Kulta sijoituksena

Menestyksekkäät ihmiset ovat pitäneet osan varallisuudestaan fyysisenä kultana kautta aikain ja juuri se on tuonut heidät voittajina erilaisista talouskriiseistä ja poliittisista uusjaoista. Kulta on pitkäaikainen ja vakaa sijoitus, joka on tarkoitettu ennen kaikkea rahan säilyttämiseen. Tavex suosittelee hankkimaan sijoituskultaa juuri sen tähden, että rahalla, jota ansaitsette tänään, olisi arvoa myös eläkkeellä ollesanne ja samalla ei olisi vaaraa, että käänteentekevät tapahtumat taloudessa uhkaisivat ansaitsemaanne varallisuutta.

Kulta eläkevakuutena? Vaihtoehtona tai muun eläkkeen vakuudeksi Tavex suosittelee sijoittamaan fyysiseen kultaan 10-30% varallisuudesta eli tekemään ns. täydentävän eläkevakuutuksen. Kullan ja muiden eläkerahastojen pääasialliset erot: • Raha säilyy henkilön omassa hallussa. • Kultaa voi ostaa joka kuukausi itselle sopivalla summalla tai kerran vuodessa suuremman määrän. • Eläkeiässä kultaa voi myydä tarpeen mukaan vähitellen tai antaa sen perinnöksi jälkeläisille. • Jos valtiossa tai taloudessa tapahtuu käänteentekeviä prosesseja ennen eläkeiän saapumista, kyseiset tapahtumat eivät tee kultana säilytettyä varallisuutta arvottomaksi. Miksi kulta on hyvä sijoitus? Jos maailmassa tapahtuu jokin suurempi katastrofi , sähköinen raha ja arvopaperit ovat välittömästi vaarassa ja niiden kierto häiriintyy. Kulta on kuitenkin todellisuudessa Sinun hallussasi ja se on koskematon. Kullan arvoa ei saa vähentää eikä poistaa talouskatastrofeilla. Kulta on sopiva sijoitusmuoto talousmaailmasta vähemmän kiinnostuneelle ihmiselle, sillä talousuutisia ei tarvitse seurata eikä analysoida päivittäin. Kulta on vakaa ja pitkäaikainen sijoituskohde, josta ei kannata odottaa nopeaa voittoa, mutta on tulevaisuudessa kannattava ja turvallinen valinta. Mistä kullan hinta riippuu? Tavallisesti kullan hinta nousee, kun maailman talouselämässä ja politiikassa vallitsee epävakaa kausi. Valuutan ja arvopapereiden arvo saattaa pudota poliittisten päätösten seurauksena tai talouden romahtaessa. Tilanteessa, jossa valtio painaa lisää rahaa, hinnat alkavat nousta. Ensimmäisenä nousevat juuri raakaaineiden, kuten öljyn ja kullan hinnat. Miksi kullan hinta laski välillä? 1990-luvulla muodostui tilanne, jolloin useat keskuspankit päättivät ryhtyä myymään kultavarantojaan. Kultamarkkinat olivat pienet verrattuna käteiseen rahaan ja samanaikaisesti esiintyi paljon suurien kultamäärien myyjiä. Maailman kultamarkkinat olivat koordinoimatta ja muodostui pientä paniikkia. 11. syyskuuta 2001 ryhdyttiin jälleen ostamaan kultaa, sillä epävarmuus lisääntyi. Minkälaisia kultakolikoita ja –laattoja kannattaa ostaa? Kannattaa ottaa huomioon, että kultagramman hinta tulee edullisemmaksi ostettaessa suurempi kolikko tai laatta. Sijoituskullaksi on tarkoitettu yhden unssin ja sitä suuremmat kolikot ja 50 gramman ja sitä suuremmat kultalaatat. Niitä myydään kullan markkinahinnan pohjalta. Pienempien kolikoiden ja laattojen grammahinta on korkeampi, sillä niiden valmistaminen on teknisesti monimutkaisempaa ja kalliimpaa. Pienemmät kolikot ja levyt on tarkoitettu ennen kaikkea matkamuistoiksi, lahjaksi ja keräilyyn. Kullan hinnannousun lisäksi kannattaa huomioida, että myös joidenkin kolikoiden keräilyarvo nousee huomattavasti. Sellaisia kolikoita ovat australialaiset Lunarit ja Kiinan Panda-kolikot, joiden kuva-aihe muuttuu vuosittain ja niitä lyödään rajoitettu määrä. Analyytikot ennustavat Morgan Stanleyn analyytikot ennustavat, että kullan hinta nousee 1000 dollariin unssilta. Kulta on vakaa ja pitkäaikainen sijoitus, mutta toisinaan sen hinta nousee melko äkkiä. Hyperinfl aatiokierteen lähdettyä käyntiin saattaa hinta nousta jopa kymmeniä tai satoja kertoja.

Faktatietoa sijoituskullasta

• Arvonlisäveroton

• Vapaasti ostettavissa ja

myytävissä koko maailmassa

• Kultapitoisuus 900-999.99

• Kultaa mitataan troyunsseissa

1 unssi = 31,1034768 g

• Ei häviä (ei pala, ei lahoa,

ei ruostu jne.) – sitä ei voi

haihduttaa!

• Hintaa on mahdollista

seurata reaaliajassa

osoitteessa www.kitco.com

• Suomessa sijoituskultaa myy

Tavex Oy www.tavex.fi

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat