Juoksu – Helppo ja halpa harrastus

Juoksuharrastus on viimeaikoina kasvanut voimakkaasti kuntoilijoiden keskuudessa. Monet kuntoillakseen juoksevat ovat asettaneet tavoitteeksensa juosta jossain elämänsä vaiheessa juoksijan kuninkuusmatkan, maratonin.

Juosta voi melkeinpä missä vaan ja milloin vaan. Juosta voi yksin tai yhdessä, lujaa tai rauhassa. Se on myös yksi halvimpia harrastuksia, mitä ihmisellä voi olla.

Kengät tärkein varuste

Juoksemisen aloittamiseen tarvitaan vain hyvät lenkkarit. – Kenkiin kannattaa panostaa. Huono kenkä voi pilata innon jo alkumetreille, kertoo elämäntapajuoksija Pauli Jauhiainen. Juoksukenkiä hankkiessa kannattaa muistaa, että jokainen jalka on yksilöllinen. – Yhtä kaikille sopivaa merkkiä ja mallia ei ole. Parhaiten omalle jalalle sopivan kengän löytää asiantuntijan avustuksella esim. urheiluliikkeissä vierailevilta juoksuklinikoilta.

Juoksemista saa monipuolista

Moni voi äkkiseltään tuomita juoksun yksitoikkoisena harrastuksena. Sitä Jauhiainen ei kuitenkaan allekirjoita. – Juoksuun saa monipuolisuutta helposti reitin ja/tai maaston vaihdoilla. Suolla juokseminen eroaa suuresti asfalttijuoksusta. Monipuolisuutta voi saada myös vauhtileikittelyillä ja intervalliharjoituksilla. – Sauvakävelyn luvatussa maassa sauvat voi ottaa myös mukaan juoksulenkille. Juoksussa, kuten muussakin kuntoilussa lepo on ehdottoman tärkeää. – Levon ja treenaamisen pitää olla tasapainossa. Jos esimerkiksi juoksee seitsemänä päivänä viikossa, pitemmän päälle paikat eivät kestä. Koko ajan ei tarvitse treenata.

Terveellinen elämäntapa

Jauhiainen on harrastanut juoksemista lähes kolmekymmentä vuotta ja osallistunut kymmenille maratoneille. Mainetta ja kunniaa mies ei ole kuninkuusmatkalta tavoitellut, vaan jokainen maraton on ollut kisaamista omaa itseänsä vastaan. – Tavoitteena on ollut päästä maaliin ehjänä miehenä, mies naurahtaa vaatimattomasti. Jauhiainen aikoo osallistua myös Kärkimaratonille. Tänä vuona mies ei kuitenkaan enää ihan kokonaan kuninkuusmatkaa juokse. Hän osallistuu miesten kympille kuntosarjassa. Maratonin juoksijoille Jauhiainen antaa neuvon: – Maratonilla ei rynnitä muiden mukana, vaan juostaan oman kunnon mukaan. Sanonta Ei se matka urheilijaa tapa, vaan se vauhti pitää hyvin paikkaansa myös maratonilla. Juoksemisesta Jauhiaiselle on tullut elämän tapa, eikä hän pääse siitä irti enää – ei sillä, että mies sitä tahtoisikaan. – Juokseminen on hyvä stressin poistokeino nykypäivän kiireisessä työelämässä. Minusta tulee kärttyinen, jos en pääse juoksemaan muutamaan viikkoon.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat