- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Yle jatkaa maahanmuuttokriitikoiden leimaamista Venäjän agenteiksi

Uutisoimme eilen [1], että Upseeriliiton tuore julkaisu syyttäää maahanmuuttovastaisia suomalaisia Venäjän agenteiksi. Nyt Yleisradio jatkaa saman salaliittoteorian lietsomista.

Yle julkaisi tänään blogisti Janne Riiheläisen artikkelin ”Suomi ei käy informaatiosotaa, Suomea vastaan käydään [2]”, jonka mukaan kasvava maahanmuuttovastaisuus (ja maahanmuuttokriitikoiden tyytymättömyys perussuomalaisiin [3]) on itänaapurin sotilaallinen juoni.

Ylen mukaan uuteen sotilaalliseen riskiryhmään kuuluvat ”nykymenoon tyytymättömät ryhmittymät” eli suomalaiset, joiden hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen hallituksen globalistieliitti on tuhonnut kuluneiden vuosikymmenten aikana.

Artikkelin perusidea on, että osoittamalla tyytymättömyyttään julkisesti päähänpotkitut suomalaiset muuttuvat Venäjän agenteiksi. Isänmaallinen kansalainen pitää siis kiltisti suunsa kiinni, kun eliitti tuhoaa Suomea – muuten hän on maanpetturi.

Riiheläinen käynnistää artikkelin poskettomalla väitteellä:

”Informaatiosotaan kuuluu aina viestinnän eettisten sääntöjen ja faktojen hylkääminen.

Merkittävä ero nyky-Venäjän ja länsimaiden kesken on siinä, mitä julkisen sektorin toimijat saavat tehdä.

Läntisissä demokratioissa tunnoton valehtelu ja poliittisten levottomuuksien lietsominen toisessa maassa ovat harvinaisia asioita.

On jo itsessään mielenkiintoista, että Yle joutuu vakuuttelemaan lukijoilleen jatkuvasti, että ”eivät suomalaiset poliitikot ja virkamiehet valehtele, olkaa huoleti”.

Tarve jatkuvalle vakuuttelulle kumpuaa tietysti siitä, että yhä useampi suomalainen on huomannut, että poliitikot valehtelevat jatkuvasti ja kaikesta, oli kyseessä sitten Suomen kansallisomaisuuden ryöstö [4], talous [5] ja ”kestävyysvaje” tai maahanmuutto [6].

Janne Riiheläinen, taustalla sionisminvastainen kuva. [7]
Janne Riiheläinen.

Valehtelevan eliitin kilpimiehet

Koska poliitikot valehtelevat häpeilemättä ja usein alkeellisen tökerösti, ei hallituksen virallisella propagandakanavalla Ylellä ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selittää mustaa valkoiseksi.

Hankkeensa tueksi toimittajaeliitti on alkanut ruokkia narratiivia, jonka mukaan kaikki hallitusta kritisoivat ovat Putinin hyödyllisiä idiootteja ja ”Venäjä-trolleja [8]”.

Kyse ei siis todellisuudessa edes ole Venäjästä vaan valehtelevan suomalaiseliitin rikosten peittelystä.

Sillä ei ole väliä, näkeekö esimerkiksi Riiheläinen oikeasti FSB-agentteja jokaisen nurkan takana. Valtamedian ei tarvitse itse uskoa maahanmuuttovastaisuuden todella johtuvan Putinista – riittää, että tarpeeksi suuri osa kansasta saadaan vakuutettua valheellisesta tarinasta.

Riiheläinen käyttää Putinia jopa tekosyynä sille, ettei Suomessa tulisi hänen mielestään järjestää enää kansanäänestyksiä [9]. Mikäli kansa äänestäisi ”väärin”, olisivat Venäjän hybridisotahakkerit tietysti eliittiä suututtavan tuloksen takana.

Yle-artikkelissaan Riiheläinen syyttää ”rasisteja” siitä, että Suomen hallitus on itse romuttanut uskottavuutensa:

”Venäjän informaatiosota ei tähtää perinteisen propagandan tapaan mielipiteiden kääntämiseen. Se tähtää mielipiteiden ja maailmankuvan hajottamiseen. Siksi myös järjettömät, keskenään ristiriitaiset ja moraalittomatkin viestit kelpaavat sen käyttöön.

Yhtenä tavoitteena on heikentää kansalaisten luottamusta, hyökätä instituutioiden kimppuun ja halvaannuttaa demokraattista päätöksentekoa yleisen mielipiteen avulla.

Tällaista toimintaa ei ikinä voi tehokkaasti tehdä pelkästään ulkoapäin, vaan se vaatii kohdemaan yhteiskunnan sisäisten jakolinjojen hyväksikäyttöä ja altiiden ryhmittymien mobilisointia.

Suomessa, kuten muuallakin lännessä, Venäjä on pitkään mobilisoinut erilaisia nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen tyytymättömiä ryhmiä. Pakolaiskriisin myötä yksi painopiste tässä toiminnassa on ollut äärioikeiston ja rasististen toimijoiden tukeminen. Tämä toiminta huolettaa paitsi EU-maiden tiedustelupalveluita, myös valtiojohtoja. […]

Suomessa yhteiskuntaa sisältäpäin heikentävää toimintaa näkyvimmillään edustaa MV-lehti. Se on viime aikona koonnut yhteen monenlaisia toimijoita suojiinsa. Sieltä löytyy kirjava joukko nykyisenkaltaista yhteiskuntajärjestystä vastustavia tahoja virallisestikin Venäjän hyväksi toimivista aina uusnatseihin.

Uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeellä on siellä bannereita, oma foorumi ja MV-lehti osoittaa näkyvästi tukeaan asema-aukion törkeatä kuolemantuottamuksesta epäillylle järjestön johtohahmolle. Myös katupartiojärjestö Odinin sotilaat saa halutessaan myönteistä näkyvyyttä MV-lehdessä.”

UK_media_sensuuri [10]

Eliitti kieltää toisinajattelun poikkeustilatekosyyllä

Ylen mukaan suurin uhka on siis se, että valtamediasta riippumattomat tiedotusvälineet kykenevät ”hajottamaan” suomalaisen ”maailmankuvan”, joka säilytti auktoriteettiuskollisuutensa senkin jälkeen, kun auktoriteetit pettivät kansan ja alkoivat kaupata isänmaata globalistisille pankeille.

Koska Yle ei voi suoraan kumota vaihtoehtoliikkeiden esittämää kritiikkiä hallitusta vastaan, tyytyy media leimaamaan kaiken toisinajattelun ”yhteiskuntaa sisältäpäin heikentäväksi toiminnaksi”.

Eliitti on toisin sanoen julistanut poikkeustilan, jonka tekosyyllä kaikki suuria puolueita ärsyttävä ajattelu on määriteltävä maanpetokselliseksi toiminnaksi.

Poikkeustila-ajatusta vahvistaakseen mediaeliitti on alkanut listata hallituksen kannalta ”epäilyttäviä” kansalaisia julkisiin rekistereihin. Kuten MV-lehti uutisoi muutamia päiviä sitten [11], Ylen artikkelin kirjoittanut Riiheläinen on itsekin kunnostautunut tässä.

Toinen esimerkki toisinajattelijoiden rekisteröinnistä ja julkisesta nöyryyttämisestä on Asema-aukion pahoinpitelystä [12] epäillyn kansallissosialistin tapaus. Valtamedia leimasi hänet tappajaksi ennen ”uhrin [13]” kuolinsyyn selviämistä.

Kun itsenäiset mediat toivat esille ”uhrin” ruman huume- ja rikollistaustan, pillastui [14] Riiheläisen kollega Jessikka Aro täydellisesti.

 

Lue myös:

Yle: poliittista toisinajattelua vastaan taisteltava [15]
Valtamedia syyttää kansalaisia omista valheistaan [16]
Helsingin Sanomien romahdus: maahanmuuttokriittisyys onkin venäläisten ”nerokas” juoni [17]
Halla-aho – Putinin salaliiton uhri? [18]