"Revisionisti elää vaarallisesti. Poliisi, tuomarit ja valtamedia vaanivat häntä. Hän voi joutua vankilaan tai sairaalaan koska tahansa. Hän ja hänen perheensä voivat joutua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Hän ei anna tämän kuitenkaan häiritä työtään."

Robert Faurisson

Juutalaismafian valtapyrkimykset sisältävät muiden kansojen rappeuttamisen 

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Oheisessa artikkelissa käsittelemme sitä kuinka juutalaismafia pyrkii jatkuvasta heikentämään muita kansoja paitsi “juutalaista” kansaa ja Israelia. Esimerkiksi juutalaismafia edistää palestiinalaisia murhaavaa sionismia Israeliin, ja samalla monikulttuurisuutta Eurooppaan. Monikulttuurisuudella tarkoitamme hajottamisen ja hallinnan politiikkaa. Monikulttuurisuudella tuhotaan alkuperäistä kansallista identiteettiä ja yhteiskuntarauhaa. Kuitenkin monikulttuurisuuspolitiikka on vain yksi monista juutalaismafian instrumenteista, joiden avulla kyseinen mafia näivettää muita kansoja

Johdannoksi 

Ei riitä, että juutalaismafia on esimerkiksi vallannut pääomat globaalilla velkarahoitusjärjestelmällä, kahminut käsiinsä median, viihdemaailman sekä kasvatus- ja koulutusaineiston hankkimillaan pääomilla sekä  näiden lisäksi alistanut ei-juutalaiset, ja ennen muuta “kristityn maailman”. 

Tämän hegemonian kyseinen mafia on hankkinut johtamiensa järjestöjen, kuten vapaamuurarijärjestön avulla ja velkarahoitusjärjestelmällä sekä finanssikeinottelulla, joka on mahdollistanut maailmanlaajuinen lahjonnan. Ensimmäisessä kappaleessa mainitut kolme kohtaa ovat vaikuttaneet siihen, että nykyinen maailma on lähestulkoon totaalisesti alistunut juutalaismafian vallansysteemin osoittamaan tahtoon. Kuitenkin vallan huipulle sijoittuvat “näkymättömät” Siionin Viisaat. 

Näiden yllä mainittujen lisäksi juutalaismafia on esimerkiksi miehittänyt tiedustelupalvelut ja syyllistynyt maailmanlaajuiseen ihmiskauppaan sekä globaaliin huumausainekauppaan. 

Juutalainen mafia toimii täysin eri tavalla kuin esimerkiksi tunnetut irlantilais- ja italialaisrikolliset Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Juutalaisrikolliset ovat rikkaampia, he ovat panostaneet kansainvälisyyteen ja he ovat paljon väkivaltaisempia sekä kylmäverisempiä. He tappavat lapsia. He tappavat poliiseja ja näiden perheenjäseniä. He tappavat kenet haluavat.” 
– Tohtori M. Raphael Johnson 

”He saattavat ampua ihmisen vain nähdäkseen, toimiiko heidän aseensa.” 
– Robert Friedmanin haastattelema newyorkilaispoliisi kertoo juutalaisesta mafiasta 

”Ei ole olemassakaan vaikutusvaltaista ’venäläistä’ mafiajohtajaa, jolla ei olisi Israelin passia.” 
– Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA 

Robert Maxwell 

Aloitamme Maxwelleista. Ensinnäkin juutalainen mediamoguli  Robert Maxwell oli tšekkoslovakialaissyntyinen myös Britanniassa vaikuttanut mediakeisari sekä parlamentaarikko. Maxwellin tytär on ikävästi kuuluisa perijätär Ghislaine Maxwell, joka hankki lisää julkisuutta yhteyksistään juutalaisen Jeffrey Epsteinin seksirikoksiin. 

Mutta kerromme ensin hiukan enemmän Robert Maxwellista. 

Maxwell toimi muiden muassa kustantajana 

Maxwellin unelmana oli jo kauan ollut päivittäin ilmestyvän sanomalehden ostaminen poliittisen vaikutusvaltansa kasvattamiseksi. Vuonna 1969 hänen arkkikilpailijansa Rupert Murdoch esti News of the Worldin oston, ja Maxwell syytti kilpailijaansa ”viidakon lakien käyttämisestä” lehden hankkimisessa. 

Maxwell perusti vuonna 1970 Maxwell Foundationin Liechtensteinin veroparatiisiin. Tuon kaltaiset hämäräperäiset yritykset eivät olleet laisinkaan läpinäkyviä, joten niiden ei tarvinnut juurikaan julkaista tietoa toiminnastaan, mikä soveltui mainiosti Maxwellin liiketoimintamenetelmiin. 

1980-luvulle saavuttaessa Maxwell lukuisten firmojen omistuksiin kuuluivat Daily Mirror, Sunday Mirror, Scottish Daily Record ja Sunday Mail ja monia muita sanomalehtiä, kuten Pergamon Press, Nimbus Records, Collierin kirjat, Maxwell Directories, Prentice Hall Information Services, yhdysvaltalainen Macmillan-kustantamo sekä Berlitzin kielikoulut. Hänen omistukseensa kuului myös osa Euroopan MTV:stä sekä muuta televisioalaa, Maxwell Cable TV:n ja Maxwell Entertainmentin. Joten juutalainen kädenjälki on tätäkin kautta ollut näkyvissä myös Euroopan valtamedioissa, uutistoimistoissa ja muussa tiedonvälityksessä historiallisesti vaarallisen kauan. 

Varasteleva juutalainen 

Maxwellin talousimperiumi perustui todistetusti velalle ja petokselle. Luonnollisesti kaikki perustuu juutalaisessa systeemissä velalle. Mutta Maxwell ei ollut vain lainannut juutalaismafian laillistettuun ryöstelyn rakentuvista velkarahajärjestelmistä, vaan hän oli ”lainannut” eli varastanut miljoonia Englannin puntia yritystensä eläkerahastoilta tukeakseen yritystensä taloudellista asemaa.  

Maxwell kuoli hämärissä olosuhteissa 5. marraskuuta 1991. Hänen kuolemansa alkoivat hänen epärehelliset liiketoimensa paljastua kaikessa karmeudessaan. Ilmeni, että hän oli ilman asianmukaisia valtuuksia käyttänyt satoja miljoonia puntia yhtiöidensä eläkerahastojen varoja yritysvelkojensa maksamiseen, hillittömiin yritysvaltauksiin ja tuhlaavaisen turhamaiseen elämäntyyliin. Tuhannet Maxwellin työntekijät menettivät eläkerahansa. 

Yllä esitetty paljastaa mainiosti juutalaismafian kollektiivisen luonnon. Yksityinen etu asetetaan itsekkäiden yksilöllisten etujen edelle. Juutalainen Maxwell syöksi tuhansia ihmisiä häikäilemättömästi kurjuuteen ja taloudelliseen ahdistukseen. Heille ei suotu ansaittuja oikeuksia työnsä tuloksiin, sillä juutalainen rosvo oli varastanut ne. 

Mossadin palveluksesta eronneen entisen agendin Victor Ostrovskyn mukaan Maxwell oli Mossadin agentti, mitä väitetään Ostrovskyn kirjoittamassa teoksessa Petoksen kautta (The Other Side of Deception (Harper, 1994)).  

Robert Maxwellin liiketoimet verkostoituivat myös New Yorkin rikollismaailmaan. Tarvittavan rahoituksen hankkiminen ei tuottanut Maxwellille vaikeuksia. Häntä auttoivat sellaiset juutalaismafian velkajärjestelmän edustajat, kuten esimerkiksi Lehman Brother, Rothschild Inc:n, Salomon Brother ja Goldman Sachs, mitkä ovat investointipankkeja. Jotkut arvelivat tuolloin, että osa Maxwellin tänä aikana ja tähän tarkoitukseen keräämistä varoista oli peräisin Neuvostoliitosta, jossa hänellä oli huomattavat yhteydet esimerkiksi KGB:hen.  

Juutalainen parittaja Ghislaine Maxwell 

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa valamiehistö totesi jo mananmaille menneen pedofiilin ja seksirikollisen Jeffrey Epsteinin rikoskumppanin ja  Robert Maxwellin tyttären Ghislaine Maxwellin  syylliseksi lukuisiin seksuaalirikoksiin.2  

Ghislaine Maxwell auttoi Epsteinia pedofilian toteuttamisessa. 

Hän esimerkiksi avusti Epsteinia värväämään, houkuttelemaan ja lopulta hyväksikäyttämään uhreja, jotka he molemmat tiesivät alle 18-vuotiaiksi, todetaan CNN:n syytekirjelmässä. 

Oikeudenkäynnin aikana kuultiin neljän Maxwellia syyttäneen todistajan lausunnot. Kaksi heistä kertoi olleensa 14-vuotiaita, kun Maxwell alkoi valmistella heitä hyväksikäyttöä varten sekä järjesti heidät antamaan Epsteinille hierontoja, jotka huipentuivat seksuaaliseen kanssakäymiseen. 

Kirjelmän mukaan Maxwell oli ollut henkilökohtaisesti läsnä lastenhyväksikäyttötilanteissa ja myös osallistunut niihin. G. Maxwell ja Epstein syyllistyivät niin ikään ihmiskauppaan ja seksuaaliseen kiristykseen. Maxwellin asianajajan Bobbi Sternheim ilmoitti valamiehistön päätöksen julistamisen jälkeen, että päätöksestä aiotaan valittaa. 

Saattaa olla, että Ghislaine Maxwell jopa vapautetaan kaikista häneen kohdistuneista syytteistään. 

Lisäksi The Unz Review –julkaisun mukaan Jeffrey Epstein olisi osallistunut CIA:n ja Israelin tiedustelupalvelun Mossadin toimintaan. 

Maailman tyhjänpäiväinen eliitti, suurvaltojen johtajat, poliittiset voimatekijät ja kaiken karvaiset kuuluisuudet lensivät Jeffrey Epsteinin Lolita Expressillä, joka oli varsinainen lentävä bordelli. Kyseisellä Boeing 727 –koneella Epstein lennätti eliittiä ja yms. julkisia eri puolilla maailmaa oleville huviloilleen, joissa suoraan sanoen harjoitettiin lasten raiskaamista. 

Lolita Expressillä lensivät ainakin Bill Clinton, Hillary Clinton, Donald Trump, Microsoft-miljardööri Bill Gates, Britannian prinssi Andrew, senaattori ja entinen astronautti John Glenn, sekä USA:n senaatin entinen enemmistöjohtaja George Mitchell, JFK:n veljenpoika Robert F. Kennedy Jr. 

Lisäksi Jessica Collinsin lausunnon mukaan hän oli yksi Epsteinin ja Prinssi Andrewn raiskauksen uhreista. Jessican mukaan myös nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden olisi osallistunut raiskauksiin.  

Epsteinin Lolita Expressenillä lentelivät myös jäljempänä mainitut henkilöt: Näyttelijä Kevin Spacey, malli Naomi Cambell, asianajaja Alan Dershowitz, Simpsoneiden luoja Matt Goroening, tiedemies, astrofyysikko edesmennyt Stephen Hawking, Teslan omistaja ja ilmeisesti maailman rikkain mies Elon Musk, New Yorkin pormestari, Mediamoguli ja miljardööri Michael Bloomberg,  Facebookin perustaja  Mark Zuckeberg, Israelin entinen pääministeri Ehud Barak, liikemies Leslie Wexner ja Amazon.com-verkkokaupan perustaja sekä avaruuslaitteiden valmistaja Jeff Bezos. 

Näyttää siltä, että juutalaisten määrä näistä Epsteinin asiakkaista on huomattavan suuri. 

Yllä olevasta voidaan päätellä, että

Jeffrey Epsteinin ja Ghislaine Maxwellin ylläpitämä pedofiilinen systeemi on toiminut myös verkkona, johon ovat uineet maailman poliittiset vaikuttajat, kuninkaalliset ja kuuluisuudet. Toisin sanoen juutalaismafia on kutonut ansan, jonka ansiosta mafia on kyennyt painostamaan verkkoon tarttuneita maailman johtajia alistumaan Israelin ja siihen liittyvien juutalaistoimijoiden globaaleihin hegemonia vaatimuksiin. 

Näitä saastaisia ilmiöitä voidaan tietysti selittää muillakin argumenteilla, mutta tässä yhteydessä nämä päätelmät riittävät. Pääosin näissä ilmiöissä on kysymyksessä syvimpien helvettien, jotka ovat juutalaisten kadotuksien yhteiskuntia, virtaama äärimmäinen hedonismi maanpäällä eläviin tiettyihin juutalaisiin. Kyseinen pedofiilinen systeemi on mahdollistanut Epsteinille ja Maxwellille nauttia lapsiuhrien hallitsemisesta, ja myös “asiakkaidensa” hallitsemisesta. Toisaalta näiden “asiakkaiden” hallintaan on osallistunut myös muut kansainväliset juutalaistoimijat, jotka ovat väistäneet Epsteinin verkon, ja niin muodoin hallinneet myös Epsteinia.  

Päätelmiä 

Ei ole epäilystäkään siitä, että eikö globaalin juutalaismafian tavoitteena ole pitää muut kansat heikkona, kuten tämän asian tohtori Max Mandelstam tiivistää määritellessään sionismin sekä kokonaisuudessaan juutalaisuuden päätehtävän avajaispuheessaan Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897): 

 ”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.” 

Mainittuihin tavoiteisiin juutalaismafia on pyrkinyt kehittämällään yhteiskunnallisella sarjaopilla, jonka toteuttajina ovat länsimaiden hallitukset, eduskunta ja valtamedia. Juutalaismafia on siis onnistunut saamaan länsimaiset poliittiset vallanpitäjät tuhoamaan isänmaansa, kansalaisensa ja lopulta itsensä.  

Sarjoiksi näitä voidaan kutsua sen tähden, että juutalaismafian synnyttämät pahuudet ja vääryydet muiden muassa koululaitosten ja viihdeteollisuuden kautta siirtyy länsimaissa sukupolvelta toiselle, mikäli tätä ketjua ei katkaista uudestisyntymisellä. 

Se, että juutalaistoimijat, josta  korkeimmalla hierarkiassa ovat Siionin Viisaat, pyrkivät heikentämään muita kansoja, paitsi “juutalaisia”, paljastuu Epsteinin kansainvälisen seksikaupan lisäksi myös muista jäljempänä mainituista juutalaismafian globaaleista toiminnoista. 

Valtioiden tuhoaminen ja eri rotujen sulatus-uuni 

Muutamia esimerkkejä siitä kuinka juutalaismafia pyrkii heikentämään ja tuhoamaan muita kansoja: 

Juutalaismafia perusti Euroopan unionin vapaamuurareiden avulla, kuten  esimerkiksi edesmennyt tohtori  Karl Steinhauser useissa aihetta käsittelevissä teoksissaan tämän selvästi paljastaa.3 Unionista on kehitetty byrokraattinen finanssieliitin hallitsema verkosto, joka lamauttaa kansanvallan jäänteitä lakialoite ja lahjus kerrallaan (Kivi 2016). Nykyisin jo kaikkien pitäisi ymmärtää, että unionista on muodostunut liittovaltion kehityksen lisäksi, ihmisrotujen sulatus-uuni. Islamilainen maailma ei kuitenkaan ole valloitusretkellä Euroopassa, vaan kysymyksessä on “juutalaismafian” eli kasaarimafian  ylikansalliset valtapoliittiset tavoitteet. Kysymyksessä on siis Eurooppaan kohdistuva väestönsiirto poliittisen Lähi-idän alueelta, mikä on johtava jatkuessaan tulevaisuudessa ylitsepääsemättömiin demografisiin ongelmiin. 

Jo alkusanoissa mainitulla velkarahoitusjärjestelmällä ja finanssikeinottelulla on juutalaismafia mahdollistanut maailmanlaajuinen lahjonnan ja raunioittanut näillä järjestelmällä sekä keinottelulla maailman valtioiden talouden. 

Tuhoamisohjelma koulutus- ja kasvatusjärjestelmällä 

Esi-, peruskoulutus, toisen asteen koulutus ja korkeakoulutus on lähestulkoon täysin juutalaismafian agendan saastuttamia. 

Tästä koulutus- ja kasvatusmaailman perikadosta olkoon esimerkkinä Tukholman Södermalmilla toimiva Egalia-niminen esikoulu, jossa pyritään pojista ja tytöistä eliminoimaan sosiaalisen lobotomian avulla sukupuoliroolit. Tässä esikoulussa on keskitytty sukupuolipedagogiikkaan, ja kaikki leikkimiseen ja oppimiseen käytetty kirjallisuus sekä välineistö on suunniteltu palvelemaan sukupuolten välisen tasa-arvon periaatteita.4 

Tämä sukupuolirooliton indoktrinaatio on rantautunut myös Suomeen. Sen mukaan tarhan pojat pukeutuvat mekkoon ja tytöt leikkivät autoilla. Tämä villitys on otettu käytäntöön Etelä-Haagan-päiväkodissa Tonttulassa. Kyseisessä ujuttamisessa on ollut mukana muutamia päiväkoteja Helsingissä.5 

Juuri yllä mainittu tarkoittaa sitä, että juutalaismafia pyrkii tunkeutumaan, ja on jo tunkeutunut, kulttuurien sisään sekä muuttanut tapaa, jolla ihmiset ovat ajatelleet perinteisistä arvoistaan.  Juutalaismafia kokee, että perinteinen ja järkevä arvomaailma kuten esimerkiksi isänmaallisuus, perinteinen miehen ja naisen välinen avioliitto instituutio, intuitio ja usko Jumalaan sekä sielun kuolemattomuuteen ovat aivan liian vastustuskykyisiä arvoliberalismille ja ateistiselle materialismille, joten juutalaismafia on päättänyt romuttaa perinteisen arvomaailman degeneroituneella koulutusmaailmalla. 

Kansojen turmeleminen joukkoviestinnällä ja viihdeteollisuudella 

Joukkoviestinnän ja viihdeteollisuuden hallinta saa vielä hirvittävän diktatuurisen luonteen, sillä kyseisiä viestintämaailmoja kontrolloi kourallinen ihmisiä, jotka muodostuvat juutalaismafiasta eli harvainvallasta.  

Mainitun viihdeteollisuuden ja joukkoviestinnän näkyvät sekä näkymättömät vaikuttimet ulottuvat miltei jokaiseen kotiin Pohjois-Amerikassa ja myös muualla läntisessä maailmassa. Nykyisen teknologian ansiosta joukkoviestinnän hallinta ja valvonta ihmisten arvomaailman ja ajatusten muokkaamisessa on saanut tähtitieteelliset ulottuvuudet. Niinpä esimerkiksi valtamedian ja viihdeteollisuuden tapojenturmeleminen seuraa kutakin älypuhelimen omistajaa kaikkialle. 

Joukkoviestinnän kautta saapuva hallinta ei ole vaikuttamista vain USA:n kautta Euroopan unionin maihin vaan vallitsemista kunkin kansan kautta.  

Esimerkiksi Ruotsissa manipuloiva vaikutus vaikuttaa juutalaismafiaan kuuluvien Bonnierin ja Hjörnen mediaimperiumien saattelemana ja Suomessa Bonnierin ja juutalaistaustaisen Jane sekä Aatos Erkon säätiön omistamien massamediakanavien välityksellä. Jopa koulutusmateriaali palvelee monikulttuurisuutta, vääristynyttä seksuaalivalistusta, johon sisältyy sukupuolineutraaliuden kasvatus ja muu nykyaikainen henkinen saasta. Pohjoismaissa Bonnierin mediaimperiumi julkaisee yllä mainittuja saastuttavia opetusmateriaaleja.6, 7, 8, 9, 10  

Mainitun eliitin mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta Yhdysvalloissa ja yleensä länsimaissa. Kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat sionistisen eliitin omistamia. Tohtori Ahmed Ramin on esittänyt selvityksessään esim. Yhdysvalloissa toimivan 56 mediayhtiön nimet, jotka ovat ”juutalaisten” omistuksessa.11  

Median välityksellä meille tyrkytetään valmiita käyttäytymisen normistoja siitä, kuinka kustakin yhteiskunnallisesta ilmiöstä tulisi ajatella.  

Valtavirtainen tiedonvälitys opastaa meitä myös siinä, kuinka näihin ilmiöihin tulisi suhtautua, jotta osaisimme olla loukkaamatta tiettyjä vallitsevia arvoliberaaleja periaatteita. Tämä sama ”käyttäytymisen malli” soveltuu suhtautumisena kulttuuriin: media sanelee suunnat sille, mitkä kirjat esimerkiksi ovat ”edistyksellisiä”, ja mitkä elokuvat ovat todella ”katsottavia” ja niin edelleen.  

Mutta toisaalta median kautta demonisoidaan tai stigmatisoidaan arvokkaita yhteiskunnallisia periaatteita ja arvoja. 

Pelkopandemia ja sodanlietsonta 

Koronaliioittelu rajoitteineen, pakkorokotteineen ja yhteiskuntien sulkemisilla ovat saaneet niin suurta kansainvälistä vastustusta, että juutalaisen Klaus Schwabin ja hänen miljardööriklubinsa neljännen teollisen vallankumouksen toteuttaminen vaikuttaa nykyisin keskeytyneen. Täten tarvitaan muita menetelmiä maailmanhallituksen saavuttamiseksi. Yksi näistä menetelmistä on eurooppalaisen sodan lietsominen Venäjän avulla. Ja juuri nykyinen sotatila Ukrainassa on osoitus suurvaltojen raadollisesta kamppailusta maailmanjärjestyksen hegemoniasta. 

Atlanttisella akselilla eli Yhdysvaltojen johtamalla läntisellä blokilla on uskottavana pyrkimyksenään ollut luoda Venäjälle pelote ja todellinen uhka NATOn laajentumisen yrityksellä Ukrainassa aina Venäjän rajojen tuntumaan. Samalla Venäjälle pesiytyneen juutalaisen oligarkian avulla läntisen blokkin vastaavat hengenheimolaiset koittavat saada Venäjälle sellaisen hallinnon ja presidentin, mikä avaisi Venäjä luonnonrikkaudet länsimaisille suursijoittajille. Transatlanttinen hegemonia tarkoittaisi myös Venäjä ortodoksisen kulttuuriperinteen täydellistä tuhoa ja federaatioon tunkeutuisi länsimainen mädännyt monikulttuurisuus, arvoliberalismi ja sateenkaariliikkeet ja muu äärimmäisen mielipuolinen feministinen  liikehdintä. 

Juutalaismafian tavoitteena on suursota Euroopan ja Venäjän välille. Tähän sotaan luultavasti myöhemmin osallistuisivat Venäjän rinnalle tietyt Itä-Aasian valtiot, kuten esimerkiksi Kiina. Tämä on juutalaismafian juoni, jolla Itä-Aasian valtioita, Venäjää ja Euroopan valtioita pyritään systemaattisesti heikentämään sekä sitä vastoin juutalaismafian pääasiallista instrumenttia Yhdysvaltoja voimistamaan. 

Sota Euroopan ja Venäjän välillä tuhoaisi valtavasti väestöä sekä lännessä ja idässä. Ja vielä enemmän ihmisiä tuhoutuisi, jos sota laajenisi kolmanneksi maailmansodaksi. Muistutamme vielä, että Suomen mahdollinen liittyminen NATOon raunioittaisi Suomen ja tapattaisi paljon väestöä. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. IL (2020). Seurapiirijulkimo Ghislaine Maxwellin perheellä synkkä historia: Isä kuoli mystisissä olosuhteissa, veljet joutuivat vastaamaan koviin syytteisiin. 
  1. Yle (2021). Seurapiirijulkkis Ghislaine Maxwell todettiin syylliseksi useisiin seksuaalirikoksiin 
  1. Steinhauser, Karl (1994) EU: huomispäivän Super Neuvostoliitto. Totuus Ry 12 310;  ISBN 951-97105-0-7 
  1. Stockholm.se/Serviceenhetsdetaljer/ 
  1.  Mtv.fi/uutiset/stereotypiat-romukoppaan-tarhan pojat mekoissa. 
  1. HS (14.2.2018). Saatavina: https://www.hs.fi/elama/art-2000005565223.html  
  1. Aamulehti (5.5.2016). Tuore kirja: Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa. Saatavina: https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirkkalan-koululaisia-aivopestiin-kokeilulla-jonka-piti-olla-sosialismin-alkusoittoa-23631269 
  1. Radio Islam. Saatavilla: Den judefrågan; http://www.radioislam.org/islam/svenska/fildok/filer/tutti/judefragan.htm (Valitettavasti tämän sivuston Internetosoite on sensuroitu). Mutta tämä linkki toimii ainakin toistaiseksi: http://islam-radio.net//finish/power/jew-rule.htm  
  1. AL. (19.11.2019). Saatavina: https://www.aamulehti.fi/a/4530c008-afe5-48d0-837b-4b0383726b0a  
  1. Macdonald, Kevin. The Frankfurt School of Social Research and the Pathologization of Gentile Group Allegiances. Saatavina: http://www.kevinmacdonald.net/chap5.pdf  
  1. Amed Rami. Radio Islam. Jewish Power and Influence in U.S.  
    and World Business and Finance. Saatavina: http://islam-radio.net//islam/english/index_finance.htm 

Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty (2016). 

Department of Trade and Industry [SECTION TITLE] (archive.org) 

BBC News | BUSINESS | The pensioners’ tale 

Meet Ghislaine: Heiress to an Espionage Empire, by Whitney Webb – The Unz Review 

Exposing Jeffrey Epstein’s international sex trafficking ring | 60 Minutes Australia – YouTube 

Why Did Hillary Clinton Visit Jeffrey Epstein’s Pedophilia Island 6 Times Via The Lolita Express? | SOTN: Alternative News, Analysis & Commentary (stateofthenation2012.com) 

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Tietoa Markku Juutinen

16 Kommentit

  1. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISTEN PERITTY PAHUUS
    Kaikilla ihmisillä on syntymästä saakka heidän peritty pahuutensa, jonka he perivät vanhemmiltaan. Yleisesti peritty pahuus on sitä, että rakastetaan itseä ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta. Mutta juutalaisilla tämä peritty pahuus on syvempää ja voimakkaampaa, mikä johtuu siitä, että heitä on vuosisatoja myrkytetty Talmud-uskonnolla, joka on varsinainen perkeleen käsikirja. Maailman paras psykologi Emanuel Swedenborg kirjoittaa: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Spiritual Diary, nro 2260). Ja: ”Juutalainen ja israelilainen kansa oli sellaista, että heti kun he havaitsivat vihamielisyyttä vieläpä tovereissaan, he uskoivat, että he voivat laillisesti käsitellä heitä julmasti eikä ainoastaan tappaa heitä, vaan myös jättää heidät villien petojen ja lintujen saaliiksi. Tämä siksi, että Herrasta virtaava armo kääntyi heissä julmuudeksi.” (Arcana Coelestia, nro 3605). Juutalaisten pyrkimys maailmanvaltaan käy ilmi Raamatusta: ”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua.’” (Matt. 4: 8-9). Juuri tätä perkelettä juutalaiset eli talmudistit kumartavat. Tästä perkeleestä lähtee himo vallata koko maailma ja alistaa kaikki kansat orjuuteen. Tämän perkeleen ansiosta juutalaiset ovat niin hyvin menestyneet viime vuosikymmeninä maan päällä. Juutalaiseen uskontoon eli talmudismiin ei kuulu lainkaan kuolemanjälkeinen elämä. Juutalaisen onni on olla rikas ja mahtava maallisessa elämässään. Eli juutalaisuus ei ole vain uskonto, vaan poliittinen maailmanvaltaukseen pyrkivä liike. Juutalaiset ovat onnistuneet hyvin maailmanvaltauksessa. Heidän johtajansa eli Siionn Viisat melkein hallitsevat tätä maailmaa. Mutta heiltä puuttuu vielä totaalinen ihmisten hallinta, ja tätä he nyt yrittävät Great Resetin avulla eli tuhota kansallisvaltiot ja tehdä ihmisistä digitaalisesti ohjattuja gyborgeja ilman omaa kansaa ja kulttuuria. Tähän he tarvitsevat koronahuijausta, holokaustihuijausta (uusi uskonto) sekä sotia (Ukraina, Kiina). Juutalaiset yrittivät vallata maailman kommunismin avulla, mikä yritys epäonnistui. Nyt he yrittävät samaa ”neljännen teollisen vallankumouksen” avulla, mikä tekisi ihmisistä digitaalisesti ohjattuja gyborgeja (WEF, Klaus Schwab). Siionin Viisaat ohjaavat maailmanpolitiikkaa. NATO on heidän instrumenttinsa. Sen tähden meidän suomalaisten ei pidä liittyä NATOon. Myös EU on heidän instrumenttinsa Euroopan kansojen kukistamiseksi. Siksi suomalaisten tulee erota EU:sta ja eurosta. Ei NATOon ja irti EU:sta!!! LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://mvlehti.net/
    https://positv.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (7)(13)
    • Pakko voittaa

      ”..juutalaisilla tämä peritty pahuus on syvempää ja voimakkaampaa, mikä johtuu siitä, että heitä on vuosisatoja myrkytetty Talmud-uskonnolla, joka on varsinainen perkeleen käsikirja.”

      Historian Jeesus yritti näyttää farisealaisille talmudisteille miten pitää elää mutta oppi ei mennyt perille. Nyt 2000 vuoden jälkeen asia näyttää tulleen entistä ajankohtaisemmaksi ja fariseusten on entistä vaikeampi paeta sen edessä. Voimmeko jopa odottaa läpimurtoa?

      Pahuuden (tuhoavan aggression) ongelma, joka on pohjimmiltaan enemmän geneettinen kuin yhteisöllinen, tulee päivä päivältä polttavammaksi kun ihmiskunnan henkinen tietoisuus kasvaa Venäjän ja Kiinan luoman uuden ja oikeudenmukaisen maailmanjärjestyksen alkaessa hallita ihmiskuntaa. Putin on tehnyt selkeän irtioton maansa sionisti-mafiasta joka on tuhonnut Venäjää käsittämättömän julmalla tavalla kuten historiasta tiedämme ja yhdessä Kiinan kanssa aloittanut ihmiskunnan pelastusoperaation.

      Tämänkin artikkelin hyvin kuvaama anglo-sionistisen kulttuurin syvällä (pääosin aggressiota säätelevissä geeneissä) oleva ja laaja-alainen psykopaattinen pahuus ei voi enää jatkua ja toimia tulevaisuuden ihmiskuntaa ohjaavana voimana. Erityisen haasteen tässä muodostaa sionisti-mafia joka on noussut johtaviin asemiin lännen tuho-koneistossa tavoitteenaan koko maailman alistaminen omaan valtaansa. Ukrainasta alkanut kamppailu tätä mafiaa vastaan tulee näyttelemään keskeistä roolia pitkään mutta ei ole epäilystä siitä kuka sen voittaa. Ihmiskunnan on pakko voittaa, ei ole muuta vaihtoehtoa.

      Joukkomurhaaja hallinto uskaltaa luennoida maailmalle ihmisoikeuksista.
      Washington on rikollinen hallinto, kuten sen laittomat sodat ja tahalliset joukkomurhat osoittavat kiistatta.
      Julkaistu tärkeä raportti paljastaa laajasti ja yksityiskohtaisesti Yhdysvaltojen Lähi-idässä tekemien sotarikosten järkyttävän laajuuden. Yhdysvaltain armeijan suorittamien ilmapommitusten seurauksena on dokumentoitu tuhansia siviilien, myös lasten, kuolemia.
      On tärkeää huomata, että julkaistu tutkimus – vaikka se onkin laaja ja sisältää tuhansia sivuja ja asiakirjoja – edustaa vain murto-osaa joukkomurhien koko laajuudesta. Tutkimus keskittyy Syyriaan ja Irakiin kolmen vuoden ajalta vuoden 2014 lopun ja vuoden 2018 alun välisenä aikana. Kun otetaan huomioon, että Yhdysvaltojen joukot ovat miehittäneet pelkästään näitä kahta maata yli vuosikymmenen ajan, ja kun otetaan huomioon samanaikaiset Yhdysvaltojen sotilasoperaatiot muissa maissa, voidaan turvallisesti olettaa, että tehtyjen murhien koko laajuus on kertaluokkaa suurempi.
      https://www.strategic-culture.org/news/2021/12/24/a-mass-murdering-regime-dares-to-lecture-the-world-on-human-rights/

      (4)(12)
      • Peri(tty)synti

        Sekä ”perisynti” (kristillinen) että ”paha taipumus” (juutalainen) ovat uskonnollisia ”trooppeja”. Käyttäytymisen sosiaalinen valvonta on välttämätöntä rikollisuuden ehkäisemiseksi, jolla on kuitenkin monissa tapauksissa geneettinen perusta. Muuten on ”kaikkien sota kaikkia vastaan” (Hobbes).

        Ratkaisevat psykologiset (sielun) toiminnot ovat periytyviä sanan tiukimmassa merkityksessä. Ne eivät koskaan ole seurausta vain ympäristön vaikutuksesta ihmiseen(vaikka silläkin on erityisesti varhaisvuosien kehityksessä suuri merkitys). Ne ovat synnynnäisiä valmiuksia kuten monet muutkin asiat ja siksi periytyviä sanan tiukimmassa merkityksessä. Pahuus (moraali) on myös periytyvää ja me kaikki kannamme pahuuden geenejä (perisyntiä) aivan kuten esim. älykkyyden tai musikaalisuuden geenejä.
        https://www.unz.com/article/race-research-in-germany-1933-1945/

        Psykopatiaan altistavien geenien osuudesssa on tutkimuksissa todettu suuria eroja eri kulttuurien välillä siten että Aasiassa psykopaattien prosentuaalinen osuus väestössä on selvästi pienempi kuin esim. lännessä. Kulttuuri on suosinut enemmän sosiaalisia valmiuksia omaavia kuin itsekkäitä ja ahneita yksilöitä?
        Psykopaatti voi tuhota (jopa tappaa kuten Amerikan presidenttien lukuisat salamurhat osoittavat) toisen omia etuja ajaessaan mitä moraalisesti valveutunut ei koskaan pysty tekemään. Juuri siksi idän ja lännen kulttuurit eroavat toisistaan. Idässä koko kansan merkitys korostuu. Lännessä taas itsekkäät ja muita tuhoavat oligarkit jyräävät kansan oman mielivaltansa alle. Näin on käymässä myös oman maamme Nato-ratkaisun kohdalla ja niin kävi jo EU-ratkaisussa.

        Ote linkin artikkelista: Joseph Maistre ja pahan väistämättömyys
        Perisynnin kiroamana ihmislaji on syntymästään lähtien tuomittu ikuiseen pahuuteen ja lakkaamattomaan kärsimykseen. Ihminen ei voi paeta Pahuutta, vaikka hän olisi hyvä, vaikka hän pitäisi itseään hyveellisenä ja vaikka hän ylpeilisi sillä, ettei ole koskaan tehnyt pahaa lähimmäisilleen. Päinvastoin, mitä hyveellisempi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän altistuu Pahuudelle, jota Maistre kutsuu ”perinnölliseksi viaksi”: … ”Toisaalta on yhtä hyvin mahdollista, että mies, jota rangaistaan rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt, todella ansaitsi rangaistuksen täysin tuntemattomasta rikoksesta.” [i]
        https://www.theoccidentalobserver.net/2021/10/28/joseph-maistre-and-the-inevitability-of-evil/

        On selvää, että koko maailman itselleen haluava Yli-ihminen on hyvin tuhoisa ja voi tuhota ihmiskunnan. Uskon, että he ovat olleet suuren osan niin paljoon kärsimykseen johtaneen historian takana. Kun otetaan huomioon, mitä nyt tapahtuu, näyttää siltä, että paholainen kiertää maapalloa etsien, kenet hän voisi niellä, mutta paholainen on itse asiassa valittu Yli-ihmiinen.

        (2)(7)
        • Itseyden ongelma

          ”…päinvastoin, mitä hyveellisempi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän altistuu Pahuudelle, jota Maistre kutsuu ”perinnölliseksi viaksi””
          Tuo ajatus kaipaa selvennystä. Hyveellinen ihminen helposti torjuu kaiken ’pahan’ itsessään ja lukee pahaksi jo kaiken normaalinkin itsekkyyden ja puolensa pitämisen alkaen miellyttää maailmaa. Itsensä (toisin kuin pahojen tekojensa) puolustaminen ei ole pahuutta. Hänellä on itsetunnon (oman itseyden) ongelma ja sisään patoutuu tervettä ei-tuhovaa aggressiota joka olisi pitänyt purkaa oikeissa tilanteissa. Hän joutuu esittämään hyveellistä ja ’kilttiä’. Silloin vaarana on tuo alttius (paha purkautuu kiertoteitse) mistä Maistre puhuu.
          Kenestä tahansa ei voi tulla hirviötä tai psykopaattia kuten näkee jopa joidenkin tutkijoiden uskovan. Kyse tuollaisessa väitteessä on aivan muusta kuin tosiasiasta. Ehkä oman pahuuden torjunnasta?
          Oma lukunsa ovat hyveellisinä esiintyvät huijarit jotka esim. laativat rokoteohjelmia ’hyvää tarkoittaen’ mutta todellisuudessa muita tuhotakseen. He voivat myös piiloutua jonkun poliittisen, uskonnollisen tai taloudellisen ideologian taakse joka takaa heille vallan muihin ihmisiin mikä on pahuuden merkki.

          (1)(3)
  2. Seuraavan linkin artikkelin paljastukset on kirjoitettu vuosina 2002 (osa 1.) ja 2004 (osa 2.). Tuosta ajasta lähtien tilanne on muuttunut vain pahemmaksi ja kirjoitus on ajankohtainen nyt jos koskaan.

    WWIIn aikaisissa videoklipeissä näytetään Ukrainalaisten siviilien hakkaavan juutalaisia saksalaissotilaiden tullessa maahan. Pieksäntä tapahtui avoimesti kaduilla ja toreilla. Ukrainalaisilla siviileillä oli aseinaan joskus pelkät karahkat. Juutalaisia retuutettiin hiuksista pitkin katuja ja potkittiin ja hakattiin joukolla. Toimintaan osallistuivat mummot ja papatkin. Seuraavan kirjoituksen sanoma antaa selityksen sille miksi näin tapahtui ja myöskin sille miksi näin tulee tapahtumaan uudelleen.

    Ukraina oli neuvostoliittolaisten kommunistien jonka sisäinen hallintokielikin oli jiddish valvonassa sitten Holodomorin. Partisaanit olivat talmudististen politrukkien valvomia ja/tai saattoivat koostua täysin talmudistipandiiteista. He tekivät yhteistyötä Ukrainan talmudistisiviilien kanssa. Partisaanit terrorisoivat ukrainalaista siviiliväestöä varastaen näiden vähät elintarvikkeet ja tekemällä heidän naisistaan ja lapsistaan seksiorjia.

    WWIIn aikainen väkivalta naisia ja lapsia kohtaan toistuu jälleen Ukrainassa. Tällä kertaa Ukrainan sisällissodan aikana. Tämän hetkinen Ukrainan talmudistivetoinen hallitus vierittää tälläkin kertaa syyn venäläisten niskoille. He kertoilevat länsimaiselle medialle Venäläisten siepanneen ukrainalaisia siviilejä. Talmudistiset kansainväliset ihmiskauppiaat tekevät nyt melkoisen tilin seksiorjakaupalla ja eräänä merkittävänä seksiorjamarkkinoiden reittinä toimii Moldova. Toiminnan pahuuden pesä löytyy Jerusalemista jota profeetallisessa kuvakielessä kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi.

    Artikkelin alussa oleva `The very first `Illuminaati mind control` video on tuotettu niinkin varhain kuin vuonna 1927. Video esittää avoimesti okkulttisten symbolien ja seksin käyttöä mielenhallintaan. Videon tekoajankohdasta voidaan huomata kuinka aikaisesssa elokuvateollisuuden kehitysvaiheessa talmudistien omistaman Hollywoodin pahuutta markkinoitiin avoimesti. Tuolloin suurimmalla osalla ei ollut edes tv-vastaanottimia joten he saivat katsella esitystä elokuvateattereissa.

    Half-Billion-Dollar ”Industry” In Israel – Largely Staffed By Sex Slaves
    https://beforeitsnews.com/power-elite/2014/09/half-billion-dollar-industry-in-israel-largely-staffed-by-sex-slaves-2446756.html

    Seuraavassa linkissä pureudutaan siihen miten pitkät ja pahat perinteet ovat ohjailleet talmudistien toimintaa. Itse asiassa nyt puhutaan vuosituhantisista traditioista ja siihen kuuluvista viattomien naisten alistamisesta ja lasten rituaaliuhrauksista. Tämänkaltainen toiminta kuuluu olennaisena osana talmudistien uskontoon ja se on voimissaan vielä tänäkin päivänä.

    Most Controversial Document in Internet History: The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia
    https://www.veteranstoday.com/2020/08/21/most-controversial-document-in-internet-history-the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

    Tulee päivä päivien joukossa kun `Babylon` tuomitaan: `Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä`! (Ilm 18:10).

    Edellistä jaetta (Ilm 18:10) seurraa kauppatavarain lista: `Ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia (soma = orjia, kehoja) ja ihmissieluja (psuche = sieluja)` (Ilm 18:13).

    Edellisen (18:13) kauppatavarain listalta löytyy mm. `soma` jonka merkitys avautuu sanasta `keho`. Kansainvälinen elinkauppa kuuluu yhtenä olennaisena osana heidän toimintaansa. Mainitut `kauppiaat` ottavat ihmisestä sekä fyysisesti (soma) että psyykkisesti (psyche) kaiken rahallisen hyödyn irti. En väitä että he tekevät ihmisten nahoista lampunvarjostimia. Väitän että he tekevät jotakin paljon perverssimpää!

    `Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat (israelilaisten luvun mukaan?)` (5 Moo 32:8). Edellisen jakeen `israelilaisten luvun mukaan` lausumaa ei löydy alkuperäisestä tekstivariantista koska siinä asiasisältö viittaa: `Jumalan poikien luvun mukaan`. Tällä on merkitystä koska kabbalistinen Sanhedrin ei ole koskaan teitä hallinnut eikä tule koskaan hallitsemaankaan. Talmudistien peukalointia kaikki tyynni!

    Tässä jakeessa (5 Moo 32:8) ilmoitetaan kuinka jokaisella kansalla on oma kansallishaltijansa (vartijansa) niin kuin se käykin ilmi VTn kohdista. Myös Suomella! Edelleen asiayhteys (5 Moo 32:8ssa) jatkuu näin (seuraava jae): `Sillä Herran (יהוה = JHWH = Herra) kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa (נחלה = nachalah = perintönsä, hallussapitonsa)` (5 Moo 32:9). Tässä mainitaan `Jaakobin` (Israelin) kansallishaltija jonka nimi on יהוה = JHWH = Herra joka on yksi taivaallisen seurakunnan jumalista.

    Vastaavaisuuksien mukaan: `Jumala (elohiym = Jumala) seisoo jumalien (אל = jumalankaltaisten) kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä` (Psa 82:1). Se mikä on ylhäällä on alhaalla ja se mikä on sisäpiolella on ulkopuolella ja vielä `Tapahtukoon sinun tahtosi niin taivaassa kuin myös maan päällä`.

    Tämän takia tarvitaan taivaallista restoraatiota (se oikea Great Reset) koska maan ja taivaan välinen yhteys on enää riekaleen varassa – muutoinhan te palatte tulessa.

    Tämän vastaavaisuuden paljastuksen johdosta heitänkin lukijalle pähkinän: Kenelle Jeshua messias maksoi verilunnaat? Miettikäähän harkiten – siinä saattaa saada noiden jutikoiden käytös selityksen!

    (6)(11)
  3. Kiinaan kohdistuva pahuus

    Länsimainen anglo-sionistisen pahuuden kyllästämä ’gangsteri-kulttuuri’ vainoaa Kiinaa (on aina vainonnut) koska nwo-gangstereiden päämäärä on koko maailman valtaaminen ja ilman Kiinan valtaamista se ei voi onnistua. Tänään propaganda sitä vastaan on erityisen vahvaa.
    Linkin artikkelissa LR, joka on asunut Kiinassa ja on hyvin perillä maan historiasta kertoo näkemyksiään asiasta. Kannataa ensin lukea artikkeli josta muutama konekäännös-poiminta ennen kuin ottaa kantaa. https://www.deepl.com/Translator

    Joitakin asioita, jotka sinun pitäisi ehkä tietää Kiinasta
    LARRY ROMANOFF – MAALISKUU 28, 2022
    Länsimainen juutalaisomisteinen media rankaisee meitä ankarasti jokaisella osa-alueellaan, koska media kehystää meille kuvan Kiinasta, joka on lähes 100-prosenttisesti väärä tai ainakin pahasti harhaanjohtava, tämä tehdään ideologian ja heidän henkilökohtaisen agendansa pohjalta. Emme voi voittaa tätä ilman kohtuuttoman paljon aikaa ja vaivaa.

    Muistakaa, että khasaarijuutalaiset olivat aktiivisesti mukana Kiinan tuhoamisessa (muun muassa oopiumia, pankkien varastamista, poliittista ja yhteiskunnallista tuhoa, massiivisia sotia ja halveksittavimpia kulttuurisia kansanmurhia) noin 200 vuoden ajan, eivätkä amerikkalaiset olleet kaukana heidän takanaan. Näin ollen melkein kaikki, mitä juutalaiset tai amerikkalaiset ovat kirjoittaneet, on todennäköisesti roskaa, koska molemmat halusivat enemmän peitellä syntejään kuin antaa oikean kuvan mistä tahansa Kiinan aiheesta tai näkökohdasta.

    Eurooppalaiset khasaarijuutalaiset tappoivat kaikki ne miljoonat kiinalaiset, ei puheenjohtaja Mao, ja heillä oli jopa pokkaa vähitellen yliarvioida tekonsa jopa 80 miljoonaan kuolleeseen. Tämä on yksi osoitus eurooppalaisten khasaarijuutalaisten – Rothschildien, Sassoonien, Kadoorien, Sebag-Montefiorien, Lehmannin, de’ Medicien, Mendelssohnien, Bleichroedereiden, Warburgien, Lazarien ja sadan muun sellaisen nimen, joista ette ole koskaan kuulleetkaan, – raakalaismaisista ja epäinhimillisistä luontaisista taipumuksista.

    Samoin kaikki tarinat, joita olette kuulleet Kiinan kommunismista, suuresta harppauksesta eteenpäin, kulttuurivallankumouksesta, Kiinan yhden lapsen politiikasta ja niin monesta muusta, ovat seurausta siitä, että juutalaiset yrittävät peittää oman lopullisen ”panoksensa” Kiinan ”edistykseen”.

    Jos ette tienneet, kommunismi oli 99,985-prosenttisesti juutalaisten yritys, Marxista ja Engelsistä lähtien. Venäjällä juutalaiset onnistuivat tuhoamaan Venäjän kuninkaallisen perheen, Romanovien (Romanoffien) ja käytännössä koko papiston lisäksi yli 30 prosenttia Venäjän koko väestöstä, mukaan lukien koko keskiluokka ja omaisuuden omistajat, puhumattakaan siitä, että he ryöstivät koko kansakunnalta rahaa, kultaa, taidetta, ikoneita ja kuninkaallisia aarteita lähtiessään.

    Euroopan khasaarijuutalaiset – tavanomainen epäiltyjen luettelo – olivat täysin vastuussa kommunismin tuomisesta Kiinaan. Juutalaiset bolshevikit lähettivät lähettilään – Grigori Naumovitš Voitinskyn (oikealta nimeltään Zarkhin, venäläinen juutalainen) – siinä toivossa, että Venäjän tuhoaminen voitaisiin toistaa Kiinassa. Voitinski epäonnistui tehtävässään ja hänet karkotettiin, joten juutalainen kommunismin visio ei koskaan juurtunut Kiinaan. Venäjän (ja kaikkien Euroopan maiden) suunnitelmana oli, että vain pieni juutalaiskaarti hallitsisi koko talonpoikaiskansaa, joka palvelisi heitä. Tämä oli Kiinalle esitetty kuva, josta kieltäydyttiin.

    Kiinan ”50 sentin armeija”

    Kaikkien teidän on tiedettävä tämä tarina, jonka on keksinyt David Bandurski, jälleen yksi juutalainen, joka työskentelee Hongkongin yliopiston ”China Media Project” -hankkeessa, jota George Soros rahoittaa. Bandurskin kutoma tarina oli, että Kiinan hallituksella oli 288 000 ihmistä, jotka työskentelivät täysipäiväisesti etsien tilaisuuksia tehdä Kiinaa suosivia viestejä missä tahansa internetissä, ja jokaisesta tällaisesta viestistä maksettiin 0,50 dollarin palkkio. Näitä väitteitä nähtiin satoja kaikkialla internetissä, kaikilla kommentointialustoilla, ja kaikkia Kiinaa suosivia kommentteja syytettiin siitä, että ne olivat osa Kiinan 50 sentin armeijaa. Mutta sitten yhtäkkiä – eräänä päivänä – tämä kuoli, koska tuona päivänä joku julkaisi Facebookissa kuvakaappauksen pitkään olemassa olleesta ohjelmasta, jossa Israelin hallitus oli tarjonnut (ja tarjosi edelleen) kaikille juutalaisille yliopisto-opiskelijoille Amerikassa 0,50 Yhdysvaltain dollarin maksun jokaisesta Israelille tai juutalaisille suotuisasta viestistä. Bandurski vaikeni, ja voimme toivoa, että hän pysyy siinä tilassa. Kiinalaista 50 sentin armeijaa ei oikeastaan koskaan ollutkaan, mutta oli todellakin juutalainen 50 sentin armeija, joka on edelleen olemassa ja jonka voimme nähdä unz.comissa ja monissa muissa paikoissa.

    Kiinan kaatuminen

    ”Minulle on yllätys, miten Kiina onnistui kaatumaan niin pahasti 200 vuotta sitten. Sen tutkiminen toisi suurimmat opit, joita me kaikki voimme oppia.” Juutalaiset tuhosivat Kiinan, kuten he tuhoavat nykyään Yhdysvallat ja Euroopan. Kiina onnistui karkottamalla kaikki juutalaiset ja varmistamalla, että kaikki koskaan palaavat juutalaiset eivät pääse julkisen politiikan päättäjille. Se on suurin opetus, jonka voitte oppia, mutta millään länsimaisella maalla ei ole nykyään itsenäisyyttä tällaisiin karkotuksiin. Ainoa tulos tällaisesta yrityksestä saada valtaistuin takaisin olisi sadat kuolemaan tuomitut poliitikot ja monet kuolleet poliitikot.
    https://www.unz.com/lromanoff/some-things-you-should-maybe-know-about-china/

    (0)(8)
    • Naton juuret

      HenryMakow.com – 3. huhtikuuta 2022.
      Rus vs. khasarijuutalaiset (Ukraina) – muinainen vihamielisyys
      Khazaarit ostivat ”juutalaisen” arvonimen 8. vuosisadalla erottaakseen itsensä kristityistä ja musliminaapureistaan.
      Askenasijuutalaisilla (israelilaisilla) ei ole mitään yhteyttä muinaisiin heprealaisiin. He ovat khasareita.
      Bolševikkivallankumous oli kosto siitä, että Kiovan Rus tuhosi khasaarien valtakunnan vuonna 965 jKr.
      https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=251786
      Venäjän ja Ukrainan sota jatkaa tätä vuosituhansia kestänyttä vihaa. NWO on vanhan khasaarien valtakunnan uudelleensyntymä, joka on laajennettu koko planeetalle.
      NATO on Khazaria ankkurissa (kirjaimellisesti). … lisää linkistä

      (1)(6)
      • Naton juuret 2

        Totuus konfliktista Venäjän kanssa
        ja Yhdysvaltain dollarin tulevasta kuolemasta maailman reservivaluuttana. (enemmän linkin artikkelista)

        YHTEENVETO:
        Venäjä on ollut juutalaisen eliitin tähtäimessä jo yli vuosisadan ajan, ja sen selviytyminen riippuu siitä, että se puskee takaisin kaikin voimin.

        Itse asiassa kohdatessaan tämän saatanallisen juutalaisen salaliiton, joka toivoo alistavansa maailman ja tuhoavansa länsimaisen sivilisaation kristillisen perustan, israelilaisittain koulutetut ukrainalaiset uusnatsit, Venäjä ei taistele vain itsensä, vaan lännen ja koko ihmiskunnan puolesta.

        Venäjän voitto aloittaa sen rahoitusjärjestelmän tuhoamisen, jonka avulla tämä juutalaismafia hallitsee maailmaa. Venäläinen Andrei Bezrukov, ulko- ja puolustuspoliittisen neuvoston puheenjohtajiston jäsen, on samaa mieltä:
        https://biblicisminstitute.wordpress.com/2015/03/17/the-truth-about-the-conflict-with-russia/

        (0)(6)
  4. Tärkeää asiaa

    Tätä ei nwo-mafian hallitsema valtamedia kerro
    Kansalaisille parempaa tietoa mistä Ukrainan sodassa on kyse ja miksi kansalaisten pitää voida vaikuttaa oman maamme nato-päätökseen.
    Muutama ote linkin hyvästä ja asiantuntemuksella kirjoitetusta artikkelista
    Jacques Baud on entinen yleisesikunnan eversti, Sveitsin strategisen tiedustelupalvelun entinen jäsen, itäisten maiden asiantuntija. Hän on saanut koulutuksen Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalveluissa. Hän on toiminut YK:n rauhanoperaatioiden poliittisena johtajana.
    Translated withDeepL.com/Translator (free version)

    Onko mahdollista tietää, mitä Ukrainassa on tapahtunut ja tapahtuu?
    BOYD D. CATHEY – HUHTIKUU 2, 2022
    On selvää, että länsimaiset tiedotusvälineet, toisin sanoen suurimmat amerikkalaiset uutistoimistot (Fox, MSNBC, CNN, ABC, CBS, NBC, The Washington Post, The Wall Street Journal, The New York Times ja niin edelleen) ja niiden eurooppalaiset vastineet ovat yksimielisesti ja kiihkeästi Ukrainan puolella. Tähän on joitakin hyvin tärkeitä syitä, muun muassa se, että lähes kaikki nämä tiedotusvälineet heijastavat globalistista ja uuskonservatiivista (=zionistista) näkökulmaa konfliktiin.

    Suurten amerikkalaisten tiedotusvälineiden ja Washington D.C.:hen keskittyvän poliittisen instituution välillä vallitsee todellakin todellinen symbioosi. Tähän virtuaaliseen yhtenäisyyteen kuuluvat sekä demokraatit että republikaanit, jotka, jos mikä, ovat enemmän sodanhaluisia kuin heidän oletetut vastustajansa. Eräs ystäväni kommentoi, että hänen mielestään oli merkittävää, että Fox Newsin ja CNN:n kannat sodasta olivat lähes identtiset; hän sanoi näin, koska hän uskoi, että koska kaikki suuret uutislähteet olivat yhtä mieltä, niiden esittämät tiedot olivat varmasti totuudenmukaisia.

    Kolmas osa: Päätelmät

    Entisenä tiedustelun ammattilaisena ensimmäinen asia, joka minulle tulee mieleen, on se, että länsimaiset tiedustelupalvelut eivät ole pystyneet esittämään tilannetta tarkasti viimeisen vuoden aikana….. Itse asiassa näyttää siltä, että kaikkialla läntisessä maailmassa tiedustelupalvelut ovat jääneet poliitikkojen jalkoihin. Ongelma on siinä, että poliitikot päättävät – maailman paras tiedustelupalvelu on hyödytön, jos päättäjä ei kuuntele. Näin on käynyt tämän kriisin aikana.

    Toiseksi näyttää siltä, että joissakin Euroopan maissa poliitikot ovat tietoisesti vastanneet tilanteeseen ideologisesti. Siksi tämä kriisi on ollut alusta alkaen järjetön. On huomattava, että kaikki asiakirjat, jotka esiteltiin yleisölle tämän kriisin aikana, olivat poliitikkojen esittämiä ja perustuivat kaupallisiin lähteisiin.

    Toisin sanoen voimme luonnollisesti pahoitella ja tuomita Venäjän hyökkäyksen. Mutta ME (eli Yhdysvallat, Ranska ja Euroopan unioni etunenässä) olemme luoneet edellytykset konfliktin puhkeamiselle. Osoitamme myötätuntoa Ukrainan kansaa ja kahta miljoonaa pakolaista kohtaan. Se on hyvä asia. Mutta jos olisimme osoittaneet hiukan myötätuntoa samaa määrää pakolaisia kohtaan, jotka ovat peräisin Donbassin ukrainalaisväestöstä, jonka oma hallitus on teurastanut ja joka on hakenut turvapaikkaa Venäjältä kahdeksan vuoden ajan, mitään tästä ei luultavasti olisi tapahtunut.

    On selvää, että tämä konflikti on johtanut meidät hysteriaan. Pakotteista näyttää tulleen ulkopolitiikkamme ensisijainen väline. Jos olisimme vaatineet Ukrainaa noudattamaan Minskin sopimuksia, jotka olimme neuvotelleet ja joita olimme tukeneet, mitään tästä ei olisi tapahtunut. Vladimir Putinin tuomio on myös meidän tuomiomme. On turha valittaa jälkikäteen – meidän olisi pitänyt toimia aikaisemmin. Emmanuel Macron (takaajana ja YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä), Olaf Scholz tai Volodymyr Zelensky eivät kuitenkaan ole noudattaneet sitoumuksiaan. Lopulta todellinen tappio on niiden tappio, joilla ei ole ääntä.

    Loppujen lopuksi hinta on korkea, mutta Vladimir Putin todennäköisesti saavuttaa itselleen asettamansa tavoitteet. Olemme sysänneet hänet Kiinan syliin. Hänen siteensä Pekingiin ovat lujittuneet. Kiina on nousemassa välittäjäksi konfliktissa….. Amerikkalaisten on pyydettävä Venezuelalta ja Iranilta öljyä päästäkseen ulos energiakapeikosta, johon ne ovat itse itsensä ajaneet – ja Yhdysvaltojen on säälittävästi peruttava vihollisiaan vastaan määrättyjä pakotteita.

    Mikä tekee Ukrainan konfliktista moitittavamman kuin sotamme Irakissa, Afganistanissa tai Libyassa? Mitä pakotteita olemme hyväksyneet niitä vastaan, jotka tahallaan valehtelivat kansainväliselle yhteisölle käydäkseen epäoikeudenmukaisia, perusteettomia ja murhanhimoisia sotia?….Olemmeko hyväksyneet yhtään pakotetta niitä maita, yrityksiä tai poliitikkoja vastaan, jotka toimittavat aseita Jemenin konfliktiin, jota pidetään ”maailman pahimpana humanitaarisena katastrofina”?
    Kysymyksen esittäminen on vastaus siihen… eikä vastaus ole kaunis.

    https://www.unz.com/article/is-it-possible-to-actually-know-what-has-been-and-is-going-on-in-ukraine/

    (0)(8)
  5. Jopa holokausti oli juutalaisten itsensätekemä rotupuhdistus, ja aivan selvästi sellainen. Kukaan ei vaan uskalla puhua tästä julkisesti.
    Totuus holokaustista:
    1: Valkolaiset eivät ole arjalaisia, vaan arjalaiset ovat lähi-itäläisiä ja Adolf Hitler tiesi tämän vallanhyvin. Adolf Hitler kirjoittikin aiheesta kirjassaan näin:
    Adolf Hitler: Mein kampf. Osa 2. Kansallissosialistinen liike.
    13 Luku. Saksan sodanjälkeinen liittopolitiikka:
    -Sen sijaan, että kohdistaisi vihansa toisiin arjalaisiin, joista meidät kyllä voi erottaa melkein kaikki…
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Iran
    -Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”,

    2: Juutalaiset itse polttivat sekarotuiset pois keskitysleireillä, koska eivät huolineet sekarotuisia Israeliin ja juutalaisten uskonnon mukaan kukaan sekarotuinen ei voi olla juutalainen. Nyt he paasaavat rotujen sekoittumisesta valkolaisille. Aika naurettavaa sakkia. Sekä väittävät että heitä on muka aina sorrettu ja vainottu.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_(tuhoamisleiri)
    Viides Mooseksen kirja:
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
    Nehemia:
    10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
    13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

    3: Natsit auttoivat puhdasrotuisia juutalaisia(arjalaisia) muuttamaan Israeliin ja juutalaiset olivat yhteistyössä natsien kanssa.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Haavara_Agreement

    4: Saksan lippuun laitettiin juutalaisten(arjalaisten) uskonnollinen hakaristi. SS-tunnuskin otettiin heiltä, sekä kotka ja tervehdys.
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsitervehdys
    -Persialaiset käyttivät samantyylistä tervehdystä jo lähes 2 500 vuotta sitten Akemenidien valtakunnassa.

    5: Arjalaiset kansat, kuten natsi-Turkki, natsi-Iran ja natsi-Italia olivat Saksan puolella ja Adolf Hitler väitti heidän olevan valkolaisten ystävyyskansoja, vaikka tämä ei lainkaan pidä paikkaansa. Miksi he muuten olisivat polttaneet valkolaisiin sekoittuneet pois keskitysleireillä.

    6: Adolf Hitlerin Saksassa ihailtiin filosofi Friedrich Nietzscheä, joka on kirjoittanut kirjan: ”Näin puhui Zarathustra”. Ja kas kummaa, zarathustralaisuus on Iranin-arjalaisten hakaristi-holocaust uskonto, jota harjoittavat myöskin juutalaiset, sillä ovathan juutalaiset Iranin-arjalaisia. Zarathustralaisuuden uskonnollisia symbooleja ovat hakaristi ja kotka. Nämä symboolit olivat Saksassakin aikoinaan Adolf Hitlerin valitsemina.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus
    Adolf Hitler: Mein kampf. Osa 2. Kansallissosialistinen liike.
    7 Luku. Taistelu punarintamaa vastaan.
    -Kuitenkin minun täytyi poikkeuksetta hylätä kaikki lukemattomat ehdotukset, joita tuli siihen aikaan nuoren liikkeen piirissä ja joissa useimmissa oli hakaristi piirrettynä vanhan lipun sisään. Itse en-johtajana-halunnut heti paikalla esittää julkisuudessa omaa ehdotustani, koska oli mahdollista, että joku toinen keksisi ehdottaa yhtä hyvää tai ehkä parempaakin. Todellakin lähetti Stranbergistä muuan hammaslääkäri ehdotuksen, joka ei ollut ollenkaan hullumpi ja muistutti aika suuresti omaani, se vain siinä oli vikana, että hakaristi oli vinosakaraisena sovitettu valkoiseen kenttään. Itse olin sillä välin loppumattomiin yriteltyäni sommitellut lopullisen muodon: lipussa on punainen pohja, siinä valkoinen ympyrä keskessä ja ympyrän sisässä musta hakaristi. Pitkään kokeiltuani keksin myös oikeat suhteet lipulle ja valkoisen ympyrän koolle samoin kuin myös hakaristin muodolle ja leveydelle.

    (1)(10)
  6. Myytti ja todellisuus

    Asioista syvemmin kiinnostuneelle:
    Pariisin kommuuni: kansainvälisen uusliberalismin ja EU:n uusimperialismin synty
    http://thesaker.is/the-paris-commune-the-birth-of-international-neoliberalism-and-eu-neo-imperialism/

    Osa erästä alla olevan linkin artikkelin kommenttia:
    ”Emme ole onnistuneet nostattamaan kansassamme kapinaa näitä rikollisia vastaan, koska heidän mielensä ovat hautuneet kahden tuhannen vuoden kristillisen harhan muovaamassa kulttuurissa. On typerää toivoa, että kansa, joka on täynnä vakaumusta siitä, että juutalainen on Jumala, kapinoisi juutalaisuutta vastaan. Kun aikaa kuluu enemmän, käy selväksi, että paha länsimaissa ei johdu ainoastaan juutalaisista joukkotiedotusvälineistä ja petollisesta eliitistämme, vaan myös omasta kansastamme, jonka käyttöjärjestelmiin on istutettu haittaohjelmia Konstantinuksen ajoista lähtien. Ainoa pelastus on nietzscheläinen arvojen uudelleenarviointi, haittaohjelmien täydellinen ja totaalinen poistaminen kansamme psyykestä, kunnes se palautuu siihen terveeseen tilaan, joka vallitsi ennen kristillistä tartuntaa. Juuri tätä natsit yrittivät tehdä Saksassa, renessanssia, jonka ne petturikansat, joiden olisi pitänyt olla sen liittolaisia, tukahduttivat heti alkuunsa. ”
    Breaking the Spell
    The Holocaust: Myth and Reality, Overview of the book by Dr. Nicholas Kollerstrom
    ANTONY C. BLACK • APRIL 17, 2022
    https://www.unz.com/article/breaking-the-spell/#comments

    (0)(1)
  7. Myytti ja todellisuus2

    Jos haluaa ymmärtää Ukrainan sotaa ja meidän Nato-hanketta niin kannattaa lukea tämä pitkä ja paljonpuhuva artikkeli. Samalla oppii ymmärtämään paljon muutakin:
    Putin ja Hitler ”liberaalin” mielikuvituksen epäonnistumisesta, revisionismin ongelmista, Zelenskystä ja Woody Allenin Zeligistä, eli Zeliginskystä
    JUNG-FREUD – 17. HUHTIKUUTA 2022
    https://www.unz.com/jfreud/putin-and-hitler-in-the-failure-of-liberal-imagination-problems-of-revisionism-zelensky-and-woody-allens-zelig-or-zeliginsky/
    Putinia on valtamediassa verrattu paljon Hitleriin mutta linkin artikkelin kirjoittaja selkeästi osoittaa faktojen pohjalta että Hitler ja Zelensky ovat lähempänä toisiaan kuin Hitler ja Putin jonka persoonasta ei löydy mitään mikä tukisi Hitler-teoriaa. Miehet ovat täysin eri sarjassa ja erilaisilla ominaisuuksilla (geeneillä) varustettuja.

    (0)(1)
    • Myytti ja todellisuus2b

      ”Hitler oli ainutlaatuinen hahmo, ja hänen merkitystään maailman näyttämöllä, kaikessa mahtavuudessa ja pelottavuudessa, ei voi ymmärtää ilman häntä riivanneita demoneja, sanoo yllä olevan linkin artikkelin kirjoittaja.
      Ja jatkaa: ”Useimmat saksalaiset eivät halunneet sotia ja lisää uhkapelejä historian kanssa. Heille ajan mies oli Hitler, jolla oli tahdonvoimaa ja näkemystä aikana, jolloin suurin osa Saksan eliitistä vaikutti aralta, pelkurimaiselta ja/tai innottomalta, eikä häneltä puuttunut rohkeutta ja päättäväisyyttä järjestyksen ja kansallisen ylpeyden palauttamiseksi. Valitettavasti Hitlerillä oli suurempia suunnitelmia, ja aivan kuten Aleksanteri Suuri jatkoi eteenpäin siitä huolimatta, että hänen miehensä tunsivat valloittaneensa ”tarpeeksi”, sana, joka puuttui Aleksanterin sanavarastosta.
      Putin ei vertaa itseään Venäjän historian suuriin tsaareihin. Hänen esikuvansa on joku Pjotr Stolypinin kaltainen, ahkera johtaja, joka ponnisteli tasapainottaakseen riitaisia voimia. Sitä vastoin Hitler mittasi itseään historian suuriin valloittajiin. ”

      Tosiasia on että Hitlerin suuruudenhulluus ja ’demonisuus’ tuhosi Saksan ja Euroopan. Hän ei kyennyt toimimaan järkevästi eikä asettumaan rajoihin nostettuaan Saksan Weimarin ahdingosta monessa suhteessa Euroopan mallivaltioksi vaan antoi psykologisten ja varmaan suurelta osin geneettisten voimien vaikuttaa toimiinsa jotka eivät enää olleet riittävästi järjen kontrollissa ja johtivat suureen tragediaan. Moni pelkää että Saksa toistaa taas itseään kun on lähtenyt tukemaan Naton sotaa Venäjää vastaan Ukrainassa ja tavallaan astunut taas ’Hitlerin saappaisiin’.

      (0)(1)
      • Hyvä strategia

        *Putin on lopulta hyvin fiksu ja hänellä on oikea psykologinen strategia globalismia edustavien sionisti-oligarkkien suhteen. Mitä enemmän yrität taistella heitä vastaan, sitä aggressiivisemmiksi ja maanisemmaksi he tulevat, kuten useimmat meistäkin. Putin ymmärtää diplomatian merkityksen ja yrittää ”kesyttää” sionistien ohjaavan aggressiivisen manian ja vihan muita kohtaan. Se näkyy hyvin hänen suhtautumisessa holokaustin myyttiin. Se ei ole helppoa mutta ehkä ainoa mahdollinen tie ja realistinen tapa suhtautua ongelmaan koska geenejä ei voi vaihtaa ja he ovat aina joukossamme.
        Monet ihmiset eivät ymmärrä, että sionistien strategiana on myös herättää ja provosoida muissa antisemitismiä, koska se on heille ja heidän agendalle tärkeä ase … he – kuten monet ihmiset – tarvitsevat tätä aggressiota ja vihaa edistääkseen omaa agendaansa. Se on heille käyttövoimaa, kuten bensiini autolle. Parempi olla antamatta tätä bensiiniä muttei silti vaieta tosiasioista.
        Tällaisten sionistien taltuttamiseen tarvitaan koko maailma, se ei ole yhden valtion asia. Paras tapa tehdä se on pitää heidät poissa päätöksentekoelimistä, eikä vain kirota heitä ja heidän levotonta ja tuhoisaa maniaansa. Heillä on omat erikoiset geeninsä ja meillä on omamme. Pitää tehdä se mitä he yrittävät aina tehdä muille eli panna heidät tekemään hommia eikä antaa heille ohjaksia kuten USA ja EU vaan itse johtaa omaa maata ja taloutta kuten Kiina ja Venäjä tekevät. Päästessään ohjaksiin he nopeasti tuhoavat maan ja sen kulttuurin.

        (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*