Vieraskynä: Tukeeko kansanvalta rakenteellista korruptiota?

Kulisseissa neuvotellaan yhdestä isoimmista tekijänoikeusjärjestelmien mullistuksista vuosiin. Hyvitysmaksua ollaan siirtämässä budjettirahoitteiseksi! Kasettikopioinnin vaivuttua historiaan synnytetään uusi 12 milj.€:n pienen piirin jakama jättipotti.

Pitääkö Suomen talouden mennä pohjan läpi ennen kuin nykypäättäjämme pääsevät ymmärryksessä edes sodanjälkeiselle tasolle? Äskettäin julkaistussa Erkkojen historiassa kerrottiin, kuinka Hesari joutui anomaan Suomen Pankilta oikeuksia Aku Ankan tuontiin. Suomen Pankin mielestä siinä vietiin turhaan tekijänoikeuksien mukana kallisarvoista valuuttaa Amerikkaan ja heikennettiin Suomen mahdollisuuksia käyttää ko. rahat kotimaassa tuottavampaan käyttöön.

Kuinka kauan Suomen edun vartijoiksi palkatulta virkamieskunnalta kestää oivaltaa, että jokainen tekijänoikeuksina ulkomaille maksettu euro pitää korvata jollain suomalaisella jalostusarvolla luodulla ulkomaille viedyllä tuotteella, jotta maamme ei köyhdy. Nyt sitä korvataan ottamalla lisälainaa ja säädetään lakeja, joilla jopa raivaajasukupolvemme maksamat oikeudet lahjoitetaan ulkomaisille yhtiöille.

Koko tekijänoikeusteollisuuden osaava joukko puskee pitkiä työvuoroja, että heidän työnsä ja oman kulttuuripääomamme tuottavuus, eli se millä alan kehitys ja hyvinvointivaltio rahoitetaan, voidaan eliittipiirien kukaties millä vastikkeilla lahjoittaa ulkomaille!

Jos valtiokassassa on tällainen raha, se pitää ohjata rahoittamaan uustuotantoa. Kun tuote saavuttaa kannattavuuden, raha pitää maksaa takaisin (huom. 70 v. aikaa). Rahalla pitää olla normaali korko ja tuotantoyhtiö voi halutessaan katkaista rahoituksen. Tämän jälkeen harkitaan mikä osuus on yrittäjäriskiä ja mikä tukea, jos kannattavuutta ei syntynyt. Katkaistu tuotanto muuttuu sen jälkeen public domainiksi, eli kenen hyvänsä hyödynnettäväksi. Tämä malli estää kähminnät ja synnyttää joka vuosi 12 milj. eurolla enemmän uutta kotimaista sisältöä ja sitä vastaavaa työllisyyttä.

 

Poptori Oy

Erkki Puumalainen

Toimitusjohtaja

6 kommenttia

  1. Rakenteellista korruptiota esiintyy eri muodoissa.

    Eduskunta upottaa pohjattomaan kaivoon meidän veronmaksajien rahoja.

    Kehitysapuraha – tai millä harhaanjohtavalla nimellä sitä haluaakaan kutsua – on rakenteellista korruptiota.

    Noin miljardi euroa laitetaan palamaan joka vuosi nk. kehitysapuun.

    Veronmaksajalla ei ole tuon taivaallista tietoa siitä mitä kehityksellä tässä edes tarkoitetaan.

    Vastikkeeton raha annetaan jonnekin kauas Afrikkaan, jollekin paikalliselle sadanpäämiehelle joka ehkä ostaa tällä rahalla itselleen tusinan jalkavaimoja.

    ”Kehitysapu” virtaa heimopäälliköille ja heidän yksityisiin huveihin. Enkä luottaisi vaikka eduskunta lähettäisi oman tarkastusvaliokunnan paikan päällle pällistelemään piilotettuja bordellikarsinoita ja sadetanssia.

    Tätä nk. kehitysapua voitaisiin vaikka kutsua Mugaben Gamblingiksi. Tai onnenpyöräksi jossa onnen lahjoista pääsevät nauttimaan rumat ja häijyt. Rumat ja typerät Suomessa jakavat vielä rumemmille ja häijyille Afrikassa.

    Eduskunta on varannut vaatimattomat 470 milj. euroa Puolustusvoimien kalustohankinnoille tämän vuoden budjettiin. Samaan aikaan Mugaben hengenheimolaisille sataa taivaalta rahaa suomalaisilta veronmaksajilta. Zimbabwessa ja muualla nauretaan hengiltä sukupuolineutraalit avioliittolait. Niitä ei varmasti kelpuuteta edes paikalliseen sirkukseen.

    Suomalaisten veronmaksajien miljardeilla laiskotellaan päivät pitkät tyytyväisinä Saharan molemmin puolin. Vihreät ja muut piripäät eduskunnassa haluavat seuraavaksi säätää moniavioisuus lain. Ja adoptiolapsilla käydään kauppaa kuin osakepapereilla pörssissä. Avoliitossa elävä heteropari saa odottaa vuoroaan kunnes homoparit ovat telmineet petinsä valmiiksi.

    Vapaasti mukaillen Vihreän liikkeen aatteellista johtajaa Pentti Linkolaa; ei se kehitysmaita auta että me viskomme sinne rahaa. Ei pidä antaa nälkäiselle mädäntyneitä kaloja vaan opettaa hänet kalastamaan.

    Median politrukki Saska Saarikoski on eri mieltä ja yrittää kalastella katsojilta myötätuntoa kehitysmaille.

    (Politrukki on poliittinen komissaari armeijassa; käytössä Neuvostoliitossa ja Kiinassa)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Hirvittävän kova ja kylmä ihminen tuo Pentti Linkola. Melkoista juttua kyseisen suusta esim. Ihmiskuntaa pitää vähetntää hänen mielestään, ja antaa hätää kärsivien vaan kuolla ei niitätarvitse auttaa jne. Onpa otsaa edes ajatella saatikka puhua tuonlaatuisista asioista, toivoo varmaan itselleen samaa kohtaloa,voi voi ihmisparka. Jos on niin paha olla niin voihan sitä ihan itse muuttaa majaa eikä olettaa että joku muu olisi siihen suuremmalla syyllä velvollinen. En oikein ymmärrä noin narsistisia juttuja mitä Linkola suustaan päästää. Hänkö pitää itseään niin ylivertaisena että hän itse voi ja saa elää ja jonkun muun on poistuttava hänen tieltään.Melkoista mättöä. On hänellä jossakin videolla ihan järkeenkäypääkin juttua mutta. mutta.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Ikävä todeta mutta Pentti on ollut oikeasas kohta 30 vuotta. Ihmiset eivät vain ole ymmärtäneet. Jos joku maa tai mantere ei pysty elättämään itseään, ei sinne passaa naapuristakaan apua tuoda. Tilanne pahenee muuten moninkertaisesti.

      Sen näkee jo nyt. Neekereitä, anteeksi mustia, rahdataan eurooppaan ja pohjolaan. Mitä hyvää niistä on tullut? Onko ne menneet liukuhihnalle töihin? Tekeekö ne siivoushommia? Ojankaivuuhommia? Opiskeleeko ne edes? Suurin osa vetelehtii ja vaikuttaa negatiivisesti tilastoihimme. Esim. vuona 2011 pohjois Afrikkalaiset raiskasivat 16 kertaa useammin, tai siis olivat raiskauksesta epäiltynä, kuin suomalainen mies. Kun siihen otetaan huomioon vielä itä Afrikan väestö joka raistasi 14 kertaa useammin (vai oliko ne toisinpäin), niin ollaan melkoisessa raiskausepäilyjen määrässä.

      Eli, jos joku kansakunta ei pärjää omillaan, niin sitten niiden pitää antaa kuolla. Muussa tapauksessa autettava tuhoaa auttajansakkin. Se on luonnon laki. Niin se on aina ollut. Ja niin se tulee olemaan.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Pentillä on ihan asiajuttuja joskus ja on tässäkin perää, mutta kuten kaksi edellistä kommentaattoria, unohtaa hän tyystin tuossa, että miksi ne resurssit ovat niin huvenneet. Se johtuu pitkälti IMF:n ja Maailmanpankin pakkolainoista ja ehdoista joilla pakotetaan maat viljelemään esim. puuvillaa ja tupakkaa vientiin ja tuomaan ruoka ulkomailta kalliilla sen sijaan, että peltoala käytettäisiin oman väestön ruokkimiseen. Ja samalla alistetaan myymään raaka aineet polkuhintaan muualle jalostettaviksi sen sijaan, että jalostettaisiin siellä ja myytäisiin reiluun hintaan. Sama kuvio on tullut viime vuosina myös tänne meille. Eikä meitä auta siinä pelissä paljonkaan se, että olemme valkoisia. Juutalaiselle gentiili on gentiili, oli minkä rotuinen tahansa.

        Afrikkalaiset ovat tulleet ihan mainiosti toimeen kymmeniä tuhansia vuosia ja tulisivat vieläkin ellei eräät olisi menneet sinne sotkemaan ja korruptoimaan. Kehitysapukin on nykyään pitkälti tehotonta. Poikkeuksena ulkomaisten pienten avustusjärjestöjen tiukasti hallitut pienet projektit joissa pysyy langat käsissä eikä tuhalta rahoja johdon Land Rovereihin. Monet Afrikkalaiset ekonomitkin sitä vastustavat kun se stagnatisoi mantereen omaa taloutta ja ylläpitää vahingollista, vastaanottavaa uhriasennetta. Mutta kriisiapua kannatan. Humanitaarisista syistä. Se ehkäisee pakolaisuutta myös. Joskus voi tulla meidän vuoromme tulla autetuiksi.

        Pakolaisille voisi murto osalla siitä rahasta joka kuluu heidän ”kotouttamiseen” täällä rakentaa kunnon kaupungin vaikka viereisen valtion maille. Esim somalipakolaiset Kenian tai Etiopian puolelle tms. ja sinne joku neutraali osapuoli valvomaan että asiat hoituu. Ja maalle voi maksaa korvausta esim. eurooppalaisten ja muiden teollisuusmaiden yhteisestä rahastosta tms. Rahalliset ja sosiaaliset kustannukset jäisivät pieniksi ja kohtuulisiksi verrattuna nykyiseen maailmanlopun mamutus meininkiin. (etenkin jos meidän rahanluonti olisi valtiollistettu) Eikä kukaan pääse väittämään ettei globaalia vastuuta kanneta.

        Itä-Afrikassa, Tansania, Uganda, Kenia, Sambia jne. valkoinen mies saa yleensä hyvin kunnioittavan kohtelun. Länsi-Afrikassa kuten etenkin Nigeriassa on taas hieman eri meininki ja tietty Etelä-Afrikassa. Afrikkalaisia on moneen lähtöön. Monet Itä-Afrikkalaisetkaan eivät pidä Nigerialaisista. Sama juttu Liberiassa ja Sierra-Leonessa, jotka voi olla vähän vaikeampia paikkoja.

        Ja sitten Karibia on oma lukunsa. Siellä pitää olla varuillaan. Afrikassa mustat tuntevat olevansa kotonaan, eivätkä niin muistele menneitä ja näkevät myös kolonialismin positiiviset puolet ja toimivat sen mukaan, mutta Karibialla elää vieläkin katkeruutta kun heidät on sinne roudattu.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Suurin osa tästä ulkomaalaisten omistuksesta ja heidän vallastaan meihin, johtuu ihan meistä itsestämme ja meidän haluistamme. Me valheellisesti uskottelemme itsellemme että omat päätöksemme ja tekomme ovat meille parhaaksi. Emmekä näe että pitkässä juoksussä poikkeuksetta kaikki päätöksemme ovat meidän turmioksemme.

    Jos ajatellaan vaikka pankkisektoria, sitä kaikkein vaikutusvaltaisinta. Meillä on suuri joukko ihmisiä jotka syyttävät Nalle Wahlroosia ”muskelivene pakolaiseksi” hänen loikattuaan rakkaaseen Ruotsiinsa. Veropakolaiseksi. Mutta mitä me olemme tehneet asian kohrjaamiseksi? Olemmeko siirtäneet rahojamme pois Nordeasta? Olemmeko siirtäneet rahojamme pois Danske Bankista? Emme. Tai Ålandsbankista? Handelsabankista? Kaikki jatkuu aivan kuten ennenkin. Ja paljonkos nuo pankit maksavat voitostaan veroa Suomeen?

    Entäpäs vakuutus sektori sitten. Kuinka monella on vakuutus IF:issä? Miksi? Siksi että se tuntuu edullisemmalta, eikö? Jokainen maksettu vakuutusmaksu kuitenkin köyhdyttää Suomea. Ja jos kaikki vakuutukset siirrettäsiin Suomalaisiin yhtiöihin, niin niiden vakuutusmaksut laskisivat entisestään. Ja mikä parasta, ne maksaisivat katteestaan veroa Suomen valtiolle. Näin oma veroprosenttisi pienenee kun valtio saa rahaa toisaalta.

    Samaa rataa voi jatkaa loputtomiin. Vattenfall… Kuinka moni on mennyt tekemään virheen ja ostaa energiansa sieltä? Äkkiä pois ja vaikka Vaasan sähköön. Sekin maksaa voitostansa veroa Suomeen ja samalla se työllistää suomalaisia.

    Entäpäs teleoperaattorimme Telia? Ei kai kenelläkään enää ole Telian liittymää? Taas suoraan rahaa Ruotsalaisten taskuun. Tulos verottomana Ruotsiin ja Suomi nuolee näppejään. Entäpäs sitten NCC; Skanska, … Kaikki Ruotslaisia.

    Aloittakaame näistä niin muutos tapahtuu pikku hiljaa. Muutos luo välilisesti muutamia satoja työttömiä, joista kuitenkin suurin osa työllistyy välittömästi Suomalaisiin yhtiöihin. Ja pitkässä juoksussa kaikki, sekä vielä vähän lisääkin, työllistyvät. Mutta mikä parasta. Suomen valtion saa arviolta 30 miljardia lisää verovaroja. Se on 60e/henkilö. Mutta se on merkittävä summa Urpilaisten, Kataisten, Stubien, Vanhasten, Niinistöjen, Lipposten ja Halosten kaivamaan pohjattomaan kuiluun.

    Meillä tulisi olla parempi itsetunto. Meidän pitää tehdä asioille jotain. Jotain konkreettista. Jotain sellaista, joka ei heti näy ulkomailla, mutta joka tuntuu muutamien kuukausien jälkeen.

    Vuodenvaihde lähestyy. On aika tehdä muutokset omaan elämään. Muussa tapauksessa, elämme orjutettuina köyhyydessä seuraavat 60 vuotta. Sitä en minäkään halua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat