Yle jatkaa maahanmuuttokriitikoiden leimaamista Venäjän agenteiksi

Uutisoimme eilen, että Upseeriliiton tuore julkaisu syyttäää maahanmuuttovastaisia suomalaisia Venäjän agenteiksi. Nyt Yleisradio jatkaa saman salaliittoteorian lietsomista.

Yle julkaisi tänään blogisti Janne Riiheläisen artikkelin ”Suomi ei käy informaatiosotaa, Suomea vastaan käydään”, jonka mukaan kasvava maahanmuuttovastaisuus (ja maahanmuuttokriitikoiden tyytymättömyys perussuomalaisiin) on itänaapurin sotilaallinen juoni.

Ylen mukaan uuteen sotilaalliseen riskiryhmään kuuluvat ”nykymenoon tyytymättömät ryhmittymät” eli suomalaiset, joiden hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen hallituksen globalistieliitti on tuhonnut kuluneiden vuosikymmenten aikana.

Artikkelin perusidea on, että osoittamalla tyytymättömyyttään julkisesti päähänpotkitut suomalaiset muuttuvat Venäjän agenteiksi. Isänmaallinen kansalainen pitää siis kiltisti suunsa kiinni, kun eliitti tuhoaa Suomea – muuten hän on maanpetturi.

Riiheläinen käynnistää artikkelin poskettomalla väitteellä:

”Informaatiosotaan kuuluu aina viestinnän eettisten sääntöjen ja faktojen hylkääminen.

Merkittävä ero nyky-Venäjän ja länsimaiden kesken on siinä, mitä julkisen sektorin toimijat saavat tehdä.

Läntisissä demokratioissa tunnoton valehtelu ja poliittisten levottomuuksien lietsominen toisessa maassa ovat harvinaisia asioita.

On jo itsessään mielenkiintoista, että Yle joutuu vakuuttelemaan lukijoilleen jatkuvasti, että ”eivät suomalaiset poliitikot ja virkamiehet valehtele, olkaa huoleti”.

Tarve jatkuvalle vakuuttelulle kumpuaa tietysti siitä, että yhä useampi suomalainen on huomannut, että poliitikot valehtelevat jatkuvasti ja kaikesta, oli kyseessä sitten Suomen kansallisomaisuuden ryöstö, talous ja ”kestävyysvaje” tai maahanmuutto.

Janne Riiheläinen, taustalla sionisminvastainen kuva.
Janne Riiheläinen.

Valehtelevan eliitin kilpimiehet

Koska poliitikot valehtelevat häpeilemättä ja usein alkeellisen tökerösti, ei hallituksen virallisella propagandakanavalla Ylellä ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selittää mustaa valkoiseksi.

Hankkeensa tueksi toimittajaeliitti on alkanut ruokkia narratiivia, jonka mukaan kaikki hallitusta kritisoivat ovat Putinin hyödyllisiä idiootteja ja ”Venäjä-trolleja”.

Kyse ei siis todellisuudessa edes ole Venäjästä vaan valehtelevan suomalaiseliitin rikosten peittelystä.

Sillä ei ole väliä, näkeekö esimerkiksi Riiheläinen oikeasti FSB-agentteja jokaisen nurkan takana. Valtamedian ei tarvitse itse uskoa maahanmuuttovastaisuuden todella johtuvan Putinista – riittää, että tarpeeksi suuri osa kansasta saadaan vakuutettua valheellisesta tarinasta.

Riiheläinen käyttää Putinia jopa tekosyynä sille, ettei Suomessa tulisi hänen mielestään järjestää enää kansanäänestyksiä. Mikäli kansa äänestäisi ”väärin”, olisivat Venäjän hybridisotahakkerit tietysti eliittiä suututtavan tuloksen takana.

Yle-artikkelissaan Riiheläinen syyttää ”rasisteja” siitä, että Suomen hallitus on itse romuttanut uskottavuutensa:

”Venäjän informaatiosota ei tähtää perinteisen propagandan tapaan mielipiteiden kääntämiseen. Se tähtää mielipiteiden ja maailmankuvan hajottamiseen. Siksi myös järjettömät, keskenään ristiriitaiset ja moraalittomatkin viestit kelpaavat sen käyttöön.

Yhtenä tavoitteena on heikentää kansalaisten luottamusta, hyökätä instituutioiden kimppuun ja halvaannuttaa demokraattista päätöksentekoa yleisen mielipiteen avulla.

Tällaista toimintaa ei ikinä voi tehokkaasti tehdä pelkästään ulkoapäin, vaan se vaatii kohdemaan yhteiskunnan sisäisten jakolinjojen hyväksikäyttöä ja altiiden ryhmittymien mobilisointia.

Suomessa, kuten muuallakin lännessä, Venäjä on pitkään mobilisoinut erilaisia nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen tyytymättömiä ryhmiä. Pakolaiskriisin myötä yksi painopiste tässä toiminnassa on ollut äärioikeiston ja rasististen toimijoiden tukeminen. Tämä toiminta huolettaa paitsi EU-maiden tiedustelupalveluita, myös valtiojohtoja. […]

Suomessa yhteiskuntaa sisältäpäin heikentävää toimintaa näkyvimmillään edustaa MV-lehti. Se on viime aikona koonnut yhteen monenlaisia toimijoita suojiinsa. Sieltä löytyy kirjava joukko nykyisenkaltaista yhteiskuntajärjestystä vastustavia tahoja virallisestikin Venäjän hyväksi toimivista aina uusnatseihin.

Uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeellä on siellä bannereita, oma foorumi ja MV-lehti osoittaa näkyvästi tukeaan asema-aukion törkeatä kuolemantuottamuksesta epäillylle järjestön johtohahmolle. Myös katupartiojärjestö Odinin sotilaat saa halutessaan myönteistä näkyvyyttä MV-lehdessä.”

UK_media_sensuuri

Eliitti kieltää toisinajattelun poikkeustilatekosyyllä

Ylen mukaan suurin uhka on siis se, että valtamediasta riippumattomat tiedotusvälineet kykenevät ”hajottamaan” suomalaisen ”maailmankuvan”, joka säilytti auktoriteettiuskollisuutensa senkin jälkeen, kun auktoriteetit pettivät kansan ja alkoivat kaupata isänmaata globalistisille pankeille.

Koska Yle ei voi suoraan kumota vaihtoehtoliikkeiden esittämää kritiikkiä hallitusta vastaan, tyytyy media leimaamaan kaiken toisinajattelun ”yhteiskuntaa sisältäpäin heikentäväksi toiminnaksi”.

Eliitti on toisin sanoen julistanut poikkeustilan, jonka tekosyyllä kaikki suuria puolueita ärsyttävä ajattelu on määriteltävä maanpetokselliseksi toiminnaksi.

Poikkeustila-ajatusta vahvistaakseen mediaeliitti on alkanut listata hallituksen kannalta ”epäilyttäviä” kansalaisia julkisiin rekistereihin. Kuten MV-lehti uutisoi muutamia päiviä sitten, Ylen artikkelin kirjoittanut Riiheläinen on itsekin kunnostautunut tässä.

Toinen esimerkki toisinajattelijoiden rekisteröinnistä ja julkisesta nöyryyttämisestä on Asema-aukion pahoinpitelystä epäillyn kansallissosialistin tapaus. Valtamedia leimasi hänet tappajaksi ennen ”uhrin” kuolinsyyn selviämistä.

Kun itsenäiset mediat toivat esille ”uhrin” ruman huume- ja rikollistaustan, pillastui Riiheläisen kollega Jessikka Aro täydellisesti.

 

Lue myös:

Yle: poliittista toisinajattelua vastaan taisteltava
Valtamedia syyttää kansalaisia omista valheistaan
Helsingin Sanomien romahdus: maahanmuuttokriittisyys onkin venäläisten ”nerokas” juoni
Halla-aho – Putinin salaliiton uhri?

90 kommenttia

  1. Antaa idioottien jatkaa. Itselleen vain tekevät hallaa. Jokaisen lähipiirissä on joitain nationalisteja jotka eivät hyväksy nykyistä mädännäisyyttä. Kun ihmiset näkevät, että media yrittää jonkun sukulaisen olevan venäjän informaatioagentti, niin eiköhän unihiekka silmistä karise. Eliitti on jo hävinnyt tämän propagandasodan. Hullummaksi tämä vielä menee ennen kuin ratkeaa.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. Niinhän se on. Eliitin ja (((eliitin))) jakeluun ei millään mene että mitä enemmän he yrittävän hiljentää kansaa, sitä enemmän kansa vastustaa. Historia on useasti osoittanut mitä eliitille lopulta tapahtuu kun kansa saa tarpeeksi, mutta silti (((eliitti))) jatkaa samojen menetelmien käyttöä toivoen eri lopputulosta.

      Muistaakseni tuo oli eräs hulluuden määritelmistä.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. No onhan tässä kuitenkin paljastunut maahanmuuttokriittisen Venäjän virallista putinistista totuutta julistavan( Suomi Ensin) porukan sekä [Mv-lehden] yhteistyökuviot Venäjälle työskentelevän dosentti Johan Bäckmanin sekä miehitetyssä Donbassissa propagandatoimistoaan pitävän Janus Putkosen kanssa, sitä on aivan turha yrittää kiistää. Siellä missä tämä dosentti Johan Bäckman, Putkonen yhteistyökumppaneineen touhuaa jotakin, on kyse aina ensisijaisesti Venäjän eduista, ei Suomen. 😉

    https://uusimaanpuolustus.blogspot.nl/2016/10/uusnatsit-rasistit-ja-putinistit.html

    [MV-lehdessä] on pitkään julkaistu panettelevia ja valheellisia kirjoituksia Venäjän informaatiosotaa julkisuudessa kommentoivista Suomen kansalaisista.[MV-lehdessä]julkaistujen likaisten luonnemurhaamisien takana on ollut dosentti Johan Bäckman joka luovutti [Mv-lehdelle] tiedot Venäjän trolliarmeijan ja valemedioiden toimintaa valottaneen toimittajatar J.Aron tuomioista sekä säännöllisesti sivustolle kynäilevä (toimittaja T9) eli putinismin ylipappi Juha Molari. Sivuston lähteinä on hyvin usein Venäjän virallista totuutta edustavat tietotoimistot kuten RT, Sputnik News. 😉

    Juha Molari toimittaja T9

    http://www.antifa.fi/2016/04/vihasivuston-avustaja-tahtoo-papiksi.html

    Juha Molari jatkanee vielä MV-lehdelle propagandatörkyä tuottavana toimittajana ”T-9” sekä osaaikaisena vessojen siivoojana

    http://www.antifa.fi/2016/10/vihasivuston-avustajasta-ei-papiksi.html

    Plusääni(4)Miinusääni(17)
    1. Josko kuitenkin jätettäisiin Bäckmänin Johan ulos tästä kuviosta. Hänestä ei tykkää kukaan. Niin selvästi venäjän vaikutuspiirissä, että huhhuh. Joskus on tullut jotain järkevääkin siltä mieheltä, mutta aika harvoin. Yritä käsittää, että isänmaalliset yrittävät pitää suomen suomena, venäjän kanssa voidaan kauppa tehdä kuten kuuluukin kun on naapuri, mutta siinä se. Hyvät välit naapureihin ja tavalliset muihin maihin, ei tarvitse perseitä nuolla kuten nykyjohtajat tekevät. Ensin herra oli NL ja nyt se on USA. Niin iljettävää, että puistattaa.

      Janus Putkonen tosiaan on propagandan kanssa tekemisissä, mutta hän lähinnä joutuu puolustautumaan Ukrainan propagandalta, jonkin verran myös muita länsimaita mukana. Eipä ole häntäkään joutanut seuraamaan sen jälkeen kun muutti Doniin.

      MV-lehti on isänmaallisten asialla. Silloin joutuu pakostikin paljastelemaan NATOn kieroiluja. Myös valtamedian kärkkäimpiä valheita joutuu oikaisemaan silloin tällöin. Ja oletko sitä mieltä, että J.Aron tuomioita ei olisi saanut tuoda julkisuuteen? Hänhän itse leikin aloitti, ja sitten kun joku pelaa samaa peliä niin saa itkupotkuraivarit. Ja muutenkin jos väittää tavallisten suomalaisten olevan venäjän trolleja niin hyväkin, että saa paskaa niskaansa. Onko kaikki jotka ovat erimieltä venäjän agentteja? En epäile, vaikka joku oliskin, mutta se on hyvin marginaalinen ryhmä.

      Molaria syytät kun käyttää lähteinä venäjän kansallisia uutisportaaleja, mutta kun katsoo mitä itse käytät lähteinä niin enpä sinuna sanoisi mitään…

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
      1. Isänmaalliseksi esittäytyväksi mediaksi se [ MV-Lehti] julkaisee kuitenkin säännöllisesti aika paljon Venäjän virallista totuutta edustavien propagandatoimistojen kuten (RT:n ja Sputnikin) materiaalia sekä näiden epäisänmaallisten, maanpetokseen ryhtyneiden putinistien ( kuten Juha Molarin eli toimittaja T9:n), puolustusvoimien upseereita sekä toimittajia panettelvia kirjoituksia. 😉

        Bongasinpa sieltä myös Janus Putkosen ja [Doni Donbass News] propagandatoimiston materiaalia.Julkaisemalla Donbassin venäläisen miehityshallinnon virallisen propagandatoimiston materiaalia, on aivan selvää kenen puolelle [Ilja Janitskin ja MV-Lehti] on tuossakin asettunut. Venäjä , Venäjä, Venäjä! 🙁

        [Doni Donbass News] jatkaa samoilla linjoilla kuten sitä edeltänyt Verkkomedia:

        http://sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-putkosen-doni-news-mukana-tulitaukorikkomuksen-lavastamisessa

        Plusääni(3)Miinusääni(7)
        1. Luin jostain että Janus Putkosen liikkuminen on estetty rintamalinjan alueissa. Doni Donbass News päätoimittajalla ei siis ole pääsyä edes sinne missä oikeasti tapahtuu, varmasti siihen on kaksi syytä, Putkoseen ei luoteta siellä, eikä rintaman julmuuksille ym haluta silminnäkijöitä.

          Putkonen siis työskentelee OFF- rintama linjoista, ainakin osasta niistä , vai onko kukaan nähnyt Putkosta tekemässä oikeaa tutkivaa journalismia Donbas-Ukrainan välisessä sotatoimi rintamalla ? Ne paikat jossa hän on käynyt on sovittu etukäteen Donbassin hallinnon kanssa, aikaa on ollut siis järjestää paikat siihen kuntoon että Donbas news editor voi nähdä kukkasia ja muuta herttaista, ja tietenkin Ukrainan tekemiä julmuuksia pelkästään .

          Putkonen antaa itsestään kuvan ” hyödyllinen idiootti” joko tietentahtoen pelaa osana näytelmää Venäjä vs Länsi , tai sitten on vain todellakin pää niin sumussa ettei näe todellisuutta . En näe häntä sen parempana kuin yleisradion palkkatyöläiset, hänen ”roolinsa” vain sattuu olemaan toisen leirin juttuja.

          Plusääni(6)Miinusääni(3)
          1. Finland Center opened in Lugansk People’s Republic (Pics, Video)
            Grand opening of the Center of Finnish Culture ceremony took place on Friday in the Lugansk National University named after Taras Shevchenko. The university and the Finland-Novorossia Friendship Society signed an agreement of cooperation and on the opening of the Center.
            ”The opening of the Center in LPR is a big achievement for us, we consider it to be a foundation stone, a basis for cooperation between Donbass and Finland people,” said Janus Putkonen, DONi News editor. ”Finnish people show interest in what’s happening here. We hope we will have permanent representation in LPR thanks to this center.”

            http://dninews.com/article/finland-center-opened-lugansk-peoples-republic-pics-video

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. No jos siellä joskus jotain tuollaista on julkaistu niin suurin osa on kuitenkin ihan muuta!

          Mv-lehti on nimenomaan isänmaallinen julkaisu koska se selkeästi vastustaa tätä laitonta invaasiota, vastustaen myös kulttuurimarxistisen väen sekä Euroopassa että Suomessa harjoittamaa mädätystä!

          Mv julkaisee myös näitä edellä mainittuja vastustavien tahojen mielenkiintoista materiaalia jota ei muualla juuri näe.

          Myös vastarintaliike on tuotu positiivisesti esiin.

          Kommentistasi huomaa että olet Nato-leirissä ja jutut sen mukaisia!!

          Plusääni(5)Miinusääni(5)
        3. En kyllä käsitä miten se on ristiriidassa, että isänmaallinen uutistoimisto käyttää lähteinä toisten maiden valtioillisista uutisia? Oletko todella niin syvällä venäjä pelon paineessa, että järkesi on jämähtänyt yhteen pisteeseen arvon totuusritari? Ei venäjä ole suomeen hyökkäämässä, saattaa ehkä yrittää vaikuttaa propagandalla suomalaisiin, jotta saadaan NATO hihhulit pois päättäviltä palleilta, mutta siinä se. En ole venäjän asialla, mutta näkisin saman tavoitteen olevan myös isänmaallisten henkilöiden toivelistalla. Tällä hetkellä kaikki NWO:n komentoja tottelevat ovat kansan vihollisia, heistä jos päästään niin voidaan ehkä taas joskus kutsua suome itsenäiseksi.

          Plusääni(2)Miinusääni(3)
          1. En pidä tuon ”Venäjän virallisen totuuden” julistamista erityisen patrioottisena tekona. Kuten itsekin totesit tuossa, ne julkaisevat paljon propagandaa jolla pyritään vaikuttamaan myös Suomen asioihin. (Juuri nyt siellä on meneillään häikäilemätön mustamaalauskampanja jossa kyseenalaistetaan Suomen itsenäisyys ja panetellaan marsalkka Mannerheimia.) ;(

            Mielestäni siinä on myös melkoisen iso ristiriita kun nämä patriooteiksi esittäytyvät instanssit kuten [ Suomi Ensin-liike ja MV-Lehti ] ryhtyvät tekemään tiivistä yhteistyötä [SAFKA:n] ja venäläisen [ World Without Nazism ] järjestön johtoon kuuluvan dosentti Johan Bäckmanin ja kumppaneiden kanssa. Kannattanee perehtyä tähän aiheeseen hieman tarkemmin vielä , uskoisin että sinäkin olet sen jälkeen sitä mieltä että yhdenkään patrioottin ei tule olla yhteistyössä näiden Venäjältä käskynsä saavilta kellokkaiden kanssa. 🙂

            [Johan Bäckman, World Without Nazism & SAFKA ] 😉

            http://sss-radio.ee/fi-blogi/world-without-nazism-ja-safka

            [ Kremlin propagandan tuottajat ja mannekiinit Donetskissa ] 😉

            http://blog.maanpuolustus.net/huijareita-onko-heita/

            Plusääni(5)Miinusääni(0)
          2. ”venäjän virallinen totuus” on vain yksi puoli totuudesta. Jos sen tai länsimaiden tuutista poimittuja poliittisväritettyjä uutisia pitää absoluuttisena totuutena niin sitten saa syyttää vain itseään. Täytyy lukea monesta eri lähteestä niin voi arvioida mikä on lähimpänä totuutta. Pari vuotta nyt on menty yhä pahempaan propaganda viidakkoon, toivottavasti mediakenttä joskus vielä ottaa itseään niskasta kiinni ja selviytyy tästä humalasta.

            Bäckmanin touhuista ei kiinnosta lukea. Se on fakta, että suomi ei ole itsenäinen tällä hetkellä. Jos luet itsenäisen valtion määritelmän niin ei taida puoliakaan määritelmistä täyttyä. Mannerheimista voi olla montaa mieltä, mutta uskoisin hänen olleen oikealla asialla ja ilman häntä saatettaisiin olla kuten viro.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          3. Ei totuus löydy mistään puolivälistä eri lähteitä lukemalla mikäli toisen osapuolen tiedotusvälineet täysin tietoisesti valehtelevat, propagoivat ja levittävät disinformaatiota. Hyväksymällä noita Venäjän valtion ohjauksessa olevia epäluotettavia propagandamedioita informaation lähteeksi, mädätät sillä venäläisellä [Pravdalla] oman tilannekuvasi ja totuutesi melko nopeasti. 😉

            http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/venajan-kaksi-totuutta/662119/

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          4. Haha arvasin. Oletat valtamedian kertovan totuutta. Etkö ole huomannut valheita ollenkaan, ja silti jatkat lukemista ilman kyseenalaistamista? Itse luen kaikkea varovaisesti sillä tiedän kaikkien tekevän propagandaa. Vuosia sitten uutiset vaivihkaa muuttivat mielipiteitä, mutta nyt on riisuttu silkkihansikkaat ja jälki on sen mukaista. Se juuri aiheuttaakin ihmisten massaloikkaamisen vaihtoehtomedioiden pariin kun eivät voi sulattaa enää valtamedian suhmurointia.

            Plusääni(1)Miinusääni(2)
          5. Miten olisi vaikka tämä: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000896121.html. Katsopa montako oikaisua tähän juttuun on tullut : http://www.hs.fi/ulkomaat/a1474858274613 eli eivät jaksaneet tarkistaa faktoja.

            Tietysti pitää aina muistaa, että myöskään toimittajat eivät välttämättä edes tiedä faktoja kun lukevat vain valtamediaa. Kuten lähes joka kerta mainitaan, että Venäjä hyökkäsi Georgiaan 2008 vaikka Georgiahan oli se hyökkääjä joka sai sitten pahasti turpaansa.

            Faktat on helppo itse tarkistaa ja jos valtamedia selvästi valehtelee niin he vain sahaavat itseltä oksaansa. Joten parempi strategia on vaieta heidän agendalleen ikävistä asioista. Kuten maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista, jenkkien sodista, eliitin suhmuroinneista sekä pankkisysteemin korruptiosta. Myös sanaa ”epäilee” käytetään usein vaikka mitään niistä ei ikinä tulla todistamaan. Kuten nyt SUPOn epäilyt venäjän maakaupoista. Tai aiemmin venän joukoista ukrainassa yms.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          6. Ei vaan [referenssi] siihen mistä ilmenee se että mediaa kuluttavat suomalaiset ovat kyllästyneet, menettäneet luottamuksen valtamediaamme ja ovatkin yhtäkkiä siirtyneet suurin joukoin lukemaan vaihtoehtomedioita. 😉

            Noi pari linkkiä mitä jaoit ja väitit että niiden sisältö ei pidä paikkaansa, voisitko vielä perustella tarkemmin, [asiallisia referenssejä] käyttäen mikä niiden sisällöstä ei pitänyt paikkaansa. Sinä väitit jotain, sinä myös silloin todistat väitteesi. 🙂

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          7. Tuskin sellaista tutkimusta on valtamedia tehnyt, eikä taida olla vaihtoehtomediatkaan. Mutta väitätkö, ettei vaihtoehtomedioiden määrä ole nyt huomattavasti suurempi kuin 10 vuotta sitten? Niitähän putkahtelee kuin sieniä sateella. Ja mitä lukumääriin tulee niin tutkipa huviksesi miten mvlehti sijoittuu alexan ranking listoilla. Eipä ollenkaan paha kun suomenkin sijoituksessa on mukana google, facebook, pornosaitit yms. Ei siellä taida edellä olla enää kuin iltalehti, iltasanomat, hesari ja yle. Jos tämä ei tarkoita ihmisten hakeutumista vaihtoehtoisten uutislähteiden pariin kun ovat pettyneet valtamediaan niin mikäs sitten? Ja jos et tajua noiden yksinkertaisten linkkien ideaa niin ei varmaan kannata edes selittää?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          8. En minä ole mitään väittänyt tässä vaan sinä. Ei minun tarvitse mitään lähteä tutkimaan ja selvittämään kun on kyse sinun väitteistäsi. Se on sinun tehtäväsi tuoda ne [faktat sekä referenssit] pöytään ja perustella asiasi. Sinua taitaa nyt kismittää kun et osaakaan perustella väitteitäsi ja jäit kiinni ehkäpä suoranaisesta valehtelusta. Noille argumentaatiotaidoille nauraa alaasteen rehtorikin. 🙂

            Tiedoksi:

            Kyllä niitä tutkimuksia vaan on tehty. Tämän mukaan kotimaiseen valtamediaan, erityisesti [ Yleisradioon] luotetaan. Vaihtoehtomedioihin taas ei uskota.

            http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2249637/Nelja+prosenttia+suomalaisista+uskoo+yha+valemedioihin

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          9. Eli vaihtoehtomedioita ja niiden toimittajia on moninkertaisesti enemmän. Lukijamäärät ovat jo samaa luokkaa kuin valtamedioissa. Hesarin osakkeet ovat tippuneet kuin lehmän häntä ja kerjää jo valtion luukulla samasta potista kuin virallinen propagandakin, eli YLE. Nyt vain odotellaan vahvistusta tuelle, toki se on hiukan vaivalloista selitellä miksi hesari olisi tuen arvoinen kun lukijat ovat kaikonneet. Ja jos valtamedia tekee jutun kuinka ihmiset luottavat heihin eikä kilpailijoihin, niin nielaisetko sen ihan purematta? Jos joku vaihtoehtomedia tekee jutun, että lukijoita on pian jo miljoona viikottain ja heihin luotetaan enemmän kuin valtamediaan niin mikä sen uutisen arvo sinulle on? Sama varmaan kuin sinun linkkisi arvo minulle?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Aikamoista ilveilyä, muka ’totuuden ritari’…heh
            Varmaan olet tämänkin takana kunnon zio-masonic agenttina:
            Paananen on saanut saman tartunnan kuin sinä.

            Varmaan tuet tätäkin zio-masonic mafian agentttina:
            RKP ajaa monikulttuurisuutta Suomeen, mutta vastustaa rajusti sitä, että suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä luokkia saisi toimia edes samassa koulurakennuksessa. Tätä perustellaan sillä, että se heikentää ruotsinkielisten lasten oikeuksia heidän äidinkieleensä.

            Ruotsinkielisissä kouluissa ei Helsingissä ole maahanmuuttajia, adoptiolapsia lukuun ottamatta. Samaa argumenttia ruotsinkieliset kunnat käyttivät aikoinaan, kun ne kieltäytyivät vastaanottamasta evakkoja.

            http://mvlehti.net/2016/11/05/suomen-koulut-madatetaan-tarkoituksellisesti/

            Plusääni(2)Miinusääni(2)
          2. Aitoja sionistiagentteja ovat nämä [SAFKA:n] ja [World without Nazism] järjestön johtoon kuuluva dosentti Johan Bäckman sekä hänen ökyrikas juutalainen rahoittajansa ja sponsori, [World without Nazism & Venäjänkielisten juutalaisten maailmankongressin] presidentti Boris Spiegel. 😉

            [SAFKA ja kansainvälinen World without Nazism] järjestöt torjuvat globaalisti uusnatsismia,muukalaisvihaa sekä fasismia, eli juuri sitä mitä sinä itse yrität edistää. [Venäjänkielisten juutalaisten maailmankongressin] ja tuon Spiegelin tavoitteena ei ole mitään sen vähempää kuin juutalaisten hegemonia maailmassa. 🙂

            Onkin mielestäni aivan käsittämätöntä että osa teistä maahanmuuttokriittisistä [ Marco De Wit ,Suomi Ensin-liike & Mv-lehti] on erehtynyt lähtemään yhteistyöhön tämän Putinin Venäjän ja juutalaisten etuja edistävän ideologisen vastustajanne kanssa.

            Plusääni(3)Miinusääni(1)
          3. Tuosta mädätyksestä puheen ollen monikulttuurinen Venäjä johtaa muuta vapaata maailmaa täysin suvereenisti korruptiossa, alkoholismissa, huumeiden käytössä ja siihen liittyvässä rikollisuudessa ,prostituutiossa ,HIVissä, tuberkuloosin leviämisessä , toimittajien murhaamisessa ja vapaan tiedonvälityksen rajoittamisessa.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          4. Pelottaako oman osakesalkun kohtalo?
            sinulle tärkeintä päästä kaivelemaan vaikka Länsi rappeutuu ja on perikadon partaalla.
            Putinin kansallisuuden painotus myös poikkeaa jonkin verran siitä miten Nicholas I koki tämän periaatteen: se on kattavampi ja asettaa vähemmän painoa etniseen Venäjän kansallisuuteen. Putinin sanoin: ”Olemme monikansallinen yhteiskunta, mutta olemme yksi Venäjän kansa, yhtenäinen ja jakamaton Venäjä.” Putin tuntee historiaa tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen etnisen nationalismin vaarallisen hulluuden monikansallisessa maassa, jollaisena Venäjä säilyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
            http://historynewsnetwork.org/article/158989

            Plusääni(0)Miinusääni(2)
  3. Oisko kopiointia Amerikasta Eurooppaan ja Suomeen nämä toisinajattelijoiden ”Venäjän agentti” syytökset,
    siellä esim.TV-Showssa ”Samantha Bee” metsästää Trump-Venäjä trolleja:

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. ”Yle jatkaa maahanmuuttokriitikoiden leimaamista Venäjän agenteiksi.”

    Janne Riiheläisellä ja YLE:llä on mielikuvitusta kuin pikku-pojalla. Eli kuunnellaan totisella naamalla, mutta sisäänpäin naureskellaan. Ja vielä seuraavanakin päivänä ”hymähdellään” kun se mieleen tulee arkiaskareissa.
    Jotesankin ”hengenköyhää” ja äärimmäisen mielikuvituksetonta tuotosta tältä ”vapaa-ajattelijalta”.
    Tapaillen Lea Lavenin suomi -aikojen hittiä: ”Jollet sä parempaan pysty. Niin se on kyllä nou thank youuu!”…

    En pahimmassakaan humalatilassa kykene näkemään Venäjää missään. Ainoastaan vaaleanpunaisia elefantteja. Ja kun kyseessä on Venäjän kokoinen maa, sitä ei voi olla huomaamatta.
    Samalla kansallismielisiä syytetään i”slamfobiasta” ja Lännen juoksupojat ja -tytöt kuullessaan pienenkin ”narahduksen”, syynä on aina venäjä-mörkö, joka kummittellee nurkissa. HAH!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  5. Nämä Venäjän agentti-jutut ovat täydellistä soopaa, jolla vallan kahvassa olevat voivat perustella lähinnä itselleen tyranniansa, sorto-otteensa ja yleensä mielisairautensa vahvistamista entisestään. Näiden tyrannien ja pikku-tyrannien omatunto on jo niin ”poltinraudalla merkitty”, että heidän on pakko koko ajan valehdella itselleen ja muille, jota eivät joutuisi miettimään omia rikoksiaan mm. Suomen kansaa kohtaan. Ensin aloitetaan pienillä valheilla ja totuuden pimittämisellä ja mielisairauden edetessä aletaan nähdä jo pikku-ukkojakin. Tarpeen mukaan voidaan kaivaa esiin joku kahjo Johan Bäckman, jonka hölmöilyt kaadetaan poliittisten vastustajien niskaan. Yleensä ottaen nämä natottajat harrastavat niin surkeaa argumentaatiota, että pelkkä sen seuraaminen saa normaalijärkisen ihmisen raivon valtaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(3)
  6. ”Hankkeensa tueksi toimittajaeliitti on alkanut ruokkia narratiivia, jonka mukaan kaikki hallitusta kritisoivat ovat Putinin hyödyllisiä idiootteja ja ”Venäjä-trolleja”.

    Ei pidä paikkaansa, tässähän on kyse vain Venäjään kytkeytyvän informaatiosotaverkoston tuomisesta julkisuuteen ja osa nationalisteista on liittynyt siihen mukaan.

    Hallitusta kuuluukin kritisoida mutta isänmaallisena itseään pitävä Suomen kansalainen EI samalla RYHDY Suomen ainoan sotilaallisen uhkan ja vihollisen, Venäjän federaation sotapropagandan ja disinformaation levittäjäksi.

    Mainitun Suomi Ensin-liikkeen venäjämielinen johto sekä aktivistit jakavat Venäjän sotapropagandaa verkossa täysin tietoisesti ja tarkoituksen mukaisesti ja liikkeen aktivisteja voi aivan hyvällä syyllä kutsua Putinin hyödyllisiksi idiooteiksi,resonaattoreiksi tai Venäjä-trolleiksi. Turhaanpa ulisette ja uhriudutte nyt kun paljastuitte, itsepä olette tämän venäläisen kaalisoppanne keittäneet.

    Plusääni(0)Miinusääni(6)
    1. Tänään on lupa olla hiukan ”putinisti” (VIDEO)
      Vladimir Putin moittii Eurooppaa, joka on kyvytön puolustamaan lapsia turvapaikanhakijoiden raiskauksilta. Pakolainen vapautettiin tuomiosta, vaikka oli raiskannut 10-vuotiaan lapsen. Pakolaisella oli ”seksuaalinen hätätilanne”. ”Sellaisella maalla ei ole tulevaisuutta”, moitti Putin.
      http://mvlehti.net/2016/11/03/tanaan-on-lupa-olla-hiukan-putinisti-video/

      Eurooppa ’kussut pottinsa’ ja pankkiirimafia naureskelee typeryksille. Venäjä sen sijaan ei ole mafialle helppo nakki ja sekös mafiaa vatuttaa.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
        1. On. Hän on kriminalisoinut tästä puhumisen ja haluaa, että puna-armeijaa ylistetään. Myös revisionismi on kriminalisoitu. Myös Janitskyn kannanottoja odotamme, tai oikeastaan emme odota. Bäckmania ja Zuroffin Wiesenthal-keskusta ja muuta holohoaxiahan sieltä tulisi, kuten esikuva Putinilta.

          Plusääni(6)Miinusääni(2)
      1. ”Venäjä sen sijaan ei ole mafialle helppo nakki ja sekös mafiaa vatuttaa.”

        Venäjän kansa on täysin tämän pankkimafian orja, jo pelkästään rahajärjestelmän (BIS) kautta, kuten mekin. Ja tämä (((mafia))) on pitänyt sielläkin valtaa vuodesta 1917, ja se valta ei ole Neuvostoliiton hajottua vaihtunut yhtään mihinkään.

        Täällä lännessä valta on erilaisten lakeijojen, korruption, puolueiden, demokratian (eli kansan välinpitämättömyyden) avulla tasan saman rikollisklikin alla, jo pelkästään siksi, että kuulutaan BIS:iin.

        Lue tuolta, ”vastavoimia?” – otsikon alta, onko Venäjästä nykytilanteessa vastusta pankkimafialle. Ei ole, koska Venäjänkin keskuspankki on täysin tämän pankkimafian näppien alla :

        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/09/vaihtoehtovaen-aivottomuus/

        Pitäisi pysyä edes totuudessa, jos jostain tälläisestä puhutaan.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
        1. Tuo mitä sanot ei pidä alkuunkaan paikkaansa!

          Ymmärrät väärin mikä Bis on ja mitkä ovat sen tehtävät.

          Toisen maailmansodan aikoihin BIS hallitukseen kuului tärkeitä korkea-arvoisia Natseja kuten Walther Funk, Emil Puhl, Hermann Schmitz(toimitusjohtaja IG Farben) ja Baron von Schroeder(omistaja J.H. Stein Bank)

          BIS auttoi läpi sodan natsihallintoa joten se että kuluu BIS:in ei todista hevon vittuakaan!

          Plusääni(2)Miinusääni(5)
          1. Mikä tarkalleen ottaen ei pidä paikkaansa?

            BIS on yksityinen tahojen (arvaa keiden!) omistama rahakartellin ”emoyhtiö” joka ohjaa jäsenpankkiensa esim. EKP, ja liikepankkien toimintaa.

            Ao. artikkelistakin selviää, että BIS:n perustajia eivät olleet ’natsit’, vaikka Saksalaisiakin yksityishenkilöitä saattoi kuulua sen jäsenistöön.

            Kaikki Saksalaiset eivät olleet, eivätkä edelleenkään ole kansallisosialisteja tai kannattaneet sitä. Esim. Hjalmar Schacht. Hän ei todellakaan ollut mikään kansallissosialisti, silti Hitler nimitti hänet Saksan keskuspankin Reichsbankin johtajaksi ja sitten talousministeriksi.

            JA tämän BIS – kartellin vallan, painostuksen, korruption ja takia mm. Suomen valtio ei voi rahoittaa alijäämäänsä ottamalla käyttöön omaa rahaa, vaan se on lainattava joltain BIS -kartellin alaiselta rahalaitokselta (liikepankit). Tuloveroilla kerätään lainojen lyhennykset. Ilman ulkomaanvelkaa tulovero olisi pieni tai jopa olematon, jos valtio voisi rahoittaa menonsa rahanpainokoneella.

            Finanssisektori, jonka rahan lähde pankkien rahanluonti on, on erilaisten järjestelyjensä kautta suurin lobbaaja mm. euroopan parlamentissa.

            Suomen valtion ja kaikkien tällä on otettava velkaa, koska vain tämän BIS-kartellin laitoksilla on ns. rahanpaino-oikeus digitaalirahaan ja vain BIS:n laitoksen liikkelle laskema raha on ainoa laillinen raha ja veronmaksuväline lähes kaikkialla nykyään. Mm. EKP on BIS näpin alla, samoin Suomen Pankki.

            BIS:n historiasta täältä :

            Kansainvälinen järjestelypankki – maailmantalouden tyranni

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. BIS:sän hallitukseen kuuluneet Saksalaiset olivat kaikki Natseja!

            Vaikka Hjalmar Schacht ei liittynytkään puolueeseen niin hän silti lahjoitti suuria summia rahaa puolueelle.

            Suomi saa tällä hetkellä uutta lainaa negatiivisella korolla ja valtion ottamaa lainaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin, ainoastaan korkoja/lainanjärjestelykuluja ym. maksaa.

            Sitä paitsi jos Suomen päättäjät todella haluavat niin ainahan voi tehdä Islannit ja jättää velat maksamatta.

            Siihen loppui Islannin lama!

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          3. R:lle at 7.30

            Hoiti alun perin Versailles’n rauhansopimuksessa (päättä 1. maailmansodan) Saksalle määrättyjä hirvittäviä sotakorvauksia.Saksalaiset olivat käskytettävinä, eivät päättäjinä. BIS piti huolta (v. 1930-1932), että Saksan maksukyky säilyy, mm. järjesteli lainoja, joilla edesautettiin Saksan maksukyvyn säilymistä. V. 1932 sotakorvauksista luovuttiin, ja BIS jäi enemmänkin kansainväliseksi järjestelypankiksi (Saksa oli mukana). Varsinkin kullan kanssa tehtiin järjestelyitä. Yhdessä vaiheessa BIS:iä oltiin jo lopettamassa, mutta se säilytettiin, ja nykyisin BIS on rothschildiläisen velkarahajärjestelmän keskuspankkien keskuspankki, kansojen orjuuttamisen päätoimisto, osa nykyistä näkymätöntä maailmanhallitusta..

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Hesari tapansa mukaan taas paljastuu verenhimoiseksi ’lihansyöjäksi’. Vaikea paikka hesarille tuo Venäjän oma linja ja halu säilyttää suvereenisuus.
      Walter G. Moss: Vladimir Putinille politiikka on sydämen eikä vain vallankäytön asia:
      Krimin tapauksessa maan saattamiseksi pois Ukrainan vallasta vuonna 2014, Putin totesi: ”Kaikki Krimin osalta puhuu yhteisestä historiasta ja ylpeydestä. Tämä on antiikin Khersones’ien paikka, jossa prinssi Vladimir kastettiin. Hänen hengellinen urotekonsa omaksua Ortodoksisuus määräsi kulttuurin koko perustan, sivistyksen ja inhimilliset arvot, jotka yhdistävät Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kansoja. ”Eri tavoin hän on myös korostanut ortodoksisuuden keskeistä merkitystä liittyen Venäjän historiaan ja arvoihin ja ilmoitti, että Hän on henkilökohtaisesti palannut ortodoksiseen uskoon, jota hänen äitinsä vaali. (Mitä Krimi merkitsee Venäjälle: http://souloftheeast.org/2014/03/28/what-is-crimea-for-russia/)
      http://historynewsnetwork.org/article/158989

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Joidenkin sokea russofobia on saanut psykoosin piirteitä. Faktat eivät kiinnosta lainkaan.
    ”Pahat ihmiset piileskelevät. Heidät on kaivettava koloistaan (”Take ’em out”), sanoi George W. Bush. Ja tarkoitti ’terroristeja’, itse luotuja terroristeja ja aloitti meneillään olevan saatanallisen sotakierteen.
    Nyt täällä jotkut kommentoijat ovat korvanneet nämä pahat piileskelevät ihmiset venäläisillä massamedian propagandan uhreina.
    Faktat eivät heitä kiinnosta eikä oma järki (eikä turvallisuuskaan) toimi, ei vaikka jopa Lännen omat vaihtoehtomediat ovat tulvillaan Venäjän rauhantahtoa.

    Venäjäkö ei saisi säilyttää suvereenisuuttaan ja rakentaa moninapaista maailmaa vaan sen tulisi antautua Lännen oligarkkien ryöstettäväksi?
    Voi voi tätä mädännäisyyttä. Kun oma maa on jo menetetty velkaorjuuteen niin samaa kohtaloa vaaditaan Venäjälle.
    Mutta ei se toimi. Venäjä ja BRICS rakentavat jo toisenlaista maailmaa:

    THE NEXT EMPIRE
    Although the relatively new EU is already clearly stumbling and is on the verge of fragmenting, their leaders are desperately attempting to hold the unlikely alliance together with the help of the US. Meanwhile, the other major powers of the world are going full steam ahead to ensure that, when the US and EU reach their Waterloo, the rest of the world will carry on independently of the dying empire.
    They are not merely waiting along the sidelines for the collapse to come, awaiting their turn at the top of the pecking-order. They are actively preparing their position to, as seamlessly as possible, take the baton at a run.

    A New Central Bank

    … the Asian powers have reacted to US overreach, not by going away licking their wounds, but by creating a second IMF.
    The Russian State Duma (the lower house of the Russian legislature) have now created the New Development Bank. It will have a $100 billion pool, to be used for the BRICS countries. Its five members will contribute equally to its funding. It will be centered in Shanghai, India will serve as the first five-year rotating president, and the first chairman of the board of directors will come from Brazil. The first chairman of the board of governors is likely to be Russian Finance Minister Anton Siluanov. It’s therefore structured to be truly multinational.
    In creating all of the above entities, the BRICS will, in effect, have created a complete second economic world.
    In the latter days of the British Empire, we Brits seemed to be under the illusion that, even as our power base crumbled, we might somehow retain control by threats and bluster. The UK was utterly wrong in this and only succeeded in alienating trading partners, colonies, and allies by doing so.
    The same is happening again today. China, Russia, and the rest of the world, when faced with American threats and bluster, will not simply fold their tents and accept that the US must be obeyed.
    They will, instead, create alternatives.
    And they are doing so exceedingly well and quickly. At this point, the overreach of the US is not only enabling other powers to rise, it is forcing their hand to literally create the next full-blown empire.
    http://www.internationalman.com/articles/the-next-empire
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=141401

    Olisi aika tajuta faktat.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222940-oliko-leningradin-piiritys-maailmanlaajuinen-huijaus

    Tässä mummo kuittaa hyvin maailman typerimän valheen viimein valheeksi. Katsokaa nyt helkutti karttaakin jo. Ei ollut piiritetty ja sotateollisuus jauhoi ison osan aseista ja ammuksista. Siis kaupungista lähti tasainen virta aseita puna-armeijalle. Silti koko maailma on jauhanut piirityksestä ja kauhuista ja että se olisi ollut jokin rikos. Rikollista on ehkä Saksan puolella komentajien petos ja tahallaan huono sotiminen ja joukkojen siirtelyn vitkuttelu. Stalinin puolella ihmisten uhraaminen linnoitustöihin ja evakuointi liian hitaaseen tahtiin. Yleensä sodat eivät ole mitään rikoksia. Eivät myöskään kaupunkien saartorenkaat tms.

    Mutta niinhän se on, että Venäjän ja Kiinan johtajat ovat ihan samaa holohoax- ja rapparieliittiä kuin lännessä. Jos joku johtaja ei olisi rikollismafian juoksupoika, hänet murhattaisiin tai hirtettäisiin jossain N’urnbergin näytösjutussa tai vastaavissa sen jälkeen tai siis kaikki johtokerroksesta ja useita angittaisiin. Noin niin kuin asiasta toiseen.

    Pietarista puhene ollen taas, niin tosi pönttöä jauhaa mustaa valkoiseksi vuosikymmeniä ja kaikki alistuvat neuvostopropagandaan.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
    1. Leningradin piiritys oli kyllä kaikkea muuta kuin vale!

      Se on historiallinen fakta josta löytyy myös paljon audiovisuaalista materiaalia.

      https://www.youtube.com/watch?v=01H3dq7y1Kg (vanha mutta hyvä dokufilmi sisältäen aitoa matskua)

      Yhden ihmisen sanomisien perusteella ei kannata sotahistoriaa uusiksi kirjoittaa!

      Tuossa lähettämässäsi linkissä on tekstissä muutamia asiavirheitä koskien Leningradin alueella tuotettuja aseita.

      Ensinnäkin Kirovin Leningradin tehtaan tuotantoa supistettiin merkittävästi Natsi-Saksan aloitettua invaasion Neuvostoliittoon 1941. Osa tehtaan tuotannosta/laitteistosta siiirrettiin kauas pois Chelyabinskin Kirov Plant No. 100:een.

      Kv-1:stä tuotettiin talveen -42 asti ja raskasta Josef Stalinia(IS-2) tuotettiin Kirovin Yekaterinburgin tehtaalla(ei Leningradissa)

      Tekstissä mainittua ISU-152 tehtiin Leningradin Kirovin tehtaalla vasta v. 1945 muutama yksikkö.

      Kirovin tehdasalue kärsi Natsien pommituksista merkittävästi, yhteensä 4680 tykinammusta ja 770 pommia osui tehdasalueelle tappaen 139 ja haavoittaen lähes 800 henkilöä ja yli 2500 kuollessa nälkään.

      Tehdasalue kärsi piirityksen aikana yli 320 milj. ruplan materiaaliset vauriot.

      Saksalaiset eivät saaneet Leningradia vallattua koska kaupunki oli vahvasti puolustettu, voimakkaasti linnoitettu ja sen ilmatorjunta oli kiven kova.

      Kaupungin ilmatorjunnasta vastasi 500 ilmatorjuntatykkiä, 300 lentokonetta, 300 ilmatorj. konekivääriä ja 350 valonheitintä.

      Piirityksen aikana ilmatorjunta tuhosi lähes 1600 vihollisen konetta.

      Näin ollen syyt Leningradin kestämiseen eivät olleet Saksalaisten komentajien petos tai tahallaan huono sotiminen kuten joillakin netin ”hörhösivuilla” asia esitetään!

      Myös Suomen toimet(hyökkäyksen pysäyttäminen) auttoivat Neuvostoarmeijaa toimimaan voimakkaammin Saksaa vastaan.

      Plusääni(1)Miinusääni(3)
      1. Levität juutalaispropagandaa. Von Leeb ja Hoepner olivat vastarintaliikkeessä eli rappareita ja maanpettureita, kuten iso osa upseereita. He etenivät hitaasti ja siirtelivät joukkojaan hitaasti. He yrittivät väkisin huonoa reittiä, kun se oli tukosssa. Rintama jäi paikalleen. Lisäksi Hitlerin sairauden aikana vetkuteltiin. Samoin sitten, kun hyökkäystä kaupunkiin tehtiin. Pian joukot vedettiin kuitenkin pois. On mahdollista tosiaan, että hyökkäys olisi ollut mahdoillinen sen jäälkeenkin. En ole varma. AInakin Tihvinän suunnan hyökkäys oli järjetön.

        Vuodesta 1943 kaupunkiin ei oikein voinut ampua.

        Kyllä siellä aseita tehtiin tolkuttomasti sodan aikana ja vedettiin voimajohto.

        Sinä olet voittajien propagandan levittäjä ja juttusi perustuvat neuvostopropagandaan, jota Lännen valehtelijat levittävät autuaasti.

        Kuvamateriaalia. Hah. Tunteisiin vetoavia neuvostofilmejä sopivilla valheilla kuorrutettuna.

        Stalinilla oli kaikki mahdollisuudet huoltaa kaupunkia tarpeeksi. Jos siellä nähtiin nälkää, se oli Stalinin syy. Hän laittoikin kansalaiset raatamaan pervitiinin voimalla, kunnes he kuolivat. Se on kommunismia, jota sinäkin valheinesi edustat.

        Onko isänmaallista levittää kommunistien valheita tuostakin asiasta? MV-lehden väki on maanpettureita. Seuraavaksi saamme kai nähdä jonkun keskitysleiripätkän Hollywood-ohhaajien kuvaamana.

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
        1. Siis tästä kaikesta on valtavasti tutkimustietoa myös Lännen revisionisteilla ja myös siis nyt Venäjällä joku oli oikein kunnolla paneutunut asiaan. Päälinjat ovat selviä. Mutta virallinen totuus jauhaa neuvostopropagandaa ja sen valhesepityksiä.

          Plusääni(4)Miinusääni(1)
        2. Minä en levitä propagandaa vaan dokumentoituja faktoja mitä tulee sotahistoriaan.

          Sotahistoria on aina ollut yksi suurista mielenkiinnon kohteista elämässäni ja olen tutkinut sitä lähes 30v.

          Sen sijaan sinun hörhöjuttusi perustuu netistä löytyviin haistapaska sivustoihin joiden sekopäisten kuvitelmien varmentajana ei ole ainottakaan tunnettua sotahistirijoitsijaa satikka mitään luotettavaa dokumentaatiota.

          Wilhelm von Leeb ja Erich Hoepner olivat molemmat menestyneitä sotakomentajia jotka palkittiin myös rautaristin ritarinristillä!

          Kumpikaan ei ollut vapaamuurari sodan syttyessä, eikä voinutkaan olla!

          En kutsuisi itse noin menestyneitä komentajia maanpettureiksi, varsinkin koska tärkeät päätökset rintamalla tulivat ylenpää(Hitlriltä itseltään).

          Vai edustan minä kommunismia??!!

          Pidä valehteleva vassari-trolli turpasi kiinni!

          Plusääni(1)Miinusääni(1)
          1. Von Leeb ja Hoepner ovat yleisen tiedon mukaan vastarintaliikkeen jäseniä. Selkeästi sabotoivat sodankäyntiä. Jos oikeasti uskot kaiken valtavirtahistorian, olet kuin lapsi eli aivoton. Miten voi harrastaa sotahistoriaa vuosia ilman aivoja, ellei ole jokin agenda valehdella siitä julkisesti.

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
  9. Eivät sabotoineet!!

    Lopeta paskajuttujesi levittäminen täällä magneettimediassa.

    Molemmat taistelivat urhoollisesti ja tästä syystä heidät ylennettiinkin/palkittiin.

    Leningradin valtausyrityksen epäonnistuminen ei ollut kummankaan syytä.

    Sen epäonnistuminen oli lukuisten käytännön taisteluihin liittyvien tapahtumien/aikataulujen ja toisaalta valtavalla kiireellä tehtyjen huonojen strategisten suunnitelmien summa.

    Tämä liittyy kaikki suurenpaan kokonaiskuvaan operaatio Barbarossan epäonnistumisessa.

    Ilman sodan kokonaiskuvan ymmärtämistä on mahdotonta tajuta mitä todella tapahtui.

    Juuri näistä edellä kuvaamistani syistä johtuen totuus ei löydy netin disinformaatiota levittävistä huuhaa-sivustoista!

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
    1. Valehtelet. Sinulle on tärkeää, että tuo salaisuus ei paljastu. Tämä petturikenraalien sabotaashihan oli samanlainen salailun kohde kuin valheet Leningradin piirityksestä. Rohkeat ja kyvykkäät tutkijat ovat kaiken osoittaneet. Suuren vallan rakkikoirat tietenkin räyhäävät heille.

      Disinformaatiota levittää eliitti. MV-lehti ja vastaava putinistinen valeoppositio on massamurhaajaeliitin valheiden levittäjä.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  10. Ei ole mitään salaisuutta siinä miksi Saksa epäonnistui operaatio Barbarossassa(myös Leningradin valloitusyritys) ja lopulta hävisi koko sodan!

    Mv-lehdellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

    Räyhäämisesi ja panettelusi kertoo kenen asialla olet täällä!

    Plusääni(1)Miinusääni(5)
    1. Diapami olet saatanallinen valehtelija jo päätön perääntyminen jättäen venäläisille kaiken raskaan kaluston ja tykistön osoittaa armeijan johdon petturuuden jonka seurauksena Hitler erotti kymmeniä perääntymisestä vastuussa olleita henkilöitä,Valitettavasti petos itärintamalla kirjan suomalainen esittely on taas vedetty pois netistä.

      Plusääni(6)Miinusääni(2)
  11. Sinua on todellakin Juksattu niin kuin nimimerkkisikin sanoo!

    Sinä ja tämä toinen jauhopää olette hyviä esim. siitä kun ei ymmärretä sodan kokonaiskuvaa.

    Vai meinaat sinä yhden ”kirjan” perusteella sanoa mitä todella tapahtui ja kirjoittaa sotahistorian uusiksi?

    Tarkoitat ilmeisesti tätä teosta:

    https://archive.org/details/164492688GeorgFriedrichVerratAnDerOstfrontIDerVerloreneSieg1941422012450SScanText

    En osaa sanoa, kuinka luotettava sotahistoriallinen teos on kyseessä.

    Muuten esim. Prochorowkan panssaritaistelun menestyksen jälkeen juuri Hitler oli se joka käski lopettaa hyökkäyksen ja vetäytyä(Saksan panssarijoukot olisivat todennäköisesti voittaneet taistelun) koska liittoutuneet olivat nousseet maihin Sisialiasssa.

    Samoin Hoepnerin 4. panssari osasto oli saartanut Leningradin 7. syyskuuta mennessä mutta Hitler käski saartaa Leningradin suoran hyökkäyksen sijaan!

    Saksan armeijan koko sodanajan vahvuudelle (n. 18-19milj. sotilasta) suurimmat tappiot eivät tulleet kuitenkaan itärintamalla vaan Lännessä.

    Saksalaisen sotahistorioitsijan Rüdiger Overmansin mukaan(Deutsche militärische Verluste im Zweiten Weltkrieg (2000) Saksa menetti kuolleina/sotavankeina itärintamalla n. 5.7 milj. sotilasta kun vastaava luku länsirintamalla oli n 8.3 milj. sotilasta.

    Myös Saksan ilmavoimien vahvuudesta suurin osa jouduttiin käyttämään ilmasotaan länsirintamalla.

    Saksa käytti lentokoneistaan Stalingradin taistelujen jälkeen enää n. 40% idässä. Päivähävittäjistä tuskin neljäsosaakaan.
    Saksan ilmavoimien tappiot keskittyivät arvioiden mukaan jopa 70%:sti länsi-liittoutuneita vastaan käytyyn ilmasotaan. Syksystä 1943 lähtien Luftwaffe käyttikin päivähävittäjistään peräti 2/3 pelkästään USA:n 8. ilma-armeijaa vastaan.

    Näistä syistä/seikoista johtuen itärintama jäi paljon vaille ilmavoimien tukea sekä joukkojen huoltokuljetuksia jouduttiin karsimaan liikaa. Tämä kaikki näkyi myös käytännön taistelutappioina.

    Mainitsit: ”päätön perääntyminen jättäen venäläisille kaiken raskaan kaluston ja tykistön osoittaa armeijan johdon petturuuden”

    Antaisitko yhdenkin esim. missä näin on tapahtunut?

    Saksalaiset toki vetääntyivät joissakin taisteluissa mutta aina pakon edessä vihollisten ollessa liian lukuisia/vahvoja tai päämäjän niin käskiessä.

    https://66.media.tumblr.com/c249abcc0de7cb65f7a5d1bab4bbb2b5/tumblr_ofil9kVk2i1vfgc1do1_1280.jpg

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
    1. Saksalaisten oli peräydyttävä usein siksi, että kenraalit olivat siirtäneet esim. panssarireservit kauas muualle, vaikka tiesivät hyökkäyksen olevan tulossa.

      Koska kenraalit vaativat Moskovan valtaamista, niin lopulta siihen oli pakko ryhtyä, koska he olivat toimineet oman päänsä mukaan Hitlerin sairauden aikana ja muutenkin jyräsivät tahtonsa läpi. Alkuperäinen Barbarossa olisi mennyt ensin Kaukasiaan ja Pietariin. Se olisikin ollut paljon uhkaavampi ratkaisu Neuvostoliiton kannalta.

      Koska hyökkäys Moskovaan oli pakko suorittaa, joukot oli vedettävä pois Pietarin suunnalta lopultakin.

      Tietenkin kaikki käskyt ovat Hitlerin kautta. Tuollaiset isot. Tietenkin kenraalit myös esittivät lukuisia käskyjä Hitlerin nimissä. 1942 riidassa Jodlin kanssa Hitler puuskahti, että ei ollut antanut koskaan eräitä käskyjä, joita hänen nimessään oli annettu.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
    2. Tässä ei ole yksittäistapauksista kyse vaan pitkästä sarjasta petoksia,Jotkut pitävät jo mussolinin

      tunarointia kreikassa syynä joka aiheutti tappion saksalle koska viivytti ratkaisevalla hetkellä viisi viikkoa

      hyökkäystä kun saksan täytyi mennä auttamaan italialaisia kreikkaan pitääkseen englantilaiset pois sieltä,Suomikin kävi omaa erillissotaansa ja johto vehkeili stalinin kanssa mille tasalle hyökätään ja mursmanskin rata piti jättää rauhaan,Jos rata olisi tuhottu kokonaan ja suomi olisi painanut menemään samoin saksan joukot olisivat ilman sabotaaseja voittaneet helposti puna armeijan.

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
    3. Prohorovkan kylän taistelussa puna-armeija kärsi venäläiseen tapaan tyyppillisen järkyttävän isot kalustotappiot. 5.kaartin panssariarmeijan 850 panssarivaunusta, saksalaiset Waffen-SS eliittijoukot onnistuivat tuhoamaan niistä peräti 650. 😀

      Vaikka taistelu Prohorovkassa olisikin ehkä päätynyt saksalaisten voittoon eipä se [operaatio Zitadellen] lopputulosta olisi paljoa muuttanut paremmaksi. Pohjoisessa, Modelin 9.armeijan hyökkäys oli nimittäin juuttunut paikoilleen edettyään vain 16 km lähtöasemistaan. Suunniteltu saartosotatoimi Kurskin ympärille oli jo epäonnistunut.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Jep, ja kaikien ihmeellisintä on se fakta että suurin osa näistä T-34:sta tuhottiin aseilla joiden kaliiberi oli 20-50mm. Tämä siis kesäkuusta 1941-syyskuuhun 1942

        Suurin tuhomäärä 54.3% tuli pitkäputkisella 50mm. aseella mutta kuitenkin vain 37mm. tuhottiin jopa 10% t-34:sta!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Saksalaiset kehittivät niin kutsutun miekka ja kilpi taktiikan eli [88mm tykkien yhteistoiminnan panssarivaunujen kanssa] mitä sovelsivat itärintamalla tehokkaasti. T-34:n tai sitä raskaampien Kv-1:n ilmaannuttua paikalle, saksalaiset panssarit alkoivatkin perääntyä ja houkuttelivat neukkujen T-34:t ja Kv-1:t peräänsä, suoraan panssarintorjuntaan laitettujen raskaiden 88mm ilmatorjuntatykkien tappoalueelle. 88mm tykkien häiritessä ja pidätellessä neuvostopanssareita, saksalaiset tankit kääntyivätkin ja iskivät ovelasti neuvostopanssarien sivustaan ja selustaan. T-34:lla kuten myös KV-1:llä oli panssarointi paljon kehnompi sivuilla ja takana kuin edessä joten niiden tuhoaminen oli mahdollista myös pienikaliiperisilla tykeillä ampumalla niihin panssarin heikkoihin kohtiin.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Tiikerithän olivat ylivoimaisia sille. Prohorovkassa ei tarvinnut kuin ammuskella kuin maaliin ampumisessa. Siispä kenraalien oli ruvettava ajelemaan niitä mutaan ja sopivasti jättämään jokien toiselle puolelle kun sillat ennättivät hävitä. Myös ajeltiin väijytyksiin eli vihjailtiin vastustajalle, missä niitä tulee. Polttoaineet jätettiin kauas niin, että joskus oli tuhottava tankki, kun polttoaine loppui. Saatettiin ajella järjettömästi niillä etc.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
        1. Oli tietysti tehokkain tykki ja paksuin panssarointi mutta ei kovin nopea eikä liikehtimiskykyinen. Tuotantomäärät olivat myös melko vaatimattomat , vaunu tuli käyttöön melko myöhäisessä vaiheessa sotaa eikä siten ehtinyt vaikuttaa taisteluissa kovin pitkään.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Teemat/1945:

        ”Aiemmin olikin jo puhetta, kuinka T-34:n kauhu, panssari Panther, yritettiin pelata suurelta osin pois Kurskin taisteluista ohjaamalla iso osa panssareita Kreikkaan. Ensin ensimmäinen osasto sijoitettiin 1. panssaridivisioonaan Ranskaan. Kesäkuussa siis oli määrä siirtää panssarit Balkanille ja Kreikkaan rannikkopuolustukseen. Guderian esti kuljetuksen, koska oli oivaltanut lähettämänsä miehen välityksellä, että kohteen tiet eivät edes soveltuneet Panthereille. Guderian toimi omin päin, mutta haki jälkikäteen Hitlerin hyväksynnän päätökselleen. Vastuulliset toimivat Keitelin selän takana eikö heitä ole pystytty paljastamaan. Valitettavasti muut divisioonan panssarit menivät Balkanille. Divisioonaa olisi kovasti kaivattu Ukrainassa. Se oli vahvin panssarireservi. (Guderian s. 280). Siirto johtui Canariksen antamista vääristä tiedoista maihinnousun uhkasta Kreikkaan, jota ei koskaan tullut. Panther ei ollut kuitenkaan rintamavalmis. Vaikka se vastasi suurimmista vihollisten tuhomääristä, tekniset viat johtivat siihen, että useimmat jäivät venäläisten käsiin (miksihän ei sekään ollut valmis, M).”

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  13. Joo, tuosta Pantterista muuten suunniteltiin myös Panther 2. jossa piti olla 88mm. tykki. ja paksummat panssarit. Harmi vaan tämä malli ei koskaan päässyt sarjatuotantoon asti!

    Liittoutuneiden ilmapommitukset laskivat Pantherin tuotantoa 25-30% v. 1943, seuraavana vuonna panssaroitujen ajoneuvojen kokonaistuotanto laski 40% ja sodan viimeisenä vuotena -45 vieläkin enemmän!

    Tosin todettakoon että eipä Saksalla enää noista uusista tankeista enää hyötyä olisi ollut v. -44 eteenpäin koska armeija kärsi niin valtavasta polttoainepulasta että suuret määrät tankkeja jouduttiin hylkäämään ja tuhoamaan rintamalle että eivät päätyisi vihollisille polttoaineen niistä loputtua.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. Sodan lopussa, edistykselliset saksalaiset asensivat myös infrapunalaitteita panssarivaunuihin yötaisteluja varten. Pantherin komentajan FG1250 infrapunavalaisimella havaitsi vihollisen vaunut pimeässä 600 metriin asti. 🙂

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. ”Mikä olisikaan ollut joukkojen iskukyky, jos panssarivaunuissa olisi ollut elokuussa 1944 esitelty infrapunalaite eli infrapunasäteeseen perustuva yönäkökyky. Se mahdollisti 1500 metrin päähän ulottuvan pimeän ajan iskukyvyn ja suunniteltiin myös sotilaille yövarustusta, joka olisi muuttanut taistelujen luonteen. Ei liene yllätys, että korkea upseeri, joka tilaisuudessa torjui käyttöönoton ja vaati laitteita purettavaksi jo rakennetuilta osin, on jäänyt tuntemattomaksi. Elokuun kokouksesta poistui lukuisa määrä alempia upseereita pöyristyneinä hylkäämisestä. Laitteet varastoitiin ja vain pieni osa säilyi kevääseen 1945, jolloin huhtikuussa kokeiltiin varustusta sekä venäläisiä että englantilaisia vastaan Weserillä tuhoisalla tavalla. Jos laitteet olisi asennettu ja sarjatuotanto aloitettu, Ardennien offensiivia ei olisi pysäyttänyt mikään. On ihmeellistä, miksi tämäkin torpedointi onnistui, koska Göbbels oli julkisesti uhonnut infrapunalaitteiden tuovan käänteen taisteluihin. Monien asiantuntijoiden mielestä myös puolustus venäläisiä vastaan Baranowin sillanpäässä olisi onnistunut infrapunalaitteiden avulla. Yöllä liittoutuneiden ilmasota ei olisi haitannut taisteluja ja Saksan joukot olisivat nähneet sokeat vastustajansa. Useat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että maailmansota ratkesi vasta Ardennien operaatioon. Länsivaltojen puolella oltiin hyvin pessimistisiä ja niiden armeijahan oli melko pieni. ”

        JJepsiksen tiedostoista Petos Normandiassa.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Pimeänäkö laitetta käytettiin yksi saksalainen tankki tuhosi toistakymmentä brittien cromvel vaunua,brittien joukkoon iski täydellinen sekasorto ja britit saivatkin ainoastaan yhden saksalaisen vaunun tuhottua valorakettien ym tulituksen sen paljastettua.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
      2. 1945/Valikoituja teemoja:

        ”Normandian yhteydessä oli jo puhetta Saksan uusista infrapunatähtäyslaitteista yötaisteluja varten. Kun yötaistelukykyisiä Panther-panssareita käytettiin kokeiluluontoisesti 17.-24.2.1945 Gran-sillanpäässä, neuvostolaiset olivat ihmeissään. (Friesser ja co, Bd. 8, 2007: s. 929) Neljä tällaista panssaria operoi Stuhlweissenburgin alueella ja neuvostoveteraanien mukaan ne tuhosivat suuren määrän panssareita. (http://nexusboard.net/sitemap/6365/einsatz-von-infrarot-t233658 ) Myös länsirintamalla angloamerikkalaiset joutuivat aina paniikkiin, kun ne kohtasivat viimeisinä sotaviikkoina infrapuna-yötähtäyslaittein varustettuja ajoneuvoja, panssarintorjuntakanuunoita ja tarkka-ampujia. Alusta asti nämä vallankumoukselliset saksalaiset keksinnöt kohtasivat arvoituksellisia esteitä. Ensimmäisen menestyksekkään firman AEG tutkimustyön jälkeen vuodesta 1936 yönäkötekniikkaa ei tuntemattomista syistä enää kehitetty. Vasta kenraali Guderian huolehti jälleen riittävästä tuesta, kun hänelle oli osoitettu eräässä joukkokokeilussa 1943 infrapunavarustuksen ja kuvamuuntimien ylivoimainen menestys. Vuodesta 1944 voitiin toimittaa joukoille taistelukykyisiä laitteita. Jo ensi kuukautena vajaa 200 FG 1250 -tyypin varusteita toimitettiin. Kun juuri muutamia Panther-panssareita oli saatavilla länsirintamalle toimittamista varten, armeijan korkeimman johdon esikuntakonferenssissa elokuussa 1944 koettiin suuri takaisku. Runsaasti saatavilla olleet yönäköjärjestelmät Puma, Falke, Uhu ja Vampir jouduttiin petturien antaman määräyksen mukaan kätkemään vanhaan kaivokseen Itävallan vuorille. Vasta Ardennien offensiivin aikana oli muutamia laitteita käytössä yömatkustusapuna panssareille ja kostoaseiden tukiajoneuvoilla. Kokonaan eivät voineet petturit estää Panssarikoulu I:n Bad Fallingbostelissa tekemiä lisäkokeita infrapunanäkölaitteilla.

        Viimein oli määrä 1945 perustaa viisi ns. “Sperber”-komppaniaa. Saattojalkaväki oli pukeutunut erikoisvarusteisiin, jotta heitä ei ammuttu eikä luultu viholliseksi (Rolf Michaelis: Die Waffen-SS, Uniformen und Abzeichen, 2006, s. 66). Ensimmäisen suuren iskun tuli tapahtua Unkarin suuroffensiivin aikana, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä varusteet olivatkin jääneet panssarijoukkojen koulutuskeskukseen Bad Fallingbosteliin. Sabotaasi oli jälleen estänyt ratkaisevan asetekniikan käytön. Siten välineitä käytettiin vasta maaliskuun lopussa ja huhtikuussa, etupäässä Oderin rintamalla ja Berliinissä. USA:n sodan jälkeisissä selvityksissä ne kuvattiin kauhua herättävinä aseina. Yhden salaisen dokumentin (TIID/USA) mukaan Berliinin piirityksen aikana yksi ainoa panssari IR-teknologialla varustettuna ampui metsän suojasta 60 venäläistankkia täydellisessä pimeydessä heti kun ne tulivat näkyviin ohi menevällä tiellä (Friedrich Georg: Unternehmen Patentenraub 1945, 2012, s. 186) Tosiasia on se, että tällaiset laitteet olisivat viimeistään merkinneet muiden oikeiden ratkaisujen lisäksi venäläisten talvioffensiivin epäonnistumista täysin 1945.”

        Polttoainepulasta puheen ollen polttoainettakin oli usein riittävästi, mutta se oli piilotettu varastoihin, joita ei käytetty koskaan eikä niistä jaetu ainetta joukoille. Eikä kyseessä ollut siirtokapasiteetin puute. Kyseessä oli petos.

        Plusääni(2)Miinusääni(1)
  14. Merkittävä huomio Euroopan politiikkaa ajatellen;
    Ranskan ja Italian johtavien äärioikeisto puolueiden johtavat jäsenet käyneet vastikään Kremlissä.
    Lega Nord Matteo Salvini &Co
    Kuvat:
    https://www.facebook.com/anton.shekhovtsov/media_set?set=a.10208040357342533.1073741848.1106964109
    Haastattelukin julkaistu:
    http://katehon.com/article/italy-eu-and-trump
    Aikaisemmat haastattelut:
    http://katehon.com/article/north-italy-supports-russia
    http://katehon.com/article/i-predict-collapse-and-end-european-union-near-future
    Front National Marion Le Pen
    Kuvat:
    https://www.facebook.com/anton.shekhovtsov/media_set?set=a.10208031402678672.1073741847.1106964109
    Suunnittelevat nyt yhteistä verkostoa:
    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/marionlepen_ranska_ero_eu-58177

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. EU parlamentin yhtenäinen linja ja päätöslauselmaesitykset välillä vastatuulessa:
    ”Nationalists defy EU condemnation of Russia abuses”
    http://www.bbc.com/news/world-europe-33083388

    Anti-EU parties including UKIP have voted against a European Parliament resolution, which condemns Russian human rights abuses.

    The strongly-worded, non-binding resolution was passed by a majority of MEPs. It called for a ban on funding of political parties in the EU by non-EU ”political or economic stakeholders”.

    Reports say the French National Front (FN) has received loans worth several million euros from a Russian bank.
    Russia remains under EU-US sanctions.

    The sanctions target Russian state banks, defence and energy industries, and close aides to President Vladimir Putin.

    They are expected to be renewed next month, to keep up pressure aimed at defusing the conflict in Ukraine. The West accuses Russia of helping the separatists in eastern Ukraine with soldiers and heavy weapons – something Russia denies.

    UKIP members, along with nationalists from France, Italy and some other countries, opposed the European Parliament resolution. The MEPs’ votes were reported by the Votewatch Europe website.

    In the past, UKIP leader Nigel Farage has expressed some admiration for Mr Putin.

    Bulgarian Socialists also voted against the resolution. Russia maintains strong ties with Bulgaria, based on centuries-old shared culture and religion.

    In a comment on the vote, UKIP deputy leader Paul Nuttall said his party objected to any EU involvement in party funding.

    ”UKIP does not support interference by the European Commission in any aspect of funding for British political parties. UKIP supports the laws which are already in place in Britain which prohibit foreign funding of political parties.”

    UKIP’s Paul Nuttall and party activists see a UK exit from the EU as the priority

    New ’Nationalist International’

    The resolution’s author was Lithuanian MEP Gabrielius Landsbergis of the European People’s Party, the main centre-right bloc.

    Much of the text lambasted the Russian government for its crackdown on political opponents, gay activists and civil society groups (NGOs).

    It said the parliament ”is deeply concerned at the ever more intensive contacts and co-operation, tolerated by the Russian leadership, between European populist, fascist and extreme right-wing parties on the one hand and nationalist groups in Russia on the other”.

    Such contacts, it said, were ”a danger to democratic values and the rule of law in the EU”. EU states should ”take action against this threat of an emerging ’Nationalist International’,” it said.

    It referred to a St Petersburg meeting in March between Russian nationalists and other far-right European activists.

    The MEPs also accused Russia of ”hybrid warfare, deliberately blurring the lines between military/paramilitary activity and political activism”.

    Russia ”can no longer be treated as, or considered, a ’strategic partner’,” the resolution said, echoing the official EU position.

    The MEPs urged the European Commission to fund ”concrete projects aimed at countering Russian propaganda and misinformation”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Hesarin yhä hurjemmat teoriat;
    ”Pikkukylän maastopukuinen eläkeläinen olikin uusnatsi ja yhteydessä Venäjään – Unkarissa on paljastettu Venäjän ja äärioikeiston kytköksiä
    Unkarissa poliisin ampuminen paljasti, että venäläisdiplomaatit olivat säännöllisesti yhteydessä radikaaliin äärioikeistoryhmään….”
    http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004999284.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat