"Poliitikko tahtoo luoda uraa, mutta me tahdomme rakentaa kauniin ja vahvan isänmaan."

Corneliu Codreanu

Kaikki pankkivelat mitätöitävissä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,39
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Koko Eurooppa oirehtii tällä hetkellä massiivisten velkojen keskellä. Tämä on tietenkin luonnotonta ja sairasta, ja sille täytyy olla syy. Syy on myös luonnoton ja sairas: rikollinen ja perverssi raha- ja pankkijärjestelmämme, jossa raha on korollista velkaa ja joka niin ollen on pyramidihuijaus. Velkaa on korkojen vuoksi yhteiskunnassa koko ajan enemmän kuin rahaa, jolloin jonkun on aina jossakin otettava lisää pankkivelkaa entisistä pankkiveloista selviämiseksi. Yhteiskuntaan syntyy vähitellen velkakierre, velkaorjuus, orjuus kaikissa asioissa ja lopulta tuhoutuminen. Raha- ja pankkijärjestelmämme on rikollinen ja Suomen tuhoava hirviö, joka tyrannisoi kaikkea tässä maassa.

Kaikki pankkivelat voidaan kuitenkin huoletta jättää maksamatta, niin valtionvelat, kuntien velat, järjestöjen velat kuin kotitalouksien velat. Eivät pankit ole lainanneet meille mitään omaansa. Ei ole syntynyt mitään velkasuhdetta. Ne ovat vain muuttaneet velkakirjamme (lupauksemme maksaa takaisin) silmänkääntötempulla (pelkällä kirjauksella tilillemme) rahaksi ja lainaavat sitä (siis omaamme) meille korkoa vastaan, suorittavat siis petoksen ja varkauden. Kaikki Suomen ja jopa koko maailman pankkivelat perustuvat nykyisin petokselle, eikä niitä tarvitse maksaa takaisin, koska rahat ovat meidän alun perinkin.

On heti irtaannuttava petollisesta raha- ja pankkijärjestelmästämme, joka on pankkiirien raskaan luokan rikoshanke. Suomi ei ole pankeille velkaa, koska mitään velkasuhdetta ei ole olemassakaan. Näiden pankkiirihuijareiden täytyy sen sijaan maksaa meille suuret korvaukset aiheuttamistaan haitoista (koko yhteiskunta ja pian koko maailma on romahtamassa). Pankkiireilta on vaadittava välitöntä ilmoitusta, ettei kukaan ole heille mitään velkaa. Jos he olisivat rehellisiä ihmisiä, heidän tulisi omatoimisesti tehdä tällainen ilmoitus.

Maahan on rakennettava oma, terve raha- ja pankkijärjestelmä, joka mahdollistaa kansan tervehtymisen ja vaurastumisen omalla työllä. Pankkiirit on tuomittava telkien taakse.

Koska maamme johto ja kaikki poliittiset puolueet ovat pankkiirien ja heidän raha- ja pankkijärjestelmänsä kannattajia ja tukijoita, myös heidät on vietävä oikeuteen tuomittaviksi.

Vesa-Ilkka Laurio

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

47 Kommentit

  1. Vesa-Ilkka Laurio

    Kiitos ja kumarrus toimitukselle, kun salli keskustelun tästäkin aiheesta ja julkaisi juttuni. Aiheesta minulla on muitakin juttuja, ja julkaisen niitä täällä kommenteissa. Tähän laitan jutun, jossa on siteerauksia raha- ja pankkijärjestelmämme luonteesta:

    Ase, jolla Suomi, Eurooppa ja maailman kansat tuhotaan

    Ase on yksi ainoa: juutalaisten pankkiirisukujen kontrolloima raha- ja pankkijärjestelmämme (muut aseet ovat alisteisia tälle). Se on pyramidihuijaus, joka vie automaattisesti velkaorjuuteen ja siten orjuuteen kaikissa asioissa, kivuliaaseen kuolemaan ja tuhoutumiseen. Velkaan perustuva raha- ja pankkijärjestelmä on vaarallisempi kuin mikään armeija. Ne henkilöt, puolueet ja järjestöt, jotka ovat ajaneet Suomen tällaiseen raha- ja pankkijärjestelmään, ovat maan historian suurimmat rikolliset ja maanpetturit. Tässä kirjoituksessa perustelen asiaa lisäksi niiden sitaateilla, jotka ymmärtävät asian ja ovat asiantuntijoita:

    John Adams: ”On olemassa kaksi tapaa vallata ja orjuuttaa joku kansa, toinen on miekka, toinen on velka.”

    Englannin pankin johtaja Josiah Stamp v. 1937: ”Nykyinen pankkijärjestelmä valmistaa rahaa tyhjästä. Tämä prosessi on ehkä kaikkein uskomattomin silmänkääntötemppu, joka koskaan on keksitty. Pankkitoiminta on siinnyt vääryydessä ja syntynyt synnissä. Pankkiirit omistavat maailman; ota se pois heiltä mutta jätä heille valta luoda luottoa, ja yhdellä kynänvedolla he luovat tarpeeksi rahaa ostaa se takaisin – – Jos tahdotte olla pankkiirien orjia ja maksaa oman orjuutenne kustannukset, antakaa pankkien luoda rahaa.”

    Professori Henry Liu: ”(Rahajärjestelmä on) julma huijaus, koska järjestelmässä ei todellisuudessa ole lainkaan ’oikeaa’ rahaa, ainoastaan velkoja pankkiireille rahoista, jotka he ovat luoneet kirjanpitotoimena. – – kaikki tehdään silmänkääntötemppuna vain koska hallitukset ovat antaneet heille luvan tehdä niin.”

    Thomas Jefferson: ”Jos amerikkalaiset koskaan sallivat pankkien kontrolloida heidän rahansa liikkeelle laskemista, ensin inflaation avulla, sitten deflaation avulla, pankit ja korporaatiot, jotka kasvavat heidän ympärilleen, tulevat viemään ihmisiltä kaiken omaisuuden, niin että lopulta heidän lapsensa havaitsevat olevansa kodittomia mantereella, jonka heidän isänsä valtasivat. Rahan liikkeelle laskemisen oikeus tulisi ottaa pois pankeilta ja pitää se kongressilla ja kansalla, joille se kuuluu. Uskon vilpittömästi, että pankkilaitokset, joilla on oikeus laskea liikkeelle rahaa, ovat vaarallisempia kuin armeijat.”

    Taloustutkija ja kemian nobelisti Frederick Soddy: ”Rahan liikkeelle laskemisen tuotto on synnyttänyt suuren pankkibisneksen pääoman sellaisena kuin se nyt on. Alkaen täysin tyhjästä ne (pankit) ovat saaneet koko maailman auttamattomasti velkaansa silmänkääntötemppuna. Tämä raha syntyy aina kun pankit ’antavat lainaa’ ja häviää aina kun velka maksetaan niille takaisin. Joten jos teollisuus yrittää maksaa takaisin, kansakunnan raha häviää. Tämä juuri tekee vauraudesta niin ‘vaarallista’, kun se tuhoaa rahaa juuri kun sitä eniten tarvitaan ja synnyttää lamaa. Emme voi tehdä nyt muuta kuin mennä yhä syvempään ja syvempään velkaan pankkijärjestelmälle saadaksemme ne lisääntyvät määrät rahaa, joita kansakunta tarvitsee laajentumistaan ja kasvuaan varten. Rehellinen rahajärjestelmä on ainoa vaihtoehto.”

    Professori J. K. Galbright: ”Prosessi, jonka avulla pankit luovat rahaa, on niin yksinkertainen, ettei mieli tahdo ottaa uskoakseen sitä.”

    USA:n presidentti James A. Garfield: ”Kuka vain kontrolloi jonkin maan rahavaroja, se hallitsee kaikkea sen lainsäädäntöä ja kauppaa.”

    Tri Franz Pick: ”Rahan kohtalo on ja tulee aina olemaan kansan kohtalo.”

    Reginald McKenna: ”Ne, jotka kontrolloivat kansakunnan luottoja, ohjaavat hallitusten politiikkaa ja ihmisten kohtaloita.”

    Carrol Quigley kirjassaan ”Tragedy and Hope” (1966): ”Rahakapitalismilla oli toinen kauaskantoinen päämäärä, ei enempää eikä vähempää kuin luoda maailmaan yksityisissä käsissä oleva taloudellinen kontrollisysteemi, joka kykenee hallitsemaan jokaisen maan poliittista systeemiä ja koko maailman taloutta. Yhteistyössä toimivien maailman keskuspankkien oli määrä kontrolloida tätä systeemiä feodaalisella tavalla salaisilla sopimuksilla, joita solmittaisiin usein pidettävissä yksityisissä kokouksissa ja konferensseissa. Systeemin huippuna olisi Bank for International Settlements Baselissa Sveitsissä, yksityinen pankki, jonka omistavat ja jota kontrolloivat maailman keskuspankit, jotka itse ovat yksityisiä yrityksiä.”

    USA:n Atlantan FED:n luottopäällikkö Robert H. Hemphill v. 1934: ”Olemme täysin riippuvaisia liikepankeista. Jonkun on lainattava jokainen dollari, joka meillä on liikenteessä, käteisenä tai luottona. Jos pankit luovat runsaasti synteettistä rahaa, olemme vauraita, jos eivät, näemme nälkää. Olemme täysin ilman pysyvää rahajärjestelmää. Kun asiasta saa täyden kuvan, toivottoman tilanteemme traaginen mielettömyys on miltei mahdoton uskoa, mutta siinä se on. Se on kaikkein tärkein asia, jota älykkäät ihmiset voivat tutkia ja pohtia. Se on niin tärkeä, että nykyinen sivilisaatiomme saattaa luhistua, ellei sitä ymmärretä laajalti ja ellei puutoksia korjata pian.”

    ”Juutalaisesta kansasta kokonaisuudessaan on tuleva oma Messiaansa. Se tulee saavuttamaan maailmanhallinnan hajottamalla muut rodut, poistamalla rajat, tuhoamalla monarkian ja luomalla maailmantasavallan, jossa juutalaisilla on kaikkialla kansalaisoikeus. Tässä Uudessa Maailmanjärjestyksessä Israelin lapset hankkivat kaikki johtajat vastarintaa kohtaamatta. Maailman tasavallan muodostavien eri kansojen hallitukset joutuvat vaikeuksitta juutalaisten käsiin. Juutalaiset hallitsijat voivat silloin kieltää yksityisen omistamisen ja käyttää kaikkialla valtion varoja. Näin on täyttyvä Talmudin lupaus, jonka mukaan messiaanisen ajan tultua juutalaisilla on käsissään koko maailman varallisuus” (Baruch Levyn kirje Karl Marxille, ”La Revue de Paris”, s. 574, 1.6.1928).

    Richard Walbaum 1992: ”Rahasysteemimme takaa sen, että velan täytyy kasvaa riippumatta siitä, mitä ihmiset, liikemiehet tai hallitus tekevät tai jättävät tekemättä, tai siitä, pitävätkö he budjettinsa tasapainossa vai eivät.”

    Presidentti Andrew Jackson: ”(Pankkikartelli) on monipäinen hirviö, joka syö tavallisen ihmisen lihan.”

    Juutalainen pankkiiri Meyer Rothschild v. 1790: ”Antakaa minun painaa ja kontrolloida kansakunnan rahaa, ja minä en välitä, kuka sen lait kirjoittaa.”

    Chigaco Evening American 3.12.1923: ”Rothschildit voivat aloittaa ja estää sotia. Heidän sanansa voi tehdä tai hajottaa valtakuntia.”

    Presidentti Franklin Roosevelt 21.11.1933: ”Todellinen totuus on, kuten te ja minä tiedämme, että suurten keskusten rahapiirit ovat omistaneet hallituksen Andrew Jacksonin päivistä lähtien.”

    USA:n kongressin jäsen Louis McFadden: ”Meillä on tässä maassa yksi korruptoituneimmista instituutioista, joita maailma on koskaan tuntenut. Tarkoitan Federal Reserve (keskuspankki) -johtokuntaa ja Federal Reserve -pankkeja, jatkossa kutsuttuna Fed. Fed on petkuttanut USA:n hallitukselta ja kansalta rahamäärän, jolla voitaisiin maksaa kansakunnan velka. Fed:n ryöstötoimet ja vääryydet ovat tulleet maksamaan rahamäärän, jolla kansakunnan velka voitaisiin maksaa useaan kertaan.”

    Louis McFadden: ”Laki keskuspankista synnytti kansainvälisten pankkiirien ja teollisuusmiesten yhdessä kontrolloiman supervaltion maailman orjuuttamiseksi heidän omien mielihalujensa mukaisesti.”

    Deirdre Manifold: ”USA:n keskuspankki on rahadiktatuuri, jolla on absoluuttinen valta yli Amerikan kansan ja epäsuorasti yli koko maailman.”

    John F. Hylan, New York Cityn pormestari 26.3.1922: ”Todellinen uhka tasavallallemme on näkymätön hallitus, joka, kuin jättiläismäinen mustekala, levittäytyy limaisena kaupunkimme, valtiomme ja kansamme ylle. Sen johdossa on pieni joukko pankkiiriliikkeitä, joita yleensä kutsutaan ’kansainvälisiksi pankkiireiksi.’ Tämä pieni voimakkaiden kansainvälisten pankkiirien klikki käytännössä pyörittää hallintoamme omien itsekkäiden päämääriensä hyväksi.”

    USA:n valtiovarainministeri Robert B. Anderson 1959: ”Kun pankki myöntää lainan, se yksinkertaisesti lisää lainan määrän lainanottajan talletustilille. Rahaa ei oteta kenenkään toisen talletuksista; sitä ei kukaan ole sitä ennen maksanut pankille. Se on uutta rahaa, jonka pankki luo lainanottajan käyttöön.”

    Anthony Sutton: ”Mikään ei ole vaarallisempaa eliitin vallalle kuin se, että kansa oivaltaa ja ymmärtää rahavarojen yksityisen kontrollin.”

    USA:n presidentti Andrew Jackson: ”Jos ihmiset vain ymmärtäisivät raha- ja pankkijärjestelmämme huutavan epäoikeudenmukaisuuden, syntyisi vallankumous ennen seuraavaa päivää.”

    Henry Ford on sanonut: ”Ehkä on hyvä, että ihmiset eivät ymmärrä pankki- ja rahajärjestelmäämme, sillä jos he ymmärtäisivät sen, silloin varmasti syntyisi vallankumous ennen huomisaamua.”

    Presidentti Andrew Jackson 1833 hämärille pankkimoguleille: ”Te olette varkaiden joukkio – käärmeitä. Aion kitkeä teidät pois, ja pyhän Jumalan kautta minä kitken teidät pois!”

    Wright Patman (USA:n House of Representatives Committee on Banking and Currency, puheenjohtaja): ”Kun hallituksemme, jolla on yksinoikeus luoda rahaa, luo tuota rahaa ja menee sitten vapaille markkinoille ja ottaa sitä lainaksi ja maksaa korkoa oman rahansa käytöstä, niin mieleen tulee, että tässä mennään liian pitkälle. En ole koskaan vielä tavannut ketään, joka logiikkaa ja järkeä käyttäen kykenisi esittämään oikeutuksen sille, että hallitus ottaa lainaksi oman rahansa käytön.”

    Thomas A. Edison: ”Jos kansakuntamme voi laskea liikkeelle dollarin velkakirjan, se voi laskea liikkeelle dollarin setelin. Elementti, joka saa aikaan velkakirjan, saa aikaan myös setelin. On mieletöntä sanoa, että maamme voi laskea liikkeelle 30 miljoonaa dollaria velkakirjoja mutta ei 30 miljoonaa dollaria rahaa. Molemmat ovat lupauksia maksaa, mutta toinen lupaus lihottaa koronkiskuria, toinen auttaa kansaa.”

    Julkaisu ”Modern Money Mechanics”, Federal Reserve Bank of Chicago, USA, s. 6: ” [Pankit] eivät todellisuudessa maksa lainoja ulos talletuksina saamistaan rahoista. Jos ne tekisivät niin, uutta rahaa ei luotaisi. Lainoja luodessaan ne hyväksyvät velkakirjat vastikkeeksi lainanottajien tileille siirrettävistä luotoista. Lainat (varat) ja talletukset (velat) molemmat kasvavat (lainan määrän verran). Varannot eivät muutu lainasuorituksissa. Mutta talletusluotot ovat uusia lisäyksiä pankkijärjestelmän kokonaistalletuksiin.”

    (23)(0)
    • New Dark Age

      ”Henry Ford on sanonut: ”Ehkä on hyvä, että ihmiset eivät ymmärrä pankki- ja rahajärjestelmäämme, sillä jos he ymmärtäisivät sen, silloin varmasti syntyisi vallankumous ennen huomisaamua.” ”

      Eivät ymmärrä, ainakaan vielä. Kun mielihyvän periaate ohjaa niin se sokeuttaa tajunnan.
      Ihmiskunta etenee kohti uutta pimeyden aikaa (Dark Age). Ihmiskunnan alasajo ja orjuutus tehostui 1913 kun FED kaappasi rahan luomisen tyhjästä omiin käsiinsä ja on onnistunut tekemään maailmasta velkaorjansa.

      I wrote that “Mankind is entering a new dark age,” 18 years ago. I am reposting this article for newbies who want some historical perspective.
      Communism, Zionism & Feminism Share NWO Pedigree
      from August 18, 2002 — by Henry Makow PhD
      George Orwell’s warning in “1984” of a nightmarish global police state was not an idle exercise. It was coming true in 1949 when the novel was published. The attack on the World Trade Center Sept. 11, staged with Hollywood flair by NW0 controllers, heralded the next phase in this centuries-old plot.

      Veteran journalist Douglas Reed, writing in 1951, was also aware: “We might logically assume that a primary object of any third war, though cloaked at the start, would be the expansion of the Zionist State, and the imposition of a ‘world federation’ and a new ‘management’ of mankind. In the aftermath of the Second War such aims, earlier concealed, were much more openly admitted by leading politicians…” (Far and Wide, p. 291)

      In 1913, the shareholders of the Federal Reserve took a major step toward the enslavement of humanity when they finagled the right to create money out of thin air based on the credit of the American people. This monopoly which rightly is the responsibility of Congress is worth more than $360 billion annually in interest alone. [More now.] They are doing everything to protect this monopoly, including the establishment of a global police state.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214052

      (4)(0)
  2. Kaikki eivät tue

    ”Koska maamme johto ja kaikki poliittiset puolueet ovat pankkiirien ja heidän raha- ja pankkijärjestelmänsä kannattajia ja tukijoita, myös heidät on vietävä oikeuteen tuomittaviksi.”

    Kaikki puolueet eivät tue nykyistä pankkiirien raha- ja pankkijärjestelmää:

    IPUn tavoiteohjelman kohta 4:
    Rahan hallinta kuuluu valtiolle
    Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa.
    Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä.
    Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.
    Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja. Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta. Suomen ei pidä eikä tarvitse eristäytyä muusta maailmasta, vaikka nykyinen lähes täydellisen vapaa kaupankäynti maapallolla ei ole maamme etujen mukaista.
    Täydelliselle vapaakaupalle ja maailmanlaajuiselle keinottelulle ei ole olemassa edes teoreettista perustetta, sillä ns. “suhteellinen etu” kaupankäynnissä ei mm. pääomien vapaan liikkumisen vuoksi nykyisin toimi. Toimii keskittävä “absoluuttinen etu”.
    Keinottelun vähentämiseksi pitää toteuttaa valuutansiirtovero eli ns. Tobinin vero ja veroparatiisien hyväksikäyttö pitää kieltää. Pääomien siirtelyn ja kaupan täydellisestä vapaudesta hyötyvät vain harvat.
    https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma

    (10)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Kiitos tiedosta. Mielessäni olivat lähinnä puolueet, joille on säädetty oikeus päästä eduskuntaan.

      (7)(0)
  3. Loistava kirjoitus rahasta (korollinen velka). Jostain syystä tämä rahan syntymekanismi ei ole saavuttanut suurten massojen tietoisuutta, eikä jostain syystä myöskään kantautunut Suomen poliittisen eliitin korviin.

    Eli tämä tulisi kertoa Suomen Eduskunnalle ja Tasavallan Presidentille, mutta jostain syystä tuntuu siltä, etteivät he voi olla tietämättä asiasta. Mutta taasen, jos he tietävätkin, mutta eivät tee asialle mitään muuta kuin ottavat lisää velkaa, ovat he syyllistyneet Suomi -nimisen valtion totaaliseen orjuuttamiseen juutalaispankkiirien alaisiksi.

    (17)(0)
    • Jepulisjepsis

      ” eikä jostain syystä myöskään kantautunut Suomen poliittisen eliitin korviin.” Ai – miten niin ? Nehän tätä hulluutta kuola valuen ajaa ja ajoi. Varmasti ne kaikki tietävät ja tuntevat tämän järjestelmän – ei ne muutoin tietäisi, mistä ei saa/kannata puhua. Googleta esim. Timo Soinin talousdemokratia haastattelu –
      jossa hän sanoo, ”joka tunnustaa taloussysteemin olevan semmoinen että joka sen kyseenalaistaa on hengenvaarassa (3:00 – 3:17)!”

      Soini toteaa: ”Ympärillämme on niin suuria taloudellisia intressejä että kaikki jotka uskaltavat nykyisen pankkijärjestelmän haastaa, ovat vaarassa!”
      Video tässä:

      Mutta jos pankit eivät lainaa kenenkään muun rahaa, ja valtio voisi luoda setelit itse, siinä missä velkakirjatkin, niin mitä ovat termit ”kestävyysvaje” tai ”luottotappio” ? (vastaus : harhautusta, eng. distraction). On se kumma, että valtion itse painama raha muka aiheuttaa inflaation, mutta velaksi otettu ei. Valtio voisi kerätä luomaansa rahaa pois kierrosta vaikka haittaveroina, esim. sokerivero, jos inflaatiota alkaa tulla.

      Tällä hetkellä keskuspankit (etenkin FED) inflatoivat elvytyksen nimissä meidät kuuhun. Tässä käy niinkuin kaikille fiat-valuutoille on AINA historian saatossa käynyt, eli aivan kohta rahamme ostovoima palautuu luonnolliseen tilaansa – nollaan. Sen takia esim. jenkkipörssissä käy nyt hirveä kuhina. Kaikki ulkomaita myöten yrittävät päästä nyt dollareistaan eroon – ostaen jenkeistä ihan mitä vaan käsiinsä saavat. Esim. osakkeita. Tämä on nostanut kurssit ath -lukemiin. Keskuspankit haluavat tuhota pienet liikepankit, siksi korot on nollassa. Pieni liikepankki ei saa enää korkotuloja ja tämä nollakorko -tilanne tulee kaatamaan ne.

      Meillä ei ole yhteiskuntana mitään mahdollisuutta vastata tähän inflaatioon (joka vaikuttaa myös työn hintaan) säästämällä tai pidentämällä työuria. On aivan turhaa kuvitella, että Suomen vanheneva diabetes -väestö pystyisi elättämään itsensä viennillä. Valtio ja sen instituutiot eivät voi olla voittoa tuottava laitos. Tulovero perustettiin aikoinaan Suomeen valtiovelan lyhennysten maksamiseksi. Yhteiskunnat ovat tässä rahakartellijärjestelmässä täydellisesti ajopuuna. Suomella ei ole koskaan ollut taloudellista itsenäisyyttä. Suomen lippu ja itsenäisyys on vain kulissia.

      ””Kestävyysvajeena” kerrotun valheen ainoa tarkoitus”, http://ebolakani.blogspot.fi/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html

      Pankeilla jotka ovat tässä kartellissa ei siis periaatteessa mitenkään voi olla luottotappioita, pääomapulaa tai maksuongelmia, koska niillä on rahanluontioikeus, ja pankkitoimilupa. Koska ne ovat kartellissa, ne voisivat aivan hyvin pelastaa toinen toisensa lainoittamalla sitä heikointa lenkkiään.

      Noilla kaikenlaisilla luottotappio -termeillä saadaan ihmiset vain luulemaan, että pankit toimivat ainoastaan rahan välittäjinä, ja että ne lainaavat vain jostain muualta saamansa rahaa, tai tallettajien rahaa. Mutta, liikepankit ja keskuspankit ovat kartellissa keskenään ja luovat itse ulos lainaamansa pääoman tyhjästä ilmasta keräämättä sitä mistään.

      Lisäksi pankkeja eivät nykyään koske kovinkaan kovat vakaavaraisuussäädökset ja mitään rahakerroinmallia ei ole enää olemassakaan. Edes ns. siemenrahaa ei tarvita. Lue lisää:
      http://talousdemokratia.fi/wp-content/uploads/2013/02/Vaarinkasityksia-pankkitoiminnasta-1_00.pdf

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/09/12/pankkikriisin-uskottavuus/

      Miten euroon mentiin:

      ”Ahtisaari, Wahlroos, NIINISTÖ…
      Nämä suomalaiset ovat osallistuneet Bilderberg-kokouksiin”, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml

      http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=15962996 :

      ” MrMojoRisin kirjoitti:
      Niinistön tekemän järkyttävän EU- ja euroharhautuksen vahingot nousevat pelkästään taloudellisesti Suomen kansalle mahdollisesti kymmeniin miljardeihin euroihin, jopa satoihin miljardeihin euroihin. Harhautuksen dokumentaatioista kirjoittaa kunnanvaltuutettu Seppo Hauta-aho (ps).

      Uutisblogi: Seppo Hauta-aho

      Sauli Niinistön tekemän megaluokan harhautuksen ydin

      Varatuomari Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä – vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.

      Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.

      Kun kansa ja sen jälkeen eduskunta oli harhautettuna äänestänyt EU-jäsenyyden hyväksymisen puolesta, niin näiden äänestyksien jälkeen Sauli Niinistö – tällä kertaa oikeusministerin ominaisuudessa – sanoikin, että eurosta päätettiin jo EU-jäsenyysäänestyksessä, eikä siitä tarvitse tehdä erikseen lakialoitetta.

      Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin.

      Dokumentit Niinistön toiminnasta ennen EU-äänestyksiä v. 1994

      Varatuomari Sauli Niinistö toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana eduskuntakaudella 1991-1995. Valiokunnan puheenjohtajana Niinistö tietoisesti johti harhaan eduskuntaa ja suomalaisia kirjaamalla valiokunnan viralliseen pöytäkirjaan (PeVL 14/1994):

      ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumistaosallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”

      Eli Niinistö totesi yksiselitteisesti sen, että markasta luopuminen ja euroon siirtyminen ei sisälly EU-liittymislaki äänestykseen. Niinistö toimi näin, vaikka tiesi, että asia oli toisin – kuten jäljempänä ilmenee.

      Erikoiseksi asian tekee myös se, että erään valiokunnan jäsenen mukaan perustuslakivaliokunnan saamasta selvityksestä ei saanut sitä käsitystä, että joku varauma olisi annettu, vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian omalla tavallaan.

      Harhautukseen kuului myös, että tietoisesti väärennettiin tiedote, joka lähetettiin jokaiselle äänioikeutetulle ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä v. 1994. Kyseisessä ”tiedotteessa” väitettiin mm. että Euroopan Unioni on itsenäisten valtioiden yhteistyöjärjestö. Lisäksi tiedotteessa väitettiin, että yhteinen valuutta on tulevaisuuden tavoite, vaikka Niinistö ja muu poliittinen sisäpiiri tiesi, että asia ei ollut näin.

      Äänestäjiä johdettiin harhaan – harkitusti ja tietoisesti. Vaalituloksen vääristämisestä rikoslaki määrää jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

      Tämän tiedotteen ja muidenkin julkisuudessa esitettyjen valheellisten väitteiden pohjalta suomalaiset erehtyivät äänestämään neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta 16.10.1994. Tulos olisi ollut toinen, jos äänestäjät olisivat tienneet äänestävänsä myös markan kohtalosta ja omasta talouspolitiikasta luopumisesta sekä siitä, että he joutuvat tulevaisuudessa maksamaan muidenkin EU-maiden velkoja.

      Niinistö jatkoi harhautuksien sarjaansa EU-liittymislakiäänestyksessä 18.11.1994. EU-liittymislain yhteydessä äänestettiin Esko Seppäsen tekemästä ponnesta: ”Eduskunta edellyttää, että Suomen mahdollisesta liittymisestä Rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen perusteella…”

      Eduskunta hyväksyi tämän ponnen äänin 151 jaa – 43 ei. Niinistö, sekä myös Paavo Lipponen, äänestivät ponnen puolesta, eli siitä että eduskuntaan tuodaan erillinen lakiesitys kun euroon liittymisestä päätetään. Tätä eduskunnan EU-liittymislaissa tekemää päätöstä – kuten jäljempänä ilmenee – ei noudatettu.

      Dokumentit Niinistön toiminnasta EU-jäsenyys-päätösten jälkeen

      Suomi liittyi EU:n jäseneksi 1.1.1995 ja uuden eduskunnan tuli aika päättää markan kohtalosta ja euroon liittymisestä.

      Sauli Niinistö, joka oli ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä ilmoittanut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, että markasta luopumisesta päätetään myöhemmin, ja että siitä tehdään erillinen lakialoite – perui oikeusministerin (13.04.1995 – 01.02.1996) ominaisuudessa päätösten jälkeen kaikki aikaisemmat lausuntonsa ja eduskunnassa itse tekemänsä päätöksen – ja ilmoitti, että euroon liittyminen hyväksyttiinkin jo EU-liittymislaki äänestyksessä.

      Niinistö toimi näin, vaikka hän ilmoitti 2012 presidentinvaalitentissä, että hänellä on tapana pitää sopimuksista kiinni.

      Hän ilmoitti, että kun eduskunta hyväksyi Maastrichtin sopimuksen EU-liittymislakiäänestyksessä, niin se hyväksyi samalla myös markasta luopumisen ja euron käyttöönoton (HS 22.10.1995). Samassa artikkelissa Niinistö väittää, että kun äänestettiin EU-liittymissopimuksesta niin perustuslakiin tuli aukko, josta mahtuu sisälle EMU:n kolmas vaihe eli euro. ja että markasta luopuminen on enää ainoastaan hallitusmuodon sanamuodon korjaus.

      Niinistö totesi myös, että EU:n perussopimuksen hyväksyminen kahden kolmasosan enemmistöllä, avasi ovat kaikelle siitä sopimuksesta seuraavalle, kuten yhteiselle talous-, ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

      Myös perustuslakivaliokunta Niinistön vanavedessä (PeVL 18/1997) otti päinvastaisen kannan euro-asiassa EU-äänestyksien jälkeen – kanta oli perustuslakivaliokunnassa päinvastainen ennen EU-äänestyksiä.

      EU-päätösten jälkeen valiokunta totesi, että: ”Suomi ei ole tehnyt Euroopan Unioniin liittyessään oikeudellisia varaumia, jotka rajoittaisivat Maastrichtin sopimuksen sovellettavuutta Suomeen nähden, voimaansaattamislailla on Maastrichtin sopimus siten tullut voimaan saatetuksi Suomessa lainsäädännönalaan kuuluvin osin koko laajuudessaan ja Suomi on sitoutunut kaikkiin Unionin jäsenyydestä seuraaviin velvoitteisiin”.

      Perustuslakivaliokunta jatkoi toteamalla, että: ”… talous- ja rahaliittoa koskevat lait saatettiin silti voimaan jo voimaansaattamislailla.”

      Kuinka vauras ja hyvinvoiva maa Suomi nyt olisikaan, jos Sauli Niinistö olisi ratkaisevilla hetkillä noudattanut perustuslakia ja eduskunnan päätöstä. Suomalaiset joutuvat nyt maksamaan tästä laittomuudesta kovan hinnan.

      Perustuslakivaliokunta paljastaa luonteensa

      Perustuslakivaliokunta totesi myös PeVL18/1997 mm.

      ”Tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkönä Suomen liityttyä euro-alueeseen, vaikka 72§:ää ei olisikaan muutettu. Siltä osin kuin nämä määräykset ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo voimaansaattamislailla.”

      Tällä lausunnolla perustuslakivaliokunta, jonka on ylin perustuslakia tulkitseva elin, paljastaa todellisen luonteensa. Kansalaisten turvaksi tehty perustuslaki ei olekaan heille noudattamista varten, vaan se on ongelma perustuslakivaliokunnan jäsenten ja heidän edustamiensa tahojen poliittisille ja taloudellisille päämäärille.

      Euroon liittymisestä ei tehty eduskunnan edellyttämää lakialoitetta

      Kun Lipposen 1. hallitus vuonna 1998 ”valitsi menettelytavan” euroon siirtymisestä, ei asiaa käsitelty perustuslain muutosesityksenä markasta luopumisesta vaan Lipposen hallitus toi euro-asian eduskuntaan pelkästään hallituksen tiedonantona. Tätä tapaa oli Niinistö vaatinut (Satakunnan Kansa 21.2.1998), jonka mukaan Niinistö on kaiken aikaa tyrmännyt suoralla iskulla lakivaateet.

      Niinistö teki näin, vaikka oli ministeriksi ryhtyessään käsi Raamatulla vannonut noudattavansa perustuslakia.

      Niinistön mukaan tiedonanto on niitä kaikkein vaikutusvaltaisempia keinoja, jolla hallitus voi eduskuntaa lähestyä – tiedonantoäänestys meni Niinistön mielestä perustuslain yläpuolelle. Tässä tiedonantoäänestyksessä 17.4.1998 ei äänestetty siitä, astuvatko jo voimassaolevat automatiikalla varustetut EU-säädökset voimaan, vaan hallituksen luottamuksesta.

      Lipposen hallitus totesi v. 1998 eduskunnan aikaisemmin päättämästä erillisestä EMU:n kolmatta vaihetta koskevasta lakiesityksestä seuraavasti:

      ”Tällaisen esityksen antaminen olisi kuitenkin euro-alueeseen liittymisestä päätettäessä ongelmallista, koska päätöksenteko kohdistuisi jo hyväksyttyihin ja voimaansaatettuihin Maastrichtin sopimuksen talous- ja rahaliiton kolmatta vaihetta koskeviin määräyksiin”.

      Lipposen hallitus käytännössä toteaa, että lait ovat jo tulleet voimaan, vaikka eduskunta ei ollut asiaa päättänyt.

      Euro-äänestys halveksi demokratiaa ja laillisuutta

      ”Euro-äänestys” v. 1998 oli siinäkin mielessä erikoinen, että se kohdistui hallituksen luottamukseen, eikä siihen, astuuko joku laki äänestyksessä voimaan vai ei.

      Molemmilla äänestystuloksilla lopputulos olisi euro-asiassa ollut sama. Suomi menetti oman valuutan, siihen liittyvän talouspolitiikan, sekä kulta ja valuuttavarantonsa ilman eduskunnan päätöstä. Maastrichtin sopimuksen mukaiset EU-lait olisivat jääneet voimaan, vaikka hallitus olisi saanut epäluottamuslauseen.

      Voidaanko tätä sanoa demokraattiseksi päätökseksi?

      Tällaista ”päätöstä” Niinistö oli ajamassa ja siitä on seurannut valtavat vahingot suomalaisille. Kokoomus, RKP, SDP ja Vasemmistoliitto äänestivät tuossa äänestyksessä hallituksen luottamuksen puolesta, eli ne antoivat luottamuslauseen hallitusmuodon kumoamisen tehneelle hallitukselle.

      Hallitusmuodon kumoamisesta rikoslaki määrääsi tuolla hetkellä ankarat rangaistukset. Hallitusmuodon usean säännöksen kumoamisen vahvisti myös perustuslaki valiokunta lausunnossaan PeVL18/1997, tosin valiokunta käyttää kumoamisesta sanamuotoa ”teki poikkeuksen”.

      Emun kolmatta vaihetta, eli euro-valuuttaa koskevat EU-lait tulivat voimaan ilman eduskunnan päätöstä, vaikka hallitusmuodossa (72-73 §), joka oli tuolloin voimassaoleva perustuslaki, luki edelleen, että ”Suomen rahayksikkö on markka… Suomen pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sekä eduskunnan valitsemien pankkivaltuutettujen valvomana.”

      ERM-kytkentä pääministerin ilmoituksella

      Suomen Markan arvo kytkettiin peruttamattomasti Euroopan valuuttajärjestelmään (ERM) 14.10.1996, jolloin Suomen Pankilta poistettiin tärkeä osa perustuslaillisesta vallasta.

      Pääministeri Lipponen antoi asiasta eduskunnalle ainoastaan pääministerinilmoituksen, jota seuranneesta eduskunnan keskustelusta tuli yksi kovasanaisimmista. Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho arvosteli pääministeri Lipposen menettelyä ankarasti.

      Niinistön harhautus onnistui – Salolainen vahvisti

      Niinistön harhautus onnistui niin perusteellisesti, että myös silloinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen uskoi, ettei EU-äänestyksen yhteydessä vielä päätetä markan kohtalosta. Hän kertoi asiasta Suomen Kuvalehden haastattelussa (15/1997). Puhemiehen tehtävänä on valvoa käsiteltävien asioiden perustuslainmukaisuutta.

      Nykypäivä-lehden haastattelussa (24.3.2005) Pertti Salolainen, joka osallistui merkittävällä tavalla EU-jäsenyysneuvotteluihin, kertoi markasta luopumisesta:

      ”Onneksi markan katoamisesta ei puhuttu … Jos silloin olisi sanottu, että markka häviää, olisimme takuulla hävinneet kansanäänestyksen,” Salolainen uskoo.

      Hän pitää myös valtioviisautena sitä, ettei euroa alistettu kansan-äänestykseen…”

      Salolaisen lisäksi myös SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja paljasti 18.12.1996 TV1:n ohjelmassa ”K Tervo”, että: ”jos EMU-sidos olisi kerrottu kansalle ennen 16.10.1994 neuvoa antanutta kansanäänestystä, äänestystulos olisi ollut toinen, kuin oli.”

      Asian vahvisti myös Iltasanomien tekemä 14.6.1997 julkaistu mielipidetutkimus, jonka mukaan EU-jäsenyys ei olisi toteutunut, jos kansalaisille olisi kerrottu, että euro sisältyy neuvoa-antavaan kansanäänestykseen.

      Edelliset dokumentit paljastavat, että Niinistön harhautus onnistui täydellisesti ja sen seurauksena Suomi joutui valtavaan velka- ja takausvastuuseen.

      Artikkelin kirjoittaja on Seppo Hauta-aho (ps), joka on Janakkalan kunnanvaltuutettu.

      Alkuperäinen artikkeli julkaistu 24.8.2013:

      ——————–

      Tässä sitten vähän historiaa pohdittavaksi. Seuraava tiivistelmä on lyhyt suomennokseni dokumentista nimeltä Princes of the Yen: Japan’s Central Bankers and the Transformation of the Economy by Richard Werner.

      Esim. Japanin keskuspankki pelasti KAIKKI liikepankkinsa toisen maailmansodan jälkeen, maksoi niiden velat 100% arvosta ja otti ne omalle kontolleen. Tämä jälkeen ne pankit olivat tiukassa kontrollissa (credit guidance) ja keinottelu oli kielletty. Tämän komentotalouden seurauksena Japanin elinkeinoelämä ja teollinen vienti nousi siihen loistoonsa mitä ihmetellään edelleen. Tässä on siis hyvä esimerkki siitä, että vapaa markkinatalous ei toimi. Japanin nousu ei ollut lainkaan vapaan markkinatalouden tulosta, vaan hyvin tiukan komentotalouden tulos. 1980-luvun päätteeksi Japanissa päätettiin länsimaiden neuvoja kuunnellen kokeilla sitä paljon kehuttua vapaata markkinataloutta, mutta pieleen meni ja siitä lamasta he eivät ole nousseet vieläkään.

      Nykyään keskuspankkien (BIS – kartelli) yhteinen päämäärä on kommunismi, yksi digitaalinen valuutta, ja maailmantyrannia.

      (14)(0)
  4. Tarja Halonen telaketju femiNISTI

    Heitä kiristetään päivänselväähän tuo on vaikka omaa kansaansa vihaavat siis tarkoitan vapaamuurareita joka on korkeimmilla asteilla täydellinen maanpetos organisaatio! Johon kuuluu lähes kaikki päättävissä asemissa olevat! Säälittäviä ihmisiä kun antavat juutalaisten käyttää itseään hyväksi:(! Toki saavat suuren rahallisen korvauksen petoksista ja paljon isoilta tyhmiltä lammas massoilla salattua/piilotettu tietoa planeettamme todellisesta historiasta, oikeasta astronomiasta, geologiasta ym ym toki varmaan vasta ihan korkeimmilla asteilla! Kaikki maailman valtioiden johto on läpeensä mätää Eliitti porukkaa! Näkee jo esim antartiks sopimuksesta joka säilyy läpi kaikkien sotien ym muiden kähinöiden! Jotkut varmaan tietävät miksi 🙂 :l! Turha avata asiaa enempää tämän suhteen koska jos mieli on sokea ei silmillä tee mitään!

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/?m=1

    Onhan näitä vesa Ilkan artikkeleita tullut vuosien mittaan lähetettyä joka paikkaa 10 000 tuhansia kertoja!

    Harmi että totuus blogin pitäjä lopetti ja ebolakani olivat hyviä! PVL kielto saa vaan lisää tukijoita kansasta ja rupeaa pian kiehumaan koukkunokkaa siellä ulosteissa Jeesuksen sijaan! Mutta aivopesu/kuolleisuus on aivan liian suurta edelleenkin! Tanssii tähtien kanssa valtamedian mukaan kerää edelleen plus miljoona katsojaa SIIS MITÄ VITTUA? Oksettavaa kansaa tai ylipäätään Ihmismassat pääosin, eivät talmud miehet turhaan kutsu heitä STUPID GOYIM!

    (13)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      TUO oli minulle uutinen! En tiennyt, että artikkeleitani on lähetetty eteenpäin. Hienoa! Ja kiitos myös.

      Pyydän muuten vähän anteeksi, että artikkelit, joita tänne nyt aion laittaa, ovat suureksi osaksi vanhoja artikkeleitani, joita olen muokkaillut (on pari uudempaakin tekstiä). Niissä toistuu, myönnän, samoja asioita, mutta ajattelin silti, että asiasta on hyvä saada tietoa eteenpäin. Omaa blogisivustoa minulla ei ole, koska ne alustat uhkaavat poistaa koko blogisivuston, jos kirjoitan jotain, mikä ei heille sovi. En viitsi enää yrittääkään. Nyt laitan tämän:

      Kaiken tuhoava raha- ja pankkijärjestelmämme

      Suomi tuhotaan raha- ja pankkijärjestelmällä, joka täällä nyt on käytössä. Tuhoaminen on täysin tarkoituksellista, takana kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ja sitä palveleva maamme johto.

      Seuraavassa lyhyt kuvaus tästä välineestä, jolla meidät tuhotaan:

      Kuvitellaan, että olet maailman ainoassa pankkitornissa ympärilläsi koko maailma. Sinulla on monopoliasema, koska tornisi on ainoa. Maailma ympärilläsi tarvitsee jotakin ostamisen ja myymisen välinettä, vaihdon välinettä, jotta tavaroiden ja palveluiden ostaminen ja myyminen kävisi kätevämmin kuin pelkkänä vaihtokauppana. Sinä luot sitten paperirahaa tornissasi tätä vaihtoa varten, ja raapustat paperinpaloihin joitakin numeroita osoittamaan niiden arvon.

      Luovutat tätä setelirahaasi ympärilläsi olevalle maailmalle lainana korkoa vastaan. Oletetaan, että olet lainannut ympäröivälle maailmalle 100 000 euroa (tai markkaa tai mitä hyvänsä nimeksi annatkin) 5 %:n korolla. Ympärilläsi olevassa maailmassa on siis rahaa liikenteessä 100 000 euroa. Maailman on kuitenkin maksettava sinulle takaisin tuo 100 000 euroa plus vuosikorko 5 000 euroa (5 %) = 105 000 euroa. Liikenteessä ihmisillä on rahaa yhteensä 100 000 euroa ja takaisin heidän on maksettava 105 000 euroa vuoden päästä (vielä enemmän pitemmän ajan kuluessa). Takaisin on maksettava enemmän kuin liikenteessä on edes rahaa! Enemmän kuin rahaa on olemassakaan! Korkoonhan ei luoda erikseen rahaa, sitä luodaan vain velaksi otettu rahamäärä.

      Koska sinulla on monopoli, ihmiset eivät saa mistään tuota ylimääräistä 5 000 euroa. Maailman sisäiset osto- ja myyntitapahtumat eivät mitenkään vaikuta liikkeellä olevan rahan määrään, eivät myöskään luonnonrikkaudet, ahkera työnteko, omaisuus tms. Raha syntyy vain velkana pankkilainaa otettaessa, ja raha on vain velkaa.

      Näin yksinkertaisesti olet saanut koko maailman orjaksesi, ja sinusta on tullut maailman diktaattori ja omistaja. Voit säädellä aivan kaiken. Ihmiset pystyvät (kokonaisuutena katsoen) maksamaan sinulle tuon korko-osuuden vain ottamalla lisää lainaa sinulta. Myönnät tietenkin lisää lainaa maailmalle, koska maailma velkaantuu sinulle yhä enemmän ja tulee sinusta entistä riippuvaisemmaksi. Tälle uudellekin lainalle on maksettava korkoa, ja niin maailma velkaantuu väkisin sinulle yhä enemmän ja enemmän eikä velkakierrettä ja velkaorjuutta voi estää mitenkään. Maailma tuhoutuu väkisin velkaorjuuteen.

      Myönnät tietenkin lainaa vain vakuuksia vastaan. Näin saat kiinnityksen ihmisten omaisuuteen myöntämäsi lainasumman verran. Koska velkakierre koko ajan väkisin syvenee, saat kiinnitykseesi pian liki koko maailman omaisuuden. Kun velkakupla on kypsä eikä kukaan enää voi ottaa lainaa, järjestelmäsi romahtaa (ja siihen olet pyrkinytkin), jolloin lainojen vakuutena ollut omaisuus siirtyy sinulle, kun ihmiset eivät enää kykene maksamaan lainojaan sinulle takaisin. Kun romahdustila on selvitetty, aloitat taas kierroksen alusta lainaamalla ympärilläsi olevalle maailmalle rahaasi (tyhjiä paperinpalojasi) velaksi. Taas syntyy velkakupla, uusi romahdus, ja rikastut jälleen suunnattomasti vakuuksien verran.

      Voit hallita tilannetta koko ajan. Voit säädellä kaikkia maailman asioita ja tuhota, kenet tahdot. Asetat näet lainoillesi tiukkoja ehtoja: on toimittava niin ja niin, ja voit valita, kenelle lainaat ja kenelle et. Ehdoillasi säätelet koko maailman poliittisia oloja, kansojen sisäistä elintasoa, koulutusta, uskontoa, kulttuuria, tiedonvälitystä, perheitä, jopa aivan yksittäisten ihmisten elämää ja ajattelua.

      Ja mitä enemmän kriisejä luot, sitä enemmän rikastut. Kriisien (esim. sotien) toimenpiteet ja jälleenrakennustyöt vaativat rahaa, ja sinä tietenkin lainaat sitä korkoa vastaan mielihyvin ja rikastut valtavasti. Voit helposti tuhota valtakuntia ja synnyttää valtakuntia, aivan mielesi mukaan. Rahajärjestelmäsi, joka on äärettömän yksinkertainen, mahdollistaa sen jo mekaanisista syistä. Voit tuhota koko maailman automaattisesti, eikä kukaan voi mitenkään estää sitä (paitsi sanoutumalla irti velkarahasysteemistäsi ja ottamalla käyttöön oikean rahan). Pääset maailman herraksi, ja voit luoda maailmanhallituksen. Suosit niitä, joita tahdot, ja teet muista orjiasi kaikissa asioissa.

      Järjestelmäsi ei varsinaisesti ole rahajärjestelmä lainkaan; se on vain velkajärjestelmä, eikä Suomessa siis ole olemassa minkäänlaista oikeaa rahajärjestelmää. Pankit ovat puhtaasti yhteiskunnallisia kontrollilaitoksia, ja se raha, jota ne liikuttelevat edestakaisin, on tyhjiä paperinpaloja vailla mitään todellista arvoa. Pankeissa on maamme todellinen valta, ja meitä hallitaan tyhjillä paperinpaloilla. Ja koska korollinen velkarahasysteemi, jossa korkoon ei lainkaan luoda rahaa, on tuhoamisjärjestelmä, joka tuhoaa sen yhteisön, joka järjestelmää käyttää, pankit ovat joukkotuhokeskuksia, ja poliittiseen motiiviin liittyneinä kansanmurhalaitoksia eli holokaustilaitoksia. Oikean rahan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Se, mitä kutsumme ”rahaksi”, ei ole rahaa lainkaan; se on pelkkää velkaa, siis orjuutus- ja kontrolliväline. Jokaisen rahan joku on ottanut lainaksi pankista.

      Pankit eivät siis lainaa meille mitään todellista, ja siksi ne voivatkin jatkaa lainanantoaan loputtomiin. Ne antavat lainaksi kuvitteellista luottoa (sopimuksenvaraista ostovoimaa), jolle ne perivät korkoa, ja näin ne luovat pyramidihuijauksen (maksettavaa on yhteiskunnassa takaisin pankeille koko ajan enemmän kuin rahaa on olemassakaan, mikä pakottaa jatkuvaan lisälainaamiseen), jolla ne orjuuttavat ja tuhoavat koko maailman. Pankkiirit eivät tuota mitään todellisesti arvokasta; he ainoastaan sitovat kuolemanotteeseensa ihmiset ja kansat.

      Rahajärjestelmämme on siis sodankäynnin väline. Sen avulla meitä vastaan soditaan koko ajan armottomasti, ja sillä maamme ja kansamme on tuhottu. Rahamme on järjestäytyneen rikollisuuden väline, väline, jolla maailman kansat eliminoidaan ja voitetaan, jotta maailma jäisi yksin kansainväliselle mafiaeliitille ja heidän orjilleen.

      (9)(0)
  5. Sairas valkoinen nainen

    https://www.darkmoon.me/2020/on-western-women-and-their-deplorable-ways/

    nd don’t get me wrong, the same can also be said for the white men who go off to Asian countries looking for a traditional woman to bring back home, or a mail order Russian bride.

    To finish, I lay the blame solely on those who openly promote mass immigration into the west and yes, we know (((WHO))) they are, but we also know that women are very much in support of it. All one has to do is look at the images of the European women, holding up their welcome signs to the immigrants. It was, overwhelmingly women. And we’ve also seen the stories of the women, raped and murdered who worked in the immigrant shelter units in those lands.

    When the weak take power, you get police states. When you break up the family unit and promote feminism, you get lots of single women who need to be protected when they get older – again, you get the police state.

    Really, the biggest error the west ever made, other than allowing the Jews to stay, was women’s suffrage. Feminism (Marxism) has obliterated the west.

    (6)(0)
  6. Vesa-Ilkka Laurio

    Tie eroon veloista

    Rahamme on velkaa yksityisille pankkiireille. Meillä ei siis ole rahajärjestelmää lainkaan, on vain velkajärjestelmä, ja koska velanantaja (velkoja) saa kontrollin kaikkeen, meillä on vain kontrolli- ja orjuutusjärjestelmä, jota vain kutsutaan ”rahajärjestelmäksi.” Kyseessä on tietenkin petos ja huijaus, vieläpä pyramidihuijaus. Raha- ja pankkijärjestelmämme on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden yksityinen yritys (siis rikos), ja maamme päättäjät, jotka ovat sitoneet meidät tuohon järjestelmään ja pitävät meidät siinä, ovat maamme historian suurimmat rikolliset, koska rahajärjestelmämme orjuuttaa ja tuhoaa meidät. Meitä tuhoaa kansainvälinen, mahtavien pankkiirisukujen kontrolloima rikollisuus, ja maamme johto palvelee heitä ja on olemassa heidän tähtensä. Koko maa on rikollisissa kourissa.

    Raha tulee siis liikenteeseen vain pankkivelkana. Jokainen liikkeellä oleva kolikko tai seteli on jonkun pankista lainaksi ottama. Pankeilla ei kuitenkaan ole mitään lainaksi annettavaa. Pankeilla ei ole lupaa antaa lainaksi talletustileillä olevia rahoja, eivätkä ne niitä muutenkaan lainaisi, koska niille täytyy maksaa korkoa. Myöskään osakkeenomistajiensa rahoja pankit eivät lainaa; ne toimivat reserveinä keskuspankeissa.

    Kuinka pankit sitten voivat antaa lainaksi rahaa, jos niillä ei ole rahaa? Ne laskevat asiakkaiden allekirjoittamat velkakirjat varallisuudekseen, ja siksi ne yksinkertaisesti muuttavat velkakirjat ”luotoiksi” (siis rahaksi) asiakkaiden tileille vastikkeeksi. Tuon luoton (rahan) ne luovat tyhjästä pelkkänä kirjanpitotoimena, ja myönnetty ”luotto” on kokonaan uutta rahaa, jota ei aikaisemmin ollut olemassa. Pankeilla on rahanluontioikeus. Itse fyysisen rahan (seteleiden) valmistaminen on halpaa, joten ”myöntäessään lainaa” pankki luo rahan käytännössä tyhjästä, vastikkeena vain velkakirja eli lupaus maksaa takaisin.

    Ensiksi kiinnittää huomiota se, että pankit laskevat asiakkaiden velkakirjat varallisuudekseen (velkakirja on varallisuutta, joka voidaan muuttaa rahaksi tai myydä sijoituspankille ja jolla voidaan ostaa valtion velkakirjoja). Pankeille arvometallit, kolikot, setelit, valuutat, shekit, kiinnitysasiakirjat ja asiakkaiden velkakirjat ovat kaikki samaa varallisuutta. Tästä seuraa, että velkakirjat ovat käytännössä asiakkaiden kirjoittamia shekkejä luottojen koko määrille. Itse asiassa asiakkaat siis antavat lainaa pankeille ja pankit ovat lainanottajia (velkakirjat ovat niille ”seteleitä”). Asiakkaat lahjoittavat pankeille velkakirjan muodossa sen varallisuuden, jonka pankki sitten lainaa asiakkaille korkoa vastaan. Asiakkaalle lainattava määrä tulee alun perin asiakkaalta itseltään, ja pankki vain muuntaa velkakirjan rahaksi (joka siis on velkaa) lainaamatta mitään omaansa. Asiakkaat rahoittavat omat lainansa, ja pankki korjaa voitot.

    Raha- ja pankkijärjestelmässämme pankit siis ovat lainanottajia ja asiakkaat lainanantajia. Silti pankit pitävät asiakkaiden niille velkakirjojen muodossa antamaa varallisuutta omanaan, varastavat siis, ja tämä on mahdollista asiakkaiden tietämättömyyden tähden. Sitten pankit muka ”lainaavat” tätä (asiakkaiden pankkiin tuomaa) varallisuutta rahana asiakkaille takaisin, ikään kuin jotain omaansa lainaten. Pankki ei lainaa mitään omaansa, eikä koko prosessi maksa pankille mitään. Pankki ainoastaan ryöstää asiakkaiden työn. Asiakkaat – velkakirjan allekirjoittaessaan – lupaavat tulevan työnsä (rahanhankintansa) lainojensa maksamiseksi. Pankit julkeavat jopa periä korkoa lainatessaan asiakkaille asiakkaiden omaa rahaa! Sitten asiakkaiden täytyy vielä maksaa omat rahansa takaisin pankeille – lahjoittaa ne pankeille (”velathan” on maksettava takaisin)! Näin tapahtuu ryöstö. Pankit varastavat asiakkailta rahaa lainan pääoman ja korkojen verran, ja näin ne ryöstävät asiakkailta työn, omaisuuden ja vapauden – elämän ja toiminnan edellytykset. Hallitus tukee tätä varastamista ja ryöstämistä, kun se määrää tämän kansalaisilta varastetun ja korolliseksi velaksi muutetun pääoman ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi. Koko maan taloudesta tulee ryöstöä, ja kansa vajoaa orjuuteen ja lopulta tuhoutuu.

    Myös valtio on asiakkaana lainaa ottaessaan itse asiassa lainanantaja, ja valtionhan takana ovat veronmaksajat. Valtio luovuttaa varallisuutta velkakirjojen muodossa pankeille, jotka palauttavat sen korollisina velkoina valtiolle eli veronmaksajille. Valtionlainoissa kansa luovuttaa tulevan työnsä pankeille, ja vakuudeksi annetaan kansallisomaisuus ja luonnonvarat. Pankit ainoastaan muuntavat valtion velkakirjat pankkiluotoiksi, eikä prosessista koidu pankeille kustannuksia. Kaiken huipuksi pankit perivät luotoilleen, jotka valtio itse rahoittaa, korkoa! Pankit varastavat kansakunnan työn ja omaisuuden itselleen, eivätkä ainoastaan tulevaa työtä vaan myös menneisyyden työn ja nykyisyyden työn. Kyseessä on karkea rikollisuus.

    Koska valtionlainoissa veronmaksajat ovat velkakirjojen (pankeille ”varallisuutta”) muodossa antaneet lainaa pankeille, valtionvelat ovat todellisuudessa velkoja veronmaksajille. Luotto tulee kansalta, ei pankeilta. Pankkien ja hallituksen tulee maksaa valtionvelka takaisin kansalle. Sama koskee itse asiassa kaikkia velkoja: pankkien on maksettava ne takaisin ”lainanottajille”, jotka todellisuudessa ovat lainanantajia ja luottojensa rahoittajia (pankkien taseissa näkyvätkin velkakirjat vasemmalla ”Varat”-kohdassa varallisuutena, ja oikealla ”Velat”-kohdassa on kirjattuna samansuuruinen summa VELKANA ASIAKKAILLE – tämä pääoma tuli siis alun perin asiakkailta itseltään, ja se tulisi maksaa asiakkaille takaisin). Samalla on kuitenkin sanouduttava irti nykyisestä rikollisesta raha- ja pankkijärjestelmästä ja rahanluomisen oikeus palautettava kansalle (ja sen valitsemille edustajille). Kun saamme oman rahan, joka ei perustu korolliseen velkaan, saavutamme hyvin nopeasti täystyöllisyyden ja kansanterveys paranee ja vauraus kasvaa. Maa voi jälleen toimia oman työn perustalla eikä enää velaksi. On luotava RAHAA, ei korollista velkaa.

    On sanouduttava irti koko rikollisjärjestelmästä: Kansainvälisestä valuuttarahastosta, Maailmanpankista, keskuspankkien keskuspankki BIS:stä ja EKP:stä. Tuo rikollisjärjestelmä ja sen selkärangattomat ja niljakkaat rikolliset ovat aiheuttaneet sotia, nälänhätää, kuolemia, lamakausia, taloudellisia kriisejä ja romahduksia ja jatkuvaa sekasortoa ja epävarmuutta. Rikolliset ovat varastaneet kohta kaiken ja orjuuttaneet ihmiset. Rikollinen pankkieliitti on heitettävä tyrmään. Tuo rikolliseliitti kontrolloi tällä hetkellä (velalla) hallituksia, jotka toimivat yksinomaan sen hyväksi. Eri maiden hallitukset eivät palvele enää kansojaan vaan kansainvälistä rikollisuutta.

    On aivan laillista toimia niin, ettei velkoja makseta enää pankeille takaisin. Velat voidaan poistaa tileistä laillisesti. Kukaan ei ole todellisuudessa mitään velkaa pankeille. Asiakkaat ovat itse rahoittaneet luottonsa. Velat on mitätöitävä, ja niin koko rikollisrakennelma sortuu. On ymmärrettävä, etteivät pankit ole lainanneet omaa rahaansa eivätkä mitään omaansa, joten mitään velkasuhdetta ei ole voinut syntyä.

    Pankeilta voi jokainen esimerkiksi pyytää seuraavia asiakirjoja:

    1) Alkuperäinen lainasopimus allekirjoituksineen. Molempien osapuolten allekirjoittamaa sopimusta ei ole olemassa, koska pankki ei sellaista allekirjoita, ettei joutuisi vastuuseen sitoumuksesta myöntää laina lainaamatta kuitenkaan mitään todellista ja omaansa. Asiakas on pannut likoon velkakirjansa ja omaisuutensa, pankki ei mitään, ja sellainen sopimus on pätemätön. Pankki myös vain muuttaa velkakirjan ”lainan” rahoitukseksi lainaamatta mitään omaansa, ja tällaisenakin sopimukselta putoaa laillinen pohja;

    2) Kopio pankin tilikirjoista, joka osoittaa, että pankki on lainannut jotain omaansa. Tällaista kopiota pankki ei esitä, koska pankki ei ole lainannut omaa rahaansa;

    3) Vahvistus velasta (valaehtoinen todistus tai allekirjoitettu toimitustodistus). Tällaista vahvistusta pankki ei anna, koska se ei ole lainannut mitään omaansa.

    Pankit eivät siis voi näyttää toteen lainoja. Ne eivät ole lainanneet mitään. Siksi ei voi olla ”velkoja”. Ehkä ihmiset voisivat vaatia kiinnityksiä pankkien varoihin ja omaisuuteen saadakseen takaisin heiltä huijatut rahat. Lisäksi pankeilta on vaadittava tuntuvat vahingonkorvaukset.

    Pankkitoiminta on maailman suurinta rikollisuutta. Miksi siis roikkua rikollisessa rahajärjestelmähirressä, kun siitä voi aivan laillisesti irtaantua jättämällä kaikki ns. ”velat” maksamatta?

    (9)(0)
    • Juuri näin

      ”Pankkitoiminta on maailman suurinta rikollisuutta. ”

      Kuinka kauan ihmiskunta vielä sallii pankkimafian orjuuttaa itsensä? Se on ydinkysymys sen tulevaisuutta ajatellen.

      (10)(0)
  7. Benjamin Kivilohkare

    Kiitos Vesa-Ilkka Lauriolle osuvista historiallisista lainauksista juutalaisen finanssivallan paljastamiseksi. Velkaan perustuva juutalaisen Mayer Amschel Rothschildin (1744-1812) luoma rahajärjestelmämme, joka hallitsee planeettaamme, on syöpäkasvi ihmiskunnan ruumiissa. Tässä kerron, mikä on tämän järjestelmän synnyn todellinen syy. Kun 1757 tapahtui henkimaailmassa ns. Viimenen Tuomio, niin ihmisten henkinen vapaus palautui. Tällöin myös pahimmat helvetit pääsivät pinnalle syvistä luolistaan. Tästä alkoi juutalaisuuden nousu planeetallamme, koska juutalaisten helvetit ovat kaikkein voimakkaimmat ja pahimmat, sillä heidän uskontonsa on puhdasta perkeleen palvontaa (Talmud). Saatuaan vallan pankkitoiminnassa he ryhtyivät valloittamaan lehdistöä ja sitten myöhemmin muita tiedotusvälineitä. Nykyisin he yrittävät kiivaasti vallata Internettiä, joka vielä uskaltaa paljastaa heidän kavalia juoniaan. Useita nettisivuja on jo heidän toimestaan lakkautettu. Mutta perkeleen vaikutus juutalaisten kautta näkyy myös politiikassa, tieteissä, taiteissa ja uskonnoissa. Itse asiassa juutalaiset jo hallitsevat tätä planeettaa, vaikka harvat ymmärtävät sen. Holokausti-valheesta on tehty pyhä eli uskonto. Juutalaiset esitetään filmeissä ja televisiosarjoissa sankareina. Kaikki tähtää kohti täydellistä maailman hallintaa. Ydinsota eli kolmas maailmansota on heidän seuraava askel. Tämän vuoksi he ovat kehittäneet USA:sta mahtavan sotilaallisen valtion. Kiina on heidän pahin uhka. Venäjä on edelleenkin juutalaisten vallassa. Kaikki tämä kehitys sai alkunsa yhden juutalaisen toimesta ja tämä juutalainen oli Mayer Amschel Rothschild. Nykyisen pankikijärjestelmän ja juutalaisen mediamonopolin murskaamisen pitäisi olla kristittyjen tärkein kohde, mutta ne ovatkin ryhtyneet perkeleenpalvojiksi ja nuolevat lähes kirjaimellisesti juutalaisten persettä Israel-sympatioillaan.
    Benjamin Kivilohkare
    [email protected]

    (10)(0)
  8. Sauli jopo niinistö

    http://der-stuermer.org/finnisch/Vapaamuurarius-Ideologia.htm

    Valitettavasti kansa laitetaan keskitys leireille! He tietävät että ovat tehneet maanpetoksen ja mitä siitä seuraa! Eivät he halua kuolla vaan se joka häviää tämän taistelun on aivokuollut perus suomalainen goyim!

    (5)(0)
    • White Rabbit

      Juuri näin. Velkakuplasysteemi on tiensä päässä ja ja pankkimafia tietää sen. Nerokkaasti he ovat itse esittämässä talouden resettiä (esim. World Economic Forum), joka tehdään heidän ehdoillaan, heidän hyväkseen ja joka sisältää kaikkien heille epäedullisten velkasuhteiden mitätöinnin. Erityisesti se sisältää sen, että pankit ovat velkaa tallettajille. Kaikki pankkitalletukset nollataan jossakin vaiheessa. Tätä varten ovat CV-19-sulkutilat, joilla estetään väestön mellakointi ja vastareaktiot. Ehkä myös rokote tulee olemaan sellainen, jonka ja 5G-verkon yhteisvaikutuksella väestön hallinta tehostuu seurannan tai jopa suoran bioteknisen käytöskontrollin avulla. Tätä tyrannian kasvattamista on hirveää seurata, kun tietää, mitä on tulossa eikä väestö osoita minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Rikollisten annetaan mellasta vapaasti, niitä jopa rahoitetaan verovaroilla tai valtion velkarahalla. On vaikea sanoa tullaanko valtionvelat mitätöimään.

      (2)(0)
    • White Rabbit

      Juuri näin. Velkakuplasysteemi on tiensä päässä ja ja pankkimafia tietää sen. Nerokkaasti he ovat itse esittämässä talouden resettiä (esim. World Economic Forum), joka tehdään heidän ehdoillaan, heidän hyväkseen ja joka sisältää kaikkien heille epäedullisten velkasuhteiden mitätöinnin. Erityisesti se sisältää sen, että pankit ovat velkaa tallettajille. Kaikki pankkitalletukset nollataan jossakin vaiheessa. Tätä varten ovat CV-19-sulkutilat, joilla estetään väestön mellakointi ja vastareaktiot. Ehkä myös rokote tulee olemaan sellainen, jonka ja 5G-verkon yhteisvaikutuksella väestön hallinta tehostuu seurannan tai jopa suoran bioteknisen käytöskontrollin avulla. Tätä tyrannian kasvattamista on hirveää seurata, kun tietää, mitä on tulossa eikä väestö osoita minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Rikollisten annetaan mellasta vapaasti, niitä jopa rahoitetaan verovaroilla tai valtion velkarahalla. On vaikea sanoa tullaanko valtionvelat mitätöimään.

      (0)(0)
  9. Rupeaa palaset loksahtelee kohdilleen!

    Rupeaa avautumaan maailmalle näiden todellinen syntyperä esim tässä hyvä esimerkki! No ei tullut yllätyksenä varmaan heille jotka tuntevat juutalaisten rottamaiset tavat toimia!

    The Pseudo-Christian Crypto-Jew

    According to Greg T Dixon, a high school friend and informant deeply connected with Freemasonry, Bill Gates is intentionally hiding the fact that he’s a Jew.

    Interestingly, Bill Gates Sr. has a history of performing this underhanded legerdemain. Check out his bio on Wikipedia and notice it mentions that he changed his name from Bill Gates II to Bill Gates Jr. “to avoid the appearance of elitism” (supposedly).

    Dixon said Bill Gates’ mother is also a Jew (Mary Maxwell Gates) and played her part in the Gates family coverup by commissioning an oil painting portrait tinted to make her look more Caucasian than her original Jewish heritage.

    Contrary to the myth ubiquitously propagated by the Jew, Bill Gates did NOT create Windows . . . he simply threw Jewish money at it. The so-called “Microsoft” Operating System was purchased for $100K from two Albions in California, who actually invented it. This slight of hand is revealed in the PBS documentary entitled Triumph Of The Nerds.

    This all-Jewish Microsoft team from 1978 was brought together and organized by mega-wealthy Jews to take total control of all operating system software worldwide. Allowing non-Jews to direct the preferred computer operating system would jeopardize Jewish control over worldwide intellectual properties and by extension, the minds of the masses.

    Bill Gates remains a crypto-Jew because his father recognized that the Jew is simply in control of too many mega-corporations, banks and industries in America and abroad. Revelation of Bill Gates’ true identity would topple the Jewish house of cards once the masses discovered that the Jew owns everything of value in America and white people don’t own shit.

    We need more discussions on the true numbers of Jews in the world. They have been lying for centuries about their identity worldwide.

    I am out of religions and their sham of myths created by the Jew gods. Having one phony player speak out against another phony player is hypocrisy at it’s finest. Of course if you start with the Christian aspect to bring about the revelation of the Jewish “synagogue of satan”, then it all goes like an easy downhill run from there. You then start looking for their deceptions, and they are found in every turn. The Jews are everywhere and they already own everything.

    (1)(0)
  10. Länsi väittää olevansa "vapaa maailma"

    Kun lukee alla olevat artikkelit niin tekee mieli kysyä kuinka kauan muu maailma vielä jaksaa sietää tätä anglo-sionistis-talmudistisen imperiumin itsensä laajentamista koko maailman kattavaksi rahanvallaksi, jossa sadistisesta persoonallisuushäiröstä kärsivä pankkiirimafia ja ’soros-eliitti’ toimii ylimpänä moraalin vartijana ja käskyttäjänä ja joka käsiin kaikki maailman valta keskittyy.

    Onneksi on nähtävissä vastarinnan merkkejä ja etteivät ihmiset ja kansat suinkaan ole valmiita siihen eettiseen ja moraaliseen kohtaloon ja tuhoon mikä heille on siinä kaavailtu.
    Betrayal. Infuriating, Betrayal
    MIKE WHITNEY • SEPTEMBER 23, 2020
    “The belief in a supernatural source of evil is not necessary; men alone are quite capable of every wickedness.” Joseph Conrad
    https://www.unz.com/mwhitney/betrayal-infuriating-betrayal/

    The US Is Using the Guardian to Justify Jailing Assange for Life. Why Is the Paper So Silent?
    JONATHAN COOK • SEPTEMBER 22, 2020
    Julian Assange is not on trial simply for his liberty and his life. He is fighting for the right of every journalist to do hard-hitting investigative journalism without fear of arrest and extradition to the United States. Assange faces 175 years in a US super-max prison on the basis of claims by Donald Trump’s administration that his exposure of US war crimes in Iraq and Afghanistan amounts to “espionage”. … Assange threatened to bring that whole edifice crashing down. That is why the institutions of the Guardian and the New York Times will shed no more tears than Donald Trump and Joe Biden if Assange ends up spending the rest of his life behind bars.
    https://www.unz.com/jcook/the-us-is-using-the-guardian-to-justify-jailing-assange-for-life-why-is-the-paper-so-silent/
    https://www.jonathan-cook.net/2020-09-23/biden-or-trump-will-mean-four-more-years-of-cheerleading-for-israel/

    What Does Rabbinic Judaism Say About What Makes Jews and Gentiles Different?
    MICHAEL HOFFMAN • SEPTEMBER 21, 2020
    According to the Babylonian Talmud, God himself is subservient to the rabbis: “Since God already gave the Torah to the Jewish people on Mt. Sinai we no longer pay attention to heavenly voices. God must submit to the decisions of a majority vote of the rabbis.” (BT Bava Metzia 59b).

    Consequently, the Word of God (Scripture) is subordinate to the traditions of the rabbis. These traditions were previously oral. They were committed to writing, first as the Mishnah, in the early centuries (Tannaitic era), after the crucifixion of Israel’s Messiah. The subsequent portion of the Talmudic canon (the Gemara) produced mainly during the Amoraim era (circa 300-450 A.D.) was written in the Aramaic language.
    The Babylonian Talmud (as distinct from the Jerusalem Talmud which is not authoritative), is the holiest text of the religion of Judaism.
    “Show no Mercy to a non-Jew”

    In the Middle Ages (the Rishonim era), Moses Maimonides devoted twelve years to extracting every decision and law from the Talmud of Babylon, and arranging them into fourteen systematic volumes. The work was completed in 1180 as the Mishneh Torah.
    In the Mishneh Torah, Moses Maimonides taught in “Avodat Kochavim” chapter 10, “Show no mercy to a non-Jew.”
    He gave the following example: “If we see a non-Jew being swept away or drowning in the river, we should not help him. If we see that his life is in danger, we should not save him.”
    “Only Jews are Human”
    The Babylonian Talmud states, “Only Jews are human. Non-Jews are not human.” (Bava Metzia 114b. Also: BT Kerithoth 6b and 58a).
    Weaponizing the Babylonian Talmud’s Racism and Bigotry Toward Non-Jews
    Racist and hateful Talmudic doctrine about non-Jews has been weaponized by the halakhic injunctions of rabbis in “Israel” and the United States, and the expulsion, subjugation and mass murder of Palestinians and the Israeli slaughter of Arabs in Lebanon, can only be fully comprehended within the context of the anti-gentile halakha derived from the Talmud, which was formerly concealed, obscured and denied, and which is increasingly being published in the Hebrew language press, and in the case of the Steinsaltz Talmud, in English.
    https://www.unz.com/article/what-does-rabbinic-judaism-say-about-what-makes-jews-and-gentiles-different/
    ———
    Tribute to Andre Vltchek: “West’s Sadistic Personality Disorder”
    KEVIN BARRETT • SEPTEMBER 23, 2020
    One of the most vibrantly alive people I met, André Vltchek, just died. Though he barely made it past his mid-fifties he got in a lot more living than a hundred average Americans who live to collect their pensions. Allah yarhamhu.

    In honor of this great Truth Jihadi we’re replaying this 2018 interview:

    André Vltchek on West’s sadistic personality disorder (originally broadcast May 2, 2018)
    The West claims to be the “free world”—the global leader in human rights, humanitarianism, and free expression. Globetrotting independent journalist André Vltchek, who joins us from Borneo, isn’t buying it. His latest essay begins:

    Western culture is clearly obsessed with rules, guilt, submissiveness and punishment.

    By now it is clear that the West is the least free society on Earth. In North America and Europe, almost everyone is under constant scrutiny: people are spied on, observed, their personal information is being continually extracted, and the surveillance cameras are used indiscriminately.

    Life is synchronized and managed. There are hardly any surprises.

    One can sleep with whomever he or she wishes (as long as it is done within the ‘allowed protocol’). Homosexuality and bisexuality are allowed. But that is about all; that is how far ‘freedom’ usually stretches.

    Rebellion is not only discouraged, it is fought against, brutally. For the tiniest misdemeanors or errors, people end up behind bars. As a result, the U.S. has more prisoners per capita than any other country on Earth, except the Seychelles.

    ##—Länsi väittää olevansa ”vapaa maailma” – maailmanlaajuinen johtaja ihmisoikeuksien, humanitaarisuuden ja ilmaisun vapauden suhteen. Toimittaja André Vltchek’in mielestä
    Länsimainen kulttuuri on selvästi pakkomielteinen sääntöjen, syyllisyyden, alistuvuuden ja rangaistusten suhteen.

    Länsi on maailman vähiten vapaa yhteiskunta. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa melkein kaikki ovat jatkuvan valvonnan alaisia: ihmisiä vakoillaan, tarkkaillaan, heidän henkilökohtaisia ​​tietojaan kerätään jatkuvasti ja valvontakameroita käytetään erottelematta.

    Elämä on synkronoitu ja hallittu. Tuskin on mitään yllätyksiä.

    Voit maata kenen kanssa tahansa haluat (niin kauan kuin se tapahtuu sallitun protokollan mukaisesti). Homoseksuaalisuus ja biseksuaalisuus ovat sallittuja. Mutta se on kaikki; niin pitkälle ”vapaus” yleensä ulottuu.

    Kapinaa ei vain kannusteta, vaan sitä vastaan ​​taistellaan julmasti. Pienimmistä väärinkäytöksistä tai virheistä ihmiset päätyvät ritilöiden taakse. Tämän seurauksena Yhdysvalloissa on enemmän vankeja asukasta kohden kuin missään muussa maassa maapalloa lukuun ottamatta Seychellejä.

    Andre Vltchek’s latest book is : The Great October Socialist Revolution: Impact on the World and Birth of Internationalism
    Information on his other books and films
    https://www.unz.com/kbarrett/tribute-to-andre-vltchek-wests-sadistic-personality-disorder/

    (1)(0)
    • White Rabbit

      Suomessa käytettiin joskus sanontaa, että ”Suomi on vapaa maa” ja sanonta tuntui jopa uskottavalta. Länsimaat olivat vapaita, kun taas rautaesiripun takaiset kommunistimaat kontrolloivat ankarasti väestöään. Jossain vaiheessa Suomen poliitinen ja eliitti ja älymystö pyrkivät ihan oikeasti lisäämään väestön mahdollisuuksia elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Muistan myös ajan, jolloin Suomessa vallitsi hyvin laaja sananvapaus. Suomessa pystyi sanomaan asioita, mitä ei esim. USA:ssa pidetty suotavana.

      Kaikki tämä on kuitenkin mennyttä ja 911-terrori iskun jälkeinen kehitys kohti suurta avo-vankilaa on ollut meilläkin nopeaa. Myös vapaasti ajatteleva älymystö on poistunut julkisuudesta. Vain punavihreän tai globalististen mantrojen toistelu on sallittua. Vähäisen opposition äänet ovat kontrolloitua. Erityisesti juutalaiskysymyksestä on vaiettava visusti. Jostain syystä mielisairas juutalaisten palvonta sallitaan ja siihen rohkaistaan (esim. helluntaikirkko)

      Länsimaiden vapaus on loppunut ja viime aikaiset tapahtumat erityisesti Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Isossa Britanniassa ovat sinetti tälle. Virkavalta on muuttunut vanginvartijoiksi kaikissa länsimaissa. Ihmiset myös usutetaan toisiaan vastaan raatelemaan toisiaan. Raivo ja turhautuminen kiehuvat valtavan sorron paineessa olevan kansan riveissä, mutta toisaalta samalla lisätään kontrollointia ja vuorossa on eräänlainen kemiallis-elektroninen lobotomia rokotteiden ja 5G-verkon avulla. Myös uudenlaiset digi-valuutat mahdollistavat pitkälle viedyn kontrollin.

      Kansakuntien eri ryhmiä usutetaan toisiaan vastaan, kuten USA:ssa, jossa mustia kiihotetaan niitä valkoisia ryhmiä vastaan, jotka ovat yhtä lailla järjestelmän ikeessä. Siellä, missä eri ryhmiä ei entuudestaan ole, niitä tuotetaan laumoittain ulkomailta. Valkoisten kansojen kotimaat on erityisesti lännessä tärvelty lähes asuinkelvottomiksi ja kaiken yllä kasvaa sadistisen ja mielisairaan eliitin nauru, kun kansoja kiusataan ja niiden avuttomuutta pilkataan.

      (4)(0)
  11. Vesa-Ilkka Laurio

    Suomalaisen työn merkityksestä
    Mistä raha yhteiskuntaa tulee? Se tulee pankista, kun sieltä otetaan rahaa lainaksi. Tästä seuraa, että työnteolla rahan määrää yhteiskunnassa ei voi lisätä. Kun työstä, palveluista jne. maksetaan palkkaa, silloin vain jo olemassa oleva raha siirtyy taskusta toiseen. Jos kukaan ei olisi lainannut pankista rahaa, missään ei olisi rahaa eikä kukaan voisi saada rahapalkkaa.
    Suomalaisten työpanoksella (tai toisaalta vyön kiristämisellä) ei siis ole mitään vaikutusta yhteiskunnassa olevan rahan määrään. Vaikka kaikki suomalaiset uurastaisivat 20 tuntia päivässä hiki hatussa, hukkuisimme silti velkaan ja tuhoutuisimme, sillä raha tulee yhteiskuntaan vain lainana, ottamalla velkaa pankista korkoa vastaan (kyseessä on väkisin velkaannuttava ja tuhoava pyramidihuijaus, koska korkoon ei synny rahaa). Jokainen seteli on jonkun pankista lainaksi ottama. Jos kukaan ei ottaisi lainaa, rahaa ei olisi eikä yhteiskunta pyörisi. Jos joku onnistuu ”rikastumaan” (keräämään rahaa eli yhteiskunnan velkaa, joka kutsutaan ”rahaksi”), hän vain riistää rahat muilta ja pakottaa nämä lisälainaukseen tai ”rikastumaan” kyynärpäätaktiikalla ja siten riistämään muita (rahaa yhteiskunnassa on vain rajallinen määrä, sen verran kuin sitä on otettu lainaksi). Rahajärjestelmämme luo taistelukentän, ja jos velkoja (”rahaa”) aletaan suuremmassa mitassa maksaa takaisin pankkeihin, syntyy lopulta todellinen sota, kun liikkeellä olevan rahan määrä pienenee.

    Palkan saaminen työstä siis riistää samalla muita. Se, että ihmiset ylipäätään saavat vielä palkkaa, johtuu siitä, että pankkiirit, jotka ovat hirvittäviä verenimijöitä, suovat yhteiskuntaan vielä sen verran rahaa, että ihmiset juuri ja juuri pysyvät sen verran hengissä, että heitä voidaan lypsää. Työnteko riistää muita, ja työn tulokset menevät pankkiireille (pankkien ja keskuspankkien osakkeenomistajille). Kansa tekee työtä verenimijöiden hyväksi ”oman elannon hankkimisen” (= tuo ”juuri ja juuri hengissä pitäminen”) varjolla, ja kansamme on täydellisessä orjuudessa.

    Hirvittävällä tavalla on kansa petetty. Mitä enemmän kansa tekee työtä, sitä vilkkaammin velkamylly eli pyramidihuijausrahajärjestelmä pyörii (palkkarahatkin syntyvät vain pankkivelkana) ja sitä nopeammin ja varmemmin kansa hukkuu velkaan ja tuhoutuu.

    (2)(0)
  12. Benjamin Kivilohkare

    Olen todella iloinen, kun saan lukea näin hyviä kirjoituksia planeettaamme hallitsevasta sairaasta rahajärjestelmästä. Se on todella yksi ihmiskunnan pahimmista syöpäkasvaimista. Mutta pitää muistaa, ketkä loivat tämän järjestelmän: juutalaiset. Nykyisin sympatia juutalaisia kohtaan massiivisen holokausti-valehtelun ansiosta on vallannut etenkin kristityiksi itseään luulevat. Juutalaiset, jotka olivat perustellusti halveksittu ihmisryhmä vuosisatoja, ovat nyt niskan päällä ja vievät koko planeetan tuhoon ellei heitä pysäytetä. Velkaan perustuva pankkilaitos on vain yksi perkeleen juoni. Toinen on heidän yritys vallata kaikki tiedotusvälineet. Muita juonia on tuhansia. En ole natsismin kannattaja enkä hyväksyjä, mutta kyllä Hitler yhdessä asiassa oli oikeassa: juutalaiskysymyksessä, mikä on kysymys numero yksi tänäkin päivänä.
    Benjamin Kivilohkare
    [email protected]

    (4)(0)
    • yritys vallata kaikki tiedotusvälineet

      Uusimman ja sionisti-median propagandasta vapaan tiedon mukaan Hitlerin tarkoitus ei suinkaan ollut tuhota juutalaisia vaikka hän heitä vihasikin vaan edistää heidän muuttoaan pois turmelemasta kansallissosialistista Saksaa joka teki pesäeroa Rotsildien (Lontoon kolonnan) pankki valtaan.

      Koska vain n 20% maan juutalaisista oli halukkaita muuttamaan Palestiinaan niin tarvittiin Lontoon ja USAn sionistien apua muuttoliikkeen jouduttamiseksi ja siksi sionisteilla oli tärkeä rooli ns. holokaustissa (juutalaisten vainossa ja työleirien luomisessa) josta nyt on tehty uusi uskonto sionismille Tooran ja Talmudin lisäksi.
      Kun on sanottu että H teki salaista Israelin valtion luomista palvelevaa yhteistyötä sionistien kanssa niin tässä suhteessa se lienee totuus.
      Monet asiat valkenevat vasta jälkikäteen ja totuus pääsee paremmin esiin.

      Linkin artikkeli kuvaa hyvin kuinka aivopestyjä me olemme historian suhteen ja siksi valheiden ja vääryyksien vankeja joita pääosin sionistien hallitsema ja omistama media on meille syöttänyt ja koko ajan syöttää. Kun hallitsee mediaa niin hallitsee ihmisten tajuntaa koska valtaosa ihmisistä liian sokeasti uskoo siihen.
      How Long Was the First Millenium?
      Gunnar Heinsohn’s stratigraphy-based chronology
      THE FIRST MILLENNIUM REVISIONIST • SEPTEMBER 19, 2020
      This is the final installment of a three-part essay advocating a radical revisionism of the first millennium AD. In Part 1 and Part 2, I examined a series of fundamental problems in our standard history of the greater part of the first millennium AD. Here I present what I believe is the best solution to these problems.
      https://www.unz.com/article/how-long-was-the-first-millenium/

      (0)(0)
      • Haavara sopimus

        Ei Hitler mitään salaista yhteistyötä tehnyt sionistien kanssa. Haavara sopimus oli ihan avoin ja julkinen asia jolla lievennettiin boikottitoimia Saksaa vastaan.

        (1)(1)
        • Vaikea sanoa

          Niin, vaikea sanoa mikä on totuus ja mitä kulissien takana tapahtui. Onhan myös näkemyksiä että H olisi ollut jopa sionistien agentti jonka piti tuhota Saksa jotta ’protokollamiesten’ EU-projekti saataisiin alkuun.
          Itse en ole sille vielä lämmennyt vaikka esim. Makow on siitä kirjoittanut ja monet seikat sitäkin tukevat. Nytkin on hänen H:n suhdetta sionismiin ja juutalaisuuteen selvittävä artikkeli tässä linkissä. http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=214241

          (1)(1)
        • Ne näkemykset ovat sionistien agenttien levittämää sontaa.

          (0)(1)
  13. Vesa-Ilkka Laurio

    Rahajärjestelmämme on pyramidihuijaus

    Mistä rahamme tulee liikenteeseen, mistä siis rahamme on peräisin? Se tulee liikenteeseen silloin kun haemme sitä lainaksi pankeista. Muualta rahaa ei tule. Kansainvälisillä pankkiiriliikkeillä on keskuspankkiensa (esim. Euroopan keskuspankin) kautta yksinoikeus laskea liikkeelle seteleitä. Rahajärjestelmämme ei siis ole osa yhteiskuntaamme, vaan se on vieraiden tahojen ylläpitämä järjestelmä, joka on mahtavien pankkiirisukujen (Rothschildit, Lazardit, Lehmanit, Schiffit, Seifit, Warburgit, Loebit jne.) kontrollissa ja omistama. Raha, jota käytämme, on velkaa ulkomaisille yksityisille tahoille.

    Kaikki liikenteessä oleva raha on siis jonkun lainaksi ottamaa. Jos kukaan ei ottaisi lainaa, meillä ei olisi rahaa lainkaan. Ja jos kaikki maksaisivat pankkivelkansa pois yhtaikaa, liikenteeseen ei jäisi yhtään rahaa. Rahamme on velkaa, joka tulee maksaa takaisin pankeille. Saamme taloudessa tarvitsemamme vaihdon välineen lainaamalla sitä kansainvälisiltä pankkiireilta. Meillä ei siis ole omaa vaihdon välinettä omaa talouttamme varten lainkaan.

    Pankkiirit eivät kuitenkaan lainaa meille rahaansa (ostamisen ja myymisen välinettämme) ilmaiseksi vaan maksua vastaan: he perivät lainoilleen koron. Korkoon ei kuitenkaan luoda erikseen rahaa.

    Tämä on huijaus nimeltä pyramidihuijaus. Liikenteessä on rahaa velan verran, mutta takaisin on maksettavaa velka + korko. Takaisin on maksettava enemmän kuin liikenteessä on edes rahaa!

    Ainoa mahdollisuus, maatamme kokonaisuutena katsoen, selvitä koroista on ottaa lisää lainaa. Joku jossakin joutuu aina ottamaan lisää velkaa pankista korkojen maksamista varten, jolloin velan määrä (so. rahan määrä) yhteiskunnassa kasvaa. Ja kun velan määrä jatkuvasti kasvaa, kasvaa myös maksettavien korkojen määrä. Joudutaan automaattisesti velkakierteeseen, joka lopulta – velkakuplan puhjetessa – johtaa talouden romahtamiseen ja lainojen vakuutena olevan kansallisomaisuuden joutumiseen kansainvälisten pankkiirien haltuun. Meidät imetään kuiviin.

    Tämä yhtälö, että liikenteessä on rahaa vain lainattu määrä mutta takaisin on maksettava tuo määrä + korko, on mahdoton. Takaisin maksettavaa on joka hetki enemmän kuin liikenteessä on edes rahaa.

    Tämä rahajärjestelmä tuhoaa meidät, ja tuho on jo pitkällä. Se toimii kokonaan irti varsinaisesta taloudesta, omilla ehdoillaan, ja koko ajan se ryöstää meitä ja lopulta tuhoaa Suomen ja suomalaiset.

    Kansainvälinen järjestäytynyt pankkiirimafia luo rahansa tyhjästä, ilmaiseksi (painatuskustannukset ovat mitättömän pieniä; sitä paitsi suurin osa rahasta, 98%, on vain numeroina tietokoneiden näytöillä). Kun astumme pankkiin, saamme lainan velkakirjaamme (takaisinmaksulupausta) vastaan. Pankkiiri merkitsee vain summan kirjoihinsa ja tilillemme, ja näin upouutta rahaa on syntynyt maailmaan, pelkkänä kirjanpitotoimena (pankit eivät koskaan lainaa talletustileillä olevia varoja, koska se ei ole sallittua ja koska ne joutuvat maksamaan niille korkoa). Raha syntyy tällaisena taikatemppuna, ja tässä on kyseessä laillistettu rahanväärennystoiminta, huijaus, jota käytetään tuossa yllä mainitussa toisessa huijauksessa, pyramidihuijauksessa eli maamme raha- ja pankkijärjestelmässä.

    On karkea rikos, että Suomeen on otettu käyttöön rahajärjestelmä, joka velkaannuttaa ja sitoo automaattisesti koko yhteiskunnan ja lopulta tuhoaa sen. Tämä raha- ja pankkijärjestelmä on yhteiskunnallisten ongelmiemme perussyy, ja se tuhoaa meidät automaattisesti.

    (2)(0)
  14. Vesa-Ilkka Laurio

    Velkaan perustuva rahajärjestelmämme on suoraa orjuutta

    Velkaorjuus, johon velkaan perustuva korollinen rahajärjestelmämme meidät vie, vie meidät jatkuvasti yhtä syvempään orjuuteen kaikissa asioissa, koska rahajärjestelmä on yhteiskunnan toiminnan selkäranka ja suuressa määrin kaiken säätelijä. Velkoja ohjailee asiat Suomessa (muuten ei rahaa eli lainaa saa, ja maa tuhoutuu rahan puutteeseen). Suomi on orja, eikä täällä ole pienintäkään asiaa, joka olisi jollakin tavalla vapaa (näennäisiä ja pinnallisia vapauksia toki on kansan tyynnyttämiseksi ja hämäämiseksi). Meillä ei ole rahajärjestelmää lainkaan, on vain velkajärjestelmä. Automaattisesti velkaan ja velkakierteeseen vievän rahajärjestelmän avulla pankkiirit kontrolloivat jokaista asiaa ja jokaista henkilöä täällä, ja pankit ovat pelkkiä yhteiskunnallisen kontrollin laitoksia.

    Raha- ja pankkijärjestelmämme on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden ydin. Sen avulla voidaan kaataa ja synnyttää kansakuntia. Valtiomme johto ja virkamieskunta sekä Suomen poliittiset puolueet ovat jo vuosikymmeniä palvelleet tätä rikollisuutta ja sen maailmanvaltapyrkimystä, johon sisältyy kansallisvaltioiden alasajo. Valtionjohtomme ja puolueemme ovat siis paitsi itsessään rikollisia myös maanpettureita.

    Joka ikinen asia Suomessa on ahneiden ja häikäilemättömien (nykyisin jopa psykopaattisten) pankkiirien kontrollissa. Joka ikinen henkilö Suomessa on pankkiirien orjuudessa tavalla tai toisella. Jo pitkään päättäjiemme ja puolueidemme pyhä tehtävä on ollut pitää maa ja sen kansalaiset tässä orjuudessa ja vähittäisessä tuhoutumisessa. Puolueemme ovat siis kaikki perustaltaan samanlaisia orjapuolueita. Pieniä eroja korostamalla maahan on saatu useita poliittisia puolueita, ja syy tähän on se, että kun maassa on monta puoluetta, kansa saadaan tappelemaan keskenään ja oikea vihollinen, pankkiirimafia ja sen tuhoisa raha- ja pankkijärjestelmä, unohdetaan.

    Vaaleissakin äänestävät itse asiassa vain pankkiirit, ei kukaan muu. Puolueethan ovat, kuten todettu, pelkkiä pankkiirien haarakonttoreita, ja ehdokasasettelun virallisissa vaaleissa tekevät juuri nuo pankkiirien kontrolloimat puolueet. Kaikki ehdokkaat ovat pankkiirien hyväksymiä ehdokkaita. Kun kansa siis äänestää vaaleissa, se äänestää aina pankkiireja ja omaa tuhoaan. Niinpä äänestäminenkin on orjaäänestämistä ja vieraan mahdin äänestämistä, maanpetos.

    (2)(0)
  15. Vesa-Ilkka Laurio

    On katsottava raha- ja talousongelmien varsinaiseen syyhyn.

    Suomen raha- ja talousongelmien syy ei ole suomalaisissa ihmisissä tai huonosti hoidetussa taloudessa vaan korollisessa velkaan perustuvassa rahajärjestelmässämme, joka on velkoihin väkisin hukuttava pyramidihuijaus ja laillistettua rahanväärennystoimintaa (raha luodaan tyhjästä, yksinkertaisesti kirjaamalla raha eli velka lainanottajan tilille). Kyseinen järjestelmä on ulkomaalaisten vieraiden tahojen omistama yksityinen rikoshanke (maailmanvallan saavuttamiseksi sen avulla).

    Ei ole normaalia, että kaikki ovat velassa pankeille: kaikki maailman maat, kaikki yhteiskuntien tasot ja keskimäärin kaikki ihmiset. Ei voi olla niin, että kaikki hoitaisivat ikiomia asioitaan vahingollisella tavalla ja itsetuhoisesti!

    Ei ole myöskään normaalia, että keskellä kaikkien (kotitalouksien, valtion, kuntien ja yritysten) miljardiluokan velkaantumisia kehutaan, että Suomessa asiat ovat hyvin ja että elämme hyvinvointivaltiossa. Kaikki mainitut tahot ovat näet vaikeassa velkakierteessä ja tosiasiallisessa konkurssitilassa. Maa on täysin mainittujen ulkomaalaisten vieraiden tahojen armoilla, ja se pysyy pystyssä vain jatkuvan lisävelanoton turvin. Suomi on vieraiden tahojen valloittama maa. Ei ole Suomea. On vain aluetta kuninkaana hallitseva pankkiiri, joka osoittaa suosiota täällä oleville ihmisille piirtämällä kynällään heille tyhjästä lainoja. Alueen nukkehallitsijatkin edellyttävät, että täällä olevat ihmiset menevät velkaan, että täällä olisi rahaa. Hyvinvointimme on velkaa ja velanottoa, koska se velka on rahamme, rikkautemme ja vaurautemme. Siitä kansalaiset iloitsevat ja nauttivat hyvinvointivaltion lämpimästä sylistä. Kuningas sallii meidän elää velaksi! Kaikki pitävätkin tärkeänä ja huolehtivat siitä, että kuningas pysyy hyvällä tuulella. Siitä on tullutkin täkäläisen hyvinvoinnin ylläpitämisen jatkuva tunnusmerkki ja velvoitus.

    Kenellekään luonnollisesti ei ole tullut mieleen oman kansallisen raha- ja pankkijärjestelmän luominen, jossa rahoja painettaisiin itse ja levitettäisiin kiertoon korvauksena valtiolle suoritetuista projekteista, palkkana työstä.

    On tuhopolitiikkaa laskea ikiaikaisen heimon olemassaolo sen varaan, että valtio, kunnat, yhteisöt ja kansalaiset menevät velkaan vieraille tahoille, että meillä olisi rahaa.

    On sokeutta pitää velkaa rahana, suoritustilaa hyvinvointina ja orjuutta vapautena.

    (1)(0)
  16. Vesa-Ilkka Laurio

    4.1.2020

    Raha- ja pankkijärjestelmämme on Suomen valtion tuhoamisen peruspilari

    Tämä kirjoitukseni on kommentti Magneettimedian artikkeliin ”Valtion tuhoamisen kolme peruspilaria” (hieman muokattuna).

    Yle uutisoi: ”Pikkukunnan asukas maksaa laskunsa kirjeitse, koska hänellä ei ole nettiä – viime vuosikymmenenä suljettiin lähes 800 pankkikonttoria”,

    https://yle.fi/uutiset/3-11141706

    Uutisessa todetaan:

    ”Pankkien on kuitenkin turvattava peruspankkipalvelujen saatavuus. Peruspankkipalveluja ovat muun muassa käteisen nosto ja talletus, maksutilien avaaminen ja sulkeminen sekä tilisiirrot. – Edellytämme valvojina, että eri ihmisryhmillä on mahdollisuus käyttää pankkipalveluja, vaikka ei olisi mahdollisuutta nettiyhteyteen, Koponen sanoo. Jos palvelut siirtyvät nettiin, pitää pankin tarjota asiakaspalvelua ja neuvontaa myös puhelimessa. Laskuja varten voidaan tarjota esimerkiksi maksupalvelukuoria. – – Pankkineuvonta on siirtynyt kunnan tehtäväksi. – – On myös mahdollista valtuuttaa joku läheinen hoitamaan omia pankkiasioitaan.”

    Maassamme enenevästi häiriköivä pankkitoiminta on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa. Se täytyy hävittää Suomesta. Täällä ei tarvita nykyisiä pankkeja, jotka ovat korollisella velalla operoivia rikollispankkeja, varastamis- ja tuhoamispankkeja. Niiden rahajärjestelmä on korollinen velkajärjestelmä, joten maassa ei ole oikeaa rahajärjestelmää lainkaan, ei myöskään oikeaa rahaa. On vain velkajärjestelmä ja velkaa (jonka tositteita, seteleitä, käytetään tosin rahan tavoin lain määräyksestä).

    Tuon kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden (johdossa suuret yksityiset pankkiiritalot Rothschildien johdolla) ”raha” (setelimme ja kolikkomme) syntyy velkana, ja rahamme on pelkkää velkaa, vieläpä korollista velkaa. Raha syntyy ja tulee kiertoon vain niin, että asiakas (valtio, kunta, järjestö, yritys, yksityiset ihmiset) ottaa lainaa pankista. Pankkiirit yksinkertaisesti kirjaavat lainaamansa summan lainanottajan tilille, ja niin on aivan uutta rahaa tullut kiertoon. Tuon lainaamansa rahan pankit siis luovat tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimenpiteenä, eivätkä pankit koskaan anna lainaksi asiakkaiden talletustileillä olevia rahoja, joille ne joutuvat maksamaan korkoa. Kun pankit luovat rahan tyhjästä, ne harjoittavat rahanväärennystoimintaa. Koska hallintomme (siis kansa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§) on hyväksynyt tuon rahanväärennystoiminnan yhteiskuntamme toiminnan selkärangaksi, se on laillistettua rahanväärennystoimintaa ja yhteiskuntamme toiminta on siten laillistettua rikollisuutta. Kaikki kierrossa oleva rahamme on velkaa pankeille. Kierrossa yhteiskunnassamme on rahaa niin paljon kuin sitä on otettu pankeista lainaksi.

    Koska pankit perivät lainaamalleen tyhjälle (tyhjästä luodulle velalle eli rahalle) korkoa, yhteiskunnassa on aina pankeille takaisin maksettavaa (velka + sen korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (sitä on velan verran). Yhteiskuntaan syntyy siis keskimääräinen pakko ottaa pankeista lisää velkaa entisistä veloista selviämiseksi, ja tuo uusi velkakin on korollista (näin rakentuu pyramidihuijaus). Rahajärjestelmämme johtaa väkisin velkakierteeseen, velkaorjuuteen, yleiseen orjuuteen (tässä tilassa Suomi nyt on) ja lopulta viheliäiseen tuhoutumiseen. Velka on voimakkaampi tuhoamisase kuin mikään armeija. Velka tuhoaa väkisin. Suomen kansa on valinnut yhteiskuntansa toiminnan selkärangaksi korollisen velan ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden.

    Rahajärjestelmämme perustuu siis laillistettuun rahanväärennystoimintaan ja pyramidihuijaukseen. Koska rahamme luodaan tyhjästä, meitä hallitaan ja orjuutetaan pelkällä tyhjällä.

    Koska pankit luovat rahan (velan) tyhjästä, ne eivät lainaa mitään omaansa. Mitään velkasuhdetta ei siis todellisuudessa voi syntyä. Kukaan ei todellisuudessa ole pankeille mitään velkaa. Nykyiset pankit tulee päättäväisesti tuhota Suomesta. Myös kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden ja sen pääaseen, raha- ja pankkijärjestelmän, edustajat tulee eliminoida maasta (joko karkotuksin, vankeustuomioin tai teloitustuomioin sitten kun Jumalan sanan käskyn [Room. 13:4, ”miekka”] mukaisesti kuolemantuomiot on jälleen saatu laillistettua maassa). Hyvin monet maamme arvovaltaisimmista henkilöistä ovat toimineet tuon rikollisen raha- ja pankkijärjestelmän edusmiehinä ja viranhaltijoina.

    Nykyiset pankkimme ovat siis osa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden pankkijärjestelmää. Ne kuuluvat Suomen Pankkiin, joka on nykyisin Euroopan Keskuspankin (EKP) haarakonttori. EKP on Euroopan valtioista ja jopa EU:sta täysin riippumaton, ja se kuuluu kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden ”keskuspankkien keskuspankkiin” BIS:iin (Bank for International Settlements Baselissa Sveitsissä), kuten nykyisin lähes kaikki keskuspankit, myös Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen keskuspankit. BIS on yksityinen kansainvälisen rikollisuuden pankki, ja sen omistavat mahtavat rikollispankkiirit, johdossa siis Rothschildit. Kaikki pankkimme (myös EKP ja Suomen Pankki) ovat siis yksityisen kansainvälisen rikollisuuden pankkeja, tuhoamis- ja ryöstämispankkeja, jotka, koska niiden ”raha” ei ole oikeaa rahaa vaan velkaa, ovat vain yhteiskunnallisen kontrollin ja vallanpidon laitoksia, joissa ei ole todellista rahaa lainkaan. Rahallamme (siis velalla) rikolliset pitävät maatamme ja kansaamme kontrollissa. Kaikki työ, mitä Suomessa tehdään, valuu (velkojen ja korkojen muodossa) kansainvälisen rikollisuuden taskuun. Tehtiinpä siis Suomessa miten uutterasti työtä tahansa, se ei tee maata yhtään vauraammaksi (rahamme ei synny työnteosta vaan velan ottamisesta). Kun palkkioita, korvauksia ja palkkoja maksetaan, silloin olemassa jo oleva raha vain siirtyy taskusta toiseen – uutta rahaa ja vaurautta yhteiskuntaan ei synny. Kun rahaa on jatkuvasti vähän, kaikkialla yhteiskunnassa vallitsee sota rahasta – kansa tappelee keskenään enemmän tai vähemmän näkyvästi. Koska velkamäärä koko ajan väkisin kasvaa (kuten aina käy pyramidihuijauksessa), rahanpuute yhteiskunnassa myös koko ajan kasvaa, ja pian täällä vallitsee melkoinen anarkia (tämä on yksi pankkiireiden tavoitteista ja aseista: kansa tuhoaa itse itsensä).

    Koska rikolliset ovat nyt siirtämässä toimintaansa ”pilveen” (yksityisille palvelimille, joilta ihmisten rahoja voidaan käsitellä ja kontrolloida napin painalluksella) ja elektromagneettisen sairastuttavan ja tappavan säteilyn avulla toimivien laitteiden (esim. älypuhelinten) varaan, niin ihmiset eivät enää voi kontrolloida omia rahojaan eivätkä kohta edes maksaa laskujaan muualla kuin ”pilvessä” (rikollisten käsissä) ja vaarallisen säteilyn alaisuudessa. Kaikki pankkeihin liittyvä on tuhoavaa ja rikollista.

    Oikea raha olisi velkaan perustumaton vaihdon väline, ja sen kontrolli (ja pankit) kuuluisi omalle valtiolle. Raha tulisi liikenteeseen valtion projekteissa, joissa työn tekijät ja yritykset saisivat palkkionsa omana rahanamme (valtio siis loisi oman rahansa) ja niin oikea raha leviäisi koko yhteiskuntaan. Tällaista Suomen ylin johto (siis kansa, jolle valtiovalta kuuluu, perustuslaki 2§) ei ole halunnut. Siitä ei ole haluttu edes keskustella. Kansa tahtoo elää rikollisten korollisella rahalla (siis velalla) jatkuvasta rahanpuutteesta ja tuhoutumisesta välittämättä. Nyt kaikkea maassa hallitsevat ja määräävät kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden instituutiot ja edustajat. Kansaa pidetään sen verran hengissä, että sitä voidaan lypsää.

    Rahanpuutteemme ei siis johdu yli varojen elämisestä vaan velkaperusteisesta korollisesta rahajärjestelmästämme itsestään, jossa pankeille on koko ajan enemmän takaisin maksettavaa kuin rahaa on olemassakaan. Syntyneessä velkakierteessä rahaa ei ole riittävästi missään. Raha- ja pankkijärjestelmämme on kuristusote, hidas kuolema. Yhteiskuntamme rakenne on tuhoutumisen rakenne sekä ytimessään että kaikilla tasoillaan.

    (1)(0)
  17. (3)(0)
  18. Vesa-Ilkka Laurio

    Rahanpuutteen syy

    (Tämä artikkelisarjani on julkaistu kesällä kahdessa paikallislehdessä).

    Miksi rahat loppuvat kaikkialta? Miksi on pakko säästää ja tehdä menoleikkauksia? Vastaus: Rahajärjestelmässämme rahasta itsestään on tehty hinnoiteltua (= korollista) velkaa, vaikka rahan tulisi olla vain ostamisen ja myymisen apuväline. Rahanpuute ja ylivelkaantuminen yhteiskunnassa eivät johdu yli varojen elämisestä tai liiallisesta velanotosta vaan itse rahajärjestelmästä, joka velkaannuttaa väkisin, koska raha tulee liikenteeseen pankkivelkana. Ja koska raha tulee liikenteeseen korollisena pankkivelkana, yhteiskunta joutuu velkakierteeseen väkisin, koska koron vuoksi takaisin maksettavaa on koko ajan enemmän kuin rahaa on olemassakaan (rahaa on lainaksi otettu määrä mutta takaisin on maksettava tuo määrä + korko; syntyy jatkuva lisälainaamisen pakko, mikä tekee rahajärjestelmästämme pyramidihuijauksen). Jos vain säästetään ja leikataan, silloin toimet eivät kohdistu ongelmien syyhyn vaan vain kuristavat hirttonarua yhä tiukemmalle. On luovuttava väkisin velkaannuttavasta rahajärjestelmästä ja luotava tilalle terve, velkaan perustumaton rahajärjestelmä.

    Jos valtio, kunnat, järjestöt ja kotitaloudet eivät ottaisi velkaa, maassa ei olisi rahaa lainkaan. Meidän on mentävä velkaan, että maassa olisi rahaa – näin päättäjämme ovat päättäneet. Meillä ei ole oikeaa rahajärjestelmää lainkaan, on vain velkajärjestelmä, joka luonnollisesti on poliittisen kontrollin ja orjuuttamisen järjestelmä. Pankkimme ovat yhteiskunnallisia kontrollilaitoksia, eivät oikeita pankkeja. Pankkien välityksellä meitä hallitsevat ja kuristavat velka-aseellaan kansainväliset pankkiirit ja heitä palvelevat päättäjämme. Joka hallitsee velkaa (siis rahaa), hallitsee kaikkea.

    Pankeissa ei ole oikeaa rahaa lainkaan; raha, joka niissä pyörii, on jonkun aiemmin jo lainaksi ottamaa ja siis velkaa. Kun asiakas (valtio, kunta tai kuka tahansa) hakee pankista lainaa, pankki luo lainaamansa summan tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena (tässä on kyseessä laillistettu rahanväärennystoiminta), velkakirjaa ja takuita vastaan. Pankki ei koskaan lainaa talletustileillä olevia rahoja vaan luo aina lainaa myöntäessään uutta rahaa, jota ei koskaan aiemmin ole ollut olemassa. Lainan myöntäminen lisää liikkeellä olevan rahan määrää, ja lainan takaisin maksaminen vähentää liikkeellä olevan rahan määrää. Jos kaikki maksaisivat pankkivelkansa pois yhtaikaa, mihinkään ei jäisi rahaa.

    Velkamäärän jatkuvasti kasvaessa yhä suureneva osa väestön tuloista menee lainanhoitokuluihin (ostovoima vähenee) ja yhä suureneva osa tavaroiden ja palveluiden hinnoista koostuu investointivelkojen hoitokuluista (hinnat nousevat), mikä johtaa tuotteiden ylitarjontaan ja pakonomaisiin vientipyrkimyksiin. Rahanpuute leviää kaikille yhteiskunnan tasoille, ja yhteiskunta alkaa kuolla.

    Kansainvälisten pankkiirien pankkijärjestelmä koostuu tavallisista pankeista, keskuspankeista ja keskuspankkien keskuspankista Bank for International Settlements (Baselissa Sveitsissä). Tämä järjestelmä on yksityinen, ei siis osa yhteiskuntaamme. Se pitää itsellään rahanluonnin eli velan avulla hallitsemisen yksinoikeuden (elleivät jotkut valtiot sitten sanoudu irti siitä kokonaan). Maamme tuloverokin on pääasiassa sitä varten, että kansainvälisille pankkiireille saataisiin kansalta kerättyä valtionlainojen lainanhoitokulut – vaikka pankkiirit luovat lainansa tyhjästä, käytännössä ilmaiseksi, eivätkä lainaa mitään omaansa.

    Velatta voitaisiin olla vain olemalla rahatta, mutta silloin yhteiskunta pysähtyisi. On irtaannuttava tuhoisasta rahajärjestelmästä ja luotava oma kansallinen raha- ja pankkijärjestelmä, jossa raha tulee liikenteeseen esim. korvauksena valtiolle suoritetuista töistä ja palveluista. Velkaa ei olisi missään, ja kaikki (myös kunnat) voisivat vaurastua terveesti omalla työllä. Paikallisestikin on mahdollista ottaa käyttöön velaton rahajärjestelmä maksukuponkien tms. muodossa. Niin kauan kuin pysymme nykyisessä raha- ja pankkijärjestelmässämme, kaikki tuhoutuu väkisin.

    Rahanpuutteen syy, osa 2

    Yhteiskuntamme romahtaa, koska meillä ei ole rahajärjestelmää lainkaan, on vain orjuuttava ja tuhoava velkajärjestelmä, jossa raha tulee liikenteeseen pankkivelkana. Rahamme on velkaa, vieläpä se on korollista velkaa, mikä johtaa jatkuvaan lisälainaamisen pakkoon yhteiskunnassa. Joudumme väkisin velkakierteeseen ja velkaorjuuteen, ja lopulta tuhoudumme. Jokainen seteli ja kolikko, joka maassamme on liikenteessä, on jonkun pankista lainaksi ottama ja raksuttaa koko ajan korkoa pankkiireille. Takaisin maksettavaa on koko ajan enemmän kuin rahaa on olemassakaan.

    Nousukausi yhteiskunnassamme tarkoittaa sitä, että kansainväliset pankkiirit ovat suoneet maahan paljon lainaa eli rahaa. Nousukausi on siis voimakkaan velkaantumisen aikaa. Laskukausi tarkoittaa päinvastaista tilannetta.

    Velkarahallaan pankkiirit säätelevät maassamme kaikkea. He voivat tuhota koko yhteiskuntamme muutamassa viikossa lopettamalla lainanannon ja nostamalla korkoja (rahat loppuvat yhteiskunnasta). He voivat palkita ”tottelevaisen” yhteiskunnan loihtimalla tänne nousukauden eli nopean velkaantumisen. Suomalaisilla ei ole käytännössä mitään valtaa omiin asioihinsa.

    Pankkiirien velkarahajärjestelmä on voimakkaampi ase kuin mikään armeija. Pankkiirit voivat tuhota yhteiskuntia ja synnyttää yhteiskuntia mielensä mukaan, pelkästään säätelemällä laina- ja korkohanojaan ja lainaehtojaan. He ovat todellisuudessa ainoa laki Suomessa. Suomi ja sen puolueet ja päättäjät ovat kansainvälisen pankkieliitin omaisuutta. Olemme nyt osa EU:ta, eikä meillä ole omaa rahapolitiikkaa, omaa lainsäädäntövaltaa, omaa riippumatonta tuomioistuinlaitosta eikä omaa ulkopolitiikka (so. itsenäisyyden edellytyksiä) lainkaan. Maahamme on järjestetty monta poliittista puoluetta, jotta kansa saataisiin tappelemaan keskenään ja varsinainen vihollinen – pankkieliitti ja sitä palvelevat päättäjämme – unohtuisi. Lisäksi puolueemme palvelevat yksinomaan pankkimaailmaa, eivät kansaa. Kaikki on päälaellaan.

    Euroopan keskuspankki on EU:sta ja sen jäsenvaltioista täysin riippumaton, ja Suomen Pankki on osa EKP:ta. EKP on pankkiirien yksityinen pankki, eikä siellä ole Suomella tai suomalaisilla mitään sananvaltaa. Rahajärjestelmämme on aggressio maatamme ja kansaamme vastaan, ja siitä tulee sanoutua irti, ettemme tuhoutuisi.

    Pankkivelat voidaan kuitenkin mitätöidä, koska mitään pankkivelkoja ei todellisuudessa ole olemassa. Pankkiirit eivät näet lainaa mitään omaansa, he luovat lainarahansa tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena. Tällöin ei voi syntyä oikeudellista velkasuhdetta. Oikeudessa onkin mahdollista saada pankkivelat mitätöityä, koska pankit eivät kykene esittämään a) lainasopimusta, jossa on molempien osapuolten allekirjoitukset (pankki ei sellaista allekirjoita, koska se ei ole lainannut mitään omaansa eikä se halua joutua vastuuseen väärästä sitoumuksesta), b) otetta pankin tilikirjoista, joka osoittaisi, että pankki on lainannut jotain omaansa, c) valaehtoisena todistuksena tai allekirjoitettuna toimitustodistuksena annettua vahvistusta velasta. Pankit siis eivät voi näyttää toteen lainoja.

    Todellisuus onkin satua ihmeellisempi. Asiakkaat rahoittavat itse omat lainansa! Pankit laskevat asiakkaiden velkakirjat varallisuudekseen, joka voidaan muuttaa rahaksi tai myydä sijoituspankeille tai jolla voidaan ostaa valtion velkakirjoja. Asiakkaiden velkakirjat ovat todellisuudessa shekkejä luottojen koko määrille. Asiakkaat ovatkin lainanantajia, ja sitten he lainaavat pankeilta takaisin oman rahoituksensa korkoa vastaan (takaisin pankeille on kuitenkin maksettava niin velan määrä kuin korot; pankit laskevat rahat omikseen). Tällainen puliveivaus on mahdollista, koska pankkiirit ovat hankkineet itselleen rahanluonnin (laillisen rahanväärennystoiminnan) yksinoikeuden.

    Rahanpuutteen syy, osa 3

    Osissa 1 ja 2 yhteiskunnan rahanpuutteen aiheuttajiksi todettiin toisaalta velkaan perustuvan rahajärjestelmämme luonteeseen kuuluva automaattinen velkaantumiskierre, jossa lainanhoitokulut kasvavat (keskimäärin) jatkuvasti, ja toisaalta pankkiirien päätökset rajoittaa lainanantoa eli rahansaantia. Velkaan perustuva korollinen rahajärjestelmämme jo lähtökohtaisesti määrittää yhteiskuntaamme korjaamattoman rahanpuutteen, koska koko ajan pankeille on takaisin maksettavaa enemmän (= lainattu määrä + korot) kuin rahaa on olemassakaan (= lainattu määrä).

    Mutta eikö työnteko tuo maahan rahaa ja vaurautta? Ei tuo, sillä raha ei tule liikenteeseen palkkiona työstä. Raha tulee liikenteeseen vain ottamalla sitä lainaksi pankeista. Raha, jolla palkat yhteiskunnassa maksetaan, on jonkun pankeista jo aiemmin lainaksi ottamaa; se on jo valmiiksi liikenteessä.

    Teemmepä miten paljon tai miten vähän työtä tahansa, sillä ei ole mitään vaikutusta liikenteessä olevan rahan määrään. Yhteiskuntamme ei vaurastu työtä tekemällä eikä köyhdy jättämällä työt tekemättä. Yhteiskuntamme vaurastuu eli saa rahaa vain velkaantumalla ja köyhtyy eli joutuu rahanpuutteeseen vain velkaantumisen vähentyessä. Maamme on rakennettu velalle, ja hyvinvointimme on todellisuudessa voimakasta velkaantumista.

    Myöskään luonnonvarat eivät vaikuta millään tavalla liikenteessä olevan rahan määrään. Maan sisäiset osto- ja myyntitapahtumat eivät vaikuta rahan kokonaismäärään. Vienti tietenkin voi jossakin määrin tuoda maahan rahaa, mutta tämä kumoutuu siihen, että muut maat vastaavasti pyrkivät tuomaan maahamme omia tuotteitaan. Keskellä valtavia luonnonrikkauksia voi olla suuri köyhyys.

    Koska raha- ja pankkijärjestelmämme luonnetta ei tunneta, on jouduttu niin suureen erehdykseen, että velkaantumistamme pidetään hyvinvointina, orjuuttamme vapautena, riippuvuuttamme itsenäisyytenä, pankkiiridiktatuuriamme demokratiana ja kuolemanvaaraamme rauhan ja turvallisuuden tilana. Tällainen erehdys ja massiivinen väärinkäsitys todellisuudesta suuresti vaikeuttaa oikeaan käsitykseen pääsemistä rahanpuutteen todellisesta syystä.

    On ymmärrettävä, että rahamme on korollista velkaa pankkiireille. Velalle rakennettu ei kestä vaan romahtaa.

    Velkaan perustuva rahajärjestelmämme johtaa väkisin rahanpuutteeseen, joka kuristaa taloutemme kuoliaaksi. Mitään hyvää ei voi tapahtua taloudessamme ja yhteiskunnassamme niin kauan kuin pysymme nykyisessä raha- ja pankkijärjestelmässämme. Menoleikkaukset ja rakennemuutokset eivät ole mikään ratkaisu rahanpuuteongelmaan, sillä ne eivät lisää rahan määrää yhteiskunnassa. Rahanpuuteongelman poistaa vain irtisanoutuminen nykyisestä raha- ja pankkijärjestelmästä ja oman terveen rahajärjestelmän luominen, ja siihen tulisi keskittyä.

    Kun päättäjämme julistavat meille syyttäen, että velkaantumisemme ja talousongelmamme johtuvat huonosta taloudenpidostamme ja yli varojen elämisestämme, he puhuvat muunneltua totuutta ja harhauttavat meitä, mikä osoittaa heidät pankkiirien palvelijoiksi. He jättävät meidät heitteille, pankkiirien kynsiin.

    Päättäjiemme vaatimat menoleikkaukset ovat vain velkarahajärjestelmämme aiheuttaman tuhon aktiivista kiihdyttämistä omin voimin, omatoimista hirttäytymistä. Yhteiskunta ei koskaan pysty maksamaan velkojaan pois, koska rahajärjestelmämme on velkaantumista ja koska korkojen vuoksi koko ajan maksettavaa on enemmän kuin rahaa on olemassakaan. Olemme tuomitut velkaorjuuteen, josta seuraa orjuus kaikissa asioissa. Koko yhteiskuntarakennelmamme nykyisin palvelee maailmanhallintaan (kansallisvaltiot tuhotaan) pyrkivien pankkiirien etua. Enenevästi suomalaiset ovat menettäneet kontrollin omaan elämäänsä. Kaikkialla on umpikujia. Moraali alkaa romahtaa. Suomi on kuolemanvaarassa.

    Yhdysvaltojen presidentti John Adams on todennut: ”On olemassa kaksi tapaa vallata ja orjuuttaa jokin kansa, toinen on miekka, toinen on velka.”

    Rahanpuutteen syy, osa 4

    Aiemmissa osissa on kuvattu rahajärjestelmämme mekaniikkaa ja rahanpuutteen luomista sekä työnteon ja luonnonvarojen merkityksettömyyttä vaurautemme kannalta (vaurautemme on velkaa).

    Raha- ja pankkijärjestelmäänsä pankkiirit käyttävät lypsämisliikkein: ensin kansaa lihotetaan runsaalla lainanannolla (rahalla), sitten se lypsetään kuiviin lainanantoa (rahansaantia) rajoittamalla.

    Nousukauden eli runsaan velkaantumisen aikana kansakunta allekirjoittaa suuren määrän velkakirjoja, joissa on määritelty lainojen vakuudet. Kun sitten velkarahajärjestelmä yhä enemmän johtaa velkakierteeseen ja rahanpuutteeseen, alkaa esiintyä maksukyvyttömyyttä. Silloin pankkiirit siirtävät kansakunnan laskukauden eli rajoitetun velkaantumisen aikaan, jolloin lainojen takaisinmaksu vaikeutuu ja suuri osa maksamattomiksi jäävien lainojen vakuuksista joutuu pankkiirien (ei pankkien, vaan pankkien osakkeenomistajien) haltuun. Juuri tähän pankkiirit pyrkivät. Nousu- ja laskukaudet ovat aina pankkiirien tarkoin suunnittelemia, ja niiden tarkoituksena on tyhjentää kansakunta varallisuudesta, orjuuttaa se ja tuhota se pankkiirien maailmanvaltion hyväksi. Syklejä toistetaan jatkuvasti. Kansaa pidetään koko ajan vain sen verran hengissä, että sitä voidaan lypsää.

    Pankkiirit hallitsevat tilannetta koko ajan. He päättävät, kenelle lainataan ja kenelle ei. He päättävät, tuhotaanko yhteiskunta vai ei (lopettamalla lainananto kokonaan). Heidän kontrollissaan on kaikki: politiikka, puolueet, hallitus, elintaso, tiedotus, kulttuuri, oikeuslaitos, koululaitos jne., eikä mitään tärkeää tapahdu heidän tietämättään.

    Velkarahajärjestelmä suistaa sitä käyttävät maat taloussotaan, kun ostovoiman heikkeneminen ja hintojen nousu pakottavat ne vientipyrkimyksiin ylijäämätavaroista selviämiseksi ja rahan saamiseksi muista maista (velan jäädessä näihin maihin). Jotkut selviävät vientimaiksi, jotkut jäävät tuontimaiksi.

    Tuontimaat menettävät nopeasti maksukykynsä. Pankkiireilla on kuitenkin lääke tähän. Vuonna 1945 he loivat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n (samalla Maailmanpankin), ja IMF:n tarkoituksena on rientää velkaan hukkuvien maiden avuksi. Sen apu on lisävelan myöntämistä niille (so. niiden tuhoon syöksemistä), päämääränä tilapäisesti pitää ne pinnalla, että ne voisivat pitempään ottaa vastaan tuotteita vientimaista ja maksaa niille, mutta sitten ne tuhoutuvat.

    Tällä tavalla maita ja mantereita surutta tuhotaan (näin ovat syntyneet kehitysmaat, ns. kolmas maailma). Maailmanpankin ja IMF:n tarkoituksena on sitoa koko maailma velkavankeuteen auttamisen verukkeella. Maailmanpankki luo velkataakkoja ja IMF rientää avuksi.

    Maailmanpankin lainaehdot määräävät, millaista politiikkaa, kulttuuria ja taloutta lainaa saavassa maassa saa harjoittaa (kyseessä orjuutus). IMF:n lainaehtojen määräyksiä ovat terveydenhuolto-, koulutus- ja eläkemenoihin kohdistuvat leikkaukset, tullimuurien poistaminen, yksityistäminen ja viennin suosiminen (säästöillä ja vientituloilla maksetaan IMF:lle lainanhoitokulut). Pankkiirien toiminta on häikäilemätöntä ja moraalitonta, ja he hakevat yksinomaan omaa etuaan.

    Pankkiirit hyötyvät erityisesti sodista ja katastrofeista, joissa he rikastuvat myöntämillään lainoilla. Sodissa he usein rahoittavat molempia osapuolia ja kykenevät määrittämään voittajan. Kaikki suuret sodat viime vuosisatojen aikoina ovat olleet pankkiirien synnyttämiä.

    Velkarahajärjestelmämme voi aiheuttaa vain pahaa: rahanpuutetta, umpikujaa, talouden kuristumista, orjuutta, nälkää, korkeita veroja, työttömyyttä, moraalin turmeltumista, kuolemaa, sotia, rikollisuutta, taistelua rahasta – kaiken tuhoutumista.

    Luonnottomat kuntaliitokset ja niiden luomat perverssit kuntahirviöt ovat myös yksi seuraus. Luonnolliset kunnat voivat velkarahan puristuksessa säilyä vain niin, että ne luovat virallisen rahan rinnalle oman paikallisen velkaan perustumattoman rahan, jolloin velkaantuminen hidastuu tai peräti loppuu.

    Onkin selvää, että kaikkien päättäjiemme on tunnettava raha- ja pankkijärjestelmämme, koska se on yhteiskunnan toiminnan selkäranka.

    Rahanpuutteen syy, osa 5

    Tämän kirjoitussarjani viimeisen osan pyhitän sitaateille. Ne tuovat esiin totuuden raha- ja pankkijärjestelmästämme, joka on rahanpuutteemme ja yhteiskunnallisten ongelmiemme todellinen syy.

    ”Nykyinen pankkijärjestelmä valmistaa rahaa tyhjästä. Tämä prosessi on ehkä kaikkein uskomattomin silmänkääntötemppu, joka koskaan on keksitty. Pankkitoiminta on siinnyt vääryydessä ja syntynyt synnissä. Pankkiirit omistavat maailman; ota se heiltä pois mutta jätä heille valta luoda luottoa ja yhdellä kynänvedolla he luovat tarpeeksi rahaa ostaa se takaisin. – – Jos tahdotte olla pankkiirien orjia ja maksaa oman orjuutenne kustannukset, antakaa pankkien luoda rahaa” (Englannin pankin johtaja Josiah Stamp v. 1937).

    ”Rahajärjestelmämme on julma huijaus, koska järjestelmässä ei todellisuudessa ole lainkaan ’oikeaa’ rahaa, ainoastaan velkoja pankkiireille rahoista, jotka he ovat luoneet kirjanpitotoimena – – koska hallitukset ovat antaneet heille luvan tehdä niin” (prof. Henry Liu).

    ”Kun pankki myöntää lainan, se yksinkertaisesti lisää lainan määrän lainanottajan talletustilille. Rahaa ei oteta kenenkään toisen talletuksista; sitä ei kukaan ole sitä ennen maksanut pankille. Se on uutta rahaa, jonka pankki luo lainanottajan käyttöön” (USA:n rahaministeri Robert B. Anderson 1959).

    ”Rahajärjestelmämme takaa sen, että velan täytyy kasvaa riippumatta siitä, mitä ihmiset, liikemiehet tai hallitus tekevät tai jättävät tekemättä tai pitävätkö he budjettinsa tasapainossa tai eivät” (Richard Walbaum: ”The Poverty Trap”).

    ”Rahakapitalismin vaikuttajilla oli toinen kauaskantoinen päämäärä, ei enempää eikä vähempää kuin luoda maailmaan yksityisissä käsissä oleva rahallisen kontrollin järjestelmä, joka kykenee hallitsemaan jokaisen maan poliittista järjestelmää ja koko maailman taloutta” (Carrol Quigley: ”Tragedy and Hope”, s. 324).

    ”Jos amerikkalaiset koskaan sallivat pankkien kontrolloida heidän rahansa liikkeelle laskemista, ensin inflaation avulla (lainahanat avataan), sitten deflaation avulla (lainahanoja kiristetään), pankit ja korporaatiot, jotka kasvavat heidän ympärilleen, tulevat viemään ihmisiltä kaiken omaisuuden, niin että lopulta heidän lapsensa havaitsevat olevansa kodittomia mantereella, jonka heidän isänsä valtasivat. – – Uskon vilpittömästi, että pankkilaitokset, joilla on oikeus laskea liikkeelle rahaa, ovat vaarallisempia kuin armeijat” (USA:n presidentti Thomas Jefferson).

    ”Olemme täysin riippuvaisia liikepankeista. Jonkun on lainattava jokainen dollari, joka meillä on liikenteessä, käteisenä tai luottona. Jos pankit luovat runsaasti synteettistä rahaa, olemme vauraita, jos eivät, näemme nälkää. Olemme täysin ilman pysyvää rahajärjestelmää. Kun asiasta saa täyden kuvan, toivottoman tilanteemme traaginen mielettömyys on miltei mahdoton uskoa, mutta siinä se on. Se on kaikkein tärkein asia, jota älykkäät ihmiset voivat tutkia ja pohtia. Se on niin tärkeä, että nykyinen sivilisaatiomme saattaa luhistua, ellei sitä ymmärretä laajalti ja ellei puutoksia korjata pian” (USA:n keskuspankki FED Atlantan luottopäällikkö Robert H. Hemphill v. 1934).

    ”Antakaa minun painaa ja kontrolloida kansakunnan rahaa ja minä en välitä, kuka sen lait kirjoittaa” (pankkiiri Meyer Rotschild v. 1790).

    ”Rothschildit voivat aloittaa ja estää sotia. Heidän sanansa voi luoda ja hajottaa valtakuntia” (Chigaco Evening American 3.12.1923; Rothschildit ovat johtava pankkiiridynastia).

    ”Rahan kohtalo on ja tulee aina olemaan kansan kohtalo” (finanssiasiantuntija tri Franz Pick).

    ”Jos ihmiset ymmärtäisivät raha- ja pankkijärjestelmämme huutavan epäoikeudenmukaisuuden, syntyisi vallankumous ennen seuraavaa päivää” (USA:n presidentti Andrew Jackson).

    ”Mikään ei ole vaarallisempaa eliitin vallalle kuin se, että kansa oivaltaa ja ymmärtää rahavarojen yksityisen kontrollin” (brittiekonomisti Anthony Sutton).

    (2)(0)
  19. Vesa-Ilkka Laurio

    Maailmaa hallitaan tyhjällä, ja se tuhotaan tyhjällä

    Koska pankit luovat rahan (eli velan) tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena (summa yksinkertaisesti vain kirjataan lainanottajan tilille, eikä sitä oteta mistään jo olemassa olevasta rahasta vaan tuo kirjaus on aivan uuden rahan luomista tyhjästä, vain kirjoittamalla se tilille), kyseessä on laillistettu rahanväärennystoiminta. Koska tyhjästä luodulle rahalle (eli velalle) peritään korkoa (johon ei erikseen luoda rahaa), syntyy pyramidihuijaus: yhteiskunnassa on aina pankeille takaisin maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassa (velka), ja siksi aina jonkun jossakin on otettava lisää velkaa entisistä veloista selviämiseksi. Tuo uusi velkakin on korollista, ja niin yhteiskuntaan kehittyy väkisin velkakierre, velkaorjuus ja lopulta tuhoutuminen. Kuten eräs USA:n muinainen presidentti sanoi, velka on voimakkaampi ase kuin mikään armeija. Se tuhoaa vuorenvarmasti.

    Pankit eivät siis koskaan lainaa mitään omaansa. Ne luovat rahansa tyhjästä myöntäessään lainoja. Koska pankit eivät lainaa mitään omaansa, kukaan ei todellisuudessa ole pankeille mitään velkaa. Suomen valtio, kunnat, yritykset ja kotitaloudet eivät ole pankeille mitään velkaa.

    Koska pankit luovat orjuuttavat rahansa eli lainansa tyhjästä, meitä hallitaan ja meidät orjuutetaan pelkällä tyhjällä.

    Suomi, Eurooppa ja maailma tuhotaan pelkällä tyhjällä, ei-millään. Päättäjämme (puolueet, eduskunta, hallitus, presidentti ja vastuulliset virkamiehet) tietävät sen kulisseissa, verhojen takana.

    (1)(0)
  20. Vesa-Ilkka Laurio

    Suomen lohduton taivallus

    Suomen asioista vastaa kansa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Nykyisin on ilmeistä, että Suomi on tuhoutumassa. Siinä siis kansalla työsarkaa. Kansa yksin on vastuussa.

    Suomea on viemässä tuhoon maassamme käyttöön otettu kansainvälisten yksityisten pankkiirien velkarahajärjestelmä, joka vie väkisin velanottoon (se velka on maamme raha!) ja korkojen perimisen vuoksi velkakierteeseen, velkaorjuuteen ja tuhoutumiseen. Maa on velkojien armoilla ja käytännössä heidän omistuksessaan. Suomen ja sen poliittisten puolueiden politiikasta on tullut yksinomaan kyseisten ulkomaalaisten pankkiirien hankkeiden toteuttamista. Maassa ei ole, eikä voi olla, omaa politiikkaa. Puolueet ovat pankkiirien paikallisia haarakonttoreita. Suomi siis menee tuhoon, koska tuo pankkiirien rahajärjestelmä vie tuhoon.

    Raha- ja pankkijärjestelmämme on joukkotuhoväline. Siinä raha tulee kiertoon pankista lainaa ottamalla, joten rahamme on velkaa yksityisille pankkiireille. Koron vuoksi pankeille takaisin maksettavaa on yhteiskunnassa koko ajan enemmän kuin rahaa on olemassakaan, ja siksi aina jonkun jossakin on otettava lisää velkaa entisistä veloista selviämiseksi (korkoonhan ei erikseen luoda rahaa). Tämä uusikin velka on korollista, joten velkataakka koko ajan kasvaa kasvamistaan väkisin (ja sitä on mahdoton maksaa takaisin) ja yhteiskunta joutuu velkakierteeseen väkisin, järjestelmästä itsestään johtuen.

    Pankkiirit voivat luoda rahaa eli velkaa tyhjästä nykyisin rajattomasti (rahaa ei ole sidottu enää mihinkään standardiin, ja varantovaatimuksia voidaan kiertää esimerkiksi myymällä velkakirjoja sijoittajille, esim. eläkeyhtiöille).

    Väkisin velkaan, orjuuteen ja tuhoon vievä rahajärjestelmä on puhdasta rikollisuutta. Siitä on kiireesti hankkiuduttava eroon, ja vastuussa tässä asiassa on perustuslain määräyksellä Suomen kansa.

    Voiko pankkiirien toiminnasta tehdä lopun? Heidän valtansa voi vaikuttaa suurelta, sillä he olivat maailmansotien varsinaisia voittajia (ja järjestäjiä). He olivat velkarahallaan sitoneet orjuuteensa kaikki voittajavaltiot, Englannin, Ranskan, USA:n (tämän v. 1913) ja Neuvostoliiton (jo itsessään pankkiirien rahoittaman vallankumouksen luomus vuodelta 1917). Ei siis ihme, että toisen maailmansodan jälkeen pankkiirien valtaa ja heidän raha- ja pankkijärjestelmäänsä on pidetty ”luonnollisena asiain tilana”, vaikka molemmat ovat luonnottomia ja tuhoisia. Pankkiirien valta perustuu kuitenkin vain heidän velkarahajärjestelmäänsä, ja siitä voidaan sanoutua irti.

    Suomessakin pankkiirien velkarahajärjestelmää on pidetty luonnollisena asiana, eikä kansa ole vaatinut siitä irtautumista. Velkaraha on pakottanut kaikki puolueet yksityisten pankkiirien orjuuteen ja yhdenmukaistanut ne yhtenäisiksi orjaryhmiksi. Samanlaisuudesta huolimatta puolueita on kuitenkin useita, koska niiden avulla kansa saadaan tappelemaan keskenään ja varsinainen vihollinen unohtuu. Mikään puolue Suomessa ei aja tuhoisasta rahajärjestelmästä luopumista, vaan ne kaikki elävät siitä. Äänestäessään yleisissä vaaleissa kansa siis äänestää aina omaa tuhoaan; ehdokkaatkin ovat puolueiden, eivät kansan, asettamia. Puolueitamme myös ylläpidetään kansan verovaroilla, puoluetuella.

    Kansan, maamme valtiaan, olisi syytä hankkiutua eroon velkarahajärjestelmästä. Tilalle on saatava työhön perustuva kansallinen oma rahajärjestelmä. Valtionvelat voidaan maksaa omalla uudella rahalla tai julistamalla velkakirjat laillisiksi maksuvälineiksi (tosin mitään velkoja käytännössä ei ole olemassakaan, koska pankit eivät koskaan lainaa mitään omaansa eikä velkasuhdetta niin ollen voi syntyä; ne luovat lainaamansa rahat tyhjästä, mikä on laillistettua rahanväärennystoimintaa).

    (1)(0)
  21. Vesa-Ilkka Laurio

    Kansa rikollisten hirtettävänä

    Seuraava teksti on kommenttini ”Tuotanto ei luo talouteen tuotannon arvoa vastaavaa tuloa” -nimiseen artikkeliin yhdeksän vuotta sitten. Artikkelissa puhuttiin mm. bruttokansantuotteen luonteesta.

    Kansainvälisten yksityisten pankkiirien hallitsema rahajärjestelmämme (raha on korollista pankkivelkaa, mikä tekee järjestelmästä pyramidihuijauksen) toimii kokonaan irti taloudesta; se ainoastaan velkaannuttaa ja sitoo talouden – estää sitä ja lopulta tuhoaa sen. Niin kauan kuin olemme nykyisessä rahajärjestelmässä, mitään hyvää ei voi tapahtua taloudessa ja yhteiskunnan toiminnassa; voimme vain hukkua yhä syvemmälle orjuuteen ja tuhoutua, teimmepä mitä teimme (ainoa pelastus on ko. rahajärjestelmästä irtaantuminen).

    Artikkelissa puhutaan bruttokansantuotteesta (BKT), jota sitäkin mitataan rahassa, ei hien määrässä tai tuotannossa (itse työ ei vaikuta BKT:hen mitään; vaikutus tulee vasta rahan liikkumisesta: palkanmaksuista, myynneistä jne.). BKT on siis kansantalouden tilinpitoa rahassa. Raha taas tulee liikenteeseen pankista korollisena velkana (ei palkkana tuotannosta). Raha ei siis kuvaa tuotantoa vaan velanottoa (yhteiskuntamme pyörii velalla, ei työllä). Kun meillä on paljon velkaa, meillä on paljon rahaa ja korkea BKT, ja kun meillä on vähän velkaa, meillä on vähän rahaa ja alhainen BKT, olipa tuotanto (työ) miten suurta tai pientä hyvänsä.

    Velkoja ei voi maksaa työnteolla, tuotannolla, leikkauksilla tai yksityistämisellä, koska työnteko, tuotanto, leikkaukset ja yksityistäminen eivät mitenkään lisää liikkeellä olevan rahan määrää. Raha on velkaa ja syntyy vain velkana. Rahajärjestelmä pakottaa jatkuvaan lisävelkaantumiseen, tehtiinpä yhteiskunnassa mitä hyvänsä. Rahaa luodaan vain velan nimellisarvon verran pankista lainaa otettaessa, eikä korkoon luoda erikseen rahaa. Takaisinmaksuun rahat eivät siis riitä. Tämä pakottaa (kokonaisuutena katsoen) jatkuvaan lisälainaamiseen ja automaattiseen velkakierteeseen, eikä sitä ole mahdollista mitenkään estää.

    Tuotanto (työnteko) ei mitenkään vaikuta velan (rahan) määrään yhteiskunnassa, ja menoleikkauksilla (vyön kiristämisellä) velkaantumista voidaan vain hiven hidastaa (lisävelkaantuminenhan johtuu rahajärjestelmän pakottavasta pyramidihuijausluonteesta itsestään omaan tahtiinsa, ei niinkään ”tuhlaamisestamme”- täytyyhän yhteiskunnan pyöriä, ja ilman rahaa [velkaa] yhteiskunta pysähtyy). Kun meiltä vaaditaan vyön kiristämistä, menoleikkauksia ja yksityistämistä valtionvelkojen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi, meitä huijataan: velkaan kuristumista ei voi hillitä uusilla kuristamisilla. Veloista on mahdollista päästä vain irtaantumalla väkisin velkaannuttavasta yksityisestä rahajärjestelmästä (rahajärjestelmämme ei ole osa yhteiskuntaamme; se on yksityinen kansainvälinen rikoshanke).

    Rahajärjestelmämme on todella tulivoimainen tuhoamisväline. Lisäksi meitä tuhotaan sillä tarkoituksellisesti. Päättäjämme Suomessa, EU:ssa ja EKP:ssä siirtävät tietoisesti huomion pois itse velkaantumisen syystä, rahajärjestelmästä, puhumalla vain yli varojen elämisestä ja huolettomasta velanotosta ja vaatimalla säästämistä ja leikkauksia. Juuri näin meidät tietoisesti ja hyvin kavalalla tavalla tuhotaan. Vain harva huomaa, että syyllinen on rahajärjestelmä itse, emme me ja meidän taloudenpitomme. Päättäjämme ja kaikki puolueemme palvelevat tuota kansainvälistä yksityistä rikoshanketta, eivät kansaa. He tuhoavat meidät ja ovat rikollisia.

    Olisi kohtuullista odottaa, että päättäjämme ottavat kaulastamme hirttoköyden, velkaan perustuvan raha- ja pankkijärjestelmän, joka meitä kuristaa, eivätkä anna meidän kärsiä orjuudessa ja kuolla.

    (0)(0)
  22. Vesa-Ilkka Laurio

    Velkaa oleminen

    Suomi hukkuu velkaan. Valtio hukkuu velkaan, kunnat hukkuvat velkaan, yritykset, laitokset ja järjestöt hukkuvat velkaan ja yksityistaloudet hukkuvat velkaan. Velka kuristaa kaikkia, ja kaikki toiminnot riutuvat. Monet toiminnot ovat kuolleet kokonaan.

    Tästä kyllä puhutaan. Siitä kuitenkaan ei puhuta, että velka on orjuutta ja velkavankeus on ehdotonta orjuutta.

    Suomi on orja. Valtio on orja, kunnat ovat orjia, yritykset, laitokset ja järjestöt ovat orjia ja yksityiset ihmiset ovat orjia.

    Kenen orjia? Lainanantajien (velkojien) orjia, mahtavien pankkiirisukujen orjia, suomalaisen pankkieliitin orjia, sanalla sanoen maailmaa hallitsevan järjestäytyneen rikollisuuden orjia. Itse velka on orjuutta, ja orjuutta ovat lisäksi lainaehdot ja lainanantajien (esim. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston) ja keskuspankkien yleiset käskyt ja laina- ja korkopolitiikka. Kansainvälinen pankkieliitti on niin mahtava, että se hallitsee kaikkea. Se voi hajottaa valtakuntia ja luoda valtakuntia mielensä mukaan. Orjuutusväline on itse raha, joka on velkaa. Kun pankkieliitti on rahanluonnin (= velanluonnin) monopoliasemassa ja perii lainoilleen korkoa, se on luonut pyramidihuijauksen, joka hukuttaa lainanottajat jatkuvasti syvenevään velkakierteeseen ja velkaorjuuteen, joka tuhoaa ihmiset ja yhteiskunnat. Rahaa luodaan näet vain velan verran; korkoon rahaa ei luoda (kaiken kaikkiaan siis koko ajan pankkiin on takaisin maksettavaa enemmän kuin rahaa on olemassakaan, mikä pakottaa koko ajan ottamaan lisää lainaa pankista). Lainoillaan (= ”rahalla”) ja niiden ehdoilla pankkieliitti säätelee suvereenisti koko maailmaa ja tuhoaa kenet tahtoo ja suosii ketä tahtoo. Koko maailma on pankkieliitin orja. Se, joka hallitsee velkaa, hallitsee kaikkea.

    Pankkieliitti, jolla on rahan luomisen monopoli, luo rahan tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena. Kun joku ottaa pankista lainaa, se vain kirjataan kirjoihin, ja niin on syntynyt upouutta rahaa maailmaan! Mitään omaansa (tai tileillä olevia talletuksia) pankki ei lainaa.

    Asiallisesti ottaen pankkieliitti lainaa tyhjää. Se siis orjuuttaa koko maailman tyhjällä. Loistava silmänkääntötemppu! Kavala pankkieliitti nousee maailmanvaltaan tyhjän, ei-minkään, turvin, ja kontrolloi sillä koko maailmaa orjuuttaen sen ja tuhoten sen.

    Pankit ovat rutiköyhiä. Ne vain siirtelevät itsessään arvottomia seteleitä ja tietokonenäytön numeroita edestakaisin ja pitävät tapahtumista kirjaa. Koska raha on velkaa, se on kontrolliväline, ja pankit ovat luonteeltaan yhteiskunnallisia kontrollilaitoksia. Raha- ja pankkijärjestelmämme on orjuuden ydin. Se orjuuttaa koko maailman pankkiirimafian alaisuuteen.

    Jokainen Suomessa roikkuu velkarahajärjestelmän hirressä. Osa riuhtoo, osa vain roikkuu, osa pyörii, osa yrittää hivuttautua irti, osa yrittää laulaa, osa toivoo ihmettä, osa itkee, osa kuolee. Hirressä kuitenkin ovat kaikki. Kaikki toiminta yhteiskunnassa kuihtuu väkisin. Syy ei siis ole yksityisten ihmisten, syy on itse rahajärjestelmässä, joka on luonteeltaan velkakierrettä ja kuoliaaksi kuristamista. Kaikki todella kuristuu kuoliaaksi VÄKISIN! Kiitos niiden päättäjiemme, jotka pitävät velkarahajärjestelmää yllä.

    Kaikki suomalainen politiikka on aivan turhaa, sillä politiikkaa (puolueita) hallitsevat Suomen orjuuttajat, eivät Suomen poliitikot. Pienintä yksityiskohtaa myöten maamme tapahtumat ovat kansainvälisten orjuuttajiemme (velkojien) hallinnassa ja kontrollissa.

    Kaikki suomalaiset ja koko yhteiskunta kuristuvat koko ajan kuoliaiksi, ja siksi on tärkeää ymmärtää tuon kuristumisen syy, joka on pyramidihuijaukseksi luotu raha- ja pankkijärjestelmämme. Ja kun syy on selvillä, voidaan ryhtyä parantaviin toimiin.

    (0)(0)
  23. Vesa-Ilkka Laurio

    Kun pankkivelka maksetaan pois, mitä rahalle tapahtuu?

    Eräässä keskustelussa kohtasin väitteitä, että raha lakkaa olemasta, kun velka maksetaan takaisin pankkiin, että pankeilla ei ole nykyisin enää varantovaatimuksia ja että ne voivat vapaasti luoda rahaa tyhjästä niin paljon kuin haluavat.

    Mitä tulee toteamukseen, että ”fiat-raha tulee tuhoamaan maailman” (fiat-raha on itsessään arvoton vaihdon väline, joka saa kelpoisuutensa ja ”arvonsa” siitä, että se on lailla määrätty vaihdon välineeksi), niin fiat-raha on jo tuhonnut maailman. Jo pitkään maailma on ollut kuoleman kielissä, ja syy siihen, etteivät velkarahapankkiirit vielä ole lopettaneet maailmaa, on se helposti ymmärrettävä tosiasia, että pankkiirit pitävät maailmaa sen verran hengissä, että sitä voidaan lypsää (maailma on siis jatkuvassa orjuuden tilassa). Lypsävää lehmää ei kannata teurastaa. Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto (ja siten myös hänen puolueensa sosiaalidemokraatit) tiesi vallan hyvin tämän, sillä hän totesi (lähdettä en tässä nyt muista) kerran puoluetovereilleen, että kansaa on pidettävä sen verran hengissä, että sitä voidaan lypsää.

    Mitä sitten tulee väitteeseen, ettei nykyisessä rahajärjestelmässä ole osittaisvarantojärjestelmää (fractional reserve) ja että rahajärjestelmämme on puhdasta rahanluontia tyhjästä, niin muutama sana siitä. Lähteenä minulla on kirja Theodore R. Thoren & Richard F. Warner: ”The Truth in Money Book” (4. p., 1994).

    Itse raha (eli velka) tietenkin luodaan järjestelmässämme tyhjästä (vain kirjoittamalla raha eli otettu velka lainanottajan tilille; se on siis kirjaamalla – laillisella rahanväärennystoiminnalla – luotua aivan uutta rahaa), mutta sen määrää rajoitetaan varantovaatimuksilla. Lainoja pankit saavat myöntää vain tietyssä suhteessa niiden omiin varantoihin eli reserveihin (ilmoitetaan prosenttilukuina). Pankkien varantoja ovat pankeissa olevan käteisen määrä + niiden keskuspankissa varantotilillä olevat talletukset (Thoren & Warner, s. 45). Keskuspankissa olevat pankin talletukset voidaan muuttaa käteiseksi, kun pankki käteistä rahaa tarvitsee. Pankissa oleva käteinen ja keskuspankin varantotilillä olevat talletukset toimivat myös perustana (varantona, reservinä) uuden rahan luomiselle lainoina (Thoren & Warner, s. 45). Käteisen pankit ostavat keskuspankilta siellä olevalla varantotilillään olevilla talletuksilla (Thoren & Warner, s. 46). Pankit eivät anna lainaksi varantojaan. Varannot toimivat pohjana rahanluonnille (joka tapahtuu tyhjästä) mainitun prosenttimäärän mukaan (Thoren & Warner, s. 46).

    Kuitenkin nykyisin varantovaatimuksia voidaan kiertää. Pankit voivat esimerkiksi myydä velkakirjoja sijoittajille (esim. eläkeyhtiöille), ja niin ne poistuvat pankin kirjoista ja uusille lainoille tulee tilaa.

    Pankin varannot ovat siis pankissa oleva käteinen + keskuspankkitilin talletukset. Kun lainanottajat maksavat takaisin lainojaan, silloin tuo maksettu raha poistuu kierrosta (siinä mielessä se lakkaa olemasta) mutta samalla pankin sisällä olevien vapaiden varantojen määrä kasvaa (varantoja luonnollisesti vapautuu, kun velkamäärä vähenee) ja niiden pohjalta enemmän lainoja voidaan myöntää:

    ”Kun pankit ottavat vastaan maksusuorituksia ja raha lakkaa olemasta, varantoja vapautuu” (Thoren & Warner, s. 81);

    ”Mutta takaisin maksettu laina tulee näkyviin jälleen tilastoissa pankin pitäminä reserveinä, kun pankkivirkailija ottaa sen vastaan – – Siitä on tullut osa pankin reservejä – – pankkireservejä vapautuu, kun lainoja maksetaan” (Thoren & Warner, s. 101, 102);

    ”Kuten sanoimme aikaisemmin, lainojen takaisinmaksu liikepankeille toistaa prosessiin päinvastaisessa järjestyksessä. Kun laina maksetaan takaisin, raha muuttuu takaisin niiksi reserveiksi ja pelkäksi ilmaksi, joista se oli luotu” (Thoren & Warner, s. 102, 103).

    Mitä inflaatioon tulee, se ei johdu siitä, että kierrossa olisi liian paljon rahaa suhteessa tarjolla olevien tavaroiden määrään. Inflaation aikana ongelma on, riittävätkö rahat kohonneisiin hintoihin. Inflaatiossa on rahan puute kaikkialla (Thoren & Warner, s. 103-104). Ostovoima heikkenee ja rahan arvo laskee, ja se on suoraan suhteessa velan määrän eksponentiaaliseen kasvuun. Velkarahajärjestelmässä rahan määrä nousee koko ajan, mutta velan määrä nousee vielä nopeammin. Rahanpuute on varsinainen syy mm. inflaatioon, laskukauteen ja työttömyyteen (Thoren & Warner, s. 104-106).

    Inflaatio syntyy niin, että kun velkarahajärjestelmässä kuluttajien ostovoima koko ajan heikkenee (nousevien velanhoitokulujen vuoksi) ja kun tuottajat ja yritykset joutuvat koko ajan nostamaan hintoja (sijoituksiin otettujen velkojen hoitokulut siirretään hintoihin), ihmisillä ei ole enää varaa ostaa tuotteita ja palveluita. Samoista tavaroista joudutaan maksamaan yhä enemmän. Inflaatio on rahan arvon heikkenemistä. Syynä tähän kaikkeen on velkarahajärjestelmä (Thoren & Warner, s. 119). Vain velkarahajärjestelmissä voi syntyä inflaatioita, ei muissa (Thoren & Warner, s. 198).

    Pelastaako rahan kultaan sitominen sitten maailman? Ei, sanoo Thoren & Warner (s. 220). Kultaan sitominen ei mitenkään voi estää korollisen velkarahajärjestelmän aiheuttamaa velan määrän jatkuvaa kasvua, velan, jota ei koskaan kyetä maksamaan takaisin. Koko kultastandardiin siirtymisen peruslähtökohta on väärä inflaation määritelmä: että inflaatio muka on liian paljon rahaa ja siksi rahan määrää muka on rajoitettava (Thoren & Warner, s. 220). Todellisuudessa velkarahajärjestelmässä inflaation syy on krooninen rahanpuute ja eksponentiaalisesti kasvava velka. Paras keino päästä eroon inflaatiosta on se, että valtio ryhtyy laskemaan liikkeelle velatonta rahaa (Thoren & Warner, s. 225).

    Koronkiskonta (korollinen velkarahajärjestelmä monopoliasemassa) on maailmaa hallitsevan eurooppalaisen kulttuurin perusta (Thoren & Warnerin siteeraus sivulla 98 Thomas Robertsonin kirjasta ”Human Ecology: The Science of Social Adjustment”, s. 110). Rothschildiläiseen korolliseen velkarahajärjestelmään Suomen sitoi jo autonomian aikana v. 1865 J. W. Snellmanin ponnisteluiden seurauksena koko silloinen hallintomme tsaarin luvalla (kansa saatiin takuumieheksi eli maksajaksi, velkaorjaksi). 155 vuotta Suomen kansa on ollut jatkuvassa rahanpuutteessa, jatkuvassa inflaatiossa, jatkuvassa köyhyydessä, jatkuvassa hirsipuussa. Kaikki on viety.

    Suomi on kansanvalta (perustuslaki 2§), ja erittäin vaikea on Suomessa saada rahan luomisen valta valtionhallinnolle tai paikallisesti paikallishallinnolle, sillä mitä ilmeisimmin kansa ei oikein ymmärrä raha- ja pankkijärjestelmäämme eikä sitä ryhdytä pohtimaankaan, koska sitä pidetään olennaisena ja normaalina osana yhteiskuntaamme ja sellaisena hyväksyttävänä.

    (1)(0)
  24. Vesa-Ilkka Laurio

    Rahanpuutteesta pääseminen

    Raha- ja pankkijärjestelmämme on yksityinen kansainvälinen järjestelmä, joten se ei ole osa yhteiskuntaamme. Rahamme tulee kiertoon vain ottamalla sitä pankeista lainaksi. Pankit eivät lainaa talletustileillä olevia rahoja vaan luovat lainoja myöntäessään aivan uutta rahaa tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena. Korkojen vuoksi yhteiskunnassa on aina pankeille maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassa (velka); korkoonhan ei erikseen luoda rahaa. Tämä synnyttää kroonisen rahanpuutteen. Korko-osaa ei, kokonaisuutena katsoen, voida koskaan maksaa (ne, jotka siinä onnistuvat, maksavat korko-osuutensa toisten velkapääomista, jotka virtaavat täällä rahoinamme, ja tulevat siten lisänneeksi yhteiskunnan rahanpuutetta), ja koska velat ja korot kuitenkin on pakko maksaa, joudutaan turvautumaan jatkuvaan lisälainanottoon. Tämä johtaa velkataakan jatkuvaan kasvuun. Kasvu on jopa eksponentiaalista (yhä jyrkemmin kiihtyvää), koska korkoa kertyy korkoa korolle -periaatteella. Siksi myös velkataakka kasvaa nopeammin kuin kierrossa olevan rahan määrä.

    Asiaa voidaan havainnollistaa tynnyrillä, jonka kannessa olevasta aukosta sisään kaadetaan vettä (myönnettyjä lainoja) ja jonka alareunassa olevista kahdesta aukosta, velkojen aukosta ja korkojen aukosta, vesi virtaa ulos takaisin pankeille. Koska vettä valuu ulos koko ajan enemmän kuin sisään kaadetaan, seurauksena on kaatamisen jatkuva nopeuttaminen, jotta tynnyrissä (yhteiskunnassa) säilyisi riittävä määrä vettä (rahaa). Tällainen hullunmylly johtaa väkisin romahdukseen.

    Raha- ja pankkijärjestelmää on vaihdettava. Rahanluontioikeus on siirrettävä omalle valtiollemme. Valtio luo rahaa a) korottomasti omiin menoihinsa (korotonta rahaa virtaa kiertoon) ja b) korollisina lainoina pankeille ja isoille yksityisille yhtiöille ja korottomina lainoina paikallishallinnolle ja harkinnan mukaan teollisuudelle. Pankit toteuttavat yksityistä lainoitusta lainaamalla eteenpäin asiakkaiden talletustileillä olevia rahoja ja omia tuottojaan. Jos näiden määrä joskus osoittautuu riittämättömäksi, ne voivat ottaa mainittua lainaa valtiolta. Valtion lainoille määrätään korkokatto, jolloin pankkien korotkaan eivät nouse korkealle. Paikallishallinto tarvitsee korotonta lainoitusta yleisten töiden toteuttamiseksi, ja siksi paikallisverotus säilyy, kuitenkin pienempänä, koska korkoja ei ole. Jos tynnyrivertausta jatketaan, tynnyriin kaadetaan vettä kahdesta aukosta, budjettikulutuksen aukosta ja lainanantoaukosta.

    Kuinka sitten tynnyristä saadaan vesi pois, sinnehän virtaa koko ajan vettä? Liika vesi poistuu kolmesta tynnyrin alaosan aukosta: valtionlainojen takaisinmaksuaukosta, valtionlainojen korkojen aukosta ja (tarvittaessa) verotuksen aukosta. Myönnettyjen valtionlainojen pääomat kumoutuvat valtion saadessa ne takaisin, joten tasapaino säilyy, kun valtion saamien korkojen ja verojen määrä pidetään tasapainossa valtion budjettikulutuksen kanssa. Tasapainoa säädetään lähinnä säätämällä korkoprosenttia, joskus kuitenkin kantamalla veroa (esim. väliaikaista alkoholiveroa; ei kuitenkaan koskaan valtion tuloveroa). Korkojen ja mahdollisten verojen ainoa tarkoitus on poistaa liika raha kierrosta ja pitää siten rahan määrä vakaana.

    Tasapainoa säädettäessä on huolehdittava siitä, että kiertoon jää aina riittävästi valtion velatonta budjettirahaa, ettei kokonaisvelka pääse nousemaan kierrossa olevan rahan määrää suuremmaksi. Tuosta velattomasta budjettirahasta pankkien laina-asiakkaat voivat ansaita rahat pankkilainojensa korkojen maksamiseen (kaikki velat on siis aina mahdollista maksaa takaisin, toisin kuin nykyjärjestelmässä) ja siitä saadaan myös tulot mahdollisiin veroihin.

    Kun rahan määrää säädellään matemaattisesti fysikaalisten lakien mukaan ja lakiperusteisesti, politiikka ei pääse vaikuttamaan rahaan. Raha on julkinen palvelu, ja siihen ei politiikka kuulu.

    Yllä kuvattu järjestelmä mahdollistaa vapaan talouden ja vapaan yrittäjyyden. Rahan tarjonta saadaan aina vastaamaan kysyntää. Valtion tulovero ja valtionvelka poistuvat. Työttömyys poistuu. Nousu- ja laskukausien kierto loppuu. Talouden romahduksen uhka poistuu. Ostovoima pysyy vakaana. Inflaatiota ei esiinny (inflaatio voi olla vain velkarahajärjestelmässä, jossa korkoihin ei luoda rahaa ja jossa sen vuoksi syntyy krooninen rahanpuute ja sen seurauksena krooninen rahan arvon heikkeneminen – tuottajat siirtävät korkonsa hintoihin ja kuluttajilta katoaa ostovoima).

    (0)(0)
  25. Vesa-Ilkka Laurio

    Se on luottamuksen asia

    Käyn läpi artikkelia ”It’s a Matter of Trust” (”Se on luottamuksen asia”), julk. 21.4.2020

    https://vaxxter.com/its-a-matter-of-trust/

    IHANTEELLINEN VASTUUVAPAUSLAUSEKE.

    Jos rokotteita mainostettaisiin televisiossa, DTaP-rokotteen mainoksen esimerkiksi tulisi sisältää seuraava tarkka vastuuvapauslauseke (seuraavat kolme kappaletta):

    ”Jos lapsellasi on ollut aikaisempi haitallinen reaktio DTaP-rokotteeseen tai aivosairaus seitsemän päivän sisällä hinkuyskää sisältävän rokotteen antamisesta tai jos hänellä on etenevä neurologinen sairaus, rokote on kontraindikoitu (vasta-aiheinen). Lapsesi voi kehittää kovan paukaman injektiokohtaan, mikä saattaa aiheuttaa lihaskipua ja väsymystä. Rokote saattaa, joskin harvoin, laukaista autoimmuunitautien kehittymisen, sellaisten kuin multippeli skleroosi (MS) tai amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS); ota yhteys lääkäriisi, kun ensimmäinen merkki jostakin sellaisesta reaktiosta ilmenee. Jos 24 tunnin kuluessa rokotuksesta rokotteen saaja kehittää tahdosta riippumattoman itkun, joka kestää useita tunteja ja joka usein toistuu muutamina seuraavina päivinä, ota yhteys lääkäriisi. Kyseinen oire voi olla merkki aivotulehduksesta ja sitä saattaa seurata pitkähkö taantumisen aika.

    ”DTaP saattaa aiheuttaa pullottavan aukileen pikkulapsissa. Tämä tyypillisesti laskee muutaman päivän jälkeen mutta saattaa olla merkki aivovauriosta; ota yhteys lääkäriisi, jos lapsesi alkaa käyttäytyä epätavallisesti. Pikkulapsien kohdalla on myös raportteja kätkytkuolemien yhteydestä rokotteeseen; älä aseta lastasi vatsalleen nukkumaan ennen kuin ainakin 60 päivää on kulunut viimeisestä rokotusohjelman kolmesta varhaislapsuuden DTaP-rokotuksesta.

    ”Pikkulapsesi saattaa saada minkä tahansa yhdistelmän seuraavista raportoiduista reaktioista, joista jotkut saattavat vaatia sairaalahoitoa: vatsakipu, anafylaktinen shokki, hengityksen pysähdys, autismi, bakteeri-infektio, virusinfektio, kouristukset, disintegratiivinen häiriö, kooma, epänormaali EEG (aivokäyrä), veren sairaudet, diabetes, silmien liikkumisen häiriö, kuulon menetys, kävelyvaikeudet, narkolepsia, paralyysi (halvaus), keuhkokuume, psykomotoristen taitojen heikkeneminen, kirkuminen, puhehäiriöt, kuolema. Rokotetta ei ole arvioitu syöpää tai mutaatioita aiheuttavan potentiaalin suhteen tai hedelmällisyyden heikkenemisen suhteen.”

    Yllä oleva olisi se televisiomainoksen vastuuvapauslauseke, joka perustuu tuottajien omien pakkausselosteiden antamiin tietoihin, kansallisen ”Rokotteiden haittavaikutusten raportointijärjestelmän” (amerikkalainen VAERS; Vaccine Adverse Event Reporting System) tarkkaan tutkimiseen ja makrofagista myofaskiittia, syndroomaa, joka liittyy erityisesti injektoituun alumiiniadjuvanttiin (DTaP:n yksi aineosa), koskevaan informaatioon. Yllä oleva haittavaikutusten lista on epätäydellinen, koska monet haitalliset rokotereaktiot eivät koskaan päädy VAERS:iin. Raportointi on teknisesti pakollista, mutta raportoinnin laiminlyönneistä ei ole säädetty rangaistuksia. Reaktiot jäävät raportoimatta vain siitä syystä, että lääkäreiden keskuudessa vallitsee yleinen haluttomuus – tai kieltäytyminen – myöntää rokotereaktioita.

    Jokaisen muunkin rokotteen mainokset olisivat samanlaisia. Häiritsevintä on, että vaikka vastuuvapauslauseke on monien televisiossa näkemiemme lääkemainosten löyhä heijastuma, niin ellei lääkärisi tutki rokotteita itsenäisesti, reaktioista selvää ottaminen hänen kanssaan osoittautuisi varmasti turhaksi. Lääketieteellisessä koulutuksessa lääkäreille ei opeteta tätä informaatiota.

    Monet vaurioista, joista kansallinen rokoteoikeus on määrännyt yli 4 miljardia dollaria korvauksia, liittyivät DTaP-rokotteeseen. Reaktiot tyypillisesti koskivat rokotteen aiheuttamia epileptisiä kohtauksia ja muita neurologisia sairauksia, jotka joissakin tapauksissa johtivat kuolemaan. Seuraavassa lainaus oikeuden asiakirjoista yhdessä sellaisessa tapauksessa:

    ”Yhden päivän kuluessa (DTaP-rokotuksesta) hän kehitti kuumeen, mikä johti kompleksiseen kuumekouristeluun. Myöhemmin (lapsi) kehitti epilepsian. Tällainen tapahtumien kulku nähdään yleisesti rokoteohjelmassa.”

    Jos tällainen tapahtumien kulku on yleinen rokoteohjelmassa, niin miksi sitten tämä ”tapahtumien kulku” ei ole yleistä tietoa? Onhan hallituksen elimillä, lääkärikunnalla, lääkeyhtiöillä ja valtavirtamedialla kullakin vastuu hälyttää yleisöä rokotteiden potentiaalisesti vaarallisista haittareaktioista. Ne kaikki pääsevät käsiksi VAERS-raportteihin, rokotteiden pakkausselosteisiin ja HRSA:n (Health Resources and Services Administration) asiakirjoihin. Niillä on myös asiakirjat niistä miljardeista dollareista, jotka on määrätty korvauksina rokotevahingoista. Silti rokoteturvallisuus ja rokottamisen aiheuttama vahinko jätetään vaille huomiota.

    Tämän pitäisi olla järkyttävä todellisuus kenelle tahansa vanhemmalle: rokotevauriot, joista jotkut ovat vakavia, jotkut katastrofaalisia, jotkut tappavia. Yksikään yllä mainituista tahoista ei aseta kyseenalaiseksi ”rokotteet ovat turvallisia” -ajatuskaavaa. Merriam-Webster -sanakirja määrittelee turvallisen näin: ”vapaa vahingosta tai riskistä; turvassa uhalta tai vaaralta, vahingolta tai menetykseltä.” Monet miljoonat vanhemmat, joille on toistuvasti kerrottu, että rokotteet ovat turvallisia, olettavat, että ne eivät tee mitään haittaa.

    Mutta jos rokotus voi johtaa lapsuusajan diabetekseen, se ei ole ”turvallinen”. Jos rokotteet voivat aiheuttaa epilepsian (kaatumataudin), ne eivät ole vapaita riskistä eivätkä ”turvallisia”. VAERS raportoi sellaisten reaktioiden kuin lihasnyintä (elohiiri), puhehäiriöt ja taantuva käyttäytyminen olevan DTaP-rokotteen sivuvaikutuksia. Nämä ovat autismin oireita, syndrooman, joka voi ikuisesti muuttaa perhe-elämän. Tuo merkitsee, että rokote ei ole vapaa haitasta eikä se ole ”turvallinen”.

    On olemassa kauhea kahtiajako sen informaation välillä, jota vanhempien tulisi odottaa julkisilta elimiltä ja medialta, ja sen, mitä he todellisuudessa kuulevat. Yksikään lääkäri, yksikään hoitaja tai yksikään apteekkari ei kerro vanhemmille sitä todellista riskin tai vakavan vahingoittumisen mahdollisuutta jokaisesta rokotteesta, jonka heidän lapsensa saa. He yksinkertaisesti eivät tiedä.

    Tämä on luottamuksen asia.

    He pyytävät lupaa injisoida rokotteita lapsiimme, kun he eivät edes tiedä niiden haitallisten reaktioiden todellista määrää, joita saattaisi tapahtua. Miljoonat reaktiot ovat jääneet raportoimatta. Eräs HHS:lle (USA:n sosiaali- ja terveysministeriölle) toimitettu VAERS:in tiedostojen laatua koskeva tutkimus sai selville, että ”vähemmän kuin 1% haitallisista vaikutuksista raportoidaan.” Lääketieteelliset auktoriteettimme rientävät huomauttamaan, että korrelaatio ei ole aiheuttaminen, haukkuen meitä, kun me esitämme, että reaktio, joka on ajallisessa yhteydessä rokottamiseen, on saattanut aiheuttaa ongelman. Sitä, että he voivat kieltää yhteyden, on mahdoton hyväksyä. He kertovat meille, että meidän täytyy rokottaa lapsemme, jotta nämä voisivat saada julkisen koulutuksen. Kuitenkin he jättävät huomiotta, että nuo rokotukset voivat aiheuttaa diabeteksen, oppimishäiriön, epilepsian ja jopa kuoleman. Me vaadimme avointa informaatiota rokotteisiin liittyvistä riskeistä. Terveydenhuollon tuottajat eivät saa tehdä olettamuksia. Heidän on lakattava työntämästä sivuun vanhempien huolet vailla merkitystä olevina.

    Se on luottamuksen asia, eikä tässä ole mitään epäselvää. CDC (USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus), FDA (USA:n elintarvike- ja lääkehallitus), HHS, valtion terveyselimet, Amerikan Lastentautien Akatemia, monet lääkärit ja jotkut lehtimiehet ovat täysin selvillä siitä, että on olemassa äärettömän vakavia ja katastrofaalisia rokotereaktioita. He ovat tietoisia myös siitä, että vielä useammat tuhannet rokotteiden saajat tulevat kärsimään. Silti, muutamaa huomattavaa poikkeusta lukuun ottamatta, he eivät sano mitään. Vielä uskomattomampaa, he kuvailevat rokottamista turvalliseksi, kun he tietävät, ettei se ole. He eivät ainoastaan petä luottamustamme, he myös osoittavat sille suurta halveksuntaa.

    (2)(0)
  26. Vesa-Ilkka Laurio

    Virallinen suositus talousvaikeuksiemme hoitamiseksi

    Tämä tekstini on 11 vuoden takaa.

    Maksuhäiriöiden määrä on maassamme kasvanut, ja sen vuoksi työ- ja elinkeinoministeriö on ryhtynyt toimiin kuluttajien oman talouden hallinnan lisäämiseksi. Yle.fi uutisoi asiasta tänään 16.9.2009 näin:

    ”Työ- ja elinkeinoministeriö pyrkii lisäämään kuluttajien kykyä hallita velkojaan. Ministeriön vetämällä talousneuvontahankkeella halutaan lisätä kuluttajien oman talouden hallintaa ja ohjata heitä hakemaan ajoissa apua velkaongelmaansa. Tarkoituksena on saada kuluttajat pohtimaan rahankäyttöään ja velkaantumistaan sekä hakemaan ajoissa apua. Ministeriön mukaan lisääntyneet valintamahdollisuudet ja tekniikan kehittyminen edellyttävät kuluttajilta entistä parempia taloudenhallinnan taitoja. TEM sanoo, että mitä aiemmin rahankäyttö- ja velkaantumisongelmiin haetaan apua, sitä paremmin tilanteesta selvitään. Talousvaikeuksien vuoksi yksityishenkilöiden maksuhäiriöt ovat kasvaneet tämän vuoden alkupuoliskolla 17 prosenttia edellisvuodesta. Samalla velkaneuvontaan pääsyn jonotusajat ovat pidentyneet ja kuluttajien velkaongelmat syventyneet ja monimutkaistuneet. Hankkeessa ovat mukana Kuluttajaliitto, Martat, Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Takuu-Säätiö, Lukiolaisten liitto ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä. Hankkeen verkkosivut löytyvät osoitteesta: http://www.raha-asiat.fi.”

    Suomalaisten rahankäyttö- ja velkaantumisongelmat ja talousvaikeudet ovat viime aikoina pahentuneet. Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt ottaa härkää sarvista. Talousvaikeudet halutaan poistaa lisäämällä kuluttajien kykyä hallita velkojaan ja saamalla heidät pohtimaan rahankäyttöään ja velkaantumistaan, ja siinä tarkoituksessa on perustettu talousneuvontahanke. Virallinen syy talousvaikeuksille on ministeriön mukaan siis huono kyky hallita omaa taloutta ja kevytmielisyys rahankäytön ja velkaantumisen suhteen.

    Talousvaikeudet johtuvat kuitenkin raha- ja pankkijärjestelmästämme itsestään, sillä se on rikollinen pyramidihuijaus, joka velkaannuttaa automaattisesti koko yhteiskunnan kaikilla sen tasoilla. Jo raha itse on rahajärjestelmässämme velkaa. Raha tulee liikenteeseen vain lainana, lainaamalla sitä pankeista. Liikenteessä on siis rahaa niin paljon kuin sitä on otettu pankeista lainaksi, ja jos kaikki maksaisivat pankkivelkansa pois yhtaikaa, mihinkään ei jäisi rahaa. Pankit perivät lainoilleen kuitenkin korkoa, mikä johtaa siihen, että koko ajan pankeille on takaisin maksettavaa (so. velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (so. vain velan verran), mikä taas pakottaa yhteiskunnan (kokonaisuutena katsoen) jatkuvaan lisälainaamiseen lainanhoitokuluista selviämiseksi. Tällainen järjestelmä on pyramidihuijaus. Yhteiskunta ei kokonaisuutena katsoen pysty koskaan maksamaan velkojaan pois. Rahajärjestelmämme pakottaa automaattisesti velkaantumiseen yhä kiihtyvässä velkakierteessä, ja lopulta yhteiskunta tuhoutuu ja joutuu lainanantajien (ylin kontrolli on kansainvälisillä mahtavilla pankkiirisuvuilla) orjuuteen. Rahajärjestelmämme johtaa kaiken menettämiseen.

    Suomalaiset ovat siis ottaneet rahajärjestelmäkseen väkisin velkaannuttavan ja ongelmiin johtavan rahajärjestelmän. Samat suomalaiset haluavat ratkaista nämä ongelmansa perustamalla itselleen talousneuvontahankkeen ja suosittelemalla itselleen parempaa velkojenhallintakykyä ja rahankäyttönsä ja velkaantumisensa pohtimista. Ongelma on velkaan perustuva raha- ja pankkijärjestelmä, mutta ratkaisu ei ole siitä luopuminen vaan siihen paremmin sopeutuminen, ja sopeutuakseen paremmin suomalaiset piiskaavat itseään neuvontahankkeella, lisäämällä taloudenhallinnan taitojaan ja pohtimalla talousasioita.

    Jos suomalaiset todella tahtoisivat päästä velka- ja talousongelmistaan, he poistaisivat tietenkin niiden syyn. Syy ei ole suomalaisissa ja heidän taloudellisessa hallintakyvyssään vaan rikollisessa raha- ja pankkijärjestelmässämme. Siitä pitäisi päästä eroon.

    Koska suomalaiset haluavat vain neuvontahankkeita, hallintakykynsä parantamista ja pohdintaa, he eivät halua poistaa ongelmien syytä. Suomalaiset haluavat parhaansa mukaan sopeuttaa itsensä ongelmien syyhyn ja sen luomaan todellisuuteen. Suunnitellut toimet niin ollen vain pahentavat tilannetta radikaalilla tavalla, ja suomalaiset hukkuvat suohon yhä syvemmälle ja todennäköisesti tuhoutuvat varsin pian.

    Tässä tilanteen radikaalissa pahentamisessa ovat mukana työ- ja elinkeinoministeriön (siis maan hallituksen) lisäksi siis uutisessa mainitut Kuluttajaliitto, Martat, Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Takuu-Säätiö, Lukiolaisten liitto ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä. Nähtäväksi jää, lähteekö koko Suomen kansa mukaan tähän projektiin, ja se, mikä riemu siitä syntyy.

    (0)(0)
  27. Vesa-Ilkka Laurio

    Ylväs marssi tuhoon

    Tämä on helmikuussa 2011 kirjoittamani kommentti, jota olen muokannut. Tuolloin Euroopassa suunniteltiin 78 miljardin euron lainapaketin myöntämistä Portugalille.

    Euroopassa on käytössä VELKAPERUSTEINEN ja KOROLLINEN rahajärjestelmä, joka siis jo määritelmällisesti tuhoaa Euroopan väkisin, koska se on pyramidihuijaus. Koron vuoksi Euroopassa on aina velkaa enemmän kuin on rahaa sen takaisin maksamiseksi, ja niin Euroopan ydinleima on lisävelan jatkuva ottaminen entisistä veloista selviämiseksi – velkakierre, velkaorjuus, tuhon nielu. Euroopan rahajärjestelmä on ase, jolla Eurooppa tuhotaan sen alistamiseksi pankkiirien utopiaan: pankkiirien maailmanhallitukseen, uuteen maailmanjärjestykseen, siis maailmanlaajaan massiiviseen hirmutyranniaan. Koska Euroopan maissa ei tuon taivaallista piitata raha- ja pankkijärjestelmän luonteesta (eivät kansat eivätkä päättäjät välitä siitä lainkaan), se saa rauhassa jauhaa kaiken tuhoon. Silti kirjoitan nyt jotain.

    Koska Euroopassa siis ei ole lainkaan rahajärjestelmää vaan pelkkä velkajärjestelmä (jossa velkalappuja, seteleitä, vain käytetään rahan tavoin hallitusten määräyksestä), niin pankkijärjestelmäkin on pelkkä yhteiskunnallinen kontrolli- ja orjuutusjärjestelmä. Euroopan pankeissa ei ole oikeaa rahaa lainkaan; niissä on vain velkalappuja, joita kutsutaan ”rahaksi”. Rahaa tulee siis kiertoon vain pankkivelkana, ja siitä peritään korko. Liikkeellä oleva raha on pankeista otettujen velkojen senhetkinen kokonaismäärä. Koska rahalle peritään korkoa, rahat eivät koskaan riitä takaisinmaksuun (korkoon ei erikseen luoda rahaa). Tuhon kierre on varma. Velka on suunnattomasti voimakkaampi ase kuin armeija.

    Itse asiassa sota on jo käyty. Se ratkesi sillä hetkellä kun ase (”Troijan hevonen”) hyväksyttiin Euroopan maissa. Pankkiirit ovat jo voittaneet. Hyväksynnän jälkeen tuho alkaa heti, eikä sitä voi mikään mahti maailmassa pysäyttää. Ase voidaan eliminoida vain eliminoimalla se, sanoutumalla siitä kokonaan irti. Niin sanottuja ”velkoja” ei tarvitse maksaa, koska pankit eivät koskaan lainaa mitään omaansa eikä velkasuhdetta niin ollen voi syntyä. Kukaan ei todellisuudessa ole pankeille mitään velkaa. Ne luovat rahan (sen ”velan”) tyhjästä, taikatemppuna, vain kirjaamalla sen lainanottajan tilille (näin syntyy aivan uutta ”rahaa”). Koska ne tekevät niin velkakirjojamme vastaan, ne itse asiassa käyttävät meidän varallisuuttamme, koska he katsovat velkakirjamme varallisuudekseen. Sen vuoksi lainanottajat itse rahoittavat käytännössä velkansa, eikä sellaista ikinä tarvitse maksaa takaisin. Pankit vain a) pettävät ja b) varastavat. Siksi HE kuuluvat telkien taakse, telkien orjuuteen.

    Vuonna 2011 olivat esillä pankkiirien velkahirteen joutuneet Portugali ja Suomi EU-kontekstissa. Pankkiirien ”aseen” aiheuttaman tuhoutumisen todistavia lukuja olivat tuolloin Portugalin kohdalla a) valtionvelka 151 miljardia euroa (liki 100% BKT:sta) ja b) kokonaisvelka (valtionvelka ja kuntien, yhteisöjen ja kotitalouksien velat) 400 miljardia euroa, ja Suomen kohdalla a) valtionvelka 74 miljardia euroa (41% BKT:sta) ja b) kokonaisvelka (valtionvelka ja kuntien, yhteisöjen ja kotitalouksien velat) n. 200 miljardia euroa. Molemmat olivat siis velkahirressä, jo puoliksi vainajia.

    Portugali oli ylivelkaantumisen (velat yli 60% BKT:sta) vuoksi joutumassa maksukyvyttömäksi, ja siksi EU ja EKP olivat rakentamassa Portugalille 78 miljardin euron lainapakettia (korollista velkaa). Portugalin valtionvelka nousisi 229 miljardiin euroon (130% BKT:sta). Portugalia haluttiin siis auttaa syöksemällä se yhtäkkiä paljon suurempaan velkaan. Portugalin lainapaketista pankkiirit saisivat ilmaiseksi vuosittain 4,4-4,7 miljardia euroa korkoa. Lisääntyvän velkataakan ja menoleikkausten (näitä vaadittiin lainaehdoissa) vuoksi Portugali joutuisi keskelle kasvavia ongelmia kansantuotteen kutistuessa, työttömyyden kasvaessa ja yhteiskunnan lamaantuessa.

    Euroopan älyn briljanssi tulee tuossa suunnitelmassa näkyviin. Päättäjiä ohjaa käsitys, että nykyisen raha- ja pankkijärjestelmän puitteissa voitaisiin lainaa antamalla saada aikaan elpymistä ja jaloilleen nousemista. Sellainenhan ei mitenkään ole mahdollista, koska jo järjestelmä itsessään on velkakierteeseen pakottamista ja velkahirteen ja tuhoon viemistä. Järjestelmässä jo raha itse on velkaa, jolle peritään korkoa. Koska pankkiireilla on rahanluonnin monopoli, kyseinen järjestelmä itsessään on verenimentää ja velkaan kuristamista. Mikään terve ei nykyisessä raha- ja pankkijärjestelmässä ole mahdollista. Kaikki on kärsimystä, orjuutta, puutetta ja tuhoa.

    Syy siihen, miksi tällaisia lainapaketteja rakennellaan, on se, että vastuu lainoista siirretään pankeilta ja sijoittajilta valtioille eli veronmaksajille – meille. Pankkiirit velkajärjestelmineen ovat syyllisiä, mutta meistä tehdään syyllisiä, joilla on vastuu. Veronmaksajat ovat niin EU:n rahaston, valtioiden kuin Kansainvälisen valuuttarahaston takana. Pankit päästetään pälkähästä (niiden itsensä aiheuttamista tappioista), ei valtioita eikä veronmaksajia. Portugalia ei auteta. Pankkeja autetaan.

    Tuolloin, v. 2011, Suomessa keskusteltiin tästä suunnitellusta Portugalin lainapaketista ja Suomen osallistumisesta siihen. Keskusteluissa ei missään otettu esiin itse raha- ja pankkijärjestelmän luonnetta, joka on velkaantumisen ja taloudellisten ja siitä seuraavien yhteiskunnallisten ongelmien syy. Päättäjien älyn briljanssi Suomessa näkyy siinä, että syypäiksi ongelmiin nähtiin Portugalin valtio ja Portugalin kansalaiset ja heidän holtiton taloudenpitonsa. Itse asiaa ei lainkaan ymmärretty! Velkaantuminen johtuu järjestelmässämme rahajärjestelmästä itsestään, ei valtioista tai ihmisistä. Muutenkin Suomen politiikassa pistää silmään se, etteivät puolueet eivätkä päättäjät ole selvillä siitä yhteiskunnan ydinasiasta, että monopoliasemassa harjoitettu rahan lainaaminen asiakkaille korkoa vastaan tuhoaa väkisin. Raha- ja pankkijärjestelmämme ei ole osa yhteiskuntaamme vaan kansainvälinen yksityinen yritys. Meidät on siis jo ostettu mainitulla aseella, ”Troijan hevosella.” Ei ole Suomea. Ei ole suomalaista politiikkaa. Kaikkea ohjaa pankkiirin kultasormuksinen käsi. Olemme pankkiirin valtakunta, velkahelvetti, jonka pankkiiri yksin omistaa. Kaiken täällä tapahtuvan on pankkiiri käsikirjoittanut. Valtiokin joutuu lainaamaan omat rahansa pankkiireilta koroa vastaan. Valtiomme perusasenne meihin kansalaisiin on se, että meidän tulee mennä velkaan, että maassa olisi rahaa. Älyn briljanssi Suomessa on henkeäsalpaava. Sen varassa on maamme kohtalo.

    Suomessa ei ole vaadittu tuhoisasta raha- ja pankkijärjestelmästä luopumista ja oman terveen rahajärjestelmän luomista. Suomessa ei ole missään kajottu itse ongelman syyhyn. Auttamistoimet sinne tai tänne eivät vaikuta itse asiaan mitenkään.

    Kun tuolloin Olli Rehn, pankkiirien raha- ja pankkijärjestelmän puolustaja ja asiamies, selitti tukipaketin mahdollistavan Portugalille ”kestävän ja kilpailukykyisen talouden”, hän osoitti, ettei hän ymmärrä velkaperusteista raha- ja pankkijärjestelmäämme (tai sitten hän puhuu tietoisesti muunneltua totuutta). Sellainen kestävä ja kilpailukykyinen talous ei nykyisessä raha- ja pankkijärjestelmässä ole missään mahdollista. Ei koskaan! Järjestelmä = velka! Rehn ei vaatinut tuhoisasta raha- ja pankkijärjestelmästä luopumista.

    Maamme päättäjät ja vaikuttajat laidasta laitaan luottavat nykyiseen raha- ja pankkijärjestelmään. Sellainen tuhoaseeseen ja ”Troijan hevoseen” luottaminen tekee heistä kaikista epäpäteviä tehtäviinsä ja käveleviä katastrofeja. Koska kyseinen raha- ja pankkijärjestelmä on ulkomainen yksityinen taho, vallan antaminen heidän järjestelmälleen on rikos, maanpetos. Kyseisten päättäjien ja vaikuttajien kaikki toimet koituvat maan tuhoksi. Tosin he eivät piittaa siitäkään.

    (0)(0)
  28. Vesa-Ilkka Laurio

    Esimerkkejä vaihtoehtoisista, velattomista rahajärjestelmistä

    Internetistä löytyy tietoja joistakin yrityksistä päästä eroon nykyisestä velkarahajärjestelmästä. Niissä jokin keskuselin painaa rahat (tai kupongit), ja ne tulevat liikenteeseen, kun niillä maksetaan joissakin sovituissa projekteissa yhteisölle suoritetut työt ja palvelut.

    Paras esimerkki on luonnollisesti Hitlerin Saksa, jossa otettiin käyttöön oma raha (Saksa irtaantui kansainvälisistä pankkiireista). Valtion oma pankki painoi rahat, ja niillä maksettiin valtion projektien työt ja palvelut, ja niin raha tuli liikenteeseen. Raha ei siis tullut liikenteeseen velkana pankeista korollista lainaa ottamalla vaan terveesti palkkiona työstä, korottomasti siis. Nopeasti Saksa nousi suureen kukoistukseen ja hyvinvointiin, niin suureen, että liittoutuneet päättivät tuhota sen.

    Vastaavalla periaatteella toimittiin Guernseyn saarella (Englannin kanaalissa) Napoleonin sotien jälkeen vuosina 1816-1836. Saarella oli suuri köyhyys, eikä lisälainan ottamiseen ollut varaa. Verojakaan ei voitu nostaa. Niinpä saaren parlamentti sai ajatuksen painaa omaa rahaa saaren omiin projekteihin (saarella oli ymmärtääkseni autonomia ja oikeus painaa omaa rahaa, vaikka tätä oikeutta ei oltu käytetty aiemmin). Menestys oli niin suuri, että tähän rahan luontitapaan turvauduttiin toistuvasti sen jälkeen. Surkeista oloista ja työttömyydestä päästiin heti. Omalla rahalla saarelaiset rakensivat suuren kauppahallin, Elisabeth-oppikoulun ja muita kouluja, kunnon tiet, katuja, viemärijärjestelmän ja muita projekteja. Saaresta tuli vauras ja onnellinen. Omaa rahaa lunastettiin takaisin kauppahallin vuokrista ja tulleista saaduilla varoilla. Inflaatiota ei ollut, koska rahamäärä ja tavaroiden määrä pysyi tasapainossa jatkuvan tuotannon vuoksi. Rahaa myös otettiin verotuksella pois kierrosta, mutta kun tuotanto vaati lisää rahaa, sitä laskettiin liikkeelle lisää uusilla projekteilla palkanmaksun muodossa. Hallinto ei myöskään velkaantunut. Kansainväliset pankkiirit lopettivat tällaisen omatoimisuuden ja menestymisen tuomalla aluksi saarelle kaksi pankkiaan levittämään velkarahaa ja pääsemällä lopullisesti voitolle v. 1936, jolloin oman velattoman rahan luonti lopetettiin.

    Tunnettu esimerkki on myös itävaltalaisen Wörglin kunnan oma raha elokuusta 1932 syyskuuhun 1933. Tuolloin oli suuri lamakausi, työttömyysluvut olivat suuria (Wörglissä 30%), rahaa oli vähän ja teollisuustuotanto laski. Wörglin pormestarin aktiivisuuden ansiosta kunnassa alettiin ottaa käyttöön työsertifikaatteja (nimitystä ”raha” ei siis haluttu käyttää) virallisen rahan rinnalla. Tämä raha oli siis oikeaa rahaa, korvausta työstä (ei lainaa). Raha tuli liikenteeseen hallinnon työntekijöille maksetun palkan muodossa. Tämä Wörglin oma raha oli kuitenkin täysin sidottu viralliseen rahaan (oli vaihdettavissa viralliseen rahaan 98%:lla käyvästä arvosta). Käytössä ollut virallisen rahan määrä pidettiin pankissa kasvamassa korkoa (6%), ja omaa rahaa (työsertifikaatteja) luotiin vastaava määrä. Työsertifikaatti toimi niin, että sen arvo säädettiin laskevaksi 1% kuukaudessa (12% vuodessa), ja kunkin kuukauden lopussa sertifikaattiin tuli hankkia leima arvonalennusta vastaavalla summalla. Ellei leimaa hankittu, sertifikaatti lakkasi olemasta voimassa. Sertifikaateilla saattoi maksaa verot. Vuoden lopussa sertifikaatit täytyi vaihtaa uusiin.

    Läheskään kaikkia työsertifikaatteja ei tarvinnut laskea liikkeelle, koska sertifikaatit liikkuivat huimaa vauhtia. Kukaan ei halunnut pitää käsissään kauaa sertifikaatteja, joiden arvo laski koko ajan! Niillä hankittiin nopeasti, mitä tarvittiin, ja veroja maksettiin innolla, jopa etukäteen! Sertifikaatit kiersivät yli kymmenen kertaa nopeammin kuin virallinen raha, ja talous lähti heti nousuun. Ihmiset kuluttivat innokkaasti, jolloin kaupat menestyivät ja samoin tuottajat. Hallinnon projekteja, joiden kautta sertifikaatit tulivat liikenteeseen, olivat tietyöt, siltatyöt, katujen valaistustyöt, viemärityöt, hyppyrimäki ja tehtaiden ja muiden rakennusten (esim. kunnantalon) rakentaminen ja korjaaminen. Työttömyys poistui. Varallisuus kasvoi. Hallinnon verokertymä kasvoi suuresti yleisen taloudellisen kasvun myötä. Myös kuusi lähikuntaa oli liittynyt tähän sertifikaattihankkeeseen, ja 170 muuta paikkakuntaa oli ilmaissut halukkuutensa tulla mukaan.

    Sertifikaatit lopetettiin oikeuden päätöksellä syyskuussa 1933 laittomina, vaikka ne oli täysin sidottu viralliseen rahaan. Työttömyys, köyhyys ja nälkä palasivat.

    Sitten on olemassa lukuisia erilaisia paikallisrahoja, jotka toimivat virallisen rahan ohessa. Malli on yleensä sellainen, että paikallisen rahan ja virallisen rahan arvot vastaavat toisiaan ja paikallista rahaa voi ostaa ”alennuksella”, esim. 95 virallisella dollarilla voi ostaa 100 dollaria paikallista rahaa. Yleensä jokin suljettu yhteisö luo tätä paikallista rahaa omaan suljettuun käyttöönsä. Sitä voi käyttää liikkeissä, jotka hyväksyvät sen. Tässä kaikki hyötyvät: ostaja saa paikallisen rahan alennuksella ja liikkeiden asiakasmäärät kasvavat. Verottajakin hyötyy, sillä paikallisen rahan muodossa saatu tulo on verotettavaa. Liikkeet voivat vaihtaa maksuina saamansa paikalliset rahat viralliseksi rahaksi siten, että 100 dollarista paikallista rahaa ne saavat 95 dollaria virallista rahaa. Kaiken kaikkiaan tällaisen paikallisen rahan tarkoituksena on kiihdyttää taloutta ja rahan kiertoa.

    (0)(0)
  29. Vesa-Ilkka Laurio

    Kansa orjaleirin asukkeina

    Suomen tilanne heikkenee heikkenemistään, ja hengissä pysytään vain ottamalla jatkuvasti lisää velkaa. Korppikotkat ovat jo laskeutuneet raatelemaan maata.

    Velkarahajärjestelmäämme (raha tulee liikenteeseen velkana) pyörittävien pankkiirien tavoitteena on tuhota Euroopan kansallisvaltiot ja kansat oman maailmanvaltionsa ja orjalaumojensa tieltä. Tuhoamisen loppuvaiheen koordinoimiseksi luotiin EU ja euro. EU:n avulla Euroopan kansat voidaan tuhota hallitusti yhtaikaa. Euro mahdollistaa Euroopan tuhoamisen entistä koherentimmalla tavalla (esim. sitomiset vastuuseen toinen toistensa veloista). Euroopan kansat vietiin EU:hun ja euroon valheiden ja rikosten (mentiin ohi perustuslakien) avulla. Suomessa Perussuomalaiset (näennäinen EU:n vastustus) luotiin valeoppositioksi.

    Tuhoamisen täydellistämiseksi kansainväliset pankkiirit järjestivät Eurooppaan massiivisen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden (= kulttuurittomuuden). Niillä on tuhottu Euroopan kansojen identiteetti, selkäranka, sosiaalitoimi, elinvoima ja kyky taistella vastaan.

    Kaikki poliitikkomme ja puolueemme palvelevat pankkiireita. Pankkiirien velkarahajärjestelmää tuetaan ”leikkauksilla”, ”säästämisillä” ja ”rakenneuudistuksilla”, vaikka ainoa tehokas keino selvitä taloudellisista vaikeuksista ja tuhoutumisesta olisi velkarahajärjestelmästä luopuminen ja oman, velkaan perustumattoman rahajärjestelmän luominen. Mainituista kuristustoimista ei ole todellisuudessa mitään apua. Järjestelmässämme velka näet voi vain jatkuvasti kasvaa; se ei voi mitenkään vähentyä (paitsi silmänkääntötempuilla väliaikaisesti, kiristämällä itse kaulaa kuristavaa hirttoköyttä). Rahamme on korollisen velan kaiken nielevä syöveri.

    On suorastaan hölmöläisen työtä hoitaa velkarahajärjestelmässä tapahtuvaa automaattista talouden kuristumista mainituilla ”sopeutustoimilla” (lisäkuristamisilla). On hölmöläisen työtä yrittää sopeutua velkahirressä roikkumiseen ja kansan tuhoutumiseen. Jos joku tosissaan haluaa parantaa maamme oloja, hänen tulee poistaa velkarahajärjestelmä maasta.

    Jos ovat nuo ”sopeutustoimet” peitetoimia talouden kurimuksesta pääsemiseksi, niin peitetoimi on myös kuvitteellinen velkaantumisen jarru, se, että muka velkojen määrä ei saa nousta yli 60%:iin bruttokansantuotteesta. Koska velkarahajärjestelmässä velka voi vain kasvaa, mikään keksitty raja ei voi pysäyttää sitä. Peitetoimilla ja -selityksillä yritetään vain rauhoittaa kansaa (niitä äänestäjiä) samalla kun sitä verhon takana ryöstetään velkarahajärjestelmällä.

    Yksityisillä pankkiireilla on kaikki valta Euroopassa. Joka hallitsee velkaa, se hallitsee kaikkea. Pankkiirit ovat lakien yläpuolella. Heidän sanansa on laki. Kaikki ne maat, jotka ottavat käyttöön heidän velkarahajärjestelmänsä, joutuvat jo lähtökohtaisesti täydelliseen orjuuteen ja tuhoon.

    Euroopan keskuspankki (EKP) on täysin EU:sta ja sen jäsenvaltioista riippumaton. Suomen Pankki on EKP:n osa, ja EKP on osa pankkiirien yksityistä keskuspankkien keskuspankkia Bank for International Settlements (BIS). Kaikki nuo ovat yksityisten pankkiirien yksityisiä laitoksia. Heillä on oikeus luoda rahaa tyhjästä rajattomasti (lainat [eli rahat] luodaan tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena lainaa myönnettäessä, ja varantovaatimukset voidaan sivuuttaa esimerkiksi myymällä velkakirjoja sijoittajille, esim. eläkeyhtiöille). Kun v. 1971 dollari irrotettiin kultakannasta ja v. 2003 BIS luopui Sveitsin kultafrangista tiliyksikkönään, rahaa ei ole sen jälkeen sidottu enää mihinkään. Kaikki rahanluonnin todelliset kahleet poistuivat, ja samalla vapautui korppikotkapankkiirien raatelutoiminta. Siksi Suomi ja koko Eurooppa ovat alkaneet hukkua juuri viime vuosina.

    Ei siis ole mitään ”taloudellisia vaikeuksia” tai ”talouden kurimusta” itsenäisinä ilmiöinä. Ne ovat vain kitkaa siitä, että velkarahan syövereissä talous muuttuu köyhyydeksi ja orjuudeksi – velkarahajärjestelmän kirskumista, kun kansat jauhautuvat kuoliaiksi.

    Emme ole enää valtiomme kansalaisia. Päättäjämme ovat jättäneet meidät herroilleen pankkiireille. Olemme pankkiirien maailmanlaajan velkahelvetin – orjaleirin – asukkeja. Olosuhteet siellä voivat vain pahentua, ja kulkutaudit ja nälkä piinaavat.

    (0)(0)
  30. Vesa-Ilkka Laurio

    Muutama sana Suomen todellisuudesta ja itsenäisyydestä.

    Kansan tietämättömyydestä ja yksinkertaisuudesta johtuu, että Suomessa on vietetty itsenäisyyspäivää jo sata vuotta, vaikka Suomi ei todellisuudessa ole itsenäinen eikä koskaan ole ollutkaan itsenäinen. Suomen kansa ja sen maa on näet jo autonomian ajoilta 1860-luvulta lähtien sidottu velkarahajärjestelmään eli orjuusjärjestelmään, jossa raha tulee kiertoon vain yksityisistä pankeista korollista velkaa (sitä ”rahaa”) ottamalla, niin että kaikki rahamme on aina ollut korollista velkaa kyseisille yksityisille pankkilaitoksille (joilla yksin on rahanluonnin oikeus). Rahamme on korollista velkaa, ja tämä on täydellistä, absoluuttista orjuutta. Työnteko ei ole koskaan tuonut kiertoon Suomeen yhtään rahaa, sillä palkkoja ja korvauksia maksettaessa jo olemassa oleva raha vain siirtyy taskusta toiseen. Raha tulee kiertoon VAIN velkaa pankeista ottamalla, ei työtä tekemällä (viennin avulla maahan kyllä saadaan hieman lisää rahaa, mutta se kumoutuu siihen, että muut maat harjoittavat tuontia Suomeen). Puhe ”Suomen itsenäisyydestä” on aina ollut huijausta ja kansan pettämistä. Kansa itse on aina ollut siinä määrin yksinkertaista, ettei se koskaan ole ymmärtänyt olevansa pelkkä orja, jonka työ hyödyttää vain kansainvälisen velkaraha- ja pankkijärjestelmän osakkeenomistajia.

    Raha- ja pankkijärjestelmämme (= kansainvälisten pankkiirien velkarahajärjestelmä) itsessään pakottaa jatkuvaan lisävelan ottamiseen, velkakierteeseen, jatkuvaan rahanpuutteeseen yhteiskunnan kaikilla tasoilla, velkaorjuuteen, orjuuteen kaikissa asioissa ja lopulta koko yhteiskunnan kuristumiseen kuoliaaksi. Rahamme syntyy siinä yhteydessä, kun valtio, kunnat, yhteisöt tai yksityiset kansalaiset ottavat pankeista lainaa. Lainattavat rahansa pankit luovat tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena (kyseessä on siis laillistettu rahanväärennystoiminta). Pankit eivät koskaan lainaa talletustileillä olevia rahoja, eikä se kannattaisikaan, koska talletuksille ne maksavat korkoa. Pankit luovat lainoja myöntäessään tyhjästä täysin uutta rahaa. Koska korkoihin ei erikseen luoda rahaa, syntyy tilanne, jossa yhteiskuntaan virtaa koko ajan rahaa eli velkaa niin paljon kuin sitä pankeista otetaan lainaksi mutta takaisin on samalla koko ajan maksettavaa tuo lainaksi otettava määrä + korko, siis enemmän kuin rahaa on olemassakaan. Siksi yhteiskuntaan on syntynyt jatkuva lisälainaamisen pakko entisistä veloista selviämiseksi (yhteiskunta pysähtyisi ja tuhoutuisi nopeasti, jos velanotto lopetettaisiin ja raha – se velka – sen vuoksi loppuisi). Näin syntyvät väkisin mainitut velkakierre, rahan loppuminen, velkaorjuus ja tuho. On helppo ymmärtää, että raha- ja pankkijärjestelmämme on tuhoava rikollinen järjestelmä, ja sen myös omistaa ja sitä pyörittää kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus. Suomen kansa on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden absoluuttinen orja (siksi esim. yksikään puolue ei vaadi väkisin tuhoavasta velkarahajärjestelmästä luopumista – kaikki puolueet ovat kansanvälisen finanssirikollisuuden haarakonttoreita, siis itsessään rikollisia).

    Velkarahajärjestelmä on vienyt maan ja kansan rikollisten pankkiirien omistukseen – täydelliseen orjuuteen. Ainoa tie ulos olisi kyseisestä järjestelmästä luopuminen ja oman terveen, siis työhön eikä velkaan perustuvan rahajärjestelmän luominen, mutta kuinka se olisi mahdollista, kun joka ikinen täällä palvelee koko elämällään velkarahajärjestelmää ja maan ja kansan tuhoutumista?

    Tämä salakavala rutto, velkarahajärjestelmään tuhoutuminen, koskee myös muita kansoja. Itsenäisyyttä ei ole koskaan ollut esimerkiksi Neuvostoliitolla, nykyisellä Saksalla tai vuoden 1913 jälkeen USA:lla (v. 1913 USA:n keskuspankiksi tuli velkarahapankkiirien yksityinen pankki Fed, ja siitä lähtien USA:n hallitus on joutunut lainaamaan omat rahansa heiltä korkoa vastaan). Kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus on vienyt velkarahajärjestelmänsä jo liki koko maailmaan. Siksi maailma velkaantuu väkisin koko ajan, tehtiin työtä tai ei (työnteko ei vaikuta asiaan mitään). Se, että välillä sinne tänne syntyy ”nousukausia” ja ”lamoista” päästään, on vain sitä, että pankkiirit vain ovat myöntäneet runsaasti lainoja ja rahaa (eli velkaa) on virrannut kiertoon paljon. Nousukausi on velkarahajärjestelmässä vain kiihtynyttä velkaantumista. Vastaavasti ”lama” on hidastunutta velkaantumista, siis rahan (eli velan) puutetta.

    Tulovero on luotu sitä varten, että saataisiin maksettua pankkiireille velkojen lyhennykset ja korot. Tämä verotus tietenkin vähentää kansalaisten ostovoimaa ja käytettävissä olevien tulojen määrää ja siten ajaa kohti lisääntynyttä yksityistä velanottoa. Kierre on loputon.

    Velkarahajärjestelmämme on tuhoisa ase. Sillä meidät tuhotaan. Se on voimakkaampi ase kuin mikään armeija.

    Pankkiirien orjuuteen Suomen kansa joutui jo vuosina 1863-1865 Suomen suuriruhtinaskunta-aikana, kun J. V. Snellman, Fabian Langenskiöld (senaatin finanssitoimikunnan päällikkö; Snellman seurasi häntä kesällä 1863), pankkiirien yksityinen luottolaitos Suomen Hypoteekkiyhdistys ja (takaajana) itse Suomen Suurirruhtiaskunta, siis valtio ja kansa, perustivat (keisarin luvalla) maahan itsenäisen rahan, jonka alkupääoma (3 miljoonaa Preussin taalaria eli n. 9 miljoonaa silloista markkaa; suuri summa silloin, noin 9% BKT:sta) otettiin lainaksi yksityiseltä Rothschildien pankkilaitokselta (johon yhteyksiä oli luonut Snellman Saksan-vuosinaan 1840-luvun alussa ja johon hän myöhemminkin piti yhteyksiä jatkuvasti yllä). Tämä Suomen pankkiirien orjuuteen sitova velkarahajärjestelmä otettiin käyttöön v. 1865. Tarkemmin tapahtumien kulku oli seuraava: Elokuussa 1863 saatiin Venäjältä lupa omaan hopeamarkkaan, jos ulkomailta saadaan laina markan sitomiseksi hopeaan eikä enää ruplaan (kuten oli ollut laita vuodesta 1860 lähtien). Laina Rothschildeiltä saatiin joulukuussa 1864. Lopullisesti Suomen oma hopeamarkka varmistui marraskuussa 1865 keisarin allekirjoituksella. Valtiontakuu (maksumiehiksi Suomen kansalaiset) lainalle saatiin v. 1864.

    Markka (silloinen ”hopeamarkka”) alistettiin Suomen Pankille, ja Suomi tuli rahataloudellisesti riippumattomaksi Venäjästä. Rothschildien hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa (näin Suomi sidottiin orjuuteen).

    Näistä tapahtumista löytyy tietoa Antti Kuusterän ja Juha Tarkan kirjoittamasta julkaisusta ”Suomen Pankki 200 vuotta”, nide I, s. 243-245.

    Snellmanin maahamme tuoma velkarahahirsi alkoi tietenkin kuristaa kansaa ja koko maata. Jotta koko ajan kasvavat velanhoitokulut saataisiin orjuuttajille maksettua, Suomi keräsi tullituloja ja otti pian käyttöön myös erilaisia tuloveron esiasteita (esim. ”suostuntavero”; pysyvä tulo- ja varallisuusverolaki astui voimaan v. 1921). Vuosina 1860-1890 BKT kasvoi n. 2,2% vuosittain, ja valtionvelan suuruus oli tuona aikana luokkaa 9-15% BKT:sta, joten velankin määrä kasvoi koko ajan (kuten velkarahajärjestelmässä väkisin käy). Pankkien ja muiden rahoituslaitosten luottovolyymi oli v. 1860 11 miljoonaa markkaa ja v. 1913 jo 1,6 miljardia markkaa (netistä kaivamieni tietojen mukaan). Suomen raha on siis vuodesta 1865 lähtien ollut osa kansainvälisten pankkiirien väkisin velkaannuttavaa, orjuuttavaa ja tuhoavaa velkarahajärjestelmää. Suomi on 155 vuotta ollut kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden absoluuttinen orja. Joka kontrolloi velkaa (”rahaa”), kontrolloi kaikkea (jopa ohi lakien). Suomi on aina ollut pelkkä orjuuttajien sätkynukke. Nykyisin orjuutta varjelee itse kansa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Kansa itse tulee tätä kautta rikolliseksi.

    Johan Vilhelm Snellman ja muut yllä mainitut tahot ovat Suomen suurimmat rikolliset sitoessaan Suomen kansan väkisin velkaannuttavaan, orjuuttavaan ja tuhoavaan rikollisten velkarahajärjestelmään.

    Itsenäisyyttä ajateltaessa on siis niin, että 1800-luvulla itsenäisyyskiihkoiset suomalaiset rakensivat itsenäisyyttä sitomalla Suomen kansan velkaorjuuteen ja siten kaikkeen muuhunkin orjuuteen (joka kontrolloi velkaa eli rahaa, kontrolloi kaikkea; välineinä lainahanat, korkohanat, kriisit, lainaehdot, kiristäminen, pakottaminen, uhkailu, lahjonta jne.). Vuosina 1863-1865 Suomi toteutti itsenäisyyttä toteuttamalla täällä kaiken kattavan orjuuden. Sitä on jatkunut tähän päivään asti, koska Suomen kansa on pitänyt voimassa kansainvälisten pankkiirien velkarahajärjestelmän. Kun Suomi saavutti ”itsenäisyyden” v. 1917, se ei saavuttanut mitään itsenäisyyttä; päinvastoin orjuus tuosta kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden järjestelmästä vain vahvistui, kun velallisiksi tulivat ”itsenäisyyden” sanelemina yksin suomalaiset veronmaksajat (tulovero) ilman ulkopuolista apua. Suomen itsenäisyys v. 1917 sinetöi Suomen maa- ja kansakohtaisen orjuuden. Siksi Suomelle myönnettiinkin ns. itsenäisyys. Venäjän asioista päästiin irti, mutta samalla jouduttiin entistä suurempaan (siis yksinomaisempaan) velkojien orjuuteen, kuten Venäjäkin pankkiirien masinoiman vallankumouksen myötä, joka synnytti Neuvostoliiton.

    On helppo päätellä, että Suomen ”itsenäisyys” on koko 100 vuoden ajan ollut kulissi, jolla asioita ymmärtämätöntä kansaa petetään. Kulisseissa pyöritetään velkarahajärjestelmää, ryöstöä. Kaikki tapahtumat Suomen itsenäisyyden aikana ovat olleet ulkoapäin ohjattuja, myös sotien tapahtumat ja lopputulokset. 155 vuoden ajan Suomen kansa on ollut lypsylehmä, jonka kaikki tuotos (työ) on valunut kansainvälisten pankkiirien taskuun. Muuta merkitystä tai vapautta Suomen kansalla ei ole missään vaiheessa ollut. Suomen kansa on aina ollut orjakansa, kaikkia oleellisia asioita myöten.

    (0)(0)
  31. Vesa-Ilkka Laurio

    Joka kontrolloi velkaa, kontrolloi kaikkea

    Tämä on eräässä lehdessä julkaistu vastineeni erään henkilön (KM) mielipidekirjoitukseen ”Romuttaako hävittäjähankinta Suomen valtiontalouden?”

    Ensin taloudesta. Valtionvelka on 105 miljardia euroa, kuntien 18 miljardia, kotitalouksien 150 miljardia ja yritysten 650 miljardia, siitä 200 miljardia lainojen muodossa.

    Olemme velkasyöverissä, koska rahamme on tuota korollista velkaa (velkaantumisemme syy ei ole yli varojen eläminen). Rahajärjestelmämme on todellisuudessa velkajärjestelmä. Rahaa eli velkaa tarvitaan, koska ilman sitä kaikki pysähtyy.

    Velkojamme (velanantajamme) on yksityinen (Rothschildien johtama) pankkijärjestelmä. Sen päämaja, ”keskuspankkien keskuspankki” BIS, sijaitsee Sveitsissä, ja siihen kuuluvat valtioiden keskuspankit (myös Euroopan keskuspankki EKP). Suomen Pankki on EKP:n haarakonttori, ja maamme liike- ja säästöpankit ja muut pankit kuuluvat siihen. Koko järjestelmä on täysin riippumaton (esim. valtioista tai EU:sta).

    Valtiot ovat antaneet rahanluonnin yksinoikeuden kyseiselle yksityiselle pankkijärjestelmälle. Se luo rahan tyhjästä lainoja myöntäessään, pelkkänä kirjanpitotoimena. Raha syntyy niin, että valtio, yksityiset jne. ottavat pankeista lainaa ja pankit sitten yksinkertaisesti kirjaavat kyseisen velan (eli rahan) lainanottajan tilille. Rahastamme on tehty velkaa.

    Kun pankit myöntävät lainoja, ne luovat aivan uutta rahaa. Ne eivät koskaan lainaa asiakkaiden talletustileillä olevia rahoja, sillä se ei ole sallittua eikä se olisi kannattavaakaan, koska pankit maksavat talletuksille korkoa.

    Pelkällä kynänpiirrolla tai napin painalluksella pankit luovat rahaa tyhjästä. Kyseessä on laillistettu rahanväärennystoiminta.

    Jokaisen kierrossa olevan rahan joku on ottanut pankista lainaksi. Kierrossa on niin paljon rahaa kuin sitä on otettu pankeista lainaksi. Setelit ovat pelkkiä velan tositteita (eivät oikeaa rahaa), mutta niitä käytetään rahan tavoin, koska kansa luottaa niihin ja koska ne on lailla määrätty laillisiksi maksuvälineiksi.

    Kun pankit perivät tyhjästä luomilleen rahoille (velalle) korkoa, syntyy pyramidihuijaus. Rahaa näet on kierrossa velan verran, mutta takaisin pankeille maksettavaa on ko. velan lisäksi myös korot (joihin ei erikseen luoda rahaa), enemmän siis kuin rahaa (eli velkaa) on olemassakaan. Yhteiskuntaan syntyy näin keskimäärin jatkuva lisälainaamisen pakko (velkaantumisemme perussyy) entisistä veloista selviämiseksi. Tuolle uudelle velalle myös on maksettava korkoa, ja niin syntyy väkisin velkakierre, velkaorjuus ja tuhoutuminen.

    Valtionvelkojen lyhennysten ja korkojen maksamiseksi on säädetty tulovero, ja nyt velanhoitokulujen jatkuvasti väkisin kasvaessa valtiolle ei jää riittävästi varoja yhteiskuntamme hoitamiseksi. Toimintoja yksityistetään (altistetaan saalistukselle) ja lopetetaan. Velkarahajärjestelmä johtaa jatkuvaan rahanpuutteeseen yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Suomi on tuhoutumassa.

    Pankeissa ei ole oikeaa rahaa lainkaan (velka ei ole oikeaa rahaa). Pankkien tehtävänä onkin toimia yhteiskunnallisen kontrollin laitoksina.

    Koska raha syntyy ja tulee kiertoon vain velkana, lisää rahaa maahan on mahdoton saada työtä tekemällä. Palkkoja maksettaessa olemassa jo oleva raha vain siirtyy taskusta toiseen.

    Velkarahajärjestelmän myötä kaikki työ Suomessa on orjatyötä. Kansa pitää verovaroillaan velkarahajärjestelmää pystyssä ja hankkii niillä (ja siis työllään) pankkiireille ilmaisen elämän koroilla.

    Koska pankit eivät koskaan lainaa mitään omaansa (ne luovat rahan tyhjästä), kukaan ei todellisuudessa ole niille mitään velkaa. Velkasuhdetta ei synny. Velkakirja ei voi olla (ainakaan oikeudessa) sitova, koska mitään ei ole lainattukaan.

    Sitten hävittäjistä. Suomen omistaa yksityinen velkarahajärjestelmä. Joka kontrolloi velkaa, kontrolloi kaikkea. KM:n mainitsemista hävittäjistä voidaankin todeta, että niitä hankitaan tänne pankkiirien ja heidän tavoitteidensa vuoksi, ehkä jopa kansaa itseään vastaan.

    Velka on paljon voimakkaampi ase kuin mikään armeija.

    (1)(0)
  32. Vesa-Ilkka Laurio

    Maailman velkaongelmien yksinkertainen ja ainoa ratkaisu

    Maailman rikollista raha- ja pankkijärjestelmää (perustuu VELKAAN ja KORKOON ja siten PAKKOVELKAANTUMISEEN ja PAKKOVELKAKIERTEESEEN) ja sillä aiheutettuja velkaorjuutta ja pian koko maailman orjuutta hallitsevat ja ohjaavat kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden edustajat, velkarahapankkiirit. Maailma selviää kaikista velkaongelmistaan ja niiden aiheuttamista yhteiskunnallisista ja poliittisista ongelmistaan sulkemalla nuo velkarahapankkiirit, nuo maailman hirvittävimmät rikolliset ja parasiitit, telkien taakse ja jättämällä velat maksamatta, koska ne perustuvat petokseen (pankit eivät koskaan lainaa mitään omaansa eikä mitään velkasuhdetta niin ollen voi muodostua; ne luovat lainaamansa rahat eli velat tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena, mikä on laillistettua rahanväärennystoimintaa). Heidän järjestelmänsä = korollinen velka, mikä on sama kuin orjuus (syntyvä pyramidihuijaus pakottaa yhteiskunnan jatkuvaan lisävelkaantumiseen ja siten velkaorjuuden kautta kaikkeen orjuuteen, jo lähtökohtaisesti). Eivätkö maailman maiden rikoslaitkin jo vaadi tuollaisten rikollisten rankaisemista? Jos velkarahapankkiirien toimintaa ei pysäytetä, he tuhoavat koko maailman raha- ja pankkijärjestelmällään.

    Mikä vielä puuttuu, on heidän kiinniottamisensa, vangitsemisensa ja tuomitsemisensa maailman maiden rikoslakien mukaisesti ja oman, työntekoon (ei velkaan) perustuvan raha- ja pankkijärjestelmän luominen kuhunkin maahan.

    (1)(0)
  33. Vesa-Ilkka Laurio

    Ovatko maamme olosuhteet päättäjiemme parannettavissa?

    Seuraavan tekstin laadin alun perin yleisönosastokirjoitukseksi. Se on kommentti erään yritysmaailman edustajan EH:n kirjoitukseen, jossa hän penää päättäjiltä toimia yritystoiminnan toimintaedellytysten parantamiseksi yritysmaailmasta mallia ottaen. Hän vaatii valtionvelan määrän vähentämistä ja vertaa Suomea autoon, joka syö enemmän kuin tuottaa. Kannattavaa tuotannollista vientiteollisuutta olisi saatava näille seuduille, sillä nyt ”sisämarkkinayrittäjät ponnistelevat kaikin voimin pysyäkseen kuivilla.” Poliitikoista hän toteaa, että ”politiikkatuulet sotkevat lopuksi oikeatkin asiat.”

    Kommentti yritysmaailmaa edustavan EH:n kirjoitukseen ”Muutosta kaivataan päättäjiin ja päätöksiin.” Ennen kuin yrittäjäksi tai päättäjäksi ryhdytään, on tunnettava toimintaympäristö, jonka ydin ja selkäranka on luonnollisesti raha- ja pankkijärjestelmämme. Suomessa sitä ei tunne juuri kukaan.

    Rahajärjestelmämme on velkarahajärjestelmä, ja koska sillä on monopoliasema (sen luoma ”raha” on laillinen maksuvälineemme), se on pankeista otetuille veloille maksettavien korkojen vuoksi pyramidihuijaus. Kyseinen järjestelmä on yksityinen kansainvälinen yritys. Sen yrittäjiä ovat mahtavat yksityiset pankkiirisuvut Rothschildien johdolla.

    Näiden mahtisukujen suurpankkien yhteinen keskuspankki on Sveitsissä Baselissa sijaitseva
    yksityinen ja ulkopuolisen maailman kontrollin ulkopuolella oleva BIS, Bank for International Settlements, jonka osakkaita ne ovat. Nykyisin lähes kaikki maailman valtiot ovat kyseisen velkarahajärjestelmän kourissa, ja niiden keskuspankit kuuluvat mainittuun yksityiseen ”keskuspankkien keskuspankkiin” BIS:iin. Siihen kuuluu myös Euroopan keskuspankki (EKP), jonka haaraosasto Suomen Pankki (SP) on. Suomen liike-, säästö- ym. pankit kuuluvat SP:n ja EKP:n kautta yksityiseen BIS:iin. Suomen Pankki on siis osa mainittujen mahtisukujen velkarahajärjestelmää, pyramidihuijausta. Suomen Pankki ei ole osa Suomen valtiota eikä EKP ole osa EU:ta.

    Rahajärjestelmämme ei ole ainoastaan pyramidihuijaus, se on myös laillistettua rahanväärennystoimintaa. Raha syntyy velkana, pankeista lainaa otettaessa. Se velka on meidän ”rahamme”. Jokainen kierrossa oleva raha on velkaa kyseiselle yksityiselle pankkijärjestelmälle; joku jossakin on ottanut sen lainaksi pankista. Lainoja myöntäessään pankit eivät koskaan lainaa talletustileillä olevia rahoja, eikä se olisi kannattavaakaan, sillä pankit joutuvat maksamaan talletuksille korkoa.

    Raha syntyy tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimenpiteenä. Kun pankit luovat rahaa (= myöntävät lainoja), ne yksinkertaisesti kirjaavat lainanottajien tileille kyseiset lainasummat, jotka siis ovat aivan uutta rahaa, jota ei ole aiemmin ollut olemassa. Tämä on laillistettua rahanväärennystoimintaa. Kaikki rahamme on syntynyt siten. Rahaamme ei ole sidottu mihinkään (esim. metalleihin).

    Suomessa tehtävä työ ei mitenkään lisää maan vaurautta, sillä rahamme ei synny työtä tekemällä vaan velkaa ottamalla. Kun palkkoja, hintoja, etuuksia ym. maksetaan, silloin vain jo olemassa oleva raha siirtyy taskusta toiseen. Suomi pyörii velalla ja hukkuu koronkiskonnalla.

    Kierrossa on siis rahaa niin paljon kuin sitä on pankeista otettu lainaksi, mutta koska lainoille on maksettava korkoa, takaisin maksettavaa pankeille on aina enemmän kuin rahaa (velkaa) on olemassakaan. Näin yhteiskuntaan syntyy jatkuva lisälainan ottamisen pakko entisistä veloista selviämiseksi (syntyy pyramidihuijaus). Uudelle lainallekin on maksettava korkoa, ja niin – väkisin – syntyy vähitellen velkakierre, velkaorjuus ja lopulta (lainaehtojen, lainaa saavien valikoinnin, kiristämisen ja pakottamisen vuoksi) orjuus kaikissa asioissa ja tuho. Nyt Suomi ja Eurooppa ovat terminaalivaiheessa.

    Suomi ei ole koskaan ollut itsenäinen. Jo v. 1865 (tsaarin luvalla) Suomen päättäjät Snellmanin johdolla sitoivat itsenäisyyttä hamutessaan Suomen mainittujen suurpankkiirien velkarahajärjestelmään, ja hopeamarkasta tuli jopa Suomen suuriruhtinaskunnan ainoa laillinen maksuväline (ohi ruplan!). Snellmanin suhteiden avulla alkupääoma otettiin Rothschildien pankkiiritalolta, ja koska heillä on siitä lähtien ollut monopoli, Suomi on ollut heistä riippuvainen (orja). Aluksi yritettiin selvitä tullituloilla, mutta jo v. 1921 (kun oli muodollisesti tultu v. 1917 itsenäiseksi) jouduttiin säätämään tulo- ja varallisuusvero, että lainanhoitokuluista selvittäisiin.

    Raha siis tulee velkana ja on velkaa, ja rahamme menee korkoineen BIS:n osakaspankkien ja niiden osakkeenomistajien taskuun. Suomi köyhtyy koko ajan, täysin väkisin, järjestelmästä itsestään johtuen. Työmme on orjatyötä.

    Jos joku edes paikallisesti haluaa välttää velkarahajärjestelmän seuraukset (velkaantumisen, rahanpuutteen, näivettymisen), hänen on ryhdyttävä käyttämään liiketoiminnassaan suoraa vaihtokauppaa, mahdollisesti erilaisten maksukuponkien helpottamana. Koko maata ajatellen olisi päästävä eroon velkarahajärjestelmästä ja tilalle olisi luotava oma kansallinen, työhön perustuva raha- ja pankkijärjestelmä. Kukaan päättäjä ei puhu siitä.

    Nykyisellään niin EH:n kotiseutu kuin Suomi köyhtyvät koko ajan väkisin, tehtiin mitä tehtiin. Eniten tässä ihmetyttää se, ettei yhteiskunnan yksinkertaisiin perusteisiin ole missään perehdytty. Suomi ei ole (EH:n sanoin) ”akseleita myöden suossa kulkeva ajoneuvo” vaan ”kattoa myöden suohon hukkuva ajoneuvo.”

    (1)(0)
  34. Vesa-Ilkka Laurio

    Eduskunnan keskustelu velkaantumisesta

    Eduskunta keskusteli 19.2.2020 1,5 tuntia velkaantumisesta ja sen tuomista ongelmista. Puheenvuoroja käytettiin yli 60, ja ministereistä äänessä olivat oikeusministeri Henriksson ja valtiovarainministeri Kulmuni.

    Velkaantumisesta syytettiin yksimielisesti kansaa. Kouluopetusta taloudellisista asioista vaadittiin tehostettavaksi. Talousosaamista on kuulemma lisättävä. Pikavipit kuulemma saatava kuriin.

    Edustaja Halla-aho ei ollut paikalla. Edustaja Zyskowicz oli alkuun paikalla, mutta poistui pian. Edustaja Antti Rinne ei puhunut mitään. Rinteen pönäkkäpoikapuoluetoveri puhui sosiaalisesta luototuksesta. Edustajat kehuivat kilpaa toisiaan hyvästä keskustelusta. Noteerasin mm. seuraavat kommentit: ”tämä aihe yhdistää kaikkia täällä, eikä ristiriitoja ole”, ”keskustelu täällä on ollut hengeltään yksituumaista”, ”puhuttu laadukkaasti”, ”arvokas ja hyvä keskustelu”, ”hyvä keskustelu tärkeästä aiheesta”, ”hyvä keskustelu” (ministeri Kulmuni), ”kiitos oikein hyvästä keskustelusta” (ministeri Henriksson). Koko 1,5-tuntisen keskustelun ajan eduskunta oli hiljainen ja vaisu; lähinnä pälyiltiin ja tuijotettiin pöytään tai papereihin. Yhtäkään välihuutoa ei esitetty.

    Selväksi kävi, ettei yksikään edustaja eikä yksikään puolue tunne raha- ja pankkijärjestelmäämme, yhteiskunnan toiminnan selkärankaa. Siitä ei puhuttu, eikä siihen edes viitattu. Valtionvelasta (tai kuntien veloista) ei puhuttu mitään.

    Velkaantumisen ja siitä aiheutuvien ongelmien syy on velkaperusteinen rahajärjestelmämme, ei kansan eläminen yli varojensa. Tätä velkaantumisen syytä ei tunne eduskuntamme, eivät myöskään valtiovarainministeri ja oikeusministeri. Jos eduskunta ja ministerit eivät tunne velkaantumisen perussyytä, velkaperusteista rahajärjestelmäämme, he eivät ymmärrä yhteiskuntamme toiminnasta mitään. He ovat kyvyttömiä toimimaan ministereinä tai kansanedustajina. He ovat turhakkeita, ja tekivätpä he yhteiskunnassa mitä hyvänsä, se on turhakkeen toimintaa, asioiden pilaamista ja kansan ajamista kohti rotkoa. He ovat siis haittaedustajia, tekivät mitä tekivät. Yhteiskunnallisia asioita voidaan hoitaa vain siltä pohjalta, että tunnetaan yhteiskunnan toiminnan selkäranka, raha- ja pankkijärjestelmä.

    Raha- ja pankkijärjestelmämme on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden yksityinen (Rothschildien ja muiden suurten yksityisten pankkiirisukujen ja heidän pankkiensa omistama) järjestelmä, joka toimii juuri velan pohjalta. Sveitsissä sijaitsee näiden yksityisten rikollisten tahojen ”keskuspankkien keskuspankki” BIS, ja siihen kuuluvat nykyisin kaiketi jo kaikkien maiden keskuspankit (kaikki keskuspankit ovat siis yksityisiä ja rikollisia), myös Euroopan keskuspankki (ja siten Suomen Pankki ja kaikki Suomen pankit).

    Kyseisessä rahajärjestelmässämme raha syntyy ja tulee kiertoon vain velkana, siis niin, että pankit myöntävät lainoja lainanottajille (valtiolle, kunnille, yrityksille, yksityisille). Kierrossa on rahaa niin paljon kuin sitä on otettu lainaksi. Kaikki rahamme on siis velkaa yksityisille rikollisille pankkiireille. Työnteko ei tuo yhteiskuntaan lisää rahaa, sillä raha tulee kiertoon vain velkana. Palkkoja maksettaessa jo olemassa oleva raha vain siirtyy taskusta toiseen. Pankit luovat lainaamansa rahat (= sen velan) tyhjästä, vain kirjaamalla rahat (velan) lainanottajan tilille. Kyseessä on siis laillistettu rahanväärennystoiminta. Koska kiertoon tulee rahaa niin paljon kuin sitä otetaan lainaksi ja koska takaisin on kuitenkin maksettava tuon velan lisäksi myös korot, yhteiskunnassa on aina pankeille takaisin maksettavaa enemmän kuin rahaa on olemassakaan. Näin yhteiskuntaan syntyy keskimääräinen pakko ottaa lisää velkaa entisistä veloista selviämiseksi, ja tämä tarkoittaa väkisin (järjestelmästä itsestään johtuen) syntyvää velkakierrettä, velkaorjuutta, yleistä muutakin orjuutta ja lopulta tuskallista tuhoutumista. Rahaa on siis koko ajan vähän yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tämä on velkaantumisen syy, ja tätä syytä puolueet, kansanedustajat ja hallitus eivät tunne! Siksi maamme johto on vahingollinen ja rikollinen turhake, eräänlainen pahanlaatuinen syöpä. Sana ”rikollinen” johtuu siitä, että yhteiskuntamme toiminnan selkäranka, rahajärjestelmä, perustuu laillistettuun rahanväärennystoimintaan. Koska yhteiskunnassa on koko ajan pankeille takaisin maksettavaa (velan määrä + korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (velan määrän verran), syntyy pyramidihuijaus, koska aina jonkun tahon jossakin on otettava lisää velkaa entisistä veloista selviämiseksi (keskimääräinen pakko). Rahanväärennystoiminta ja pyramidihuijaus ovat rikollisuutta.

    Koska maamme puolueet, eduskunta, hallitus, presidentti, virkamieskunta ja muu virallinen Suomi eivät vastusta velkaperusteista raha- ja pankkijärjestelmäämme, on selvää, että ne ovat kaikki osa tuota kansainvälistä rikollista järjestelmää. Suomen johto ja koko virallinen Suomi ovat osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Koska eduskunnan velkakeskustelussa kukaan ei tuonut esiin tuota totuutta, he riemastuivat siitä ja kehuivat toisiaan ”hyvästä keskustelusta.” Suomi on täysin rikollisen pankkijärjestelmän orja, ja siksi Suomi ja sen kansa (demokratia; kansa valitsee edustajat) ovat osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Ja siitä ei haluta puhua missään, ja siksi kaikki Suomessa on vastuuttomuutta ja jopa rikollisuutta. Sitä oli eduskunnan velkakeskustelu 19.2.2020. Todella iljettävää katsottavaa.

    (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*