"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Schneur Odze.

Juutalaiset ja sionistit keskustelevat Brexitin uhista ja mahdollisuuksista

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,43
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kuten aiemmin tänään kirjoitimme, eliitin suhtautuminen Brexitiin on tällä hetkellä erittäin vaihtelevaa. Myös juutalais- ja sionistiyhteisöissä käydään nyt keskustelua EU:n mahdollisesta hajoamisesta.

Perinteistä EU-keskeistä näkemystä edustaa juutalainen mutta sionismikriittinen Mondoweiss-julkaisu artikkelissaan ”Israelin kannalta häiritsevä trendi”. Mondoweiss epäilee, että perinteisten valtarakenteiden heikentyminen Euroopassa tulee heikentämään Israelin asemaa:

Israel on EU:n tavoin tärkeä osa vanhaa globaalia järjestystä. ’Juutalaisvaltio’ rakennettiin Lähi-itään brittien siunauksella. […]

Toisen maailmansodan jälkeen maailmanpolitiikan johtajan sekä Israelin holhoojan rooli siirtyi Briteistä Washingtoniin. Amerikka on armahtanut Israelin yhä uudelleen, suojellut sionisteja YK:ssa ja tukenut Israelin valtavaa sotateollisuutta.

Siinä missä Yhdysvallat on tukenut Israelia diplomaattisesti ja sotilaallisesti, EU on pitänyt huolen juutalaisvaltion taloudellisesta hyvinvoinnista. EU on toistuvasti rikkonut omia lakejaan varjellessaan Israelin etuoikeutettua asemaa kansainvälisillä markkinoilla. EU teki Euroopasta Israelin tärkeimmän vientialueen.

Vei vuosikymmeniä ennen kuin EU suostui edes tunnustamaan (puhumattakaan ongelman korjaamisesta), että kaupankäynti Länsirannan laittomien juutalaissiirtokuntien kanssa on vakava eettinen ongelma.

Mikäli EU ja Yhdysvaltojen uusliberaali valta-asema alkavat heikentyä, Israel joutuu vaikeuksiin. Se tulee epätoivoisesti etsimään uutta holhoojaa…

Mondoweissin mukaan jopa Yhdysvalloissa poliitikkojen on yhä vaikeampaa puolustella rikolliselle juutalaisvaltiolle annettua pyyteetöntä tukea.

Yhä harvempi uskoo enää iskulauseeseen, jonka mukaan Israelista on mitään hyötyä Yhdysvaltojen ja EU:n ulkopoliittisten ja taloudellisten tavoitteiden kannalta.

Siinä missä amerikkalainen keskiluokka joutuu jatkuvasti kiristämään vyötään, Yhdysvaltojen taloudellinen tuki Israelille on vain kasvanut. Tämä on tietysti ruokkinut sionisminvastaista ilmapiiriä tavallisen kansan keskuudessa.

AIPAC-pro-Israel-Lobby

Ukipin sionistilobby ajaa pankkien ja pakolaisten asiaa

Britanniassa monet sionistit ovat suhtautuneet Brexit-tulokseen paljon optimistisemmin. The Occidental Observeriin kirjoittaneen Francis Carr Begbien mukaan Israelin ystävät aikovat kääntää poliittisen myllerryksen voitokseen.

Begbie kirjoittaa, että EU-vastaisuuden symboliksi korotettu Nigel Faragen Ukip-puolue on vahvistanut siteitään maan Israel-lobbyyn, eikä Brexit ole suinkaan hidastanut kehityskulkua.

Britannian kaksi voimakkainta lobbausjärjestöä ovat perinteisesti olleet oikeiston Conservative Friends of Israel ja vasemmiston Labour Friends of Israel. Nyt yhä useamman juutalaisrahoittajan tuki saattaa kuitenkin suuntautua ”EU-kriittiselle” Ukip Friends of Israelille.

Begbien mukaan Ukipin sisällä käydään nyt kovaa valtakamppailua, sillä puolueen vakaumuksellisimmat uusliberaalit ja sionistit eivät ole pitäneet Faragen maahanmuuttovastaisista kannanotoista. Heitä ovat muun muassa Douglas Carswell ja Dan Hannan, joilla molemmilla on tiiviit siteet Lontoon Cityn pankkikeskukseen. Kuluneiden vuosien aikana he ovat pyrkineet myös voimistamaan Ukip Friends of Israel –järjestöä kehittämällä sen poliittisia verkostoja.

Carswellin ja Hannanin kaltaiset Ukip-vaikuttajat ovat ilmoittaneet, että Brexit sinänsä ei ole ongelma, kunhan tuotteiden ja työvoiman vapaa liikkuvuus (lue: siirtolaistulva ja teollisuuden ulkoistaminen) sekä Israelin ylivalta-aseman tukeminen turvataan jatkossakin.

Toisin sanoen Ukipin sisäisen Israel-lobbyn tavoite on vesittää Brexit ja säilyttää kaikki EU:n haittapuolet mahdollisen EU-eron jälkeenkin. Jewish Chronicle –lehden EU-eroa kannattanut päätoimittaja tiivisti kirjoituksessaan kupletin juonen kaikessa yksinkertaisuudessaan:

”The Friends of Israel –ryhmien toimenkuva ei muutu lainkaan Brexitin myötä. Ne jatkavat toimintaansa kuten ennenkin.”

Begbie lainaa ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi” usein kutsuttua Gilad Atzmonia, joka on samoilla linjoilla Jewish Chroniclen kanssa siitä, että mikään tuskin muuttuu:

Monet Brexit-johtajat ovat juutalaisten lobbausjärjestöjen vannoutuneita palvelijoita. […]

Goldman Sachs, George Soros ja muut tuhoa kylvävät voimat eivät työskentele Brysselissä. Todellisuudessa britit äänestivät Goldmania, Sorosia, Friedmania ja kulttuurimarxismia vastaan, vaikka valtaosa tekikin niin tietämättään.

Britit äänestivät maahanmuuttoa, rikollispankkeja, globaalikapitalismia, Lontoon Cityä ja maansa pettäneitä valtapuolueita vastaan. Ikävä kyllä britit hyökkäsivät taudin oireita eivätkä taudin aiheuttajia vastaan.”

Sionistien määrä Ukipissa on "massiivinen ja kasvaa koko ajan". Klikkaa suuremmaksi.

Sionistien määrä Ukipissa on ”massiivinen ja kasvaa koko ajan”. Klikkaa suuremmaksi.

Nationalistit savustetaan ulos

Begbie nostaa esille Ukip-puolueessa vaikuttavan ortodoksijuutalaisen Schneur Odzen, joka on taistellut ankarasti ”puhdistaakseen” puolueen niistä, jotka tahtovat asettaa Britannian edun Israelin edelle.

Puolueesta ulos savustettu Jack Sen onkin todennut, että ”Ukip on jo kokonaan juutalaisten lobbareiden taskussa”.

Odzen kaltaisten myyrien vuoksi Ukip on ottanut tiukan linjan perinteisiä nationalisteja ja valkoisia aktivisteja vastaan. Esimerkiksi British National Partyn entisiä jäseniä ei hyväksytä Ukipiin, koska heitä pidetään ”rasisteina”. Ukipin mukaan vain juutalaisilla on oikeus vaalia etnisesti yhdenmukaista kotimaata.

Begbien mukaan Ukipin nousu ja Brexit voivat merkitä jopa sitä, että sionistinen lobby saattaa siirtää tukensa vasemmistolaiselta Labour-puolueelta kokonaan Faragen ryhmälle.

Sionistit ovat olleet Labourille raivoissaan siksi, että puolue on hyväksynyt johtaviin asemiin Palestiina-aktivisteja. Jopa Suomen valtavirtainen valemedia on kirjoittanut Labourin ”rasismikohusta”, eli siitä, että kaikki puolueen johtajat eivät kannata juutalaista ylivaltaa miehitetyssä Palestiinassa.

Mikäli Labour ei käännä selkäänsä muslimi- ja vasemmistoäänestäjilleen, voi Ukip siis nousta pankkiirien tuella Britannian seuraavaksi suurpuolueeksi. Kansallismielisten kannalta tämä olisi tappio, sillä (kuten todettua) Ukipin vakaumuksellisin sionistisiipi kannattaa muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa.

 

Lue myös:

Sionistit yrittivät ostaa kansallismielisen puolueen Englannissa
Vetoomus maahanmuuttokriittisille medioille ja kirjoittajille
Finnish Defence League on syöpä

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*