"Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle."

Elias Simojoki

Dresdenin terroripommitukset oli holokausti

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,21
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Elben kruunuksi kutsutun saksalaiskaupungin – Dresdenin terroripommituksista on kulunut 76 vuotta. Tämä joukkotuho muodostaa ainoan holokaustin, mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui. Tämä sotarikos ei kuitenkaan ole tiettyjen asiantuntijoiden mukaan “sotarikos”, sillä toisen maailmansodan aikana ei ollut voimassa ilmapommituksia käsittelevää valtioiden välistä sopimusta. Mutta, koska on olemassa sellainen kuin kirjoittamaton lainsäädäntö, jonka mukaan Dresdenin syyttömien siviilien joukkomurha oli todellakin sotarikos. Se oli ihmismielen mustimpia hetkiä maailmanhistoriassa. 

Runneltu Dresden.

Johdannoksi

Millainen on “juutalaisholokaustin” ja Dresdenin holokaustin moraalinen vertailu? Juutalaisen elokuvateollisuuden, Hollywood mukaan, kansallissosialistit pyrkivät tuhoamaan juutalaisen väestöryhmän, jopa niin perusteellisesti että ketään näistä ei olisi jäänyt henkiin. Kuitenkaan  juutalaistenjoukkotuhosta ei ole mitään vahvempaa todistusaineistoa kuin fantasiakirjallisuus ja fiktiiviset elokuvat, ei niin muodoin holokaustia juutalaisten osalta voida tarkastella moraalisena vertailuna. Niin … koska sitä ei ollut

Dresdenin oasalta tilanne on toinen. 

Välillisesti ajatellen tästä yhdestä maailmanhistorian pahimmista verilöylyistä, joka jo kaikilla barbarian mittareilla hipoo huippulukemia, oli vastuussa “mahtava demokraattinen valtiomies”, Winston Churchill, joka sionistien käskyläisenä ja sionistien painostamana oli päättäneet hävittää puolustuskyvyttömän Dresdenin maan tasalle mattopommituksilla. Nämä terroripommitukset tapahtuivat helmikuun 13. 1945 (Parker 2018). 

Se, että Churchill oli sionistien ja juutalaiseliitin painostama selittyy jo sillä, että myös toinen maailmansota oli juutalaiseliitin aikaansaannos. Sionistien ja juutalaiseliitin valtarakenteet olivat jo valmiina Euroopassa ja Yhdysvalloissa ennen toisen maailmansodan alkamista. Siten liittovaltioiden sotapolitiikkaan vaikuttivat ratkaisevasti juutalaistoimijat, kuten opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäen kirjoittamasta kirjasta Suomi myrskyn silmässä, voidaan päätellä.

Tuolloin pommikoneiden muodostelmat lensivät yli kaupungin kahtena aaltona, iltakymmeneltä ja uudestaan puolen yön jälkeen. Kaupunki tuhoutui tehokkaasti ja väistämättä. Rakennusten luhistumisen ohella pommitus sai aikaan ennalta hyvin tiedetyn ja tarkoitetun tulimyrskyn, jonka yli 1 000 asteen pätsi surmasi myös pommisuojiin hakeutuneita asukkaita ja pakolaisia. Lukemattomat tukehtuivat häkään ja savukaasuihin (Parker 2018). 

Liittoutuneiden käsittämättömän julmat pommitukset polttivat elävältä uhreja Frankfurtissa, Hampurissa, Münchenissä, Kasselissa, Würtzburgissä, Darmstadtissa, Pforzheimissä sekä etenkin Dresdenissä. Tätä voidaan pitää kaikkien aikojen kansanmurhana ja pahuuden aikaansaannoksena. Voidaan täsmentää, että Dresdeniin, Hiroshimaan ja Nagasakiin kohdistuneet liittoutuneiden pommitukset olivat pahuudessaan ja julmuudessaan vertaansa vailla, vaikka näitä hirmutekoja väärä historiankirjoitus edelleen puolustelee. 

Dresdenistä muodostui suuri krematorio 

Tulimyrsky syntyy tuhannet pienempien tulien muodostavat yhteisvaikutuksesta suurpaloksi. Tässä palamisen reaktiossa suuri määrä happea reagoi tulen kanssa, mikä synnyttää keinotekoisen tornadon.  Tuulen tielle altistuneet ihmiset paloivat liekkimeressä korttelien pituuksilla ja maan alta suojaa etsineet puolestaan tukehtuivat usein, kun ilma imaisi kaiken hapen kasvattamaan tulta. Ihmisiä kuoli ilmeisesti myös valkohehkuun, joka on niin kuumaa, että se voi sulattaa ihmislihan (Parker 2018). 

Dresden ei ollut sotilaallinen kohde 

Huomionarvoista on, että Dresdenillä ei ollut mitään sotilaallista arvoa, kaupungin pääasialliset tuotannon haarat olivat savukkeet ja posliiniastiat. Tämä ennätyksellisen tehokas joukkomurha oli poliittinen, ja sionistit eli liittoutuneet pyrkivät Dresdenin terroripommituksilla antamaan Saksalle kostoiskun, joka sotilassotastrategisesti oli täysin turha operaatio, sillä tuolloin Saksa oli jo lyöty sotilaallisesti. Esitetty on, että  Dresdenin pommitukset olisivat alun perin suunniteltu tehtäväksi ennen Jaltan konferenssia, joka pidettiin 4-11 helmikuuta 1945. Täten Churchill olisi halunnut valttikortin eli angloamerikkalaisen tuhoamisen iskulla, jolla olisi ollut “vaikutusta” Staliniin, Euroopan uudelleen jakoa ajatellen. Mutta huonon sään ansiosta Dresdenin pommitukset siirtyivät Jaltan kokouksen jälkeen (Parker 2018).  

Tästä huolimatta Churshill janosi viattomien saksalaisten verta, ja vaati, että isku joka tapauksessa tehtäisiin Saksan siviiliväestön ”hämmentämiseksi” linjojen takana, ja niin tapahtui (Parker 2018). 

Katteetonta turvallisuutta 

Laskiaistiistaina helmikuun 13. päivänä 1945 kaupunkiin oli saapunut pakolaistulva, joka oli paennut Neuvostoliiton armeijaa. Tämä pakolaisaalto kasvatti kaupungin väestön yli miljoonaan. 

14 tunnin mattopommituksissa kaupunki muuttui raunioiksi, ja noin kolmasosa sen asukkaista – mahdollisesti jopa puoli miljoonaa ihmistä – menehtyi kaikkien aikojen hirvittävimmässä joukkomurhassa (Parker 2018).  

Viattomien siviilien joukkoteurastus 

Laskiaistiistaina helmikuun 13. Päivänä 1945 kaupunkiin Neuvostoliiton armeijaa pakeneva pakolaistulva kasvatti kaupungin väestön yli miljoonaan. 

Virallisen historian tiedon mukaan on arvioitu pommituksien ja niitä seuranneiden tulipalojen vaatineen 25 000 – 40 000 ihmisen hengen. Kuitenkin tuolla lukumäärällä tarkoitettiin vain tunnistettuja uhreja, joten todellinen menehtyneiden määrä on ollut lähempänä puolta miljoonaa, olihan kaupunkiin myös sulloutunut yli miljoona ihmistä. 

Pommittaminen ei yksistään riittänyt: 

”Koneet lensivät matalalla kaupungin yllä tulittaen kaikkea liikkuvaa, mukaan lukien pelastusajoneuvoja, jotka kiirehtivät paikalle pelastamaan eloonjääneitä. Yksi isku kohdistettiin Elbe-joen rannoille, missä ihmiset olivat värjötelleen yön aikana.” 

Sveitsin kansalainen kuvaili käyntiään Dresdenissä kaksi viikkoa iskujen jälkeen: ”Näin irronneita käsiä ja jalkoja, silvottuja ruumiita ja poikki menneitä päitä, jotka olivat vierineet sinne tänne. Joissain paikoissa ruumiita oli vielä niin paljon, että minun piti raivata tieni niiden läpi, jotten olisi tallannut käsiin ja jalkoihin.” 

Winston Churchill.

Churchill, joka vastasi Dresdenin verilöylystä oli todellakin hirviö, ja hänet vielä aateloitiin “ansioistaan ihmiskunnan puolustajana”. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Islam Radio: Kätketty tyrannia – Harold Rosenthal – Radio Islam (islam-radio.net) 

The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion | CODOH 

Benjamin Freedman – Juutalaisten ylivallan kannattajista pois loikannut – Radio Islam (islam-radio.net)  

George T. Parker (26.2.2018). Dresden: A REAL Holocaust | Racial Idealism (wordpress.com) 

Dresdenin pommitusten muisto riivaa ja jakaa saksalaisia | Yle Uutiset | yle.fi 

https://yle.fi/uutiset/3-5317725

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

20 Kommentit

  1. Mielenkiintoinen tieto Dresdenin pommitukseen liittyneiden pyrkimysten suhteen on tri Harry O’Flanaganin esitys. Hän oli lääkintäupseerina osallistunut käskynjakoon pommitukseen liittyen: ” Tiedustelu-upseeri avasi käskynjaon sanoin, jotka kuulostavat barbaarisilta monien sotilaiden mielestä: “Olette liittyneet ilmavoimiin tappaaksenne saksalaisia ja juuri sitä tulette tänä yönä tekemään.” Hän jatkoi sitten selostustaan, että itärintaman luhistumisen seurauksena pakolaiset etsivät suojaa talven kylmyydeltä ja vyöryivät länteen. Dresden oli ainoa alueen kaupunki, jossa oli yhä suojaa antavia vaurioitumattomia rakennuksia ja jotka voisivat ottaa vastaan ihmismassat ja juuri se oli odotettavissa, että ne olisivat kattoon asti täynnä. Hän jatkoi: “Tänä yönä on operaatiolla vain yksi tavoite-tuhota kaupunki ja sen väestö!” Ei esitetty mitään tavallista veruketta, että kyseessä olisi varusteluteollisuuden keskus tms.” Irving esitti pitkään vaietun ilmasotamarsalkka Sir Wilfrid Rhodes Freemanin muistiinpanon 26.1.1945. Churchill oli sanonut: “En halua kuulla mitään ehdotuksia, joiden mukaan voisimme hyökätä tärkeitä sotateollisuuskohteita vastaan Dresdenin ympäristössä, vaan siitä, kuinka voimme paistaa hengiltä Breslausta tulleet 600 000 pakolaista.” (Air Historical Branch file CMS 608).

    Pommitushetki oli valittu siten, että idästä saapuneiden pakolaisten määrä oli korkeimmillaan. Jo seuraavalla viikolla heitä olisi alettu lähettää eteenpäin. Asema oli täynnä pakolaisia olevia junia ja massoittain pakolaisia oli puistossa.

    (20)(0)
  2. Benjamin Kivilohkare

    DRESDEN VERSUS HOLOKAUSTI
    On hyvä verrata näitä kahta. Toista ei tapahtunut, mutta siitä on tehty uskonto, ja toinen, mikä tapahtui, sitä ei muisteta. Kun 14 miljoonaa juutalaista julisti Saksalle sodan 1933, alkoi siitä kasaarikansan tuhotyö, joka jatkuu tänäkin päivänä. Holokausti, josta käytän sopivampaa nimeä SUURI KUSETUS, on näyttö tämän kansan (juutalaiset eli kasaarit) kyvystä levittää valhetta. Jeesus juutalaisista: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8: 44), Jeesus määrittelee juutalaiset perkeleeksi, kuinka sitten monet kristityt pitävät juutalaisia ”Jumalan omaisuuskansana”? Tämä johtuu siitä, että nykyajan kristityt eivät tiedä, että nykyjuutalaiset polveutuvat mahtavasta kasaarikansasta, joka käännytettiin juutalaisuuteen vuonna 740. Kasaareista muodostui Etelä-Venäjän ja Itä-Euroopan 1900-luvun alussa oleva 11-miljoonainen jiddisiä puhuva juutalaisväestö, josta polveutuvat esim. USA:n juutalaiset. Nykyjuutalaisilla ei ole mitään oikeutta Palestiinaan, jossa heidän esi-isänsä eivät ole edes koskaan käyneet. Mutta tämä salattiin kristityiltä, kun kasaarit päättivät perustaa oman valtion, Israelin (Talmud: ”Juutalaisten tule aina pettää kristittyjä”). Ihmiskunnan historian suurin onnettomuus oli, kun verenhimoinen kasaarikansa omaksui Talmudin maailmanvaltausopin; siitä saamme kiittää maailman jakoa, jossa toisella puolella on kasaarien hallitsema USA, ja toisella puolella Venäjä ja Kiina. Ei ole kuin ajan kysymys, milloin USA aloittaa sodan Kiinaa vastaan, joka on nousemassa liian vahvaksi, kuten Saksa aikoinaan. Ellei sitten koronahuijaus mullista maailmaa niin, että kasaarit pääsevät valtaan ilman sotaa. Joka tapauksessa juutalaisväestöllä ei ole muuta päämäärää kuin maailmaherruus, siihen heidän Talmudinsa opettaa. Mutta ihmiskunnan päämääränä ei ole juutalaisten johtama helvetti, vaan Jumalan johtama taivas maan päällä. Ihmiskunnan ja juutalaisuuden välillä on sovittamaton ristiriita. Sen sijaan, että uskoisimme valheelliseen holokaustiin, meidän tulee muistaa Dresdenin pommitukset ja Saksan kansan kärsimykset silloin ja myös nykypäivänä, kun he elävät juutalaismafian vallan alaisena. Tätä moni ei uskalla ääneen sanoa: ilman kasaarikansan kukistamista ihmiskuntaa odottaa maanpäällinen helvetti. Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (20)(1)
  3. Saksassa tuhottiin myös muiden kaupunkien kulttuurikeskuksia pelkästä koston ilkeydestä.

    Olen vieraillut Hildesheim nimisen kaupungin museossa jossa ilmeni, eittei kaupungissa ollut sotilatukikohtaa, mutta kaupungin vanha historiallinen keskus tuhotiin pommein täysin. Saksalaiset ovat rakentaneet keskustan uudelleen täsmälleen entisen näköiseksi. Huomiota herättävä oli korkea puurakennus, jossa liitovaltojen ilkeyttä kuvaava museokin sijaitsi. Omin silmin voi hähdä liittovaltojen vihan ja kostonhaluisen toiminnan Saksassa.

    Roosewelt ei ollut Dresnedin pommitusten takana, hän kuoli pommitusten edellisenä päivänä ja oli ollut heikossa kunnossa jo edelisenä vuonna, joten pommitusten määrääjänä oli liittovaltioiden sotaa johtava politiikka.

    (10)(0)
    • Eihän niillä ollut mitään kostettavaa edes. Aggressoreita nuo olivat. Ilmapommitukset siviilikohteisiin aloittivat liittoutuneet eikä Saksa edes vuosiin vastannut. Englannissa pommitettiin vuoteen 1942 vain sotilaallisia kohteita. Kyllä Roosevelt oli hengissä helmikuussa 1945. Tosin Dresdeniä pommitettiin vielä maaliskuussa ja myöhemmin yhteensä neljä kertaa ja taas joka kerralla oli tuhat uhria lisää

      (8)(0)
    • Olemme aivopesun uhreja

      Kun uusi maailmanjärjestys on valmis, vanhaa maailmanjärjestystä ei enää ole. Lääketieteellisiä petoksia ei tallenneta. Rikollisia ei kuulustella oikeudessa. Ei tule sanomalehtiartikkeleita demokratiasta ja kansanmurhasta. Covid yksinkertaisesti laskee pandemiaksi, joka tappoi miljardeja. He sanovat, että rokotteet eivät toimineet. Ketään ei pidetä syyllisenä, samoin kuin ketään ei ole pidetty syyllisenä historian rikoksista – ’väärästä lipusta’ / terrori-iskusta / sodista jälkeen ja ennen 11. syyskuuta aina WW2 saakka se mukaan lukien.
      Ne, jotka ovat vastuussa, ovat päässeet siitä. Ne kaikki. Heistä on tehty sankareita, kun taas niistä, jotka yrittivät auttaa ihmiskuntaa, on tehty demoneja.
      Ei tule unohtaa, että voittajat kirjoittavat historian. Ja me luemme sitä sokeina ja annamme sen aivopestä itsemme pois totuudesta.

      (14)(1)
  4. Saksan tuho oli Euroopan tuho

    Saksalaiset ovat saaneet kokea karmealla tavalla anglo-sionistien vihan sekä ww1 että 2:ssa. Tuon vihan tarkoitus oli tuhota Saksan kansa kokonaan ja lopullisesti koska se oli suuri uhka nimenomaan sionistien koko maailman valloittamiseen pyrkivälle projektille. Ei sotilaallisesti koska Saksa ei halunnut sotaa vaan se provosoitiin niihin koska maa menestyi ja nautti suurta arvonantoa maailmalla ja oli nousemassa maailmaa johtavaksi talous-vallaksi.
    Nämä siviilikaupunkien pommitukset ovat järkyttävää luettavaa ja suureksi häpeäksi niiden tekijölle mutta he vain ylpeilevät teoillaan. Lisäksi on muistettava ne saksalaiset sotilaat jotka sodan päätyttyä antautuivat liittovaltojen joukoille ja jotka näännytettiin nälkään Eisenhoowerin toimesta. Puhutaan jopa sadoista tuhansista. Kaiken kaikkiaan Saksan tappiot sodassa ovat miljoonaluokkaa ellei 10 miljoonan.
    Saksa oli tarkoitus tuhota niin perusteellisesti ettei se enää koskaan nousisi jaloilleen eikä se sodan jälkeen ole enää ollut itsenäinen vaan miehitetty maa josta nyt on tehty nwo-mafialle alisteinen EU:n johtaja maa jonka pitää toimia kuten anglo-sionistinen eliitti vaatii. Näin Saksan tuho oli Euroopan itsenäisten valtioiden tuho.
    Kaikkein järkyttävintä on että sodan voittaneet länsivallat ovat voineet jatkaa samalla tuhoisalla tiellä, aseistaneet Israelin ydinaseilla ja alkaneet tuhoisan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kansojen teurastuksen Israelin johtamina.

    (19)(0)
    • Pystyykö Saksa vielä nousemaan

      Jos Saksa pystyy niin Eurooppakin pystyy

      Venäjällä on avain Saksan suvereniteettiin kirjoittaa Pepe Escobar
      Itsenäisempi Saksa lähempänä Venäjää ja Kiinaa voi olla asia, joka murtaa Yhdysvaltain (koko ajan heikkenevän) hegemonian selän ja vapauttaa Euroopan
      PEPE ESCOBAR • 17. helmikuuta 2021
      Joten Lavrovin täysi, vivahteikas ’ota tai jätä’ vastaus kysymykseen EU: n ja Venäjän kivisistä suhteista on tutkittava huolellisesti.
      Russia Holds the Key to German Sovereignty
      A more sovereign Germany closer to Russia and China may be the straw that breaks the US hegemon’s back
      PEPE ESCOBAR • FEBRUARY 17, 2021
      https://www.unz.com/pescobar/russia-holds-the-key-to-german-sovereignty/
      So Lavrov’s full, nuanced answer to a question about rocky EU-Russia relations must be carefully examined:

      Euroopan tilanne on nyt siis ota tai jätä. Jos Saksa jättää eli lähtee painostamaan Venäjää niin se vie koko Euroopan varmaan tuhoon USAn mukana. Eurooppa tarvitsee energiaa ja ruokaa joita molempia Venäjä voi tarjota. Ilman niitä se ei selviä.
      Biden yrittää sionistien tuella estää Saksan ja Venäjän yhteistyötä (jota mekin omalta osaltamme olemme saaneet kunnian olla estämässä kuten Haaviston vierailu Pietarissa kertoi) mutta olisi pettymys jos Saksa antautuisi Bidenin sionistien edessä… ja jos viisas Venäjä antaisi kylmästi rukkaset jos löytyy yhteistyöhalua.

      Ehkä ei ole pelkkää utopiaa ajatella että Putin ja Merkel olisivat ’erilaisia sionisteja’ joille sosialismi ei tarkoita sellaista korporaatio-kommunismia mitä se merkitsee marxilaiselle rotsild-mafialle vaan enemmän Kiinan noudattamaa valtiokapitalismia tai valtion kontrolloimaa markkinataloutta joka ei palvele ensisijaisesti yksityisiä oligarkkeja vaan valtiota ja sen tarpeita?
      Jos Venäjä saa yhdessä Kiinan kanssa irrotettua Saksan Usan ja Israelin sionistien ww2 jälkeisistä kahleista niin itsenäinen Saksa voisi vielä halutessaan pelastaa Euroopan jäämästä täysin sionistien hallitseman korporaatio-kommunismin (kaappi-kommunismin) mielivallan alle tehostamalla yhteistyötä Venäjän kanssa.

      (4)(0)
      • Reichs Deutsche

        Kiina ei kyllä ole missään suhteessa esimerkillinen valtio. Kumma kun sitä yritetään niputtaa jotenkin paremmaksi vastavoimaksi. Hirveä valvonta- ja sosiaalinen pisteytys järjestelmä sielläkin käytössä. Todellinen vastavoima on kolmas voima, Der Dritte Macht joka tulee profetioiden mukaan puuttumaan peliin kun 3. maailmansota on saatu alkuun ja itä- ja länsi ovat ensin toisiaan riittävästi heikentäneet.

        https://www.bibliotecapleyades.net/antarctica/antartica22.htm

        http://www.imperialgermans.com/

        https://www.altcensored.com/watch?v=cU7vhfL59Zo

        (3)(1)
        • Profeetat höpisevät omiaan

          Profetioiden varaan ei voi mitään perustaa. On kaikenlaista profetiaa mutta ihminen ja ihmiskunta lopulta itse ratkaisee oman kohtalonsa. Ja kyllä Kiinassa monet asiat ovat paremmin kuin meillä mutta meillehän media syöttää vain nwo-mafian propagandaa. Maassa toimii valtiokapitalismi mikä tarkoittaa että valtio ohjaa markkinavoimia eikä kuten meillä että markkinavoimat ohjaavat valtiota.
          Usein silmät avautuvat vasta kun lyö päänsä seinään. Pikku-Kalle kertoi koulussa juuri syntyneistä koiranpennuista, joita isä nimitti ’kommunisteiksi’. Kun opettaja jonkun ajan päästä kysyi Kallelta kuinka ne ’kommunistit’ voivat, niin Kalle totesi, että vain kaksi on enää kommunisteja, muilta ovat jo silmät auenneet.
          https://moses-never-existed.blogspot.com/2021/01/moses-never-existed-exodus-never.html

          (2)(1)
          • Reichs Deutsche

            Kiina on maailman saastuneimpia maita jossa ihmisten moraali on todella alkukantaisella tasolla, vain raha ratkaisee. Taiwan on siinä mielessä hieman parempi. Kiinan systeemi on juutalainen siinä missä läntinenkin. Heillä on omat juutalaissukunsa kuten Lee. Ja uiguureja ja Falun Gongilaisia kidutetaan ja vainotaan jne. Vaikka Falun gong olisikin hieman harhaoppinen niin se ei oikeuta tuollaiseen kohteluun.

            Siellä myös kädettömät ja sokeat ja muut invalidit kerjäävät kaduilla ja turisteille on esim. Pekingissä jos jonkinmoista huijaus ansaa ja vedätystä tarjolla. Ravintolan keittiö voi olla ilman valaistusta(valo maksaa liikaa) ja tarjoilijat värjöttelevät ilman hansikkaita sormet jäässä tuntikaupalla jne. Oletko koskaan käynyt siellä?

            https://totuusbloki.wordpress.com/2013/09/15/kiinan-juutalainen-historia/

            (3)(0)
          • Mihin uskoa?

            Onko Mooses ja exodus pelkkää tarinaa…?
            MOSES NEVER EXISTED, EXODUS NEVER HAPPENED–SCHOLARS AGREE.
            Uusi tutkittu arkeologinen tieto kyseenalaistaa koko Tooran ja VanhanTestamentin monilta osin. Linkin artikkelista voi lukea enemmän.
            Myös Uuden Testamentin suhteen on monia asioita jotka ovat ristiriidassa tuon uuden tiedon kanssa. Jerusalemin Jeesus-lahkon jäsenet ja pääosin erämaahan vetäytyneet essealaiset kehottivat fariseuksia parannukseen ja heidän kirjoituksia on löytynyt Qumranin luostarin kääröistä joista Uuden Testamentin tekstien voidaan osoittaa olevan pääosin peräisin. (johannes Lehmann:Raportti Jeesuksesta, erään väärennöksen pöytäkirja)
            https://sti.fi/luennot/files/essequmr.html
            https://fi.wikipedia.org/wiki/Essealaiset

            (1)(1)
          • Päivitä tietosi

            Reichs Deutsche
            21.2.2021 at 15.13

            Sulla taitaa olla jälkeenjäänyt kuva maasta. Itse en ole käynyt mutta veljeni ja kehui että paras matka mitä on tehnyt. 2 vk kesti. Paljon eri puolilla matkustaneena miehenä luotan hänen kykyynsä arvioida asiaa.
            Eihän Kiikan voi mikään takapajula olla kun on maailman ykkönen tänään.

            (1)(4)
    • WW 2 ja ydinpommit

      The Jew Bomb — mielenkiintoista tietoa ww2 ydinpommeista joilta Saksa säästyi
      Jo vuonna 1942 kohteet oli valittu ja amerikkalaiset petturit korkeimmalla poliittisella tasolla lähettivät erittäin salaisia ydinaseita koskevia asiakirjoja ja aseille tarkoitettua materiaalia judeokommunistisille veljilleen Neuvostoliitossa. (Ks. Major Jordanin päiväkirjoista.)
      Alun perin suunnitelmana oli Saksan holokausti, mutta kun Saksa antautui, joutui Japani kärsimään juutalaisen jumalan vallan vihasta. Varhaisessa vaiheessa kahdesta japanilaisesta kaupungista, joissa juuri sattui olemaan suuri kristitty väestö, säästettiin tarkoituksella tavanomaisia pommituksia, mikä johti siihen, että suuri määrä pakolaisia pakeni tavanomaisen tulipommituksen kohteeksi joutuneista muista kaupungeista. Tämä oli sama temppu, joka johti paljon suurempaan määrään Dresdenin holokaustin uhreja, joista monet olivat pakolaisia, jotka pakenivat muiden kaupunkien terrori-pommituksista.
      How Jewish was the bomb? While the military weapons aspect of the bomb was led by a goy general, all lead positions for the actual research and development were overseen by Jews.
      https://nationalvanguard.org/2021/02/the-jew-bomb/
      The Holohoax
      by Revilo P. Oliver
      https://nationalvanguard.org/2021/02/the-holohoax/

      (2)(1)
  5. Benjamin Kivilohkare

    SAKSA NOUSEE VIELÄ
    Bachin ja Beethovenin kansa on tällä hetkellä vapaamuurarijärjestön avulla Siionin Viisaiden hallinnassa. Euroopan Unioni ei ole muuta kuin vapaamuurarien yritys tuhota Euroopan itsenäiset kansat ja alistaa ne juutalaisten maailmanherruudelle. Kaksi maailmansotaa on käyty kasaarijuutalaisten puolesta. Juutalaiset ovat syypäitä yli sadan miljoonan gojimin (ei-juutalaisen) murhaamiseen ja siksi he ovat keksineet valheen ”kuudesta miljoonasta” suojellakseen itseänsä kansojen vihalta. Mutta juutalaismyönteinen propaganda on jatkunut 75 vuotta ja koko maailma on aivopesty juutalaisten suhteen. Kasaarien tyypilliset piirteet ovat vallanhimo, kostonhimo, julmuus, petollisuus ja viha Jeesuksen nimeä kohtaan. Siionin Viisaiden menetelmä kansojen hallinnassa on ollut propaganda, sensuuri ja lahjonta. Heillä on triljoonia euroja käytettävissään. Mutta juutalaisten maailmanherruus ei toteudu. Koronahuijaus avaa monen silmät ja sitä kautta myös juutalaisten osuus siinä paljastuu. Tänään eräs saksalainen poliitikko sanoi, että koronavirus lannistetaan vain siten, että koko ihmiskunta rokotetaan. Tämä on vapaamuurarien (ja siis juutalaisten) tavoite maailmanlaajuisesti. Nyt uusin huijaus on brittiläinen ”muuntovirus”, joka syntyy vain valheellisen RT-PCR-testin avulla. Suomessa kirisetään rajoituksia ja lähestytään pakkorokotuksia, jotka ovat vapaamuurarien päämäärä. Se saavutetaan, kun paljastuu, että 70 % ei olekaan mikään ”laumasuoja” ja vaaditaan koko kansan rokottamista. Rokotepassi tulee tänä keväänä. Sillä erotetaan rokotevastaiset vaarallisiksi psykopaateiksi, joilta kielletään sosiaalinen elämä. Saksassa on kuitenkin alkanut voimakas koronahuijauksen vastainen kansanliike, joka leviää toivottavasti myös muihin maihin. Saksa on taas maailmanpolitiikan keskiössä. Uskon, että Saksan kansa vielä nousee ja murtaa juutalaisuuden kahleet ja kohoaa Euroopan johtoon. Mutta se edellyttää vallankumousta, mutta sellainenhan on jo alkanut. Bravo Deutschland! Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (10)(0)
  6. Yes, the people are the problem. They have no opinions save those they get from the msm and academia. They don’t think. Critical thought is two words in a book to them. They live in a surreality, a state of existence (not life) that is nothing more than the pursuit of money and self pleasure. It’s a completely selfish existence. And many of these people, all wallow in at least 3 or so of the deadly sins. Narcissism is an epidemic now amongst the young.

    The bottom line is, most of them have to go. They can’t be reprogrammed. They’re far more of a hindrance than a help. It’s going to simply be a case of those who are awake, to unite and leave, find a land somewhere and build a new civilization. Let the majority of the moronic public just wallow in a pit of despair and misery of their own making. They are, as the communists said, “contaminated”. There’s no help for them. They are the walking dead, hence why there are so many video games and movies of this genre.

    (4)(0)
  7. Isänmaata ei saisi puolustaa

    Päivän video: Kaapissa on natsikulkue – ”Mitä, siis mikä?”

    Kokoomuksen Kirsi Piha vissiin veti jotain, ja ainakin pohjanoteerauksen, väittäessään MTV:ssä 17.2.2021, että ”ikkunoiden alla kulkee natsikulkue”. Siis mitä, siis mikä? Heikki Uutiset raportoi.
    https://mvlehti.net/2021/02/20/paivan-video-kaapissa-on-natsikulkue-mita-siis-mika/

    Taitaa Pihan puolue olla se suurin nwo-mafiaa tukeva natsipuolue tänään-kin ja on vielä kaiken lisäksi onnistunut huijaamaan viher-vasurit mukaan omaan eu-kommunismiin projektiinsa. Mutta pommithan tiputetaan aina muiden niskaan kuten Dresdenissäkin… ja varsinkin niiden jotka isänmaata puolustavat

    (8)(0)
  8. Benjamin Kivilohkare

    DRESDENIN OPETUS
    Dresden, Hiroshima, Nagasaki. Siinä liittoutuneiden hirmuteot, joita väärä historiankirjoitus vieläkin puolustelee. Mikä oli toinen maailmansota pähkinänkuoressa? Yksinkertaisesti juutalainen sotaretki ihmiskuntaa vastaan. Ilman USA:n vetämistä mukaan sotaan, mikä tapahtui yksinomaan juutalaisten painostuksesta, ei olisi ollut ensimmäistä eikä toista maailmansotaa. Juutalaiset saivat myös Japanin hyökkäämään Pearl Haboriin. Ja ellei juutalaisten etenemistä pysäytetä, ovat he syyllisiä myös kolmanteen maailmansotaan. Juutalaiset voittivat toisen maailmansodan vapaamuurariliikkeen avulla. Sen jälkeen he ovat vallanneet maailman median ja suunnittelevat totaalista maailmanherruutta, johon heidän uskontonsa heitä kehottaa. Koronahuijauksessa ei ole mitään järkeä, ellei ymmärrä juutalaista strategiaa. Koronahuijaus on ennalta suunniteltu WEF:n ja Rockefeller säätiön toimesta, mutta varsinaiset aivot ovat Siionin Viisaat, jotka näkevät mahdollisuuden gojimien täydelliseen alistamiseen. Rokotukset avaavat ihmisten kehot vastaanottamaan kehittynyttä teknologiaa, jolla heidät tehdään Siionin Viisaiden orjiksi. Tällaista teknologiaa on suunniteltu ja kokeiltu salaisissa laboratorioissa, siitä on todisteita. Rikolliset rokotevalmistajat ovat mukana juonessa. Ei tarvitse olla ”salaliittoteoreetikko” ymmärtämään, että kyseessä on todellinen salaliitto. Koronavirukseen on halpoja ja tehokkaita lääkkeitä; miksi ihmiskunta pitää rokottaa kyseenalaisella geneettisellä rokotteella, jonka vaikutuksia ei tunneta? Miksi pitää olla naurettavat maskit, turvavälit, sulkutilat ja vaarallinen rokotus, vaikka kyseessä on vain tavallinen kausiflunssa? Päivänselvää on, että kyseessä on salajuoni. Koronahuijauksen vastustaminen on samalla juutalaisten maailmanvallan vastustamista. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (10)(1)
    • White Rabbit

      Itse näen juutalaisuuden kirjon laajemmin. On olemassa terveet moraalikäsitykset ja Mooseksen lain sisäistäneitä juutalaisia, jotka kärsivät oman kansansa petturisiiven tuottamista ongelmista samalla lailla kuin me suomalaiset kärsimme oman kansamme pettureiden tuottamista ongelmista. Näiden pettureiden ja harhaanjohtajien vuoksi Suomi on valtiona ja kansana vaarassa tuhoutua ja sulautua EU:hun ja sitä kautta jäädä luciferistisen maailmanhallinnon pysyväksi vangiksi. Korona näyttäisi siirtävän kehityksen kiihdytyskaistalle. Petoksellisen ”lääkinnän” ja ”suojaustoimenpiteiden” muodossa maamme rakenteet ja kansan moraalikäsitykset hajotetaan ja maa siirretään pikavauhdilla globalistisen tyrannian pysyvään alaisuuteen. Ei tarvita pelkästään hidasta EU:n integraatiokehitystä, joka sekin yksin olisi kykenevä tuhoamaan Suomen.

      Aikaa vievä teoretisointi siitä, mikä ryhmittymä on petoksellisen toiminnan taustalla, on kenties syytä jättää vähemmälle, koska torjuntatoimenpiteet ovat kiireellisiä. Raju hyökkäys ja rikos kansaamme kohtaan on jo alkanut. Rikos on estettävä tai ainakin sen tuottamat vahingot minimoitava ja vasta sen jälkeen voidaan aloittaa tutkintatoimet suuremmalla teholla. Juuri nyt vastarinta näyttää toivottomalta, mutta velvoite siihen on silti 100%.

      (7)(1)
  9. Tällaisia tarvitaan lisää

    Unz Review on korvannut Nitwit Timesin America’s Newspaper of Record -lehtenä. Ajattelevan miehen julkaisuna. Missä älyllisesti utelias tulee lukemaan rohkeiden ja sujuvapuheisten vuotoja asioista, jotka ovat tärkeimpiä ja joita valtavirran portinvartijat ovat kiertäneet eniten.
    Sen samanniminen perustaja näyttää olevan intohimoinen arkistoija, joka kerää ja julkistaa sitten menneisyyden poliittisesti virheelliset aikakauslehdet. Jos hän olisi myös intohimoinen aktivisti ja järjestäjä, Unz-julkaisusta olisi tullut se, mistä kaikista sen kaliiperin julkaisuista väistämättä tulee: poliittisen vallankumouksen lähde.
    Ron Unzin juutalaisuus saattaa selittää hänen erityistilanteensa sekä sen, miksi Moody’s ei ole koskaan kohdannut järjestäytynyttä painostusta luopua pitkäaikaisista taloudellisista toimistaan, jotka oletettavasti tukevat osan Unzin julkaisuun liittyvistä menoista.
    —- The Unz Review has replaced the Nitwit Times as America’s Newspaper of Record. As the thinking man’s publication. Where the intellectually curious come to consume the outpourings of the audacious and eloquent about issues that matter the most and are most twisted by the mainstream gatekeepers.
    Its eponymous founder appears a passionate archivist, collecting and then rendering public the politically incorrect periodicals of the past. Were he also a passionate activist and organizer, the Unz publication would have become what all publications of its caliber inevitably become, a source of political revolution.
    https://www.unz.com/article/americas-incel-prophets/

    Muutama sana miehestä jota näin kiitellään:
    BEING RON UNZ
    Unz on hyvä ellei paras mahdollinn mies kurittamaan sionisteja ’anti-sionististen’ geeniensä takia
    Ron Unz ((Unz on juutalainen, kasvanut jiddishiä puhuvassa kodissa, ja kirjoittaa usein Juutalaisesta Kysymyksestä (Jewish Question.)) rohkea mies, joka luo paineita sionisteille ja pistää heidät seinää vasten ja ottamaan vastuun joka heille kuuluu valheistaan … mistä saisimme oman unzimme?
    Ron Unz: How I Came to See That Many ’Anti-Semitic Canards’ Are Actually True —- Kuinka opin näkemään, että monet ”antisemitistisiksi leimatut uutisett” ovat todella totta
    ”If the most extreme “anti-Semitic canards” were probably true, then surely the whole notion of anti-Semitism warrants a careful re-examination.”
    http://www.unz.com/runz/american-pravda-anti-semitism-a-century-ago/
    The Dishonesty, Hypocrisy, Hatred of Others, and Subterfuge in the Jewish Religion
    Ron Unz — Epärehellisyys, tekopyhyys, muiden viha ja juonittelu Juutalaisten uskonnossa
    http://www.unz.com/runz/american-pravda-oddities-of-the-jewish-religion/

    Ron Unz For President — Ron Unz presidentiksi, sanoo PCR
    September 30, 2018 | Categories: Articles & Columns | Tags: |  Print This Article
    Ron Unz For President
    Paul Craig Roberts
    https://www.paulcraigroberts.org/2018/09/30/ron-unz-for-president/
    Miten puhutaan poliittisesti arkaluontoisista asioista? Miksi niistä ei saa v***u PUHUA?
    ”Ron Unz on rohkein mies, jonka tiedän, sanoo Paul C Roberts. Hän on haastanut sionistien ADL:n suoraan taisteluun ja kysyy, miksi he piiloutuvat hänen paljastustensa edessä valheiden taakse, ja halveksivat jokaista ihmistä, jolla on moraalinen omatunto.”
    Sama taitaa olla tilanne meillä?
    http://www.unz.com/announcement/has-the-adl-gone-into-hiding/
    ”Kysymys kuuluu: miksi sionistit uskovat, että heidän on rakennettava valtansa valheiden perustalle?, sanoo Unz.
    PCR: Mielestäni Ron Unz’ia tarvitaan Yhdysvaltojen presidenttinä.

    Askenaasiverta suonissaan kantava Unz (uskonnoton henkilö niiden joukossa, joiden politiikka nojaa uskonnolliseen kiihkeyteen) ei allekirjoita itsensä jumaluuteen nostaneiden sionistien sen enempää kuin muidenkaan utopistista ja yliluonnollissiin voimiin nojaavia poliittisia hankkeita.
    ——Unz ei omista sanomalehteä, mutta hän on soveltanut uutta tekniikkaa käyttötarkoituksiinsa luoden modernin megafonin näkemyksiään varten.
    Unz toimii – ”hyvin keskittyneesti”, se on lause, jota hän käyttää kuin mantraa. Hän on jo käynyt läpi lukuisia identiteettejä: fysiikan ässä, muinaishistorian tutkija, korkean teknologian yrittäjä ja vasta sitten konservatiivinen uudistaja. Hän on luopunut elämästään liikemiehenä ja monien miljoonien dollareiden omaisuudesta työskennelläkseen politiikassa kokopäiväisesti, ja häntä energisoi hieman naiivi usko siihen, että pelkkä aivo-voima (hänen älykkyysosamääräksi testattiin kerran 214, hän sanoo) voi ratkaista vaikeita sosiaalisia ongelmia.
    Hän on syvästi konservatiivinen verojen, rikollisuuden ja hyvinvoinnin suhteen, mutta myös eri mieltä konservatiivien kanssa monin tavoin: hän on maahanmuuttajia suosiva mutta monikulttuurin vastainen; etuseteli vastainen etusetelin aikana; abortin vastainen mutta ei dogmaattisesti, muotoilee asemaansa ”henkilökohtaisena näkemyksenä”: vapaakaupan tukija, joka on toiveikas ja optimistinen Kiinan suhteen; uskonnoton henkilö niiden joukossa, joiden politiikka nojaa uskonnolliseen kiihkeyteen; oikeistolainen aktivisti, jota homot ja aseet kiinnostavat vain vähän.
    https://www.unz.com/masthead/
    http://www.ronunz.org/summary-biography/
    https://www.laweekly.com/being-ron-unz/
    https://www.unz.com/runz/

    (3)(0)
  10. У,4†╠╣

    Neljännen sukupolven amerikansaksalainen Kurt Vonnegut kirjoitti kirjansa ”Teurastamo 5” (1969) esipuheessa: ”liittoutuneiden suorittama Dresdenin pommitus oli Euroopan historian suurin joukkomurha”. Voiko sitä enää tuon selvmmin sanoa. Vonnegut itse selvisi kuin ihmeen kaupalla silmittömästä tuhosta ja murhaamisesta saksalaisten – eli omien esi-isiensä – sotavankina.

    Älkäämme myöskään unohtako Katynin metsän joukkomurhaa Puolassa. Tekijänä juutalainen N-liitto, ei Saksa – vaikka näin annettiin ymmärtää hyvin pitkään.

    »Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous [oik. vallankaappaus] ei ollut ”venäläinen vallankumous”. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.»

    —Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn

    Kuinka paljon Armeniassa tapettiin ihmisiä? Entä II maailmansodan todellisessa ”holokaustissa”, joka tapahtui Jugoslaviassa? Muistutetaan tässä välissä toki ”holokaustin” tarkoittavan KAIKEN POLTTAMISTA eli se on monasti terminä jo jokseenkin harhaanjohtava.

    »Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.»

    —Nicholas Kollerstrom

    Kommunismin voidaan laskea tappaneen 100 000 000 ihmistä: Kiinassa 65 miljoonaa, N-liitossa 30 miljoonaa, sekä valtavat määrät myös Aasiassa, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa.

    Miksi toisaalta NATO puuttui 90-luvun tapahtumiin niin myöhään Balkanilla ja miksi Rockefeller olisi rahoittanut Saksaa vuoteen ’41 asti? Miten on mahdollista että Saksan ”tuhoamisleirit” nähtiin vasta ensimmäisen kerran, kun amerikkalaiset sotilaat omin silmin ne väitetysti näkivät? Täysin absurdi väite, joka puhuu erittäin vahvasti koko juutalaista ”holokausti”-myyttiä vastaan. Muistakaa että sekä USA ja N-liitto olivat maailmansotien aikaan täysin juutalaisten pankkiirien hallinnassa. Sota oli USA:lle ja sen liittolaisille pelkkää bisnestä – miksi muuten Amerikkaa olisi edes kiinnostanut Euroopan erimielisyydet ja sotiminen!

    (2)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*