"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Kuvakaappaus Coca Colan monikulttuurisuutta lobbaavasta Superbowl-mainoksesta, joka on osa Amerikan uusien maahantulolakien vastaista suuryrityskampanjaa.

Kun kansa äänestää ”väärin”, kulttuurimarxistit anovat apua suuryhtiöiltä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Poliittiset boikotit isänmaallisia yrityksiä vastaan ovat tuttu teema Magneettimedian lukijoille erityisesti Finlayson-kohujen myötä. Ilmiö ei kuitenkaan rajoitu vain Suomeen; kansallismielisyyden yleistyessä kaikkien maiden kulttuurimarxistit hylkäävät demokratian ja juoksevat megayhtiöiden selän taakse piiloon.

Suomessa oikeistolaiset talousjulkaisut ovat kuluneiden vuosien aikana alkaneet yhä enemmän kampanjoimaan painottaakseen polittisen ”oikeaoppisuuden” (lue: kulttuurimarxismin) tärkeyttä rekrytoinnissa ja liiketoiminnassa.

Taloussanomat julkaisi esimerkiksi pian Finlayson-kohun puhjettua 2015 Technopolis-pörssiyhtiön Suomessa toimivan amerikanjuutalaisen toimitusjohtajan, Keith Silverangin, haastattelun. Silverangin mukaan monikulttuurisuutta vastustaville suomalaisille tulisi antaa potkut töistään.

Pari viikkoa sitten roskajulkaisu Iltalehti yritti kehnolla menestyksellä lämmitellä tavarataloyhtiö Kärkkäiseen kohdistunutta boikottisotaa artikkelilla ”Kärkkäinen toimittaa tarvikkeita uusnatseille”. Kun selvisi, että Kärkkäiseltä peräisin olleet tuotteet olivat päätyneet kansallissosialistiseeen Kadulle.com-kauppaan välikäden kautta, ei Iltalehti tietenkään kokenut velvollisuudekseen oikaista uutistaan – kuka nyt tahtoisi pilata hyvää ja poliittisesti hyödyllistä tarinaa tylsällä totuudella.

Suomen valtamedia tulee takuulla vastaisuudessakin lyömään holokaustiteollisuuden jalostamat ”natsi-” kaasukammioleimat jokaiseen yritykseen, joka ei suostu pelaamaan kulttuurimarxistien sanelemilla säännöillä ja irtisanoutumaan omistajiaan myöten yksiselitteisesti maahanmuuttovastaisuudesta ja kansallismielisyydestä.

Ovatpa valtiot olleet nimellisesti sitten ”demokratioita” tai monarkioita, raha on hallinnut Euroopan politiikkaa kulissien takana jo vähintään satojen vuosien ajan. Puolueet ovat aina olleet pelkkiä pr-toimistoja, jotka ovat markkinoineet yhden ja saman rahanvallan sanomaa erilaisille kohderyhmille räätälöitynä.

Toisen maailmansodan jälkeen demokratian kulisseja onnistuttiin vuosikymmenten ajan pitämään melko hyvin kasassa kaikissa länsimaissa. Kun kulttuurimarxismi alkoi levitä viihdeteollisuuden, lehdistön ja politisoituneen koululaitoksen kautta yhteiskunnan rakenteisiin, piti jatkuva elintason kasvu kansan tyytyväisenä. Maahantunkeutujienkin määrä alkoi monissa maissa kasvaa huolestuttavasti vasta 1980-luvun lopulla.

Kun keskiluokan elintaso kohosi ja siirtolaisten määrät pysyivät siedettävinä, kansalaiset äänestivät mielellään vanhoja suuria puolueita, jotka lupasivat vakautta ja vaurautta. Harvaa äänestäjää kiinnosti se, keiden asiaa puolueet todellisuudessa ajoivat.

Kun työllisyys oli turvattu ja ainoat siirtolaiset löytyivät paikallisesta pizzeriasta, oli helppo tuudittautua uskoon, että nationalismi kuului menneisyyteen. Oli luontevaa ajatella, että ”uusnatsit” todellakin olivat juutalaisten ohjaamista Hollywood-elokuvista tuttuja raivohulluja sadisteja, joille ei ”modernissa Euroopassa” olisi sijaa.

"Hollywood-natsi".

”Hollywood-natsi”.

Kun kulissit kaatuivat

Niin kauan kuin nationalismille ei ollut yhteiskunnallista tilausta, raha oli näennäisesti epäpoliittista. Raha pysyi politiikan kulisseissa eikä sitä täytynyt käyttää julkisesti aseena kansaa vastaan. Finanssi- ja siirtolaiskriisien myötä kansallismielisyys kuitenkin syntyi uudelleen ja demokratian kulissit kaatuivat paukkuen.

Eurokraatit joutuivat keksimään mitä kummallisempia tekosyitä sille, miksi kansallismieliset puolueet ja järjestöt tulisi eristää ”demokraattisen” yhteiskunnan ulkopuolelle: ”Demokraattisen yhteiskunnan ei tarvitse suvaita epädemokraattisia puolueita!” Maahanmuuttovastaisuus määriteltiin uudessa narratiivissa lähtökohtaisesti ”epädemokraattiseksi” arvoksi, joten rajoja ei tulisi sulkea, vaikka valtaosa kansasta sitä vaatisi.

Aluksi eliitti yritti tuhota nousevan liikehdinnän leimaamalla nuoret kansallismieliset ”natseiksi”, ”niiksi samoiksi tyypeiksi, jotka kaasuttivat Anne Frank –raukan!”. Sionistinen holokaustipropaganda on kuitenkin osoittautunut puhkikuluneeksi flopiksi; kansa on jatkanut ”väärin” äänestämistä, mistä vaikuttavin esimerkki on toistaiseksi ollut Brexit. Anne Frank ei onnistunutkaan pelastamaan EU:ta.

Oikeistoglobalistien ja vasemmistolaisten kulttuurimarxistien silmissä demokratia oli mennyt siis ”rikki” – kansa jatkoi ”väärin” äänestämistä, vaikka media demonisoi kansallismielisiä puolueita ja järjestöjä ehtymättömällä tarmolla. Esimerkiksi Saksassa ongelma on perinteisesti ratkaistu lakkauttamalla kerettiläiset ryhmät, mutta liian stalinistisen sortopolitiikan pelätään kääntyvän lopulta itseään vastaan.

Vaikka myös ”ajatusrikollisia” vastaan säädetyt lait kiristyvät jatkuvasti, ja Suomessakin on ensimmäinen järjestönkieltohanke tulilla, on eliitti varsin yksimielisesti päättänyt, että taistelu kansallismielisyyttä vastaan on voitettava mieluummin taloudellisesti: kansallismieliseltä toiminnalta on katkaistava rahoitus! Ensimmäistä kertaa raha siirtyy ”demokratian” kulissien takaa siis politiikkaa julkisesti määritteleväksi voimaksi. Rahasta on tullut poliittista, ja yrittäjiltä tivataan yhä aggressiivisemmin näiden yhteiskunnallisia arvoja.

Raha on valtaa, ja kansallismieliset tahdotaan sulkea valtapolitiikan ulkopuolelle kiristämällä näitä taloudellisesti.

Räikein esimerkki tästä nähtiin hiljattain Ranskassa, kun eurooppalaisten pankkien koko kartelli ilmoitti kieltäytyvänsä lainaamasta rahaa maahanmuuttovastaisen Front National –puolueen vaalikampanjalle. Jopa Ranskan äärivasemmisto on saanut jättipankeilta kampanjalainoja, joten boikotti koskee yksinoikeudella kansallismielisiä.

EU-tasolla vastaavan taloussabotaasin kohteena on juuri nyt myös kansallismielinen Alliance for Peace and Freedom –puolue.

ajatusrikos

Boikotti- ja taloussotaa maahanmuuttokriittisiä vaihtoehtomedioita vastaan

Ranska on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Suuret sanomalehdet ovat New York Timesin kaltaisia markkinajohtajia myöten tulittaneet kansaa artikkeleilla, joissa neuvotaan, kuinka jokainen voi painostaa taloudellisesti maahanmuuttovastaisia vaihtoehtomedioita.

Eliitin mielestä juuri vaihtoehtomedioiden ennakkosensuroimattomat artikkelit esimerkiksi maahanmuuttajarikollisuudesta ovat suurimpia ”syyllisiä” kansallismielisyyden kasvuun.

NY Times julkaisi tammikuussa artikkelin, jossa Donald Trumpin voitosta suivaantunut ja elintasopakolaisia rakastava kulttuurimarxisti vaati, että vaihtoehtomedioiden rahoitus on katkaistava keinoja kaihtamatta.

Artikkelin pääosassa oli The Sleeping Giants (SG) –niminen sosiaalisen median kollektiivi, joka järjestää painostuskampanjoita ”väärissä” eli kansallismielisissä medioissa markkinoivia yrityksiä vastaan. SG:n tavoite on varmistaa, että mainostajat rahoittavat tulevaisuudessakin ainoastaan suuria puolueita tukevaa valtamediaa sekä eliitin kannalta vaarattomia vasemmistolaisia pikkujulkaisuja. Suomessa strategiaa on sovellettu erityisesti MV-lehteä vastaan.

Kuten todettua, miehitetyssä Saksassa asiat viedään mielellään äärimmäisyyksiin, ja siellä ”oikeusministeri” Heiko Maas on vaatinut täysin häpeilemättä vaihtoehtomedioiden tukijoiden vangitsemista.

NY Timesin markkinoima salakavala kiristysstrategia on toistaiseksi saanut enemmän kannatusta kuin Saksan markkinoima brutaali sensuuripolitiikka.

Mikäli boikottisota kansallismielisiä yrityksiä, järjestöjä ja julkaisuja vastaan ei osoittaudukaan tarpeeksi kannattavaksi ja mikäli kansallismielisyys jatkaakin nousuaan, tullaan länsimaissa mitä ilmeisimmin lopulta siirtymään Saksan malliin, jossa toisinajattelijat todella suljetaan telkien taakse esimerkiksi tekaistujen ”terrorismilakien” nojalla.

Mikäli Saksan malliin siirrytään, menettää eliitti kuitenkin tärkeän moraalisen puolustuksen: se ei voi enää väittää edustavansa ”demokratiaa”.

falsedem

Raha on vähemmistöllä, joten enemmistön demokraattisella tahdolla ei ole väliä

Tällä hetkellä (koko ajan kutistuva) osa kansalaisista edelleen uskoo, että Suomi on ”demokratia”, jota ”natsit” ja erilaiset ”ääriliikkeet” uhkaavat. Boikottisota toimii vain niin kauan kuin kohteet voidaan uskottavasti leimata ”rikollisiksi” tai ”yhteiskunnalle vaarallisiksi”.

Magneettimediaan, MV-lehteen ja joko todellisiin tai kuviteltuihin sidosryhmiimme kohdistetut taloudelliset hyökkäykset ammentavat voimansa siitä, että monikulttuurisuuskiihkoilijoilla on edelleen kulttuurillinen yliote lännessä.

Vaikka valtaosa eurooppalaisista kannattaakin rajojen sulkemista, me olemme kirjaimellisesti ”hiljainen enemmistö”, joka joutuu esimerkiksi työelämässä varomaan poliittisten kannanottojen tekemistä. Sen sijaan kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa irtisanotuksi tai menettävänsä tavarantoimittajiaan siksi, että hän kannattaa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa.

Miten on mahdollista, että me olemme edelleen hiljainen emmekä äänekäs enemmistö? Tässä rahan poliittinen voima tulee esiin kaikessa loistossaan. Raha on keskittynyt äärimmäisen pienen eliitin käsiin, joten enemmistön tahdolla ei ole väliä ennen kuin enemmistö on kasvanut niin suureksi, että rahat voidaan tarvittaessa pakkolunastaa oligarkeilta.

Kahdeksan oligarkkia omistaa jo enemmän kuin 50 prosenttia kaikista maailman ihmisistä, joten ei ole lainkaan ihme, ettei poliittinen todellisuus kuvasta kansan tahtoa. Kuten tulemme myöhemmin artikkelissa osoittamaan, kansainvälinen finanssieliitti kannattaa yksimielisesti rajojen pitämistä auki.

Koska tavalliset yrittäjät ja palkansaajat ovat taloudellisesti riippuvaisia kansainvälisen rahaeliitin poliittisista oikuista, joudumme arkisessa elämässämme varomaan sanojamme kuin Neuvostoliitossa konsanaan.

Iltalehti yritti hyökätä Kärkkäistä vastaan syyttämällä yhtiötä poliittisesta kerettiläisyydestä ja yhteistyöstä kansallissosialistien kanssa. Mikäli poliittinen ilmapiiri olisi terve ja markkinat sekä sana olisivat vapaat, voisivat lehtien mustamaalaamat yhtiöt aloittaa vaivatta poliittisen vuoropuhelun. Mitä pahaa esimerkiksi kansallissosialismissa on?

Sotienjälkeinen kulttuurimarxistinen liberalismi on johtanut alkuperäiskulttuurien kuolemaan globalismin ikeessä, varallisuuserojen epäoikeudenmukaiseen kärjistymiseen, ympäristön raiskaamiseen, rotujenväliseen väkivaltaan, mielenterveysongelmien räjähdysmäiseen kasvuun, perheinstituution hajoamiseen, avioeroepidemiaan sekä viimeisimpänä lasten seksualisoimiseen ja järjestäytyneen pedofiililiikkeen nousuun.

Kansallissosialismi sen sijaan edustaa kaikkien kansojen ja kulttuurien erityispiirteiden vaalimista, yhteisen hyvän asettamista itsekeskeisyyden edelle, taloudellista oikeudenmukaisuutta ja omavaraisuutta, ympäristön kunnioitusta sekä ajatusta, että perinteiset lapsiperheet ovat yhteiskunnan tärkein perusyksikkö.

kansallissosialisminluonne

”Rasisminvastainen” liike on finanssieliitin luoma huijaus

Kansallissosialistit eivät ole ”rasisteja” vaikka he vastustavat avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa. Kansallissosialistien mukaan jokaisella kansalla on oikeus olemassaoloon, eikä rodullisesti motivoitunut väkivalta ole kansallissosialistin mielestä eettistä.

Vaikka esimerkiksi Vastarintaliike on lukemattomia kertoja todennut, ettei se hyväksy rodullisesti motivoitunutta väkivaltaa, väittää boikotteja lietsova valtamedia, että kyseessä on ”rasistinen” järjestö. ”Rasistin” leimaan riittää nimittäin se, että pitää pakkomonikulttuurisuutta tuhoon tuomittuna ideologiana. ”Rasisteja” ovat kaikki ne, jotka eivät Ruotsin valtaeliitin tavoin sulje silmiään monikulttuurisilta raiskaus-, väkivalta- ja omaisuurikostilastoilta.

Todellisuudessa eliitti ei vastusta kansallissosialisteja siksi, että nämä ovat ”rasisteja” vaan siksi, että kansallissosialistit vaativat niin eurooppalaisten kuin muidenkin kansalaisten vapauttamista globalismin kahleista. Muutamia kuukausia sitten Vastarintaliike julkaisi artikkelin, jossa järjestö käytännössä totesi taistelevansa yhteistä vihollista vastaan ei-eurooppalaisten nationalistien rinnalla:

”Kieroutuneinta ’rasisminvastaisessa’ ideologiassa on se, että juuri ’rasismia’ vastaan saarnaavat hallitukset ja järjestöt ovat itse synnyttäneet siirtolaispaineen tuhoamalla kehitysmaiden edellytykset taloudelliseen itsenäisyyteen.

EU:n, YK:n ja Maailmanpankin kaltaiset kansainväliset instituutiot eivät ole riistäneet ainoastaan länsimaiden itsenäisyyttä ja oikeutta kansallismieliseen politiikkaan. Eliitti on tehnyt saman myös Lähi-idän ja Afrikan maille pakottamalla nämä velkaantumaan monikansallisille pankeille ja riistämällä näiden luonnonvarat. Tämä on myös Vastamedia-julkaisumme ydinviesti.

Eliitti on toisin sanoen tuhonnut kehitysmaat kieltämällä niiltä nationalismin, pakottamalla ne epäoikeudenmukaisiin kauppasopimuksiin ja ryöstämällä niiden varallisuuden. Tämän jälkeen eliitti päätti avata Euroopan portit ja hukuttaa länsimaat sopeutumiskyvyttömiin pakolaisiin, joista tehdään suuryhtiöiden orjatyövoimaa.

Massiivisen kansainvälisen hyväksikäytön politiikalle täytyi tietysti rakentaa sievä ja ihmisenkasvoinen julkisivu, jottei kansa nousisi vastarintaan. Hyväksikäyttäjät leimaavat riistoa ja pakolaistulvia vastustavat kansallismieliset ’rasisteiksi’…”

Radikaali kansallismielisyys on ainut vastavoima kurjistumisen kierteelle niin Euroopassa kuin kehitysmaissa. Nationalistisen Kansallisen vapautusrintama -puolueen (FLN) johtama Algeria alkoi 1970-luvulla vaatia sinnikkäästi kehitysmaille oikeutta tehdä nationalistista talouspolitiikkaa. Hanke sai nopeasti laajaa kannatusta kymmenissä kehitysmaissa.

Vuonna 1974 Algerian nationalistijohtaja Houari Boumédiènne alkoi ajaa ”uuden taloudellisen maailmanjärjestyksen” (New International Economic Order, NIEO) perustamista. NIEO-ohjelmaa pidettiin kolmannen tien vaihtoehtona sekä lännen kapitalisteille että monissa kehitysmaissa suurta kannatusta nauttineille kommunisteille. Tavoite oli, että valtiot saisivat itse päättää luonnonrikkauksien käytöstä ja rakentaa omavaraisuuteen perustuvan talousjärjestelmän. Monikansallisten pankkien valta-asema olisi murskattu.

NIEO-hanke ei onnistunut, sillä kansainvälinen vihollinen oli lopulta liian voimakas. Valtiot pakotettiin sionistisen Yhdysvaltojen ja pankkien prostituoiduiksi.

Taistelu kuitenkin jatkuu yhä, ja monessa mielessä kansallismieliset Suomessa ja vaikkapa Algeriassa ovat samassa veneessä: monikansalliset pankit on tuhottava ja pakolaisvirrat käännettävä takaisin. Maahanmuuttajien on palattava kotimaihinsa rakentamaan kestäviä, omavaraisia ja kansallismielisiä yhteiskuntia – nykyinen maahanmuuttopolitiikka hyödyttää vain eliittiä.”

Onko tämä sitä vaarallista ”rasismia”, josta valtamedia, poliisi ja sisäministeriö varoittelevat suomalaisia päivästä toiseen?

goldman sachs johtaa matukampanjaa

Amerikka – kun kulttuurimarxistiset pankit nousivat äänestäjien tahtoa vastaan

Toistaiseksi suureellisinta rahanvallan kapinaa on päästy todistamaan Yhdysvalloissa, jossa monikansalliset megayhtiöt ovat juutalaisen Goldman Sachsin johdolla julistaneet, että Donald Trumpilla ei ole oikeutta tehdä vaalilupaustensa mukaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Raharuhtinaiden sodasta äänestäjien tahtoa vastaan uutisoi muun muassa Kauppalehti, joka kuvitti juttunsa potretilla Finlaysonin Jukka Kurttilasta, joka oli ympäröinyt itsensä sadomasokistisilla homomaalauksilla. Suomalainen talouslehdistö on muutenkin viime vuosina alkanut ottaa kärkevästi kantaa pakkomonikulttuurisuuden puolesta.

Kauppalehti kirjoitti innostuneeseen sävyyn esimerkiksi sionistisen Starbucksin juutalaisesta johtajasta Howard Schultzista sekä Googlen juutalaispomosta Sergei Brinistä, jotka valjastivat bisnesimperiuminsa taisteluun avoimien rajojen puolesta. ”Trumpin julistettua viime viikolla maahantulokiellon, Starbucksin toimitusjohtaja Howard Schultz sanoi yhtiön palkkaavan viiden vuoden aikana 75 maassa yhteensä 10000 pakolaista,” lehti tuuletti. Siitäs saivat, typerät äänestäjät!

Yleisradio haastatteli puolestaan Amerikan Piilaaksossa ohjelmistoalan yritystä johtavaa suomalaistaustaista Mårten Mickosia, jonka mukaan ”Trumpin asettama maahantulokielto sotii Yhdysvaltain periaatteita vastaan”. Valtamedian artikkeleiden yhteinen tavoite on rinnastaa Afrikasta tulevat elintasopakolaiset eurooppalaisiin uudisraivaajiin, jotka aikoinaan rakensivat Amerikan tyhjästä!

”Uskomme faktoihin. Uskomme monimuotoisuuteen. Uskomme ideoiden ja kulttuurien maailmanlaajuisen jakamisen voimaan […] Uskomme, että olemme vahvempia yhdessä, ei palasiksi rikottuna,” hekumoi puolestaan MTV3:n siteeraama Nokia-johtaja, jonka maahanmuuttopoliittinen kanta tuskin jäi kenellekään avoimeksi.

Maahanmuuttopoliittinen painostus jatkui amerikkalaisen jalkapallon Superbowl-päätapahtumassa, jossa muun muassa Coca Cola osti erittäin kallista mainostilaa lobatakseen avoimien rajojen puolesta. Myös Coca Colan monikulttuurisuuspropaganda pyrki vetoamaan inhimillisiin perusarvoihin, vaikka yhtiön oma toiminta on aina ollut kaikkea muuta kuin inhimillistä.

Coca Colalle elintasopakolaisten ”vapaa liikkuvuus” on tietysti moraalinen sydämenasia, vaikka yhtiöllä ei olekaan moraalisia esteitä ryöstää julkisia pohjavesiä yksityiseen käyttöönsä tai murhauttaa kehitysmaissa työskenteleviä orjiaan.

Tässä tiivistyykin globalismin ja kulttuurimarxismin ideologisesti rutiköyhä arvomaailma: murhat ja taloudellinen riistokin ovat silloin tällöin sallittuja, kunhan kukaan ei ole – hyvät hyssykät – ”rasisti”! Siksi Trumpin maahantulolait synnyttivät paljon suurempia vastamielenosoituksia kuin tiedot siitä, että amerikkalaiset sotilaslennokit tappavat siviililapsia kaukana Pakistanissa tai Afganistanissa.

Juutalaisen Simon Kuperin kaltaiset vaikutusvaltaiset toimittajat ovat omilla teksteillään valaneet lisää taisteluhenkeä raharuhtinaiden kapinaliikkeeseen.

Financial Timesille kirjoittamassaan artikkelissa ”Miksi boikotoin Trumpin Amerikkaa” juutalainen Kuper kertoo kieltäytyvänsä matkustamasta Amerikkaan Trumpin maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Toisessa artikkelissaan juutalainen vertaa tiukkoja maahanmuuttolakeja Hitlerin Saksaan.

Juutalainen toimittaja ei tietenkään vertaa Amerikan maahanmuuttolakeja kuitenkaan Israelin tilanteeseen, vaikka sionistivaltio sterilisoi mustia maahanmuuttajia ja pyrkii pitämään siirtolaiset ulkona tekemällä näiden elämästä ”niin surkeaa, että nämä lähtevät vapaaehtoisesti”! Juutalaisilla on erivapaus rajuun rotupolitiikkaan – siitä ovat yhtä mieltä niin valtamedia kuin Trumpia vastaan kapinoivat megapankit.

Kuper vaatii vaikutusvaltaisen talousjulkaisun sivuilla Trumpia syömään äänestäjille antamansa lupaukset, koska muuten boikottisota tulee jatkumaan. Juutalainen uhkaa, että mikäli Trump ei alistu, voi Amerikalle käydä kuin valkoiselle Etelä-Afrikalle, jossa musta terroristijärjestö syrjäytti lopulta valkoisen hallituksen ulkomaalaisten pankkien johtaman boikottiliikkeen voimin.

Työvoimapulaa ei ole, vaan valkoiset korvataan ulkomaalaisella orjatyövoimalla

Länsimainen valtamedia on siis tarjonnut ylistävää mainostilaa jokaiselle yhtiölle, joka on vannonut hurskastellen valan avoimien rajojen ja pakotetun monikulttuurisuuden puolesta.

Jos valtamediaan olisi uskominen, olisivat kulttuurimarxistiset suuryhtiöpomot paitsi pyyteettömiä ihmisoikeussankareita myös superälykkäitä bisnesvelhoja, jotka ”tietävät”, ettei ”Amerikan talous selviä ilman maahanmuuttajia”.

Totuus on kuitenkin päinvastainen, kuten kriittinen talousjulkaisu Wolf Street (WS) osoitti hiljattain. Megayhtiöt eivät haali Amerikkaan maahantunkeutujia siksi, ettei osaavaa kotimaista työvoimaa olisi saatavilla. Amerikassa on kasvava määrä työttömiä ammattilaisia, joita monikansalliset riistofirmat lähettävät nyt kilometritehtaalle siksi, että avoimien rajojen vuoksi oikeudenmukaista palkkaa vaativat kansalaiset voidaan korvata ulkomaalaisella orjatyövoimalla.

Toisin sanoen työntekijöiden epäisänmaallinen riistäminen on piilotettu ”monikulttuurisuuden” mainostaulujen taakse. Näin vasemmistolainen ay-liikekin on onnistuttu pitämään tyytyväisenä: ”Ketä kiinnostavat oikeudenmukaiset työehtosopimukset, jos meillä on viimein mahdollisuus hankkiutua valkoisesta väestöstä kokonaan eroon?”

WS kirjoittaa, että ”monikulttuurisuuden” nimiin vannovat teknologiayhtiöt ovat jo kauan vaatineet, että H-1B-viisumilla Amerikkaan matkustavien ulkomaalaisten työntekijöiden kiintiötä on korotettava. Tällä hetkellä kiintiö on ”vain” 85 000 ulkomaalaista per vuosi.

WS selvitti, että Amerikan työvoimatilastoviraston mukaan teknologia-alalle syntyy seuraavan 10 vuoden aikana yhteensä 488 500 uutta työpaikkaa. Teknologiayhtiöt tahtovat kuitenkin, että samalla aikavälillä Amerikkaan tuotaisiin reilusti yli 850 000 saman alan ulkomaalaista työntekijää – vierastyöläisten määrä on siis lähes kaksinkertainen verrattuna avoimien työpaikkojen määrään!

Mistä kummallinen epäsuhta sitten johtuu? Mitä megayhtiöt aikovat tehdä sadoillatuhansilla ylimääräisillä ulkomaalaisilla?

WS siteerasi Washingtonin Centre for Economic Policy Research –tutkimuslaitoksen johtajaa Dean Bakeria, jonka mukaan megayhtiöiden propaganda ”työvoimapulasta” on yksiselitteisesti potaskaa. Baker totesi, että Yhdysvaltojen teknologiasektoria vaivaa tällä hetkellä ankara työttömyys; olisi siis katastrofaalista rahdata maahan lisää ulkomaalaista IT-alan työvoimaa.

sika

Esimerkiksi Microsoft on lobannut aktiivisesti suurempien ulkomaalaiskiintiöiden puolesta, vaikka yhtiö itse on viime vuosina irtisanonut tuhansia työntekijöitään! Mikäli megayhtiöt eivät tarvitsekaan ulkomaalaista työvoimaa, miksi ne ovat sitten julistaneet sodan maahanmuuttokriittisiä poliitikkoja vastaan? Koska ulkomaalainen työvoima on halvempaa, mikä merkitsee suurempia osinkoja finanssieliitin salkuissa.

WS:n mukaan Amerikassa on nyt valloillaan vastenmielinen trendi: ”Monikulttuurisuuden” nimiin vannovat suuryhtiöt potkivat amerikkalaisia työntekijöitään ulos ja korvaavat heidät ulkomaalaisella H-1B-halpatyövoimalla!

Irtisanotut amerikkalaiset joutuvat usein vieläpä kouluttamaan seuraajiaan, jotta nämä osaisivat hoitaa tonttinsa edes välttävästi, mikä osoittaa sen, ettei ulkomailta haeta osaamista vaan ainoastaan säästöjä. Korulauseet siitä, että Amerikka tahtoo houkutella ”älykkäimmät” ja ”parhaat” työntekijät maahan, ovat valheita. Amerikan finanssieliitti haluaa vain halvinta ja helpoimmin korvattavaa.

WS muistuttaa, että jopa Yhdysvaltojen kongressi on ryhtynyt tutkimaan väärinkäytöksiä, kun suuret yhtiöt ovat korvanneet amerikkalaistyöntekijöitä ulkomaalaisilla. Suurennuslasin alle on joutunut muun muassa sähköyhtiö Southern California Edison, joka irtisanoi suuren joukon amerikkalaisia IT-työntekijöitään ja pakotti nämä lähtiessään vielä kouluttamaan uuden intialaisen halpatyövoiman, koska intialaiset eivät olisi muuten suoriutuneet tehtävistään.

Lopuksi Southern California Edison pakotti irtisanottuja amerikkalaistyöntekijöitä allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen, jotta tieto yhtiön sikamaisesta amerikkalaisvastaisesta bisneksestä ei vuotaisi julkisuuteen. Totuuden julkitulo iskikin ruman särön Southern California Edisonin ”monikulttuuriseen” julkisivuun.

Miksi finanssikapitalismi ja kulttuurimarxismi rakastavat toisiaan?

Vasemmistojuutalainen Noam Chomsky – jota harvemmin siteeraamme Magneettimediassa (1, 2) – on haastanut vasemmiston vuosikymmeniä hellimän myytin siitä, että ”kapitalismi” olisi ”rasismia” tai että kapitalismi palvelisi ”valkoista ylivaltaa”.

Kuten taloussodat kansallismielisiä paikallisyrityksiä, puolueita, vaihtoehtomedioita ja järjestöjä vastaan osoittavat, vasemmisto ja todelliset kapitalistit – monikansalliset suuryhtiöt – ovat rakastuneet toisiinsa korviaan myöten. Samaan sänkyyn ovat eksyneet myös suuret ja vanhat puolueet, joiden ”aatteellisesta” perinnöstä ei ole enää muuta jäljellä kuin globalisaation ja uusliberaalin talouden vaaliminen.

Juutalaisen Kuperin tavoin Chomsky vertaa suuryhtiöiden ”rasisminvastaisia” kampanjoita valkoisten johtamaa Etelä-Afrikkaa vastaan käytyyn boikottisotaan.

Chomsky jakaa suuryhtiöiden suhtautumisen ”ihmisoikeuskysymyksiin” kahteen kerrokseen: raaka-aineita vieviin kehitysmaihin ja teollistuneisiin kehittyneisiin maihin. Edellisten ihmisoikeuskysymykset eivät kiinnosta globalisteja tippaakaan, kun taas jälkimmäisissä maissa ”ihmisoikeuksilla” voidaan tehdä laskelmoivaa politiikkaa. (Seuraavat tulkinnat eivät tietenkään edusta Chomskyn näkemyksiä vaan soveltavat niitä.)

  1. Kehitysmaat. Kun maat ovat alkeellisia ja suuryhtiöt tuovat niistä lähinnä raaka-aineita (vaikkapa timantteja ja öljyä), ei ketään kiinnosta maan ihmisoikeustilanne. Kansalaisia saa tappaa ja riistää ilman että kukaan älähtäisi, koska kehitysmaiden kansalaiset ovat megayhtiöiden silmissä kirjaimellisesti orjia.
  2. Kehittyneet maat. Valkoinen väestö oli rakentanut Etelä-Afrikasta modernin teollisuusvaltion. Eteläafrikkalaisia ei voinut kohdella orjina kuten lukemattomien muiden afrikkalaisvaltioiden asukkaita. Suuryhtiöt pitivät valkoisen väestön voimistuvaa nationalismia kuitenkin uhkana globalistisille arvoilleen, minkä vuoksi mustien ”ihmisoikeustilanteesta” tehtiin kyyninen keppihevonen, jonka avulla nationalistihallitus tuhottiin globaalin maailmanjärjestyksen tieltä.
orjat

Globalistit voivat muuttua hetkessä orjakauppiaista ”ihmisoikeustaistelijoiksi”, mikäli se palvelee heidän etuaan.

Chomskyn mukaan valtamedia ja suuryhtiöt suhtautuivatkin täysin eri tavalla kansalaisliikkeisiin, joista osa kampanjoi Afrikan kehitysmaiden ihmisoikeustilanteen kohentamiseksi ja toiset taas kampanjoivat Etelä-Afrikan ”rasistista” hallitusta vastaan.

Vaikka mustien olot suuryhtiöiden riistämissä kehitysmaissa olivatkin monin verroin huonommat kuin valkoisten johtamassa Etelä-Afrikassa, leimattiin kehitysmaa-aktivistit usein ”häiriköiksi”. Sen aijaan Etelä-Afrikkan tilanteesta metelöineitä vasemmistolaisia pidettiin ”kunnioitettavina” ihmisoikeustaistelijoina!

Sama kaava jatkuu edelleen; Coca Cola ja Starbucks saavat tonnikaupalla myönteistä julkisuutta monikulttuurisuuspropagandansa vuoksi, vaikka kulissien takana ne rahoittaisivatkin suoraan tai epäsuorasti kolumbialaisten tai palestiinalaisten siviilien teurastamista. Huumekauppa, sotilasvallankaappaukset ja keinotekoiset nälänhädät ovat vain business as usual, kunhan valkoista ”rasismia” ja nationalismia muistetaan vastustaa aina ja kaikkialla.

Chomskyn mukaan ”kapitalismi on rasisminvastaista”, koska kysymykset rodusta ja kulttuurista työntävät turhia kapuloita pääoman vapaan liikkuvuuden rattaisiin. Täydellisessä finanssieliitin utopiassa rajat, kulttuurit ja valtiot on tuhottu, velkaraha kiertää mantereelta toiselle silmänräpäyksessä ja ihmiset ovat pelkkiä rahoitusmarkkinakoneiston kasvottomia varaosia. Epäkansallisen finanssikapitalismin täydellisin vastakohta on tietysti kansallinen sosialismi, minkä vuoksi eliitti ei vihaa ketään yhtä paljon kuin ”uusnatseja”.

Ei siis ihme, että Suomessa ”rasisminvastaista” talous- ja boikottisotaa käy muun muassa pankkilobbausjärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka johdatti joukkonsa taisteluun syksyllä 2015, kun Eurooppalainen pakolaiskriisi puhkesi:

”Työntekijä- ja työnantajakeskusjärjestöt tuomitsevat rasismin kaikissa muodoissaan. Ne muistuttavat, että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin ja yhteiseen Eurooppaan.

Maahanmuuttovastaisuus ja rasismi eivät ole Suomen ratkaisu pakolaisvirtojen aiheuttamaan maahanmuuttotulvaan.”

EK:n jäsenjärjestö Palta määräsi lähes lahkolaismaisin sanankääntein suomalaisia ”uskomaan monikulttuurisuuden voimaan”.

EK on osa eurooppalaista BusinessEurope-lobbausjärjestöä, jonka tavoitteena on siirtää kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus ylikansallisille pankeille. On siis vain luontevaa, että EK:n piinkovat kapitalistitkin ovat vannoutuneita kansallismielisyyden vihollisia.

Poliisin ja puolue-eliitin rooli

Raha on siis kulissien takana hallinnut useimpien Euroopan valtioiden politiikkaa vähintään vuosisatojen ajan, vaikka suuryhtiöiden boikottisota kansan demokraattista tahtoa vastaan on vasta 2010-luvulla pakottanut raharuhtinaat luikertelemaan esiin piiloistaan.

Tulitukea suuryhtiöt saavat tietysti uskollisilta orjiltaan – suurilta vanhoilta puolueilta eli niiltä, joiden asemaa nouseva kansallismielisyys nyt uhkaa. Olemme viranomaisuskollista kansaa, joten esimerkiksi Suomen poliisi ja sisäministeriö on usutettu täyteen propagandasotaan isänmaallisuutta vastaan.

Kuten todettua, yksi talous- ja boikottisotureiden pääkohteista ovat nyt vaihtoehtomediat, jotka paljastavat kiusallisia totuuksia maahanmuuttajarikollisuudesta. EU:n tasolla suuri harppaus sodassa vaihtoehtomedioita vastaan otettiin 2015, jolloin unioni perusti maahanmuuttomyönteistä propagandaa suoltavan East Stratcom Taskforce (EST) –”trollitehtaansa”.

EST yritti oikeuttaa toimintansa väittämällä aluksi, ettei se yritä sekaantua Euroopan sisäiseen politiikkaan vaan ainoastaan ”Venäjän informaatiosotaan”. Pian EST kuitenkin kyllästyi kulissin ylläpitämiseen, ja nykyään on virallisesti tunnustettu, että EST:n kautta kanavoidaan EU-veronmaksajien rahoja taisteluun kansallismielisiä puolueita ja maahanmuuttovastaisia vaihtoehtomedioita vastaan.

Mitä suuret edellä, sitä pieni Suomi perässä. Viranomaiset ovat leveilleet, että Suomessa ajatusrikoksiin keskittyvien poliisien määrää tullaan tänä vuonna kasvattamaan kovalla kädellä. Kun poliisi joutui kritiikkimyrskyn silmään ”Vasikoi vanhempasi” –videokohun vuoksi, alettiin hölmistyneelle kansalle vakuutella, ettei kyse ole sananvapauden rajoittamisesta vaan jostain ihan muusta.

Poliisi ja sisäministeriö käytännössä mahdollistavat boikottisotureiden toiminnan. On helppoa lietsoa hysteriaa ja vihaa isänmaallisia yrityksiä vastaan, mikäli virkavalta vakuuttelee televisiossa, että maahanmuuttovastaiset kansalaiset ovat Suomen suurin turvallisuusuhka. Poliittinen eliitti ja eliitin talutushihnassa räksyttävä poliisi määrittelevät ”keskivertokansalaisille” lopulta sen, mikä on yhteiskunnassa ”hyväksyttävää” ja millaisia ryhmiä, yrityksiä ja julkaisuja voidaan ylipäätään painostaa taloudellisesti.

Kulttuurimarxistien johtama sisäministeriö panikin lisää vettä vaihtoehtomedioiden vastaisen taistelun myllyyn tällä viikolla, kun se julkaisi vuoden ensimmäisen ”väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen”, johon tiedotusvälineet tarttuivat ahnaasti. Mikäli uutisointiin on uskominen, Suomi-neito joutuu pelkäämään henkensä edestä maahanmuuttovastaisia kansalaisia sekä ”valeuutisia”.

Kuten arvata saattoi, ei sisäministeriö viitannut raportissaan yhteenkään (!) suomalaiseen ”valeuutiseen”. Sisäministeriö ei yrittänyt yhdellä lauseellakaan todistaa, että jokin ”valeuutinen” olisi johtanut vaikkapa rasistisen rikoksen suorittamiseen. Sisäministeriö kirjoittaa:

”Viha- ja väkivaltapuhe samoin kuin valeuutiset erityisesti sosiaalisessa mediassa ovat lisääntyneet. Nämä lisäävät väestöryhmien välistä vastakkainasettelua, yhteiskunnan polarisaatiota ja ihmisten turvattomuuden tunnetta.

Haasteena on, että viha- ja väkivaltapuheella luodaan oikeutusta aatteelliselle väkivallalle. Tilanne luo kasvupohjaa väkivaltaiselle radikalisoitumiselle, ekstremismille ja ääriliikkeiden toiminnalle. Faktojen ja mielipiteiden välinen ero on hämärtynyt.”

Suomessa on toki suoritettu viime vuosina vakavia monikulttuurisia rikoksia, joista julki vuotaneet uutiset ovat saattaneet kansan raivon partaalle ja ehkä jopa liittymään radikaalehin maahanmuuttovastaisiin järjestöihin. Totta on myös se, ettei uutisia rikollisten taustoista ole yleensä julkaistu valtamediassa vaan parjatuissa vaihtoehtomedioissa.

Vaikka valtamedia tahtookin sensuroida maahanmuuttajarikollisten taustat, ei tämä tee vaihtoehtomedioista ”valehtelijoita”. Viime vuosien suurinta vihaa synnyttäneitä uutisia ovat esimerkiksi Tapanilan monikulttuurinen joukkoraiskaus sekä Forssan monikulttuurinen väkivalta paikallisia lapsia kohtaan. Vaihtoehtomediat veivät valtamediaa kuin pässiä narussa tuodessaan yksityiskohtaiset tiedot rikoksista julki. Vaihtoehtomediat eivät valehdelleet. Sisäministeriön mukaan vaihtoehtomediat tekivät kuitenkin väärin puhuessaan totta. Siksi vaihtoehtomediat yritetään leimata ”valemedioiksi”.

On vähintäänkin ironista, että ”valemedioista” parkuva sisäministeriö jäi itse vain joitain kuukausia sitten kiinni tilastojen vääristelystä, kun se poisti kaikki äärivasemmiston suorittamat pahoinpitelyt ”ekstremismirikosten” listaltaan. Pahoinpitelyt painettiin villaisella, sillä ne suoritettiin monikulttuurisuuden ja avoimien rajojen nimissä.

Vaikka vihollinen on voimakas, hän ei ole voittamaton.

Vaikka vihollinen on voimakas, hän ei ole voittamaton.

Kansallismielisten on aika iskeä takaisin!

Työnjako isänmaallisiin kohdistuvassa boikotti-, talous- ja painostussodassa on siis seuraava:

  1. Kulissien takana politiikkaa ohjaavat pankkiirit ja suursijoittajat määrittävät tavoitteen (maailma ilman rajoja ja valtioita) sekä nimeävät vihollisen (kansallismieliset).
  2. Valta-asemansa puolesta pelkäävät vanhat puolueet ja niiden alaisuudessa toimivat virkamiehet määrittelevät kansallismielisyyden ”sisäiseksi uhaksi”, usuttavat poliisit toisinajattelijoiden kimppuun ja lietsovat paniikkia erityisesti yritysmaailmaan.
  3. Lainoista, mainostilasta ja tavarantoimittajista riippuvaiset yritykset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi kiristyksen avulla. Vaikka yritys edustaisi Euroopan maahanmuuttovastaista enemmistöä, on se taloudellisesti riippuvainen pienestä vähemmistöstä, joka hallitsee valtaosaa maailman rikkauksista.
  4. Kulttuurimarxistiset, yleensä vasemmistolaiset, ”kansalaisjärjestöt” tekevät pankkiirien, poliisijohdon ja vanhojen puolueiden likaisen työn uhkailemalla yrityksiä, jotka eivät suostu osallistumaan monikulttuurisen utopian rakennustalkoisiin.

Vaikka strategia vaikuttaa teoriassa aukottomalta ja erittäin voimakkaalta, ei se ole toistaiseksi toiminut odotetulla tavalla.

Yhtään merkittävää vaihtoehtomediaa ei ole saatu tuhottua boikottikampanjoilla, vaan kansallismielisistä toimijoista on tullut paineen vuoksi lopulta entistä ketterämpiä ja kekseliäämpiä. Lisäksi jatkuva julkinen huomio on tuonut vaihtoehtomedioille valtavasti uusia lukijoita.

Vaikka mainostulot eivät päätä huimaisikaan, tieto leviää laajemmalle kuin koskaan. Koska uusia ja osaavia ihmisiä ajautuu jatkuvasti vaihtoehtomedioiden pariin, lienee vain ajan kysymys, milloin yksittäisten julkaisujen kapasiteetti onnistutaan moninkertaistamaan nykyaikaisilla rahoitusteknologisilla ratkaisuilla. Pankeista on jo tullut turhia ja vanhanaikaisia välikäsiä.

Suomalaisten viranomaisten, poliitikkojen ja kulttuurimarxistiyhtiöiden merkittävin vihankohde Pohjoismainen Vastarintaliike julkaisikin tällä viikolla tärkeän artikkelin ”Kansallismielinen yrittäjyys”. Tekstissä luonnosteltiin kansallismielisten rakentamaa omaa pienoisyhteiskuntaa, joka olisi niin omavarainen, että sen taloudellinen kiristäminen olisi äärimmäisen vaikeaa.

Taistelu on vasta alussa, ja tulevaisuudessa yhä useammalta yrittäjältä tullaan tivaamaan puoluekirjaa.

Kuten juutalainen James Traub kirjoitti hiljattain Foreign Policy –lehdessä, upporikas finanssieliitti, länteen tulvivat elintasopakolaiset sekä perinteinen vasemmisto tulevat liittoutumaan vastaisuudessa entistä lujemmin. Heitä yhdistää sama vihollinen: sinä, isänmaallinen suomalainen!

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Bilderberg-globalisti Jorma Ollila varoittaa ”nationalismin vaarasta”
Miksi oikeisto rakastaa laittomien siirtolaisten tulvaa?
Standard & Poor’s rankaisee maahanmuuttovastaista Puolaa
Puolanjuutalainen pankkiiri: nationalismin ja EU-vastaisuuden nousu pysäytettävä!
Suomea johtaa mafia
Tilastot: maahanmuutto rikastuttaa pankkiireita mutta köyhdyttää kansaa
Maahanmuuttoa käytetään tekosyynä suomalaisnuorten palkkojen polkemiselle!
Soros: EU:n otettava velkaa, jotta monikulttuurisuus- ja liittovaltiohanke kukoistaisivat
Nordea-pankkiiri: laiton siirtolaisuus elvyttää Suomen talouden

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

13 Kommentit

  1. Jälleen tuntuu kuin nerouden hopeinen tuuli puhaltaisi tajunnan läpi kun lukee Pihkalan juttuja. Jokainen retorinen aspekti kaivettu esiin täysin vastaansanomattomasti. Ei lisättävää. Kiitos.

    (44)(0)
    • RasistiReppana

      Kiitos ja Ylistys. Aivan loistava artikkeli Pihkalalta. Aivan kuin maailman synkimmän vankityrmän pimeimpään kellariin alkaisi kajastaa valonsäteiden pisaroita käsittämättömien, lähes yliluonnollisten heijastusten kautta. Meidät suomalaiset on kiedottu sellaiseen valheiden verkkoon, että jokainen palstamillimetri Totuutta on irtipyristelyn kannalta kultaakin kalliimpaa. Jeesus totesi aikoinaan, että ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi” ja nyt nähdään, että Herra oli tapansa mukaan oikeassa. Samoin nähdään, miksi valhemestarit eli kulttuurimarxistit vihaavat kristinuskoa tai sitä edeltäviä luonnonuskontoja, joissa oli paljon luonnon todistuksen kautta saatua viisautta Jumalalta.

      (22)(2)
  2. Minä ainakin tiedän valtamedian mainosten tai vaikkapa youtuben mainospätkän silmiini eteen sattuessa mitä tuotetta EN osta.

    Satavarmasti tiedetään mikä taho on menettämässä uskottavuuttaan tavallisen kansan silmissä. Rahallahan sitä vastaan voidaan rimpuilla mutta totuutta EI VOIDA loputtomiin vääristellä ja peitellä.

    Itse esimerkiksi tein itselleni lupauksen esimerkiksi youtuben mainospätkiin liittyen että siellä näkyviin tuotteisiin en laita penniäkään rahoistani koska youtuben sensuuri vain syvenee liittyen mielipiteen- ja ilmaisunvapauteen. Toki hyvähän alusta se vieläkin on muttei VAPAA. Mutta käyttäkäämme sitä loppuun asti hyväksemme inhimillisen ihmiskunnan puolesta.

    (22)(0)
  3. asdfsdasdf

    Voi elämä näitä hihhulikommenttei taas. Niit pitää tunkee joka kommenttiin nykyään. Jeesus sitä ja jumala tätä. Ei ihmekkään, että maailma ollut aina sekaisin noiden hihhuleiden takia. Jutkut, kristityt ja muslimit. Ihan sekasin koko lössi. Ainii, kuuluu samaan Abrhamin uskontoon. Paljon samaa, uskoo samoihin dillejuttuihinki. Yöks. Huvittavaa, että vihaa toinen toisiaan, mut silti kotoisin kaikki lähi-idän dillelaaksosta. Nauran. Vois kaikki painuu Suomesta sinne minne on tullutkin. Alunperin maahanmuuttajia ja valloittajia kaikki! Hyi!

    (5)(23)
    • Tähän ei ole mitään lisättävää. Juuri näin asia on.

      (2)(1)
    • ”hihhulikommenttei”. ”Hihhuli” se kuitenkin viimeksi nauraa. Et sinä.
      Jos tuo kommenttisi liittyy uskontoon, josta et tiedä yhtään mitään itse, niin otapa asioita ensin selvää ennen kuin heität sen ”ensimmäisen kiven”. Näkevä ei tarvitse sokeaa, joka taluttaa kadun yli.
      Mutta yksi on satavarmaa. Oli ”hihhuli” tai ei. Kusessa ollaaan. Ja siitä ei tappelematta selvitä.

      (3)(0)
  4. KIITOS ARVI TAAS KERRAN! Mutta luulen aika varmasti että brexit oli juutalais eliitin kannalta annettu teko eikä mikään kansan tahto! He tulevat syyttämään talouden romahduksesta kansanmielisiä, vaikka itse luovat tarkoituksella nämä romahdukset päätyäkseen kohti heidän nwo anteeksi jwo tavoitteitaan! He kieroilevat kaikilla tapaa vähän niinkuin trump jossa tämän videon nähtyä pitää ymmärtää ettei kaikki ole kohillaan!! Itse en luota trumpin piirun vertaakaan!!

    TRUMP IS THE SWAMP: Trump’s Jewish Elite MAFIA and The 5 Dancing Israelis (2017)

    (9)(1)
  5. How Trump is The Ultimate Divide & Conquer Puppet: Duality, The Hegelian Dialectic & The NWO Hyrda

    Myös hyvä video ja myös hyvä kanava!! Ei ole mikään alex jones, stefan moleneyx, dollar vigialante, x22report ym!!

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.se/ pöllö taas nähty hieno eläin äärimmäisen hieno, mtv3. valitettavasti hienon linnun ovat kaapanneet saatanalliset ihmiset!!

    (6)(0)
  6. Eläkeläinen

    Sinä päivänä kun suurempi voima antaisi minulle voiman ja vapauden tekisin arvista universumin kuninkaan! Hieno mies ja suuri kiitos artikkeleistasi! Olen jo kauan näitä lukenut, mutta nyt on viimeistään pakko antaa tunnusta hienosta työstä tämän maan puolesta! Alla asiaa suomen oikeasta historiasta:

    http://sfnet.tiede.historia.narkive.com/Y0k02eu1/suomi-muinainen-kuningaskunta

    (11)(0)
  7. Aivan loistava kirjoitus! Luin alusta loppuun asti ja ei voi muuta kuin suositella kaikille.

    (13)(0)
  8. Tämän kannataisi ”Israelin ystävienkin” lukea. Ne, joilla on ”sokea piste” kannataessaan kansallismielisyyttä ja vihatessaan EU eliittiä sekä Suomen petturi-hallitusta, unohtamatta kulttuurimarxismissa rypevää monikulttuurissus propakandaa suoltavaa mediaa. Ei riitä, että ymmärtää muslimien tulvan olevan uhka suomalaiskansalliselle elämänmuodolle sen aiheuttamalle länsimaisten arvojen ja sananvapauden kieltämiselle. Tai se, että maata jalkojemme alta ollaan kenkkäämässä kapitalistisille ylikansallisille suuryhtiöille pilkkahintaan.
    Voittajan historian ja juutlaispropakandan ruosteisista valkoisen ihon rikki hinkkaavista kahleista on itsensä vapautettava katsottava totuutta suoraan silmiin sekä omaa kohtaloaan, jota ajamalla ajetaan kuilun reunalle tämän kulttuurin tuhoamiseksi ja raiskaamiseksi, jonka esikuvana ja lopputuloksena on samanlainen elämä kuin valkoisilla buureilla Etelä-Afrikassa.
    Miksi säästää itseään nyt, kun se lopulta kuitenkin tuskaisesti lopetetaan vääjäämättämästi. On parempi kuolla patrioottina kuin elää orjana.

    (7)(0)
  9. Mikään ei muutu niin kauan kun keskiverto-välinpitämätön kansalainen ei mitään huomaa. Toisin sanoaen kun muutosvauhtio on tarpeeksi hidas. Muutos pitää saada näkyville, mutta kun se tieto on vain vaihtoehtomedioissa. Ahdistavaa.

    (4)(0)
  10. White Rabbit

    Pihkalan artikkeli on edelleen loistava ja ajankohtainen n. 1/2 vuotta julkaisunsa jälkeen. Artikkelin lievä optimistinen vire lopussa ei valitettavasti tuntuisi pitävän enää paikkaansa. VL:ää vastaan on nostettu kanne, joka voi aivan hyvin johtaa liikkeen lopettamiseen Suomessa ja siinä touhussa jokainen kivi käännetään kuten Torniaisen palkitseminen Ruotsissa. MV-lehti on ajettu alas ties minkälaisten vaiheiden jälkeen. En ihmettelisi lainkaan, vaikka Ilja Janitskin olisi myrkytetty siten, että kaikki varansa ja energiansa kuluvat sairaanhoitoon. Jopa vannoutuneimmat kansallismieliset menevät aina siihen ansaan, että aliarvioivat globalistien saatanallisuuden eli äärimmäisen kierouden ja pahuuden.
    Oli miten oli, artikkeli on huikean hyvä.

    (4)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*