Yle: poliittista toisinajattelua vastaan taisteltava

Yleisradio lähetti alkuviikosta Spotlight-dokumentin ”verkkopropagandasta”. Dokumentissa kannustettiin valtamediaa ja viranomaisia tekemään nykyistä tiiviimpää yhteistyötä vaihtoehtomedioita ja poliittista toisinajattelua vastaan.

Vaikka dokumentin keskiössä olikin Venäjä ja Ukrainan kriisi, sisälsi lähetys tärkeää tietoa myös niiden näkökulmasta, joiden sydäntä lähellä Putinin hallinto ei ole.

Suomalaiset toimittajat eivät mielellään yleensä vaadi avoimesti tiedonvälityksen poliittista sensuuria. Ukrainan kriisi on kuitenkin kärjistänyt julkista keskustelua ja saanut valtamedian puhumaan aiempaa vuolaammin yhden totuuden politiikastaan.

Kyse ei ole vain Venäjästä ja Putinista.
Kyse ei ole vain Venäjästä ja Putinista.

 

”Iskuryhmä” toisinajattelua vastaan

Yleisradio pitää huolestuttavana, että suurten sanomalehtien ja televisiokanavien rinnalle on Internetin vuoksi ilmestynyt itsenäisiä julkaisuja, jotka eivät jaa valtamedian poliittisia arvoja. Yle kysyy, kuinka vapaata tiedonvälitystä voitaisiin torjua ja kuinka perinteisten tiedotusvälineiden hegemonia voitaisiin turvata.

Joitain askelia ”oikeaan” suuntaan on dokumentin mukaan jo otettu; hiljattain valtioneuvostossa ”perustettiin analyysikeskus, joka tarkastaa uutis- ja viestivirtaa vuorokauden ympäri ja raportoi ministeriölle”. Aiheesta kirjoitettiin jo huhtikuussa, kun useat lehdet julkaisivat uutisen ”Viranomaiset varautuvat Venäjän infosotaan – Suomeen perustettiin iskuryhmä”.

Valtioneuvoston linjasta dokumentissa puhui sen viestintäjohtaja Markku Mantila, joka ei ole toimittajanuransa aikana koskaan pitänyt ideologista kynttiläänsä vakan alla. Suomessa valmistellaan nyt ”tehokkaan valvonnan” ja signaalitiedustelun mahdollistavaa tiedustelulakia. Suojelupoliisi vaatii lisää oikeuksia poliittisen Internet-informaation valvontaan. Maahamme kaavaillaan verkkoliikennettä vakoilevaa signaalitiedusteluviranomaista naapurimaiden mallin mukaisesti.

markku mantila

 

”Sionismikritiikki on roskaa”

Mantila on tuttu Magneettimedian lukijoille viime syksyltä. Tuolloin hän oli vielä oululaisen sanomalehti Kalevan päätoimittaja. Kaleva julkaisi syyskuussa valheita sisältäneen artikkelin Magneettimediasta, joten artikkeliin pyydettiin oikaisua. Mantila ei kuitenkaan suostunut julkaisemaan Kalevalle lähetettyä lyhyttä oikaisevaa tekstiä. Mantila perusteli päätöstään toteamalla, että Magneettimedian sionisminvastainen linja on ”roskaa”.

Valtioneuvoston viestintäjohtajana ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsenenä työskentelee siis toimittaja, joka on konkreettisesti osoittanut näkemyksensä sananvapaudesta ja sionismista. Kyse ei ole vain Venäjästä ja Ukrainasta, vaan maailmapolitiikasta ja maailmankatsomuksesta – sekä entistä järjestelmällisemmästä hyökkäyksestä yhteiskunnallista toisinajattelua vastaan.

Janne Riiheläinen, taustalla sionisminvastainen kuva.
Janne Riiheläinen. Taustalla sionisminvastainen kuva.

 

Milloin saa olla kriittinen, milloin ei?

Dokumentissa haastateltiin myös Helsingin Sanomien toimittajaa Janne Riiheläistä. Riiheläisen oikealle puolelle heijastettiin muun muassa sionisminvastainen kuva, jossa amerikkalaiset poliitikot vannovat uskollisuutta Israelille. Kuva oli esimerkki ”verkkopropagandasta”, jota vastaan Ylen mukaan median ja viranomaisten tulisi taistella. Riiheläisen haastatteluun eksyi myös ripaus tahatonta huumoria, kun hän peräänkuulutti kriittisyyttä sodassa levitettävää julmuuspropagandaa kohtaan:

”Useimmiten tämmöset kuvamanipulaatiot liittyy siihen, että ikäänkuin on aito kuva, jota ei ole käsitelty mitenkään, mutta se liitetään väärään yhteyteen. Eli esimerkiksi on olemassa kuvia kuolleista. On olemassa kuvia itkevistä lapsista. On olemassa kuvia pommeista ja niiden tuhoista ja sitten sanotaan, että nämä on jossakin, vaikka ne saattaa olla Syyriasta…

Eli tavallaan otetaan joku sinällään aito kuva ja sitten sanotaan, että nuo hirviöt tekivät tämän. Kuvamanipulaatiot eivät yleensä liity siihen, että itse kuvia käsitellään, vaan kuvan informaatio väärennetään.”

Jostain syystä toinen toistaan typerämpiä ja valheellisia holokaustidokumentteja ja -artikkeleita julkaisevat Yleisradio ja Helsingin Sanomat soveltavat Riiheläisen oppeja vain valikoiden. Yleisradion lähettämissä keskitysleirifilmeissä toistuvat kuvat ruumisröykkiöistä, jotka on irrotettu asiayhteydestä juuri Riiheläisen kuvaamalla tavalla.

LOH310
Kuva Germar Rudolfin kirjasta Lectures on the Holocaust, s. 310.
LOH307
Kuva Germar Rudolfin kirjasta Lectures on the Holocaust, s. 307.
Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse.
Bergen-Belsenin kuuluisia puskutraktoreita eivät ajaneet saksalaiset vaan britit. Valtamedia ei tätä koskaan mainitse.

Miksi holokaustidokumenteissa esitetään edelleen kuvia liittoutuneiden valtaamilla leireillä sairauksiin ja puutteeseen kuolleiden ihmisten ruumiista? Mitä tekemistä niillä on ”holokaustin” kanssa, kun valtavirtahistoria määrittelee ”holokaustin” juutalaisten järjestelmälliseksi murhaamiseksi kaasukammioissa?

Valtamedia peräänkuuluttaa kritiikkiä, kun kritiikki on hyväksi sionismille ja länsimaiselle liberalismille. Kun kritiikki osuu kipeään paikkaan, vaaditaan lisää valtuuksia poliisille ja täysimittaista informaatiosotaa kansaa vastaan.

 

Lue myös: Miksi Yle valehteli holokaustiohjelmassaan?

12 kommenttia

  1. Itsekkin ihmettelin tuota sionismi kuvaa tuossa ohjelmassa.

    Nykyään suurin piirtein joka palstalla saa peräänsä näitä huutelijoita jotka nimittelevät Venäjän trolleiksi jokaista joka kritisoi USA:ta Natoa tai EU:ta. Myös sionismi kritiikkiä jotkut pässit pitävät ”Venäjämielisyytenä”

    Itseasiassa nykyään lähes kaikki valtamediasta poikkeavat näkemykset lehtien palstoilla joku ”sankari” kuittaa ”venäläisenäpropagandana” Siinä onkin sitten hyvä syy ihmisillä olla ajattelematta maailman asioita eri kantilta kun kaikki erillaiset mielipiteet on vain niitä ”venäläistenpietarintrollitehtäänjuttuja” ei niistä kannata välittää…

    Tämä venäjän trolli ilmiö on kyllä oikea lottovoitto ”virallisen totuuden” edustajille 😀

    Kaikki kemikaalivanoista sionismi kritiikkiin voidaan kuitata ”venäläisten levittämini valheina” joilla pyritään heikentämään lännen (usa eu nato) ”yhtenäisyyttä” ja taisipa tuo yksi nimeltä mainitsematon blogistikin joskus väittää että Venäjä levittää maahanmuuttokriittisyyttä ja natsismia eurooppaan heh heh!

    Koko trolli sanakin on valtamedian sekoilun toimesta menettänyt merkityksensä:

    Ennen vanhaan trolli oli tyyppi joka pyrki häiritsemään keskustelua ja saada ihmiset suuttamaan.

    Nykyään trolli on sitten henkilö jolla on erillainen mielipide asioista kuin valtamedialla ja kun hän sanoo mielipiteensä ääneen hän ei tuo esiin erillaisia näkökulmia vaan ”trollaa”

    Ylen kielellä Trolli = Toisinajattelija.

    Kuunelkaapa tästä 34min kohdalta ylenradion trolliohjelmaa joku tavallinen suomalainen mies soittaa lähetykseen ja kertoo mielipiteensä Georgian ja Venäjän konfliktista. Ylen ja hesarin toimittajat alkavat naureskella miehelle syyttävät trolliksi ja kysyvät vielä onko kemikaalivanoja näkynyt.

    http://areena.yle.fi/1-2706202

    Verorahat taas valjastettu toimimaan ”hyvän asian puolesta” eli toisinajattejoille naureskeluun. Ihmiset pakotetaan maksamaan yleveroa ja sitten niiden avulla aivopestään suomalaisia kannattamaan monikultuurisuutta, natoa ja muuta roskaa ja mikäli näitä ”aatteita” julkisesti vastustat sinut leimataan poikkeuksetta trolliksi natsiksi rasistiksi jne mitä näitä nyt onkaan.

    Uskon että mikäli esim Alex Jones tai vastaavat tulisivat vierailulle Suomeen heitä väitettäisiin valtamedian toimesta nykyään venäjän trolleiksi eikä ”foliohatuiksi tai salaiittoteoreetikoiksi” tänäpäivänä valitettavasti leimataan venäläiseksi trollaukseksi tässä maassa vaan kaikki mistä kansan ei haluta keskustelevan. Nerokas juoni kyllä sinänsä kukapa haluaisi leimautua ”venäjämieliseksi”

    Olen kyllä näihin todellisiinkin häiriköiviin ”venäjän trolleihin” (jos sellaisia edes on) törmännyt mutta niiden kirjoitukset ovat kyllä sellaista roskaa ettei kukaan terveellä järjellä varustettu voi niitä ottaa tosissaan: ”Eläköön Lenin, Suomalaiset ovat natseja, Suomen johtajat ovat fasisteja, neuvostoliitto oli hieno maa, Stalin oli hieno mies”

    Tuon tyylisiä niiden jutut ovat ja täysin surkealla suomella kirjoitettuja. Voihan siellä tietenkin joku suomalainen kommarikin kitistä.

    Koko tuo trollijahti laajuudessaan vaikuttaa kuitenkin vain peitetyltä toisinajattelijoiden vainoamiselta. Jos joku on niin tyhmä että uskoo noiden trollien juttuja ”jostain fasistisesta lännestä” niin todennäköisesti uskoo ja klikkaa myös noita välkkyviä ”hei voitit juuri miljoona euroa” mainoksia.

    Nyt kun monet leimasimet (natsikortit sun muut) ovat kuluneet puhki ja menettäneet tehonsa on pitänyt vain keksiä jotain uutta millä ihmiset pystytään pelotelemaan pois ”väärien ajatusten” ääreltä.

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  2. Venäjän valheiden latelu on sallittua ja kuten kommunismin aikana se on muoti-ilmiö Lännessä. Se on sallittua toisinjattelua. Vaikka trolleista kohistaan, kyse on ikään kuin persukohusta tai lievemmästä asiasta. Putinimsi on nimenomaan yhteiskunnan erityissuojelussa. Minusta putinisteihin tulisi kohdistaa Lapåuanliikkeen kaltaista toimintaa, jos valtiovalta ei pysty Suomea suojelemaan.

    Sinänsä uskomatonta oli se, että ohjelman esittämän ”oikean” asiantuntijan mukaan Venäjän joukkoja ei Ukrainassa juuri olisi kuin sillon tällöin tai vähän. Kuityenkin kaikki voivat todeta panssarikolonnat ja modernien aseiden virran rajan yli sekä joukkojen huoltamisen sieltä. Ohjelmassa levitettiin käsitystä sisäisestä konfliktista, jotta kansa ei ihmettelisi Lännen passiivisuutta.

    Plusääni(6)Miinusääni(6)
    1. ”Kuityenkin kaikki voivat todeta panssarikolonnat ja modernien aseiden virran rajan yli sekä joukkojen huoltamisen sieltä. ”

      Jaa, en ole nähnyt ensimmäistään todistetta mistään venäläisistä panssarikolonnoista tai asekuljetuksista Ukrainaan. Ettet vaan ole tällainen Natottaja (vrt. Putinisti©), joka holokaustiskeptisismin varjossa suoltaa NATO-tarinaa Venäjästä ?

      Plusääni(4)Miinusääni(3)
      1. Et vain halua nähdä. Tämä selvästä Terijoen hallituksesta ja ”Donbassin aluejoukoista” jauhaminen on suunniteltu juttu. Jokaisen pitäisi nähdä tämän lävitse. Ja kyllä: Siihen osallistuvat juuri ne ”natottajat” eri foorumeilla. Siis kaikki jumittuvat noin naurettavaan vedätykseen. On selvää, että kapinalliset = Venäjä. Juuri tällaisesta Ukrainaa varoitettiin ilmeisesti jo v. 2008. Vaikka ei olisi varoitettu, niin aivan kristallinkirkas juttu. Sinun asiasi on olla ”joko puoella tai vastaan” muun trollimassan mukana. Tietenkin myös Lauriolle keljuilemassa.

        Plusääni(6)Miinusääni(1)
  3. Pilkkukuumeen ja toisintokuumeen historiaa.

    `Se tunnettiin myös nimillä sotakuume, leirikuume, kenttäkuume, laivakuume, vankilakuume, nälkäkuume ja sairaalakuume. Eräät taistelukentät ovat myös antaneet taudille nimensä, esim. Unkarinkuume ja Kriminkuume`:
    Pilkkukuumeen historiaa:
    http://www.saunalahti.fi/arnoldus/typh_exa.html
    Katovuosi 1867 ja sen seuraukset Lahden seudulla:
    http://www.saunalahti.fi/arnoldus/hollkato.htm

    Pilkkukuume on väätetäiden levittämä, mikrobien aiheuttama tauti. Krimin sodassa 1853-1856 näyttää kuumetauteihin kuolleiden määrä olleen tavattoman suuri.

    Vaatetäi:
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/41/Pediculus_humanus.JPG

    Friz Haber oli isänmaaton kosmopoliitti, joka kehitti ensimmäisessä maailmansodassa käytettyjä taistelukaasuja. Hän valvoi henkilökohtaisesti ensimmäisiä kokeita, joissa kaasutettiin hengiltä suuret määrät kristittyjä sotilaita.

    Myöhemmin hänen vaimonsa teki itsemurhan, päästessään selville Fritzin kokeilujen julmasta luonteesta. Sittemmin Haberille myönnettiin Nobelin kemianpalkinto. Aikalaiset eivät olleet uskoa silmiään lukiessaan Nobelkomitean päätöksen. Yleisesti oletettiin (Haber itsekin oletti), että Haber tulisi joutumaan oikeuteen julmista sotarikoksista.

    Haberin kehitelmä oli myös toisen maailmansodan aikana käytetty Zyklon B, hyönteismyrkky, jolla pystyttiin pelastamaan suuret joukot keskitysleirivankeja.

    Fritz Haber:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Fritz_Haber

    Liittoutuneitten ankarat sotatoimet saksalaisten huoltoyhteyksiä vastaan olivat paha takaisku keskitysleirivankien hyvinvoinnille. Heistä ei voitu enää pitää niin hyvää huolta kuin aikaisemmin ja niin pilkkukuume pääsi yleistymään ainakin sodan loppuvaiheessa.

    Pilkkukuumeen runtelema ihmiskeho muuttuu varsin lyhyellä aikavälillä nälkiintyneen ja heikentyneen näköiseksi. Tämä se vasta sitten olikin kysyttyä kuvamateriaalia sotapropagandaosastolla, joka sumeilematta hyödynsi ihmisparkojen muuttuneen habituksen.

    Turha sanoakaan, ettei tämä pääsisi toistumaan koskaan, koska vaatetäi tuskin kysyy teidän lupaanne päästäkseen toteuttamaan luontoaan, levittämään pilkkukuumetta. Pikemminkin se odottaa suotuisia olosuhteita. Tällaisia ovat ehdottomasti sotatoimialueet.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Esimerkkinä suomalaisen revisionismin tasosta muistan yhden revisionistin, joka käänsi aina englannin sanan typhus lavantaudiksi, vaikka yritin korjata häntä. Suomalainenhan (myös revisionistit) on sellainen, että kun se saa päähänsä jotakin, se ei luovu siitä kirveelläkään vaan päinvastoin melkein tappaa toisinsanojat kirveellä. Luulen, että juuri nilkkimäisyyteen kaatuu suomalainen revisionismi (ei osata oppia uutta ja muuttaa virheellisiä käsityksiä).

      Englannin sana typhus = pilkkukuume, aiheuttaja täiden välityksellä leviävä rickettsia prowazekii.

      Englannin sana typhoid fever = lavantauti, aiheuttaja saastuneen ravinnon välityksellä leviävä Salmonella-bakteeri.

      Apropoo, Saksan keskitysleireillä suihkutukset, hiusten leikkaamiset, Zyklon B ja krematoriot tähtäsivät täiden hävittämiseen. SILLÄ TAVALLA EI HÄVITETÄ LAVANTAUTIA! Sillä tavalla hävitetään pilkkukuumetta!

      Luulen, että mainittu revisionisti kääntää edelleenkin typhuksen lavantaudiksi, ja silloin hän kumoaa suuren osan revisionismia. Hän antaa suihkutuksille, hiusten leikkaamisille, Zyklon B:lle ja krematorioille kokonaan toisen merkityksen kuin niillä oli.

      Tuon tässä esiin erään julkisen raskaan rikoksen. Dokumenttiohjelmassa ”Keskitysleirien salattu totuus” (taitaa löytyä Areenan dokumenttiohjelmista vielä pari päivää) Ylen suomentaja Marjukka Eronen on kääntänyt kaikki englannin typhus-sanat lavantaudiksi (ohjelman kohdat 3:23, 47:08 ja 50:29), jolloin hän on vesittänyt koko pilkkukuume-asian ja salannut sen tosiasian, että sodan loppuvaiheen ”luurangot” ja ”luurankojen” ruumiskasat olivat PILKKUKUUMEESEEN sairastuneita ja ne ruumiskasat tähän PILKKUKUUMEESEEN kuolleiden kasoja. Heitä ei tapettu! Päinvastoin Saksa taisteli kuumeisesti pelastaakseen heidät. Sitä palvelivat suihkut, tukanleikkuut, Zyklon B-hyönteismyrkky ja krematoriot, kuten myös kuumailmalaitteet ja lyhytaaltolaitteet, joilla myös tuhottiin täitä vaatteista. Tällainen harhaan johtaminen, jollaiseen Yle ja Marjukka Eronen syyllistyivät, on anteeksiantamatonta. Se on rikos Suomen kansan silmille!

      Mutta eihän tämä ketään Suomessa liikuta, ainakaan ketään ”revisionistia”. Nykyisin sana ”revisionisti” merkitsee minulla suurin piirtein samaa kuin ”luihu suunsoittaja”. Suomalainen ei voi luonteelleen mitään, nilkki kun nilkki, kaiken lisäksi luihu. Valitettavasti usein myös suulas.

      Plusääni(16)Miinusääni(0)
      1. Samaa liirumlaarum-suoltamista on itse M-Median artikkeli yllä. Siinä VALITETAAN, kun Suomen viranomaiset ja Yle vastustavat vaihtoehtomedioita, vapaata tiedonvälitystä ja poliittista toisinajattelua. Siinä VALITETAAN, kun valtioneuvostoon on perustettu analyysikeskus, joka tarkastaa uutis- ja viestivirtaa vuorokauden ympäri ja raportoi ministeriölle. Siinä VALITETAAN, kun Suomessa valmistellaan tehokkaan valvonnan mahdollistavaa tiedustelulakia.

        Sillä lailla.

        Nämä tahot, Suomen viranomaiset, Yle ja valtioneuvosto ovat kansan (siis myös M-Median) itsensä tuotoksia ja kansan (siis myös M-Median) valitsemia ja kontrolloimia. Pohjimmiltaan M-Media vastustaa itseään. Tässäkin paljastuu suomalaisen revisionismin taso. Nilkkimäisyyttä, luihuutta ja suulautta loputtomiin.

        Yle on eduskunnan kontrollissa, ja eduskunnan valitsee KANSA (myös M-Media). Yle on sama kuin kansa ja M-Media. Onko tätä vaikea ymmärtää?

        Valtioneuvostokin on seuraus kansan äänestä, myös M-Median äänestä. Samoin viranomaiset.

        Perustuslaki säätää (2§): ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle.” Suomen kansalla, myös M-Medialla, on Suomessa yksinvalta. Kansa, myös M-Media, on perustuslain määräyksellä Suomen hirmuvaltias, tyranni! Kaikki täällä on perustuslain määräyksellä Suomen kansan, myös M-Median, hallinnassa ja kontrollissa.

        Osoittaa syvää (jätän sanomatta), kun aletaan julkisesti suureen ääneen vastustamaan ja syyttämään omia aikaansaannoksia ja omaa itseä, edes tajuamatta sitä.

        Tämäkin on siis yksi esimerkki suomalaisen revisionismin tasosta.

        Plusääni(5)Miinusääni(5)
          1. Kyllä, siksi olen poistunut. Olen rehellinen.

            Perustelu sanoille ”kyrpä”, ”heittiö” ja mitä muuta olen (myös sivuston vetäjiä koskien) sanonut:

            Totean nyt vielä yhden ja viimeisen kerran, ja lukekaa äärimmäisen tarkoin: Tämä ”maanpuolustushurmos”, joka täällä on enenevästi havaittavissa, on läpeensä tästä syntisestä (lastenmurhat, jumalanpilkat, hintit jne.) kansasta nousevaa. Siinä ohitetaan Jumala, jonka yhteyteen tie on Kristus, syntien anteeksiantamus. Kristusta, Vapahtajaa, kaikki täällä pilkkaavat.

            Nykyinen tilanne maassa on Jumalan rangaistus tämän syntisen kansan ajamiseksi katumukseen (sisäiseen hätään synnin vuoksi) ja sen kautta Kristukseen. Kauhea tilanteemme ja uhka tuhoutua kokonaan hirvittävällä tavalla (esimakua videossa Hellstorm – Exposing the real genocide of Nazi Germany), on täysin itse ansaitsemamme. Tämä kansa ei ole ansainnut muuta kuin täydellisen tuhoutumisen ja ikuisen helvetin.

            Kun siis ”maanpuolustushurmosta” sytytellään ilman Jeesusta ja siten yhteyttä Jumalaan, tehdään virheistä kaikkein suurin: ohitetaan Jumala, josta kaikki tämä tuhoutumisenuhka päällämme on. Silloin tehdään äärimmäinen petos. Jokainen yritys, jolla yritetään pelastaa maa ja kansa ohi Jumalan, vie väkisin entistä suurempaan perikatoon. Mitä enemmän tällaisissa ponnisteluissa yritetään saada kansaa mukaan, sitä enemmän väkeä vedetään perikatoon ja helvettiin. Jumala ei katso hyvällä sitä, että hänen edessään vilpistellään. Koska tilanteemme on Jumalan rangaistus (ja samalla Jumalan kutsu), yritykset pelastaa maa ja kansa ohi Jumalan ovat Jumalan pilkkaamista, äärimmäinen rikos Jumalan edessä. Siinä vain kasataan syntiä synnin päälle. Ja samalla vedetään koko kansa tuhoon ja helvettiin.

            Siksi kaikki, jotka vetävät kansaa Jumalan ohi ”maan ja kansan pelastamiseen”, ovat äärimmäisinä huijareina ja pettureina ”kyrpiä”, ”heittiöitä” ja mitä muuta nimiä olen sanonut, ja vielä pahempiakin, Jumalalle irvisteleviä saatanoita. Olen esimerkkinä antanut lukuisia kertoja Joona 3. luvun ja pari kertaan kertomuksen siitä, mitä tapahtui samalla tavalla kapinoiville Lutherin ajan talonpojille talonpoikaissodan aikana (lähes kaikki tapettiin), vaikka Luther oli tulisesti varoittanut talonpoikia väärästä tiestä. Oikea tie on Jumala, jonka yhteyteen tie on Jeesus Kristus. Hänessä, hänen (Pyhän Hengen) voimassaan kaikki alkaa asettua oikein.

            Täällä rääkyvät rääväsuut ovat hyvä esimerkki siitä, mitä perkeleen orjat saavat aikaan. Nehän rääkyvät täällä joka raossa kuin riivaajat. Ja pilkkaavat minua. Otan sen Jumalan merkkinä siitä, että tämä sivusto on menettänyt Jumalan silmissä suojeluksen ja että minun on nyt heti lähdettävä.

            Se, mitä tässä nyt kirjoitan, on varoitus, viimeinen vakava varoitus täällä. Se nousee Jumalasta, sisälläni olevasta Hengestä. Olette äärimmäisessä vaarassa, kuten koko kansa. Katukaa tekojanne ja kääntykööt sydämenne avoimiksi syntien anteeksiantamukselle, Jeesukselle Kristukselle!

            Nykyiset yrityksenne pelastaa maa vain hukuttavat maata yhä syvemmälle. En soisi teidän ja kansan hukkuvan, ja siksi varoitan ja nyt jopa huudan. Seis! Kääntykää Jumalan puoleen sydämissänne! Pelkään, totisesti pelkään, että nyt käy huonosti. Äärimmäisen huonosti. Hylätessänne Jeesuksen Kristuksen olette hylänneet kaiken. Aivan kaiken. Teettepä mitä hyvänsä omassa voimassanne, edessä on suora syöksy tuhoon.

            Vesa-Ilkka Laurio
            lääkäri

            Plusääni(9)Miinusääni(4)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat