Kasaarimafian Venäjän ryöstö 1990-luvulla; onko se unohtunut? Huomiot historiasta nykyisyyteen

Hans Myrebro  (HM) sivuaa oheisessa artikkelissaan muiden muassa juutalaisterroristien vallankaappausta Venäjän tsaarilta vuonna 1917. Pääpaino kirjoituksessa kuitenkin kohdistuu kasaarijuutalaismafian junailemaan Venäjän ryöstöön (HM käyttää nimitystä CIA:n Venäjän ryöstö) 1990-luvulla ja sivujuonteena mainitaan nykyinen Yhdysvaltojen globaali valtapolitiikka Ukrainassa, missä Ukrainan avulla pyritään nujertamaan Venäjä. 

Esitämme kirjoituksen suomennoksena ja myös osittain voimakkaasti referoituna. 

Toimituksen omat huomiot ovat hakasuluissa []. 

[Esitämme jäljempänä viittauksen vuoden 1917 “bolsevikkikumouksen” tapahtumiin HM:n esitystä laajemmin. HM ei käytä kirjoituksessaan termiä juutalaiseliitti tai –mafia, vaan puhuu Yhdysvaltojen asettamista toimijoista, kuten esim. CIA:ta ja NATOsta. Vain edellä mainitun vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä kirjoittaja käyttää ilmaisua “juutalaiset terroristit”. 

(Selitys jäljempänä olevassa artikkelissa käytettyyn termiin: kasaarijuutalainen. Kirjoituksessa kasaarijuutalaismafian synonyymina on juutalaismafia. 

Käytännössä juurikaan ei enää ole olemassa muinaisten heprealaisten jälkeläisinä. Nykyiset ”juutalaiset” ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen kasaarikansan jälkeläisiä. Aikamme aškenasijuutalaiset polveutuvat kasaareista./ Toimitus

Kasaarijuutalaismafian vallankaappaus tsaarin Venäjällä 

Tsaarin perhe.

Robert Wilton, joka oli toiminut 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana, oli nähnyt vuoden 1917 bolsevikkikumouksen verisyyden aitiopaikalta Pietarissa. Hän ryhtyi itse tutkimaan tsaariperheen murhaa yhdessä virallisen tutkintatuomarin Nikolai Sokolovin kanssa. Hän sai tässä tutkimuksessaan selville asioita, joista virallinen historiankirjoitus on vaiennut. Wiltonin kirja The Last Days of the Romanovs ilmestyi Lontoossa ja New Yorkissa 1920. Sen ranskankielinen versio “Les Derniers Jours des Romanoffs” oli ilmestynyt Pariisissa 1921. 

Kirjan ranskankielisessä versiossa Wilton esittää bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Kyseiset luettelot hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Luetteloista paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui ”juutalaisista”, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation eli kasaarijuutalaismafian suorittama vallankaappaus Venäjällä.] 

Kuinka [kasaarijuutalaisten mafia] raiskasi Venäjän 1990-luvulla 

HM:n mukaan 1980-luku oli Neuvosto-Venäjälle vaikeaa aikaa.  

[Afganistanin sota käytiin Neuvostoliiton, ja sen tukeman Afganistanin demokraattisen tasavallan sekä tätä vastustavien konservatiivisten muslimien ja heimojen välillä. Kesään 1978 mennessä Itä-Afganistanista alkanut kapina oli levinnyt maanlaajuiseksi. Loppuvuodesta Afganistan ja Neuvostoliitto solmivat YYA -sopimuksen. 24. joulukuuta 1979 Neuvostoliiton laskuvarjojoukot miehittivät Kabulin ja tappoivat Hafizullah Aminin sekä vaihtoivat pääministeriksi maanpaossa olleen Babrak Karmalin. Viimein neuvostoliittolaisia sotilaita operoi maassa 120 000. 

Kommunistihallintoa vastaan taistelleita muslimisissejä kutsuttiin nimellä mujahideen. Heitä avustivat muiden muassa Pakistan, arabimaat sekä Yhdysvallat. Neuvostoliittoa vastaan suunnattiin miehityksen vuoksi merkittäviä talouspakotteita sekä vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin kohdistui laaja boikotti. Kylmä sota kipusi 1980-luvun alussa aivan uuteen huippuunsa. 

Afganistanin sota oli siis osa kylmää sotaa, johon liittyi erittäin hintava asevarustelukilpailu. Yhdysvallat olivat edelläkävijöitä asevarustelukilpailussa. [USA:n  ylivoimaisuus asevarustelussa johtui esim. siitä, että myöskään toinen maailmansota ei ollut fyysisesti ulottunut Yhdysvaltojen maaperälle.] Toki USA:n tarkoituksena oli saada Neuvosto-Venäjä polvilleen asevarustelussa. 

Sittemmin Mihail Gorbatshovin Perestroika ja glasnostin suuntautui kohti liberalisointia. Näiden kahden poliittisen prosessin tarkoituksena oli antaa sosialismille demokraattiset kasvot, mitkä pyrittiin toteuttamaan vapaiden vaalien, uuden vallanjaon sekä oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen avulla. Lisäksi koitettiin vakauttaa koko itäblokkia.  Mutta tilanne osoittautui valtavassa maassa liian hallitsemattomaksi ja “Gorbatshov valmisteli” lopulta Neuvostoliiton todellista hajoamista. 

[Todellisuudessa juutalaismafian hallitseman Neuvostoliiton hajoaminen oli vain poliittista teatteria. Neuvosto-Venäjän poliittinen järjestelmä oli palvellut juutalaismafian sisä- ja ulkopoliittisiapoliittisia intressejä jo riittävästi, joten sitä ei enää tarvittu. Esirippu oli sulkeutunut, ja jonka jälkeen alkoi uusinäytös – “demokratisoiminen ja liberalisoiminen”.] 

Näihin aikoihin ilmestyi Gorbatshovin ajoittain rohkaisemana, mies suurilta aroilta, ja hänen nimensä oli Boris Jeltsin

Juutalaismafia (oligarkit), joka ympäröi Jeltsinin, saavutti hänen avullaan neuvostojärjestelmän vauhdikkaan liberalisoinnin. Maine arojen miehestä levisi kulovalkean tavoin Yhdysvaltoihin, ja USA:n presidentti George Bush, joka oli myös juutalaismafian tiiviissä kontrollissa, kuten esimerkiksi CIA:n ja pankkiirien verkostossa, piti arojen miestä mielenkiintoisena. CIA:n huippu asiantuntijat saivat nopeasti hallintaan KGB:n vähemmän laskelmoivat arvovaltaiset henkilöt, jotka eivät pitäneet maansa kavaltamista minkään kaltaisena ongelmana. 

Täten muodostui niin kutsuttu Jeltsinin perhe eli Jeltsinin mafia, joka teki parhaansa Venäjän ryöstämiseksi ja tuhoamiseksi 1990-luvulla. William Engdahl käyttää tästä tuhotyöstä termiä ”Venäjän raiskaaminen”. 

Tähän Jeltsinin mafiaan eli juutalaismafiaan kuuluivat esimerkiksi seuraavat “venäjänjuutalaiset”: Vladimir Gusinski1   , joka vaurastui kuparilla, Roman Abramovitš jonka ryöstö saaliina oli öljyteollisuus, Boris Berezovski, jolla oli hallussaan Lada-autojen monopoli, Michail Fridman, jolla oli hallussaan erilaisia yrityksiä, Alexander Smolensky  ja Vladimir Potanin olivat pankkiireja sekä  Mihail Hodorkovski joka keplotteli öljymarkkinoilla. 

Yllä mainittu William Engdahl on yksi maailman  johtavista geopoliittisista asiantuntijoista ja hän on kuvaillut Jeltsinin “valtakautena” Venäjällä tapahtunutta tuhoa Georg Bushin hyväksymäksi ja CIA:n järjestämäksi jättimäiseksi raiskaukseksi. Jos halutaan olla tarkkoja, voidaan sanoa, että se oli toinen raiskaus peräkkäin. Juutalaisten terroristien lokakuussa 1917 toteuttama vallankaappausta Venäjän tsaarilta voidaan tuskin kuvailla muuksi kuin Äiti Venäjän raiskaukseksi. 

[Muistamisen arvoista on, että Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikka ovat täysin erilaisten juutalaisjärjestöjen hallinnassa ja Israelilla on USA:n politiikkaan hyvin merkittävä vaikutus. Vuonna 2007 professorit Walt ja Mearsheimer julkaisivat kirjan: The Israel Lobby and US Foreign Policy”, jossa keskityttiin AIPACin tapaisten Israel-mielisten järjestöjen suureen vaikutusvaltaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Kirja synnytti heitä kohtaan Israelin raivon. He kuvailivat Israelin ”Lobbya” ”etujärjestöjen yhteenliittymänä, jonka ainoana tarkoituksena on rohkaista ja painostaa Yhdysvaltain hallitusta ja kansalaisia avustamaan Israelia ja sen hallituksen tavoitteita materiaalisin avuin sekä vaikutusvaltaisilla yksilöillä, joiden tärkein päämäärä on näiden tavoitteiden saavuttaminen.” Tähän he lisäsivät vielä näiden järjestöjen liittoumalla olevan erittäin paljon vaikutusvaltaa korkeimpia portaita myöden. Heidän mukaansa ”AIPACilla on kirjaimellisesti kuristusote Yhdysvaltain kongressista johtuen sen kyvystä palkita sen tahtoa toteuttavia lainsäätäjiä ja rankaista sitä vastustavia.” Vaikka sionismi on pääasiassa poliittinen ideologia, kirjailijoiden mukaan suurimman osan tästä Israelin etujärjestöjen liittoumasta muodostavat amerikanjuutalaiset ja osin kristityt sionistit, mutta on olemassa paljon Yhdysvaltojen juutalaisia, jotka eivät ole mukana toiminnassa. 

On siis ymmärrettävä, kuten yllä olevasta kappaleesta myös ilmenee, että Venäjän “raiskaamiseen” eivät olleet päätekijöitä G. Bush ja CIA, vaan näitä instrumentteinaan käyttänyt juutalaismafia, kuten esim. Israel-lobby, AIPAC ja muut juutalaisjärjestöt ja tietysti myös Venäjän juutalaiskopla.] 

Neuvostoliiton romahdukseen liittynyt teatterimainen “vallankumous” kohotti Boris Jeltsinin “vallanhuipulle”. Jeltsin kohotettiin valtaan [juutalaiskoplan toimeksiannosta] CIA:ta hyödyntäen. Jeltsinin kautta uskomattoman valtavat maaperän esiintymät, sisältäen kromia, nikkeli, rautaa, kuparia, kaasua ja öljyä, siirtyivät Jeltsiniä ympäröivien “juutalaisrosvojen” kynsiin. 

Kun Bill Clinton astui Valkoiseen taloon vuonna 1993, antoi hän Harvardin yliopiston professorille Jeffrey Sachsille toimeksiannon toteuttaa Venäjällä taloudellista shokkihoitoa. Täten Venäjän valtavien rikkauksien osittelu pääsi oikein kunnolla vauhtiinsa. Luonnollisesti Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), oli myös taustalla varmistamassa, että Venäjä todellakin saatiin ryöstetyksi. 

Tästä shokkihoidosta Venäjän kansalaiset olivat todella järkyttyneitä, kun he ymmärsivät sen, mitä oli tapahtumassa. Itse asiassa kysymyksessä oli Venäjän talouden sekä yhteiskunnan teurastamisesta, ja siten massiivisesta hyökkäyksestä itsenäistä kansakuntaa vastaan. Venäjän kamppailu syvän talouskriisin kanssa, johtui suurelta osin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten järjestämästä talouskriisistä Venäjälle. [Neuvostoliiton liberalisointi ja Venäjän syvä taloudellinen taantuma olivat juutalaismafian järjestämä temppu.]  

[Tässä yhteydessä on syytä tiivistäen selventää sitä, kuinka Jeltsin jakoi Venäjän valtion kansallisvarallisuuden pienehkölle juutalaismafialle. Tällöin Venäjältä virtasi mittaamattomat määrät valuuttaa ”silmänräpäyksessä” länsimaihin. Kuitenkaan juutalaismafia ei investoinut ensinkään ryöstösaalistaan kotimaahan, vaan kaikki kipattiin ulkomaille. Herra tietää kuinka paljon ulkomaiset juutalaisvaikutteiset pankit hyötyivät varojen siirrosta, mutta ainakin Venäjä köyhtyi ennätysvauhdilla. 

Hiukan tarkemmin kuvattuna teollisuuden yksityistämisohjelma merkitsi seuraavaa: Yksityistämisohjelman ja hintojen vapauttamisen ansiosta koitui raju inflaatio, jollaiseen Venäjällä ei ollut totuttu. Yksityistämishuutokaupoissa myytiin valtaosa yksityistettyjen yritysten osakkeista. Pääsääntöisesti kansa ei voinut tai osannut käyttää valtiolta saamiaan ostokuponkeja tarkoitetulla tavalla, vaan tavallisesti ne päätyivät pilkkahinnalla eliitin käsiin. 

Seurauksena oli ”villin idän rosvoustalous”, jossa onnistuivat etupäässä ne, jotka olivat valmiissa asemissa eli heillä oli tuttavaverkostot jo Neuvostoliiton ajoilta. He kykenivät keinottelemaan itselleen omaisuuksia lainaamalla rahaa [rahalaitoksilta] matalalla korolla ja odottamaan seuraavia siirtoja.  

Mutta vaalien jälkeen Jeltsinin oli maksettava takaisin oligarkeille (juutalaismafia), mitä oli heistä vaaleissa hyötynyt. Jeltsinin osoittama suosiollisuus tietysti vahvisti oligarkkien taloudellista ja poliittista asemaa entisestään. Niinpä esim. lainaa osakkeita vastaan -ohjelmalla siirrettiin valtion omaisuutta puoli-ilmaiseksi heidän hallitsemilleen yhtiöille. 

Kykeneville ja röyhkeille hyvien suhteiden käyttäjille kasaantui jättiläismäisiä omaisuusmassoja, kun taas tavallisella kansalla ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua kisaan.]2 

Pääoman tarve oli suurta kokonaisvaltaisesti Venäjän yhteiskunnan eri sektoreilla. Mutta Venäjän valtionpankkina (Gosbank), joka oli ollut Neuvostoliiton valtion- eli keskuspankki piti hallussaan tiettyjä pääomaresursseja. 

Valtionpankin puheenjohtaja Viktor Gerashchenko piti puheen marraskuussa vuonna 1991 Venäjä duumassa näin sanoen: 

 “Hyvät naiset ja herrat! Saanen ilmoittaa, että meillä on valtionpankissa noin 3000 tonnia valtion kultavarantoja, mutta meillä on alle 400 tonnia, joista emme voi tehdä kirjanpitoa.” 

(1 tonni = 1000 kg, toim. huom.) 

Tämä oli tietenkin valhetta. William Engdahlin mukaan hän oli jo vuonna 1989 valmistellut vallankaappausta yhdessä CIA:n ja Bushin koplan kanssa luomalla mahdollisuuden säilyttää Venäjän ulkomaan kultareserviä Jerseyn saarella. Jersey oli tuolloin kansainvälisen talousvalvonnan ulkopuolella. 

Nämä kadotetut kultaharkot voitiin myöhemmin muuntaa dollareiksi, joita tällöin kyettiin lainaamaan Venäjän valtiolle. Lainojen takuuna olivat raaka-ainevarallisuus tai juutalaismafia osteli suoraan yrityksiä pilkkahinnalla. Oligarkkien [Venäjän juutalaismafia] valta vahvistui ennätysvauhdilla. Yhtä nopeasti Venäjän luottoluokitus laski, ja siinä tilanteessa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ryhtyi tositoimiin, muuttaen Venäjän perustuslakia voidakseen kontrolloida rahavirtoja. He halusivat luoda taloudellista vakautta sekä alentaa pilviin nousevaa inflaatiota, joka oli ajoittain 224 prosenttia. 

Tämä raiskaamisen prosessi tapahtui samaan aikaan tuotantolaitoksien ja tehtaiden sulkemisen kanssa. Tässä tilanteessa lukuisat palkansaajat ajautuivat epätoivossaan itsemurhiin. Vladimir Putin on kuvaillut tätä jättimäiseksi geopoliittiseksi katastrofiksi ja Engdahl  on puolestaan lausunut, että: ”Kyseessä on CIA:n virittämä verkosto, ulottuen pankkisektorilta välittömästi CIA:n puolelle. Verkostoon kuului muiden muassa Carter Beast, entinen CIA:n toimitusjohtaja ”Buzzy” Krongard, Jonathan Bush ja amerikkalainen insinööri Alton Keel, joka oli toiminut Yhdysvaltojen NATOn edustajana. Saadakseen rahat ulos peiteyhtiöiden kautta, heidän piti olla yhteistyössä Genevessä sijaitsevan Riggs Valmet Bankin kanssa.” Engdahl mainitsee tässä Jonathan Bushin, joka sai Venäjän valtiovarainministeriöltä hyvän sopimuksen.   

On huomattava, että oligarkit pysyivät teurastuksen huipulla. Emmekä ole juurikaan ole väärässä, jos arvioimme, että nämä sattuivat kuulumaan samaan etniseen vähemmistöryhmään, joka jatkuvasti parveili Jeltsinin ympärillä, ja joilla olivat esteettömät pankkiyhteydet länteen.  

Oligarkkien ominaispiirteitä olivat paitsi valtava pääoma myös voimakas poliittinen vaikutusvalta. Tämä vaikutusvalta on kuitenkin vähentynyt merkittävästi Putinin valtaannousun jälkeen. 

Presidentti Jeltsinin maine venäläisten keskuudessa tietysti vajosi kuin kivi. 

 ”Syksyllä 1995 noin puoli vuotta ennen presidentinvaaleja oli tilanne Venäjällä uudistajien kannalta toivoton. Talous oli kaaoksessa, vaikka hallitus oli onnistunut laskemaan inflaatiota jonkin verran edellisvuoden 224 prosentista. Boris Jeltsin oli yhä enemmän poissa julkisuudesta, ja hänen kannatuslukunsa vaihteli viiden ja kahdeksan prosentin välillä. Tässä vaiheessa kommunistien presidenttiehdokas Gennadi Zjuganov alkoi pitää itseään varmana voittajana.” 

Tässä tilanteessa kaksi juutalaista mediamagnaattia, Vladimir Gusinski ja Boris Berezovski, päättivät kääntää alhaiset kannatuslukemat täysin päinvastaiseksi saadakseen Jeltsinin valituksi. Miksi he pitivät Jeltsinin valintaa niin merkittävänä? Sen tähden, että mikäli kommunistit olisivat voittaneet vaalit olisi silloin juutalaismafian (oligarkit) pitänyt luopua kaikesta ryöstösaaliista ja paniikinomaisesta paeta maasta. Operaation onnistumiseen vaikutti todennäköisesti se, että CIA antoi oligarkkien käyttöön useita mediakonsultteja sekä suuren määrän lahjusmiljoonia. Boris Jeltsin sai 52 prosenttia äänistä ja pystyi jatkamaan Venäjän tuhoamista länsivaltojen iloksi. 

Ahneilla oligarkeilla ei ollut laisinkaan kiinnostusta parantaa valtion ja kansalaisten olosuhteita, ja siinä kävi niin kuten yleensä käy, kun nälkäiset taistelevat samasta piirakasta. Toisin sanoen valtion varallisuuden säkin pohja oli pian näkyvissä. Viimeisistä paloista oli erimielisyyttä, joka katosi, kun Venäjän valtio meni konkurssiin elokuussa 1998. Kun KGB-mies Vladimir Putin sitten pääsi valtaan, kaikki muuttui.  

Tämä hiljainen pikkumies osoittautui varsinaiseksi teräsmieheksi. IMF:n tietojen mukaan Jeltsinin valtakaudesta 1990-luvulta, aina Putinin valtakauden alkuun 1999, tulot henkeä kohti olivat vähenneet 40 prosenttia. Sehän oli suurempi alamäki kuin mitä oli ollut Yhdysvalloissa suuren laman aikana 1930-luvulla. Tätä lamaa Yhdysvalloissa ei nujerrettu edes kymmenessä vuodessa. Putinin noustessa valtaan asiat muuttuivat ja tuloksia saatiin. Putin valtakaudella tulotaso henkeä kohti kohosi 115 prosenttiin. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, vaikka länsivaltiot ovat kohdistaneet Venäjään sekä voimakkaita taloussanktioita että jatkuvaa mustamaalaamista massamediallaan. 

Neuvostoliiton ja Varsovan liiton historiasta lienee vaikea löytää kuvattuja tapahtumia, koska vuonna 1991 molemmat olivat hajonneet sekä kadonneet mustaan aukkoon. Tästä johtuen ajattelevien ihmisten keskuudessa on herännyt silloin looginen toiveikkuus siitä, että myös NATO katoaisi samaan kuoppaan tai haihtuisi savuna ilmaan. Mutta siinä ymmärtäväiset ihmiset erehtyivät. Lännessä ryhdyttiin kuumeisesti perustelemaan NATOn olemassaolon jatkumista valheilla, ja sanottiin, että NATOn rajaa ei siirrettäisi tuumaakaan idemmäksi, ja tästä olivat takuussa silloiset 16 jäsenmaata. Sen, että länsivaltojen antamat takeet olivat todellisia, voivat vahvistaa muun muassa seuraavat asiakirjat: Yhdysvaltain ulkoministeriö. FOIA-lukusali. Asia F-2015 10829, 1990-02-01. 

 ”Tässä Yhdysvaltain Bonnin suurlähetystön Washingtoniin lähettämässä sähkeessä kerrotaan yksityiskohtaisesti Hans-Dietrich Genscherin molemmista ehdotuksista – siitä, että NATO ei laajentuisi itään, ja että entisen DDR:n aluetta yhdistyneessä Saksassa kohdeltaisiin eri tavalla kuin muita NATOn alueita?”

*) NATO ja NATOn liitto: Yhdysvaltain ulkoministeriö, FOIA 199504567 ( National Security Archive Flashpoints Collection, Box 38 ) 1990-02-09) 

[Neuvostoliiton ulkoministeriöstä] 

 ”Neutraali Saksa varustautuisi epäilemättä omalla itsenäisellä ydinkapasiteetilla. Kuitenkin Saksalla, joka on tiukasti ankkuroitunut muuttuneeseen NATOon, tarkoittaen tässä yhteydessä NATOa, joka olisi paljon vähemmän sotilaallinen ja paljon enemmän poliittinen organisaatio. Täten tässä tapauksessa Saksalla ei olisi tarvetta itsenäiselle ydinasekapasiteetille. Tarvittaisiin tietenkin rautaiset takeet siitä, että NATOn toimivalta tai joukot eivät siirtyisi itään.”** 

 **) NATO: NATO, joka ei ole tehnyt mitään: Gorbatshovin säätiön arkisto, Fond 1 Opis 1. 1990-02-09. 

Presidentti George Bush (vasemmalla) Neuvosto-Venäjän johtaja, Mikhail Gorbachev ja Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker (oikealla). Valokuva vuodelta 1989. Valokuva: Jonathan Utz/AFP/Getty Image. 

NATO ei laajene tuumaakaan itään ”.

 ”Keskeinen sananvaihto tapahtuu, kun Yhdysvaltain ulkoministerin James Baker kysyi, että pitäisikö Gorbatshov parempana NATOn ulkopuolista yhdistynyttä Saksaa, joka olisi täysin itsenäinen ja ilman Yhdysvaltojen joukkoja, vai yhdistynyttä Saksaa, joka säilyttäisi yhteytensä NATOon, mutta jolla olisi annettu takuut siitä, että NATOn toimivalta tai joukot eivät leviäisi nykyisen rajan itäpuolelle? Saksan yhdistymisestä Baker vakuuttaa Gorbatshoville, ettei presidentillä, eikä hänelläkään ole aikomusta saada mitään yksipuolisia etuja meneillään olevista prosesseista. Ja  myös Yhdysvalloissa ymmärretään, miten tärkeää Neuvostoliitolle sekä Euroopalle on taata, ettei NATOn nykyinen sotilaallinen toimivalta leviä tuumaakaan itään.” 

Aggressiivinen NATO koostuu nykyisin 29 valtiosta 

Vuoden 1991 tienoilla oltiin siinä tilanteessa, jossa taloudellisesti vahvan läntisen maailman taloudellisesti tukema ja aseellisesti varustama NATO antoi uskottavan takuun siitä, että raunioituneen sekä puolustukseltaan heikosti aseistautuneen Venäjän ei tarvitsisi tuntea itseään uhatuksi. 

[Tässä yhteydessä HM:n artikkelin selitys NATOn luonteesta on harhaanjohtava. Nimittäin NATOlla ei ole omaa armeijaa, joten NATOn sekä joukot että aseistus koostuu NATO-jäsenmaiden joukoista ja varustuksesta. Ja operaatioihin osallistuminen on vapaaehtoista. Kukin NATO-maa tietysti pystyy varustamaan omia joukkojaan.] 

Turvatakuut eivät olleet edes sen paperin arvoiset, mille ne laadittiin. Tästä johtuen myös torjuttiin Vladimir Putinin varhaiset pyynnöt liittymiseksi läntiseen yhteisöön. Vihamielisyys, jota oli ilmennyt lähinnä Yhdysvalloista koko sodanjälkeisen ajan, oli säilytettävä, jotta NATOn olemassaolo  [Yhdysvaltojen keulakuvana Euroopassa] olisi oikeutettu. (Suosittelen luettavaksi kirjaani: ”NATO – hirviö katastrofaalisella raiteilla”; “NATO – a monster on a disaster course”, (historistkorrekt.se)). 

Läntisen liittouman Venäjä vastainen toiminta edisti tietysti russofobiaa, joka on nyt transatlanttisen liittouman propagandistisena strategiana Venäjää vastaan, joka on puolestaan johtanut Venäjän saartamiseen sekä laajentunut Yhdysvaltojen johtaman läntisen koalition sijaissodaksi (proxy war) Venäjää vastaan. Luonnollisesti tässä uhrataan ukrainalaisia tykinruuaksi juutalaismafian johtaman Yhdysvaltojen globaalin valtapolitiikan puolesta Euroopassa. 

[Venäjän saartaminen lyhyesti: Yhdysvallat on sijoittanut ohjustukikohtiaan maihin, jotka muodostivat osan entisen Neuvostoliiton etupiiristä. Yhdysvaltojen ohjustukikohtia on Puolassa ja  Romaniassa.  

Lisäksi Baltian maat, Puola, Romania, Ukraina ja Suomi muodostavat sillanpääaseman transatlanttiselle liittoumalle Venäjää vastaan. Tällä tavoin menetellen transatlanttinen liittouma tavoittelee globaalin hegemoniansa säilyttämistä ja tähän prosessiin tarvittiin myös Baltian maiden NATO-jäsenyyttä. Lisäksi Suomen liittymisprosessi NATOon on käynnissä.] 

 8. maalliskuuta 2022 Yhdysvaltain kongressin tutkimuslaitos (Congressional Research Service) julkaisi kattavan raportin Yhdysvaltojen sodista ja sotilaallisista väliintuloista maailmalla, alkaen vuodesta 1991 aina nykyisyyteen. Raportti paljasti 251 tällaista aggressiivista tapahtumaa. Ukrainan sota kuuluu jatkona USA:n 251 valtioterrorismin sarjaan. Vuonna 1939 Yhdysvaltain silloinen suurlähettiläs Joseph Kennedy totesi, Lontoossa, että ”niin kauan kuin valta pysyy Washingtonissa, sodat jatkuvat”. Nykyisin vain presidentti Vladimir Putin kykenee pysäyttämään tämän helvettiin marssimisen. 

Ukrainan konflikti: Yritetäänkö Venäjää raiskata kolmannen kerran? 

[Lyhyesti voidaan sanoa, että NATO on USA:n keulakuva sekä astinkivi Eurooppaan, mutta Ukraina on Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa Euroopassa. NATOn päätehtävä on huolehtia Yhdysvaltain eduista Euroopassa sellaisina kuin Washingtonin kulloinenkin valtaeliitti ne arvioi. 

Juutalaismafian kontrolloima Atlanttinen akseli haluaa Venäjän luonnonvarat ja kulttuurin hallintaansa ja historiallisesti sanoen syrjään Euraasian sydänmaan vartiopaikalta. Niin kauan kuin Venäjä on nykyisessä geopoliittisessa ja yhteiskunnallisessa asemassaan, ei Atlanttinen akseli pysty liioin pysäyttämään Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen näivettymistä.  

Juuri kyseisen Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman maailmanjärjestyksen säilyttämiseksi luotiin Ukrainan konflikti ja sen seurauksena Venäjän oli pakko liittää Krimi itseensä. Tätä sanotaan kylmän sodan jälkeisen Euroopan vakavimmaksi geopoliittiseksi konfliktiksi. Näistä tapahtumista syytetään ilman perusteluja vain Venäjää, vaikka todellisena syynä on läntisen liittouman pyrkimys säilyttää häviävää maailmanjärjestystään eli poliittista ja taloudellista maailman valtaansa (eli globaalia hegemonia-asemaa).] 

 Markku Juutinen 

Ensisijaiset lähteet: 

Have we already forgotten the CIA’s rape of Russia during the 1990s? – VT | Alternative Foreign Policy Media (veteranstoday.com) 

F. William Engdahlin haastattelu, Russia Insider, 2018,04,17. 

Kimberley Margaret, When America Interfered in a Russian Election, Global research 2017, 03,17 

Brzezinski Zbigniew, CIA:n väliintulo Afganistanissa, Global Research, 2001, 10, 07 

Muut lähteet: 

U.S. Relations With Afghanistan – United States Department of State 

Israel kutsuu USA:n mukaan Iranin vastaiseen sotaan – Radio Islam (islam-radio.net) 

—- 

1. Vladimir A. Gusinsky, photo, biography (rin.ru) 

2. Mäkinen, Tapani (2003). Suuri maa, pitkä kvartaali. Sitra. 

23 kommenttia

  1. Magneettimedia taas tarjoaa parhainta mahdollista journalismia Suomessa! Jos vain enemmän ihmisiä kuuntelisi tätä, eikä tota ylen propagandaa missä Amerikka terrorisoi muuta maailmaa ”ihmisoikeuksien/jalojen arvojen takia”.

    Plusääni(28)Miinusääni(6)
  2. Putini nousta valtaan ei kaikki muuttunut. Länsi ummisti silmänsä Tshetshenialta ym. Mitään pakotteita ei ollut 2000-luvulla, vaan vasta 2014. Tällöinkin Ranska ja Saksa etunenässä Länsimaat jatkoivat massiivista kauppaa ja Pohjoismaat jopa kymmeien miljoonien syytämistä Venäjälle ”lähialuetukena” eli kehitysavun ja sossuideologisen suojelurahan tapaisena massivisena tukena vuosittain. Ranska halusi vielä pari vuotta sitten normalisoida suhteet Venäjään. Syyskuun 2001 jälkeen Venäjän rakastaminen nousi suorastaan haltioitumisen tasolle Lännessä.

    Miksi Länsi rakastaisi Venäjää ja etenkin Putinia, jos Putin olisi ollut jokin todellinen vallanvaihdos Venäjällä?Putinin Venäjää pyörittävät Putinin kanssa 300 juutalaista miljadööriä eli oligarkkimafiosot edelleen. Siis nämä, jotka maan ryöstivät. Samaa heimoa kuin Lännessä.

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
    1. Linkitä lisää tietoa. Asun Venäjällä ja haluan ymmärtää paremmin. Täällä on paljon ns. kuudetta kolonnaa, joka mieluummin näkisi Venäjän tuhoutuvan, kuin että se kukoistaisi Putinin ansiosta, mutta minusta vaikuttaa että he ovat vain jenkkien aivopesemiä idiootteja.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Todella upea juttu!. Journalisimia, ei propagandaa. Voi kun tuon jutun saisi näkymään Suomen TVssä dokumenttielokuvana, saattaisi tuoda järkeä ihmisten päähän.
    Vladimir on tehnyt niin uskomattoman työn Venäjän ja venäläisten puolesta, että luulenpa Venäjälle nousevan vielä jossain vaiheessa Vladimir-suuri -patsaita, kun heille nuo patsaat näyttävät olevan niin rakkaita.

    Plusääni(8)Miinusääni(5)
  4. JUUTALAISPIRUJEN TOIMINTA
    Juutalaisilla on synnynnäinen halu valtaan, muiden alistamiseen ja omaisuuksien keräämiseen. He muodostavat koko maailman kattavan verkoston, jota johtavat Siionin Viisaat. Venäjän vallankumoukset 1917 ja 1992 ovat malliesimerkkejä. Myös nykypäivän USA on heidän vallassaan.
    Lopullisena päämääränä juutalaisilla on täydellinen maailmanvalta. Siihen he nyt pyrkivät Maailman Talousfoorumin (WEF) ja YK:n avulla. Venäjä on ollut aina kasaarijuutalaisten kohteena. Nyt he ovat vahvistaneet maailmanvaltaansa lukemattomin keinoin. Sota Ukrainassa on juutalaisten sota Venäjää vastaan, mistään muusta ei tässä sodassa ole kysymys. Venäjästä pyritään tekemään juutalaisten orja, kuten USA:sta on tullut. Myös Eurooppa on yhä enemmän ja enemmän juutalaisten kontrollissa. Nyt Jumala on nostanut Vladimir Putinin valtaan Venäjällä. Putinin tehtävä on pelastaa Venäjä juutalaisten hyökkäyksiltä. Ukrainan presidentti ja pääministeri ovat juutalaisia ja oppositiopuolueet on kielletty. Ukraina on fasistinen valtio, jota eurooppalaiset luulevat ”demokratian eturintamaksi”. Ukrainan sota on myös kolmannen maailmansodan alku. Siihen osallistuu myös pikkuinen Suomi, jonka isänmaapetturit ovat saaneet mukaan juutalaisten sotaan. NATO on juutalaisten käsikassara, joka ajaa kaikessa USA:n sotilaallisia etuja. Nykyisin juutalaisia ei kukaan uskalla arvostella, koska pelkäävät tulla leimatuksi ”antisemitistiksi”. Kun suomalaisilta kysyy, mitä mieltä hän on juutalaisista, hän vastaa, että ”natsit murhasivat heitä kuusi miljoonaa”. Holokaustivalhe on syvään juurtunut ihmisten tajuntaan (lue Vesa-Ilkka Laurion hyvät artikkelit holokaustista: https://islam-radio.net/finish/index.htm#rev ). Kun ihmiskunnalle paljastuvat juutalaisten hirveät rikokset, jää heistä eloon tuskin ainoakaan. Heillä on turvanaan ydinasevaltio Israel, joka on aktiivisesti mukana Ukrainan sodassa, vaikka sitä ei yleisesti tunneta.
    Vladimir Putin on suuren luokan johtaja, joka kukistaa Ukrainan USA:n proxy-armeijan ja pelastaa Venäjän ja saman tien koko maailman. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.tapiopuolimatka.net/8
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    https://novahierosolyma.fi/
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(12)Miinusääni(6)
  5. Suomalaisten rajun reaktion Ukrainan puolesta voi ymmärtää sikäli, että kyseessä näyttäisi olevan tilanne, jossa suurempi käy pienempää vastaan. Tällaisessa tilanteessa ihmisen moraalinen perusvaisto asettuu pienemmän ja altavastaajan puolelle. Suomalainen valtamedia ja sen käyttämät limaiset asiantuntijat ovat kuitenkin kokonaan pimittäneet Ukrainan konfliktin muut ’suuri vastaan pieni’- asetelmat.

    Ensinnäkään suomalaisille ei ole kerrottu Ukrainan piskuisten separatistialueiden ja Ukrainan hallinnon välisistä yhteenotoista, joissa separatistit ja separatistialueiden asukkaat ovat olleet altavastaajina ja terrori-iskujen vastaanottajina vuodesta 2014 lähtien. Ukrainalaisia sotajoukkoja tai ainakin osaa niistä leimaa poikkeuksellinen fanaattisuus, raakuus ja vihamotiivi venäläismielisiä ja erityisesti separatisteja kohtaan. Vihaa venäläisiä vastaan on kiihotettu erityisissä uusnatsipataljoonissa, joita länsi on kaiken aikaa hiljaisesta varustanut ja kouluttanut sotilaallisiin tositoimiin. Näin ovat tehneet ainakin USA, Britannia, Kanada ja Israel. Militarisaatio ja ”natsifikaatio” on edennyt Ukrainassa siihen asteeseen asti, että Venäjällä on ollut syytä vakavaan huoleen oman kansallisen turvallisuutensa puolesta. Ukrainan pyrkimys liittyä Natoon oli Venäjälle viimeinen pisara. Venäjä pelkää aidosti Naton ilma-asetta ja sen ohjuksia, jotka Ukrainan etäisyydeltä voivat helposti lävistää tehokkaankin ilmapuolustuksen. Ukraina maa-armeija on myös varsin iskukykyinen ja yhdessä Naton ilma-aseen kanssa erittäin vakava uhka Venäjälle.

    Ukrainan havittelema Nato-jäsenyys liittyy toiseen ’suuri vastaan pieni’- asetelmaan eli USA-johtoinen länsi vastaan Venäjä asetelmaan. USA:n puolustusbudjetti on kymmenkertainen Venäjään verrattuna ja USA on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ylivertainen sotilasmahti maailmalla. USA:lla on myös suuri määräysvalta Natossa jo pelkästään sen oman ylivertaisen maksuosuuden perusteella. Putin on inhorealistisesti todennut, että USA voi halutessaan käyttää Natoa sen omissa geopoliittisissa kampanjoissa. Putin ei näe Natoa puolustusliittona, kuten erittäin naiivit ja Nato-jäsenyyteen pelotellut suomalaiset.

    USA onkin pyrkinyt horjuttamaan Venäjän omia suurvaltapyrkimyksiä Nato-saartorenkaan avulla. Ukraina on ollut USA:n geostrategiassa keskeinen alue. Tämä kerrotaan selväsanaisesti USA:n vaikutusvaltaisimman geostrategin eli Zbigniew Brzezinskin teoksessa ”Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives”. USA:n ulko- ja puolustusministeriöiden ja keskeisten ulkopoliittisten ajatushautomoiden pakkomielle Ukrainan suhteen lähtee Brzezinskin ajatuksista, joissa Ukrainan alueen hallinta ehkäisee Venäjän asettumisen Eura-aasian mannerlaatan vartijaksi ja romuttaa sen haaveet todellisesta suurvallasta, jollaista asemaa se makusteli Tsaarinvallan tai Neuvostoliiton aikoina. Taistelu Ukrainasta on siis taistelua Venäjän suurvalta-asemasta. Alkuasetelmissa Venäjä on ollut selvästi altavastaaja, jonka kimppuun USA-vetoinen länsi on hyökännyt ensin Nato-laajentumisen ja sittemmin Ukrainan epävakauttamisen kautta.

    USA vastaan Venäjä asetelman luonnetta ei ole kerrottu suomalaisille ja Suomi on typerästi ujutettu tähän kamppailuun mukaan nopeasti rappeutuvan USA:n ja lännen puolelle. Saamme jatkuvasti nähdä lähes mielisairaita kannanottoja, joissa länsi nähdään moraalisesti ja kaikin tavoin ylivertaisena esimerkiksi BRICS-maihin nähden. Erityisen typeristä kommentoijista mainittakoon Pekka Tarkka, joka on oksettavan ylimielinen USA:n muskeleilla kukkoileva henkinen kääpiö. Mies ei tohtorin koulutuksestaan huolimatta pysty havainnoimaan selkeää geopoliittista asetelmaa eikä lännen sairasta pakkomiellettä Ukrainan tai Putinin suhteen, vaan pitää Venäjää yksittäisenä roisto- ja terroristivaltiona, jonka johtaja pitää raa’asti eliminoida kuten kävi Serbian, Irakin, Libyan tai melkein Syyrian johtajille.

    Plusääni(16)Miinusääni(4)
  6. Korkea venäläinen virkamies: Chabad-Lubavitch on uuspakanallinen kultti

    https://www.kansalainen.fi/korkea-venalainen-virkamies-chabad-lubavitch-on-uuspakanallinen-kultti/

    ”Chabad on Venäjän ja Ukrainan hallitsevin juutalaisryhmä, ja tähän lausuntoon rabbit ja lähettiläät suhtautuivat erittäin kielteisesti.
    Venäjän turvallisuusneuvoston apulaissihteeri Aleksei Pavlov on kirjoittanut mielipidekirjoituksessaan, että hän uskoo ”uuspakanallisten kulttien vahvistuneen Ukrainassa”, ja mainitsee yhdeksi niistä Chabad-Lubavitch -hasidiliikkeen.

    Chabad on Venäjän ja Ukrainan hallitsevin juutalaisryhmä, ja syytös on tyrmistyttänyt rabbit ja lähettiläät.

    ”Lubavitcherin seuraajien tärkein elämän periaate on lahkon kannattajien ylivalta kaikista kansakunnista ja kansoista”, Pavlov sanoi.

    Hän tarjosi esimerkin ja sanoi, että ”juutalais-ukrainalainen oligarkki Igor Kolomoisky on Lubavitcherin hasidi, ultraortodoksisen uskonnollisen liikkeen kannattaja”.

    Hän lisäsi, että ”monet muutkin ukrainalaiset oligarkit kuuluvat tähän liikkeeseen, erityisesti Viktor Pintshuk, joka on Ukrainan toisen presidentin Leonid Kutšman vävy”.

    Venäjän johtava rabbi tuomitsee ”mauttoman antisemitismin”
    Venäjän johtava rabbi Berel Lazar tuomitsi jyrkästi Pavlovin lausunnot ja tuomitsi ne ”vulgaarina antisemitisminä”.

    Lazar kirjoitti Pavloville vastauksena tämän lausuntoihin seuraavaa: ”Valitettavasti artikkeli sisältää kannanoton, jota on vaikea käsittää, muuta kuin loukkaus miljoonia juutalaisuskovaisia kohtaan, mukaan lukien Venäjän juutalaisten suuri enemmistö.”

    ”Pavlovin logiikkaa voidaan kutsua hölynpölyksi, vulgaariksi ja antisemitismiksi. Tämä on kuitenkin uudenlaista vanhaa veritekoa, ja jos niitä lausuu Venäjän turvallisuusneuvoston jäsen, se aiheuttaa valtavan vaaran juutalaisille”, Lazar korosti.

    Hän sanoi vaatineensa ”välitöntä ja yksiselitteistä vastausta Venäjän yhteisöltä ja Venäjän viranomaisilta asiassa.”

    ”Lubavitch-hasidismi, Chabadin uskonnollinen liike ei ole lahko, vaan juutalaisuuden suuntaus”, Lazar kirjoitti.

    ”Nykyään se on suurin liike hasidien maailmassa, ja 90 prosenttia Venäjän juutalaisyhteisöissä työskentelevistä rabbeista kuuluu Chabadiin. Olen itsekin lubavitchilainen hasidi”, hän totesi.

    Chabadin ideologiasta Lazar sanoi, että toisin kuin Pavlovin kirjoittamat ”kuvitelmat”, Chabad ”torjuu päättäväisesti epäjumalanpalveluksen ja tukee samalla kunnioittavasti kaikkia uskontoja, jotka opettavat uskoa yhteen Jumalaan”.

    ”Huomattava osa liikkeen yhteiskunnallisista, kulttuuri- ja koulutushankkeista on tarkoitettu juutalaisten lisäksi kaikille”, hän sanoi.

    Mikä on Chabad-Lubavitch?
    Chabad-Lubavitch (tai Chabad Lubavitch, joskus myös Chabad, Habad tai Lubavitch) on yksi hasidismi-juutalaisuuden suurimmista lahkoista ja yksi suurimmista ortodoksijuutalaisuuden hasidiliikkeistä maailmalla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Israelissa. Päämaja on New Yorkissa.

    Liike on lähtöisin Venäjältä nykyisen Valko-Venäjän alueelta. Lubavitch on pienen valkovenäläiskaupungin nimi (tarkoittaa venäjäksi ”rakkauden kaupunkia”). Liikkeen perustajan Rabbi Shneur Zalmanin poika Dovber Schneuri (1773–1827) asettui kaupunkiin asumaan.

    Järjestön Suomen osasto on toiminut noin vuodesta 2004, ja se muun muassa pitää Helsingissä päiväkotia. Järjestö omistaa Helsingissä Vanhan tulli- ja pakkahuoneen, johon se rakennuksen peruskorjauksen jälkeen perustaa näyttely- ja koulutuskeskuksen.

    Lähde: Jerusalem Post”

    Plusääni(5)Miinusääni(4)
  7. Suomen holtittomuus Venäjä-suhteiden ennätysnopeassa tuhoamisessa ja Nato-asiassa alkaa huolestuttamaan geopolitiikan tarkkailijoita jo maamme ulkopuolella. Asialla ovat tutut ’Duran’-kanavan kasvot, joita voi luonnehtia Venäjä-mielisiksi, mutta joiden analyysissa on tarkkanäköinen puolueeton taso. Suomen näkymät käyvät yhä synkemmiksi. Jaan Duran-miesten huolen, mutta Paasikivi-Kekkosen linjaan jo nuoresta asti tottuneena suomalaisena olen jo katkeroitettu siihen asteeseen, ettei maamme tuho oikeastaan enää sureta. Näin epäonnistunut valtio ja iso osa maailman typerintä kansaa pitääkin pyyhkiä pois maapallolta. Toivottavasti olen väärässä ja Suomen rikollinen johto saadaan jonkin ihmeen kautta pois vallan kahvasta. Mutta silti jää jäljelle kansa, joka kerjää verta nenästään ja on kuin iso mölisevä lauma vailla mitään järkeä ja kykyä huolehtia omista elintärkeistä eduistaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
  8. MIKA AALTOLA PRESIDENTIKSI?
    Globalistit ovat alkaneet propagoida Mika Aaltolaa presidentiksi. NATO-myönteinen ja Venäjävastainen Aaltola olisi globalisteille ihanteellinen presidentti, joka toteuttaisi globalistien kaikki toiveet. Nyt olisi korkea aika valita vaihtoehtomedioiden ja yleensä omilla aivoillaan ajattelevien oma presidenttiehdokas. Minun ehdokkaani olisi Ano Turtiainen. Olen lukenut hänen puheensa eduskunnassa ja hän vaikuttaa olevan isänmaan asioista huolestunut ja älykäs poliitikko. Nyt on itse asiassa jo kiire alkaa informoida todellisen opposition presidenttiehdokkaasta. Ano olisi kirjaimellisesti ”raskaansarjan” ehdokas ja irti ahtaasta puoluepolitiikasta. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.tapiopuolimatka.net/8
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    https://novahierosolyma.fi/
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
    1. Itsekin aluksi innostuin Anon jutusta, mutta on selviä todisteita siitä, että Ano ja VKK ovat valeoppositio, jonka tehtävänä on pettää kansalaiset.
      Tässä juristi Jaana Kavoniuksen tiedote facebookista:

      ”ANO JA VKK EIVÄT OLE KANSAN ASIALLA

      Ano Turtiaisen avustaja soitteli minulle 25.10.2022. Hän halusi Anon puolesta ilmoittaa, että
      1) Ano ja VKK-johto eivät kuulemma vastaa ja ota mitään vastuuta VKK:n epäasiallisesta toiminnasta 20.10.2022 miekkarissa, jossa sitä toteuttivat mm. VKK-lainen Helena Tanaka, perääni laitettu kansallispukuinen nainen ja ne kaksi poliisia, jotka Tanakan poppoo usutti juttusilleni estääkseen minua jakamasta Totuuspuolueen mainoksia. Tosin jauhotin ne poliisit ja hauskaa videota juttutuokiostamme voi käydä katsomassa mm. Lauri Paavolan ja Tontsan striimeistä.
      2) Ano halusi oikein avustajansa kanssa erityisesti (törkeästi) korostaa ja alleviivata, että Ano ja VKK-johto eivät tue mitään miekkareita eli suoranaisesti siis estävät tahallaan kansannousua, joka on Suomessa välttämätön.
      Suomen kansa ei tarvitse Anoa, VKK-johtoa johtamaan kansaa harhaan ja alistumaan virkamafialle eikä kenenkään ”valta kuuluu kansalle”-nimikkeellä toimivan tule vastustaa ja haitata kansaa ja miekkareita.
      Ano on tätä ennen ”kunnostautunut törkeyksillä” dissailemalla minun ja Sannan arvokasta työtä nälkälakkomme aikana, sabotoinut convoytä ja haukkunut suomalaiset, jotka urheasti puolustivat oikeuksiaan räntäsateessa ja sabotoi miekkareita ja kannattaa omassa koomisessa ”muka-kansan” puolueessaan öykkärimäistä johtohenkilöiden yksinvaltaa. Lisäksi samanlainen öykkäri on VKK-johtoon kuuluva Jarno Vähäkainu ja VKK-johtoon kuuluva Ilkka Tiainen on estänyt puhumistani miekkareissa, valehdellut minulle ja Sannalle ja uhkaillut viime vuonna minua ja Sannaa. Joukkopako öykkärien johtamasta ”valta-ei-kuulu-kansalle”-puolueesta on alkanut ajat sitten ja Ano ja VKK-johto ovat kohta entisiä johtajia.
      Valitettavasti totuus on ollut jo kauan se, että Ano on pettänyt kaikki eikä kukaan tarvitse ainuttakaan öykkäriä. Hän ja VKK-johto aiheuttavat vahinkoa kansalle ja estävät tahallaan kansannousua ja miekkareita eli kaikkea sitä, jolla Suomi saadaan kuntoon.
      Totesin Anon avustajalle, että Ano aiheuttaa vahinkoa Suomen kansalle eikä kenenkään kannata enää luulla, että Ano on kansan puolella yhtään missään. Kehotan kaikkia kunnon VKK-laisia:
      Hylätkää petturi Ano ja tulkaa kannattamaan Totuuspuoluetta ja tehdään se kansannousu yhdessä.
      http://www.totuuspuolue.net

      Plusääni(8)Miinusääni(2)
      1. ANO EI OLE PETTURI
        Anokin tekee virheitä, mutta petturi hän ei ole eikä VKK ole valeoppositio. Mielestäni hän teki väärin tuomitessaan mielenosoitukset, mutta yksi virhe ei tee kesää. VKK:n puoluerakenne on tehty sellaiseksi, ettei sitä voi kaapata, kuten helposti tapahtuisi, jos kuka tahansa pääsisi puolueen johtoon. Myös Totuuspuolue ja varsinkin Vapauden liitto ovat Suomen kansan asialla. Ikävää, etteivät ne ole yhteisessä rintamassa. Vapauden liitto on vaaliliitossa Kristallipuolueen ja SKE:n kanssa, mikä on hyvä asia. Mutta Suomen kansa on niin perusteellisesti aivopesty, että mitään suurta kansanliikettä ei hevillä pääse syntymään, vaikka asiat menisivät kuinka pahasti pieleen tahansa. Mielenosoitukset ovat hyvä asia, mutta varsinaiseen kansannousuun en usko. Pienpuolueet muodostavat todellisen opposition, kun persutkin on alistettu globalismille. Kaikista tärkein asia olisi kansan valistaminen ja puoluemafian petoksen paljastaminen. Tässä työssä vaihtoehtomedioilla on tärkeä rooli. VKK ja Vapauden liitto tulevat saamaan edustajia eduskuntaan, siitä olen varma. Ano Turtiainen olisi hyvä todellisen opposition presidenttiehdokas. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
        https://mvlehti.net/
        https://uvmedia.org/
        https://positv.fi/
        https://ylewatch.blogspot.com/
        http://koronarealistit.com/
        https://www.joriittaavalehtelu.fi/
        https://injektiopiikki.com/
        https://vapaudenpuolesta.fi/
        https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
        https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
        https://avoin.media/
        https://oikeamedia.com/
        https://laitonlehti.net/
        https://jarjenaani.fi/
        https://www.ossitiihonen.com/
        http://sinikkatyynela.blogspot.com/
        https://www.tapiopuolimatka.net/8
        https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
        https://ncd2021.org/
        http://islam-radio.net/
        http://stopworldcontrol.com
        https://novahierosolyma.fi/
        BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
        Herran Toisen Tulemisen Kirkko

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
  9. Erittäin hyvä artikkeli. Samaa pohdin jo sodan alkuvaiheessa, että taustalla on mätälännen pyrkimys kaapata Venäjän luonnonvarat itselleen. Noille sairaalloisen ahneille psykopaateille ei mikään riitä.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
      1. Niin no, juutalaisethan (eli koko läntisen maailman media) alkoivat jo heti helmikuussa kirkua hammaslääkärin poran intensiteetillä, että Venäjä aikoo valloittaa Kiovan kolmessa päivässä. Nyt kun Venäjä ei sitten valloittanut Kiovaa kolmessa päivässä, niin Venäjä on oikein erityisen paha ja vieläpä huono. Sama pätee Ukrainan, Euroopan ja kaiken muunkin valloittamiseen: teki Venäjä sen tai ei, niin varmasti AIKOI ja on hirveän paha ja lisäksi huono.

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. Tällä hetkellä olemme `oman onnemme seppiä` (somen varassa) mitä nykyiseen valtavirtaiseen uutisointiin esimerkiksi Ukrainan tilanteeseen tulee – ihan kansainvälisestikin ajatellen. Agendajournalismi on syrjäyttänyt perinteisen journalismin jolla pyrittiin edes hitusen kriittiseen uutisointiin, lähdekritiikkiin, puolueettomuuteen ja faktantarkistukseen.

    Agendajournalismi joka on poliittisia linjoja myötäilevä ja tosiasioita vääristelevä journalismi ja jossa on luovuttu objektiivisesta journalismista ts. objektiivisesta tiedonvälityksestä on tämän päivän journalismia. Perinteinen journalismi on kuollut!
    https://s3.amazonaws.com/lowres.cartoonstock.com/media-journalism-journalists-reporters-newspapers-editor-lfon893_low.jpg

    Khazaarimafian omistamat ja keskittämät mediahuoneet (keskusuutistoimistot) – joita on yllättävän vähän – ja nekin ovat saatananpalvojien hallussa (tämä on heidän uskontonsa) pitävät huolen siitä että sotapropagandan rummut pauhaavat tauotta – yötä päivää kaikkien kansojen medioissa – Ukrainan puolesta Venäjää vastaan.

    Ukrainan `sotaa` eivät käy ainoastaan sen rintamaosapuolet (Venäjä/Ukraina) vaan myöskin puolueellinen media (Ukrainan puolesta) ja sen välimaastossa olevat toimijat kuten poliitikot, tutkijat ja `asiantuntijat`. Tähän on toki tulossa paradigman muutos mutta se tarkoittaa Khazaarimafian tuhoamista.

    Se on raha joka ratkaisee politiikassa kuten myös kansainvälisessä mediassa. Tarkastelkaahan seuraavaa maailman mittaluokan Velkakelloa – valtio valtiolta. Kuka hallitsee kansainvälistä finanssia – mihin raha menee? Miksi valtiot ja niiden omistama media ovat nyt mielipideorjuudessa – ja Kenelle? Follow the Money!
    World Depth Clocks
    https://worlddebtclocks.com/

    Maailman johtavat teknokraatit (politiikan ulkopuoliset toimijat) ovat havahtuneet ongelmaan. Sieltä lähtee ratkaisu! Kansainvälinen politiikka ja sen lukuisat myötäilijät – riippumatta valtiosta – ovat Khazaarimafian otteessa – olleet jo vuosisatoja. On selviä merkkejä siitä että kansainvälinen herääminen kansalaisten toimesta on tapahtunut – on kuin muurahaispesää olisi häiritty.

    Aikamme poliitikot ovat joutuneet kansalaisten heräämisen Eliitin painostuksen väliseen puristukseen. Kansalaisten tyytymättömyys kansainvälisiä poliitikkoja kohtaa yltyy aina siihen pisteeseen kunnes tulee paradigman muutos – ja he tietävät tämän.

    Paradigman muutos toteutuu pian ja se tapahtuu NWO-maailmanjärjestyksen (New World Order = Uusi Maailmanjärjestys) syrjäyttäessä OWO-järjestyksen (Old World Order = Vanha Maailmanjärjestys) – ei hetkeäkään aikaisemmin. Tämä on Great Reset (Suuri Nollaus) eikä sen lopputulos suinkaan miellytä Eliittiä kun he huomaavat tulleen ampuneeksi omaan keuhkoonsa.

    Tässä on avain: `Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi (γενεα = genea = sukukunta, jälkeläiset, kansakunta) ei katoa, ennen kuin kaikki nämä (viittaa σημειον =semeion = merkki; kunnes viimeinen toteutuu) tapahtuvat` (Mat 24:34). Kansakunta joka ei tuota vieläkään hedelmää vaan päinvastoin tuottaa myrkkyhedelmää – lakkaa. Mutta tämä totuus on monien silmiltä kätketty.

    Vasta kun edellinen avain (Mat 24:34) on käännetty lukkopesässä – seuraa tämä:

    `Ja ne kymmenen sarvea (DWO = Dekapolar World Order = Kymmennapainen maailmanjärjestys = Unionimaailma), jotka sinä näit, ja peto (NWG = New World Government = Uusi Maailmanhallitus), ne vihaavat porttoa (OWOn aikaiset maailmanvaltiaat) ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa` (Ilm 17:16).

    Sisällys

    I JOHDANTO
    II NATO
    III SCO
    IV SUOMI
    V NATOsta ERO

    I JOHDANTO

    `Se (Neljäs Valtakunta) on oleva hajanainen (פלג =plag = jaettu, halkaistu, pilkottu) valtakunta (מלכו =malkuw = kuningaskunta, suvereeni valta) ; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niin kuin sinä näit rautaa olevan saven seassa` (Dan 2:41).

    Tuleva koko asutun maailman kattava uusjakoon perustuva NWO-järjestys perustuu kuningaskuntien (Unionien) jakamaan DWO (Dekapolar World Order = Kymmennapainen maailmanjärjestys) järjestykseen. Se on `hajanainen` – hallinnollisiin regimentteihin jaettu – Maailmanjärjestys. Uusjaon jälkeen DWO luovuttaa valtansa NWGlle (New World Government = Uudelle Maailmanhallitukselle).

    NWGn (New World Government = Uuden Maailmanhallituksen) universaali uskonto NWR (New World Religion = Uusi Maailmanuskonto) on luciferistinen ja sen hallitusvalta on lopulta Teokrattinen (θεοκρατία = theokratía = ’jumalan valta’) jossa hallitsija käyttää valtaa `Jumalansa` edustajana (vrt. Pohjois-Korea).

    `Ja he kumarsivat (προσκυνεω = proskuneo = palvoa, pudota polvilleen, suudella kättä) lohikäärmettä (haSatan), koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (valtio), ja kumarsivat petoa sanoen: `Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan` (Ilm 13:4).
    https://cdn.w600.comps.canstockphoto.com/king-worship-concept-illustration-eps-vector_csp86867888.jpg

    Merkki Uuden Maailman Unionien monarkialuonteesta tulee esille siinä että vastaisuudessa valtionpäämies joka nostetaan Unionissaan valtaan hallitsee `kruunusta` (vallasta) luopumiseen eli abdikaatioon asti. Kunkin Unionin johtajan korvaamattomuus taataan lakimuutoksilla.

    Edellisellä viittaan esimerkiksi Euraasian Unionin Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin ja muotoutuvan Kauko-Idän Unionin Kiinan kansantasavallan presidenttiin Xi Jinpingiin. He lienevät Unioneidensa päämiehistä ensimmäisinä kaikkiin muihin Unioneihin verrattuna taanneet valtansa jatkuvuuden.

    `Uuden Uljaan Aikakauden` NWO `monarkia` manifestoidaan kunkin Unionin ydinvaltion päämiehen hallitessa yhtä aikaa. Kunkin Unioniklusterin jäsenvaltioiden presidentti-instituutiot ja kuningashuoneet on jo tuolloin lakkautettu. Monarkin hallitsemaa valtiota kutsutaan silloin monarkiaksi. Näin tulee käymään myös Euroopan Unionin presidentti-instituution suhteen jossa presidenttiyttä vieläkin vuorotellaan jäsenmaiden hämäämiseksi.

    NWO (New World Order = Uuden maailmanjärjestyksen) maailmasta on kirjoitettu näin: `Neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta` (Dan 2:41) ja vielä että `se on oleva hajanainen valtakunta`. NWO-järjestyksestä mainitaan sen olevan `Neljäs Valtakunta` jota kuvataan `Kuvapatsaalla` . Kuvapatsaan jalkaterät koostuvat sekä raudasta että savesta – betonista. Sen varpaista joita on kymmenen juontuu puhekielessä usein kuultu sanonta `savijaloilla seisova jättiläinen`.

    NWO maailman – `Neljännen Valtakunnan` – hajanaisuudesta saa käsityksen tutkimalla sen muotoutumisen alkuvaihetta. Sekä Länsiliittouma (Khazaarimazia > USA > Britannia > NATO; KUBN) että Itäliittouma (SCO) ovat pidättyviä toinen toisensa suhteen koska niillä molemmilla sopimusjärjestelmillä on riittävä sotilaallinen kyky tuhota kaikki mikä elää.

    Tämän hetkinen imperialistinen Kaksinapainen Maailmanjärjestys (BWO = Bibolar World Order = Kaksinapainen Maailmanjärjestys) on kahden vastakkaisen osapuolen – `kylmän sodan` aikakauteen verrattava – maailmanjärjestys ja se näyttäytyy näin (Karttakuvat: 1. – 2.) :

    1.) Kartalla NATO-maat
    https://geoawesomeness.com/wp-content/uploads/2022/03/NATO-Member-States.png
    2.) Kartalla SCO-maat
    https://c8.alamy.com/comp/2BNPFJH/sco-countries-map-highlighted-on-world-map-shanghai-cooperation-organisation-2BNPFJH.jpg

    OWO (Old World Order = Vanha maailmanjärjestys) natisee liitoksissaan ja on kuolinkouristuksissa koska sen instituutio kuten esimerkiksi USA > NATO jotka edustavat väärää UWO (Unipolar World Order = Yksinapaista maailmanjärjestys-hanketta; = MAGA) tulevat hajoamaan.

    Aikamme maailmanjärjestys on jakautunut BWO-järjestykseen (Bipolar World Order = Kaksinapaiseen maailmanjärjestykseen) Länsiliittouman (Khazaarimafia > USA > Britannia > NATO) ja Itäliittouman (SCO-maat) kesken (ks. edelliset 1. – 2. linkit). Tämä jako on nähtävä välivaiheena tiellä kohti NWO-järjestystä.

    BWO-järjestys ei tällä hetkellä edusta MWOta (Multipolar World Order = Moninapaista maailmanjärjestystä) tässä vaiheessa mutta se tulee synnyttämään oikean UWOn (Unipolar World Order = Yksinapaisen maailmanjärjestyksen) jolla tarkoitetaan NWGn (New World Government = Uuden Maailmanhallituksen) johtamaa DWOta (DWO = Dekalolar World Order = Kymmennapaista maailmanjärjestystä).

    Aleksandr Solzhenitsyn (1908 – 2008) sanoja soveltaakseen voidaan hyvällä syyllä todistaa Länsiliittoumasta (Khazaarimafia > USA > Britannia > NATO) (KUBN) ja sen viimeisestä imperialistisesta ekspansiosta todeten että: `Puskipa vasikka tammeen`.

    Tänä päivänä Länsiliittoumalla (KUBN) ei ole vastassaan ainoastaan Venäjä niin kuin median kritiikkipiikki siihen kohdistuu vaan kokonainen Itäisen liittokunnan SCO-maat. KUBNn viedessä aikaisemmin demokratian ilosanomaansa (`humanitaarisia offensiivejaan` = sotaisia invaasioitaan) lukuisiin eri maihin – se teki sen lähes estoitta. Mutta nyt sillä (KUBN) on vastassaan vertaisensa eli SCO-liittokunta.

    Länsiliiton (Khazaarimafia > USA > Britannia > NATO) ja Itäisen liiton (SCO-maat) yhteentörmäystä WWIIIssa ei pidetä enää todennäköisenä koska sitä ei pystytä enää välttämään. Näin julistavat heidän omat tietolähteensä. Se (WWIII) on ennen näkemättömän tuhovoimainen sota mutta se käydään halusimmepa sitä tai emme.

    BWO-maailmanjärjestys (Bibolar World Order = Kaksinapainen maailmanjärjestys) kokee muutoksen jonka jälkeen Länsiliitto (KUBN) vs. Itäinen liitto (SCO) uhka-asetelma ei tule säilymään alkuperäisessä muodossaan. Läntinen Liittouma (Khazaarimafia > USA > Britannia > NATO = KUBN) tulee hajoamaan pakolla mutta Itäinen Liittouma (SCO) tulee jakautumaan vapaaehtoisesti. Näin OWO (Old World Order = Vanha maailmanjärjestys) lakkaa olemasta ja tilalle asetetaan NWO-järjestys.

    BWOn (Bipolar World Order = Kaksinapaisen maailmanjärjestyksen) jälkeen kun WWIII on käyty – NWO-maailmanjärjestys manifestoituu avoimesti DWOna (Dekapolar World Order = Dekapolaarisena Maailmanjärjestyksenä = Kymmennapaisena Maailmanjärjestyksenä) mutta sen muoto pitäisi jo nyt olla näkyvissä koska se on iduillaan.

    WWIIIn jälkeinen DWO-järjestys kätilöi oikean UWOn (Unipolar World Order = Yksinapaisen maailmanjärjestyksen) yksissätuumin. Kansoille tämä tarkoittaa `vapaaehtoista pakkoa` kun heidät saatetaan antamaan `vapaaehtoisesti` valtakirjansa NWO-toimijalle – NWGlle (New World Government = Uudelle maailmanhallitukselle).

    Ilman NWRn (New World Relicion = Uuden maailmanuskonnon) ilmaantumista joka on läpeensä luciferistinen ei NWG (New World Government = Uusi maailmanhallitus) voi ilmaantua.

    Silloin kun NWG ilmaantuu se kaataa tieltään kilpailijansa eli CWO- (Catholic World Order = Katolisen maailmanjärjestyksen), IWO (Islamic World Order = Islamin maailmanjärjestyksen), JWO- (Jew World Order = `Juutalaisen` maailmanjärjestyksen) ja SSWOn (Secret Society World Order = SalaiSseurojen maailmanjärjestyksen; joita on noin 1000).

    NWGn ilmaantumisen este on tiedostettu julkisesti WEFn (World Ekonomic Forum) piirissä Britannian pääministeristä Tony Blairista lähtien joka puuhasi NWR esilletuloa ihan avoimesti. Mutta niin sitä ovat puuhanneet muutkin maailman johtavat poliitikot paavista lähtien (huom. seremoniamestari = `valkoinen` paavi ja poliitikko = `musta` paavi).

    NWOn aikaisen NWG (New World Governement = Uuden Maailmanhallituksen) ilmaantuessa sen kaikki toimijat ovat universaaleja toimijoita kuten lainsäädäntö-, toimeenpano-, tuomio-, media-, armeija- ja maksujärjestelmä jne.). NWGn alainen DWO säilyy Unionimaailmana ja koostuu edelleen valtakeskittymistä (valtioklusterista = Unioneista) sekä `niiden välillä olevista toimijoista` (kuten WHO ym.). Edellinen sitaatti H. Kissingerin.

    Tämä on meille uudestisyntyneille uskoville todella vittumainen sanoma koska Uudessa Uljaassa Maailmanjärjestyksessä meitä ei viedä kasvatuslaitokseen vaan pätkäisyhoitoon ja me lyhenemme hartioista ylöspäin. Halleluja!

    Kukin DWOn (Dekapolar World Order = Kymmennapaisen Maailmanjärjestyksen) yksittäinen Unioni-klusteri sisältää yhden tai kahden vahvan valtion (rautaisen; Dan 2:41) muodostaman ytimen jotka toimivat kunkin Dominion (Unionin) veturina. Unionien veturit eli ydinvaltiot vetävät perässään perifeerissiä (savisia; Dan 2:41) valtioitaan kuin junavaunuja. Mutta DWOn Unionit ovat sekä sisäisesti että toisiinsa nähden `hajanaisia` eli selvästi jaettuja.

    Ei voi kuin ihmetellä miten `mehiläinen` lentää vastoin fysiikan lakeja mutta niin se vaan pysyy ilmassa.

    Aikamme Yhdysvaltojen MAGA-hanke (`Make America Great Again`) pyrkii UWOon (Unipolar World Order = Yksinapaiseen maailmanjärjestykseen) muiden dominioiden (Unioneiden) kustannuksella mutta ei saavuta päämääräänsä. Sen sijaan että sen ja sen toimijoiden kuten NATOn hegemonia laajenisi ja voimistuisi – se tulee kaatumaan omaan ekspansioonsa jolloin sen hegemoniasta ei ole enää mitään jäljellä.
    Make America Great Again
    https://en.wikipedia.org/wiki/Make_America_Great_Again

    Kazaarimafian > USAn > Britannian > NATOn (KUBN) UWO-hanke – imperialistinen ekspansio – ei tule toteutumaan. Sen sijaan Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin vaatimus MWO-järjestyksestä (Multiopolar World Orde = Moninapaisesta Maailmanjärjestyksestä) tulee toteutumaan (mutta ei BWO-järjestyksenä) jolloin hän nyppii Länsiliittouman pullasta rusinat kuten Saudi-Arabia jne. Tämän takia Yhdysvaltojen presidentillä Joen Bidenillä näyttää olevan herne nenässä eikä hän ja hänen kabinettinsa tiedä mitä tehdä seuraavaksi.

    `Sinä (Kaldean tytär = Yhdysvallat) sanoit sydämessäsi: `Minä, eikä ketään muuta` (Jes 47:10). ja ,,,
    `Sentähden kohtaa sinua onnettomuus, jota et osaa manata pois (ed. `manata pois` = כפר = kaphar = sovittaa, puhdistaa); sinut yllättää tuho (הוה = hovah = katastrofi), josta et lunnailla pääse, äkkiä (פתאום = pithowm = äkillisesti, hetkessä) kohtaa sinua perikato (שוא = show = se kiirehtii sinun ylitsesi = yliajaa), aavistamattasi (ידע = yada = et ymmärrä etkä havaitse merkityksessä) ` (Jes 47:11). ja ,,,
    `Katso, he (neuvonantajasi = kabinettisi) ovat kuin kuivat korret: tuli polttaa heidät; he eivät pelasta henkeään liekin vallasta. Se ei ole hiillos heidän lämmitelläkseen eikä valkea, jonka ääressä istutaan (Jes 47:14).

    Edellisen jaejakson (Jes 47:14) `Se ei ole hiillos heidän lämmitelläkseen eikä valkea, jonka ääressä istutaan` viittaa vastaan sanomattomasti konventionaalisten – `matalatehoisten` ydinaseiden käyttöön: `Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla (אי = ’iy = saaret, rannikkoalue) turvassa (בטח = betach = luottavaisen huolimaton) asuvien keskeen` (Hes 39:6).

    II NATO

    NATOn omissa lähteissä ei pyritä peittelemään sen todellista luonnetta vaan todetaan yks`kantaan sopimusjärjestön olevan paitsi puolustusliitto niin myös poliittinen ja sotilaallinen liitto!

    `Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö Nato jota kutsutaan myös Pohjois-Atlantin liitoksi, on hallitustenvälinen sotilasliitto 30 jäsenvaltion; 28 eurooppalaisen ja kahden pohjoisamerikkalaisen – välillä.
    NATO
    https://en.wikipedia.org/wiki/NATO
    Viralliset sivut
    https://www.nato.int/

    Luettelo NATO-maiden varustuksesta.
    List of military equipment of NATO (Linkin lopussa Suomen ja Ruotsin varustautumisesta).
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_military_equipment_of_NATO

    NATO-tyyppisiä organisaatioita:
    AUKUS (Australia, United Kingdom, United States), ANZUS (Australia, New Zealand, United States Security Treaty), Collective Security Treaty Organization (CSTO), Five Power Defence Arrangements (FPDA), Inter-American Treaty of Reciprocal Assistance, Islamic Military Counter Terrorism Coalition (IMCTC), Middle East Treaty Organization (METO), Northeast Asia Treaty Organization (NEATO), Shanghai Cooperation Organisation (SCO), South Atlantic Peace and Cooperation Zone ja Southeast Asia Treaty Organization (SEATO).

    `Merkittävä Naton ulkopuolinen liittolainen (MNNA) on Yhdysvaltain hallituksen antama nimitys läheisille liittolaisille, joilla on strategiset työsuhteet Yhdysvaltain asevoimiin, mutta jotka eivät ole Pohjois-Atlantin sopimusjärjestön (Nato) jäseniä`.
    Major non-NATO ally
    https://en.wikipedia.org/wiki/Major_non-NATO_ally

    Jotkut maat saattavat olla lähellä nimeämistä – mahdolliset MNNAt.
    Ukraina, Georgia, Moldova, Saudi-Arabia, Oman, Intia, Taiwan, Suomi ja Ruotsi.

    Nykyiset MNNAt: Australia, Egypti, Israel, Japani, Etelä-Korea, Jordania, Uusi-Seelanti, Argentiina, Bahrain, Filippiinit, Thaimaa, Taiwan, Kuwait, Marokko, Pakistan , Tunisia, Brasilia, Qatar ja Kolumbia.
    Entinen MNNA: Afganistan.

    III SCO

    `Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) on Euraasian poliittinen, taloudellinen ja turvallisuusjärjestö. Se on maantieteellisesti ja väestöltään maailman suurin alueellinen järjestö, joka kattaa noin 60% Euraasian alueesta, 40% maailman väestöstä ja yli 30% maailman BKT: stä`.
    Shanghai Cooperation Organisation
    https://en.wikipedia.org/wiki/Shanghai_Cooperation_Organisation
    SCO viralliset sivut
    http://eng.sectsco.org/

    SCO jäsenmaat: Kiina, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Pakistan, Venäjä, Tadžikistan ja Uzbekistan.
    SCO tarkkailijamaat: Afganistan, Valko-Venäjä, Iran ja Mongolia.
    SCO kumppanuusmaat: Armenia, Azarbaidjan, Kambodza, Egypti, Nepal Qatar, Saudi-Arabia, Sri-Lanka ja Turkki.

    IV SUOMI

    Jokaisella valinnalla on seurauksensa. Suomen NATO-valinnoilla kuten jäsenyyshakemuksella tulee olemaan ennalta arvaamattomat seuraukset – ainakin niille jotka luulevat NATOn olevan filantrooppinen puolustusliitto.

    NATOssa tai sen kumppanuudessa (MoU = Memorandum of Understanding) Suomi ja suomalainen armeijakunta yksinkertaisesti uhrataan Yhdysvallat > Britannia > NATO päämäärien saavuttamiseksi joka tarkoittaa Venäjän pilkkomis- ja hallinnon- kaatamisyritystä sekä piristysruisketta Yhdysvaltojen taloudelle Euroopan Unionin jäsenmaiden kuten Suomen kustannuksella.

    Suomen maaperälle avataan nyt voimalla toinen sotarintama – avoin haava Venäjää vastaan – Ukrainan lisäksi. Suomi on houkuteltu ansaloukkoon joka pian laukaistaan. Länsiliittouma (Khazaarimafia > USA > Britannia > NATO) (KUBN) ei välttämättä järjestä Suomessa `Mainila`-tyyppistä `False Flackia` koska USAn talouden ja hegemonian elvyttämisellä näyttäisi olevan kiire.

    Näissä geopoliittisissa ja -strategisissa kuvioissa Suomi-neidon päänahka on kullan arvoinen `matkamuisto` eikä sitä suinkaan jätetä skalppeeraamatta. Yksinkertaisin keino jota Khazaarimafia > Yhdysvallat > Britannia > NATO (KYBN) käyttävsivät – yllyttäessään Venäjää puolustussotaan – olisi aloittaa sotatoimet Venäjää vastaan välittömästi kun jalansijaa on saatu Suomessa.

    Kammottavinta on tietoisuus siitä että he KYBN voisi tehdä sotaisen aloitteensa `False Flacina` vaikka seuraavan tunnin kuluessa Tonkininlahden tyyliin – tästähän heillä on paljon kokemusta. Suomen maa-, meri- ja ilmatila on vihitty ohjusten ja ohjusten torjuntaohjusten alasammunta alueeksi ja sotaa käytäisiin heidän KYBN näkövinkkelistään katsottuna turvallisesti Suomen maaperällä.

    Turvatakuut ja -vakuutukset on säädetty ja ne juuri mahdollistavat sodan rajaamisen Suomeen ja sen että heidän KYBN itsensä ei tarvitse osallistua siihen muutoin kuin perinteisellä tavallaan yllyttämällä ja toimittamalla lisää aseistusta. Ehkäpä Suomen kohdalla ei tehdä sitäkään – onhan meillä mahtava sotakone – mediasta luin.

    Vaikka Suomen tekemät valinnat ovat kammottavia ne eivät ole ymmärrettäviä mutta `Operation Atlantic Resolve` tulee koitumaan Suomelle umpikujaksi josta se ei tiedä miten sieltä tullaan pois. Suomen `turvallisuuspoliittinen muutos` heikompaan suuntaan alkoi juuri tästä valinnasta jolla vedottiin Ukrainan konfliktiin ja lisääntyneeseen turvallisuusuhkaan. Tä!

    Virheellinen perusedellytys generoi aina vain uusia ja uusia virheitä. Seuraavat askelmerkit (1. – 6. luettelonomaisesti) puhuvat karua kieltään virheellisen perusedellytyksen olemassaolosta ja jakavat Suomen tulevan kohtalon joka ei näytä ruusuiselta. Tämän jälkeen asiat etenevät oman painolastinsa voimasta eikä niitä voida enää pysäyttää.

    1.) Dombassin sota (Virheellinen perusedellytys = jossa konfliktin taustat salattiin johti seuraaviin 2. – 6. virhearviointeihin.
    `Donbasin sota huomautus oli aseellinen konflikti Donbasin alueella Ukrainassa, osa laajempaa Venäjän ja Ukrainan sotaa. Maaliskuussa 2014, välittömästi Euromaidan-protestiliikkeen ja sitä seuranneen ihmisarvon vallankumouksen jälkeen, Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueilla, joita kutsutaan yhdessä Donbasiksi, syntyi Venäjä-mielisten, hallituksen vastaisten separatistiryhmien mielenosoituksia.
    Nämä mielenosoitukset alkoivat suunnilleen samaan aikaan kuin Venäjä liitti Krimin itseensä, ja ne olivat osa laajempia Venäjä-myönteisiä mielenosoituksia Etelä- ja Itä-Ukrainassa`.
    War in Donbas (2014–2022)
    https://en.wikipedia.org/wiki/War_in_Donbas_(2014%E2%80%932022)

    2.) Terrorismin vastainen operaatio (ATO)
    Ukraina käynnisti sotilaallisen vastahyökkäyksen Venäjä joukkoja vastaan huhtikuussa 2014, nimeltään `Terrorismin vastainen operaatio` (ATO) vuodesta 2014 vuoteen 2018, jolloin se nimettiin uudelleen `Joint Forces Operation` (JFO).
    Anti-terrorist Operation Zone (ATO)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Anti-terrorist_Operation_Zone

    3.) Operation Atlantic Resolve
    `Operaatio Atlantic Resolve, vaikkakaan ei `nimetty` operaatio, viittaa sotilaalliseen toimintaan vastauksena Venäjän operaatioihin Ukrainassa; lähinnä Donbassin sota.
    Se rahoitettiin eurooppalaisesta pelotealoitteesta. Venäjän vuoden 2014 Ukrainan väliintulon jälkeen Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta ryhtyivät useisiin välittömiin toimiin pelotteen parantamiseksi Pohjois -Atlantin sopimusjärjestön (Nato) itäpuolella`.
    Operation Atlantic Resolve
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Atlantic_Resolve

    4.) European Deterrence Initiative
    `European Deterrence Initiative (EDI), joka tunnettiin ennen vuotta 2017 nimellä European Reassurance Initiative, on ohjelma, jonka Valkoinen talo aloitti kesäkuussa 2014, noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun Krim oli liitetty Venäjän federaatioon, lisätäkseen Yhdysvaltojen läsnäoloa Euroopassa turvallisuussyistä. `EDI` parantaa edelleen läsnäoloa ja valmiutta Euroopassa estääkseen Venäjän hyökkäyksen`.
    European Deterrence Initiative (Eurooppalainen peloitealoite)
    https://en.wikipedia.org/wiki/European_Deterrence_Initiative

    5.) Operation Dragoon Ride
    `Operaatio Dragoon Ride oli Yhdysvaltain armeijan ja Naton vuoden 2015 sotaharjoitus, jossa siirrettiin sotilaskalustoa ja -henkilöstöä Baltian maista Puolan ja Tšekin tasavallan kautta Saksaan Atlantic Resolve -operaation jälkeen`.
    Operation Dragoon Ride
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Dragoon_Ride

    6.) NATO Enhanced Forward Presence
    `Enhanced Forward Presence (EFP) on Nato-liittoutuneiden eteenpäin lähettämä puolustus- ja pelotesotilasjoukko Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Tämä asento Keski-Euroopassa Puolan kautta ja Pohjois-Euroopassa Viron, Latvian ja Liettuan kautta on käytössä Naton Keski- ja Pohjois-Euroopan jäsenvaltioiden turvallisuuden suojelemiseksi ja varmistamiseksi Naton itäpuolella`.
    NATO Enhanced Forward Presence
    https://en.wikipedia.org/wiki/NATO_Enhanced_Forward_Presence

    Edellisen pohjalta (1. – 6.) – kaikessa hiljaisuudessa – mediapimennossa – on urakoitu hartiapakissa saattaakseen Suomen armeijakunta NATOn nyrkiksi koska Suomen armeijan elävä `fauna` mikäli siihen sisällyttäisi myös reservin olisi jopa Euroopan mittaluokkaan verrattuna merkittävä. Se olisi Euroopan armeijakunnista lähes Turkin veroinen.

    Suomen armeijakunnan koko on suurempi kuin Euroopan ydinvaltioiden Saksan, Ranskan tai Britannian. Suomen armeijakunnan kalusto on myös omia KYBN etunäkökohtia silmällä pitäen tavoiteltavaa luokkaa. Vastaavaa saadaan hakea Välimeren maista; Turkista ja Kreikasta saakka jotka viimemainitut ovat varustautuneet vain ja ainoastaan toisiaan silmällä pitäen – ei NATOn intressejä ajatellen.

    Ratifioidessaan Suomen NATO-jäsenyyshakemuksen yksimielisesti estonialaiset hehkuttivat saaneensa eteläisen sotilaallisen tuen lisäksi myös pohjoisen ulottuvuuden. Todellisuudessa mikäli Balttia joutuisi Venäjän puolustautumissodan kohteeksi Länsiliiton KYBN yllyttämänä ei Turkki ja Kreikka tulisi laittamaan kiväärinsä tukkia ristiin asian hyväksi. Tämän mahdollistaa turvatakuulauseke.

    Myös Euroopan Unionin ydinvallat Saksa, Ranska ja Britannia eivät osallistuisi millään tavalla pohjoisen sektorin konfliktiin. He vetoaisivat samalla tavalla kuin Turkki ja Kreikka turvatakuu-lausekkeeseen joka poissulkisi heidät konfliktista.

    NATO-maat Turkki ja Kreikka ovat olleet sodan partaalla jo kauan aikaa. Lisäksi NATO-maa Turkki hankki Venäjältä ohjuspuolustusjärjestelmän ja vielä – NATO-maa Turkki solmi Venäjän kanssa sopimuksen jonka myötävaikutuksella Turkkiin rakennetaan Venäjältä tuotetun energiajakelun risteys.

    Tehkäähän sama `MoU`-maassa Suomessa kuin NATO-maassa Turkissa – siinäkin tapauksessa että olemme luopuneet vapaaehtoisesti puolueettomuus, liittoutumattomuus ja sitoutumattomuus ihanteestamme ja suostumme ehdoitta sotilaalliseen – ei poliittiseen NATOon.

    NATO-maa Turkin hyökätessä Syyriaan NATO-maa Yhdysvallat reagoi välittömästi ja asetti sanktioksi talouspakotteet jotka velvoittivat myös sen liittolaisia. Muut NATO-maat julistivat saman tien NATO-maa Turkille asevientikiellon.

    Näyttää siltä että mikään rationaalinen seikka ei tule avaamaan NATO-hysteeristen toimijoiden silmiä meneillään olevassa kusetuksessa. He ajoivat, ajavat ja tulevat edelleen ajamaan Suomea NATO-jäseneksi – kuin `Suomi-neitoa putkeen` ,,, vai mikä sinne ajettiinkaan.

    Esittäkää yksikin NATO-järjestön omistama kivääri tai mikä tahansa sotaväline niin lupaan asettua eläväksi maalitauluksi ja saatte painaa liipaisinta. NATO-sopimusjärjestö on todellakin nimensä mukainen – sopimusjärjestö jäsenmaidensa kesken.

    V Voiko NATOsta erota

    Suomen NATO-sopimusjärjestöstä eroaminen edellyttäisi sen `jäsenyyden` valmisteluista kuten isäntämaasopimus (MoU) jne. jne. jne. eroamista. Suomen kohdalla NATO-piilojäsenyyden ratifioiminen julkiseksi jäsenyydeksi ei muuttaisi NATO-`jäsenyyttä` millään tavalla.

    Edelleen viittaan muihin eri Euroopan Unionin NATO-maihin ja heidän pyrkimyksiinsä irrottautua sotaista politiikkaansa harjoittavasta NATOsta. Seuraavan linkin valikosta voitte valita mieleisenne NATO-maan.
    https://www.youtube.com/results?search_query=riot+upheaval+against+nato+in+europe+

    Hoi Polloi! Missä suomalaisen valtamedian uutisointi edellisistä tapahtumista jotka ovat olleet pitkäkestoisia ja tilanne sen kun äityy päivä päivältä pahemmaksi?

    Se oli Ranskan viidennen tasavallan ensimmäinen presidentti Charles de Gaulle (1890 – 1970) joka johdatteli Ranskan eroon NATOn sotilaallisesta ytimestä vuonna 1966. Tuolloin Ranska alkoi harjoittamaan itsenäistä sotilaspolitiikkaa. de Gaullan mukaan Ranskan poliittinen jäsenyys oli tärkeämpää kuin sotilaallinen jäsenyys.

    Ranskan päätös pysyä NATO `laitamilla` poliittisesti johti sittemmin NATOon palaamiseen – täysimääräiseksi jäseneksi

    1967: De Gaulle pulls France out of NATO’s integrated military structure
    https://www.nato.int/cps/en/natohq/opinions_139272.htm

    Ranskassa NATO-kriittisiä ääniä on kuultu mm. Marine le Pennin (1968 -) kautta (CIAn takia). Sittemmin Ranskan presidentinvaaleissa Emmanuel Macron osoittautui notkeammaksi ehdokkaaksi mm. NATO-kysymyksessä ja hänet valittiin.
    Le Pen wants France out of NATO integrated command, backs NATO-Russia links
    https://www.france24.com/en/france/20220413-le-pen-wants-france-out-of-nato-integrated-command-backs-nato-russia-links

    Ranskalaisessa demokratiassa ranskalainen kansa on osoittanut toistuvasti mieltään NATO-sopimusjärjestöä vastaan. Mielenosoitukset ovat laajoja ja väkirikkaita:
    Anti-NATO protests erupt in Paris

    Sananlaskua mukaillen: NATO ilman Yhdysvaltoja on kuin parveke ilman taloa. Mikäli Yhdysvallat eroaa NATOsta ei NATOlle jää käytännöllisesti katsoen vaikutusmahdollisuuksia (kuten kiristys, uhkailu ja lahjonta) lainkaan koska sillä ei ole edes omaa armeijaa saatikka aseita mutta Yhdysvalloilla on sekä armeija että aseistusta liiaksikin asti.

    `Trump-ilmiö` ei suinkaan ole yksittäistapaus. Esimerkiksi NATO-maa Turkki on jo lähtenyt omille teilleen läntisestä `puolustusliitosta` – NATOsta. Puhukoot valtamedioiden otsikot puolestaan: `Millainen NATO-maa Turkki oikein on`?, `NATO-maa Turkki teki asekaupat Venäjän kanssa`!, Turkki on NATO-maa joka miehittää EU-maa Kyprosta`!, `Pitäisikö Turkki erottaa NATOsta`? jne.

    Ex. presidentti Trump oli ehdottanut useaan otteeseen Naton tuhoamista vastaavaa siirtoa – Yhdysvaltain vetäytymistä – NATOsta.
    Trump Discussed Pulling U.S. From NATO, Aides Say Amid New Concerns Over Russia
    https://www.atlanticcouncil.org/blogs/natosource/trump-discussed-pulling-u-s-from-nato-aides-say-amid-new-concerns-over-russia/

    `Entä jos USA eroaa Natosta? Puolusta Suomea henkesi edestä`!
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/268607-enta-jos-usa-eroaa-natosta-puolusta-suomea-henkesi-edesta/
    Voiko NATO hajota – NATON olemassaolon uhkat, heikkoudet ja vahvuudet.
    https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/182250/YEK_Kiiskinen_Hanne_JULK.pdf?sequence=1&isAllowed=y

    `Voi, voi, paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra (יהוה = JHWH = Herra)` (Sak 2:6)!

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  11. Suomenniemen pesänjakajat

    `Roovahan on ihan haaskan näkönen` (kohteliaisuus savolaismieheltä).

    Flavius Josephus (n. 37 – 100) kirjoitti roomalaisesta standardista näin: `Sitten tulivat liput, jotka käsittivät kotkan (ton aeton), joka on jokaisen roomalaisen legioonan kärjessä, kuningas ja vahvin linnuista, mikä näyttää heille signaalilta vallasta ja enteeltä siitä, että he valloittavat kaikki, joita vastaan he marssivat; näitä pyhiä lippuja seuraavat trumpetistit` (Juutalaissodan historia).
    Rooman armeijan standardi
    https://i.ytimg.com/vi/745oOPgRTwM/maxresdefault.jpg

    Tulevat käskyvallan käyttäjät eivät ole enää Suomen ovella vaan se on jo sisällä.
    Yhdysvallat – kotkasymboli.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/5/5b/Greater_coat_of_arms_of_the_United_States.svg/800px-Greater_coat_of_arms_of_the_United_States.svg.png
    Yhdysvaltain keskuspankin sisäänkäynnillä (oik. Yksityinen pankki) – kotkasymboli:
    https://img-s-msn-com.akamaized.net/tenant/amp/entityid/AA13Dl5M.img?w=768&h=512&m=6

    `Sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen? Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan. Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät. Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita (chalal = haavoittuneita, lävistettyjä), siellä on sekin` (Job 39:27 – 30).

    Kotkat haistivat veren hajun – heikkouden ja pelon – ja ne asettuvat lähistölle seuraamaan tilannetta.

    Saksa – kotkastandardi.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/da/Coat_of_arms_of_Germany.svg/800px-Coat_of_arms_of_Germany.svg.png

    Missä hyvänsä `haaska` sijaitseekin – niin `kotkat` ja muut `haaskalinnut` löytävät sen nopeasti. Eilen katselin tv-sarjaa nimeltä `Alaskan erakot`. Erakko ampui erämaassa peuran ja ennen kuin hän oli kävellyt `raadon` luo lentelivät korpit jo taivaalla.

    Ranska – Napoleonin kotkasymboli.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fa/Imperial_Guard_Eagle%2C_Louvre_des_Antiquaires.JPG
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b7/Armoiries_r%C3%A9publique_fran%C3%A7aise.svg/800px-Armoiries_r%C3%A9publique_fran%C3%A7aise.svg.png

    Kun ihmisen kehon (soma) fyysiset toiminnot lakkaavat – ihminen kuolee. Silloin keuhkot ja sydän on lakannut toimimasta ja verenkierto on pysähtynyt. Kehon (soma) kuolemasta alkaa hajoamisprosessi joka johtaa kehon maatumisen.

    Symbolisesti hajoamisprosessi voi toteutua myös valtiollisen toimijan kohdalla. Esimerkiksi Suomi-neidon verenkierto on hiipumassa joka tarkoittaa finanssitalouden (verenkierron) hyytymistä. Tämä ennakoi valtion taloudellista kuolemaa eli selvitystilaan joutumista.

    Ylivelkaantuneesta valtiosta on imetty sen veret (finanssi) ja jäljelle on jäänyt pelkkä tyhjä kuori joka ei houkuttele ulkomaisia investoijia tai sijoittajia. Tuleva konkurssi houkuttelee selvitysmiehiä eli pesänjakajia jotka näkevät jo kaukaa haaskan ja haistivat raadonhajun. Niinpä he tulevat parvena paikalle ja kilpailevat siitä kuka saa parhaat osat.

    Haaskan `tuoksu` on vastustamaton: se läyhää heikkoudelle, petturuudelle, luovuttamiselle, antautumiselle, korruptiolle, avuttomuudelle, lahjonnalle, imartelulle, helppoudelle ,,,

    Kotkien taistelu haaskasta on veristä puuhaa. Ne repivät haaskan pala palalta ja taistelevat `etuoikeuksistaan` raatoon. Kotkat kiljuvat kiik, kiik: – `ahvenanmaa` tänne – `lappi` tänne – minulle `pohjavedet ja metsät` – minulle `infrastruktuuri` – minulle `kaivostoiminta` – minulle `tukipaketti` – `kehitysapurahaa` tänne – minulle `orjat`, kiik, kiik jne.

    Kotkien haaskan repiminen jatkuu niin kauan kuin on mitään revittävää. Tultuaan kylläisiksi pilaantuneesta verestä ja lihasta ne nousevat siivilleen ja lentävät tyytyväisinä pois.

    Kotkat ovat metsästäjiä mutta ne ovat myös raadonsyöjiä. Missä tahansa on `ruho` sinne `kotkat` tulevat ja kokoontuvat yhteen – ilmaiselle aterialle.
    https://www.science.org/do/10.1126/science.ada1409/full/_20220216_on_eagles.jpg

    `Missä raato (πτωμα = ptoma = ruho, ruumis) on, sinne kotkat (αετος = aetos = kotkat) kokoontuvat` (Mat 24:28).
    `Missä raato (σωμα = soma = ruumis) on, sinne myös kotkat (αετος = aetos = kotkat) kokoontuvat` (Luu 17:37).

    Edellisissä `ptoma` (Mat 24:28) tarkoittaa kuollutta ruumista tai ruhoa ja `soma` (Luu 17:37) tarkoittaa elävää tai kuollutta ruumista.

    Kotkien läsnäolo viittaa meneillä olevaan vaikeaan aikaan – valtiollisesti ajateltuna lama-aikaan; sodanuhkaan, velkaantumiseen ja inflaation kiihtymiseen. Se viittaa myös lisääntyvien petosten aikaan jolloin henkitoreissaan olevan Suomi-neidon luokse lentää `siivekkäitä` kaikkialta ympäriltä ja ne kirkuvat tullessaan – `meiltä saatte turvatakuut` – `meiltä saatte turvavakuutukset` – `me tuemme teitä kaikissa olosuhteissa` – `olemme yhteistyössä` jne.

    Menehtymäisillään oleva Suomi-neito luulee olevansa suosittu ja turvattu aavistamatta lainkaan että kaikki sen tukijat väijyvät sen henkeä ja sitä hyötyä mitä he saisivat `haaskasta` irti.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  12. Once Upon a Time in the West

    Taitavaa ,,, taitavaa on ,,, tuo Kremlin harjoittama kansainvälinen politiikka joka syntyy olosuhteiden pakosta. Odotetaan ,,, odotetaan ,,, ja käydään näennäistä kosmeettista puolustustaistelua (ei sotaa).

    Ja niinhän siinä sitten kävi!

    Populismin kapina liberaalia eliittiä vastaan!

    Tilanne on niin helvetin tulenarka ettei Yhdysvaltain toisen sisällissodan mahdollisuutta pidetä enää todennäköisenä vaan varmana.

    Ihme jos pääsevät tästä vuodesta 2024 – ilman vakavaa yhteiskunnallista häiriötä. Katsokaahan vaan seuraavia vaaleja niin kumpikaan osapuoli ei tule hyväksymään toisen osapuolen vaalivoittoa.

    Yhdysvaltain sisäinen konflikti käynnistyy jo aiemmin mutta laajenee täysimittaiseksi yhteenotoksi myöhemmin: Vaaliuurnilta se roihahtaa lopullisesti!

    Yhdysvaltain sisäistä konfliktia ei pysäytä edes WWIIIn julkinen käynnistyminen 2023 – jossa mobilisoidaan lähes kolme miljardia ihmistä yli sadasta eri maasta. WWIII tunnetaan paremmin sotana: `Kaiken rauhan lopettamiseksi`.

    Jälkiniitosta (ruokapula + taudit) tulee kammottava koska sodat eivät ota laantuakseen `rauhankaan` jälkeen. Hampaankoloja puhdistellaan. Koko sen aikainen maailma muistuttaa nykyistä Haitin tilannetta.

    WWIII näyttää käynnistyvän verkalleen mutta se kiihtyy kiihtymistään ja laajenee laajenemistaan kunnes paine käy sietämättömäksi ja se räjähtää oikeasti käyntiin.

    Jälkeenpäin WWIII tullaan tuntemaan myös `etnisten ryhmien puhdistus` -sotana.

    On niin hilkun kilkulla ehtivätkö Suomen päättäjät tuhota oman maansa ja kansansa Länsiliittouman sota-alttarilla ,,, eivätkä he edes huomaa että heidän liittolaisensa ovat heidän pahimmat vihollisensa. Mutta kiirettä pitää ,,,

    Punaiset vastaan siniset – demokraatit vastaan rebublikaanit – oikeisto vastaan vasemmisto.
    https://api.time.com/wp-content/uploads/2022/10/America_Hyper-Polarization.jpg?quality=85&w=800
    Siniset vastaan punaiset
    https://static.wikia.nocookie.net/future/images/d/df/4E9135E0-78C0-4331-B0DC-49E1C175DD6B.jpeg/revision/latest/scale-to-width-down/700?cb=20200530225600
    How the Second Civil War Could Start
    https://www.thebulwark.com/how-the-second-civil-war-could-start/

    `Mikäs sen pahan tappais – jos ei paha itse`!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Joe Bidenilta vakava varoitus USA:n demokratiasta – `Tämä on tie kaaokseen`.
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/joe-bidenilta-vakava-varoitus-usa-n-demokratiasta-t%C3%A4m%C3%A4-on-tie-kaaokseen/ar-AA13JncA?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=a4b39e9f20df4d2eb87289a7f3180601

    Poliittisesta väkivallasta on tulossa maan tapa Yhdysvalloissa. Vaalit joita ei ole edes vielä pidetty torpataan jo ennakkoon.

    Donald Trump sanoo hyvin todennäköisesti pyrkivänsä presidentiksi: `Hyvin, hyvin, hyvin todennäköisesti`.
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/donald-trump-sanoo-hyvin-todenn%C3%A4k%C3%B6isesti-pyrkiv%C3%A4ns%C3%A4-presidentiksi-hyvin-hyvin-hyvin-todenn%C3%A4k%C3%B6isesti/ar-AA13IY0y?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=ffdbb287ec1e4d03a43f5721d3266ed7

    `Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén kuvailee republikaanien puhuneen jo pitkään yleisellä tasolla vaalivilpin olevan ongelma, ennen väitettä varastetuista vaaleista. Hänen mukaansa Trump alkoi puhua asiasta `hyvin hedelmällisessä tilanteessa`.

    `Miksi niin moni amerikkalainen uskoo valheeseen varastetuista vaaleista? `Siitä on tullut ikään kuin tapa tunnustaa väriä`.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miksi-niin-moni-amerikkalainen-uskoo-valheeseen-varastetuista-vaaleista-siita-on-tullut-ikaan-kuin-tapa-tunnustaa-varia/8562184

    Ehkäpä he uskovat `valheisiin` vain sen takia koska jotkut Yhdysvaltalaiset korkea-arvoiset poliitikot ovat sitä mieltä!

    Edellisestä JBn paljastamasta selväsanaisesta vaalitavasta kertova videoklipsi on poistettu.

    Aiheellisempi kysymys olisi: Miksi niin moni uskoo BIIA > RIIA > Chathman House > FIIA/UPI esittämiin valheisiin – siitä on tullut ikään kuin tapa tunnustaa väriä!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat