Yleisradio lipsautti: maahanmuuttajat syynä rasismille

Vanha latteus kuuluu, että ”rasismi johtuu ennakkoluuloista”. Kantaväestö on syyllinen rasismiin, eivät maahanmuuttajat. Yleisradio pilasi huolimattomuuttaan vuosia jatkuneen propagandakampanjan haastattelemalla asiantuntijaa, jonka mukaan kontaktit siirtolaisten kanssa ruokkivat maahanmuuttovastaisuutta.

Ylen Ajankohtainen ykkönen –ohjelman jaksossa ”Onko äärioikeisto vaarallinen” haastateltiin professori Heikki Patomäkeä. Ohjelmassa puhuttiin ”uusnatseista”, poliittisesta väkivallasta sekä Jyväskylän tapahtumista. Toimittaja Heikki Peltonen kysyi, miksi esimerkiksi monikulttuurisuudestaan tunnetussa Ruotsissa toimii niin vahva kansallissosialistinen liike. Patomäki valotti ilmiön taustaa:

”Meillä on jonkin verran tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, että tämmösen kansallismielisen tai poissulkevan oikeiston kannatus on suurinta niillä alueilla, missä on kaikkein eniten siirtolaisia tai maahanmuuttajia. Mukaan lukien toisen sukupolven.”

Hölmistynyt Peltonen kommentoi tämän jälkeen hiljaisella äänellä: ”Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että ei pidä hommata niitä maahanmuuttajia tänne, koska siitä seuraa tämmöisiä ilmiöitä.”

 

Mistä rasismi johtuu?

Peltonen oli syystäkin ihmeissään. Siitä lähtien, kun ensimmäiset somalit ovat maahamme rantautuneet, on räjähtäneitä rikostilastoja selitetty suomalaisen rasismin synnyttämillä sopeutumisvaikeuksilla.

Monikulttuurisuusmantra jatkuu, että ainut tapa nujertaa rasismi on lisätä maahanmuuton määrää, kunnes väestönvaihto on konkreettista arkea jokaiselle kantasuomalaiselle. Tällöin kantaväestön on määrä kokea kollektiivinen valaistuminen, minkä jälkeen kaikki alkavat syleillä mahdollisimman avointa maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuton ongelmat ratkeavat siis lisäämällä maahanmuuton määrää.

Esimerkiksi viime vuonna ”rasismin vastaisella viikollaLänsi-Savo-lehti julkaisi tyylilajiuskollisen pääkirjoituksen otsikolla ”Monikulttuurisuus on myönteinen asia”. Lehti väitti rasismin kumpuavan ”pelosta ja tietämättömyydestä”. Etenkin nuoria kannustetaan julkisuudessa solmimaan ystävyyssuhteita maahanmuuttajien kanssa, minkä kerrotaan olevan parasta lääkettä irrationaalista muukalaispelkoa vastaan.

Professori Patomäen mukaan rasistista ”ääriliikehdintää” ei kuitenkaan ruoki pelko tai tietämättömyys vaan kouriintuntuvat arjen kokemukset – elämä samassa kaupunginosassa ei-valkoisten kanssa. Patomäen näkemystä tukee esimerkiksi ”valkoisen paon” ilmiö, mikä tarkoittaa sitä, että valkoiset perheet kokevat monikulttuuriset asuinalueet epämiellyttäviksi ja turvattomiksi. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan valkoiset alkavat karttaa alueita, kun niiden asukkaista noin 3–4 prosenttia on rodulliselta taustaltaan ei-eurooppalaisia.

Ainakaan Suomen Työministeriön tietoisuuteen akateemiset tutkimukset ja kansalaisten kokemukset monikulttuurisuuden todellisuudesta eivät ole vielä iskostuneet. Työministeriömme määrittelee Suomen väestönvaihdon ”eri kulttuurien tasa-arvoiseksi rinnakkaiseloksi, joka syntyy kulttuurien kohtaamisesta ja molemminpuolisesta oppimisesta”.

 

Valtamedian epätoivoinen taistelu ”rasismia” vastaan

Koska monikulttuurisuuden teoria ja käytäntö ajautuvat yhä kauemmas toisistaan, joutuu kulttuurimarxilainen valtamedia tekemään kaikkensa pitääkseen suomalaisten silmät suljettuina.

Vain muutama viikko sitten juutalainen bloggaaja Shirley ”Koko” Hubara rehvasteli järjestäneensä ystävineen joukkomaahanmuuttoa kannattavan Meillä on unelma –tapahtuman, jonka yhteydessä media hyökkäsi ankarasti perussuomalaista Olli Immosta vastaan, koska tämä ei pidä monikulttuurisuudesta.

Yhä useammin valtamedia kirjoittaa myös täysiä valheita maahanmuuttoa vastustavista ihmisistä, jotta monikulttuurisuuden vastustamisesta tulisi mahdollisimman hankalaa yksittäisille kansalaisille. Eilen sanomalehti Kaleva esimerkiksi väitti Immosen julkaisseen monikulttuurisuusvastaisen kannanottonsa sionisti Anders Behring Breivikin veritekojen vuosipäivänä.

Kalevan pääkirjoitustoimittaja Kyösti Karvonen rakensi siis valehtelemalla aasinsillan maahanmuuttokriittisyyden ja poliittisen joukkomurhan välille. Tarkoituksena oli tehdä Immosen elämästä mahdollisimman tukalaa tämän ”väärien” mielipiteiden vuoksi. Todellisuudessa Immonen ei nimittäin julkaissut tekstiään Breivik-vuosipäivänä.

Kaleva ei tahtonut pilata hyvää tarinaa tylsällä totuudella vaan oikaisi valheen vasta päivää myöhemmin huomaamattomalla tiedotteella, jota käytännössä kukaan ei lue. Samaa taktiikkaa valtamedia käytti myös Jyväskylän yhteenoton jälkeen, milloin Magneettimedia kirjoitti:

”Taktiikka on yleistynyt viime vuosina suomalaislehdissä. Ensin kirjoitetaan valheellinen uutinen ja annetaan sen levitä verkossa ja painetussa paperilehdessä kaikkien tietoisuuteen.

Kun valhe on saanut toimittajan mielestä tarpeeksi näkyvyyttä, päivitetään artikkeliin pieni ’oikaisu’, jota käytännössä kukaan ei lue. Näin poliittisesti vääräoppisista kansalaisista voi valehdella mediassa mitä tahansa ja samalla kiertää kunnianloukkaussyytteet.”

 

Lue myös:

Helsingin Sanomat johti harhaan maahanmuuttouutisellaan
Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa
Yle: Somalit kovaa yrittäjäkansaa, suomalaisia syytettävä toimettomuudesta
Köyhyyskeskustelussa unohdetaan rodun vaikutus
Vaatimus: suomalaistyöntekijät korvattava ulkomaisella halpatyövoimalla
Yle valehteli jälleen somalien taloudellisesta ”hyödyllisyydestä”
Vasemmistoekonomi: maahanmuutosta suurta haittaa taloudelle
Tilastot: maahanmuutto rikastuttaa pankkiireita mutta köyhdyttää kansaa
Norjassa positiivisia kokemuksia maahanmuuttajien karkottamisesta

7 kommenttia

  1. ”media hyökkäsi ankarasti perussuomalaista Olli Immosta vastaan, koska tämä ei pidä monikulttuurisuudesta”

    Magneettimedia vääntelee totuutta ja kehittelee motiiveja, koska…

    En ole Immos-fani, en maahanmuuttofani, en ihannoi vasemmistoa, en Yleä, en pankkikarttellia, en poliittista teatteria, en finlandizierungia, mutta kannatan totuutta, sen esiin kaivamista ja esittämistä, mutta.

    Kuka hemmetin tyräpää siellä toimituksessa jatkuvasti sössii kaikki tärkeät uutiset tempomalla tuulesta motiiveja! 0letteko tyytyväisiä uskottavuuteenne?

    Plusääni(0)Miinusääni(16)
  2. ”Maahanmuuttajat syynä rasismille”

    ”Eläinten huono kohtelu syynä kasvissyönnille”

    ”Maapallon saastuminen syynä kierrätykselle”

    Kuinka tyhmä ihmisen pitää olla, ettei nää syy-seuraussuhteita?

    Ihmisten rasistisuutta (joka johtuu puhtaasti kokemuksista) ei olisi ilman näitä pakolaisia.
    Sama kun syyttäisi kasvissyöjiä eläinten kiduttamisesta tehtaissa tai että saastuminen on maailmanparantajien vika…

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  3. Kukaan lukenut Breivikin manifestia? Mielenkiintoista luettavaa.
    https://publicintelligence.net/ande…-2083-a-european-declaration-of-independence/

    ”Much of the information presented in this compendium (3 books) has been deliberately
    kept away from the European peoples by our governments and the politically correct
    mainstream media (MSM). More than 90% of the EU and national parliamentarians and
    more than 95% of journalists are supporters of European multiculturalism and therefore
    supporters of the ongoing Islamic colonisation of Europe; yet, they DO NOT have the
    permission of the European peoples to implement these doctrines.

    2.1 EU’s Eurabia Project (The Eurabia Code) – Documenting EU’s deliberate
    strategy to Islamise Europe

    Eurabia: Arab League states, current and prospective European Union members and
    Israel.

    2.2 The Eurabia Code – 2008 Updates
    By Fjordman
    What has happened since 2006 is that European leaders are increasingly open about the
    idea of enlarging the EU to include the Arab world, although they do of course not
    present this as surrendering the continent to Islam. This hasn’t been a total secret
    previously – in 2002 Louis Michel, the then Belgian minister of foreign affairs and today a
    member of the European Commission, told the Belgian parliament[2] that the EU will
    eventually encompass North Africa and the Middle East as well as Europe – but why go
    public with this now? My theory is that EU leaders consider their people to be defeated
    and irrelevant. After the implementation of the Lisbon Treaty/European Constitution[3],
    the people no longer have a say and can safely be ignored. They have held us in
    contempt for years and no longer care to hide this. We are sheep and constitute no
    threat while they must continue appeasing the Muslims”

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Meidän pitää ehdottomasti irtisanoutua Breivikin ”teoista”, yleinen mielipide aivan ymmärrettävästi ei voi hyväksyä lasten tappamista.Breivik ei vaikuta muutenkaan ”penaalin terävimmältä kynältä”(lukekaa hänen tekstejään)! Mikäli halutaan vaikuttaa suureen yleisöön,ehkäpä Breivikin siteeraaminen ei luo hyvää kuvaa kertojastaan.Meidän aikamme koittaa, malttakaa!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Breivikiä ei ehkä ole edes ollut olemassa. Ainakaan hän ei ole kirjoittanut itse manifestiaan. Ei ainakaan tosimielellä. Sitlä tuntuu. Joka tapauksessa Israelin mies ja nimenomaan tässä lahdattiin palestiinalaisia nuoria ja norjalaisia valkoisia. Siis kuinka ihmeessä oikea nationalisti millään murhaisi nuoria valkosia, jotka voivat kuitenkin kääntyä viisastuessaan? Murhat olivat todellisia ja ilmeisesti kaikki teki Mossad

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
  4. Ottamatta suuremmin kantaa tähän Breivikiin:

    Tapahtumahetken jälkeen oli hetkellisesti jopa valtamediassa muutamia todistajalausuntoja, että saarella oli useampia ampujia.

    Ei pidä unohtaa ampumisia ennen tapahtuineita pommiräjähdyksiä Oslossa. Ne ”aiheutti” pakettiautoon asetettu pommi, mutta miten toimistojen lasit lensivät sisältä ulospäin?

    Yksi tulkinta (ja vain tulkinta) voisi olla:

    Tässä on yhdistetty toimijan toimesta useampi kärpänen: selkeä uhkaus Norjalle ja muille kansallisvaltioille, sekä jo vastustat maahanmuuttoa olet ”breivik”.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat