IMF: Yhdysvaltain talous konkurssissa

Taloustieteen professori Laurence Kotlikoffin mukaan Yhdysvaltain talous on konkurssissa.

Bostonin yliopiston tutkijaa haastatteli elokuussa amerikkalainen talouskanava Bloomberg.

Kotlikoffin mukaan Yhdysvaltain taloustilanteen voi pelastaa ainoastaan verotuksen, terveydenhuollon ja eläke- ja talousjärjestelmien yksinkertaistaminen.

Heinäkuussa kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi Yhdysvaltain talouden vuosikatsauksen. Vaikka todellisesta taloustilanteesta ei ole kerrottu julkisesti, IMF:n raportista selviää kuinka syvällä kuopassa Yhdysvaltain talous on. IMF raportoi talouden valtavasta verotuksen erosta, jonka arvioidaan olevan 202 trijoonaa dollaria, 15 kertaa enemmän kuin liittovaltion julkinen velka.

Verotuksen ero ainoa luotettava mittari pitkän aikavälin taloustilanteesta, sillä siinä otetaan huomioon kaikki menot, eikä siihen vaikuta julkiset talousmerkinnät.

Alkuperäinen artikkeli netissä: www.bloomberg.com

2 kommenttia

  1. Aikoinaan Egyptin prinssi Mooses tuli katsomaan ja johtamaan uuden kaupungin rakentamista paikallisen faaraon käskyttämänä. Hän huomasi että hebrealaiset orja ressut puurtaa 14 tuntia ja 7 vrk/viikko.
    – Koskapa oli ylhäistä sukua ja sen takia ylen viisas ( siis silloin viisaita oli vain syntyperältään sopivat, niinkuin nytkin on..), järkeili hän, että varmaan valmistus nopeemmin ja olis jälki parempaa ja kestävämpää, jos orja ressut sais levätä välillä.
    – No, hämpä toteutti ”Mooseksen päivän”. Lisäksi vammat hoidettiin nyt heti, ja vammautuneiden annettiin levätä ja parantua. Ergonometeriaa parannettiin, vettä sai juoda myös työaikana. Seuraus oli tuottavuuden ja laadun parantuminen. Myös tuiki tärkeä, valtion AINUT reaalinen pääoma – ELI työvoima – pysyi nyt kunnossa, ja (orja) hallinto pystyi keskittymään logistiikan parantamiseen, ja hallinnon parantamiseen.
    – Koskapa työvoima ei ollut nyt aina lopen nääntynyt ja täynnä työntekoa estävia vammoja, oli hallinnollakin itsellään helpompi olla. Suurin osa orjapiiskureista ja pinnareiden etsiöistä saatettiin laittaa nyt oikeasti tuottavaan työhön, joka edesauttoi vision toteuttamista. Strategia muuttui tehokkaammaksi.
    – Nykysen USA:n tauti on täsmälleen sama – tasan.

    – On syntynyt vakuutus kulttuuri (orjuutus ja näännytys), joka pitää työvoiman sairaana, vammoja ei hoideta, ja kaikki hoidon kulut kustannetaan potilaan maksamalla omavastuu osuudella. Jokainen Jenkki ressu maksaa sos. maksua 400 dollaria/ kuukausi tyhjästä (250.000.000 ihmistä = 1.200.000 miljoonaa/vuosi. Näistä päätyy 80% täysin tuottamattomaan toimintaan – ei verotuloja. On siis luotu systeemi, joka varastaa valtion verotulot, ja tuhoaa työvoiman, joka on valtion ainut PÄÄOMA) – Kahden kulma hampaan paikkaus maksaa 17000 dollaria, ja 3 päivää lasaretissa 22.000.
    – Vakuutus yhtiöiden ylipalkatut ”viranomaiset, eli juristit” päättää mitä hoidetaan, ja mitä ei. Toinen jumala kunta on lääkärit, palkka hipoo tavallisesti noin 1-2 miljoonaa/ vuosi. Kun katsotaan lääkärin ammattia nykyaikana, on se vaatimus tasoltaan alempi arvoinen kuin elektroniikka /sähkö insinööri. Silti liksa on sairaan korkea. Oma kuppikuntansa on opettajat, jotka ei saa käytännössä muuta kuin kulukorvausta, mutta heidänkin ammatissa on päntättävä päähän enemmän, ja puhumattakaan sosiaali puolen koulutus vaatimuksista.
    – Jenkkilä tarttis uuden Mooseksen – sellasen joka lopettas koko vakuuttelu (orjuutus ja näännytys) keinottelun. Kun systeemi olis sama kuin Kanadassa, jossa koko sairaanhoito on ilmaista kaikille, ja kaikki vammat hoidetaan, seuraisi jenkeille uusi loistava ja pitkä nousukausi. Kääntäen voidaan sanoa, että mikäli Kanada omisi jenkkien Faarao tyylin, menisi maa maksukyvyttömäksi 3 vuodessa (1000 vrk) – tasan.
    Uudistuksia siis tarvitaan rapakon takana. Ne tulee aina aloittaa tuottavan pääoman huoltamisesta, muuta pääomaa kuin ei ole valtiolla.
    Toinen samanarvoinen kohde on pitää huolta VALTIOSSA, että vain ne rikastuu, jotka tekevät ahkerasti työtä, ja tuottavaa toimintaa.

    Hyvinvoivia rikkaita ihmisiä ei siis tule hävittää, mutta verotusta nostamalla ja kohdistamalla tulee ne henkilöt palautta omiin yhteiskunta luokkiinsa, jotka eivät tuota ylemmissä yhteiskunta luokissa valtiolle tuiki tarpeellisiua verotuloja, ahkeran taloudellisen ja yhteiskunnan lakeja noudattavan yritystoiminnan kautta, ja samalla paranna ihmisten sosiaalista-laatua yhteiskunnan ylemmissä luokissa.
    – Tämä edellinen lause on koko kapitalismin sydän, ja sen ainut toiminnan edellytys on tarjota kaikille kansalaisille aina täysin samat onnistumisen edellytykset. Näitä edellytyksiä luodaan verottamalla (progressiivisesti, sillä mahdollisimman hyvä elintaso kaikille kansalaisille parantaa yhteistä dynamiikkaa eniten, verotuksen progressiivisuus pitää siis yhteisen edun ensisijaisena,) ja ohjaamalla kertyneet varat terveydenhuoltoon, koulutukseen, ja asuntoihin ja näitä kaikkia yhdessäpitävään hallintoon (sisältäen tiet, henkilöt, puolustuksen, laitokset ym.). Kapitalistisiin kansalaisoikeuksiin, siis kuuluu asunto, terveydenhuolto, ja mahdollisuus asioida virastoissa maksutta, poliisi, ja koulutus.
    – Sairas ja asunnoton, ja kaikkihan tulee sairaiksi jos menettää asunnon, ei tuota mitään yhteiskunnalle. Ja kun hän saa asunnon, menee vuosia, ennenkuin alkaa tuottaa.
    – Pelkästään yksi asunnoton maksaa yhteiskunnalle tavallisesti pohjoismaissa n. 38.000€/ vuosi, jenkkilässä noin 55.000 taalaa.
    – USA:n ongelmien syy ei siis ole se, että se olisi konkurssissa. Ainut ongelmien syy on se, että sosialismiksi leimaamalla tietyt yhteiskunta luokat ( jotka haluavat pitää korkean elitason, vaikka kuuluisivat luovuutensa ja kykyjensä puolesta työntekiä luokkaan ) on saaneet valtion toimimaan niinkuin sosialistinen valtio yleensä toimii. – Seuraukset on aina taloudellisesti vakavat, jos tuottavaa toimintaa ei tueta, sairaita hoideta, ja pienipalkkaisia miehia asuteta (miehet tuottaa eniten verovaroja ja ilman asuntoa ollessaan kuluttavat eniten poliisin voimavaroja), seuraa massiivinen lainanotto, koska nämä varat tavallisesti ohjataan verohelpotuksena täysin tuottamattomille ihmisille, ja heidän korkean elintason ylläpitoon.
    – ”Faarao taudissa” raha siis ohjataan kohteisiin, joissa se ei tuota, ja vahingoittaa yhteiskuntaa, ja se sitoontuu vuosikymmeniksi, esim. tyhjillään oleviin suuriin kiinteistöihin, joissa asuu vain muutama ihminen, jotka elävät verohelpotusten turvin.

    Diaknoosi Ameriikan konkurssista on siis täysin väärä.
    Oikea diaknoosi olisi Pääoman tuottamaton kohtelu, ja sijoittaminen valtion kannalta vahingollisiin lois ihmisiin ja toimintoihin, jotka vaurioittavat valtiota.
    Tälläisessä tilanteessa kuin USA on nyt ( näennäinen konkurssi), tavallisesti (historia opettaa) jokin etninen vähemmistö ryhmä alkaa lisääntymään, ja tämä luo valtiolle täysin uuden väestöpohjan, joka aikoinaan syrjäyttää valtaväestön. Näillä näkymin vuonna 2030 on suurin osa koulun 1 luokkalaisista värillisiä, ja yleisin uskonto on muu kuin kristinusko. – Viisaita nuo jenkit…niinkauan huin heitä on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Mikään ei näy muuttuvan Federal Reserve yksityisen pankkikorpporaation fractional-banking ,ja ”fiat-money” rahapolitiikassa.

    World jewish congress
    Representing Jewish Communities in 100 Countries Across Six Continents
    Obama to nominate Jewish economist Janet Yellen as new Fed chief
    09 October 2013
    US President Barack Obama is to nominate the Jewish economist Janet Yellen as new chair of the Federal Reserve, the country’s central bank. Yellen, currently the number two in the Fed system, is set to become the world’s most powerful economic policy-maker if confirmed by the Senate. Yellen is to succeed current Fed Chairman Ben Bernanke.

    Yellen was born in Brooklyn, New York, the daughter of Anna (née Blumenthal) and Julius Yellen, a doctor. She graduated summa cum laude from Brown University with a degree in economics in 1967, and received her Ph.D. in economics from Yale University in 1971. Yellen is married to George Akerlof, a Nobel prize-winning economist and professor emeritus at the University of California, Berkeley.

    Yellen taught at Berkeley for more than a decade before her first stint as a Federal Reserve Board governor from 1994 to 1997, a post she left to head President Bill Clinton’s Council of Economic Advisers.

    The nomination will put Yellen on course to be the first woman to lead the institution in its 100-year history. If confirmed she would succeed Bernanke in February 2014. Yellen is expected to continue with the policies the Fed has established under Bernanke. Analysts say she would move cautiously in reining in policies in place to shore up the world’s largest economy.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat