7 maailman eniten määrättyä reseptilääkettä ja niiden luonnolliset vastineet

Ihmisten ei tarvitsisi elää lääkkeitä täynnä olevassa maailmassa, mutta olemme epäilemättä sen valinneet. Ongelman ydin on siinä, että me kieltäydymme keskittymästä ennalta ehkäisemiseen, koska olemme tottuneet reagoimaan ja hoitamaan terveysongelmien oireita. Siten toimii moderni lääketiede, jossa haluamme pikaisen avun ongelmiin, jotta voimme jatkaa huonoa elämäntyyliä ja epäterveellistä ruokavaliota. Näin ei tarvitsisi olla. Voimme syyttää lääkäreitä, terveydenhuoltoa ja lääketieteen opetusta, mutta meidän itse on oltava vastuullisia, jos aiomme selviytyä tästä sotkusta. Ei ole olemassa hyväksyttäviä tekosyitä. Jokaisen, joka nappailee näitä lääkkeitä, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, mieluiten luontaislääketieteen asiantuntijaan, ja keskustella lääkkeiden asteittaisesta poisjättämisestä ja niiden korvaamisesta luonnollisilla ruoilla ja vahvoilla luonnon rohdoilla.

Joka vuosi kirjoitetuista 4 miljardista reseptistä Yhdysvalloissa ja Kanadassa kirjoitetaan yli 80 % maailman opioidiresepteistä (keskushermostoon vaikuttavia kipulääkkeitä ja huumausaineita). Vuosien 1997 – 2012 välillä reseptiopioidien annostus lisääntyi lähes 500 %. Lääkkeet ja hoitovirheet ovat nykyisin eniten kuolemia aiheuttava syy. Kipulääkkeet on eniten tapaturmaisia kuolemia aiheuttava tekijä.

Viimeisten 15 vuoden aikana ihmiset ovat kokeneet enemmän ja pidempään kipua, kuin koskaan historiallisissa tilastoissa. Jos joku uskottelee, että elinajanodote on pidentynyt ihmisten hyväksi, kannattaisi katsoa tarkemmin lukuja.

78 % Yhdysvalloissa vuonna 2010 kirjoitetuista resepteistä oli geneerisiä, eli rinnakkaislääkkeitä. Eniten määrätyt lääkkeet eivät aina ole parhaiten myyviä lääkkeitä, siinä on ero. Eniten määrätyt lääkkeet muodostuvat kipulääkkeistä, kolesterolin ja verenpaineen alentamislääkkeistä, hypotyreoosin (kilpirauhasen vajaatoiminta) ja diabeteksen lääkkeistä, antasideista (mahan liikahappoisuutta estävät), antipsykoottisista (neuroleptit psykoosien hoitoon tarkoitetut) lääkkeistä ja antibiooteista.

Kannattaa aloittaa kokonaisvaltainen itsensä hoitaminen ja ruveta käyttämään ruokavaliossaan näitä ihmeellisiä ruokia, joilla ei ole mitään sivuvaikutuksia. Reseptilääkkeistä voi päästä kokonaan irti, kun vain ymmärtää käyttää, mitä luonnolla on tarjota.

Tässä lista 7 eniten määrätystä reseptilääkkeestä ja parhaat luonnonrohdot sairauksien hoitoon ja estämiseen

1. HYDROKODONI (dihydrokodeinoni) kipulääke

USA (hydrokodoni): Vicodin; USA + Suomi (oksikodoni): Oxycontin, Oxanest, Oxycodon(e), Oxynorm, Targiniq

Suomessa hydrokodoni luokitellaan huumausaineeksi, mutta hyvin samankaltaista oksikodonia, joka on hydrokodonin tavoin johdettu tebaiinista, käytetään useissa vahvoissa kipulääkkeissä. Opioidit ovat maailman eniten määrätty yksittäinen reseptilääkkeiden luokka. Niiden osuus on yli 20 % eniten määrätyistä reseptilääkkeistä. Yhä useammat lääkärit saavat suuria palkkioita määrätessään näitä kodeiini- ja tebaiinipohjaisia opioideja, erityisesti geneerisiä rinnakkaislääkkeitä. Usein kodeiinin huumaava vaikutus on yhdistetty asetaminofeeniin eli parasetamoliin (Codaxol, Panacod, Pamol Cod ja useat yskänlääkkeet).

Toimintatapa ja seuraukset: Opioidit ovat suun kautta annosteltavia psykoaktiivisia yhdisteitä, jotka huumaavat ja lievittävät kipua. Maksa hajottaa yhdisteet useiksi aineenvaihduntatuotteiksi (mm. kodeiinin morfiiniksi) ja lääke on hyvin riippuvainen sytokromi P450-entsyymien toiminnasta. Riippuen yksilöllisistä vaihteluista sytokromi P450:n toiminnassa voi opioidien vaikutus vaihdella suurestikin. Haittavaikutuksina voi esiintyä tavallisten sivuoireiden lisäksi hengitysvaikeuksia, kouristuksia, maksavaurioita, sekavuutta ja aistiharhoja. Vahvempi hydrokodoni aiheuttaa voimakkaampia oireita ja yliannostuksina jopa koomaa, sydänkohtauksen tai kuoleman.

Korvaavia luonnontuotteita: Inkivääri, maustekurkuma, marjat, cayennepippuri, selleri, kirsikat, saksanpähkinät ja tumman vihreät kasvikset. Katso: Natural Healing Remedies: 10 Foods That Fight Inflammation And Pain

2. STATIINIT (atorva-, simva-, rosuva-, prava-, fluva- ja lovastatiini) LDL-kolesterolin alentamiseen

Lipitor (Orbeos, Atorvastatin), Zocor (Lipcut, Inegy, Simvastatin), Crestor (Rosuvastatin), Pravastatin, Fluvastatin, Lescol ja Lovastatin

Arviolta 15 % eniten määrätyistä reseptilääkkeistä on geneerisiä statiineja. Vuonna 2012 julkaistu tutkimus liitti statiineihin 48 % kohonneen riskin 2 tyypin diabetekseen. Ei ole olemassa tieteellisiä todisteita LDL-kolesterolin alentamisen vähentävän tai estävän sairauksia. Itse asiassa pakkomielteinen kolesterolin alentamisen kulttuuri saattaa aiheuttaa syöpää.

Toimintatapa ja seuraukset: Statiinit alentavat keinotekoisesti kolesterolitasoja estämällä maksan kolesterolituotannossa tärkeän entsyymin HMG-CoA-reduktaasin toiminnan. Statiinien käyttö voi aiheuttaa lihassärkyä, lihastulehduksia ja –vaurioita, maksavaurioita, diabetesta, syöpää, sydän- ja verisuonitauteja, muutoksia sukupuolihormonien tuotannossa ja jopa kuoleman.

Korvaavia luonnontuotteita: Pähkinät, pinaatti, omenat, maustekurkuma, karpalot, tomaatit, vihreä tee, rasvainen kala, pavut, sinimailanen (alfalfa), paprikat, valkosipuli, psyllium (Plantago ovata kasvin siemenistä valmistettu jauhe), rohtosarviapilan siemenet, pikkuruskus eli rautamyrtti (Ruscus aculeatus), lakritsikasvin juuri ja orapihlajan marjat. Katso: Tunnettu lääkäri paljastaa sydän- ja verisuonitautien todellisen syyn

New Data Shows Lycopene Reduces Heart Disease Up To 26 Percent
Two Apples a Day More Effective At Reducing Heart Disease Than Statin Medications
Top 5 Foods and Herbs To Control Cholesterol

3. LISINOPRIL (lisinopriili) ja NORVASC (amlodipiini) verenpainelääkkeet

Yhteensä Lisinopril ja Norvasc muodostavat huimat 23 % kaikkein määrätyimmistä reseptilääkkeistä. Ne ovat kaikkein käytetyimmät tuotemerkit (suhteessa 60/40) sydän- ja verisuonitauteihin sekä verenpainetautiin. Lisinopriilin geneerisiä tuotemerkkejä ovat Lisinopril ja Lisipril. Amlodipiinia sisältävät Norvascin lisäksi Amlodipin, Amloratio, Coveram, Exforge ja Sevikar.

Toimintatapa ja seuraukset: Lisinopriili on Ace-estäjä (Angiotensiinikonvertaasin estäjä), jota käytetään pääasiassa kohonneen verenpaineen ja sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Amlodipiini on kalsiumkanavan salpaaja, joka estää kalsiumionien pääsyn sileään lihaksistoon (verisuonet, hengitystiet, ruoansulatusjärjestelmä yms). Seurausta verenpainelääkkeiden käytöstä voi olla syöpä, hepatiitti, maksatulehdus, sydän- ja verenkiertohäiriöt, korkea verensokeri, miehillä rintojen kasvu tai impotenssi, ikenien turpoaminen ja hengenvaaralliset iho-ongelmat.

Korvaavia luonnontuotteita: C-vitamiinipitoiset (chilipippurit, paprikat, guava, timjami, persilja, tummat lehtikasvikset, parsakaali), magnesiumpitoiset (suklaa, lehtivihannekset, pähkinät, männyn siemenet, kurpitsan ja kesäkurpitsan siemenet, blackstrap melassi) ja kaliumpitoiset ruoat (sienet, banaanit, tumman vihreät lehtikasvikset, bataatti, appelsiinit ja taatelit). Kookosöljy ja –vesi ovat ubikinonin ohella hyvin tehokkaita alentamaan verenpainetta. Katso: Low Potassium Linked To High Blood Pressure

Magnesium Reduces Blood Pressure Naturally Without Side Effects
Low Salt Diets Do Not Decrease Blood Pressure, Period
Vitamin C Supplements Reduce Blood Pressure Without Side Effects Associated With Medication

4. THYROXIN (levotyroksiini) kilpirauhasen vajaatoimintaan (hypotyreoosi)

Kilpirauhashormonin (L-tyroksiini) synteettinen vastine, jota myydään useilla tuotemerkeillä, kuten USA:n suosituin Synthroid, jotka muodostavat 11 % kaikista määrätyimmistä reseptilääkkeistä. Kilpirauhasen vajaatoiminnan ”hoitamiseen” käytetään yleensä korvaushoitona tyroksiinia, mikä ei itsessään hoida ongelmaa, eli kilpirauhashormonin alhaista tuotantoa, ainoastaan paikkaa sen puutetta. Muita hoitomuotoja ei ole toistaiseksi keksitty. Tyroksiinihoito on elinikäistä. Levotyroksiinin rinnakkaishormonia Dextrotyroksiinia (D-tyroksiini, päinvastainen kiraalisuus) käytettiin aikanaan kolesterolin alentamiseen, mutta se vedettiin markkinoilta sen sivuoireina aiheuttamien sydän- ja verisuoniongelmien vuoksi.

Toimintatapa ja seuraukset: Levotyroksiini korvaa kilpirauhasen normaalisti tuottaman tyroksiinin ja periaatteessa pysäyttää luonnollisen tuotannon. Siksi hoito on usein elinikäistä. Lisäksi kilpirauhanen erittää normaalisti kahdeksaa muutakin hormonia tyroksiinin lisäksi, joten pelkän tyroksiinin korvaaminen ei vielä poista kaikkia ongelmia. Kilpirauhasen toimintaa säätelevän hormonin tyrotropiinin (TSH) pitkäaikainen tukahduttaminen voi aiheuttaa sydän- ja verisuoniongelmia ja heikentää luuston tiheyttä (korkeat tyrotropiinin tasot aiheuttavat tunnetusti osteoporoosia). Saattaa aiheuttaa myös korkeaa verensokeria, sydämen vajaatoimintaa, kooman ja lisämunuaisten vajaatoimintaa. TSH vaikuttaa suoraan jodin imeytymiseen ja tyroksiinin tuotantoon, joten Thyroxinin käyttö vaikuttaa suoraan kehon jodin aineenvaihduntaan.

Korvaavia luonnontuotteita: Kaikkijodipitoiset ruoat, kuten merilevä, kelpit eli taarimaiset ruskolevät, retiisi, persilja, kalat ja merenelävät, kananmunat, banaanit, karpalot, mansikat ja kristallisuola eli ruususuola. Kilpirauhashormonin tuotannolle ovat välttämättömiä myös kupari, rauta, seleeni ja sinkki. Myös sykkeen nostavaa liikuntaa kannattaa harrastaa päivittäin. Katso:

Seaweed Extracts Can Help You Lose Weight, Mostly Body Fat
8 Critical Nutrients Lacking In More Than 70 Percent of Diets
The Number One Reason So Many Women Have Trouble Losing Weight

5. LOSEC, NEXIUM JA PARIET mahan liikahappoisuuteen

 Antasidit ja PPI-lääkkeet, eliprotonipumpun estäjät, Gasterix, Helipak, Lansoprazol ja Zolt (lansopratsoli), Omeprazol, Esomeprazol, Gastrostad, Losec ja Vimovo (omepratsoli ja esomepratsoli), Pantoprazol, Panzor ja Somac (pantopratsoli) sekä Pariet (rabepratsoli). Protonipumpun estäjiä myydään 8 % osuudella kaikista määrätyimmistä reseptilääkkeistä markkinoilla, joissakin maissa jopa ilman reseptiä. Pratsoleja määrätään eniten refluksitauteihin ja mahahaavaan.

Toimintatapa ja seuraukset: Ne hillitsevät suolahappojen eritystä limakalvon parietaalisolun protonipumppuja säätelemällä. Pratsolit imeytyvät ohutsuolessa ja häiritsevät normaalia ruoansulatusta. Myös pratsolien aineenvaihdunnan hoitaa sytokromi P450-järjestelmä. Mahdollisia haittavaikutuksia ovat Angina Pectoris, mahahaavat, sydän ongelmat, kohonnut verenpaine ja -sokeri, haimatulehdus, maksatulehdus ja –vauriot, lihasheikkous, iho-ongelmat, tinnitus, silmätulehdus, anemia jne.

Korvaavia luonnontuotteita: Greippi, probiootit, parsakaalin idut, manuka-hunaja, mastik (mastiksipistaasipuun pihka), rohtosalkoruusutee, glutamiini, punajalava (Ulmus rubra), glykyrretsiinitön lakritsi (DGL), aloe vera –mehu, ruokasooda ja maustekurkkujen liemi. Katso: Grapefruit Heals Stomach Ulcers
Broccoli Sprouts May Prevent Gastritis, Ulcers and Stomach Cancers
Manuka Honey Reverses Antibiotic Resistance, Treats Disease

6. Antibiootit atsitromysiini ja amoksisilliini

Azithromycin ja Zithromax (atsitromysiini) sekä Amorion, Amoxicillin, Amoxin, Augmentin, Bioclavid ja Helipak (amoksisilliini) muodostavat yhdessä huikeat 17 % maailman eniten määrätyistä reseptilääkkeistä. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset ovat muuttumassa immuuneiksi antibiooteille. Atsitromysiini on yksi maailman myydyimmistä antibiooteista ja amoksisilliini on yleinen valinta lasten antibioottihoitoon.

Toimintatapa ja seuraukset: Estää bakteerien soluseinämän synteesin ja heikentää niiden proteiiniseynteesiä. Nämä antibiootit estävät myös hyvien immuniteetille ja ruoansulatukselle tärkeiden bakteerien toimintaa. Haittavaikutuksia ovat maksatulehdus, paksusuolen tulehdus, vatsan limakalvon tulehdus ja vauriot, terveellisten bakteerien tuohoutuminen, allergiset reaktiot, ylipaino ja immuniteetti antibiooteille.

Korvaavia luonnontuotteita: Auringonvalo (D-vitamiini), valkosipuli, kookosöljy, maustekurkuma, vihreä tee, manuka-hunaja, probiootit, B3-vitamiinipitoiset ruoat (rasvaiset kalat ja pähkinät), oliivinlehtiuute, ruusuvesi, pau d’arco (Handroanthus impetiginosus-puun kuori tee), Commiphora mirhami, rypälesiemenuute, Golden seal (Hydrastis Canadensis), oregano öljy, mahoniamarjat ja intialainen ruohokasvi Andrographis paniculata.

Garlic Proven 100 Times More Effective Than Antibiotics, Working In A Fraction of The Time
Before Antibiotics Ever Existed, Sunlight Was Used To Treat Diseases With Great Success
The Most Potent B Vitamin That Combats Infections Better Than Antibiotics Ever Could

7. GLUCOPHAGE, Metformin, Competact, Eucreas, Janumet, Oramet ja Velmetia (metformiini) diabetekseen

Glucophagen tapaiset metformiinilääkkeet yltävät 7 % osuudellaan maailman määrätyimpien reseptilääkkeiden listalle. Se on käytetyin lääke 2 tyypin diabeteksen hoitoon, erityisesti ylipainoisilla ja lihavilla ihmisillä. Se myös laskee epäsuorasti LDL-kolesterolia ja veren triglyseridiarvoja.

Toimintatapa ja seuraukset: Lääke vähentää maksan luonnollista glukoosin tuotantoa aktivoimallaentsyymin, jollaon tärkeä rooli insuliinin viestisignaaleissa, koko kehon energiatasapainossa ja glukoosien ja rasvojen aineenvaihdunnassa. Diabeteslääkkeiden suurin vaikutus on haiman toimintaan, joka heikentää hormonien käsittelyä ja aiheuttaa häiriöitä, joita ei voi korjata lopettamatta lääkkeen käyttöä. Haittavaikutuksia ovat maksan ja munuaisen toimintahäiriöt, heikentyvä TSH:n ja testosteronin tuotanto, maitoahappoasidoosi, B12-vitamiinin puutos imeytymisongelmien vuoksi, virtsarakon syöpä ja sydämen vajaatoiminta.

Korvaavia luonnontuotteita: Musta tee, Auringonvalo (D-vitamiini), mahdollisesti kahvi (lisätutkimuksia tarvitaan), maustekurkuma, pähkinät, chia-kasvin siemenet (Salvia Hispanica), tummat lehtikasvikset, omenasiiderietikka, kaneli, tummat rypäleet, parsakaali, pinaatti, vihreät pavut ja mansikat. 90 % kaikista diabetestapauksista voidaan parantaa matalan glykemian ruoalla ja harrastamalla kuntosaliliikuntaa ja aerobisia harjoituksia. Katso:  Coffee’s Anti-Diabetes Benefit

Study on Black Tea Consumption From 42 Countries Shows It Lowers Diabetes Risk
Two More Bombshells For Vitamin D: It Prevents Both Type I Diabetes and Cavities
Healthy Diet, Moderate Exercise Reduce Diabetes Risk Better Than Drugs
How Turmeric Has An Anti-Diabetic Effect On The Body

Suurin osa lääkkeisiin käyttämistämme rahoista menee uusimmille merkkilääkkeille, jotka ovat vielä uutuuttaan suojattuja geneeristen lääkkeiden kilpailuilta ja joita lääkärit tietenkin mielellään määräävät. Siksi tälle listalle eivät pääse monien tuntemat lääkkeet, kuten psyykelääkkeet Abilify (aripipratsoli) ja Seroquel (Suomessa Ketipinor ja Quetiapin, ketiapiini), verenohennuslääke Plavix (Clopidrogel, klopidrogeeli) ja astmalääke Advair Discus (Suomessa Seretide Discus, salmeteroli/flutikasoni).

Alkuperäinen artikkeli: http://preventdisease.com/news/13/021213_The-7-Most-Prescribed-Drugs-In-The-World-And-Their-Natural-Counterparts.shtml

121 kommenttia

  1. Koskien luonnollisia kipulääkkeitä kaikkein tehokkaimmat puuttuivat listalta:
    MSM & DMSO
    jotka ovat luonnossa esiintyviä rikkiyhdisteitä.

    Plusääni(27)Miinusääni(3)
  2. ”Lääkkeet ja hoitovirheet ovat nykyisin eniten kuolemia aiheuttava syy. Kipulääkkeet on eniten tapaturmaisia kuolemia aiheuttava tekijä.”

    Mietitääs noita lauseita nyt vielä hetki. Unohdetaan malaria, syövät, HIV ja alkoholiin liityvät kuolemat, itsemurhiinkin kuolee kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin lääkkeisiin. Noin 0,15% näyttää olevan lääkeaineiden käyttöön liittyvien kuolemien osuus kaikista vuosittaisista kuolemista; verrataan sitä nyt vaikka kardiovaskulaarisairautten vastaavaan lukuun: 29,34% (wikipedia, causes of death). Tapaturmaisissa kuolemissa kipulääkkeiden aiheuttamat kuolemat eivät ole lähelläkään kymmenen kärkeä. Mielestäni turhat tekaistut tilastot eivät lisää kirjoittajan uskottavuutta eivätkä myöskään edistä tässä artikkelissa käsiteltävää asiaa. Tuskin olen näkemyksessäni yksin.

    Plusääni(33)Miinusääni(23)
      1. Tosi fiksu kommentti Jussi, oot varmaan ylpeä itsestäs? Täällähän me sionistieliittilääkärit kirjotellaan valheita ja äänestetään toistemme kommentteja paremmiksi. Kaikki olemme lääkeyritysten juoksupoikia, ei voi olla mahdollista että normaalit ihmiset ovat eri mieltä sinun kanssasi. Jos se sun mielestä on ok että artikkeleihin kirjotetaan mitä sylki suuhun tuo niin se on sitten sinun ongelmasi.

        Plusääni(22)Miinusääni(25)
        1. Mikä määrittelee normaalin/terveen ihmisen. Mun mielestä ihan asiallinen teksti. Varsinki kun itse omistan Ms-taudin/sairauden. Niin olen kiinnostunut normaalista ruokavaliosta ja terveellisemmästä elämästä. Tietysti uskoo ken uskoo. Ihanko jumalaan. Ja jos pieni virhe on tilastossa ni ei se varmaa maailmaa kaada. Esim jenkit maksaa miljardeja lääkeyhtiöille jotka on maailman pahin ”rikollisuusjärjestö”. Mielestäni kun ollaan kieltämässä muutenkin kotiviljelyy ym. Niin lääkeyhtiöt on niiden takana ainakin jollakin tapaa. Koska ihmiset on kiinnostuneita enemmä mitä ne syö nykyään. Liikunta tietysti kaiken a ja o. Mutta jos ruokasoodalla (maksaa 0.70 €) parannetaa syöpää ja elimistön pH-tasapainoa ja sen sanoo lääkäri. Niin onko järkee maksaa kymmeniä tuhansia johonkin hukkaan saamatta muutako muutaman kk elinaikaa lisää. Kun taas ruokasoodalla saat syöpäsienen katoamaan.

          Plusääni(40)Miinusääni(5)
    1. Isäni kuoli välillisesti statiineihin ts. niiden takia.

      Ne aiheuttivat sivuvaikutuksia -> niiden oireisiin määrätty muita lääkkeitä -> lisää oireita -> lisää lääkkeitä jne. Kuolin syy ei ollut statiiinit tai medikalisoituminen (ei tietenkään) vaan sydänkohtaus.

      Eli ei näy oikeissa tilastoissa sekään kuolema. Kuuluisi olla osaston ”Lääkkeet ja hoitovirheet” alla mutta eipä ole.

      Plusääni(49)Miinusääni(2)
    2. Jokainen Lääkäri on ihminen, mutta en oo koskaan kuullu lääkärin puhuvan esim. energiakehosta, joka on ollu monissa terveyteen liittyneissä projekteissa esillä jo noin 5000 vuotta.
      onko tää mun kommentti valhetta vai totta?
      -jyrki

      Plusääni(23)Miinusääni(7)
  3. FDA myöntää omilla sivuillaan, että 100 000 amerikkalaista kuolee joka vuosi lääkkeisiin:

    FDA accused of mass homicide of one million Americans each decade
    Ethan A. Huff
    http://www.naturalnews.com/035936_FDA_homicide_victims.html

    http://www.fda.gov/Drugs/DevelopmentApprovalProcess/DevelopmentResources/DrugInteractionsLabeling/ucm114848.htm

    Lääkeyhtiöillä on tapana tutkia luonnonkasveja ja jos niistä löytyy jotakin hyödynnettävää, lääkeyhtiöt eristävät kasvista jonkun molekyylin. Tämän jälkeen lääkeyhtiöt patentoivat tämän lääkkeeksi, laittavat lääkkeelle tuhatkertaisen hinnan, mitä se todellisuudessa on ja jatkavat yhdessä lääkäreiden ja valtamedian kanssa hyökkäyksiään luonnonkasveja vastaan. He väittävät vaarallisiksi ja humpuuksi jopa niitä kasveja, joista he erottivat jonkun molekyylin.

    Markkinoille on tullut uusi, tiettävästi ensimmäinen toimiva MS-tautiin tarkoitettu lääke nimeltään Gilenya. Tämän lääkkeen vaikuttava aine on molekyyli, joka on eristetty Cordyceps-sienestä. Cordyceps on pitkään kuulunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen. Nyt on siis laitonta sanoa, että sieni auttaa MS-tautiin. Lääkkeen on arvioitu Yhdysvalloissa maksavan yhdelle potilaalle vuodessa 48 000 dollaria.

    Plusääni(38)Miinusääni(2)
    1. Onhan tuo pelottava luku, mutta pidetään mielessä että se sisältää myös lääkkeiden yliannostukset (tahalliset sekä tahattomat, ensin mainittuja luultavasti aika paljon enemmän). Tämän lisäksi tutkimukset joihin tuo FDA:n sivuilla lukeva luku perustuu on suoritettu sellaisilla potilailla jotka ovat jo otettu sairaalahoitoon. Vaikka lääkeaineet olisivat neljänneksi eniten kuolemia aiheuttava tekijä yhdysvalloissa, ei tätä lukua voi soveltaa maailmaan jossa miljoonat ihmiset ovat ilman minkäänlaista sairaalahoitoa.

      Mikäli 100.000 kuolemaa vuodessa pitää edelleen paikkansa (tutkimukset joita on käytetty tuon FDA:n sivuilla lukevan luvun lähteinä ovat yli kymmenen vuotta vanhoja), tekee se siis lääkeaineitten aiheuttamista kuolemista neljänneksi yleisimmän kuolemaan johtavan syyn Amerikassa. Tämä ei edelleenkään ole sama asia kuin yleisin kuolemansyy. Ei Amerikassa eikä varsinkaan maailmalla.

      P.s. lääkeyhtiöt tutkivat paljon muutakin kuin vain luonnosta saatuja yhdisteitä, mutta olet oikeassa. Esimerkiksi kannabiksen aktiivisen aineen THC:n kopioiminen lääkemolekyyliksi on toinen esimerkki kyseisestä ongelmasta (lääkenimi Sativex).

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. ”Onhan tuo pelottava luku, mutta pidetään mielessä että se sisältää myös lääkkeiden yliannostukset (tahalliset sekä tahattomat, ensin mainittuja luultavasti aika paljon enemmän). ” taitaa silti kuolla lääkkeisiin??

        ” ei tätä lukua voi soveltaa maailmaan jossa miljoonat ihmiset ovat ilman minkäänlaista sairaalahoitoa.”sairaalahoidottomuus ei ole paha asia, vaan muu elintaso
        missä ihmiset joutuvat elämään. Lääkkeitä tuskin tarvis syytää kaikille jos lääkkeisiin käytettävät varat laitettaisiin vaikka nimenomaan ehkäisevään toimintaan, joka mahdollistaisi terveen elämän?

        Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. ”Koskien luonnollisia kipulääkkeitä kaikkein tehokkaimmat puuttuivat listalta:
    MSM & DMSO jotka ovat luonnossa esiintyviä rikkiyhdisteitä.”

    MSM on tiettävästi erityisen hyvä nivelsärkyyn. Myös raakakaakao ja pakurikääpä voivat olla hyviä tuotteita kipuun. Tämä voi olla yksilöllistä, joillekin raakakaakao voi aiheuttaa päänsärkyä.

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
  5. Mihinpä sitä lääketieteellistä tutkimusta tarvitaan, kun Magneettimedian ”luonnonlääkintäasiantuntijat” löytävät joka vaivaan sopivat tropit keittiön kaapista tai lähimetsästä… 😀

    Kaakao, inkivääri, ruokasooda, pakurikääpä. Hyvä sentään, että vielä on pysytty yleisissä kasvikunnan tuotteissa ja uhanalaiset eläimet on Magneettimedian sivuilla jätetty rauhaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(38)
    1. Sehän se tuntuu lääkefirmoja pelottavankin, kun lääkkeet voi kerätä luonnosta tai kasvattaa itse, eikä tarvii maksaa korruptoituneille lääkefirmoille heidän patenttilääkkeistään. Luonto kutsuu.

      Plusääni(49)Miinusääni(3)
      1. Eikä mieleesi koskaan juolahda että joku kekseliäs tyyppi päättää rahastaa teillä? Erilaisille luontaistuotteille ja ”luontaistuotteille” on markkinoita. Taitaa olla käärmeöljykauppiailla hyvät oltavat kiitos kaltaisiesi hörhöjen.

        Plusääni(11)Miinusääni(31)
        1. Kyllä varmasti kusettajia riittää alalla, niinkuin joka alalla nykyään. Sen takia testaan mikä/mitkä sopii minulle, mikä vaikuttaa ja mikä ei. ja mihin ne vaikuttaa. mistään en lue tarinoita miten mikäkin tepsii tai ei tepsi vaan kokeilen itse kaikkea. Ei tarvii luottaa teihin ”ammattilaisiin”

          Plusääni(21)Miinusääni(0)
          1. Minusta tuntuu, että täällä on paljon sellaisia ihmisiä kommentoimassa, jotka eivät tiedä mitä on kipu. Tarkoitan sellaista kipua, että sattuu niin tuskallisen paljon, että siihen ei kertakaikkiaan auta mitkään yrtit vaan on vain otettava sitä vahvinta lääkettä jos haluaa pysyä järjissään. Minulle tuo tunne on valitettavasti tuttu. Olisin tappanut itseni jos en olisi saanut kunnon lääkkeitä, niin voimakas kipu ja särky on.

            Plusääni(16)Miinusääni(1)
          1. No se on mielenkiintosta miten me ihmiset kehityksen alkuvaiheessa kuitenkin selvittiin ihan ilman että mupellettiin yrttejä. Se että nykyään pystymme välttämään kipua ei ole mielestäni pahasta.

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
  6. Toimivin lääke lähes kaikkiin vaivoihin on kohtuullinen määrä liikuntaa.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
  7. ”Ihmiset ovat muuttumassa immuuneiksi antibiooteille” …hahhaaaa, itse koen jokseenkin positiiviseksi, että antibiootti ei pysty oikein käytettynä suoranaisesti ihmistä tappamaan :D.

    Toivon syvimmin, että ihmiset eivät ota tosissaan kaikkea (osassa asioissa toki jokin pieni totuudenripekin) kuraa mitä nettiin kirjoitellaan.

    Plusääni(3)Miinusääni(11)
  8. Kirjoittajalla on käsitteet vähän sekaisin, ja viitteetkin ”suurista tieteellisistä julkaisuista”. Tuokaa heti näytille bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta sairastanut potilas, joka parani auringonvalolla ja hunajalla!!!

    Plusääni(13)Miinusääni(6)
  9. ”Yhä useammat lääkärit saavat suuria palkkioita määrätessään näitä kodeiini- ja tebaiinipohjaisia opioideja, erityisesti geneerisiä rinnakkaislääkkeitä.”

    … Suomessa lääkärit eivät saa lääkefirmoilta provisioita tai muita palkkioita määrätessään lääkkeitä. USA:ssa lääkärit eivät saa edes vastaanottaa lääkefirmoilta kyniä tai heijastimia.

    Plusääni(10)Miinusääni(8)
  10. Juttu pitää sisällään ihan asiaakin ja nykymaailmassa varmasti syödään liikaa lääkkeitä, mutta…

    Jutusta voisi saada sellaisen kuvan, että oksikodonin ja muiden voimakkaiden kipulääkkeiden tilalla voisi tilanteessa kuin tilanteessa käyttää inkivääriä ym. luonnon rohtoja. Suomessa kipulääkkeiden käyttö on korkeintaan maltillista, usein jopa liian vähäistä, kun kyseessä on esim. syöpäkivun hoito, joka tyypillisesti on tilanne, jossa oksikodonin kaltaisia voimakkaita kipulääkkeitä käytetään. On aika paksua väittää, että terminaalivaiheen syöpäkipua voidaan hoitaa inkiväärillä tms. Esim. erilaisiin traumaperäisiin kipuihin tai esim. leikkauksenjälkeiseen kivunhoitoon ei useinkaan määrätä suinkaan kaikkein voimakkaimpia kipulääkkeitä, kuten ehkä USA:ssa tehdään (mikä voi selittää heidän tilastonsa).

    Mitä tulee muihinkin jutussa mainittuihin lääkkeisiin, on kenties totta, että joissain tilanteissa voidaan erilaisilla rohdoksilla hoitaa tilanne ja elämäntapamuutoksilla on myös suuri vaikutus, mutta jos esim. kilpirauhanen on sökö, niin siinä ei hirveästi auta enää sykettäkohottava liikunta ja/tai retiisi.

    Antibioottien suhteen on totta, että niitä määrätään turhaan, esim. ”varmuuden vuoksi” virusinfektioihin, joihin nbiillä eiu ole mitään vaikutusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että erilaisia bakteeri-infektioita esiintyy ja niihin voi sairastua vaikka kuinka yrittäisi ennaltaehkäistä niitä ja kun kun tulehdusarvo paukkuu 200:ssa ja keuhkokuume jyllää, siinä ei enää auringonvalo ja vihreä tee auta.

    Lääkkeille on aikansa ja paikkansa ja tällainen ”Lääkkeet on aina pahasta”-kirjoittelu on typerää ja jopa vaarallista.

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
    1. Eristety antibiootit ovat sinänsä ongelma, reistenssiyys useilla bakteereilla on todettu kasvavan. Toisekseen kloori sekä bisosidit (desinfiointiaineet) lisää mikrobien toksiinin tuotantoa ja tekevät ne jopa haitallisemmiksi. Useat anitbiootin tekevät esim patogeenisen Escherichia coli O157:H7 .bakteerikannan virulenttisemmaksi ja lisää sen toksiinin tuotantoa, jolla se jyrää heikommat bakteerit pois, auttaa sitä saamaan vallan suolistossa aj voi aiheuttaa todella vakavia infektioita silloin. Useilla antibiooteilla on todettu myös yllättäviä haittavaikutuksia, joita ei ole edes osattu odottaa, kuten vakavia keuhkovauriota, antibiootit ovat yhtenä syynä astman aiheuttana. Kasvi puolustaa itseään usealla mekanismilla sille haitallisia bakteereja vastaan ja ne toimivat saumattomasti yhteistyössä. Toisaalta hyödylliset bakteerit toimivat yhteistyössä kasvin kanssa ja auttavat sitä puolustamaan haitallisilta mikrobeilta tuottaen niille antibioottisia yhdisteitä. Sama pätee ihmisiin, hyödylliset bakteerit suojaavat isäntää, kun taas toiselle toisen ihmisen bakteerit voivat olla patogeenisiä.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  11. On olemassa asiallistakin medikalisaation kritiikkiä.

    Markku Myllykangas ja Tomi-Pekka Tuomainen: Pharmageddon

    Pamfletissa ruoskitaan niin turhaa lääkitsemistä ja elämän luonnollisten vaiheiden sairaudeksi tekemistä
    kuin uskomuspuoskarointiakin.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  12. Kannattaa myös käyttää sitä maalaisjärkeä näissä kipulääkkeiden korvaamisissa. Tietenkin vakavimpiin kiputiloihin on olemassa oikeat lääkkeet, mutta tuntuu että ihmiset menevät hakemaan näitä kipulääkkeitä ihan pieniinkiin vaivoihin, jotka voi hoitaa luonnon tarjoamilla antimilla. Eikä tuossa listassa mielestäni ollut mitään syöpähoitoon liittyviä korvauksia.. Moneen yllämainituissa vaikuttaa jo paljon omat ruokailutottumukset ja liikunta, varmasti parannettavissa terveellä ruokavaliolla ja mainituilla kasveilla+liikunnalla.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  13. ”Eikä tuossa listassa mielestäni ollut mitään syöpähoitoon liittyviä korvauksia.”

    Nimen omaan tässä se ongelma onkin. Jutusta voi saada käsityksen, että tilanteessa kuin tilanteessa voi lääkkeet korvata luonnonmenetelmillä ja -aineilla. Olisi ollut kohtuullista mainita, että on tilanteita, kuten syöpä ym. todella vakavat sairaudet, joiden kohdalla lääkehoito on enemmän tai vähemmän välttämätöntä.

    Ylipäänsä kun mietitään tällaista ”Takaisin luontoon”-ihannointia on syytä muistaa, että ennen modernia lääketiedettä (ja moderneja lääkkeitä) ihmisiä kuoli sellaisiin sairauksiin kuten hammäsmätä ja nuhakuume.

    Varmasti on niin, että jos päätä särkee ja niskat on jumissa, niin parempi hoito keino on venyttely ja raitis ilma kuin kuussatanen burana, mutta kaikkeen ei mpelkkä liikunta ja auringonvalo pysty.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Mitä potaskaa sä puhut Peksiini? Tappavinta syövässä on lääkärin lausunto ”teillä on enää puoli vuotta elinaikaa” ja sen jälkeinen potilaan mieliala ja heti seuraavana viraliset syöpähoidot, joista vahvimmat selviävät hengissä.

      Sen sijaan moni on selvinnyt luonnollisilla ainella ja saanut syövän hallintaan. Tärkein kuitenkin että on löytänyt ystäviä tukemaan paranemista ja uskomaan siihen. Ja sisältöä elämälleen ja syyn elää. Valitettavasti lääkärit eivät raportoi näitä tapauksia. Päinvastoin on jopa uhattu lasten huostaanotolla jos vanhemmat ovat vielä haluneet kokeilla luonnollisia menetelmia kun mikään muu ei ole auttanut. Toivottavasti tällaisesta pelottelusta päästään eroon ja vanhemmat ilmiantavat tällaiset lääkärit.

      Tilapäisesti joitakin lääkkeitäkin voinee käyttää, mutta kroonisissa sairauksissa ne ovat huono vitsi. Jos lääketiede (=kartellin harjoittamaan puoskarointia) keskittyisi tutkimaan mistä sairaudet syntyvät patentoitavien lääkkeiden sijaan, niin meillä ei saiauksia juuri olisi. Suurin osa voitaisiin hoitaa ennakolta. Tässä se juju piileekin. Kuka siitä silloin enää hyötyisi? Luit aivan oikein. Lääketiede ei tiedä mistä sairaidet syntyvät! Tällainen ei missään muussa yksityisessä ja kilpaillussa yritystoiminnassa vetelisi.

      Plusääni(18)Miinusääni(4)
      1. Tämä on mielestäni hienoa, että osa ihmisistä vastustaa lääkäreitä ja lääkkeitä. Mitä enemmän hoidetaan itse, sitä vähemmän käydään lääkärissä ja kuormitetaan muutenkin pitkiä potilasjonoja.
        Kuitenkin on havaittavissa fanaattista ja räikeästi yliampuvaa vihan lietsontaa.
        Se ei rittä jonkin sammaleen syömisen syyksi, että joku yksittäinen ihminen on parantunut kupasta syödessään sitä.

        Ne henkilöt, jotka vannovat ankarasti näiden luonnonlääkkeiden nimeen….ovat kyllä yllättävän usein kuitenkin pakotettuja menemään sinne lääkärille ja syömään kiltisti lääkkeitä, kun uhkaa se hengen lähtö ihan oikeasti.

        Surullisia esimerkkejä löytyy myös siitä, että oikeaan hoitoon mennään vasta, kun on syöty yritit ja muut ”paremmat luonnonlääkkeet” Sitten on jo liian myöhäistä.

        Asia on hyvin ikävä ja fanaattisille ihmisille ei tämä ole jakeluun koskaan mennyt.
        Hautausmaalla makaa kuolleita, jotka eivät sitten apua saaneetkaan, niistä ei tietenkään puhuta. Tämä on aikan saman kaltaista juttua kun uskonnollisissa yhteisöissä, jossa kaikki..IHAN kaikki raudit paranevat vain rukoilemalla. Tilastot kertovat jotain muuta, todisteita ei ole, mutta se ei uskoa himmennä.

        Lääkkeitä menee usein liikaa, se ei silti ole mikään syy hylätä niitä kokonaan. Järkeä saa ja pitää käyttää, eikä uskoa sokeasti tähän luontaistuote mafiaankaan, rahasta sitäkin tehdään.

        Plusääni(7)Miinusääni(1)
  14. Erinomainen artikkeli. En ota kantaa yksityiskohtiin, eikä ole kaikkeen asiantuntemustakaan tai aikaa tarkistaa, mutta ei ole tarpeenkaan. Iso asia tässä on se, että ihmiset kiinnittäisivät huomioita siihen mitä syövät. Tässä ei vielä riittävästi puututtu siihen, että ihmiset sairastuvat syömästään tavarasta, jota jotkut nimittävät ruuaksi. Myös mieli vaikuttaa siihen erittäin paljon, kuten syöpiin. Sitten haetaan apua lääkkeistä, jotka tekevät ihmiset vain entistä sairaammiksi. No kyllähän aina puoskarifirmoja löytyy, jotka mielellään valmistavat sinulle sopivan lääkkeen ja niitä kirjoittamaan koulutettu lääkäri. Sen jälkeen niiden toimimista ei tarvitsekaan sitten seurata, vaan seuraava, next.

    Itseänsä saavat ihmiset syyttää. Laskun maksaa yhteiskunta ja yritykset jotka tarvitsivat terveitä, hyvinvoivia ja luovia ihmisiä, ei lääkkeiden voimalla käyviä robotteja. Tässä ei tosiaan puututtu luonnollisiin syöpälääkkeisiin, vaikka joku kommentoija yritti nostaa aihetta esiin. Niitä on ollut jo kauan, mutta tietoa niistä pimitetään. Tämä kuuluu nykyiseen bisnesyhteiskuntaan. Vain tuotto ratkaisee, lyhyen aikavälin tuotto. Täälläkin on kommentoijia, jotka ovat olevinaan ihmisten terveydestä huolissaan. Omasta lompakostaan he ovat huolissaan ja sitä etua varjelevat, että ihmiset olisivat hämillään ja epätietoisia. Jatkakaa vain lääkärissäkäyntiä ja lääkkeiden popsimista niin kauan kun pumppu kestää, älkääkä ottako itse vastuuta omasta tilastanne.

    Nyt ymmärrän miksi Magneettimediaa on alettu vainota. Jos ihmiset tulevat epäluuloiseksi lääkkeiden toiminnasta, niin bisnes kärsii. Mutta tervesaiheista kukaan ei uskalla nostaa syytettä ettei käy kuten Ruotsissa. Hävisivät. Asiat täytyy nimittäin viimeistään silloin todentaa ja perustella. Silloin kaikelle kansalle paljastuu virallisesti suuri sairaanhoidon kusetus ja kuppaus.

    Sori pieni paatoksellisuus. Yllä olevilla kommentoijilla oli itse asiassa aika maltillisia kommentteja ja valehtelivat normaalia vähemmän. Yllättävää. Ehkä jotakin muutosta on tapahtumassa?

    Plusääni(13)Miinusääni(2)
    1. On täysin naurettavaa väittää etteikö nykyaikana tunnettaisi eri sairauksien epidemiologisia syitä ja taudin syntymekanismejä paremmin kuin aikaisemmin. Niin biologinen, biokemiallinen kuin lääketieteellinen tietämyksemme kasvaa jatkuvasti. Todellisen tieteen syvin olemus on siinä, että se itse KRIITTISESTI tarkastaa itseään jatkuvasti. Uuden teorian hyväksyminen senhetkisenä totena on pitkä prosessi jossa toisistaan riippumattomat tiedemiehet toistavat teorian esittäjän kokeet useaan kertaan. Jos tulokset ovat toistettavissa eri puolilla maailmaa, hyväksytään teoria pikkuhiljaa tieteellisessä yhteisössä. Sama pätee niin biologian, biokemian kuin fysiikankin tutkimukseen. Tieteellinen yhteisö on jotain aivan liian suurta esimerkiksi lääkeyhtiöitten kontrolloitavaksi.

      Esimerkiksi solubiologisesta perustutkimuksesta, jonka ansiosta tunnemme monien tautien syntymekanismit, noin 99% tekee täysin tavalliset tutkijat yliopistoissa, eivat lääkärit. Tätä perustutkimusta ei rahoita lääkeyhtiöt.

      Lääkeyhtiöt tekevät toki tutkimuksia omista lääkkeistään, joissa tulosten vääristely jollain tasolla on mahdollista. 50-luvun talidomidikatastrofin jälkeen lääkkeiden valvonta on tosin kehittynyt aivan uudelle tasolle, eikä tulosten keksiminen tai liian törkeä väärentely enää ole mahdollista.

      On hieman lapsellista kysyä ”mistä ne sitten syntyvät?” tai ”mistä tuon tiedon saa?”. Taudeilla, kuten saatat esimerkiksi yläasteen biologiantunneilta muistaa, on paljon erilaisia syntymekanismeja, ja jotkut niistä ovat aivan käsittämättömän monimutkaisia. Jos haluat löytää jonkun tietyn taudin syntymekanismin, suosittelen vaikka käyttämään wikipediaa tai googlea avuksi, ei se niin kovin vaikeaa voi oikeasti olla. Kaikkia tautien syntymekanismeja ei vielä tunneta. Kuten muutkaan tieteenalat, biologiakaan ei vielä ymmärrä kaikkea tässä maailmassa olevaa ja sattuvaa. Se nyt vaan on näin, ja mielestäni ajatus on lohduttava.

      Lääkeyhtiöillä ja perustavanlaatuisella biologisella tutkimuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ja vaikka ette uskoisikaan lääkeyhtiöihin on turhaa mustamaalata niitä ihmisiä jotka työskentelevät uupumattomasti ymmärtääkseen biologista maailmaa.

      Tässä vielä purtavaa kaikenlaisesta auktoriteetista ja kyllä, jopa lääkeyhtiöitten tulosten vääristelemisestä. http://www.ted.com/talks/ben_goldacre_battling_bad_science.html

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
      1. Tällä palstallahan joku äskettäin esitti, että bakteerit eivät aiheuta sairauksia. Mikro-organismeja koskeva taudinaiheuttajateoria lienee joillekin samanlainen tutkijoiden juoni kuin evoluutioteoria. Jumalan tahtohan se on jos joku sairastuu?

        Plusääni(2)Miinusääni(1)
      2. Valtaosa ihmisen sairauksista johtuu mikroverisuonten toimintahäiriöistä. Kroonistunut stressi ja vähäinen liikunta ja puutteellinen ruokavalio sulkee mikroverisuonet, jolloin happi ei pääse solun sisään. Ilman happea solu ei pysty tuottamaan energiaa(ATP:TÄ). Energian puute taas aiheuttaa enemmin tai myöhemmin elinvaurion. Jostain syystä lääkäreillä ei ole mitään käsitysta mikroverisuonista…Yksi lääkäri kertoi, että ne käsiteltiin yhdessä kappaleessa opiskelujen aikana. Tosi mielenkiintoista, että jätetään 74% verisuonista huomiotta….Olisiko syynä, ettei ole hyvää lääkettä. No Viagrahan lisää typpioksidituotantoa, lmutta vaan siinä yhdessä lihaksessa ja vaan kohtuullisen vähän aikaa. Nobelin lääketieteen palkinto myönnettiin kolmelle tutkijalle 1998. Siinä selviää mitä pitäisi tehdä. On myös olemassa fysikaalinen laite, jolla voidaan vaikuttaa mikroverisuonten toimintaan. mm. NASA integroi Bemer-signaalin avaruuspukuihin. Elämme toivossa, että lääkärikuntakin ymmärtää kenelle he ovat vastuussa….

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  15. No nyt on Aatoksella karannu mopo vähän käsistä. Kuten jo aiemmasta kommentistani voi lukea, puhun kivunlievityksestä syövän hoidossa, en varsinaisesti syöpähoidoista (tahtoisin muuten nähdä tilastoja niistä tapauksista, joisa ”luonnollisilla aineilla” on syöpä parantunut. Aatoksella on varmaan näitä tilastoja olemassa, kun näihin tapausiin viittaat). Sekä syövän hoidossa että kivunhoidossa on ilmanmuuta merkitystä sillä, että potilas itse uskoo saamansa avun tehokkuuteen ja uskoo paranevansa, mutta se ei pelkästään riitä. Ja mitä tulee syöpäkivun hoitoon, kipulääkitys on lähes aina väliaikaista, sillä siinä vaiheessa kun joudutaan menemään voimakkaisiin kipulääkkeisiin on yleensä taistelu syöpää vastaan jo hävitty ja kysymys on enää siitä, että ihminen ei joutuisi kärsimään viime hetkinään.

    Sen ilman muuta allekirjoitan, että paras tapa hoitaa sairauksia on ennaltaehkäistä niitä ja tässä meikäläinen järjestelmä on epäonnistunut, muilta osin Aatoksen kirjoitukset menevät sarjaan ”USA:n hallitus oli WTC-iskujen takana” eli melkoista salaliittoteoriaa. Väite ”Lääketiede ei tiedä mistä sairaidet syntyvät!” koskee vain osaa sairauksia, jotka ovat pysyneet vielä toistaiseksi mysteereinä. Valtaosasta sairauksista niiden syntymekanismi ja syyt tunnetaan varsin hyvin.

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
    1. Paljonko tienaat jutuillasi peksiini? Ja vielä viikonloppuna…

      Syöpäkipujen lievityksessä toimivaksi on todettu yllätys yllätys mm. kuuluisa kannabis-huume. Se parantaa syöpäpotilasta myös henkisesti. Siinä sinulle hieman luonnon omia rikollisia antimia.

      Plusääni(8)Miinusääni(1)
      1. En tienaa jutuillani yhtään mitään, mitä nyt hyvän oman tunnon siitä, että tuon kirjoittelullani vähän järkeä tähän hihhulikirjoitteluun. Ja väitteeni perustuvat korkeaan koulutukseen ja oppineisuuteen.

        Luonnollisesti en lähde tässä luettelemaan kaikkia sairauksia ja niiden syntymekanismeja, niitä kun ei enää voida selittää kehon neljän eri nesteen epätasapainolla, kuten muinoin, vaan syitä on yhtä monta kuin on sairauksiakin. Tuossa tuli jo muutamia hyviä vinkkejä kirjallisuuteen, jos sinua kiinnostaa ottaa asioista selvää, Aatos.

        Ongelma näissä luonnon-, kansan ym. parannauskeinoissa ja parantajissa on se, että heillä ei ole mitään vastuuta tekemisistään. Jos suosittelee sairasta hoitamaan itseään yrteillä ym. ja sairas kuolee, on helppo sanoa, että ”Enhän minä mikään lääkäri ole” ja jos sairas parantuu voidaan ilman mitään tieteellistä pohjaa väittää, että tämä poppaskonsti oli se mikä paransi.

        Mitä tulee kannabiksen käyttöön kipulääkkeenä, en voi muuta todeta kuin että varmasti erittäin kelpo lääke joillekin ihmisille. Jos tämä oli viittaus siihen, että olisin jotenkin systemaattisesti kaikkia ”luonnonlääkkeitä” vastaan, niin se ei pidä paikkaansa. Moni nykyään hyväksi havaittu lääke on alkujaan ollut luonnosta löytyvä yrtti tms. Jopa tämän koko keskustelun aikaan saanut lääke oksikodoni, on alkujaan lähtöisin oopiumunikosta saadusta tebaiinista uutettua eli luonnonlääke sekin tavallaan. On tärkeää muistaa, että lääke kuin lääke oli se sitten luonnon omasta apteekista tai lääketehtaan liukuhihnalta, voi väärinkäytettynä olla haitallinen.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. ”Väite “Lääketiede ei tiedä mistä sairaidet syntyvät!” koskee vain osaa sairauksia, jotka ovat pysyneet vielä toistaiseksi mysteereinä. Valtaosasta sairauksista niiden syntymekanismi ja syyt tunnetaan varsin hyvin.”

      No kerropa meille mistä ne syntyvät? Tai mistä tuon tiedon saa?

      Kävin työterveyslääkärissä ja lääkärini kertoi kyselemättä, että lääketiede ei käytännössä ole edistynyt penisilliinin keksimisen jälkeen. Hän ei todellakaan ollut mikään vaihtoehtolääkäri. Lisäksi hän kertoi että syöpää meillä on elimistössä jatkuvasti. Kehossa käydään siis jatkuvaa ”taistelua”. Eri asia sitten on milloin se äityy huomattavaksi ja toimintoja haittaavaksi. Soluissa valitsevat olosuhteet epäilemättä vaikuttavat siihen. Ja siihen meistä jokainen pystyy vaikuttamaan. Mutta vastuun voi yrittää vierittää muille, vaikka yhteiskunnalle, se on helpompaa, eikä tarvitse vaivata päätään, korkkaa vaan seuraavan pullon niin tulee hyvä olo, hetkeksi.

      Plusääni(3)Miinusääni(4)
      1. Tieto sairauksien syntymekanismeista on tosiaankin viimeisen vuosisadan ajan karttunut huimasti. Syyt eivät useinkaan ole yksiselitteisiä, vaan vaikuttamassa ovat varsinaiset taudinaiheuttajat (mikrobit, kemiallinen rasitus, säteily- ja muu fysikaalinen rasitus) henkiset tekijät (stressi, depressio), elintavat (ylipaino, tupakointi, alkoholi, liikunnan puute, ruokavalio, lihavuus), häiriöt solujen välisessä ja sisäisessä viestinnässä (tulehdustila, perimän mutaatiosta seurannut liiallinen kasvusignaali, endokrinologiset häiriöt, metaboliset häiriöt), sekä perimän vauriot (mutaatiot, perinnölliset sairaudet, syöpä…). Nämä kaikki tekijät yhdessä vaikuttavat paitsi toisiinsa, myös itse sairauden syntyyn, joten lääketieteen toimintaympäristö on lievästi sanottuna moniulotteinen.

        Mikäli haluat joskus perustaa näkemyksesi sairauksien syntymekanismeista tieteelliseen tutkimustietoon, voin suositella esimerkiksi seuraavia opuksia luettavaksesi:

        https://www.booky.fi/tuote/bruce_alberts/molecular_biology_of_the_cell_5e/9780815341062
        https://www.booky.fi/tuote/moore_keith/clinically_oriented_anatomy/9781451184471
        https://www.booky.fi/tuote/kumar_vinay/robbins_basic_pathology/9781437717815
        https://www.booky.fi/tuote/boron_walter/medical_physiology_2e_updated_edition/9781437717532
        https://www.booky.fi/tuote/neuvonen_pertti/kliininen_farmakologia_ja_laakehoito/9789518951288

        Luettavaa pelkästään lääkärin perusymmärryksen saavuttamiseksi on useita tuhansia sivuja ja näidenkin asioiden opiskelemiseksi tarvitaan toki perustietämys fysiikasta ja kemiasta. Tämä tietenkin osaksi selittää sen, miksi niin harva internet-puoskari tietää näistä asioista oikeastaan yhtään mitään.

        Kun ylläolevat on koluttu läpi, ajankohtaista tutkimustietoa sairauksien diagnostiikasta ja hoidosta antaa http://www.kaypahoito.fi, http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Etusivu sekä eri lääketieteen erikoisalojen oppikirjat.

        Suomessa lääkärin määräämä lääke on harvoin ensisijainen hoito potilaan ongelmiin ja suurelle osalle potilaista suositellaan liikunnan lisäämistä ja elintapojen muutosta ensisijaisena hoitona. Esimerkiksi kivun hoito lääkkeellä on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ratkaisu ja itseasiassa tulehduskipulääkkeiden syömistä pyritään väestötasolla saada vähenemään. On kuitenkin potilaita, joille kipulääkkeet ovat välttämättömiä elämänlaadun ylläpitäjiä. Valitettavasti paljon niitäkin potilaita, jotka aidosti heille hyötyisivät lääkkeistä, mutta eivät muun muassa tällaisilla sivustoilla levitettävien uskomusten vuoksi niitä halua ottaa.

        Ennen, kuin lääkettä voidaan käyttää tietyn sairauden hoidossa, tulee sen tehosta suhteessa haittoihin olla kiistatonta tutkimustietoa. Lääketutkimus on kuitenkin harvinaisen kallis tutkimusala, joten voittoa tavoittelevien yritysten patentoimat yhdisteet ovat osoittautuneet nopeaksi tavaksi saada käyttöön uusia lääkehoitomuotoja. Paras teoreettinen ratkaisu loputtomien resurssien maailmassa olisi varmaankin julkisin varoin toteutettu lääketutkimus, jolloin varmasti kannabiksenkin kaltaiset vaihtoehdot katsottaisiin läpi, mutta valitettavasti tällä hetkellä elämme maailmassa, jossa se ei olle käytännössä mahdollista.

        Väite että lääketiede ei ole kehittynyt penisilliinin kehittämisen jälkeen on vähintäänkin absurdi. Otit esimerkiksesi medikalisaatiosta syövän hoidon, joka sattuu olemaan erinomainen esimerkki länsimaisen lääketieteen voittokulusta. Syövän kuin syövän ennuste potilaan saaman diagnoosin jälkeen on parantunut sitten penisilliinin keksimisen. Alla muutamia muita esimerkkejä, joiden ymmärtäminen ei vaadi lääketieteellistä koulutusta:

        -HIV:n ei käytännössä nykyään kuole kukaan asianmukaista estolääkitystä saava

        -reuma oli aiemmin täysin invalidisoiva sairaus, nykyisin pysyy kurissa. Sama koskee monia muita autoimmuunisairauksia ja myös joitakin hematologisia sairauksia. Biologisten lääkkeiden tulevaisuus alalla vaikuttaa lupaavalta ja samasta tutkimushaarasta odotetaan apua myös syövän hoitoon.

        -Tekonivelkirurgia antaa uuden elämän lonkka-artroosista kärsivälle potilaalle, jonka kohdalla konservatiivinen hoito on myöhäistä.

        -Tyypin I diabetes tarkoitti aiemmin varmaa kuolemaa, nykyään lähinnä hieman vaivannäköä potilaalle

        -Laajat palovammat tarkoittivat aikaisemmin varmaa kuolemaa, nykyään yhä vaikeammin loukkaantuneita saadaan pelastettua (esimerkkinä lääketieteen saavutuksesta, johon ei liity lääketehtaiden voitontavoittelua)

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Satuitko lukemaan linkistäsi muutakin kuin otsikon. Siellä mainitaan, että kannabiksesta on löydetty kemikaali, joka näyttäisi pysäyttävän syövän etenemisen. Myöskin jutussa mainitaan, että polttamalla ei voi mitenkään saada tarpeeksi kyseistä kemikaalia. Eli tarttis valmistaa LÄÄKE kyseisestä kemikaalista.

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
    3. Niin, tuo kivunlievityshän on nykyään se maltillinen ”totuus” mitä kannabiksesta uskalletaan sanoa ääneen menettämättä kredibiliteettiään vaikkapa työpaikan kahvihuoneessa. Antaa sopivasti vaihtoehtoja viihdekäyttöä harrastavien vihaajille hakea kivunlievityksensä muualta kun kuvitellaan että siinä on se ainoa syy.

      Aika vahvat kannanotot kumminkin heitit ihan mutuna. Tilastoja ei ole sen takia että kannabis on ollut pitkään laitonta ympäri maailmaa ja tilastoja ei ole voitu tehdä. Tämänkö taakse nyt piiloudut? Ahdistaako kun pitäisi vähän avartaa maailmankuvaa uuden tiedon edessä?

      Hippien vainoaminen onkin ollut turhaa… 😀 Kannabisrikollisille pitäisikin myöntää mitaleita ja korvata pitkään jatkunut vainoaminen. Ei ihme että arvokonservatiiveja ahdistaa.

      Tässä sulle hieman kotiläksyjä:

      HOW and WHY does Cannabis Cure Cancer – Scientific Explanation

      -ja pidempi versio:

      Medical Cannabis and Its Impact on Human Health a Cannabis Documentary

      Tässä vielä dokumentti joka pitkälti sai tämän kannabis syöpäLÄÄKKEENÄ buumin liikkeelle:

      Run from the Cure: The Rick Simpson Story

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  16. Henk koht vannon cayennepippurin kipua lieventävään vaikutukseen. Auttaa lähestulkoon mihin kipuun vaan, kun sekoittaa lämpimään veteen puoli teelusikalista ja juo. Artikkelissa sen sijaan nauramaan pisti tuo greippi närästyksen hoidossa. Ei missään nimessä, kyllä se vain ja ainoastaan pahentaa närästystä. Täytyy myös ottaa huomioon, että ihmiset jotka näitä parietteja ja muita syö ovat ”tuhonneet” vastan limakalvot siinä määrin, että joutuvat loppuelämänsä kyllä niitä närästyslääkkeitä syömään, eikä mitkään vippaskonstit auta.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  17. Otin kolestrolia alentavaa lääkettä, vähän ajan kuluttua öisin sain oikein pahoja kramppeja pohkeisiin.
    Lopetin koko kolestrolilääkkeen ja krampit loppui siihen. Siten Heikkilä TV3:ssa sanoi,, että kolestroli-
    lääkettä ei edes tarvi ottaa. Että näin. Tais olla vaan lääketehtaan idea koko lääke.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  18. Lääketiede voisi olla hyvä asia, jos se ei olisi sionistieliitin kontrollissa, joiden intressit ovat jotain ihan muuta kuin hyvinvoinnin edistäminen. Lääketiedettä tulisi kehittää nimenomaan hyvinvoinnin edistämiseen eikä rahan kiilto silmissä. Tässä nykymallissa tavallinen kansalainen ei ole muuta kuin maksava idiootti josta lääkefirmat eivät välitä pätkääkään. Lääkefirmat pääsevät vielä kaikenlisäksi aina kuin koirat veräjästä aiheuttamistaan tuhoista. Lääketieteen pitäisi olla kansalaisten puolella eikä nuolla eliitin persettä.

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
        1. Sionismi-termi tarkoittaa alun perin juutalaisten kansanliikettä jonka päämääränä on juutalaisvaltion perustaminen Palestiinaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sionismi http://suomisanakirja.fi/sionismi. Tässä ote englanninkielisestä wikipediasta: ”Zionism supports Jews upholding their Jewish identity, opposes the assimilation of Jews into other societies and has advocated the return of Jews to Israel as a means for Jews to be a majority in their own nation, and to be liberated from antisemitic discrimination, exclusion, and persecution that had historically occurred in the diaspora”. En nyt todellakaan ymmärrä mitä tekemistä juutalaisten pääsemisellä takaisin Israeliin on lääketeollisuuden kanssa?. Vaikka muutkin kuin juutalaiset olisivat sionisteja, eikö kyse ole silti samasta asiasta eli juutalaisvaltion perustamisesta Palestiinaan? Itse en ole puolesta enkä vastaan, eikä koko juttu rehellisesti sanottuna minua kiinnosta.

          Jos olette sionismia vastaan, vastustatte juutalaisvaltion perustamista Palestiinaan. Ei mene jakeluun mitä merkitystä sillä on tässä kontekstissa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Jutun otsikko olisi voinut hyvin olla esimerkiksi ”Salaliittoteorioiden tavaratalo”, mutta Journalisti-lehti on jo käyttänyt sitä:
            http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/20/kolumnit/salaliittoteorioiden-tavaratalo/

            Otsikon ”Totuuksien tavaratalo” voi ymmärtää sarkastisesti tai sitten sen voi ajatella tarkoittavan vaikkapa että salaliittoteoreetikot kuvittelevat voivansa valita oman ”totuutensa” välittämättä ympäröivästä todellisuudesta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Sinä tunnut näkevän antisemitistejä joka paikassa, eikös antisemitismi tarkoita sitä että pitäisi vihata kaikkia juutalaisia? Voin sanoa että en itse en ainakaan kuulu sellaiseen joukkoon, eikä varmaan kovin moni muukaan, itseasiassa arvostan suuresti mm. Chossudovskyä ja Chomskyä jotka siis ovat juutalaisia, sionismin arvostelulla ei ole mielestäni mitään tekemistä antisemitismin kanssa koska siihen kuuluu kansainvälisesti eliittiä eikä siis pelkästään juutalaisia. Tuskin kovinkaan moni täyttää tota antisemitismin vaatimuksia, koska on aivan järjetöntä väittää että jos arvostelee sionismia niin se on sama kuin vihaisi kaikkia juutalaisia kansakuntana. Rauhaa ja rakkautta kaipaan vain ja varmasti moni muukin.

          Plusääni(0)Miinusääni(1)
  19. Voi kuule monia asioita voi kerätä luonnosta tai sitten kasvattaa itse, eikä tarvitse maksaa kellekkään mitään paitsi mahdolliset siemenet kasvatusta varten.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  20. 123, Kultakala ja Kaaleppiänkyrä ym valitettavan turhaan taisteleva(t). Teksteistäsi oletan, että olet joku fiksu medisiinaa tai hoitotieteitä opiskeleva. Haluaisin vaan välittää nämä kollegiaaliset terveiset.

    Jättäkäähän suosiolla tämä palsta. Mikäli joku ihminen täällä haluaa palata takaisin keskiajalle, antaa hänen palata. Mikäli ihminen haluaa riskeerata kuolemisen tuberkuloosiin, jäykkäkouristukseen, vihurirokkoon ynnä muihin niin let ‘em do it. Täällä vaahtoavat ehkä Suomen suurimmat hölmöläiset ja järkevän ajattelun unohtajat, jotka valitettavasti eivät osaa nähdä salaliittoteorioidensa yli. Voin kertoa että kun jättää hetkeksi nämä palstat niin sitä jälleen tajuaa että tuolla kadulla onneksi liikkuu paljon järkeviäkin ihmisiä. Täällä vastaan taisteleminen on turhaa.. Paitsi hitusen toki lämmittää, että joku muukin on ärsyyntynyt tästä käsittämättömästä häränkököstä mitä ihmisille tuputetaan. (Ja perusteluja pyytäville, en tule tänne perustelemaan väitteitäni, koska tiedän sen menevän kuuroille korville.)

    Terveisin
    toinen medisiinari joka itsekin joskus on melkein polttanut itsensä loppuun nettikeskusteluissa.

    P.S. Rikonkohan peukut alas -klikkausten kisan…?

    P.P.S. Kovasti kaikki uskovat, että kaikki lääkärit tai lääketieteen opiskelijat tai hoitajat täällä vain väittävät vastaan, koska olisivat lääketehtaiden puolella.. Olisiko kuitenkin mahdollista, että emme ole lääketehtaiden vaan ihan vain kaikkien potilaiden puolella ja todella huolissamme siitä että joku jättää tärkeät lääkkeensä syömättä? Olisiko se ihan mahdoton ajatus että tuleva lääkäri on täällä huolissaan tulevista potilaistaan?

    P.P.P.S. miltei ainoa järkevä pointti tällä koko sivustolla on se että se tuo esiin sen että turhia lääkkeitä on vaarallista syödä. Sitä olen samaa mieltä. Ainoastaan siitä.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
    1. ”Täällä vastaan taisteleminen on turhaa.. ”

      Hah, onneksi löytyy edes yksi paikka internetissä, ts. suomalaisilla foorumeilla missä skeptikot ym. ahdasmieliset, kapeakatseiset ja muutosvastarintaiset arvokonservatiivit EIVÄT ole voitolla.

      Tästä taitaakin muodostua tieteen aallonharjalla viihtyville eri alojen pioneereille, edellä aikaansa oleville ihmisille se henkireikä missä ei tarvitse taistella yksinään tuulimyllyjä vastaan.

      Jos täällä ahdistaa niin tervemenoa. Täällä ei umpimielisiä tiedeuskovaisia kaivata. Ainakaan minä en kaipaa.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  21. vastuunsa näyttää tosiaan kantavan nuo lääkärit….jatkuvastihan iltapäivälehdillä on otsikoissa lööppejä joissa näkyy kuinka lääkärit kantaa vastuunsa…..ja jos nyt kuitenkin vastuu otetaan ja myönnetään virhe, muistetaan ilmoittaa että virheitä tapahtuu.olemmehan vain ihmisiä….tällaistahan ei luontaislääkintää harjoittava voi sanoa, sillä hän ei ole lääkäri niin hän ei voisi ikinä tehdä inhimillistä erehdystä.Tosin, luontaislääkkeillä ei kovin helpolla ketään tapeta.on senverran pienempiä määriä nuo ainesosat.

    vastuunsa tässä maailmassa kantaa ainoostaan pienet ja köyhät.he myöntävät virheensä ja maksavat niistä.joko pakotettuina tai silkkaa hyväntahtoisuuttaan.mutta maksavat aina kalliin hinnan.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  22. Kahdelle viimeiselle kommentoijalle, ottakaa ne paskanruskeat lasit silmiltä niin voitte nähdä maailman uusin silmin; luonnosta löytyy vaikka mitä ”lääkettä” vaivaan kuin vaivaan, jos vaan jaksaa tutkia, eikä ole niin aivopesty, että kaikki vaivat hoituisi pelkästään nykyajan lääketieteellä..

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  23. Okei, mietitääs nyt taas hetki ihan maalaisjärjellä tätä tilannetta. Vielä 1900-luvun alussa elimme maailmassa jossa modernia lääketiedettä ei ollut, ihmisten elinajanodote oli 30-40 vuotta ja jengiä kuoli pilvin pimein erilaisiin infektioihin kuten keuhkokuumeeseen, erilaisiin rokkoihin, ruttoihin ja hinkuyskään jotka nykyään erilaisten rokotteiden ja antibioottien takia on helposti parannettavissa/jo parannettu maailmasta. Tänä aikana käytettiin varmasti kaiken näköisiä luonnontuotteita ihmisten lääkitsemiseen, kaikki kasvit yms. joiden nimeen te niin kovasti vannotte olivat myös tuolloin käytettävissä.

    Nyt kun ihmisten keskimääräinen elinajanodote on noussut lähes seitsemäänkymmeneen vuoteen modernin lääketieteen kehittymisen ansiosta (jos teillä on joku vasta-argumentti tähän, ja voitte selittää elinajanodotteen nousemisen jollain muulla tavoin, antaa tulla), on teidän mielestänne järkeenkäypää sanoa että moderni lääketiede ei toimi eikä ole kehittynyt enää moneen vuosikymmeneen.

    Te vauhkoatte aivopesusta ja siitä kuinka ihmiset kulkevat silmät kiinni eivätkä suostu uskomaan että luonnosta löytyy parannus kaikkeen ja jopa syytätte täällä palstalla vastaanne argumentoivia ihmisiä lääketehtaitten juoksupojiksi. Aika paksua.

    Kenellä täällä on silmät kiinni? Jos todella voi sivuuttaa kaikki ne taudit jotka tästä maailmasta lääketiede on parantanut olankohautukselle, on mielestäni näössä pikkusen vikaa. Kuka täällä on aivopesty? Väitän, että iso osa tälläkin sivustolla vauhkoavista ihmisistä, artikkelinkirjoittaja mukaanlukien ei oikeasti ole minkäänlaista tieteellistä todistusaineistoa useimpien luonnontuotteiden toimivuudesta vakavissa sairauksissa. On vain toisia ihmisiä, auktoriteetteja, jotka sanovat että luonnontuotteet toimivat, ja te USKOTTE siihen mitä muut ihmiset sanovat. Tämän jälkeen te julkeatte vielä väittää muita ihmisiä helposti höynäytettäviksi.

    Ihmiset kuten Gillian McKeith (Amerikkalainen ”terveysguru” jonka potaskaan varmasti monet tälläkin sivustolla vaikuttavat uskovat) jotka julistautuvat tohtoreiksi ja väittävät olevan terveysalan asiantutijoita, puhuvat televisiossa siitä kuinka ihmisten kannattaa syödä paljon tummia lehtiä jotta saisivat klorofylliä kehoonsa joka sitten fotosynteesin kautta tuottaa lisää happea ihmisten vereen. Ihmiset uskovat tällaista roskapuhetta, ei siksi että hänen väitteensä perustuisivat totuuteen, vaan siksi että haluavat uskoa siihen. Mikäli olette käyneet yläasteen biologiantunneilla SAATATTE muistaa että fotosynteesi tapahtuu vain kasveissa ja siihen tarvitaan auringonvaloa. Kuinka paljon auringonvaloa löytyy ihmisten suolistosta? Ei kauheasti.

    Kyllä niitä rahanahneita ihmisiä löytyy kuulkaas sieltä luontaistuotepuoleltakin, ja luontaistuotebisneksen suurin ongelma on se ettei sitä valvota millään tavalla. Jos joku parantuu, on se ihme ja todistaa kaikenlaisten kääpien tehokkuuden syövän hoidossa, mutta jos joku kuolee, vaietaan siitä totaalisesti eikä kukaan ota vastuuta. Mites kävikään Steve Jobsille joka kieltäytyi hoitamasta syöpäänsä lääketieteellisesti?

    Tyhmät ihmiset saavat olla tyhmiä, mutta älkää tuputtako tyhmyyttänne muille. Älkää väittäkö ymmärtävänne sairauksia joiden syntymekanismeista teillä ei ole hajuakaan. Älkääkä väittäkö nykyaikaisen lääketieteen olevan täysin turhaa, on teidätkin rokotettu pieninä ja sen takia teidän ei tarvitse elämänne aikana pelätä että sairastuisitte tiettyihin sairauksiin.

    Minä olen itsekin sitä mieltä että lääkkeitä syödään liikaa ja että lääkeyrityksillä on liikaa vaikutusvaltaa lääkäreihin, mutta näistä lähtökohdista on täysin typerää vetää johtopäätös että kaikki lääkkeet olisivat pahasta. Lääkkeet ovat välttämättömiä tiettyjen sairauksien parantamisessa/hoitamisessa, eiköhän se elinajanodotteenkin nousu jo todista tämän seikan. Tyhmyys on vaarallista, ja toivon hartaasti ettei kukaan täällä vain luonnontuotteiden nimeen vannova sairastu vakavasti, koska silloin te olette todellisessa kusessa.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. voivoi, toi o just sitä propagandaa…ihmiset o saatu luulemaan että jengi kuoli aikasemmin esim 1800luvul…..menkäähän kattoon sinne hautausmaalle ja kirkon kirjoistakin näkyy, samallaiset näyttäs aikapaljolti olevan nuo ikämäärät ketkä o hautaan kuskattu.
      ainoo mikä tekee eron on kirurgia, silloin ei paljoon onnistuneesti operoitu.kun tipuit puusta ja jalat katkes, tais olla siinä.

      mutta suurin osa tosta lääketieteestä, voivoi, aina kun o kyse suurista voittojen tavottelusta niin kukaanhan ei aja omaa etuaan…..ei muutakuin syökää vaan isolla haukulla kolesterolilääkkeenne…

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Vai että 30 – 40 vuotta? Suomessa ei ole satoihin vuosiin ollut noin lyhyt elinajanodote!

      Eliniän historiaa

      Ihmisen keskimääräinen elinikä on jatkuvasti kasvanut. Kivikauden ihmisen arvellaan eläneen keskimäärin 20 vuotta. Antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten elinikä tunnetaan hautalöydösten perusteella kohtalaisen hyvin ja se näyttää olleen hieman alle 30 vuotta. 1700-luvun lopussa Euroopan asukkaat elivät keskimäärin 35–40 vuotta, 1900-luvun alussa jo noin 50 vuotta. Sen jälkeen kehittyneiden maiden elinajanajanodote on nopeasti kasvanut.

      Eikä se muuten parantunut niinkään lääketieteen kuin paremman hygienian vuoksi.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Elinikää tulisi laskea niin, että taudit ja lapsikuolleisuus / ravinnon saanti tulisi eliminoida. Myös yksipuolinen ruoka pelaavat entisaikaa vastaan. Jos ikä laskettaisiin oikein (vaikeaa), skepot teoriassa hiljenisivät (no eivät hiljene vaikka faktaa ladottaisiin eteen kuinka)

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Ja lapsikuolleisuus pitäisi eliminoida laskelmista miksi ? Senkö takia, että se on romahtanut lähes olemattomiin nimenomaan rokotusten, antibioottien ja muiden nykylääketieteen ’kirousten’ takia ?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. ’Päpy’, ei oikein riitä ’Höh’ perusteluksi sille, että taudit ja lapsikuolleisuus pitäisi jättää pois keskimääräistä elinikää laskettaessa .. Yleensä jos halutaan eliminoida raakadatasta suurin osa (kuten tauti- ja lapsikuolleisuus yli sadan vuoden takaiselta ajalta), perusteluiden pitää olla tosi hyviä.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. mikähän tunku näillä ei uskovilla on tunkea näihin aivoilla ajattelevien sivuihin.jos ei kerta usko tähän ”hömppään” ni ei uskois täällä pyörivän.taitavat vaan salaa hakevan vahvistusta ”uskoon” tulemiselle.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Sellainen tunku, että nämä ovat paitsi webbisivut, myös yli 300 000 talouteen jaettavan ilmaisjakelun
      webbisivut.
      Täällä levitetty lääketieteen(tai yleensäkin tieteen) vastainen propaganda on vaarallista.

      Siinä syytä kritiikkiin, vaikka siiitä ei saa muuta kiitosta kuin haukkuja.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Keränenkin kuuluu siihen sarjaan jotka ovat hyväksyneet mustikat vasta nyt terveyttä edistävänä kun tiede on sen todistanut. Siihen asti mustikoiden terveyttä edistävät väitteet ovat olleet huuhaata. Siis oikeata hölmöläis porukkaa.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
      2. Kyllä se on noiden rokotteiden ynnä miljoonien muiden pillereiden tyrkyttäminen kaikille vastaantuleville ilman sen suurempaa syytä niin vaarallista. Meet lääkäriin vaikka kipeän jalan takia niin jo on lääkäri tuputtamassa sulle masennuslääkettä ja useita muita pillereitä. Se on mielestäni vaarallista.

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  25. Dolanille. En ole itse huomannut, että täällä olisi joku TÄYSIN tyrmännyt lääketieteellisen tutkimuksen kategorisesti. Veikkaan, että lähtökohtaisesti suurin osa lukijoista kunnioittaa perustutkimusta ja kirurgiaa(jos se olisi julkisista varoista hoidettu), mutta se millaiseksi sen sovellukset ja rahoituskytkökset lääketehtaisiin on nykyään mennyt, on se mitä kritisoidaan. Tutkijoilla on suoraan lääketehtaiden rahoitus jne. On varmasti joitain lääkkeitä joita on kätevintä ja joillekin ehkä jopä välttämätöntä ottaa normaalin elämänlaadun kannalta jos niitä vastaavia vaikuttavia aineita ei meidän luonnosta löydy, mutta se ei pois sulje luontaista lähestymistä ja ennaltaehkäisyä monissa tilanteissa. Nykytilanteessa on selvää ylilääkitsemisen ja medikalisoinnin makua tai mielenvikaisuuteen vetoamista. ”silmätippoja ja yskänlääkettä” home infektioon tms. Kunhan jotain määrätään tyylliin, kun ei haluta käyttää pieniä resursseja todellisen vaivan tutkimiseen ja diagnosointiin. Se on vastuutonta.

    Tosin nämä Magneettimedian artikkelit tulevat USA:sta jossa on aika erilainen terveydenhoitokulttuuri ja vielä korostuneempi lääketehtaiden lobbaus lääkäreitä ja tutkijoita kohtaan. Suomessa on perinteisesti ollut hieman lievempi kytkös, mutta valitettavasti samaan suuntaan ollaan menossa ja perustutkimusta supistettu tai kytketty yritysmaailmaan myös.

    Esim Otsonihoidoilla voidaan monissa kroonisissakin tapauksissa puolittaa lääkkeiden tarve. Vähemmän vakavissa poistaa kokonaan, riippuen tapauksesta. Tässä dokumentti ”Ozone, a medical breakthrough” jossa mm. saksalainen lääkäri tai useampikin, kertoo asiasta.

    Uusi versio osissa:

    1. http://www.youtube.com/watch?v=ZCEw7S9ocnc
    2. http://www.youtube.com/watch?v=f91hdGbAl7w
    3. http://www.youtube.com/watch?v=GY3Zm7zKXxM
    4. http://www.youtube.com/watch?v=YxoOZwv34fU

    Ja vanha versio kokonaan jos tuo edellinen poistetaan:

    http://dotsub.com/view/08a0682f-646a-41f5-9293-c8a9568097ae

    Saksassa otsonihoidot ovat Heilpraktikerien osalta käsittääkseni osin jopa korvausten piirissä, toisin kuin täällä perässähiihtäjien maassa.

    Noiden hoitojen lanseeraus terveyskeskuksiin merkitsisi lääkeyhtiöille pudotuspeliä, jossa jäljelle jäisivät vain ne joilla olisi oikeasti jotain todella tarpeellista myytävää. Eli suurin osa romahtaisi. Jollain pelkällä peruspenisiliinillä ei niin suuria voittoja enää tehtäisi.

    Mitä elinikäodotteeseen tulee, niin siihen on vaikuttanut hygienian parantuminen isolta osalta myös, rokotteiden osuus ei ole kovin yksiselitteinen. Tietty sen hygienia tietoisuudenkin lisääntyminen on myös ollut osin perustutkimuksen tulosta.

    Steve Jobs oli hedelmädieetillä, joten jos on kärsinyt pitkään puutostiloista(kuten B12) niin siihen ei sitten välttämättä enää mikään auta. Ei allopaattinen tai naturopaattinen hoito.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Hoax, kiitos järkevästä argumentoinnistasi!

      Valitettavasti lauseista kuten ”lääketiede = kartellin harjoittamaa puoskarointia”, ja ”lääketiede ei ole kehittynyt enää vuosikymmeniin” paistaa läpi joidenkin ihmisten mielipide lääketieteellisestä tutkimuksesta. Samoin halusin ottaa kantaa väitökseen etteikö lääkkeillä olisi oikeaa paikkaa ja aikaa ja etteikö jotkut lääkkeet olisi yksinkertaisen välttämättömiä tietyissä tilanteissa.

      En tiedä sen tarkemmin mikä tilanne on Yhdysvalloissa, mutta en purematta aio niellä väitettä että nykyään perustutkimuksen tekijöillä olisi suoria kytköksiä lääketehtaisiin. Olen tehnyt solubiologiallista perustutkimusta niin Suomessa kuin Alankomaissakin yliopistolaboratorioissa, ja voin kertoa ettei siellä mitään lääketehtaiden rahoja kyllä näy. Suurin ongelma monelle sellaiselle ihmiselle joka haluaa tehdä akateemista perustutkimusta on itseasiassa rahoituksen puute, ja vaikka tänä vuonna rahoitusta löytyisi, on täysin epävarmaa löytyykö sitä enää vaikka kolmen vuoden kuluttua. Jos tutkijoilla olisi tälläinen sinun kuvailema ”suora” lääketeollisuuden tuki, tulisi se näkyä myös kaikissa tutkijoiden julkaisemissa artikkeleissa. Tälläisiä kytköksiä en ole huomannut vaikka olen lukenut suuren määrän solubiologiallisia ja biokemiallisia perustutkimusartikkeleita elämäni aikana.

      Ylilääkitsemisestä olemme täysin samaa mieltä, ja kuten joku muukin taisi jo kommentoida, määrätään esimerkiksi kipulääkkeitä tai antibioottikuureja liian helposti. Monet vain yksinkertaisesti turvautuvat lääkkeisiin liian helposti, eivätkä suostu painiskelemaan tunteitten kuten alakuloisuuden tai masentuneisuuden kanssa vaan menevät sieltä missä aita on matalin. Mielestäni tästä ei kuitenkaan yksinomaan voi syyttää lääketeollisuutta, tai lääkäreitä jotka useimmiten yrittävät parhaansa mukaan hoitaa potilaitaan. Jos joku tarpeeksi päättäväisesti valehtelee tai liioittelee oireitaan, voi lekuriakin huijata. Tämä ”masentuneisuuden” ylilääkitseminen muistuttaa kovasti tilannetta joka suomessa on valitettavan yleinen ja jatkunut niin kauan kuin valtiomme on ollut olemassa: mielialaongelmien ”hoito” alkoholilla. Samalla tavoin kuin on kohtuutonta syyttää alkoholijuomien tuottajia kaikista suomen alkoholiongelmaisista, on mielestäni kohtuutonta syyttää yksinomaan lääkeyrityksiä ylilääkitsemisestä. Toki tilanteita joissa lääkärit vain tuntuvat määrävän buranaa joka vaivaan olen itsekin kohdannut mm. armeijassa ja yliopistoterveydenhuollossa. Näissä tapauksissa olen itse kokenut olevan kyse resursseiden puutteesta, ja buranaa särkevään polveen on määrätty kun jatkotutkimuksena käytettävän magneettikuvauksen jono on ollut yli vuoden mittainen.

      Tuon dokumentin (vanhemman version) katsottuani voin esittää muutaman argumentin Otsoniterapiaa vastaan sen kummemmin asiaan perehtymättä. Haastateltavat vaikuttavat kaikki olevan samojen muutaman instituutin edustajia, eikä se ole koskaan objektiivisuuden kannalta hyvä asia. Videossa kohdalla 25:37 esiintyvä Kurt Donsbach on rikollinen, jolla on rikosrekisterissään merkinnät muun muassa veronkierrosta ja salakuljettamisesta (http://www.utsandiego.com/uniontrib/20070909/news_1n9donsbach.html). Hänen edustamansa instituutti suljettiin vuonna 2006 sen jälkeen kun Martin Luther King Jr:n leski kuoli instituutin hoidossa.

      Onhan se päivän selvää että Medizone, joka minkä tahansa lääkefirman tavoin yrittää saada myyntilupaa hoidolleen on ärsyyntynyt kun sitä ei helposti saa, mutta eivät he mielestäni ole kokeneet mitään suurta vääryttä tässä asiassa. Ilman kaksoissokkotutkimuksia, ei voida poissulkea niinsanottua placeboefektiä, eli sitä vaikutusta joka ihmisen mielellä on sairauden kulkuun. Jos ihminen uskoo saamaansa hoitoon, on sillä usein merkitystä hoidon menestyksekkyyteen, mutta tällöin ei ole kysymys kyseisen hoidon lääketieteellisestä itseisarvosta.

      Canadian National Defence, jonka edustajia tässä dokumentissa haastatellaan useita, suoritti kokeen jossa otsonihoidon toimivuutta AIDS:in hoidossa. Kapteeni Mike Shannon, M.D., joka johti tutkimusta, ja jota haastatellaan dokumentissa useassa kohdassa, kertoo 17 minuutin kohdalla tekemistään kokeista. 18:15 eteenpäin kertoja sanoo että kyseisten kliinisten kokeitten tulokset olivat ”inconclusive”. Jos joissain näissä kokeissa piilisi jokin oikea lääketieteellinen vallankumous, olisi se jo kaikkien tiedossa.

      Dokumentti väittää että vain suuret konglomeraatit ja lääkejätit voivat saada myyntiluvan lääkkeilleen Amerikassa, ja että sellaisilla yrityksillä joille myyntilupa myönnetään on edustajia kaikissa FDA:n komiteoissa. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Lääkefirmojen mittakaavalla piskuinen Suomalainen yritys Fareston sai syöpälääkkeelleen Toremifeenille myyntiluvan USA:ssa vuonna 1997. Lääkettä koskevat tutkimukset alkoivat vuonna 1978. Minun on vaikea uskoa että Farestonin maksukyky kovin dramaattisesti poikkesi Medizonen maksukyvystä, enkä todellakaan usko että pienen Suomalaisen lääkeyhtiön edustajia istuu FDA:n komiteoissa.

      Minusta tässä näyttää nyt yksinkertaisesti olevan kyse vain tieteellisen näytön puutteesta, samoin kuin on monien muitten vaihtoehtohoitojen laita. Vaikka moni ihminen kokee saavansa niistä hyötyä, ei se tarkoita silti sitä että hyödyssä olisi kyse muusta kuin placeboefektistä. Aiheeseen liittyen kannattaa katsoa vaikka Penn&Teller -Bullshit sarjan jakso Alternative Medicine jossa demonstroidaan käytännön kokeilla suggestion voima. http://www.youtube.com/watch?v=Z9eVOUwYzJs

      Olet oikeassa siinä, että hygienian parantuminen on ollut tärkeässä roolissa elinajanodotteen pidentymisessä, samoin kuin olet oikeassa siinä että hygieniamenetelmien ja -tietouden parantuminen on mikrobiologian tutkimuksen ansiota. Mutta mikä rokotteiden osuudesta tiettyjen taudien maailmastakarkoituksessa on epäselvää?

      Jos Steve Jobs olisi turvautunut perinteiseen lääketieteeseen sen sijaan että oli jollakin dieetillä, olisi hänellä varmasti ollut paremmat selviytymismahdollisuudet. Poissulkien kannabiksen, on luonnontuotteiden toimivuudesta syövän hoidossa yhtä paljon tieteellistä todistusaineistoa kuin hedelmien toimivuudesta syövän hoidossa: ei yhtään.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Dolanille kiitos vastineesta. Ihmettelen miksi et katsonut Otsonidokumentin uudempaa vuodelta 2004 olevaa versiota jossa on päivitetty asioita? Vanhan ollessa jostain 80 luvun lopulta. Otsoniterapiasta on paljon tutkimuksia, mutta suuri osa perinteisesti muulla kielellä kuin englanniksi joten monet anglo-saksiseen kulttuuri- ja kielipiiriin kuuluvut luulevat ettei mitään näyttöä ole. Espanjaksi, saksaksi, italiaksi, venäjäksi jne löytyy. Biokemisti Miika Sallinen on kirjoittanut kirjan johon on koonnut tutkimuksia. http://www.otsoniterapia.net/kirja1.htm

        Kuten tuolla lukee niin esipuheen teokseen on kirjoittanut patologian erikoislääkäri Ari Koivuniemi, joka on itse parantunut kroonista väsymysoireyhtymää aiheuttavasta Epstein Bar viruksesta parissa kuukaudessa suonensisäisellä otsonihoidolla. Hänellä ei eläkkeellä ollessa ole mitään syytä valehdella.

        Toinen kirja, keskittyen syöpähoitoihin tuli hiljattain ulos myös.

        Tutkimusviitteitä: http://www.otsoniterapia.net/viitteet.htm

        Joten tuota hoitomuotoa ei kannata lähteä dissaamaan millään pelleilyohjelmalla vaikka otsonia käyttävistä lääkäreistä löytyy varmasti hämäriä tapauksia myös. Siitä on myös Miika kirjoittanut kirjassaan.

        Haavanhoidosta on myös havainnollistavia kuvia: http://www.otsoniterapia.net/taudit/haavakuvat.htm

        Mitä rokotuksiin tulee, en jaksa lähteä siihen väittelyyn kun en ole asiaan tarpeeksi perehtynyt, mutta jo taannoiseen sikainfluenssarokotteeseen liittyvät epämääräisyydet ja sairaus, ja kuolemantapaukset riittävät tiettyjen johtopäätösten tekemiseen.(skvaleeni, modifioidut mykoplasma kannat kontaminaatteina jne. kts. Garth Nicolsonin tutkimukset http://www.youtube.com/watch?v=lU12h6lWi9I)

        Tässä myös juttua:

        http://revisionistit.wordpress.com/2013/04/06/vesa-ilkka-laurio-1-terveysnilkeille-kyytia-2-sikainfluenssasta-ja-sen-rokotteesta-3-teresa-forcadesin-videosarja-sikainfluenssasta-4-haastattelu-rokotteet-aiheuttavat-vahinkoa-5-suomen-rok/

        Mutta miten pitkälle se riittää kaikkien rokotteiden leimaamiseen, siihen en ota näillä tiedoillani lopullista kantaa.

        Se että monet luonnon aineet olivat jo 100 vuotta sitten tiedossa, mutta silti elinikä oli lyhyempi johtuu varmaan siitä, että noiden kasvien parantavia ominaisuuksia ja spesifejä lääkkeitä vastaavia lääkkeenomaisia käyttötapoja ei niin hyvin tiedetty kun tutkimus ei ollut ehtinyt niin pitkälle. Ei siitä, että ne itsessään olisivat tehottomampia kuin niistä myöhemmin eristetyt ja kehitetyt lääkkeet. Näin ollen siis tutkimus, jos sillä käsitetään aidosti maailmamme rakennetta ja toiminta mekanismeja kartoittavaa uteliaisuutta, edesauttaa toki terveyttä. Sillä tavoin otsoninkin biokemialliset ominaisuudet ja vaikutukset veressä ja elimistössä ovat täysin verifioitavissa sekä in vitro, että in vivo. Ei siinä sinänsä mitään, mutta sitten siinä on aina se kaupallinen ja hallinta elementti väijymässä. Se estää esim. vetyperoksidi terapian ja otsonin yleistymistä. Noita kun ei voi patentoida.

        Vetyperoksidi oli aikoinaan tunnettu lääkkeenäkin, mutta kun se ei niin helposti ole kaupallistettava niin se häipyi kuvioista. Itselläni on noista omakohtaisia kokemuksia myös, mutta en omaa tarinaani tänne viitsi kirjoittaa.

        Se että poikkeus vahvistaa säännön, että joku pieni suomalainen lääkefirma on saanut tuotteensa FDA:n läpi ei sinänsä kerro mikä tilanne pääpiirtettäin maan sisällä on ollut. Mutta voi olla, että jotain mitättömiä detaljivirheitä tuossa vanhassa videossa on. Tai voi olla, että tilanne ja käytäntö on 10 vuoden aikana muuttunut sen säännön osalta. Video on tehty joskus 1987 ja lääke kertomasi mukaan sai myyntiluvan 1997.

        Tilanne ei ole kovinkaan verrannollinen tuossa dokumentissa mainittuun otsonifirman vainoon, koska otsonin osalta on kyseessä huikeasti pidempi lista sairauksia joita otsonilla voisi hoitaa. Suomifirman tapauksessa taas yhdestä lääkkeestä yhteen spesifiin sairauteen. Miika Sallinen on näistä poliittisista kuvioista kirjoittanut myös ja vastannut tyypilliseen ihmetteyyn; ”miksi siitä ei kirjoiteta joka paikassa jos se olisi lääketieteellisesti merkittävää.”

        Paras tapa pysyä elinvoimaisena on välttää ylimääräisiä kemikaaleja(fluoriton hammastahna, SLS vapaat pesuaineet, lyijyttömät lasiastiat, detox vaatteet ja lakanat jne), syödä laadukasta ei-höttö luomuruokaa terveellisesti(merisuola, voi/oliiviöljy jne.), käyttää pikku,- ja vähän suuremmissakin vaivoissa jotain happituotetta muodossa tai toisessa, tai hommata kotihoito otsonisysteemi ja liikkua sopivasti. Tai elämäntaparemontti/murrosvaiheessa ottaa puhdistuskuuri superfoodit mukana(spirulina/chlorella) ja vaikka EDTA-DMSA kelaatiota(chelation), 15-20 kertaa tiputusta, joka poistaa kehosta raskasmetallit ja muut kalkkeumat verisuonia, luita ja aivoja myöten. Tuota käytetään allopaattisellakin puolella lyijymyrkytyksen hoidossa ja on tehokkain menetelmä ”sisäiseen suihkuun”.

        Mutta mielenkiintoista, että tämä artikkeli on näin lyhyessä ajassa saanut niin paljon lukijoita ja joku jaksaa paneutua vastaamaan syvemmin ja asiallisesti.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Kannattaa lukea Yves Delatten kirja ” Rokotukset ” Kirjasta selviää tilastojen avulla se, että taudit hävisivat eri puolilla riippumatta siitä oliko väestö rokotettu vai ei. Ts. Rokotteilla ei ole ollut mitään ansiota tautien häviämiseen 1900 luvulla. Lukemista:

        https://magneettimedia.com/rokotukset-%E2%80%93-ratkaisu-vai-ongelma/

        Espanjantaudin vuonna 1918 aiheutti rokotukset

        Rokottamattomat lapset ovat terveempiä

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. New Scientist: AIDS-potilaille tarjotaan testaamatonta ja luvatonta hoitoa
          http://books.google.fi/books?id=S0_Oaa5d0E0C&pg=PA31

          ”Kymmenille brittiläisille AIDS- ja HIV-potilaille myydään kallista, testaamatonta ja mahdollisesti vaarallista lääkeainetta, jonka väitetysti aktiiviset ainesosat ovat ihmisen ulosteista kasvatettuja bakteereja. Kyseinen Delta Te -immuunitukiterapiaksi kutsuttu ”hoito” maksaa yli tuhat puntaa vuodessa. Hoito-ohjetta seuraavien potilaiden on otettava päivittäisiä annoksia valkoista jauhetta, jonka tarkkaa koostumusta sen myyjä Yves Delatte on tiukasti kieltäytynyt kertomasta.”

          Terveysviranomaiset tutkivat asiaa, johon näyttää sisältyvän useita lääkelain rikkomuksia.

          ”Potilaita on kannustettu käyttämään tuotetta tunnettujen ja testattujen AIDS-hoitojen sijasta ja sitoutumaan sen ostamiseen ja käyttämiseen mahdollisesti jopa kolmen vuoden ajaksi.”

          ”Delatten tuote on seos, joka sisältää pienen määrän ihmisen suolistobakteereja, mukaan lukien Streptococcus faecalis, sekä tärkkelystä, maitojauhetta tai maitoheraa. Thames Television -kanavan teettämän analyysin perusteella Delatten seos on 90% tärkkelystä ja 5-10% maitojauhetta. Mukana on myös pieni tujaus bakteereja. Delatte on vaatimuksista huolimatta kieltäytynyt antamasta yksityiskohtaista tietoa eri bakteerilajien osuuksista tai pitoisuuksista tuotteessa. Kilogramman painoisen tuotepurkin valmistus maksaa vain muutaman punnan, mutta ainetta on myyty potilaille noin kolmen punnan päiväannoshintaan.”

          ”Vaikka Delattella ei ole lääketieteellistä tai muutakaan tieteellistä pätevyyttä, hän on toistuvasti esittänyt AIDS-potilaille, että Delta Te voi ”palauttaa immuunijärjestelmän ja antaa sille kyvyn parantaa kehon”. Hän myöntää myyneensä Delta Te -tuotetta tähän mennessä 37:lle AIDS-potilaalle.”

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  26. Mä kärsin kovista ihottumista ja allergioista n. 30 vuotta. Lääkärit määräsivät joka kerta jotain rasvaa iholle ja zyrtekkiä allergioihin. no allergia ja ihottumat ei niillä ikinä lähteneet, kävin lääkärin puheilla ehkä noin kymmenen kertaa. Yhden ainoan kerran PUHUIN luontaistuote expertin kanssa puhelimessa, otin hänen neuvostaan pakurikäävän ja luonnonhujanan käyttöön, eikä sen jälkeen ole tarvinnut kärsiä ihottumasta EIKÄ allergiasta. Että siinä yksi esimerkki miksi en puhu lääkäreitten puolesta vaan mahdollisimman luonnonläheisistä ”lääkkeistä” joita lääkärit ei saa määrätä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  27. Kola-ollia lainatakseni: ei pysty, liian hapokasta. Otan Trudatin neuvosta vaarin ja teen eksitin näiltä höpöhöpösivuilta. Hauskaa loppuelämää marginaaleissa!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Dolan, harmi jos hapokas jälkimaku jäi:-) Kiitos kuitenkin kun jaksoit tänne kirjoitella ja haastaa näkemyksiä asiallisesti pahemmin ketään pilkkaamatta.

      Mutta kuten itse kirjoitit: ”Todellisen tieteen syvin olemus on siinä, että se itse KRIITTISESTI tarkastaa itseään jatkuvasti. Uuden teorian hyväksyminen senhetkisenä totena on pitkä prosessi jossa toisistaan riippumattomat tiedemiehet toistavat teorian esittäjän kokeet useaan kertaan. Jos tulokset ovat toistettavissa eri puolilla maailmaa, hyväksytään teoria pikkuhiljaa tieteellisessä yhteisössä.”

      Rohkaisisin sinua ilmeisesti tutkimusalan ammattilaisena tekemään vaikka niitä kaksoissokkotutkimuksia lisää otsonihoidoista, tai omaan osaamisalaasi liittyen solutason tapahtumista hoitojen aikana tms. verrattuna plaseboon. Kenttä on vapaa ja tekijöitä tarvitaan. Hae tutkimusrahat ja pistä toimeksi! Soita vaikka Miikalle ja juttele asiasta. Sitten tulet huomaamaan tietyt lasikatot rahoituksen saatavuudessa jos sellaisia on ja saat näyttöä onko väitteet vääriä.

      Itse ihmettelen vain sitä establismentti uskoa, että kaiken toiminnan premissi tulisi jotenkin oletusarvoisesti olla, että lopputuloksena on patentoitavissa oleva ja myytävä tieto josta pitää tehdä lääkevalmiste jota myydään apteekissa, vaikka itse tutkija ei suoraa rahoitusta lääkeyhtiöstä saisikaan. Kaikki yliopistothan on Suomessa nykyään viimeisen 20 vuoden aikana valjastettu ”uusien ja innovatiivisten” keksintöjen kaupalliseen hyödyntämiseen ja tuota propagandaa tulee joka tuutista ja lisää vettä myllyyn taas tänään uutisissa kun Suomen innovatiivisuus ei muka pärjää maailmalla ja kauppatase on alijäämäinen. (sivuhuomautuksena; valtion oman keskuspankin talousdemokraattisesti luoman korottoman valuutan avulla ei tarvitsisi välittää mistään yli- ja alijäämistä saati vationvelasta)

      ..eikä siten myöskään kaupallistaa eettisesti tärkeitä oppialoja kuten lääketiede.

      Kari Uusikyläkin on tätä trendiä kritisoinut jo 90 luvun lopulla, tosin liittyen muihin aloihin joissa lahjakkuuden tuotteistaminen istuu vielä huonommin kuvaan. Kun lopulta sen tutkimusdatan joku haluaa ostaa ja hyödyntää sitä lääkkeissa kuitenkin. Olisin kiinnostunut mitä tutkit Alankomaissa? Minne se tieto jota tuotit päätyi?

      Mutta kuten tässäkin artikkelissa sanottiin, niin nuo luomu vastaavuudet on vain reseptilääkkeisiin. Ei puhuttu mitään esim. anestesiasta tms. Itse kunnioitan suuresti juuri anestesian puolella tehtyä tutkimusta. Hirvittää ajatus jostain keskiaikaisesta puudukkeettomasta kirurgisesta operaatiosta. Tulee mieleen Da Vincin ruumiin avaukset joita hänen piti salaa kirkon miehiltä tehdä mätänevillä ruumiilla pimeissä kellareissa opiskellessaan ihmisen anatomiaa.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  28. Älkää olko noin helposti provosoitavissa, hyvät immeiset. Varmasti jokaisessa mielipiteessä piilee palanen totuutta, eikä bsoluuttista totuutta ei ole olemasskaan. Tässä katsannossa kiistely on turhaa. Järkevämpää varmasti olisi olla avoinna kaikille vaihtoehdoille, ja keskustella asioista rakentavasti. Parhaimmassa tapauksessa tästä voisi joku jopa hyötyäkin. Varmasti molemmissa, sekä modernissa lääketieteessä että vaihtoehtoisissa hoitomuodoissa, on puolensa. Ei kai niiden tarvitse poissulkea toisiansa?

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  29. No voi ny v…. En tykkää turhasta lääkkeiden käytöstä ja syön niitä vain silloin, kun todella tuntuu siltä, että niitä tarvitsee. Voin kuitenkin kertoa, että eipä olisi tainnut inkivääri tai saksanpähkinät auttaa vyöruusun aiheuttamaan hermosärkyyn siinä vaiheessa, kun pelkästään kipeän käden olemassaolo sattui niin paljon, että itketti. Silloin otin muutaman kerran Oxynormin ihan mielelläni. Kummasti myös sairastuin neutropeniaan edellisen talven aikana neljä kertaa, vaikka kuinka vedin d-vitamiinia. Ei olisi paljon tainnut auringonvalo auttaa siinä vaiheessa, kun valkosolut on käytännössä nollassa.

    Erittäin mielelläni söisin aina pelkästään luonnontuotteita, jos vaikka mustikoilla ja vihreällä teellä pystyisi todella estämään ja parantamaan kaikki vaivat ja sairaudet. Uskon myös siihen, että puhtaan ja vitamiinipitoisen ruoan syöminen suojaa kehoa erilaisilta sairauksilta tiettyyn rajaan asti. On kuitenkin tilanteita, joissa reseptilääkkeet yksinkertaisesti ovat tarpeellisia ja silloin on turha tulla tarjoamaan valkosipulia tai korvakynttilää ratkaisuksi.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Aivan. Voitaisiin oikeastaan kääntää tämä nykyisin vallitseva tapa että skeptikot ovat aina automaattisesti oikeassa toisinpäin.

        Nykyään luontaistuotteiden, vaihtoehtolääketieteen tms. varaan laskevan pitää aina todistaa kaikki mielipiteensä joka käänteessä tai on tuomittu ”häviäjäksi” näissä keskusteluissa.
        Ja mikä ärsyttävintä joka ikiselle skeptikolle erikseen -ja niitähän riittää!

        Ikävä kyllä on jotenkin katu-uskottavampaa olla skeptikko ja tuomita kaikki humpuukina vaikka ei tietäisi asiasta mitään, ts. erityisesti silloin…

        Itse alan ainakin vaatimaan skeptikoilta todisteita kaikesta. Aletaan vaikka siitä että todistakaa että auraa ei ole, todistakaa että akupunktio ei voi toimia, todistakaa että maailmankaikkeudessa ei ole älyllistä elämää ihmisen lisäksi jne.

        Jos ihmiskunnassa kaikki olisivat muutosvastarintaisia skeptikoita niin elisimme edelleenkin litteällä maapallolla jota aurinko kiertää.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
        1. ”Jos ihmiskunnassa kaikki olisivat muutosvastarintaisia skeptikoita niin elisimme edelleenkin litteällä maapallolla jota aurinko kiertää.”

          Häh, harvinaisen epälooginen kommentti. Skeptikkohan sen juuri ensin kyseenalaisti ja sittemmin todisti, että maapallo kiertää aurinkoa.
          Ja tämä skeptikko ei uskonut ja tyytynyt yleiseen mielipiteeseen.

          Plusääni(4)Miinusääni(0)
  30. On mielekkäämpää kysyä, mikä aiheuttaa oireen, kuin mikä ”lääke” tai ”vaihtoehto” siihen sopii. Yli 80% kroonisista elintasosairauksista aiheutuu kofeiinin kertymisestä kehoon.

    Ilman kofeiinia tarvitsemme 80% vähemmän lääkäreitä, hoitsuja, sairaansijoja, SYNTEETTISIÄ LÄÄKKEITÄ ja rahaa. Kofeiinin poistuminen markkinoilta kaataisi lääketeollisuuden muutamassa kuukaudessa, ja sen mukana kaatuisi USA:n talous.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Kas vain. Sen jälkeen kun kirjoitin englanninkieliseen blogiini ennusteen siitä, miten kofeiiniskandaalin julkistaminen tulee vaikuttamaan maailmantilanteeseen, blogissa on alkanut käydä israelilaisia vierailijoita.

      Ovat sen verran älykkäämpää porukkaa, kuin täällä, kun ymmärtävät, että Israelin rahahanat ovat vaarassa jos kofeiini/lääketeollisuus joutuvat kuseen jenkeissä ja räjäyttävät valtion kassakirstuun reiän. Erityisen vaaralliseksi tilanne käy Israelille jos nykyjohto vaihtuu demokraattisempaan sisäpoliittisen kriisin seurauksena.

      Tämä juttu on tuonut kävijöitä kumpaankin blogiin joka puolelta maailmaa. Jopa suomenkielisellä blogilla on lukijoita kaikilla mantereilla.

      What will happen when coffee beans are spilled out in global media?

      The news tell that it has been proved that caffeine causes more than 80% of all mental problems and suicides and also at least the same amount of ischemic heart diseases, blood pressure, cholesterol, Alzheimer’s, cancer, ms, als etc, etc. The news also tell that this can be taken care of with nutrition, and that we need now more than 80% less synthetic medicines. We also need more than 80% less doctors, nurses, hospital beds, money etc.

      The very same day this comes to the headlines, pharmaceutical stocks crash, as will those of all caffeine related industries.

      During the first week, there will be riots in USA. The ruling power elite doesn’t get much sympathies from police or army, because they have been had too by this greedy mob of psychopaths. The country will face the most serious domestic political crisis since civil war, which may spark some democratic development in the society later on.

      Very soon, USA will draw its forces from Iraq and Afghanistan, and both countries will fall into civil war and become theocratic fundamentalist nations. Iraq will not send a drop of oil to USA any more, and other Islamic oil producing countries may follow their example.

      America’s reputation will be soiled for decades to come, it has no credibility nor honor in the eye of the rest of the world, and many of its allies will turn their backs on it. It ceases to be the leading super power and terrorist state, and the world will be a lot more peaceful and democratic as UN gains back its authority and NATO will be dissolved. American military bases will soon be found only inside its own borders.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Ei ihme, että sionistit jylläävät, kun vastapuolella on tuollaisia tuhka-aivoja. Niillä on isot aivoriihet punomassa juoniaan ympäri vuorokauden, ja vastapuoli keskittyy tuhauttelemaan kilpaa aivopieruja nettifoorumeilla.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Aika ironista… tällä foorumilla on runsaasti ihmisiä, jotka haluavat estää NATO-liitoksen ja saada Suomen ulos EU:sta, lopettaa sionistien maailmanvalloitusvoittokulun, medikalisaation ja paljon, paljon muuta.

      Ikävä kyllä, porukka on sen verran tyhmää, että eivät tartu aseeseen, joka suorastaan räjäyttäisi globaalin riitelyn ja Rotschildin riemumarssi katkeaisi, kuin kanan lento.

      Toivottavasti tämä pääsee julkisuuteen jollakin konstilla, ennen kuin minut itsemurhataan ja blogini katoavat netistä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  31. lääkefirmat haluavat että olemme mahdollisimman sairaita jotta voivat myydä ”lääkkeitä”

    ei asiat ole niin mustavalkoisia että luonnontuote paha – lääke hyvä

    Ja edelleen, on naurettavaa piilotella nimimerkkien takana, eikö täällä ole miehiä? On vain jotain ihme nillittäjiä, olette säälittäviä

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  32. Nyt on kyllä pakko pistää lusikka tähänkin soppaan. Olen ollut aivan oikeassa lääkemyrkkytieteen suhteen. Paskatiedettä kaikki tyynni. Oman etunsa puolesta voidaan tehdä ihmisille näkojään mitä lystätään. Eikö tämä saasta lopu koskaan, aina näkyy tulevan uusia myrkytettäviä lisää. Miten ihmiskunta onkaan taantunut uskomaan tuollaista ihan huuhaatiedettä. Niin että se siitä niin edistyneestä niinsanotusta” lääketieteestä.” Miksi tiedotus ei kulje jokakotiin. fi. En itse ole kannattanut lääkemyrkkytiedettä enkä tule kannattamaan, senkummemminkuin puhumaan sen p. tieteen puolestakaan. Ennenvanhaiset viestikapulat olisi varmaan hyvä tiedonkuljetus reitti, voisi ainakin varoittaa näistä mielipuolisista lääkemyrkyistä, koska ei tämä netti oikein saa levitetyksi kaikkea tietoa kaikille ihmisille. Olisi tietysti jokaisen oma asia mitä uskoo mutta olisi ainakin saanut tiedon mahdollisuuden.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  33. Nyt kannattais kaikkien skeptikoidenkin tutustua tähän kirjoitukseen ja koko protogollaan samalta sivulta. Potilaan oikeuksiin ym.
    ”WHO: Sairaalaan meneminen on lentämistä vaarallisempaa.”
    ”Lääkärilehti 2011/ 37. Tulehduskipulääkkeiden kerrottiin lisäävän verenpainepotilaan sydäninfarktia tai aivohalvausta 50%. Sydänkuolleisuus vaara tulehduskipulääkkeiden johdosta kaksinkertaistui. Mainitseeko lääkäri potilaalleen Buranaa kirjoittaessaan kyseisestä vaarasta.”

    Sivulta:” Luontaishoidot ovat maailmalla arvostettuja CAM hoitoja.”
    Haluaisin ihmisten ymmärtävän ettei lääkehoidot läheskään kaikissa vaivoissa ole paras mahdollinen hoitomuoto

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  34. Mielen selkeyttäminen ei onnistu millään lääkkeillä, mutta silti erilaisia lääkkeitä muka mielen hoitamiseen on markkinoilla vaikka kuinka paljon. Voin suositella tutustumaan Alkuajatukseen, siitä löytyy selkeää ja toimivaa tietoa sisäisen puolen selkeyttämiseen. http://www.alkuajatus.org

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  35. Jussi, kyllä se oli ennemminkin kommenttiesi tasoon nähden hyvinkin asiallinen vastaus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  36. Maailmalla suuren suosion saanut kirja Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus
    Peter C. Götzche. Kannattaa lukea ja mielestäni tämä kirja kuuluisi jokaisen omasta ja läheistensä terveydestä huolehtivan kirjahyllyyn ja kunniapaikalle erään toisen kirjan viereen. Esimakua kirjasta löytyy myös netistä. Kirjan nimi ja kirjoittaja riittää hakuun.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  37. Itse olen selättänyt taudit ym. ihan luontaistuotteilla jokusen vuoden ajan. Jopa refluksi pysyy kurissa ilman lääkkeitä ja kyllä, greippi on erinomainen apu refluksioireisiin. Myös ruokavalion muutos on auttanut paljon, lapsesta saakka jatkuneet mahaongelmat lähestulkoon poissa, mutta niiden iskiessä syystä tai toisesta tiedän mitkä auttaa mihinkin vaivaan. Migreenikohtauksenkin saan hoidettua ilman lääkkeitä yli puolet lyhyemmäksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  38. migreenipotilaan kannattaa syödä jatkuvasti magneesiumia ja pitää huolta että kalaölyannos on otettu joka päivälle…siis omega 3, eikä pidä unohtaa D3 vitamiinia ja
    muutenkin järkevää syömistä ja liikuntaa. Hapensaanti on tosi tärkeä migreenistä kärsiville, jollainen olen ollut jo vuosia, nyt kuitenkin helpottaa. Migreeni on kamala tauti.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  39. Vai seuraava lista kipuun?
    Inkivääri, maustekurkuma, marjat, cayennepippuri, selleri, kirsikat, saksanpähkinät ja tumman vihreät kasvikset.

    Jos mun viime kerran ranneleikkauksen jälkeen olisin saanut ison kokoeman noita lääkäriltä ja hyvän päivän toivotukset, niin oishan se aika pian ajanut mut ampumaan itseni.

    Todennäköisesti olisin ylläolevan skenaariota mukaille kuollut suurissa kivuissa ja pureskeltuja pinaatinlehtiä ruumiini ympärillä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  40. Ennenkuin artikkelin kirjoittaja julkaisee tuotoksiaan, olisi suotavaa tarkistaa niissä esitetyt asiat, joita moni lukija pitää faktoina.
    Keskityn tässä ainoastaan Kilpirauhashormonin vajaatoiminnan korvaushoidosta sanottuun.

    Väite: ”Levotyroksiini korvaa kilpirauhasen normaalisti tuottaman tyroksiinin ja periaatteessa pysäyttää luonnollisen tuotannon. Siksi hoito on usein elinikäistä. Lisäksi kilpirauhanen erittää normaalisti kahdeksaa muutakin hormonia tyroksiinin lisäksi, joten pelkän tyroksiinin korvaaminen ei vielä poista kaikkia ongelmia.”

    Vastaan: Esitetty väite ei suoranaisesti pidä paikkaansa. Kehossamme on normaalisti useita kilpirauhashormoneja. Jotkut niistä ovat aktiivisia ( kuten esim. T3) ja toiset ( T4) eivät. Synteettinen Levotyroksiini eli T4 on siten ei aktiivisessa muodossa ja kykenee muuntumaan aktiiviseen muotoon ( T3) sen mukaan, millaisia käskyjä kehomme antaa. Muuntuminen tapahtuu pääasiassa maksassa. Siksi maksan pitäminen terveenä on erittäin tärkeää.

    Kilpirauhasta stimuloiva hormoni, joka siis tunnetaan myös nimellä TSH, on aivolisäkkeen etulohkon tuottama glykoproteiinihormoni. Se on kilpirauhasen kilpirauhashormonituotannon ensisijainen ärsyke. Sillä on myös kasvuvaikutuksia kilpirauhasen follikkelisoluihin, mikä johtaa kilpirauhasen laajentumiseen. Hypotalamus-aivolisäke-akseli säätelee TSH:n vapautumista. Erityisesti hypotalamuksen neuronit vapauttavat TRH:ta eli kilpirauhasta vapauttavaa hormonia, joka stimuloi aivolisäkkeen etuosan tyreotrofeja erittämään TSH:ta. TSH puolestaan stimuloi kilpirauhasen follikkelisoluja vapauttamaan kilpirauhashormoneja T3:n tai T4:n muodossa. Trijodityroniini eli T3 on kilpirauhashormonin aktiivinen muoto. Vaikka sen osuus vapautuvasta hormonista on vain 20 prosenttia, suurin osa T3:sta on peräisin T4:n perifeerisestä muuntamisesta T3:ksi. Tetrajodityroniini, joka tunnetaan myös nimellä tyroksiini tai T4, muodostaa yli 80 % erittyvästä hormonista. Kun se vapautuu verenkiertoon, se muodostaa T3:a jodinpoistoprosessin kautta. T4 ja T3 voivat tämän jälkeen aiheuttaa negatiivista palautetta aivolisäkkeen etuosaan, jolloin korkeat T3/T4-pitoisuudet vähentävät TSH:n eritystä ja matalat T3/T4-pitoisuudet lisäävät TSH:n vapautumista.

    TSH:n roolin ymmärtäminen T3:n ja T4:n erityksen stimuloinnissa edellyttää kilpirauhashormonin synteesireitin tuntemusta. T3:n ja T4:n kaksi pääkomponenttia ovat jodi ja tyrosiini. Jodi (I2) muodostuu jodidin (I-) hapettumisen kautta sen jälkeen, kun kilpirauhasen follikkelisolut ottavat aktiivisesti jodidia (I-) verenkierrosta sen pitoisuusgradienttia vastaan. Tyrosiini puolestaan on peräisin tyroglobuliinista, joka on kilpirauhasen follikkelisolujen syntetisoima tyrosiinirikas proteiini. Jodidin ottamisen ja hapettumisen jälkeen jodi sitoutuu tyroglobuliinin tyrosiinijäämiin muodostaen monojodotyrosiinia (MIT) ja dijodotyrosiinia (DIT). Trijodityroniini eli T3 muodostuu, kun MIT sekoittuu DIT:n kanssa. Vastaavasti kahden DIT:n yhdistymisestä syntyy tetrajodityroniinia (T4) eli tyroksiinia. Jodidin hapettumista, tyreoglobuliinin jodinoitumista sekä MIT:n ja DIT:n kytkeytymistä katalysoi entsyymi nimeltä tyroperoksidaasi. TSH stimuloi kilpirauhashormonin eritystä tehostamalla jodidin ottoa, tyroglobuliinin synteesiä ja tyroperoksidaasiaktiivisuutta. Lisäksi TSH lisää myös kilpirauhasen verenkiertoa ja stimuloi kilpirauhasen follikulaarisolujen hypertrofiaa ja hyperplasiaa, mikä vaikuttaa kilpirauhasen kasvuun.

    TSH on sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan että kilpirauhasen liikatoiminnan ensisijainen seulontatesti, koska TSH:n muutokset tapahtuvat aikaisemmin kuin T3/T4:n muutokset. Jos arvot ovat välillä 0,4-4,5 milliyksikköä litrassa (mU/L), T3- ja T4-arvot on mitattava. TSH on kuitenkin aina paras ensimmäinen testi, koska se on luotettavampi kuin plasman T3/T4-arvot, joilla on taipumus vaihdella. Primaarisessa kilpirauhasen vajaatoiminnassa TSH-pitoisuudet ovat koholla, koska aivolisäkkeen etummaisen aivolisäkkeen negatiivinen esto on hävinnyt. Sitä vastoin primaarisessa kilpirauhasen liikatoiminnassa TSH-tasot laskevat.

    Toinen merkityksellinen testi kilpirauhassairauksien yhteydessä on kilpirauhasta stimuloiva immunoglobuliini (TSI). Testi on diagnostinen Graven taudiksi kutsutun tilan osalta. Graven tauti on autoimmuunisairaus, jolle on ominaista TSH:n kaltaisia vaikutuksia aiheuttavien autovasta-aineiden esiintyminen veressä.

    Kilpirauhasen liikatoiminta on tila, jolle on ominaista kilpirauhashormonien liiallinen eritys. Kilpirauhasen liikatoimintaan johtavat erilaiset sairaudet, kuten Gravesin tauti, kilpirauhasen kasvaimet, kilpirauhasen adenoomat, TSH:n liiallinen eritys tai eksogeenisen T3:n tai T4:n anto. Kilpirauhasen liikatoiminnan oireita ovat lisääntynyt perusaineenvaihdunta, laihtuminen, lisääntynyt ruokahalu, hikoilu, vapina, lämpöherkkyys, ärtyneisyys, ripuli ja unettomuus. Primaarisessa kilpirauhasen liikatoiminnassa, kuten kilpirauhasen adenooman tapauksessa, TSH-pitoisuudet laskevat yleensä T3:n ja T4:n aivolisäkkeen etupuolelle aiheuttaman negatiivisen takaisinkytkennän vuoksi. Sekundaarisessa kilpirauhasen liikatoiminnassa, kuten TSH:ta tai TRH:ta erittävän kasvaimen tapauksessa, sekä TSH- että T3/T4-tasot nousevat. 

    Kilpirauhasen vajaatoiminta ilmenee, kun kilpirauhanen ei tuota riittävästi kilpirauhashormonia. Yleisin kilpirauhasen vajaatoiminnan syy on Hashimoto-tyreoidiitti, joka johtuu kilpirauhasen follikkelisolujen kimppuun hyökkäävistä autovasta-aineista, jotka johtavat kilpirauhashormonin synteesin vähenemiseen. Muita yleisiä kilpirauhasen vajaatoiminnan syitä ovat sädehoito, kilpirauhasleikkaus, liikahoito kilpirauhaslääkkeillä, synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta, jodin puute tai aivolisäkekasvaimet. Myös erilaiset onnettomuudet voivat johtaa hypotyreoosiin.

    Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat muun muassa alentunut perusaineenvaihdunta, painonnousu ruokahalun vähenemisestä huolimatta, kylmäherkkyys, vähentynyt sydämen minuuttitilavuus, hypoventilaatio, letargia ja henkinen hitaus, silmäluomien roikkuminen, myksedeema, kasvun hidastuminen, perinataalipotilaiden henkinen hidastuminen ja struuma. Primaarisessa kilpirauhasen vajaatoiminnassa, kuten Hashimoto-tyreoidiitissa, TSH-pitoisuus nousee negatiivisen takaisinkytkennän eston häviämisen vuoksi. Sekundaarisessa hypotyreoosissa, kuten hyvänlaatuisen aivolisäkekasvaimen tapauksessa, TSH-tasot laskevat. Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon kuuluu kilpirauhashormonikorvaushoito, yleensä levotyroksiinilla.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat