- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Yle: Somalit kovaa yrittäjäkansaa, suomalaisia syytettävä toimettomuudesta

Verovaroin toimivan Yleisradion tänään haastatteleman [1] sosiologi Jussi Ronkaisen mukaan somalit ovat ”kovaa yrittäjäkansaa”, joiden toimettomuudesta ja ongelmista on syyttäminen suomalaisia.

Ronkaisen mukaan syy somalien ahdingolle on se, että suomalaiset ”eivät osaa ohjata” heitä perustamaan yrityksiä. Yrittäjyyden esteenä ovat Ronkaisen mukaan myös pahamaineiset suomalaiset ennakkoluulot. Suomessa on tilastokeskuksen mukaan lähes 16 000 somalia (kielen, ei kansalaisuuden perusteella), mutta rekisteröityneitä somaliyrittäjiä meillä on koko maassa yhteensä 27. Ronkaisen mukaan Suomi on jo osittain tyrinyt mahdollisuutensa hyödyntää somaliresurssejaan, sillä nyt ”koulutetut ja kunnianhimoiset” somalit suuntaavat muihin länsimaihin perustamaan yrityksiään:

Maahanmuuttajille yrittäminen ja työn tekeminen uudessa yhteiskunnassa on jopa kantaväestöä tärkeämpää. Työllistymisen myötä he voivat näyttää olevansa hyödyllisiä kansalaisia ja veronmaksajia. Somalit eivät tässä tee poikkeusta, päinvastoin.”

Sivulauseessa sentään myönnetään, että Yhdysvaltojen tiukahkon tulonsiirtopolitiikan vuoksi maan asukkailla on paljon suurempi käytännön pakko tehdä töitä kuin sosiaalietuuksia tarjoavassa Suomessa.

Yle ja Ronkainen sumuttavat lukijoita Yhdysvaltoihin ja etenkin Minnesotaan muuttaneiden somaleiden valheellisella ”menestystarinalla”. Bill Clintonin presidenttikaudella alkanut somalitulva suunnattiin Yhdysvalloissa ennen kaikkea Minnesotaan [2], sillä osavaltiossa toimii paljon valtiollisia vapaaehtoisjärjestöjä. Verovaroilla rahoitetut ryhmät järjestivät somaleille asunnot, englanninoppitunteja ja sosiaalipalvelut. Somalimaahanmuuton myötä raiskauksien [3], ryöstöjen sekä satunnaisen väkivallan määrä on huomattavasti lisääntynyt Minnesotassa.

Somalitulvan vuoksi pääkaupunki Minneapolisia vaivaa CBS Newsin mukaan ”rikollisten somalijengien rutto” [4]. Jengeillä on nimiä kuten ”Somali Hot Boyz” ja ”Somali Mafia”. Jengien jäsenet murhaavat säännöllisesti sekä vihollisiaan että sivullisia. Usein rikollisuus liittyy Ronkaisen ylistämiin Minnesotan somalien perustamiin yrityksiin. 2010 selvisi, että Minneapolisin somalit pyörittävät prostituutiorengasta [5], jonka uhreista nuorimmat ovat vain 12-vuotiaita. Somalinuoria on myös matkustanut Yhdysvalloista terroristileireille ja -operaatioihin Afrikkaan. Esimerkiksi Nairobin Westgate-ostoskeskuksen viimesyksyiseen verilöylyyn osallistui Minnesotassa asuneita somaliterroristeja.

Syitä Somalian veriselle poliittiselle kaaokselle on pyöritelty valtamediassa päätymättä mihinkään johtopäätöksiin. Vaikka länsimaihin tulevat somalit saavat veronmaksajilta toimeentulon sekä toimivan infrastruktuurin ja sosiaalipalvelut, kulkeutuvat Afrikan ongelmat usein tänne heidän mukanaan. Somalian naapurivaltioiden keskimääräinen älykkyysosamäärä [6] lukeutuu maailman matalimpiin, se on 63–69:n välillä [7]. Somalia on puolestaan niin epävakaa valtio, ettei sinne ole uskaltauduttu edes tekemään älykkyystestejä. Valtioissa, joissa kansalaisten älykkyysosamäärä on matala, esiintyy yleensä muita valtioita enemmän rikollisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Avokätiset tulonsiirrot tai vapaa siirtolaisuus länsimaihin eivät auta näihin ongelmiin.

Ronkaista ei voi pitää järin objektiivisena lähteenä, kun kyse on siirtolaisuudesta. Hänen toimittamaansa kirjaa ”Meille saa tulla” esimerkiksi jaetaan Joensuun seudun monikulttuuriyhdistyksen verkkosivuilla [8].

Mietitkö koskaan, miksi maksat Yle-veroa? Onko syynä ”laatujournalismi”, jossa suomalaisia syytetään muiden kansojen ongelmista?

 

Arvi Pihkala