inc/israaid-emergency-response-fundhttps://www.facebook.com/israaid/posts/10158156058609136https://www.israaid.org/about/donors-partners 
  1. Refugees & Forced Migration – IsraAID 

9 kommenttia

  1. MAAHANMUUTTO – JUUTALAISTEN JUONI
    Juutalaisjärjestöt ovat innokkaimpia maahanmuuton kannattajia. Mutta omassa maassaan Israelissa he ovat jyrkkiä maahanmuuton vastustajia. Juutalaisten pyrkimys maailmanvaltaan ja toisten kansojen heikentämiseen käy ilmi tohtori Max Mandelstammin avajaispuheesta Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897): ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.” Myös juutalaisten johtaman vapaamuurarijärjestön tavoitteena on sulattaa Euroopan kansat Lähi-Idän ja Afrikan kansoihin tavoitteena uusi vaaleanruskea rotu. Myös EU ajaa innokasta maahanmuuttoagendaa. Suurin osa maahanmuuttajista on elintasopakolaisia, jotka haluavat vain päästä Eurooppaan elämään sosiaaliavustuksilla. Ruotsi on varoittava esimerkki siitä, mihin runsas maahanmuutto johtaa. Suomen tulee erota EU:sta ja panna rajat kiinni elintasopakolaisilta. Maahanmuutto on vain Siionin Viisaiden juoni Euroopan kansojen heikentämiseksi. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
  2. Suomessa havaitsee selvästi sen, kuinka sekä Valko-Venäjän ja Puolan että Ukrainan ja Venäjän välisten kasvavien jännitteiden avulla lietsotaan russiofobiaa, johon suomalaiset ovat ymmärrettävästi taipuvaisia. Voimakas russofobinen kampanjointi aloitettiin mediassa jo silloin kun kävi selväksi, ettei Venäjän uusi presidentti Putin taivu länsimielisten oligarkkien määräilyyn eikä avaa maansa markkinoita kansainvälisille suuryhtiöille. Länsi on voimakkaasti vaatinut mm. öljy- ja maakaasukenttien yksityistämistä ja avaamista kilpailulle Venäjällä. Virkansa alkuaikoina presidentti Putin pyrki lähestymään länttä ja Eurooppa ja korosti Venäjän kulttuuriperimää osana Eurooppaa ja hetken aika puhuttiin jopa Venäjän Nato-jäsenyydestä.

    USA:n ulkopolitiikkaa ohjailevat neokonservatiiviset tahot ovat kuitenkin laskeneet, että mahdollisimman suuri jännite Venäjän ja lännen välillä on heille itselleen edullisinta. USA:ssa on pelätty erityisesti Saksan ja Venäjän voimavarojen yhdistymistä. Taustalla voi olla myös sionisti-juutalaisten juonittelua sen suhteen, että saadaan valkoiset kansat eli lännen eurooppalaiset ja slaavit sekä slaavit Venäjällä tuhoamaan toisensa suursodalla. Juutalaiset ovat aina vihanneet valkoisia eniten, etenkin kristittyjä ja näkisivät mielellään suursodan syttyvät Euroopassa, jonka kulttuuriperimää he kadehtivat. Suurella tyytyväisyydellä he ovat voineetkin seurata oman Hollywood- ja yliopisto-vetoisen aivopesunsa tuotoksia ja lännen nopeaa vajoamista itsetuhoiseen rappioon. Ääri-ilmiönä kansojen itsemyrkytys juutalaisten kehittelemillä rokotteilla ja muilla lääkeaineilla. Ennen lännen lopullista rappiota sen sotavoimat pitää kuitenkin saada usutetuksi Venäjän kimppuun, jotta kuolema ja kärsimys korjaisi valkoisen rodun parissa mahdollisimman suuren sadon. Mutta näitä taustatekijöitä ei tyypillinen suomalainen russofobi mieti, vaan toteuttaa valitun kansan laatimaa suunnitelmaa mukisematta. Suomi pitää saada osaksi Natoa ja kuumaksi rajavyöhykkeeksi, jolla Venäjä voidaan saarta ja painostaa epätoivoiseen puolustautumiseen.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  3. Artikkeli kuvaa suurella todennäköisyydellä tapahtumien syitä. Valko-Venäjällehän on pelkkää haittaa migranttien tulosta maahan. Tosin migrantit ovat joutuneet maksamaan matkoistaan ja saamistaan tavaroista valkovenäläisille.
    Joku on tätä reittiä suositellut. Se pitäisi selvittää ja kertoa oli taustalla rikollisjärjestöt, rahaeliitti tai läntisen kulttuurin takapirut.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  4. Iltalehti ja valtamedia tarinoi kaikenlaista mikä edistää swabilaisen Nwo-mafian hankkeita. Ja maamme globalistieliitti on tarinoita tukemassa mutta sen sijaan vaikenee monista tärkeistä asioista joista kansan pitäisi saada tietoa.
    Tähänkö meitä viedään? Onko maamme globalisti- ja ’corona-eliitti’ tämän massamurhaamisen takana ja liitossa saatanallisiin voimiin jotka ovat kaapanneet vallan maassa?
    Lasten massauhraaminen – avoimesti paljastettuna
    Tutkiessaan 13 tapausta, joissa lapset kuolivat rokotuksen jälkeen, Kirsch huomauttaa: ”VAERS-tietueiden analyysini osoitti, että 13:sta lapsesta 5 kuoli sydänpysähdykseen. Se ei ole normaalia lapsille. Viimeisen viiden vuoden aikana (2015-2019) tässä ikäryhmässä ei ole ollut yhtään sydänpysähdys luetteloon merkittyä kuolemantapausta (kuten voisi odottaa). Nolla kuolemantapausta viidessä vuodessa! Nämä viisi kuolemantapausta ovat siis sekä liikaa että epäilyttäviä ja ansaitsevat tutkimukset. Mutta ei CDC:n mukaan.”
    Vuonna 2019 Perusta löydettiin 227 viiden ja 14 vuoden ikäisen uhrin luurangot. Vuotta aiemmin kahdesta muusta perulaisesta paikasta oli kaivettu esiin 200 lapsen luurankoa lisää. Heidät kaikki oli murhattu noin 550 vuotta sitten.
    …Jotkut juutalaiset saattoivat (kuten linkin artikkeli kertoo) siis hurskaasti murhata omat lapsensa, mutta monet, monet muut eivät kaihtaneet goimienn lasten teurastamista. Itse asiassa heidän oli pakko tehdä niin.
    Keskustellessaan Ariel Toaffin teoksesta ”The Bloody Satanic Sacrifice Rituals of the Jewish Race” Ron Unz kirjoittaa: ”Vaikuttaa siltä, että huomattava määrä askenasijuutalaisia katsoi perinteisesti, että kristityn verellä oli voimakkaita maagisia ominaisuuksia, ja piti sitä erittäin arvokkaana osana koskien tiettyjä tärkeitä rituaalitapahtumia tiettyinä uskonnollisina juhlapyhinä. Tällaisen veren hankkimiseen suurina määrinä liittyi ilmeisesti huomattavia riskejä, mikä lisäsi huomattavasti sen rahallista arvoa, ja tuon kallisarvoisen hyödykkeen pullojen kauppaa näyttää harjoitetun laajalti.
    Toaff toteaa, että koska juutalaisten rituaalisten murhakäytäntöjen yksityiskohtaiset kuvaukset on kuvattu hyvin samankaltaisesti maantieteellisesti, kielellisesti, kulttuurisesti ja ajallisesti kaukana toisistaan sijaitsevissa paikoissa, ne ovat lähes varmasti itsenäisiä havaintoja samasta riitistä. Lisäksi hän huomauttaa, että kun syytetyt juutalaiset otettiin kiinni ja heitä kuulusteltiin, he kuvailivat usein oikein epäselviä uskonnollisia rituaaleja, joita heidän ei-juutalaiset kuulustelijansa eivät mitenkään voineet tuntea, sillä he usein vääristelivät pieniä yksityiskohtia. Näin ollen oli hyvin epätodennäköistä, että nämä tunnustukset olisivat olleet viranomaisten keksimiä.”
    Jahve on jo pitkään hyväksynyt goimien, myös pikkulasten, joukkomurhat. Seuraavassa on muutamia verisiä esimerkkejä heprealaisesta Raamatusta: (linkki)
    … Meitä muistutetaan toistuvasti, että jos vain kiinnittäisimme siihen huomiota, juutalaiset palvovat kansanmurhaajahenkistä Jumalaa.

    ”Jeesus sanoi [juutalaisille]: ’Jos Jumala olisi teidän Isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen tullut tänne Jumalasta. En ole tullut omasta tahdostani, vaan Jumala lähetti minut. Miksi kieleni ei ole teille selvää? Koska te ette pysty kuulemaan, mitä minä sanon. Te kuulutte isällenne, paholaiselle, ja haluatte toteuttaa isänne toiveita. Hän oli alusta alkaen murhaaja, joka ei pidä kiinni totuudesta, sillä hänessä ei ole totuutta. Kun hän valehtelee, hän puhuu äidinkieltään, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”” (Joh. 8:42-48)
    Näin monien vihjeiden perusteella ei voi olla miettimättä, eikö Covidin ”rokote” ole vain uusin ja kunnianhimoisin juutalaisten rituaalimurhien episodi, vaikka myönnettäköön, että mukana on myös paljon saatanallisia tai shabbos-goimeja, toteaa artikkelin kirjoittaja.
    Juutalaisten hallitsema valtavirta ja sosiaalinen media ovat varmasti yhtenäisiä tämän kansanmurhan ajamisessa. Näin me sovitamme heidän enimmäkseen myyttisen holokaustinsa.
    Koska heidän Jumalansa on niin kostonhimoinen, kosto ei ole koskaan kaukana heidän mielestään.
    https://www.unz.com/ldinh/mass-child-sacrifice-in-plain-sight/
    Translated with http://www.DeepL.com/Translator (free version)

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  5. Tää oli hyvä näkökulma. Ainoa puuttuva pala on mielestäni, että miksi Valko Venäjä suvereenina valtiona edes päästi noi pakoloislennot maahansa? Eihän niiden olisi ollut pakko edes ottaa niitä? Vai pystyikö nää länsimaiset pirut pakottamaan siihenkin?? mutta jos kyllä niin miten???

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  6. ”Hädänalainen pakolaisparka” Puolan rajalla:https://www.partisaani.com/news/replacement/2021/11/10/kuva-pakolaisparka-puolan-rajalla-paalla-tonnin-takki-ja-kadessa-kirves/

    Samanlaisten vapaata invaasiota maahamme suunnittelee viherkommunisti-hallitus.
    Ikäänkuin jo aikaisemmin tervetulleiksi toivotettujen elättämiseksi tarvittavien yli kolmen miljardin euron vuosittaisista kustannuksista, talousasiantutija Pauli Vahteran tekemien laskelmien mukaisesti, ei olisi tarpeeksi taakkaa kantasuomalaisille veronmaksajille. Tuo kustannushan käytännössä katetaan kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ULKOMAANVELALLA.

    PettUri Urpohan otti niitä syksyllä 2015 avosylin vastaan, kolmisenkymmentä tuhatta maahantunkeutujaa, 80-prosenttisesti nuoria miehiä, komensipa vielä suomalaisia asevelvollisia kantamaan niiden matkatavaroita odottamaan tilattuihin busseihin – takana oli ilmeisesti ylempien globalisti-rikollisten yhtenä käsikassarana toimivan EK:n toive saada niistä kantasuomalaisten palkkatason polkijoita, mutta eipä kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista kamelikuskeista ja lammaspaimenista tullut niitä korkean osaamistason tietotyöläisiä, joiden avulla Suomesta tehtäisiin teknologian ja talouden kärkimaa.

    Valtionlainojen huomattavakin korkotason nousu kolkuttelee oven takana, joka voi merkitä miljardien eurojen lisämenoa valtiontaloudelle, mutta viherkommunisti-hallitus ei ole ”köyhä eikä kipeä” paisuttaessaan hulvattomasti valtionvelkaa ja siltä niinollen näyttää unohtuneen vinha totuus joka sisältyy erääseen vanhaan sanontaan: ”Veli on velka otettaessa mutta veljenpoika maksettaessa”.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  7. LÄHESTYMME PAKKOROKOTUKSIA
    Uusi valhe: jos ensimmäisestä koronapiikistä on kulunut alle kolme viikkoa, niin silloin sairastunut tai kuollut merkitään rokottamattomaksi, tai jos toisesta piikityksestä on kulunut korkeintaan viikko. Näin tehdään rokottamattomista terveydenhuoltoa rasittavia, sillä varsinaiset rokotevauriot ja kuolemantapaukset tapahtuvat juuri piikityksen otettua muutaman päivän sisällä. Näin lisätään uhkakuvaa rokottamattomista kaiken syntipukkeina. Lisäksi kun ottaa huomioon, että oireettomat eivät tartuta ja rokotetut levittävät tautia samoin kuin rokottamattomat ja myös rokotetut sairastuvat koronaan, niin eihän tässä ole mitään järkeä paitsi se, että saataisiin kaikki ihmiset ottamaan rokotteet. Itävallassa on jo siirrytty koko kansan pakkorokottamiseen ja sama tulee tapahtumaan myös Suomessa. Nyt olisi todella kirveellä töitä. Koronapassin ainoa tarkoitus on saada ihmisiä ottamaan rokotus. Miksi sitten pitäisi koko planeetan ihmiset rokottaa? Tähän tietävät vastauksen vain Siionin Viisaat ja joidenkin salaisten sotilaslaboratorioiden johtajat. Ihmiskunta lähenee dystopiaa. Nyt on kaikkien globaaliagendaa vastustavien koottavat rivinsä jatkuvaan hyökkäykseen eli tiedottamiseen totuuksista, mitä valtamedia salaa ja sensuroi. Kyse ei ole pelkästään Suomen itsenäisyydestä, vaan kyse on koko ihmiskunnan kohtalosta. Kansainvälinen miljardöörikerho ja sisimpänä Siionin Viisaat yrittävät tehdä koronan avulla lopullisen Resetin eli tuhota itsenäiset kansat ja tehdä ihmisistä robotteja, joilla ei ole uskontoa eikä moraalia. Lue https://mvlehti.net/ ja osallistu rikosilmoituksiin ja tutkintapyyntöihin sekä mielenosoituksiin. Rukoile ja puhdista itsesi synnistä tekemällä parannuksen ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti. Globalistit häviävät taistelun, koska Jumala on meidän puolellamme. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  8. LUTERILAINEN USKO
    Helsingin piispa Teemu Laajasalo 18.10.2021 Helsingin Sanomissa:
    ”Jokainen ihminen, jolla ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollinen ottamaan koronarokotteen. Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti. Pitäisikö meidän arvioida rokotteista kieltäytymistä nimenomaisesti toisten elämän kurjistamisen tai lyhentämisen näkökulmasta? Miksi yksilöllä pitäisi saada olla oikeus estää toisen ihmisen syöpähoidot tai leikkaustarve? Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin. Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti, eikä välitä toisen ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta.” Näin typerästi ajattelevat luterilaisen kirkon papit. Reformistinen kristinusko on löyhkäävä virtsakaivo. Ansiokkaasti lääketiedettä ja virologiaa kritisoinut Vesa-Ilkka Lauriokin uskoo kuitenkin kirkolliskokousten saastuneisiin dogmeihin, kuten hänen kommenttinsa osoittavat. Onneksi on Emanuel Swedenborg, Jumalan valaisema kirjoittaja, jonka teokset paljastavat reformistisen ja katolisen uskon harhat. Swedenborg ei ottanut sanomaansa omasta älystään, vaan Jumalan valaisemasta älykkyydestä. Swedenborgin tuntijoita on maailmassa vähän, mutta hänen teoksilleen on syntyvä Uusi Jerusalem, joka ennustetaan Ilmestyskirjassa. Swedenborgin teoksia rakastavat kaikki, jotka rakastavat totuutta, koska se on totta. Swedenborgin ideoihin voi perehtyä osoitteessa https://novahierosolyma.fi/
    LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  9. LUTERILAINEN USKO ON PERKELEESTÄ
    Vielä Helsingin piispa Teemu Laajasalo: ”Vähitellen on myös kiristettävä kaikkia mahdollisia rokottamattomien rajoituksia; matkustusrajoituksia, koronapassivaatimuksia sekä eri työpaikoilla edellytettäviä todistuksia, jotta tilanne muuttuu. Meidän tulee kantaa vastuu yhteisönä osoittamalla oikea lähimmäisenrakkauden toteutumistapa selkeästi tiukentuvien, rokottamattomiin kohdentuvien, rajoitusten avulla.” Jos piispa elää näin suuressa sokeudessa, niin kuinka voi olettaa hänen opetuslapsensa elävän. Tämä todistaa, että Teemu Laajasalon usko on perkeleestä. Meillä koronahuijauksen vastustajilla on vastassa siis myös luterilainen kirkko. Onneksi on Emanuel Swedenborg, joka paljasti Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset vääriksi ja että ne estävät ihmisen liittymisen Jumalaan ja taivaaseen. Emanuel Swedenborgin teoksista lue https://novahierosolyma.fi/ Älä usko Jeesuksen ”sijaiskärsimykseen”, vaan usko, että pelastut vain tekemällä parannuksen ja elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti. Sinua ohjaa Herra Jumala Jeesus Kristus, mikä on Hänen todellinen nimensä. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(3)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat