"Sionistit käyttävät 'holokaustia' hyväkseen palestiinalaisten ihmisoikeuksia vastaan ja Israelin rikosten peittelemiseksi."

David Duke

Yleisradion köykäinen hyökkäys Magneettimediaa vastaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,42
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Yleisradion sunnuntainen juttusarja Magneettimediasta, MV-lehdestä ja muista ”vastamedioista” jäi köykäiseksi. Valtion oma viestintäyhtiö ei edes yrittänyt kumota poliittisten artikkeleidemme sisältöjä.

Aivan ensiksi tahdomme kiittää Yleä siitä, että firma antoi mukavasti näkyvyyttä yhdelle Magneettimedian suosikkiaiheista – kriittiselle holokaustitutkimukselle. Ylen sunnuntaikampanja käynnistyi nimittäin artikkelilla, joka oli otsikoitu ”Holokausti on myytti ja muita väitteitä – näin toimii suomalainen vastamedia”.

Harmillista kyllä, toimittajilla ei kuitenkaan ollut sisua eritellä saatikka yrittää kumota holokaustirevisionistien argumentteja (1, 2, 3, 4, 5).

Toimittajien älyllinen laiskuus hätkähdyttää heti alkumetreillä; Yle kirjoittaa: ”…tapaus on kuvaava esimerkki MV-lehden, Magneettimedian ja Verkkomedian toimintatavoista. Kenen tahansa raportti kelpaa, kunhan se istuu julkaisun linjaan.” Täyttä palturia. Mikäli toimittajilla olisi ollut edes hitusen kunnianhimoa (tai itsekunnioitusta), olisivat he voineet testata hypoteesiaan lähettämällä Magneettimedialle ”linjaan” sopivan tekaistun uutisen ja selvittää, oltaisiinko sitä julkaistu.

Mutta onhan löysä olkiukkohyökkäys huomattavasti tutkivaa journalismia vaivattomampaa. Yle väittää yrittäneensä tutkia esimerkiksi Magneettimediaa julkaisevan Pohjoisen Perinteen motiiveja ottamalla yhteyttä yhdistyksen nimenkirjoittajiin. Tämä on kuitenkin valhe. Sen sijaan Yle näki tarpeelliseksi julkaista Magneettimedian päätoimittajan oletetun kotipaikkakunnan.

Lupaavasta otsikosta huolimatta Yle ei yrittänytkään kumota holokaustirevisionististen artikkeleiden sisältöä.

Lupaavasta otsikosta huolimatta Yle ei yrittänytkään kumota holokaustirevisionististen artikkeleiden sisältöä.

Vaivatonta on myös niputtaa kaikki inhokkiverkkosivut yhdeksi ja yhdenmukaisesti toimivaksi kokonaisuudeksi, vaikka Magneettimedian, Verkkomedian ja MV-lehden toimitukset työskentelevät täysin eri tavalla ja tekevät journalismia erilaisista lähtökohdista. Tämän huomaa jo tarkastelemalla kunkin julkaisun artikkeleita ja uutisia.

Sanavalinnoista nipottaminen voi olla pikkumaista, mutta Magneettimedian kutsuminen ”äärioikeistolaiseksi” on vähintäänkin outoa. Uusliberalismin ja taloudellisen oikeistolaisuuden vastustaminen ovat nimittäin julkaisumme aatteellisia kulmakiviä.

Lähdekritiikki paljasti, että Ylellä on yleissivistys hukassa

Samassa artikkelissa Yle kirjoittaa Magneettimedian kahta artikkelia (1, 2) koskeneen esitutkinnan päättymisestä ja syyttämättäjättämispäätöksestä:

”Toisessa jutussa käsiteltiin toisen maailmansodan jäljiltä Sveitsiin jääneitä talletuksia, joilla ei ole omistajaa. Jutussa muun muassa juutalaisia kohtaan esitetyt väitteet olivat poliisin mukaan niin värittyneitä, ettei kukaan pitäisi niitä totena.

Lisäksi Israelin valtion arvostelua pidetään yleisesti sananvapauteen kuuluvana, eikä se yksin täytä rikoksen tunnusmerkistöä.”

Poliisin lausunto ”värittyneistä” juutalaislausunnoista ei tullut lainkaan esiin viime viikolla lukuisissa lehdissä julkaistussa STT-uutisessa ”Magneettimedian holokausti- ja maahanmuuttojuttu läpäisivät sananvapausseulan – ei rikosta”. Poliisi ei tuolloin kommentoinut lainkaan artikkelin uskottavuutta vaan totesi, ettei artikkeli ollut laiton, koska se ei hyökännyt juutalaisia vastaan yhtenä kansanryhmänä.

Jää siis epäselväksi, onko Yleisradiossa esitetty kommentti holokaustiartikkelin uskottavuudesta toimittajien itse sepittämä vai haastatteliko Yle poliisia uudelleen omaa artikkeliaan varten. Yle ei ainakaan ilmoita haastatelleensa artikkeleitamme tutkineita viranomaisia.

Oli miten oli, väite holokaustiartikkelin epäuskottavuudesta nostaa jälleen esiin valtamedian yleissivistysongelman, josta kirjoitimme hiljattain, kun arvioimme Magneettimediaa käsitellyttä kirjaa Kaiken takana on salaliitto.

Salaliittokirjassa annettiin ymmärtää, etteivät Pohjoismaiden valtamediaa hallitsevat Bonnierin, Erkon ja Hjörnen suvut ole juutalaisia. Yle puolestaan väittää, että holokaustiartikkelin lähteet ja johtopäätökset ovat epäuskottavia. Kummastakin väitteestä loistaa yleissivistyksen puute, sillä kahden parjatun artikkelin lähteet olivat täysin valtavirtaisia!

Yleisradio ei osaa erottaa valtavirtaisia ja vaihtoehtoisia lähteitä toisistaan.

Yleisradio ei osaa erottaa valtavirtaisia ja vaihtoehtoisia lähteitä toisistaan.

Holokaustiartikkelin ydin oli Sveitsin pankkien vanhat talletukset, jotka kansainväliset juutalaisjärjestöt tahtoivat lunastaa itselleen käyttäen tekosyynään ”holokaustia”. Tapaus oli toki uskomattoman röyhkeä, muttei suinkaan pienen piirin tiedossa ollut ”salaliittoteoria”. Käytimme lähteenämme nimittäin Norman Finkelsteinin teosta The Holocaust Industry, joka on saanut ylistäviä arvioita valtamediassa ja jonka voi lainata useista suomalaisista kirjastoista!

Ei ole tietenkään yllättävää, että Yleisradion toimitus ei koskaan ole kuullutkaan The Holocaust Industrystä. Toiseen maailmansotaan liittyviä yleissivistys on jämähtänyt peruskoulussa ulkoa päntättyihin kuuden miljoonan lampunvarjostimen mantroihin ja syventävät kurssit on suoritettu katsomalla Steven Spielbergin koottuja rainoja krapula-aamujen ratoksi.

Mikäpä siinä, jos aihe ei toimittajaa kiinnosta. On kuitenkin huvittavaa, että valtamedia paljastaa oman lähdetuntemuksensa vajavuuden näin nolosti artikkelisarjassa, jonka tarkoituksena on nimenomaan varoittaa kansalaisia ”vääriä lähteitä” käyttävistä vaihtoehtomedioista. Yrittäkää edes.

Eikä siinä vielä kaikki. Myös Yle Uutiset käsitteli aihetta sunnuntaina. Uutisvideolla näytettiin kuvakaappauksia muun muassa Magneettimediasta. Vaikka uutisen aiheena olivat ”perättömät” artikkelit maahanmuuttajista ja vallanpitäjistä, tarjottiin käytännön esimerkiksi vuonna 2012 Magneettimediassa julkaistu terveysartikkeli!

Hieman lähempää liippasi kuvakaappaus artikkelistamme ”Toimittaja tunnustaa: media sensuroi maahanmuuttajarikollisuutta ja lobbaa homokulttuuria järjestelmällisesti”. Samalla uutistenlukija kertoi, että Magneettimedialle ”kelpaa lähteeksi mikä vain”. Keitä sitten olivat ruudulla nähdyn artikkelin lähteet? Tiede-lehden toimittaja Marko Hamilo sekä Helsingin Sanomissa työskennellyt Annakaisa Mänttäri!

Olkiukkoargumentteja ja vääristeltyjä tilastoja

Tätä terävämpää kritiikkiä Magneettimedian yhteiskunnalliset artikkelit eivät Ylellä saaneet koko sunnuntain aikana. Pahamaineiset artikkelit maahanmuutosta, rotueroista ja juutalaisista jätettiin käytännössä täysin rauhaan. Kukaan ei halunnut tai osannut kommentoida niitä. Bravo!

Valtamediakriittinen Yle Watch –sivusto on myös antanut palautetta Yleisradion kampanjalle:

”Kaksi muuta juttua, ’Kansa on kyllästynyt manipulointiin, kontrolliin ja valehteluun – tämän vuoksi MV-lehteä luetaan’ ja ’Näin somehuhusta tulee ’totta’ – tarkastelussa kolme vastamedian uutista’, ovat sitä samaa olkiukkoargumentteihin perustuvaa harhautusta, jossa muutaman virheellisen tiedon avulla pyritään kyseenalaistamaan vaihtoehtomedioiden muukin uutisointi.

Alussa mainitussa artikkelissa yritetään maahanmuuttokritiikki saada näyttämään perusteettomalta ja naurettavalta, vaikka monet esitetyt ongelmat ovat totisinta totta. Esimerkeiksi on otettu ne poskettomimmat olkiukot kuten ’Ruotsissa raiskataan yli 60 000 naista joka päivä’. Tämän varjolla voidaan sitten kiistää kaikki muu faktoihin pohjautuva monikulttuurin kritiikki.

Samaa metodiahan voisi sovittaa yhtä lailla Yleen, sillä se ei ainoastaan tuota virheellista ja vinoutunutta informaatiota, vaan se myös tietoisesti vaikenee asioista, jotka ovat sen viralliselle monikulttuuriagendalle haitallisia.”

Yleisradion logiikka todellakin on se, että mikäli MV-lehti on sattunut julkaisemaan muutaman ylilyövän uutisen maahanmuutosta, on kansalaisten paras unohtaa koko maahanmuuttokritiikki ja alkaa palvoa avoimien rajojen politiikkaa.

MV-lehden erottaa kuitenkin Yleisradiosta se, että edellinen on oikaissut näkyvästi muun muassa Facebook-väitteisiin perustuneita uutisia, mikäli ne ovat osoittautuneet virheellisiksi. Yleisradio ei sen sijaan vieläkään ole suostunut oikaisemaan esimerkiksi valhettaan vastaanottokeskusten ja rikollisuuden voimakkaasta korrelaatiosta.

Kuten olemme todenneet, syyllistyy esimerkiksi Yleisradio jatkuvasti maahanmuuttoaiheisten talous- ja rikostilastojen vääristelyyn (1, 2), mikä vie pohjan sunnuntaisen artikkelisarjan viestiltä. On myös tekopyhää valittaa ”somehuhuista”, kun valtamedian oma linja on esimerkiksi pitseriapalojen yhteydessä syyttää aina ensimmäisenä kantasuomalaisia ”rasisteja”, vaikka tuhopoltot ovat olleet järjestään maahanmuuttajien vakuutuspetoksia.

Magneettimedia ei julkaise uutisia koskaan pelkkien Facebook-huhujen varassa, mutta pidämme naurettavana sitä, että maahanmuutosta järjestelmällisesti valehteleva valtiollinen Yleisradio vuodattaa kyyneleitä kengännauhabudjetilla toimivan MV-lehden uutisoinnin vuoksi.

knife-attack

Valehtelu hirvittää jo eliittiäkin

Maahanmuuttoaiheinen uskottavuusongelma ei suinkaan koske vain Yleisradiota. Esimerkiksi Helsingin Sanomat jatkoi Ruotsin mustan ”Ikea-murhaajan” motiiveista valehtelua senkin jälkeen, kun ruotsalainen valtamedia oli näkyvästi uutisoinut oikeuspsykiatrisesta tutkimuksesta, jossa murhaaja oli todennut valikoineensa uhrinsa näiden ruotsalaisen syntyperän perusteella – siis rasistisesti.

Helsingin Sanomat sivuutti tiedon kokonaan ja valehteli lukijoille häpeilemättä: ”Mikään tässä tapauksessa ei puhu sen puolesta, että epäilty olisi mennyt ihon värin mukaan, vaan tässä on kyse ennemminkin satunnaisesti valituista uhreista.” Härskiä.

Maahanmuuttokysymyksen kärjistäessä yhteiskunnallista ilmapiiriä jopa valtamedian riveissä on alkanut säröillä. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkalan artikkelin, jossa poliittista eliittiä varoitettiin vastareaktioista, joita valtamedian liian asenteellinen maahanmuuttouutisointi voi synnyttää:

”Samalla osalla toimittajista on tuntunut olevan niin kova kiire valistaa suomalaisia siirtolaisuuden hyvistä puolista, että journalismin perustehtävä, totuudenmukainen tiedonvälitys asiasta on välillä unohtunut.

Sen sijaan meille on tarjottu jopa uutisoinnissa vahvasti näkökulmaistettua tavaraa, jossa hulluimmillaan jopa raiskaustilastot on koetettu selittää parhain päin. Tämä ei liene omiaan lisäämään ihmisten luottamusta demokratiamme kannalta ensiarvoisen tärkeän median toimintaan.”

Haukkalan artikkeli herättää mielenkiintoisen kysymyksen. Onko meidän, vapaata Suomea vaativan itsenäisen median edustajien, kannalta parempi, että valtamedia jatkaa räikeää valehtelua ja suomalaisten syyllistämistä? Parhaimmillaan tämä voisi johtaa yhteiskunnallisen kahtiajaon täydelliseen kärjistymiseen, kansannousuun ja vallan uudelleenjakoon.

Vai onko itsenäisen median tavoitteena vain painostaa valtamediaa uutisoimaan maailmanmenosta objektiivisemmin ja esimerkiksi julkaisemaan maahanmuuttajarikollisten tuntomerkit? Siinäpä pureskeltavaa!

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös: Valtamedia varoittaa Magneettimediasta, Kansallisesta Vastarinnasta ja MV-lehdestä

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

18 Kommentit

  1. Kiitos Arvi!
    Osasin odottaa kunnon vastinetta tuolle Ylen viikonloppu-oksennukselle!

    Jos Ylen tarjonnasta jotain hyvää täytyy löytyä niin enintään urheilu lähetykset/uutiset, harvoin esitetyt hyvät dokumentit, elokuvat ja Brittiläiset rikossarjat.

    Politiikka,maahanmuutto ym. aiheet eivät Ylen taholta kiinnosta!
    Näitä uutisia lukiessa tulee aina mieleen vanha sanonta:

    “Liar, liar, pants on fire,Your belt’s hanging on the telephone wire!”

    https://translationbiz.files.wordpress.com/2013/01/liar-liar2.png

    (42)(3)
  2. Totuus ei pala tulessakaan

    MEDIAN VÄITTEET VOI KUMOTA SEN OMILLA ARGUMENTEILLA

    Median väitteet on helppo kumota sen omilla väitteillä. Henkilökohtaisesti ihmetyttää lähinnä suomalaisen journalismin rappion perusteellisuus. Perinteisessä mediassa ammattitaitoinen journalismi tuntuu vajoavan vuosi vuodelta surkeampaan alennustilaan. Perinteisen median ammattitaito heikkenee. Vastamediaksi kutsutun kansalaismedian ammattitaito vastaavasti kasvaa jatkuvasti. Kommentointi on toisinaan hurjaa, mutta mielestäni myös lukijoiden kommentit ovat yhä ammattimaisempia. Medialukutaito on selkeästi parantunut, kriittinen ajattelu kehittynyt ja argumentointitaito kasvanut.

    Sivistyneillä suomalaisilla tyhmät johtajat

    Kansainvälisten tutkimusten mukaan maamme kansalaiset ovat yleissivistyksessä maailman ehdotonta kärkikastia. Hesarin, Ylen, EK:n sekä päättäjiemme olisi syystäkin lopetettava suomalaisten mollaaminen. Usein tiedotusvälineet toitottavat kuorossa, että meillä on huippujohtajia. Usein nämä ”huippujohtajat” palaavat maailmalta kusetettuina häntä koipien välissä takaisin. Olisiko sittenkin niin, että suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti yleissivistyksessään kärkikastia, mutta ”huippujohtajamme” ovat todellisuudessa läntisen maailman roskasakkia, joilla on todelliseen osaamiseensa nähden tähtitieteelliset palkat?

    Media vaikenee velkaantumisen perussyistä

    Valitettavasti myös toimittajien ammattitaito on nähdyn perusteella suoraan sanottuna surkeaa. Aika harvassa ovat ne yksittäiset valonpilkahdukset. Korkeatasoiset talousohjelmat loistavat poissaolollaan. Tähän lienee syynä se, että useimmilta toimittajilta puuttuu riittävä ammattitaito talousaiheiden käsittelyyn.


    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=5kTB3__lz-c


    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=h2zMp-6C0As


    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=Ykah1nE3DEE

    Talousaiheisten ohjelmien puuttuminen selittyy toisaalta silläkin, että EU-alisteisessa Suomessa kansalaisia ei saa liiaksi valistaa talousasioista, koska tällöin suomalaiset nuoria, keski-ikäisiä ja vanhuksia myöten saattaisivat oivaltaa EU:n myötävaikutuksella suurten pankkien ja jättikorporaatioiden ryöstämiksi. Velkaantumisemme ja se kuuluisa ”kestävyysvajeemme” selittyy pitkälti tällä ryöstämisellä. Pelkästään veroparatiiseissa lepää suomalaisten veronmaksajien rahaa moninverroin kestävyysvajeen verran. Seuraavat perustoimenpiteet parantaisivat tilannettamme kummasti:

    – Ero EU:sta ja euroalueesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
    – Suomen kansalaisia suojelevan perustuslain palauttaminen ja sen vahvistaminen ja sitä valvomaan perustettava perustuslakituomioistuin.
    – Laittomien maahantulijoiden virran pysäyttäminen ja muiden, kuin pakolaistaustaisten maahantunkeutujien karkottaminen.
    – Puoluediktatuurin lopettaminen, riisumalla puolueilta niiden vuoden 1969 puoluelaissa ja sen jälkeen ottamat erikoisoikeudet ja puoluerahoitus.
    – Vähitellen etenevä sitoviin kansanäänestyksiin siirtyminen päätöksenteossa.

    Kansalaismedioiden syntynyt surkeasta journalismista

    Perinteisen median itsensä kannalta on noloa, ettei se huomaa omaa osuuttaan kansalaismedioiden synnyssä. Ylellä YLEISSIVISTYKSEN puute on arkipäivää. Yleistää ei saisi sanotaan, mutta näin asia tuntuu Ylellä olevan. Samaa voi sanoa myös muusta perinteisestä mediasta.

    Sanomalta puuttuu sanoma

    En lainkaan ihmettele Sanoma Oy:n heikkenevää tilannetta. Taustalla vaikuttaa toki myös digitalisaatio. Tiedän myös sen, että toimittajien työ on varmasti muuttunut vuosikymmenien takaisista ajoista. Toimintaa on tehostettu kuten monilla muillakin aloilla. Tämä näkyy valitettavasti sekä asia että kirjoitusvirheinä. Toiminnan tehostaminen tai toimitustyön pakkotahtisuuskaan ei mielestäni oikeuta räikeitä virheitä. Ammattitoimittajien virheisiin suhtaudutaan luonnostaan nurjemmin, koska he tekevät toimituksellista työtä ammatikseen. Perinteisen median haastavat mediat taas toimivat talkoohengessä pienillä resursseilla. Pienistä resursseistaan huolimatta kansalaislähtöisillä medioilla on sanomaa.

    Lue myös tämä Magneettimedian kirjoitus:
    http://magneettimedia.com/ylen-sananvapaustapahtumassa-vaadittiin-sensuuria-seka-lisaa-rahaa-valtamedialle/

    (38)(0)
    • JUURI NÄIN!!!!!

      (13)(0)
    • Jälleen kerran loistava artikkeli by Arvi Pihkala, kiitos.

      Kiitos myös tästä kommentista, Markku Paavalniemi kuuluu niihin harvoihin suoraselkäisiin kansanedustajiin, joinka hartioilla ’totuuden valon’ puolustajana lepää raskas taakka. Käärmepesässä työskentely ei ole helppoa. Luonnollisesti Rotschild ja Rockefeller istuvat tämän peto-pyramidihuijauksen huipulla, kaikkihan sen tietää, mutta eihän peto olisi peto, ellei sillä ei olisi pedon valtaa. Ihmisten tulisi juuri sen vuoksi SELVITTÄÄ se, MIKSI helvetissä itsenäisten valtioiden poliittinen eliitti – globalistit – ovat antaneet ’salaisiksi julistetuilla asiakirjoilla’ pedolle vallan. Eduskunnan ja hallituksen tulisi olla kansanvallan vartijoita, ei rikollisia pedon palvelijoita. Suomi, kuten myös koko eurooppa on myyty ja islami invaasio on vain osa suunnitelmaa. Sananvapaus tapetaan ja suomalaisten kansallisuusomaisuus luonnonvaroja myöten on myyty/myydään pedolle, eli sionistien omistamille suuryrityksille. Menossa on ihmiskunnan suurin ryöstö ja huijaus, ja se tapahtuu globaalisesti. Elämme hämmästyttävää aikaa, Suomen armeijan ja poliisin pyssyn piiput on käännetty omia kansalaisia kohti.

      Yksi asia mikä magneettimedian tulisi nostaa parrasvaloihin on se, etta sionismi ei ole yhta kuin juutalaisuus. Se toki syntyi juutalaisuudesta, mutta tämän päivän tilanne on toinen. Sionistit ovat NWO globalisteja, he toimivat lukuisten eri salaseurojen kautta ( kuten Bilderberg), joten tämän päivän sionismilla ei ole mitään tekemisttä etnisen tai uskonnollisen taustan kanssa. Globalisaatioita ajava eliitti muodostaa sionismin, he ovat sionisteja. You tube on pullollaan ’ei juutalaisia’ sionisteja, kutn Joe Biden. Joe Biden itse toteaa You Tube videossa: ”I’m a zionist, you don’t have to be jew to be zionist.” Suomen johtajajisto ja poliittinen eliitti ministeriötä myöten on täynnä sionisteja.

      Sionisteja hyödyttää suuresti se, että he saavat työskennellä rauhassa ilman epämielyttävää NWO (peto ja sen palvelijat) leimaa kun ihmisten syyttävä sormi osoittaa virheellisesti juutalaisia. Please, please, please… tsekatkaa You Tube niin kauan kun se vielä toimii, siellä on loistavia videoita aiheesta ja Rotschildin vallasta yllensäkin. Sionismi on soluttautunut kaikkiin valtioihin ja kaikkiin kansalaisuuksiin, myös suomeen. EU/NATO on yksi sionistien lukuisista pyhäköistä.

      (5)(9)
      • Mistä näitä tomppeleita tupsahtelee? Myyrä, kirjoituksesi ensimmäisessä kappaleessa oli ihan asiaakin, mutta ajattelit kahdessa viimeisessä valehdella ja johtaa harhaan, miksi?

        ”Sionisteja hyödyttää suuresti se, että he saavat työskennellä rauhassa ilman epämiellyttävää NWO (peto ja sen palvelijat) leimaa kun ihmisten syyttävä sormi osoittaa virheellisesti juutalaisia.”

        Mitä tulee pankki-, media-, elokuvateollisuus-, tai politiikkakuvioihin, niin avainhenkilöinä toimii edelleenkin juutalaisia, joten uskonnollisella ja etnisellä taustalla on todellakin merkitystä. Älä sumuta tuolla sionismi-käsitteellä. Juutalaisia hyödyttää nimenomaan se, että kaltaisesi tomppelit jauhavat sionisteista, jolloin juutalaiset saavat työskennellä rauhassa. Asia on siis päinvastoin, kun sanoit.

        Hauskaa, että otit esille Joe Bidenin. Biden piti puheen juutalaisessa kulttuuritapahtumassa vuonna 2013 (http://nymag.com/daily/intelligencer/2013/05/biden-praises-jews-goes-too-far.html), josta lainattakoon seuraavaa:

        ”Juutalainen kansa on muuttanut Amerikkaa todella paljon. Millään muulla ryhmällä ei ole kokoonsa nähden yhtä paljon valtaa tässä maassa kuin teillä ja kaltaisillanne, hyvä yleisö. Minusta tuntuu, että te itse asiassa aliarvioitte juutalaisuuden vaikutusvaltaa. Minä todella tarkoitan tätä. Minusta tuntuu, että te itse aliarvioitte rankasti sitä kuinka paljon te olette muuttaneet kansakuntaamme.”

        (–)

        ”Ajatelkaa! Olen varma, että noin 85 % muutoksista, tapahtuivatpa ne Hollywoodissa tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, on juutalaisten johtohahmojen aikaansaannosta. Valtanne on mittaamatonta! Ja olette päättäneet käyttää valtaanne hyvin.”

        Näin puhuu mainitsemasi sionisti. Juutalaisten yhteiskunnallinen valta monissa länsimaissa perustuu nimenomaan siihen, ettei siitä saa puhua julkisesti! Joten – juutalaiset hyötyvät siitä, että puhutaan vain sionismista, jolloin valtaväestö ei ymmärrä yhteyttä juutalaisuuteen. Yhteiskunnallisilla ongelmilla on yhteiset juuret ja ne ovat juutalaiset juuret. Edellisen artikkelin kommenttiosiossa lisää tästä aiheesta:

        http://magneettimedia.com/pudottiko-usan-ja-israelin-tukema-isis-venalaiskoneen-perustelut/#comment-29409

        Myyrä on hyvä, ja käy tutustumassa.

        (12)(0)
        • Olet täydellisesti väärässä, mutta kyllä se totuus sinullekin joku päivä valkenee. Suuri määrä juutalaisista on luonnollisesti sionisteja – kyllä – mutta vallan huipulla istuvia sionisteja löytyy jokaisesta kansanryhmästä etniseen taustaan tai uskontoon katsomatta. Heitä istuu poliittisissa elimissä ja monikansallisissa suuryrityksissä ympäri maailmaa, myös suomessa. Otapa ensimmäinen askel ja googlaa: ”Joe Biden says I’m a zionist” niin saat kuulla Mr. Bidenin omasta suusta sen mitä kirjoitin. Voit tietty myös jatkaa entiseen malliin ja pitää laput silmilläsi mikäli totuus on liian karvas pala nieltäväksi

          (1)(10)
      • Myyrän myyräntyö on varsin läpinäkyvää. Juutalaiset virittävät kaikki mahdolliset koukut. Tomppeli hän ei ole, vaan koukuttaja

        (12)(1)
  3. lähdekritiikki

    ”Käytimme lähteenämme nimittäin Norman Finkelsteinin teosta The Holocaust Industry, joka on saanut ylistäviä arvioita valtamediassa ja jonka voi lainata useista suomalaisista kirjastoista!

    Ei ole tietenkään yllättävää, että Yleisradion toimitus ei koskaan ole kuullutkaan The Holocaust Industrystä.”

    Ironista on tietenkin se, että jos on edes lukenut edellä mainitun kirjan Introductions osion niin olis huomannut mikä finkelstein perhetausta on ja miksi kirjoitti kirjan alunperin!

    ”My original interest in the Nazi holocaust was personal. Both my father and
    mother were survivors of the Warsaw Ghetto and the Nazi concentration
    camps. Apart from my parents, every family member on both sides was
    exterminated by the Nazis. ”

    Sitten Electronic Intifada (pro palestiinalainen-sivusto) kirjoittaa seuraavaa:

    ”If Fisher had taken five minutes to read the six-page introduction to Finkelstein’s well known book, The Holocaust Industry, he would have learned that Finkelstein’s entire family, except his parents, was murdered at the hands of the Nazis, a fact that a Holocaust revisionist would hardly want revealed.”

    Jätettiinkö se nyt tahallaan mainitsematta vai onko kirjaa edes luettu otsikkoa pidemmälle?

    https://electronicintifada.net/content/washington-post-retracts-holocaust-revisionism-claim-against-norman-finkelstein/4281

    (17)(0)
    • Kyllä toimituksessa tiedetään varsin hyvin, että Finkelstein puhuu lööperiä juutalaisten ”joukkotuhonnasta”. Se ei kumoa sitä tosiasiaa, että WJC on kiristänyt Sveitsin pankkeja Finkelsteinin kuvaamalla tavalla.

      (23)(5)
  4. Suvakit voisivat itse mennä asumaan näiden elukoiden keskelle!! Koska me saamme surjään tämän jutkujen talutus nuorassa olevan eliitin! Sitten kun saamme maamme takaisin, niin suvakit pitää myös karkoittaa maasta!!!

    (21)(2)
  5. Taas saitte mainosta kun mtv kymppi uutisissa uusi mediavalvonta komission johtaja täti haukkui verkkomediaa ja magneettimediaa.. verkkomediaa ei enään ollut… tsemppiä teille media magnetit.. hymy

    (23)(2)
  6. Totuus ei pala tulessakaan

    Diabolik sanoo osuvasti tuossa ensimmäisessä kommentissa.

    Toimitus: ”Kyllä toimituksessa tiedetään varsin hyvin, että Finkelstein puhuu lööperiä juutalaisten ’joukkotuhonnasta’. Se ei kumoa sitä tosiasiaa, että WJC on kiristänyt Sveitsin pankkeja Finkelsteinin kuvaamalla tavalla.”

    – Hieno vastaus toimitukselta!

    Omaan aiempaan kommenttiini teen seuraavat korjaukset

    Väliotsikon: ”Kansalaismedioiden syntynyt surkeasta journalismista” korjaan muotoon: ”Kansalaismediat syntyneet surkeasta journalismista” ja hiukan jäljempänä kohta ”asia että kirjoitusvirheinä” muotoon ”asia- että kirjoitusvirheinä”.

    Toisin kuin media myönnän virheeni. En tietenkään periaatteellisesti vastusta mediaa. Paheksun sitä tosiasiaa, ettei se tee työtään kunnolla ja esittää usein täysin perättömiä väitteitä. Väitteidensä tueksi se ei välttämättä esitä minkäänlaisia lähteitä. Vaan esittää väitteet tyyliin: ”Nimetön lähde sanoi sitä ja tätä.. jne.”

    (16)(1)
  7. Tämän julkisenvallan vahtipuudelin tehtävä on ensin mölytä asiasta nimenomaan asiaa marginaalisesti sivuavin aihein, sitten vaieta koko asiasta ja lopuksi tunkea turpa tukkoon asiallisilta argumenteilta, Tilanne torniossa on lakaistu uutismaton alle, tilanne Itä-Vallassa -who cares? Mutta vilkaisu tuonne haparandatornion asemalle kello viisi tätä härmän aikaa kertoo tismalleen mitä tapahtuu tämään, täällä ja nyt. Tämä paskapuhe jota kalliilla rahalla tuotetaan tuottaa kivaa tulosta. Sano KYLLÄ ählämille, sano YEES terroristille, huuda hurraata uusille moskeijoille, TTIP:n myötä sano hyvästi omalle maallesi (sille vähälle mitä sitä vielä on)

    (13)(0)
  8. Nyt alkoi jänskättämään,että ryhtyykö hyväveli-media osoittamaan jotain konkretiaa vastamedian valheista ? Pelkkä mielikuvasatuilu ei taida vastamediaa hiljentää.

    (5)(1)
  9. http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/11/02/helppo-maali/

    Saku Rupisammakko sanoo

    3.11.2015 at 18:07

    Your comment is awaiting moderation.

    TÄN SAKU SAMMAKON EPÄREHELLISYYS ILMENEE TAAS TÄSSÄKIN KIRJOITUKSESSA…

    TÄLTÄ PELKURILTA PUUTTUU TYYPILLISESTI SE TARVITTAVA SELKÄRANKA

    JULKAISTA SITÄ KRITISOIVAT KOMMENTIT….JOKA TOIMINTANA PALJASTAA TÄMÄN

    KYSEISEN HENKILÖN EPÄREHELLISYYDEN….REHELLINEN IHMINEN JULKAISEE NEKIN

    KOMMENTIT !!!!!

    PS. SAKU RUPISAMMAKKO…..TÄMÄ KOMMENTTI MENEE SITTEN TAAS MUUALLEKIN

    JAKELUUN ….LINKKEINEN TÄNNE …JOTTA SAKU PERÄKOMMARIN PATOLOOGINEN

    EPÄREHELLISYYS PALJASTUU…..TAAS KAIKILLE KANSALAISIILLE….!!!!!

    PPS…..SAKU LUUSERI….KIITOKSET TÄSTÄKIN….TULEVASTA TODISTEESTA…!!!!

    (3)(0)
  10. Arvi Pihkala on kyllä mies paikallaan. Kerta toisensa jälkeen tyrmäävän hyviä artikkeleita, ja kuin hihasta vedettynä lyhyellä varoajalla tämäkin vastine. Vaikka tässä tietty aiheesta ja yleisestä ilmapiiristä johtuen näkökulma on reaktiivinen, puolustava. Joka tapauksessa sanankäyttö on elävää, oivaltavaa, vivahteikasta eli ilmaisuvoimaista. Ja monet eri artikkelien ristiinlinkitykset tekevät niistä varsinaisia informaatiopommeja. Myös ottaen huomioon käsiteltävien teemojen sisältämät lähes absurdit ulottuvuudet niin mukana on ajoittaista piilosarkasmia, joka on täysin suvereenisti hallussa. Yleisvaikutelman ollessa kuitenkin viisas ja lämmin, mutta jämpti. Parhaimpiin kuuluvaa, ellei parasta yhteiskuntapoliittista journalismia mitä Suomesta tällä hetkellä löytyy. Kiitos.

    P.S Vielä jos joskus jotain erilaista haluaa kokeilla niin narratiivinen tyyli jossain artikkelissa voisi olla sopivaa piruilua Hesarin suuntan:-) http://www.hs.fi/kulttuuri/a1357279509602

    (16)(0)
  11. Herätkää

    Kuka on oikeasŧi niin tyhmä että uskoo tällaista paskaa. Vastaus: elämän koululaiset tietenkin.

    (5)(8)

Jätä vastaus Eric Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*