"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Israel suunnittelee ”turva-aluetta” Syyrian terroristeille

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Al-Monitor uutisoi hiljattain, että Israel suunnittelee lisäävänsä yhteistyötä Syyrian hallitusta vastaan taistelevien ääriliikkeiden kanssa. Tavoitteena on luoda sionistien ja ääri-islamistien hallinnoimma ”turva-alue”.

Al-Monitorin haastatteleman syyrialaisen oppositiopoliitikon Kamal al-Labwanin mukaan kaavaillulla ”turva-alueella” toimii noin 14 aseistettua ryhmää, joihin kuuluvat muun muassa pahamaineiset ISIS ja al-Qaida.

Labwani itse kannattaa ”turva-alueen” perustamista. Hänen mukaansa esimerkiksi ISIS:llä ja al-Qaidalla ei ole ”mitään Israelia vastaan” eikä ”Israelilla ole myöskään mitään niitä vastaan”, joten yhteistyön odotetaan kehittyvän sujuvasti.

”Turva-alueesta” alettiin puhua jo toukokuussa, kun Israel käynnisti järjestelmällisen yhteydenpidon eteläsyyrialaisia alueita valloittaneiden terroristien kanssa. Heinäkuussa Israel lähetti puskutraktoreita ja panssarivaunun 300 metrin syvyyteen syyrialaiselle Kuneitran alueelle ja aloitti kaivuutyöt. Juutalaiset uhkasivat ampua kaikki, jotka puuttuisivat kaivamiseen.

israelisiss

Al-Monitor muistuttaa, että juutalaisvaltio on tehnyt jo kauan yhteistyötä esimerkiksi ääri-islamistisen al-Qaidan kanssa. Nyt yhteistyötä aiotaan laajentaa radikaalisti turva-alueprojektin nimissä. Labwanin mukaan ”turva-alue” olisi 10 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä. Se koostuisi terroristien valloittamista alueista ja sijaitsisi Syyrian hallitukselle uskollisen Hadarin kylän vieressä.

Al-Monitorin mukaan Israel aikoo käyttää hyväksi kansan köyhyyttä, jota se itse on ollut aiheuttamassa tukemalla ääri-islamistien sotaa hallitusta vastaan. Israel pyrkii saamaan poliittista tukea ja tiedustelutietoa lahjoittamalla hyväksikäyttämilleen syyrialaisille esimerkiksi ruokaa.

Lopullinen tavoite on perustaa alueelle Israel-uskollinen poliisivoima. Koska ISIS ja al-Qaida hallitsevat aluetta tällä hetkellä, merkitsisi poliisin perustaminen käytännössä sitä, että ääri-islamisteilla ja sionisteilla olisi viimein virallisesti yhteiset aseistetut joukot.

Israelin kannalta ”turva-alueen” perustaminen on sotilaallisesti erittäin tärkeä projekti. Sionistien tavoite on puskea Israelin rajaa yhä syvemmälle Syyriaan, jotta juutalaisten siviilien sijaan syyrialaiset siviilit joutuisivat tulilinjalle, jos Israelin ja Hizbollahin taistelut kärjistyisivät.

 

Lue myös:

Israelin tuki ääri-islamisteille entistä räikeämpää
Mossad-johtaja myönsi televisiossa Israelin tukevan al-Qaidaa
Mitä valtamedia ei kertonut al-Qaidan uudelleenbrändäyksestä?
Video: israelilaiset pelastavat jihadisteja
Vetoomus maahanmuuttokriittisille medioille ja kirjoittajille

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Yksi kommenti

  1. Vastavoima

    Turkki on nyt hyökännyt Syyriaan. Turkkilaiset ovat Syyrian kaupungissa Jarablusissa. Turkki väittää että se on ”siivoamassa” tai ”puhdistamassa” Turkin ja Syyrian välistä raja-aluetta Daesh terroristeista. Mutta aivan hetki sitten se vielä tuki voimakkaasti näitä terroristeja ja Erdogan pyöritti omaa mustaa pörssiä Syyriasta varastetulla öljyllä.

    Näyttää YK olevan myös hiljaa asiasta.

    (5)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*