"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

EU:n ”rajavalvontaoperaatio” epäonnistunut: houkuttelee lisää tunkeutujia!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Vaikka valtamedia on pyrkinyt tukahduttamaan julkisen keskustelun pakolaiskriisistä, ei Eurooppaan virtaavien tunkeutujien määrä ole suinkaan supistunut. EU:n katastrofaalinen ”rajavalvontaoperaatio” houkuttelee alati lisää tunkeutujia elätettäväksemme.

Bayern Kurier –lehden mukaan pakolaiskriisi ”on kaikkea muuta kuin loppunut – itse asiassa se ei missään vaiheessa laantunut”.

Lehdessä kirjoitetaan, että vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla Eurooppaan on Välimeren kautta saapunut vähintään 230 000 tunkeutujaa. Luku on 20 000 kappaletta suurempi kuin viime vuonna samalla aikajänteellä.

Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla Eurooppaan on tulvinut enemmän onnenonkijoita kuin koko vuoden 2014 aikana. Vaikka suomalainen lehdistö ei enää kirjoitakaan pakolaisista yhtä paljon kuin vajaa vuosi sitten, kärjistyvät ongelmat siis huimaa vauhtia.

Sekä Bayern Kurier että EU Observer myöntävät, että EU:n rajavartiovirasto Frontex on vain pahentanut kriisiä toiminnallaan. Frontexin ”salakuljettajia vastaan suunnattu sotilasoperaatio” Sophia on rohkaissut yhä suurempia tunkeutujajoukkoja ottamaan riskin ja soluttautumaan Eurooppaan laittomasti.

frontex

Lehdistön mukaan operaatio Sophia on ollut laittomien siirtolaisten silmissä pikemminkin kutsu kuin pelote.

Frontexin rajavartijat noukkivat Eurooppaan laittomasti yrittäviä afrikkalaisia Välimerestä pelastaen nämä hukkumiselta ja tarjoten ilmaisen kyydin Italiaan. Tunkeutujien ei siis tarvitse enää huolehtia edes veneidensä kunnosta, sillä ”rajavartijat” huolehtivat kuljetus- ja turvallisuuspuolesta.

Ei siis ihme, että riskialtista rajanylitystä aiemmin pelänneet afrikkalaiset uskaltavat nyt liittyä itseään rohkeampien tunkeutujien joukkoon.

Lehdistön mukaan valtaosa uusista tunkeutujista ei ole enää arabeja, vaan he tulevat syvältä mustasta Afrikasta: Nigeriasta, Eritreasta, Sudanista, Somaliasta ja Etiopiasta.

 

Lähde: The New Observer

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. Pimeätulevaisuus

    Eihän Eu:n rajavalvontaoperaation tarkoitus ole rajavalvonta,vaan varmistaa laittomien matujen pääsy
    hämmentämään soppaa eurooppaan ja turvaamaan eliitin toimien jatkuminen.

    (14)(0)
  2. Frontex on pelkkä taksipalvelu kehitysmaiden loisille.
    Koko EU:n instrastruktuuri on valjastettu Euroopan tuhoamiseksi ja muuttamiseksi islamilaiseksi helvetiksi.

    (12)(0)
  3. http://mvlehti.net/2016/08/10/maanpetos-nain-saksan-hallitus-lennattaa-oisin-salassa-pakolaisia-turkista-ja-kreikasta/

    Saksa lennättää mutaa Turkista urakalla ja salaa. Salainen sotilasoperaatio, maan tuhoaminen nopeaan tahtiin jatkuu täysillä. Miksi EU:n kansat eivät pysäytä rikollisia johtajiaan?

    (4)(0)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Rikollisia johtajiaan? He ovat Jumalan rangaistus EU:n saatanalaumoille, joita eufemistisesti kutsutaan ”EU:n kansoiksi”. Jos Jumala tuhoaa saatanalaumat, sitä et sinä eikä kukaan pysty estämään. Vain Jumalan vihan lepyttäminen (parannuksenteko, siis sydämen katumus + sydämen usko Kristuksen sijaissovitukseen) auttaa.

      Kirjoitin tähän sopivan vastauksen jo tänne (siellä vastauksena Göringin kommenttiin 11.8.2016 at 0.29), julkaistaanko vai eikö julkaista, sitä en tiedä:

      Washingtonilainen instituutti vaatii yleiseurooppalaista sensuuriviranomaista

      Olette, koko lauma, sytyttäneet Jumalan vihan, ja nyt olette keskellä sitä.

      Vesa-Ilkka Laurio, lääkäri

      (2)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*