- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Yksityistäminen, uusliberalismi, juutalaiset

Vuosi sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) vaati suomalaistyöntekijöiden korvaamista ulkomaalaisella halpatyövoimalla [1]. Nyt vaaditaan perustuslain kaatamista [2]yksityistämiskiimaisen hallituksen tieltä.

”Lain vartijat – perustuslaki on ehdoton, mutta kenen käsissä on sen tulkinta” –nimisen raportin EVA:lle kirjoittaneen kokoomuslaisen Kimmo Sasin mielestä perustuslaki on ammuttava alas, jotta julkiset viranomaistehtävät voitaisiin myydä osakekeinottelijoille. Kyseessä on lain pykälä 124, jonka tarkoituksena on suojella perusoikeuksien ja yhteiskuntarauhan kannalta tärkeitä instituutioita omaa etuaan ajavilta suursijoittajilta.

Sasi ja EVA:n johtaja Matti Apunen ovat ruoskineet armotta yhteisvastuutta peräänkuuluttavaa sääntelyä ja kutsuneet sitä ivallisesti ”perusoikeusfundamentalismiksi”. Lobbareiden mielestä perusoikeudet ovat kauppatavaraa siinä missä kännykät. Sasin mukaan [3]sijoittajien toimintaa kontrolloivat lait itse asiassa rajoittavat demokratiaa! Peruspalveluiden ja infrastruktuurin kauppaaminen ulkomaille sen sijaan lisäisi demokratiaa EVA:n kieroutuneen logiikan mukaan.

Samaa logiikkaa voi halutessaan soveltaa mihin tahansa lakiin. Voihan raiskaamisen [4]kieltoakin pitää yksilönvapautta rajoittavana, mikäli maailmankatsomuksen mukaan yhteinen hyvä on kommunistista hömppää ja individualististen himojen toteuttaminen on arvoista korkein.

Perustuslain kimpussa [5] on syksyllä ollut myös perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama oikeusministeriö, jonka mukaan laki takaa hallitusta kritisoiville kansalaisille tällä hetkellä liian hyvän yksityisyydensuojan. Lindström tahtoo riistää kansalaisilta perustuslain suoman turvan, jotta poliittista toisinajattelua (kuten maahanmuuttovastaisuutta [6]) vastaan voidaan toimia entistä tehokkaammin.

[7]

Vapaakauppasopimuksen valmistelua

On tuskin sattumaa, että EVA tahtoo pistää viranomaistehtävät aina pelastustoimesta lähtien huutokauppaan juuri nyt. EU:n ja Yhdysvaltojen välisten vapaakauppaneuvotteluiden [8]tarkoituksena on nimenomaan julkisten palveluiden, yhtiöiden ja luonnonresurssien kauppaaminen monikansallisille jättisijoittajille. Sasi on ehdottanut muun muassa palolaitosten ja yhä useampien terveyspalveluiden [9]kauppaamista. Kuten vapaakauppasopimusta kritisoineet taloustutkijat ovat todenneet, on kerran yksityistettyjä palveluita käytännössä mahdoton enää kansallistaa.

Sasin ja Apusen lisäksi muun muassa Juhana Vartiainen on innostunut pykälän kaatamisesta. Ylen Politiikkaradiossa [10]esiintynyt Vartiainen tarttui Suomen poliittisen retoriikan tympeimpään kliseeseen ja totesi, että meillä on ”huutava” sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssipula. Yksi syy tälle on tietysti Vartiaisen itsensä ajama väestönvaihtopolitiikka [11], joka pelkästään ensi vuonna tulee aiheuttamaan valtiolle miljarditappiot [12]!

Vartiainen tovereineen vaati ensin Suomeen kymmenientuhansien maahantunkeutujien invaasion, joka on jo nyt johtanut väkivalta- ja raiskaustragedioihin eri puolilla Suomea. Kun uusi ”työvoima” ei alkanutkaan tuottaa Vartiaisen talousfilosofian ennustamalla tavalla voittoa, tahdotaan koko Suomea rangaista tästä myymällä perusoikeudet ulkomaille.

Viime vuosien kokemukset [13] osoittavat, ettei peruspalveluiden yksityistämisestä ole syntynyt säästöjä vaan päinvastoin lisää kuluja. Markkinoitamme kärkkyvät terveysalan monikansalliset jättiläiset eivät jätä senttiäkään ylimääräistä rahaa Suomen talouteen vaan kierrättävät tuottonsa veroparatiisien kautta kansainvälisille pääomamarkkinoille. Osakeyhtiöiden tavoitteena ei ole turvata oikeudenmukaisia ja laadukkaita palveluita koko kansalle vaan tuottaa omistajille mahdollisimman mehevät voitot.

Toisin kuin EVA siis väittää, ovat yksityistämisen vaikutukset sekä kansantaloudelle että suomalaisten hyvinvoinnille ankarasti miinusmerkkisiä.

EVA:n ”tutkimuksia” siteerataan suomalaismediassa usein kuin pyhää kirjaa. Hallituksen tappavaa maahanmuuttopolitiikkaa on pyritty oikeuttamaan entistä useammin humanitaaristen argumenttien sijaan elinkeinoelämän propagandalla. Talous- ja maahanmuuttajaongelmien takana on sama monikansallinen finanssisyöpäpesäke. Kansanvalta tahdotaan korvata kansainvälisellä pörssioligarkialla.

Jotta voimme ymmärtää Suomen ongelmia ja tarjota niille tulevaisuudessa uskottavan ratkaisun, on meidän kaivauduttava kriisien juurille. Mistä EVA:n Suomen-syöjät saavat moraalisen oikeutuksen toiminnalleen? Miksi heidät on päästetty ohjaamaan julkista keskustelua ja nuijimaan perustuslakia? EVA:n taustalla kummittelee kansainvälinen uusliberaalien arvojen voittokulku, joka on kääntänyt Suomessakin monet perustavat arvot päälaelleen viimeisen 30-40 vuoden aikana.

goldmansika [14]

Uusliberalismin synty ja juutalaiset

Suomeen uusliberalismin runnoivat kotimaiset poliitikot, akateemikot ja pankkiirit. Heidän taustallaan ovat kuitenkin EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston, Kansainvälisen järjestelypankin [15], Maailmanpankin ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n kaltaiset koneistot. Niiden vaatimuksista on tullut yhä radikaalimpia vuosien kuluessa. Yksityistämisvimman [16]ja uusliberalismin eurooppalaiset lähtölaukaukset annettiin Margaret Thatcherin Britanniassa, josta hulluus rantautui [17]Manner-Eurooppaan. Thatcher itse oli kuitenkin pelkkä taustavoimiensa prostituoitu. Keiden lauluja hän lauloi?

Euroopan yksityistämistalkoita johtaneen ”thatcherismin” talousoppi perustui uusliberalismiin. Monien mielestä aatteen tärkeimmän historiikin on kirjoittanut Brian Doherty. The Guardian –lehti [18]on kuvannut hänen kirjaansa Radicals for Capitalism ”libertaariliikkeen historian perusteokseksi”. Tutkiessaan uusliberalismin tärkeimpiä teoreetikoita hän huomasi kummallisen kaavan: Milton Friedman, Ayn Rand, Robert Nozick, Murray Rothbard, Ludwig von Mises – kaikki juutalaisia. Hayek oli kuin säännön vahvistava poikkeus. Doherty totesi kirjassaan, että uusliberalismia voi perustellusti pitää juutalaisena liikkeenä.

Amerikanjuutalainen toimittaja Philip Weiss [19]on puolestaan esittänyt retorisen kysymyksen: ”Oliko sosialismi [20]juutalaisten looginen tapa ajaa etuaan isoisiemme aikana, ja onko [Yhdysvaltojen uuskonservatiivinen] sotilaallinen uusliberalismi [21]tapa ajaa juutalaisten etua meidän aikanamme?” Kirjoittihan Theodor Herzl [22] Juutalaisvaltio-teoksessaan: ”Kun me [juutalaiset] uppoamme, ryhdymme vallankumoukselliseksi proletariaatiksi – vallankumouksellisten puolueiden upseereiksi. Kun me nousemme, ammennamme valtamme rahakirstuista.”

Menneinä vuosikymmeninä Friedmanin, Misesin, Randin, Nozickin ja Rothbardin liike epäilytti länsimaalaisia. Uusliberalismia ja libertarismia pidettiin vallitsevaa kulttuuria ja yhteiskuntaa vastustaneena, tunnekuolleena ja epäeettisenä maailmankatsomuksena. Uusliberalismin lipunkantajien juutalainen tausta vieraannutti myös kantaväestöön kuuluvia. Rodulliset jakolinjat olivat selviä.

Uusliberalismin valtaannousu tapahtui siis täsmälleen samalla tavalla kuin monikulttuurisuusideologian. Monikulttuurisuusliike alkoi Yhdysvalloissa (1 [23], 2 [24]) ja Englannissa [25]koulutettujen, mutta kantaväestön vierastamien pääosin juutalaistaustaisten intellektuellien keskuudessa. Aktiivisen korkeakouluvaikuttamisen ja poliittisen lobbaamisen myötä aatteet saavuttivat kuitenkin pian yhä enemmän hyväksyntää. Sekä taloudellista että maahanmuuttopoliittista sääntelyä alettiin kutsua propagandassa ”fasismiksi”, mitä auttoi ”holokaustin [26]” häpeilemätön käyttäminen poliittisena aseena [27].

Valtamedia ja viihdeteollisuus (1 [28], 2 [29]) antoivat korvaamatonta vetoapua julkisen mielipiteen muokkaamisessa: perinteisiä arvoja alettiin kutsua naurettaviksi, moraalittomiksi (maahanmuuttovastaisuuden leimaaminen rasismiksi) tai tehottomiksi (talouden sääntely ja julkisen vallan puolustaminen). Muutamassa vuosikymmenessä muutamien akateemisten kummajaisten villeimmätkin fantasiat muuttuivat länsimaiseksi valtavirraksi.

Psykologian professori Kevin MacDonald on kuvannut aatevallankumousta tarkasti kirjassan The Culture of Critique [30]: vahvasti juutalaistaustaisista vastakulttuureista muuttui toisen maailmansodan jälkeen länsimainen valtakulttuuri.

660-milton-friedman-AP [31]

Uusliberalismi: teoriasta käytäntöön

Briteissä uusliberaalit opit saivat tulikasteen 1970-luvun lopulla samaan aikaan, kun Thatcher nousi pääministeriksi. Hallituksen virallinen propaganda alkoi tulvia ”vapaan kilpailun”, ”yrittäjyyden” ja ”tehostamisen” mantroja, mutta lopputulos oli kaikkea muuta. Thatcherin kärkihanke oli Lontoon Cityn aseman vahvistaminen kansainvälisten arvopaperimarkkinoiden keskuksena. Tavoitteessa onnistuttiin, ja Rothschildin suvun [32]historiallinen pääkaupunki houkutteli yhä useampien keinottelijoiden pääomia. Lontoon eurodollarimarkkinoilla sääntely karsittiin minimiin.

Veronkierto, yksityinen velkaantuminen ja finanssimarkkinat kukoistivat. Valtionomistuksia yksityistettiin osakekaupan stimuloimikseksi [33]. Suursijoittajille koitti kissanpäivät, mutta reaalitalous reistaili. Thatcherismi tuhosi teollisuuden [34]. Tuotanto häädettiin ulkomaille. Tappava massatyöttömyys [35]iski. Maahan syntyi pysyvästi uusi periytyvästi köyhien alaluokka.

Sosiaalisen asuntotuotannon alasajo [36]paisutti asuntolainoja kaupittelevien pankkien taseita, mutta ajoi lukemattomat kansalaiset maksuhäiriömerkintöjen ja kodittomuuden kurimukseen. Kuten Britannian finanssivalvonnan entinen johtaja lordi Adair Turner usein alleviivaa [37], on juuri asuntolainojen räjähdysmäinen kasvu merkittävimpiä syitä lännen talouskriiseille. Tästä saamme kiittää uusliberalismin voittokulkua.

Kansallismielinen brittipoliitikko John Tyndall [38]arvosteli 1980-luvulla ankarasti uusliberaalia hallitusta, joka oli tappanut brittiläisen yrittäjyyden pörssikeinottelun ja monikansallisen hintakilpailun alttarilla:

”Mikäli sijoittajat alkavat ajaa omaa etuaan yritysten ja valtiontalouden kustannuksella, tulee rahoitusalasta loinen. Keinottelijoita kuhisevasta Citystä on tullut riippakivi. Cityn rappiolle on kaksi tärkeää syytä:

1. City on kansainvälinen, ei brittiläinen. Rahoitusala palvelee globaalia markkinatalouskapitalismia, ei kansallista etua. Sijoittajat eivät tahdo kehittää brittiläistä teollisuutta, vaan he suuntaavat rahavirrat niihin maihin, joissa on mahdollista tehdä mahdollisimman suuria voittoja mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Rahoitusalan mielestä ei ole moraalitonta tukea ulkomaalaisia yrityksiä, vaikka näin vahingoitettaisiin brittiyrityksiä ja synnytettäisiin massatyöttömyyttä Britanniassa.

2. Cityllä on käytännössä enemmän valtaa kuin hallituksella, vaikka näin ei oikeusvaltion periaatteiden mukaan tulisi olla. Poliitikot nöyristelevät pankkiireja ja sijoittajia, vaikka finanssipääoman tulisi palvella hallitusta. Heikko poliittinen järjestelmämme on mahdollistanut tämän.”

Thatcherin uusliberaali hallitus pani lihoiksi muun muassa vesihuollon [39]ja rautatieliikenteen [40]. Tutkimukset osoittivat, että yksityistämishankkeet olivat katastrofeja. Veden – jonka pitäisi olla kaikkien kansalaisten perusoikeus – hinta kohosi pilviin ja vesihuollon laatu rapautui. Puhe kilpailuttamisen tehokkuudesta ja laadun parantumisesta oli siis likainen valhe. Junalippujen hinnat kolminkertaistuivat, mikä ei suinkaan näkynyt laadussa: junissa kärsitään kroonisesta tilanpuutteesta eikä aikatauluissa pysytä. Laadun sijaan hinnannousut on sijoitettu omistajien bonuksiin.

Englanti oli eurooppalaisen uusliberalismin pioneeri. Pääomamarkkinoiden säätelyn purkaminen ja julkisen omaisuuden yksityistäminen ovat tuottaneet lihavia korkotuloja, bonuksia ja osinkoja keinotteluhierarkian pääparasiiteille, mutta yhteiskunta riutuu raiskattuna: työttömyydestä, kodittomuudesta, teollisuuden alasajosta sekä kalliista laaduttomista julkisista palveluista on tullut uusi normaali. Kukaan ei edes jaksa toivoa mitään parempaa.

Lontoon City on Rothschildien historiallinen pääkaupunki. [41]

Lontoon City on Rothschildien historiallinen pääkaupunki.

”Rakkaudesta Englannin juutalaisiin”

Luulisi, että huhtikuussa 2013 kuollut Thatcher olisi kollektiivisesti kirottu alimpaan helvettiin, mutta toisin kävi. Uusliberalismin uudisraivaaja ehti jättää jälkeensä sukupolven, jonka korkein ihanne on toimia kuin iilimadot ja imeä muiden tuottama arvonlisäys omaan osakesalkkuun. Suomen elinkeinoelämä on osa tätä perintöä.

Juutalaislehti Algemeiner [42]alkoi välittömästi Thatcherin menehdyttyä luoda omanlaista pyhimyskulttia edesmenneen pääministerin ympärille: ”Thatcher ei ollut koskaan antisemitistinen!”. Jewish Telegraphic Agency [43]nokitti: ”Thatcher tullaan muistamaan rakkaudestaan Englannin juutalaisiin.” The Jewish Chronicle [44]meni vieläkin pidemmälle: ”Margaret Thatcher oli suurin juutalainen pääministeri!”

Israelin sotarikollinen pääministeri Benjamin Netanjahu kutsui häntä ”suureksi johtajaksi, Israelin ja juutalaisyhteisön taipumattomaksi ystäväksi”. Chronicle lainasi Thatcheria, jolla oli omien sanojensa mukaan ”enemmän uskollisia tukijoita Tel Avivissa kuin Pohjois-Lontoon Finchleyssä”. Toisinaan jopa neljäsosa hänen kabinetistaan oli juutalaisia, vaikka juutalaisten osuus maan väestöstä [45]on noin 0,5 prosenttia!

Englannin johtavaa rabbia Immanuel Jakobovitsia kutsuttiin Thatcherin ”henkilökohtaiseksi rabbiksi”. The Jerusalem Postin [46]mukaan Thatcher vietti rabbin kanssa niin paljon aikaa, että Jakobovits syrjäytti kristityn arkkipiispan ”Englannin hengellisenä johtajana”.

Juutalaiset olivat aiemmin karttaneet Thatcherin edustamaa konservatiivipuoluetta, koska monet puolueen ”vanhan liiton” kannattajat eivät halunneet päästää juutalaisia esimerkiksi eliittikerhojensa jäseniksi. Thatcher hyökkäsi armottomasti puolueensa vanhaa kaartia vastaan ja voitti aiemmin liberaaleja äänestäneet juutalaiset puolelleen. Juutalaisten lahjoittamat King David- ja Friends of Zion –”palkinnot” puhuvat puolestaan.

maggieje [47]

Thatcherin juutalaiset uusliberalismin oppi-isät

Mutta mitä väliä tällä on? Miten tämä liittyy yksityistämiseen ja Eurooppaa syövyttävään uusliberaaliin happosateeseen? Global Post [48]vastaa kysymyksiin artikkelissaan “Margaret Thatcherin ‘erityinen’ suhde Britannian juutalaisiin”.

Jos Jakobovits oli pääministerin hengellinen rabbi, oli tämän poliittinen mentori juutalainen nimeltä Keith Joseph:

“Todellisuudessa Thatcherin ‘rabbi’ hänen uskomattomalla konservatiivipuolueen uranousullaan oli sekulaari juutalainen, Sir Keith Joseph. Joseph esitteli Thatcherille radikaalit monetaristit Hayekin ja Friedmanin, mikä oli käänteentekevä hetki tämän poliittisessa ajattelussa.”

Amerikanjuutalainen Tablet [49]-julkaisu puolestaan kertoi kuinka Thatcher ja Joseph tekivät radikaaleista uusliberaaleista opeista konservatiivipuolueen valtavirtaa toisen juutalaisen avustuksella:

”Kaksi miestä vaikutti Thatcherin poliittisiin päätöksiin – Keith Joseph, juutalainen, jonka moni uskoi vielä pääsevän pääministeriksi sekä Alfred Sherman, juutalainen ex-kommunisti, joka oli kääntynyt kannattamaan vapaita markkinoita.

Joseph ja Sherman perustivat Thatcherin avulla Centre for Policy Studies –järjestön 1974. Sen tarkoituksena oli levittää liberalistisia oppeja konservatiivipuolueeseen. Joseph – joka oli syntynyt yhteen Britannian rikkaimmista perheistä – tahtoi ‘muuttaa perustavasti kokonaisen poliittisen sukupolven ajattelutapaa’. Josephin mukaan tärkeintä ei ollut vaalivoitto vaan koko poliittisen kulttuurin mullistus.”

Juutalaislehtien muistokirjoitukset ottavat siis kaiken kunnian Thatcherin ”saavutuksista”. Juutalaiset poliitikot esittelivät hänelle uusliberaalin ajattelutavan, joka oli lähes kokonaan juutalaisten teoreetikkojen tuote. Tämä on pala historiaa, joka on unohtunut sekä valtavirralta että monilta juutalaistietoisilta toisinajattelijoilta.

rustinpiece [50]

Juutalaisteoreetikkojen rooli vasemmistolaisessa kulttuurimarxilaisessa liikkeessä (1 [51], 2 [52], 3 [53]) saa ilahduttavan paljon palstatilaa vaihtoehtomedioissa, mutta uusliberalismin ja yksityistämisvimman taustat ovat jääneet huomattavasti vähemmälle tutkimukselle. Tämä on outoa jo siksi, että juutalaisten rooli pankkimaailmassa on tiedostettu jo satojen vuosien ajan: ”Englannin keskuspankin vaiettu historia” 1 [54], 2 [55]; ”Juutalaiset ja rahanlainaus” 1 [56], 2 [57], 3 [58]; ”Taistelu koronkiskontaa vastaan” 1 [59], 2 [60], 3 [61]; ”Goldman Sachsin karmaiseva historia” 1 [62], 2 [63], 3 [64].

Kansainvälistä pörssikapitalismia palvelevat uusliberaalit ja ”libertaristit” eivät omista isänmaata. Elinkeinoelämän lobbarit ovat valmiit myymään palvelut, luonnonvarat sekä julkiset virat ulkomaille ja hukuttamaan Suomen laittomiin siirtolaisiin, sillä synnyinmaalla on heille vain välinearvoa. Ensimmäinen askel rahanvallan kaatamiseen on tiedostaa hallitsevien instituutioiden ja aatteiden historia.

*Artikkeli ei väitä, että kaikki juutalaiset kannattavat uusliberalismia tai olisivat uusliberaaleja juutalaisuutensa tähden. Etniset yleistykset nimittäin ovat Suomen lain vastaisia.

 

Arvi Pihkala