Yle Watch: Jyväskylässä mellakka, Malmossä multikulti-picnic

TV 2, 4.7.2015 klo 21.00, Ajankohtainen kakkonen

Äärioikeisto iski – mikä on Suomen vastarintaliike? Helsingin suurmoskeijahanke hämmentää kristittyjä että muslimeja. Biohakkeri virittää kroppansa ja mielensä teknologian avulla. Pohjois-Kreikassa talouskriisi tuntuu.

Linkki Yle Areenaan.

Mediassa viime lauantaista saakka jatkunut vimmainen uusnatsiripulointi tuottaa päivä päivältä vain enemmän uutissaastaa kun myös Ajankohtainen kakkonen esitti tänään oman erikoisraporttinsa Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) toiminnasta. Eilen asia oli esillä Ylen tv-uutisten pääuutislähetyksessä ja A-Studiossa. Suurten päivälehtien päivystävät desantit ja muut kolumnistit ovat sivukaupalla vaatineet ankaria toimia Vastarintaliikettä vastaan ikään kuin järjestön jäsenet olisivat tehneet WTC-iskun Jyväskylän keskustaan. Poliitkot ovat hätätilassa ja paskovat housuihinsa vaatimalla SVL:n laillisuuden tutkimista eli käytännössä kieltämistä. Tällaista ovat vaatineet ainakin kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (Kesk.), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Eero Heinäluoma (SDP), jotka ovat median tapaan löytäneet sopivan syntipukin Suomen alamäelle ja arjen monikulttuurin ongelmille.

Suomi ei ole mennyt hulluksi, vaan maamme tiedostava toimittajakunta on vain humaltunut itse nostamistaan ”uutisista”. Kadun mies ja nainen ymmärtää välittömästi, että näiden somekohujen ja Jyväskylän turpakäräjien uutisarvo ei ole missään suhteessa niiden todelliseen merkitykseen. Jos niillä ylipäätään on mitään merkitystä, sen merkityksen vilpillisen älyn riivaamat toimittajat ovat keksineet omasta päästään.

Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpinttymä kaikilla valtamedioilla on kutsua Jyväskylän mielenosoituksen jälkimainingeissa syntynyttä parin henkilön nujakointia mellakaksi? Ajankohtaisen Kakkosen SVL-raportin alussa hämmästeltiin liioitellen sitä, että Jyväskylän viime lauantainen ”mellakointi” on äärimmäisyydessään (sic) äärimmäisen harvinainen tapaus suomalaisessa poliittiisessa lähihistoriassa. Niinkö? Miten olisi vaikka vuoden 2013 Kiakkoviarasjuhlat Tampereella, jossa punk rockin ja päihteiden parissa viihtyvä joutoväki järjesti mielenosoituksen työväenluokan nimissä: kaksi poliisia hakattiin sairaslomalle, toisakymmentä poliisia loukkaantui lievemmin, kaksi poliisihevosta sai haavoja – toista yritettiin vammauttaa lyömällä kinnerjänteeseen, ”mielenosoittajat” rikkoivat mm. kirkon ja pankin ikkunoita, tuhosivat liikenneopasteita ja romuttivat autoja. Kaiken kaikkiaan tuon hässäkän vahingot kohosivat satoihin tuhansiin euroihin. Yle kutsui Kiakkovierastapahtumaa mielenosoitukseksi toisin kuin Jyväskylän tapahtumaa, jossa mielenosoitusmarssi sujui rauhallisesti, tosin marssin päätyttyä kolmea anarkoprovosoijaa piestiin jonkin verran. Kaikki mediat Yle mukaan lukien kutsuu tätä lieviin vammoihin johtanutta pikku läpsimistä mellakaksi. Vain punamustat anarkistit jos hekään voivat uskottella itselleen, että Jyväskylässä olisi ollut kyse täysverisestä mellakasta. Siksi onkin käsittämätöntä, miksi valtamediat haluavat syöttää kansalle moista pajunköyttä käyttämällä liioiteltua sananvalintaa. Yhteiskunnallisen paniikin luomiseen vaaditaan hieman enemmän, mutta ilmeisesti sananvalinta onkin osoitettu poliittisen eliitin suuntaan, jotta se ryhtyisi drastisiin toimenpiteiseen SVL:n suhteen.

Eihän tälle kaikki kohtuullisuuden rajat rikkovalle mediafarssille voi kuin nauraa. Mitä tulee median suhteellisuudentajun menettämiseen Jyväskylän uutisoinnin käänteissä mielessä, niin sellaisen esimerkin tarjoaa punavihreän goottipossu Maria Petterssonin kirjoittama tuore juttu Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen, jossa hän yrittää epätoivoisen ironian avulla kertoa lukijoille, että Malmön monikulttuurin ongelmat ovat muukalaisvihamielisten Hommareinojen perusteetonta liiottelua. Toden totta, Pettersson on oikeassa siinä, että eihän siellä Malmössa mitkään käsikraanatit lentele ja eivätkä autot pala semminkin kun hän teki juttunsa päiväsaikaan. Lukuunottamatta ironista tyyliä Petterssonin tarinaa voisi verrata 1970-luvulla tehtyihin matkaraportteihin Itänaapurista, joissa kerrottiin että kapitalistien väitteet Neuvostoliiton kurjuudesta ovat silkkaa propagandaa, sillä oikeasti maassa toimii kaikki hyvin ja kauppojen tiskit suorastaan notkuvat herkkuja kaviaaria myöten, joista lännen työläinen voi vain haaveilla.

Toimittajien antama kuva Pohjoismaista elokuussa 2015: Suomessa arkinen viikonloppu-läpsyttely anarkojunkkarien korville on kansallinen hätätila, mutta Malmön kuolonuhreja vaatineet etniset jengisodat, käsikranaattien viskomiset ja sadat poltetut autot ovat ainoastaan joidenkin lehtien ja Hommafoorumin liioittelua, sillä oikeastihan Ruotsin eteläisessä monikulttuuriparatiisisa on viihtyisää ja turvallista toisin kuin Jyväskylässä, jossa uusnatsit mellakoivat ja hyökkäävät valtavalla joukolla sivullisten kimppuun ja ovat siten uhka koko Suomen kansalliselle turvallisuudelle.

***** ******* ******* ******** ************

Selkeän kontrastin Ajankohtaisen kakkosen SVL-reportaasille toi heti perään tullut juttu Helsingin suurmoskeijahankkeesta, jossa kristilliset dhimmit puolustavat kilpailevan uskonnon invaasiota parhain päin. Jutussa haastetelluista kaikkein kahelein kansallismasokisti oli luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, jonka varsinainen uskonto näyttääkin olevan monikultturismi eikä niinkään kristinusko. Kristinuskon nykytilaan voi perehtyä lukemalla tämän Jyri Komulaisen kirjoituksen moskeijahankkeesta.

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Yle Watch -blogissa.

Lue myös:

Valtamedia valehtelee: Jyväskylän välikohtaus lähti äärivasemmistolaisten provokaatiosta
Yle Watch: Tärähtäneistö lynkkasi viestintuoja Olli Immosen
Yle Watch: Onko Ylen ohjelmatyöntekijät (YOT) punavihreä mielipidekartelli?

5 kommenttia

  1. Mikä ihmeen hulluus? Kyseessä on rikollisuus. Ihmiskuntaa ja etenkin eurooppalaisia tuhotaan. Joku persu ihmetteli Iltiksessä taas, että miksi mamuilla on eriarvoinen kohtelu oikeudessa. Siis mitä? Eikö ole hirvittävä loukkaus se, että suomalaisert eivät saa oikeutta, vaan eri ryhmät ovat eriarvoisia lain edessä. Tämähän on keskeisimmän ihmisoikeusperiaatteen rikkomista räikeästi. Elämme juutalaisbolshevismissa. Tyypille olisi voinut vastata, että joku ilmiselvästi haluaa tappaa sinut ja lapsesi. Ja hän vain (palkattuna nettitrollina) piipittää ja kyselee ”sivistyneesti”, että ”miksi näin?”

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  2. ”Kullervo Kalervonpoika on palannut talkoisiin: Verenpunaisen hämärän paluu
    Blogimme on ollut jonkin aikaa tauolla ja maailma näyttää muuttuneen tällä välillä vielä entistäkin huonompaan suuntaan, kertoo Kullervo Kalervonpoika -blogi.

    Tauon jälkeisen avauksemme piti koskea EU:n tiukassa ohjauksessa kansallista tuhoa kulkevaa Juha Sipilän (kesk) Perskeko-hallitusta, mutta joudumme nyt ottamaan aasinsillan tuohon aiheeseen siksi, että verenpunainen hämärä on palannut Suomeen ja varsin yllättäen..Kuka olisi uskonut viime itsenäisyyspäivien, EuroMayDay-vappujen, Smash Asemien ja muiden anarkistimellakoiden sekä etenkin kevään eduskuntavaalituloksen jälkeen sitä, että porvarivetoisessa Suomessa anarkistinen vallankumoustoiminta ja siihen liittyvä rikollisuus on valtiovallan erityisessä suojeluksessa, ja vastaavasti ISÄNMAALLISIA IHMISIÄ JA JÄRJESTÖJÄ VASTAAN ON KÄYNNISTETTY VALTAKUNNALLINEN AJOJAHTI ja suoranainen vainokampanja?

    Emme mekään, vaikka olemme kollektiivisesti jo jonkin ajan seuranneet maailman menoa suomalaisen nationalismin filtterin läpi.

    Mitä sitten on tapahtunut ja miksi?
    Näyttää vahvasti siltä, että viime tiistaina kahdessa yössä maasta ylöspolkaistu vihatapahtuma oli rakennettu jo valmiiksi, aika oli sovittu heinä-elokuun vaihteeseen ja punakaarti odotti ainoastaan jotain sopivaa tekosyytä.

    Sellaiseksi saatiin väännettyä kansanedustaja Olli Immosen (ps) nationalistis-romanttinen Facebook-päivitys…”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2015/08/06/kullervokalervonpoika-on-palannut-talkoisiin-verenpunaisen-hamaran-paluu/

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. Minusta olisi ihan sama vaikka miljoona arabia tuotaisiin maaha, jos he vainoaisivat persuja. Se olisi heille oikein. Persut eivät ole isänmaallisia, vaan mädättäjiä. Saappaannuolijoita. Juutalaisten siis. Arabit eivät assimiloidu, vaan lähtevät joskus pois

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  3. Juutalaisten poistamiseen erikoistunut Joensuun herrasmiesyksikkö sanoo:

    Vastarintaliike pitäkää Joensuussa punapaitaset kääpiöt ja partaset lurkit kurissa ja jos kerrankin tullaan lesoilemaan rynteissä ketä ollaan ja kysellään puolta liekinheitin on ainut mikä teidän kokouksissa Joensuussa nähdään.älkää pilatko mainettanne pellet.

    Plusääni(1)Miinusääni(9)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat