Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on.

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:

  1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
  2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
  3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
  4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
  5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus.  Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.

    1. Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
    2. Valmistelu.  Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
    3. Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
    4.  Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
    5. Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
    6. Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
    7. Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.
Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Tai siis näin minä asian ymmärsin. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

Illalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti tekstiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla  täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”.  Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typeryydelleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei halua.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli  Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos olisin ohjelmaan mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääketiedeinstituution valta on. Se pyrkii  määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata  rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja käytetään tukihoitoina) hän lähtisi rajoituslinjalle. Ei lähtisi. Tiedon myötä hän ymmärtäisi, että joistakin hoitomuodoista saattaa olla suurta apua monille potilasryhmille  myös silloin, kun hoitoja käyttävät Pelkosen mainitsemat mielenterveyspotilaat ja diabeetikot. Tästä on olemassa tutkimuksiakin, joista muutamia on esitelty kirjassani (Aarva 2015).  (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!).

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa  – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Taiten suunniteltua viestintää! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankkeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHta terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Projekti jatkuu…

Päivitys 8.2.2016. Kaikki viittaisi nyt siihen, että teoriani ennakkoon ja Lääkäriliiton avustuksella tai jopa sen johdolla, suunnitellusta Ylen Puoskariprojektista näyttäisi oikealta.

Liitto tuli esiin Pelastaja-Sankarina 6.2. (yllä linkki) kertomalla kantansa  4.2. A-Talk-ohjelmasta. Toiminnanjohtajansa Pälven kirjoituksessa se pitää kollega Liisa Sulkakosken esiintymistä ohjelmassa pöyristyttävänä. Sulkakoski on lääkäri ja homeopaatti. Myllykankaan karkea, sivistymätön ja toisia halveksiva esiintyminen ei Lääkäriliittoa pöyristytä!

Liiton turvallisessa suojassa räksyttävät sosiologi Myllykangas ja lähihoitaja Hiilinen jäävät Pälven kommentissa mainitsematta.  Onko tästä pääteltävä, että Lääkäriliitto hyväksyy  sivistymättömät, hyökkäävät ja valheelliset väitteet ja raakalaismaisen puhetavan?  Näin on pääteltävä, jos liitto ei ollenkaan asiaan puutu.  Tämä on surullista ja nakertaa lääkärien ammattikunnan arvovaltaa ja saa ammattiliiton  toiminnan näyttämään rakkikoirien touhuilulta.

Kiinnostavaa on myös se, että kumpikaan räksyttäjistä ei ole itse lääkäreitä. Niin,  heitähän A-Talk-ohjelmassa ei tarvittu, koska tälle Lääkäriliitolle oli suuressa Projektissa varattu juuri Pelastaja-Sankarin paikka.

Projekti jatkuu…. (Päivitys 8.2.2016)

Kuten arvioin aikaisemmin, Projekti jatkuu. Tänään toimittaja Sanna Ukkola julkaisi  sensaatiohakuisen tekstin Käärmeöljyllä syövän kimppuun. http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_kaarmeoljylla_syovan_kimppuun/8655279

Jutussa kehutaan toimittajatoverin Satu Miettisen tarinaa 30.1., jossa oli esillä täsmälleen samat väitteet kuin tässä Ukkolan jutussa. Henkilötkin ovat samoja!.

Ovatko yksisarviset ja käärmeöljy lääkärikunnan pahimmat viholliset? Siltä Projektia seuratessa tuntuu.

Taas Lauerman tappajapotilaat esillä

Kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran esitetty, tuulesta temmattu Lauerman väite esitetään taas kerran tässä Ukkolan jutussa: ”Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut, koska psykoosipotilaita on hoidettu yrteillä tai homeopatialla. Harhojen vallassa eräs potilas oli surmannut jopa oman äitinsä.”  Tästä kirjoitin 31.1. Linkki kirjoitukseen Tappajapotilailla ajetaan puoskarilakia on projektiteorian kohdassa 2 ylhäällä ja tässä vielä uudestaan https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/

Käärmeöljy-teema on todennäköisesti Poikien lukemasta kirjasta Bausell, R. B. (2007) Snake oil science. The Truth About Complementary and Alternative Medicine. Oxford University Press. New York.

Voi Pyhä Yksinkertaisuus.

Heikosti tai ei ollenkaan asiaan perehtyneenä Ukkola toistelee jutussaan samoja asioita kuin Satu Miettinen 30.1 kirjoituksessaan sekä lisää omaan tarinaansa maustetta viime torstain A-Talkin hurjimmista lausumista. Myllykankalle hän antaa mahdollisuuden verrata täydentäviä hoitajia järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin. Mitä tämä on muuta kuin VIHAPUHETTA?  Olen mykistynyt.

En tiedä, mitä sanoisin Ylen ristiriitoja lietsovasta ja kansalaisia vähättelevästä tyylistä. Miksi kukaan toimittaja ei kysy mitään ihmisiltä, jotka ovat saaneet apua täydentävistä hoidoista? Siksi, että se ei kuulu Projektiin. Sehän ei aja kansalaisten etua, vaan ammattikunnan omia etuja. Jos olisi potilaan asialla, Projekti tiedottaisi totuudellisesti, nojaisi faktoihin ja tutkimuksiin ihmisten kokemuksista ja hoitojen yleisyydestä,   hyödyistä ja haitoista.

Voihan olla, että kohtapuolin otetaan joku kansalainen, jota on kohdeltu todella kaltoin. Kyllä Lauerma varmaan löytää sellaisen potilaidensa joukosta.  ”Kyllä  pykälä löytyy, onhan jo ihminen, totesi Stalinin aikainen tuomari, kun kaveri ihmetteli, että kuinka Nikolai Nokolajevitshia voidaan syyttää, kun hän ei ole tehnyt mitään.”

Katsotaan nyt, miten tämä Projekti jatkuu edelleen.

Mietin tässä, miksi koko täydentävien hoitojen käyttäjäkunta ja hoitajien järjestöt ovat niin hampaattomia, että sietävät tämän? Katsovat tyynesti vierestä, kun heitä nuijitaan maan rakoon. No, ymmärrän kyllä, että valtarakenteet eivät oikein suosi täydentävien hoitajien asiallista ja ystävällistä esille tuloa.

Ehkäpä moni ajattelee, että ”kun näet tyhmän edessäsi, vaikene”. Se on usein viisas asenne. Minä en kylläkään tutkijana ja kirjoittajana pysty vaikenemaan. Kirjoitan tätä blogia, vaikka odotettavissa saattaa olla uusi hyökkäys (Akuutin lisäksi) minua vastaan. Yritän pysyä pystyssä, vaikka tuule aika kovaa.

Ehdotin Ylen Satu Miettiselle viime viikolla, että hän voisi tehdä asiallisen ja faktoihin pohjaavan jutun Suomessa yleisimmin käytetyistä hoitomuodoista, tulisin mielelläni haastateltavaksi. Olenhan kirjoittanut äskettäin aihetta käsittelevän tietokirjan. Ei kiinnostanut. Kerroin, että dosentteja tässä ollaan kuten täydentäviä terveysnäkemyksiä intohimoisesti vastustava Simo Räisänenkin, josta ja jonka kirjasta oli  30.1. laaja kuvakertomus (eli mainos) Ylen sivuilla.  Miettinen vastasi, että ”Palaan asiaan, kun pöly on laskeutunut”. Ei kuitenkaan lähiviikkoina.

Näin se käy, sanoisi Kurt Vonnegut taas.

Blogin suuri lukijamäärä ja kannustavat kommentit antavat voimia.

Kiitos niistä.

Kirja:  Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Liinanblogissa.

7 kommenttia

  1. Juutalaiset kieltävät vaihtoehtohoidot, koska ne uhkaavta liian tehokkaina hoitomuotoina heidän rahastus- ja murhakoneistoaan. Suomalaiste orjat pannaan itse asialle vauhdittamaan omaa kuolleisuuttaan.

    Tämä Teemu Hiilinen on mielenkiintoinen. Siis hän on muka joku ”tavis, joka pääsi ääneen”. Minusta tällaisia luottotaviksia on tehtailtu tiedustelpalveluiden tms. avustuksella. Tämä Hiilinen on kommunisti, joka on kirjoitellut kauan mm. Uude Suolmen blgeihin.

    Eikös ainakin yksi Lauerma ollut vankilalääkäri, jonka mielestä nationalisti Elias Simojoki oli hullu. Hän oli joko parantuaton tai sitten hänet olisi kai pitänyt hoitaa Lauerman luona.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  2. Tsemppiä taisteluun tuulimyllyjä ja vähättelyä vastaan.
    Mielestäni tämä on hyvä aihe ja tästä pitäisi pystyä keskustella ihan julkisestikin lyttäämättä toista osapuolta. Itse kannatan monelta osin molempia näkemyksiä. Pitäisi ihmisillä saada jatkossakin olla vapaus valita, mitä hoitoja mihinkin vaivaan ottaa.
    Näyttää olevan kiivas hyökkäys vaihtoehtohoitoja vastaan meneillään. Paljastaa virallisemman lääketieteen punttien tutinan, kun niin kärkkäästi pitää mustamaalata. Ollaan muka niin huolissaan lapsista, vanhuksista ja muista marginaaleista.. Jaa, että lailla pitäis pakottaa ”valitsemaan” virallisempia hoitoja, vaikka TVH olisi joissain tapauksissa parempi ulospääsytie vaivoista.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  3. Ylen puoskariprojekti ja pojat. Erittäin oikeaan osuva kirjoitus. Mitä tulee puoskarilakiin, sen käytäntöön- panoa suosittelisin ehdottomasti lääketieteellisiin puoskarihoitoihin. Sillä tunnettu tosiasiahan on että nimenomaan psykiatrisiin häiriöiden hoitoon käytetyt psyykelääkkeet ajavat käyttäjänsä esim. Itsemurhien partaalle ja itsemurhiin ja nimenomaan ne lääkkeet aiheuttavat kyseisen asian. Psykiatrinen hoito on täydellistä puoskarointia vailla vertaa. Lääkitys hävittää elimistöstä tärkeitä vitaaliaineita ja näin se lääkekierre jatkuu loputtomiin. Samaan sarjaan voidaan lukea monen muunkin sairauden hoito joiden lääkehoidoilla pahennetaan sairaan terveydentilaa entisestään. Lääketieteen hoitomenetelmän käyttäjät eivät ymmärrä puutostiloista johtuvia oireita vaan aletaan hoitamaan ns. lääkkeillä jotka useinkaan eivät anna potilaalle toivottuja tuloksia ja lääkettä lisätään. Pitäisi lääkärinkin olla senverran valveutunut ja kiinnostunut hoitotuloksettomuudesta että alkaisi kyseenalaistamaan lääketeollisuuden tehottomat lääkkeet huuhaahoidoiksi lueteltavien hoitojen joukkoon. Oikein sapettaa miten takapajuinen tämä suomen käytäntö on näiden vaihtoehtohoitojen suhteen, mutta onneksi moni sairas osaa kääntyä oikean hoitajan eli vaihtoehtohoidon puoleen, ja varsinkin silloin kun ei saa parantavaa hoitoa lääketieteen puolelta sillä vaihtoehtohoitomuoto tulee olemaan tulevaisuuden hoitomuoto monen sairauden hoidossa, joka todellakin toimii ihmisen ja luonnon parhaaksi.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. Minulle ollaan vakuuteltu vaihtoehtohoitojen parantavasta vaikutuksesta että potilas olisi parantunut muutenkin itsestään. Ei vaihtoehtohoito häntä parantanut.
    Mietin että miksi näin ei tapahdu koululääketieteessä.Miksi potilas ei parane koskaan itsestään vaan pitää syöttää täyteen myrkkyjä ja leikellä sieltä sun täältä.
    Toinen ongelma joka tulee vastaan koululääketieteessä, jos lääkärit kokevat voimattomuutta, on todeta vain, että eihän sulla mikään ole, kuvittelet vaan ja sulla on MT-ongelmia.
    Näillä väittämillä voi kuitata kaikki vaihtoehtohoitdot täysin huuhaaksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. Inhoan kaikkea, mitä julkaisette. Yksilöt ovat vastuussa teoistaan, eivät mitkään kuvitellut etniset tai sosiaaliset muodostelmat. Hitlerin puhtaaksi pesemisyritykset ovat naurettavia ja säälittäviä. Epäilen vahvasti palstoillenne kirjoittavien ihmisten älykkyyttä!!

    MUTTA koululääketieteestä ja luontaishoidoista olen likimain yhtä mieltä kanssanne. Isäni tapettiin sairaalassa törkeällä hoitovirheellä, todella alkeellisella tavalla, jossa sairaanhoitaja tiesi, mutta lääkäri tappoi.
    Eli näissä luontaishoitojutuissa on jotakin järkeä.

    Raimo Kivioja

    Plusääni(0)Miinusääni(9)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat