Yleisradio yllätti monet positiivisesti muutama päivä sitten julkaisemalla artikkelin ”Gestapo ei pitänyt koko Saksaa kauhun vallassa vaan sai innokasta apua – historioitsija murtaa viisi myyttiä [1]”.
Artikkeli perustuu valtavirtaisen historiantutkija ja professori Frank McDonoughin kirjaan, joka on käännetty juuri myös suomeksi. Vaikka kirja sisältää roiman määrän revisionistien kumoamia valheita niin sanotusta juutalaisten joukkotuhonnasta [2], tuulettaa se kiitettävällä tavalla Gestapo-poliisiin liittyviä virheellisiä mielikuvia.
Suurimmalle osalle eurooppalaisista ja suomalaisista Gestapo on tuttu lähinnä juutalaisen Hollywoodin [3] tuottamista propagandaelokuvista, joissa Hitlerin Saksasta on maalattu mustalla pensselillä maanpäällinen helvetti.
Propagandan mukaan saksalaiset siviilit elivät jatkuvan kauhun ja Neuvostoliitosta tutun vainoharhaisen mielivallan ikeessä. Gestapo tai SS saattoivat koska tahansa koputtaa oveen ja raahata syyttömän kansalaisen kaasukammioon. Ylen mukaan valtamedia ja viihdeteollisuus ovat kuitenkin tietoisesti valehdelleet kansallissosialistisen Saksan arjesta:
”Monien käsitykset Gestapon toiminnasta perustuvat televisio-ohjelmiin ja elokuviin. […]
McDonough’n mukaan monien käsitykset Gestaposta perustuvat virheellisiin tietoihin. Muun muassa televisio-ohjelmat ja elokuvat ovat luoneet mielikuvaa kaikkivoivasta ja äärimmäisen brutaalista terrorikoneistosta. […]
Mielikuvissa Gestapon lonkerot ulottuivat kaikkialle natsi-Saksassa ja sen miehittämillä alueilla. Kukaan ei ollut turvassa, kun urkkijat etsivät toisinajattelijoita ja lähettivät heidät pikaiseen kuolemaansa keskitysleireille.
Todellisuudessa Gestapo oli suhteellisen pieni. Sen riveissä oli enimmillään 16 000 täysiaikaista työntekijää, joiden tehtävänä oli tarkkailla kymmeniä miljoonia saksalaisia. Esimerkiksi puolen miljoonan asukkaan Düsseldorfissa työskenteli 126 Gestapon poliisia. […]
Suhteellisen pienen kokonsa takia Gestapo ei pystynyt vakoilemaan kaikkia saksalaisia. Mielikuvilla puhelimia kuuntelevista ja uhrejaan varjostavista Gestapo-miehistä ei juuri ole todellisuuspohjaa.”
Kansallissosialismia ideologisista syistä vastustavat ihmiset ovat saaneet Gestapo-myyteistä polttoainetta omalle aatteelleen. Heidän mukaansa Hitler tarvitsi kaikkivoipaa poliisin terrorikoneistoa siksi, että ”tavallinen kansa vihasi natseja”, minkä vuoksi kontrollin täytyi olla totaalista.
Lisäksi kulttuurimarxistit väittävät mielellään kansallissosialismin kumpavan puhtaasta sadismista. Valheeseen kuuluu oletus, että Gestapon verinen mielivalta antoi Hitlerille ja hänen tovereilleen jonkinlaista henkistä tyydytystä. Edes valtavirtaiset tutkijat eivät kuitenkaan pidä väitteitä uskottavina.
Kohteena kommunistiterroristit
Yle myöntää, että Gestapo perustettiin tuhoamaan Saksan yhteiskuntajärjestystä vuosien ajan uhannut kommunistiliike.
1930-luvun kommunistit eivät olleet opintopiireissä norkoilevia nörttimäisiä lukutoukkia, vaan ensimmäisen maailmansodan karaisemia ja Neuvostoliiton rahoittamia kaupunkiterroristeja:
”Gestapo suuntasikin rajoitetut voimavaransa ihmisryhmiin, joita se piti valtion vihollisina. Tavallisiksi saksalaisiksi nähdyt ihmiset saivat olla enimmäkseen rauhassa. […]
Aluksi sen tehtävänä oli murskata kommunistit. […] Siinä se olikin hyvin tehokas.
Noin 70 prosenttia Gestapon käsittelemistä tapauksista liittyi kommunisteihin. Oli vaikeaa olla jäämättä kiinni, jos oli aktiivinen kommunisti natsi-Saksassa. […]
Kaikki Gestapon pidättämät ihmiset eivät joutuneet suinpäin kidutetuiksi tai keskitysleireille. Noin 80 prosenttia pidätetyistä päästettiin vapaaksi. […]
Jopa Hitlerin solvaamisesta epäillyn kuulustelu saattoi alkaa kahvikupilla ja kysymyksellä, onko syytöksissä perää. Varsinkin kommunisteja kohdeltiin aivan eri tavalla.”
Kaiken kaikkiaan Hitler käytti kuitenkin valtakunnan resursseja mieluummin muihin asioihin kuin epäilyttävien kansalaisten jatkuvaan tarkkailuun. Tämän myös Yle vahvistaa:
”McDonoughin mukaan valtaosa Gestapon tutkimista tapauksista perustui jonkun tekemään ilmiantoon.
– Ilmiantojen perusteella näkee, että natsihallinto oli suosittu. Heidän ei ollut mikään pakko ilmiantaa ystäviään, perheenjäseniään tai naapureitaan.”
Koska Gestapo ei ollut Hollywoodin valheista tuttu verenhimoinen murhakoneisto, ei sen entisistä työntekijöistä oltu järin kiinnostuneita edes sen jälkeen, kun valtakunta kaatui ja liittoutuneet miehittivät Saksan. Ylen mukaan Länsi-Saksassa valtaosa Gestapon miehistä ”pääsivät varhaiseläkkeelle tai jatkoivat uraansa”.
Itä-Saksan kommunistidiktatuurissa tilanne oli täysin toisenlainen. Yle myös muistuttaa, että kansallissosialismia vihaavien oikeistokonservatiivien väitteet siitä, että Stasi olisi perustettu Gestapon pohjalle, ovat yksinkertaisesti valheita.
[4]Kuluneita holokaustivalheita
Länsimaisen valtamedian toimituksissa on vallinnut vuosikymmenten ajan kirjoittamaton sääntö, ettei Hitlerin Saksasta saa kirjoittaa mitään positiivista.
Siksi myös Ylen Gestapo-artikkeliin on lisätty sopiva annos kansallissosialisminvastaista valhepropagandaa:
”Natsi-Saksan poliisi kohteli äärimmäisen julmasti muun muassa kommunisteja ja juutalaisia, mutta sillä oli myös paljon innokkaita avustajia. […]
Miehitetyillä alueilla Gestapo oli hyvin julma. Asukkaat eivät olleet saksalaisia, joten heitä ei tarvinnut säästellä. […]
Gestapo saattoi käyttää niin sanottuja kovennettuja kuulustelumenetelmiä eli pahoinpitelyjä ja kidutusta. Näistä ei tehty merkintöjä kuulustelupöytäkirjoihin.
– Oli vesikidutusta, eli ihmisiä painettiin veden alle lähes hukkumispisteeseen. Heitä herätettiin keskellä yötä ja kuulusteltiin tuntikausia. Gestapolla oli myös valkosipulinpuristinta muistuttava laite, jolla puristettiin miesten kiveksiä.”
Valtavirtahistorian mukaan Gestapo syyllistyi kidutukseen, vaikka kidutuksesta ei ole jäänytkään mitään todisteita. Todisteet Gestapon väkivallasta ja vaikkapa ”kaasukammioista” ovat aina keskenään ristiriitaisia silminnäkijälausuntoja [5] (eli vahvistamattomia huhuja), jotka historioitsijat ottavat todesta vain siksi, että ilman niitä mikään ei puhuisi sen puolesta, että Hitlerin Saksa olisi ollut ”hirmuvalta”.
Yle väittää myös, että miehitetyillä alueilla saksalaisviranomaiset olisivat käyttäytyneet julmasti paikallisväestöä vastaan. Tämä on valhe.
Kuten olemme kirjoittaneet [6], Saksan hallitus kielsi jopa juutalaisiin kohdistuvan väkivallan miehitetyillä alueilla rankkojen rangaistusten uhalla. Kenttäoikeus saattoi määrätä juutalaisen surmaamiseen syyllistyneen saksalaissotilaan teloitettavaksi ampumalla. Toisin sanoen kansallissosialistinen lainsäädäntö takasi lainkuuliaisille juutalaisille suojan mielivaltaa ja raakuuksia vastaan.
Olemme aiemmin kirjoittaneet [7] myös Gestapohon liitetyistä perättömistä kidutussyytöksistä:
”Historiantutkija Vincent Reynouard on selvittänyt Gestapon toimintatapoja [8]paneutumalla alkuperäisiin asiakirjoihin, kuten Nürnbergin sotarikostuomioistuimen sekä Ranskassa 1944–47 Gestapon avustajia vastaan käytyjen oikeudenkäyntien pöytäkirjoihin. Niistä selviää, että toisin kuin Israelissa, saksalaisten miehittämillä alueilla kansalaiset eivät menettäneet perusoikeuksiaan, jos salainen poliisi otti heidät kiinni.
Ranskan oikeudenkäyntipyötäkirjat kertovat lukuisista tapauksista, joissa kansalaiset haukkuivat julkisesti Gestapon johtoa, tekivät valituksia poliisin kotietsinnöistä ja kieltäytyivät noudattamasta viranomaisten käskyjä. Nämä rikkovat täydellisesti median luoman kauhukuvan poliittisesta poliisista, joka murskasi opposition säälimättömästi ja jota kukaan ei uskaltanut kritisoida.
Toisin kuin palestiinalaisia vainoava Israelin väkivaltakoneisto, Gestapo ei ollut ideologinen tai ’rasistinen’: Ranskan Gestapon johdossa työskenteli esimerkiksi Henri Oberschmuckler, joka oli… juutalainen!
Gestapon erotti Israelin ’poliisista’ myös se, etteivät saksalaiset raiskanneet pidätettyjä. Voimakeinoja käytettiin muutenkin sotaolosuhteisiin nähden erittäin kitsaasti. Edes saksalaisia terrorisoineen vastarintaliikkeen jäseniä ei pahoinpidelty, mikäli nämä suostuivat puhumaan kuulustelijoille.
Gestapo-oikeudenkäyntien pöytäkirjat siis osoittavat, että kansallissosialistisen Saksan ja Israelin salaiset poliisit erosivat toisistaan kuin yö ja päivä: saksalaiset eivät käyttäneet poliisia kollektiivisen etnisen terrorin välikappaleena.”
On kummallista, että länsimainen viihdeteollisuus tuottaa jatkuvasti perätöntä Gestapo-propagandaa samalla, kun esimerkiksi juutalaisvaltio Israelin salainen poliisi syyllistyy nykyään todistetusti pidättämiensä palestiinalaislasten raiskaamiseen [9] ja kiduttamiseen [10].
Miksei Hollywood tekisi välillä kauhuelokuvaa Gestapon sijaan israelilaisen Shin Betin terrorikoneistosta?
Vuosia jatkunut kommunistinen paine
Kuten todettua, Gestapo perustettiin tukahduttamaan Neuvostoliiton rahoittaman saksalaisen kommunistiliikkeen sisällissota- ja vallankaappaussuunnitelmat [11].
1918 ensimmäisen maailmansodan viimeisenä vuotena juutalaiset johtivat kommunistisia vallankaappaushankkeita Saksassa. Sotilaiden taistelumoraali lamaantui täysin, sillä kotimaasta oli tullut poliittinen taistelutanner.
Juutalaisten kansankiihottajien nimet ovat jääneet historiaan: Kurt Eisner, Hugo Hasse, Adolf Joffe, Oscar Kohn, Gustav Landauer, Ernst Toller, Karl Radek, Karl Liebknecht, Rosa Luxemburg ja niin edelleen.
Juutalaisten johtamat kommunistiliikkeet vaativat valtakunnan kaatamista ja järjestivät suurlakkoja, kuten Münchenin asetehtaan lakon. Esimerkiksi Liebknecht laati sotilaille suunnatun propagandapamfletin, jonka otsikko oli ”Todellinen vihollinen on kotonasi!”, yllyttääkseen sotilaita laskemaan aseensa ja littymään kommunistivallankumoukseen.
Juutalaistaustaiset agitaattorit käyttivät poikkeustilaa häikäilemättä hyväkseen eivätkä välittäneet lainkaan siitä, että valtiopetoksellaan he tuhosivat Saksan edellytykset selvitä suursodasta.
Kommunistit murhasivat vastustajiaan ja salakuljettivat aseita
Sodan loputtua kommunistien vallankumouksellinen kampanja vain voimistui. Hitlerin valtaannousua edeltäneitä verisiä vuosia on kuvailtu muun muassa Adolf Ehrtin teoksessa Communism in Germany [12].
Kommunistit murhasivat säälimättömästi poliittisia vastustajiaan, salakuljettivat maahan aseita ja pyrkivät liittämään Saksan osaksi Neuvostoliiton junailemaa maailmanvallankumousta.
Kommunistit olivat täysin julkisesti astuneet laillisuuden, demokratian ja poliittisen prosessin ulkopuolelle. Puolueen tukikohta Karl-Liebknecht-Haus julisti avoimesti julkisivutekstissään ”proletariaatin diktatuuria”. Kommunisteilla oli miljoonia äänestäjiä, joiden voimaa kanavoitiin väkivaltaisen Roter Frontkämpferbund –katuterroristijärjestön kautta.
Hyperinflaation, terrorismin, sotakorvausmaksujen ja massatyöttömyyden näivettämä Weimarin hallinto oli selkärangaton ja korruptoitunut, joten siitä ei ollut vastusta kommunisteille. Lopulta äänestäjät ymmärsivät, että Hitler oli isänmaan ainut toivo.
Hitler lunasti vaalilupauksensa ja tukahdutti marxistien vallankaappaussuunnitelmat. Kansallissosialistit joutuivat maksamaan kuitenkin kovan hinnan tinkimättömästä linjastaan: kommunistit jatkoivat Hitlerin tukijoiden murhaamista senkin jälkeen, kun NSDAP oli 1933 noussut jo valtaan.
Edeltävinä vuosina kommunistien tekemien terrorismi-, ase- ja väkivaltarikosten määrä oli kasvanut suurin harppauksin. Kommunisteilta takavarikoitiin jatkuvasti järeitä ampuma-aseita, räjähdeaineita ja esimerkiksi pomminteko-oppaita.
Suurta osaa Saksaan salakuljetetuista aseista käytettiin nimenomaan NSDAP-puolueen kannattajia vastaan. Esimerkiksi vuonna 1932 Saksassa murhattiin keskimäärin seitsemän kansallissosialistia joka kuukausi! Hitlerin valtaannousun jälkeisenä päivänä marxistit murhasivat SA-mies Hans Maikowskin osoittaakseen, etteivät he aikoneet luovuttaa rauhanomaisesti.
Kuukautta myöhemmin kommunistit esimerkiksi varastivat puolustusvoimilta 36 konekivääriä ja 217 käsiasetta. Myös aseiden salakuljetus ulkomailta jatkui normaalisti, kuten oikeuden pöytäkirjat todistavat.
[13]
[14]
[15]
[16]Gestapo ja keskitysleirit tulivat tarpeeseen
Gestapo ja keskitysleirijärjestelmä olivat ainut tapa katkaista väkivallan kierre. Keskitysleirit eivät olleet ”murhaleirejä vääränrotuisia varten [17]”, vaan viisaan hallituksen tehokas keino murskata ulkomailta johdettu vallankaappausta suunnitellut liike, joka oli saanut riehua vapaana vuosien ajan.
Hieman Hitlerin valtaannousun jälkeen poliisi suoritti etsinnän Karl-Liebknecht-Hausiin. Rakennuksesta löydettiin paitsi aseita ja pomminteko-ohjeita myös yksityiskohtaisen suunnitelma sisällissotaan johtavan väkivaltaisen kansannousun toteuttamiseksi. Nämä ovat kuitenkin asioita, joista peruskoulu, Hollywood, Yleisradio ja valtavirtaiset historiankirjat eivät yleensä puhu lainkaan.
Lopulta Hitler ja kansallissosialistit päihittävät kommunistikumouksen uhan kuitenkin pääosin täysin muilla keinoin kuin poliisitoimin. Valtion historiallisen tehokkaat talouskasvun, työllistämisen ja sosiaaliturvan ohjelmat loivat hyvinvointia kaikille saksalaisille poliittiseen taustaan katsomatta.
Myös entiset kommunistit vaurastuivat ja saivat töitä, minkä vuoksi valtaosa heistä hylkäsi pian luokkasotahaaveet ja ryhtyi kansallissosialistiksi. Kuten Ylen uutisessakin myönnettiin, ei Hitlerin valta perustunut Gestapon voimaan vaan kansansuosioon. Brutaalille salaiselle poliisille ei ollut tarvetta.
Saksan onnistuneesta talous- ja sosiaalipolitiikasta on kirjoitettu muun muassa artikkeleissamme ”Talousdemokraatit vahvistavat: Hitler paransi pankkijärjestelmän! [18]”, ”Miten Hitler päihitti työttömyyden ja elvytti Saksan talouden [19]”, ”Miten Hitler uhmasi pankkiireja [20]” ja ”Hitler ja pankkiirit: korko-orjuuden murtaminen [21]”.
Miksi Yleisradio sitten jatkaa Hitlerin demonisointia edelleen? Mitä Hitlerin olisi toimittajien mielestä pitänyt tehdä Neuvostoliiton tukemille vallankumouksellisille kommunisteille? Taputtaa näitä päälaelle?
Lue myös: Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta [22]