Yksityistäminen, uusliberalismi, juutalaiset

Vuosi sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) vaati suomalaistyöntekijöiden korvaamista ulkomaalaisella halpatyövoimalla. Nyt vaaditaan perustuslain kaatamista yksityistämiskiimaisen hallituksen tieltä.

”Lain vartijat – perustuslaki on ehdoton, mutta kenen käsissä on sen tulkinta” –nimisen raportin EVA:lle kirjoittaneen kokoomuslaisen Kimmo Sasin mielestä perustuslaki on ammuttava alas, jotta julkiset viranomaistehtävät voitaisiin myydä osakekeinottelijoille. Kyseessä on lain pykälä 124, jonka tarkoituksena on suojella perusoikeuksien ja yhteiskuntarauhan kannalta tärkeitä instituutioita omaa etuaan ajavilta suursijoittajilta.

Sasi ja EVA:n johtaja Matti Apunen ovat ruoskineet armotta yhteisvastuutta peräänkuuluttavaa sääntelyä ja kutsuneet sitä ivallisesti ”perusoikeusfundamentalismiksi”. Lobbareiden mielestä perusoikeudet ovat kauppatavaraa siinä missä kännykät. Sasin mukaan sijoittajien toimintaa kontrolloivat lait itse asiassa rajoittavat demokratiaa! Peruspalveluiden ja infrastruktuurin kauppaaminen ulkomaille sen sijaan lisäisi demokratiaa EVA:n kieroutuneen logiikan mukaan.

Samaa logiikkaa voi halutessaan soveltaa mihin tahansa lakiin. Voihan raiskaamisen kieltoakin pitää yksilönvapautta rajoittavana, mikäli maailmankatsomuksen mukaan yhteinen hyvä on kommunistista hömppää ja individualististen himojen toteuttaminen on arvoista korkein.

Perustuslain kimpussa on syksyllä ollut myös perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama oikeusministeriö, jonka mukaan laki takaa hallitusta kritisoiville kansalaisille tällä hetkellä liian hyvän yksityisyydensuojan. Lindström tahtoo riistää kansalaisilta perustuslain suoman turvan, jotta poliittista toisinajattelua (kuten maahanmuuttovastaisuutta) vastaan voidaan toimia entistä tehokkaammin.

Vapaakauppasopimuksen valmistelua

On tuskin sattumaa, että EVA tahtoo pistää viranomaistehtävät aina pelastustoimesta lähtien huutokauppaan juuri nyt. EU:n ja Yhdysvaltojen välisten vapaakauppaneuvotteluiden tarkoituksena on nimenomaan julkisten palveluiden, yhtiöiden ja luonnonresurssien kauppaaminen monikansallisille jättisijoittajille. Sasi on ehdottanut muun muassa palolaitosten ja yhä useampien terveyspalveluiden kauppaamista. Kuten vapaakauppasopimusta kritisoineet taloustutkijat ovat todenneet, on kerran yksityistettyjä palveluita käytännössä mahdoton enää kansallistaa.

Sasin ja Apusen lisäksi muun muassa Juhana Vartiainen on innostunut pykälän kaatamisesta. Ylen Politiikkaradiossa esiintynyt Vartiainen tarttui Suomen poliittisen retoriikan tympeimpään kliseeseen ja totesi, että meillä on ”huutava” sosiaali- ja terveyspalveluiden resurssipula. Yksi syy tälle on tietysti Vartiaisen itsensä ajama väestönvaihtopolitiikka, joka pelkästään ensi vuonna tulee aiheuttamaan valtiolle miljarditappiot!

Vartiainen tovereineen vaati ensin Suomeen kymmenientuhansien maahantunkeutujien invaasion, joka on jo nyt johtanut väkivalta- ja raiskaustragedioihin eri puolilla Suomea. Kun uusi ”työvoima” ei alkanutkaan tuottaa Vartiaisen talousfilosofian ennustamalla tavalla voittoa, tahdotaan koko Suomea rangaista tästä myymällä perusoikeudet ulkomaille.

Viime vuosien kokemukset osoittavat, ettei peruspalveluiden yksityistämisestä ole syntynyt säästöjä vaan päinvastoin lisää kuluja. Markkinoitamme kärkkyvät terveysalan monikansalliset jättiläiset eivät jätä senttiäkään ylimääräistä rahaa Suomen talouteen vaan kierrättävät tuottonsa veroparatiisien kautta kansainvälisille pääomamarkkinoille. Osakeyhtiöiden tavoitteena ei ole turvata oikeudenmukaisia ja laadukkaita palveluita koko kansalle vaan tuottaa omistajille mahdollisimman mehevät voitot.

Toisin kuin EVA siis väittää, ovat yksityistämisen vaikutukset sekä kansantaloudelle että suomalaisten hyvinvoinnille ankarasti miinusmerkkisiä.

EVA:n ”tutkimuksia” siteerataan suomalaismediassa usein kuin pyhää kirjaa. Hallituksen tappavaa maahanmuuttopolitiikkaa on pyritty oikeuttamaan entistä useammin humanitaaristen argumenttien sijaan elinkeinoelämän propagandalla. Talous- ja maahanmuuttajaongelmien takana on sama monikansallinen finanssisyöpäpesäke. Kansanvalta tahdotaan korvata kansainvälisellä pörssioligarkialla.

Jotta voimme ymmärtää Suomen ongelmia ja tarjota niille tulevaisuudessa uskottavan ratkaisun, on meidän kaivauduttava kriisien juurille. Mistä EVA:n Suomen-syöjät saavat moraalisen oikeutuksen toiminnalleen? Miksi heidät on päästetty ohjaamaan julkista keskustelua ja nuijimaan perustuslakia? EVA:n taustalla kummittelee kansainvälinen uusliberaalien arvojen voittokulku, joka on kääntänyt Suomessakin monet perustavat arvot päälaelleen viimeisen 30-40 vuoden aikana.

goldmansika

Uusliberalismin synty ja juutalaiset

Suomeen uusliberalismin runnoivat kotimaiset poliitikot, akateemikot ja pankkiirit. Heidän taustallaan ovat kuitenkin EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston, Kansainvälisen järjestelypankin, Maailmanpankin ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n kaltaiset koneistot. Niiden vaatimuksista on tullut yhä radikaalimpia vuosien kuluessa. Yksityistämisvimman ja uusliberalismin eurooppalaiset lähtölaukaukset annettiin Margaret Thatcherin Britanniassa, josta hulluus rantautui Manner-Eurooppaan. Thatcher itse oli kuitenkin pelkkä taustavoimiensa prostituoitu. Keiden lauluja hän lauloi?

Euroopan yksityistämistalkoita johtaneen ”thatcherismin” talousoppi perustui uusliberalismiin. Monien mielestä aatteen tärkeimmän historiikin on kirjoittanut Brian Doherty. The Guardian –lehti on kuvannut hänen kirjaansa Radicals for Capitalism ”libertaariliikkeen historian perusteokseksi”. Tutkiessaan uusliberalismin tärkeimpiä teoreetikoita hän huomasi kummallisen kaavan: Milton Friedman, Ayn Rand, Robert Nozick, Murray Rothbard, Ludwig von Mises – kaikki juutalaisia. Hayek oli kuin säännön vahvistava poikkeus. Doherty totesi kirjassaan, että uusliberalismia voi perustellusti pitää juutalaisena liikkeenä.

Amerikanjuutalainen toimittaja Philip Weiss on puolestaan esittänyt retorisen kysymyksen: ”Oliko sosialismi juutalaisten looginen tapa ajaa etuaan isoisiemme aikana, ja onko [Yhdysvaltojen uuskonservatiivinen] sotilaallinen uusliberalismi tapa ajaa juutalaisten etua meidän aikanamme?” Kirjoittihan Theodor Herzl Juutalaisvaltio-teoksessaan: ”Kun me [juutalaiset] uppoamme, ryhdymme vallankumoukselliseksi proletariaatiksi – vallankumouksellisten puolueiden upseereiksi. Kun me nousemme, ammennamme valtamme rahakirstuista.”

Menneinä vuosikymmeninä Friedmanin, Misesin, Randin, Nozickin ja Rothbardin liike epäilytti länsimaalaisia. Uusliberalismia ja libertarismia pidettiin vallitsevaa kulttuuria ja yhteiskuntaa vastustaneena, tunnekuolleena ja epäeettisenä maailmankatsomuksena. Uusliberalismin lipunkantajien juutalainen tausta vieraannutti myös kantaväestöön kuuluvia. Rodulliset jakolinjat olivat selviä.

Uusliberalismin valtaannousu tapahtui siis täsmälleen samalla tavalla kuin monikulttuurisuusideologian. Monikulttuurisuusliike alkoi Yhdysvalloissa (1, 2) ja Englannissa koulutettujen, mutta kantaväestön vierastamien pääosin juutalaistaustaisten intellektuellien keskuudessa. Aktiivisen korkeakouluvaikuttamisen ja poliittisen lobbaamisen myötä aatteet saavuttivat kuitenkin pian yhä enemmän hyväksyntää. Sekä taloudellista että maahanmuuttopoliittista sääntelyä alettiin kutsua propagandassa ”fasismiksi”, mitä auttoi ”holokaustin” häpeilemätön käyttäminen poliittisena aseena.

Valtamedia ja viihdeteollisuus (1, 2) antoivat korvaamatonta vetoapua julkisen mielipiteen muokkaamisessa: perinteisiä arvoja alettiin kutsua naurettaviksi, moraalittomiksi (maahanmuuttovastaisuuden leimaaminen rasismiksi) tai tehottomiksi (talouden sääntely ja julkisen vallan puolustaminen). Muutamassa vuosikymmenessä muutamien akateemisten kummajaisten villeimmätkin fantasiat muuttuivat länsimaiseksi valtavirraksi.

Psykologian professori Kevin MacDonald on kuvannut aatevallankumousta tarkasti kirjassan The Culture of Critique: vahvasti juutalaistaustaisista vastakulttuureista muuttui toisen maailmansodan jälkeen länsimainen valtakulttuuri.

660-milton-friedman-AP

Uusliberalismi: teoriasta käytäntöön

Briteissä uusliberaalit opit saivat tulikasteen 1970-luvun lopulla samaan aikaan, kun Thatcher nousi pääministeriksi. Hallituksen virallinen propaganda alkoi tulvia ”vapaan kilpailun”, ”yrittäjyyden” ja ”tehostamisen” mantroja, mutta lopputulos oli kaikkea muuta. Thatcherin kärkihanke oli Lontoon Cityn aseman vahvistaminen kansainvälisten arvopaperimarkkinoiden keskuksena. Tavoitteessa onnistuttiin, ja Rothschildin suvun historiallinen pääkaupunki houkutteli yhä useampien keinottelijoiden pääomia. Lontoon eurodollarimarkkinoilla sääntely karsittiin minimiin.

Veronkierto, yksityinen velkaantuminen ja finanssimarkkinat kukoistivat. Valtionomistuksia yksityistettiin osakekaupan stimuloimikseksi. Suursijoittajille koitti kissanpäivät, mutta reaalitalous reistaili. Thatcherismi tuhosi teollisuuden. Tuotanto häädettiin ulkomaille. Tappava massatyöttömyys iski. Maahan syntyi pysyvästi uusi periytyvästi köyhien alaluokka.

Sosiaalisen asuntotuotannon alasajo paisutti asuntolainoja kaupittelevien pankkien taseita, mutta ajoi lukemattomat kansalaiset maksuhäiriömerkintöjen ja kodittomuuden kurimukseen. Kuten Britannian finanssivalvonnan entinen johtaja lordi Adair Turner usein alleviivaa, on juuri asuntolainojen räjähdysmäinen kasvu merkittävimpiä syitä lännen talouskriiseille. Tästä saamme kiittää uusliberalismin voittokulkua.

Kansallismielinen brittipoliitikko John Tyndall arvosteli 1980-luvulla ankarasti uusliberaalia hallitusta, joka oli tappanut brittiläisen yrittäjyyden pörssikeinottelun ja monikansallisen hintakilpailun alttarilla:

”Mikäli sijoittajat alkavat ajaa omaa etuaan yritysten ja valtiontalouden kustannuksella, tulee rahoitusalasta loinen. Keinottelijoita kuhisevasta Citystä on tullut riippakivi. Cityn rappiolle on kaksi tärkeää syytä:

1. City on kansainvälinen, ei brittiläinen. Rahoitusala palvelee globaalia markkinatalouskapitalismia, ei kansallista etua. Sijoittajat eivät tahdo kehittää brittiläistä teollisuutta, vaan he suuntaavat rahavirrat niihin maihin, joissa on mahdollista tehdä mahdollisimman suuria voittoja mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Rahoitusalan mielestä ei ole moraalitonta tukea ulkomaalaisia yrityksiä, vaikka näin vahingoitettaisiin brittiyrityksiä ja synnytettäisiin massatyöttömyyttä Britanniassa.

2. Cityllä on käytännössä enemmän valtaa kuin hallituksella, vaikka näin ei oikeusvaltion periaatteiden mukaan tulisi olla. Poliitikot nöyristelevät pankkiireja ja sijoittajia, vaikka finanssipääoman tulisi palvella hallitusta. Heikko poliittinen järjestelmämme on mahdollistanut tämän.”

Thatcherin uusliberaali hallitus pani lihoiksi muun muassa vesihuollon ja rautatieliikenteen. Tutkimukset osoittivat, että yksityistämishankkeet olivat katastrofeja. Veden – jonka pitäisi olla kaikkien kansalaisten perusoikeus – hinta kohosi pilviin ja vesihuollon laatu rapautui. Puhe kilpailuttamisen tehokkuudesta ja laadun parantumisesta oli siis likainen valhe. Junalippujen hinnat kolminkertaistuivat, mikä ei suinkaan näkynyt laadussa: junissa kärsitään kroonisesta tilanpuutteesta eikä aikatauluissa pysytä. Laadun sijaan hinnannousut on sijoitettu omistajien bonuksiin.

Englanti oli eurooppalaisen uusliberalismin pioneeri. Pääomamarkkinoiden säätelyn purkaminen ja julkisen omaisuuden yksityistäminen ovat tuottaneet lihavia korkotuloja, bonuksia ja osinkoja keinotteluhierarkian pääparasiiteille, mutta yhteiskunta riutuu raiskattuna: työttömyydestä, kodittomuudesta, teollisuuden alasajosta sekä kalliista laaduttomista julkisista palveluista on tullut uusi normaali. Kukaan ei edes jaksa toivoa mitään parempaa.

Lontoon City on Rothschildien historiallinen pääkaupunki.
Lontoon City on Rothschildien historiallinen pääkaupunki.

”Rakkaudesta Englannin juutalaisiin”

Luulisi, että huhtikuussa 2013 kuollut Thatcher olisi kollektiivisesti kirottu alimpaan helvettiin, mutta toisin kävi. Uusliberalismin uudisraivaaja ehti jättää jälkeensä sukupolven, jonka korkein ihanne on toimia kuin iilimadot ja imeä muiden tuottama arvonlisäys omaan osakesalkkuun. Suomen elinkeinoelämä on osa tätä perintöä.

Juutalaislehti Algemeiner alkoi välittömästi Thatcherin menehdyttyä luoda omanlaista pyhimyskulttia edesmenneen pääministerin ympärille: ”Thatcher ei ollut koskaan antisemitistinen!”. Jewish Telegraphic Agency nokitti: ”Thatcher tullaan muistamaan rakkaudestaan Englannin juutalaisiin.” The Jewish Chronicle meni vieläkin pidemmälle: ”Margaret Thatcher oli suurin juutalainen pääministeri!”

Israelin sotarikollinen pääministeri Benjamin Netanjahu kutsui häntä ”suureksi johtajaksi, Israelin ja juutalaisyhteisön taipumattomaksi ystäväksi”. Chronicle lainasi Thatcheria, jolla oli omien sanojensa mukaan ”enemmän uskollisia tukijoita Tel Avivissa kuin Pohjois-Lontoon Finchleyssä”. Toisinaan jopa neljäsosa hänen kabinetistaan oli juutalaisia, vaikka juutalaisten osuus maan väestöstä on noin 0,5 prosenttia!

Englannin johtavaa rabbia Immanuel Jakobovitsia kutsuttiin Thatcherin ”henkilökohtaiseksi rabbiksi”. The Jerusalem Postin mukaan Thatcher vietti rabbin kanssa niin paljon aikaa, että Jakobovits syrjäytti kristityn arkkipiispan ”Englannin hengellisenä johtajana”.

Juutalaiset olivat aiemmin karttaneet Thatcherin edustamaa konservatiivipuoluetta, koska monet puolueen ”vanhan liiton” kannattajat eivät halunneet päästää juutalaisia esimerkiksi eliittikerhojensa jäseniksi. Thatcher hyökkäsi armottomasti puolueensa vanhaa kaartia vastaan ja voitti aiemmin liberaaleja äänestäneet juutalaiset puolelleen. Juutalaisten lahjoittamat King David- ja Friends of Zion –”palkinnot” puhuvat puolestaan.

maggieje

Thatcherin juutalaiset uusliberalismin oppi-isät

Mutta mitä väliä tällä on? Miten tämä liittyy yksityistämiseen ja Eurooppaa syövyttävään uusliberaaliin happosateeseen? Global Post vastaa kysymyksiin artikkelissaan “Margaret Thatcherin ‘erityinen’ suhde Britannian juutalaisiin”.

Jos Jakobovits oli pääministerin hengellinen rabbi, oli tämän poliittinen mentori juutalainen nimeltä Keith Joseph:

“Todellisuudessa Thatcherin ‘rabbi’ hänen uskomattomalla konservatiivipuolueen uranousullaan oli sekulaari juutalainen, Sir Keith Joseph. Joseph esitteli Thatcherille radikaalit monetaristit Hayekin ja Friedmanin, mikä oli käänteentekevä hetki tämän poliittisessa ajattelussa.”

Amerikanjuutalainen Tablet-julkaisu puolestaan kertoi kuinka Thatcher ja Joseph tekivät radikaaleista uusliberaaleista opeista konservatiivipuolueen valtavirtaa toisen juutalaisen avustuksella:

”Kaksi miestä vaikutti Thatcherin poliittisiin päätöksiin – Keith Joseph, juutalainen, jonka moni uskoi vielä pääsevän pääministeriksi sekä Alfred Sherman, juutalainen ex-kommunisti, joka oli kääntynyt kannattamaan vapaita markkinoita.

Joseph ja Sherman perustivat Thatcherin avulla Centre for Policy Studies –järjestön 1974. Sen tarkoituksena oli levittää liberalistisia oppeja konservatiivipuolueeseen. Joseph – joka oli syntynyt yhteen Britannian rikkaimmista perheistä – tahtoi ‘muuttaa perustavasti kokonaisen poliittisen sukupolven ajattelutapaa’. Josephin mukaan tärkeintä ei ollut vaalivoitto vaan koko poliittisen kulttuurin mullistus.”

Juutalaislehtien muistokirjoitukset ottavat siis kaiken kunnian Thatcherin ”saavutuksista”. Juutalaiset poliitikot esittelivät hänelle uusliberaalin ajattelutavan, joka oli lähes kokonaan juutalaisten teoreetikkojen tuote. Tämä on pala historiaa, joka on unohtunut sekä valtavirralta että monilta juutalaistietoisilta toisinajattelijoilta.

rustinpiece

Juutalaisteoreetikkojen rooli vasemmistolaisessa kulttuurimarxilaisessa liikkeessä (1, 2, 3) saa ilahduttavan paljon palstatilaa vaihtoehtomedioissa, mutta uusliberalismin ja yksityistämisvimman taustat ovat jääneet huomattavasti vähemmälle tutkimukselle. Tämä on outoa jo siksi, että juutalaisten rooli pankkimaailmassa on tiedostettu jo satojen vuosien ajan: ”Englannin keskuspankin vaiettu historia” 1, 2; ”Juutalaiset ja rahanlainaus” 1, 2, 3; ”Taistelu koronkiskontaa vastaan” 1, 2, 3; ”Goldman Sachsin karmaiseva historia” 1, 2, 3.

Kansainvälistä pörssikapitalismia palvelevat uusliberaalit ja ”libertaristit” eivät omista isänmaata. Elinkeinoelämän lobbarit ovat valmiit myymään palvelut, luonnonvarat sekä julkiset virat ulkomaille ja hukuttamaan Suomen laittomiin siirtolaisiin, sillä synnyinmaalla on heille vain välinearvoa. Ensimmäinen askel rahanvallan kaatamiseen on tiedostaa hallitsevien instituutioiden ja aatteiden historia.

*Artikkeli ei väitä, että kaikki juutalaiset kannattavat uusliberalismia tai olisivat uusliberaaleja juutalaisuutensa tähden. Etniset yleistykset nimittäin ovat Suomen lain vastaisia.

 

Arvi Pihkala

27 kommenttia

  1. Juutalaisille kaikki ilmaiseksi, jotta meidät voidaan nylkeä, ajaa alas ja pitää orjuudessa jne. Miljardeja mamutustuhoon. Koko päättäjä- ja virkamieskunta olisi syytä laittaa loppuiäkseen keskitysleireille.

    Plusääni(38)Miinusääni(1)
  2. Niin brutaalia rangaistusta ei ole olemassa päättäjien tekosista tuhota juutalaisten agendojen eteenkoko maa! Toivottavasti se kempele oli se sipilän veljen muksu silloin tuo on ilo uutinen hammas hampaasta silmä silmästä, muuten surullinen tapaus!!

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  3. I’m glad I’m not the only one who feels this way. I agree entirely with this analysis — right down to the point where I feel the whole thing is practically scripted from beginning to end.

    The raid on civilians in France was totally predictable, as was the subsequent reaction of the public, the statements of the ”world leaders” (not Africans, South Americans or Asians), right down to the preplanned ”Je suis France!” tag line and the inclusion of some kind of monument totally unrelated to the events as something for people to gather around with their lit candles and made-in-china teddy bears.

    Before September 11th, 2001, hardly anyone in America knew what or where the World Trade Towers where or what they were for or who worked in them. Afterwards, the dust represented democracy, world peace, love, and anything else you care to name.

    Lost on everyone is a French aircraft carrier en route to the Middle East to bomb some wedding parties, after which a few individuals will tweet: Je suis France now?

    It’s all baked into the cake and even RT News seems to have jumped on the bandwagon, which means I have stopped reading all news, as there is no point to it anymore. Voltaire would probably advise the same at this point, so I’m just gonna go cultivate my garden and try my best to forget that I live in a world gone insane.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  4. Minulta hatunnosto ja syvään kumarrus kempeleläisille:

    ”Sydämellinen separatisti / Susanna Kaukinen
    lauantai, 28. marraskuu 2015

    Kempele jyrähti – saatanan Sipilä!
    1448682458890.jpgHyvät suomalaiset veriveljet ja -sisaret!

    Jos joku olis sanonut kesällä, että Kempeleeseen saadaan mielenosoitus jossa on väkeä saman verran kuin tyypillisesti Hesan miekkareissa, hänelle oltaisiin naurettu päin naamaa.

    Kempeleen mielenosoitukseen osallistui 200-300 ihmistä. Saksan väkiluvulla miekkarissa olis ollut 3000-5000 ihmistä paikalla. Mahtavaa!!!

    Kempele jyrähti!!! Kaduilla raikui IS:n mukaan Rajat Kiinni! -kansanliikkeen lanseeraamia perin isänmaallisia huutoja, kuten: Suomi suomalaisille! Rajat Kiinni!! ja Kempeleen oma erikoisuus: Kenttäoikeus käytäntöön!!!

    Sipilän hallitus on katastrofi. Sipilä on mies, joka on Josif Stalinin jälkeen ollut ainoa valtiomies, joka on tuonut Suomeen vihollisten miesten armeijan. Ei ole ihme, että Kempeleen isänmaan mies otti mukaansa Saatanan Sipilä! -kyltin. Juha on Josif, mies, joka toi vihollisarmeijan Suomeen.

    On murheellista, että taas piti sattua ja tapahtua, ennenkuin kansa heräsi. On järkyttävää ja kohtuutonta, että kantasuomalaiset naiset ja tytöt joutuvat musulmaaniraiskaajien kynsiin Saatanan Sipilän takia. Kenttäoikeus käytäntöön! on varoitus valtiovallalle korpilaista.

    Korpilaki otetaan ennemmin tai myöhemmin käyttöön, kun isänmaata ollaan tuhoamassa. Sipilän, valehtelija-Stubbin ja Siionin Timon kellot vielä lyö. Sipilä on tuonut raiskaajat Suomeen, joka puolelle Suomea, missään ei ole enää suomalaiselle tytölle tai naiselle turvaa.

    CU5uBDgUsAA7075.jpg [Ks. artikkelista kuvaa!]

    Sipilän takia vanhemmat joutuvat murhetimaan lapsistaan ja kuljettamaan heidät ovelta ovelle kouluihin, kavereille ja päiväkoteihin. Nuorten ja naisten elintila katosi taivaan tuuliin, kun pedot tuotiin suomalaisten pihoille. On vain ajan kysymys, että kansa alkaa vaatia kaatolupia pedoille, jotka syövät heidän lapsensa.

    Siionin Timo silti lehdistössä selittää, että rajat kiinni on hyvä idea, mutta sitä ei voida tehdä. Siionin Timo sanoo, että Suomen on osallistuttava USA:n sotiin, joiden takia pedot ovat pihoillamme.

    Siionin Timo on yhtä suomalainen kuin Alexander – haistakaa suomalaiset ali-ihmiset paska – Stubb. Timo on Siionin mies, USA:n rakkikoira siinä missä Alexanderkin, jonka lapset yks’kantaan sanovat, että he eivät koe olevansa suomalaisia.

    Sipilä on myös mammonan vallassa. Bernerit ja muut veroakiertävät veroparasiitit hallituksessa. Sipilän hallitus Stubbin veronkiertolakiyrityksineen, pakkolakeineen ja stalinistisen invaasio-politiikkansa kera on ollut Suomen huonoin hallitus koskaan.

    Jos Sipilä-Stubb-Siionin hallitus olisi ollut vallassa 1940-luvulla, me olisimme tänään osa Venäjää. Petturihallituksesta huolimatta meidän on taisteltava ja puolustettava isänmaata. Kun hallitus on vihollinen, se sitten olkoot sitä ; Suomesta me emme silti luovu – koskaan!

    ”Ken vaivojansa vaikertaa,
    On vaivojensa vanki.
    Ei oikeutta maassa saa,
    Ken itse sit’ ei hanki.””,

    http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/11/kempele-jyrahti-saatanan-sipila

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  5. Taas erinomainen artikkeli Mikko Hamuselta:
    ”Suomelta miljardeja ilmastohuijaukselle Pariisissa
    Suomalaisilta on kupattu miljardeja EU:n, EURO;n ja maahanmuuton avulla. Ensi viikolla on vuorossa ilmastonmuutoksella rahastus, kirjoittaa Mikko Hamunen.
    Neuvottelijamme ovat lähtökuopissa Pariisin COP21-ilmastotapaamiseen, ja kukkaronnyörit ovat valmiiksi löysällä. Suomi on luvannut maksaa tyhjästä aluksi 88 miljoonaa dollaria vuodessa. Summa nousee 100 miljoonaan vuoteen 2022 mennessä, -Lupauksista pidetään kiinni, vakuutti Keskustan Kimmo Tiilikainen eduskunnan kyselytunnilla 26.11…”,
    http://mvlehti.net/2015/11/28/suomelta-miljardeja-ilmastohuijaukselle-pariisissa/

    Tälläkin tavalla rikolliset vallanpitäjämme paisuttavat KOROLLISTA ULKOMAAN-velkaamme, kumartaen kasaarijuutalaista johtava sionisi Rotschildiä velkahuijaus-rahajärjestelmineen sekä muita ylikansallisia feodaaliherrojaan – monet toivoen saavansa maanpetturuudesta palkkiona politrukin viran Brysselin lihapatojen äärellä.

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
    1. Milloin mahtaa suomen kansa toden teolla herätä? Rahaa riittää miljarditolkulla aivan järjettömiin hankkeisiin. Kymen Sanomat kehuu tänään kuinka maahanmuutto on luonut tuhansia työpaikkoja Suomeen.

      Ihan kuin se raha kasvaisi puussa, ei prkle. Korollista velkaa yksityispankeille, sitähän se raha on.

      Ja nyt siis ilmastohuijaus, ja sen kustannukset päälle. Suomalaiset kärsivät jättityöttömyydestä, ja hallitus ponnistelee kaikin tavoin ”kustannuskykyloikan” puolesta, joka tulee tuhoamaan kotimaisen kysynnän ja aiheuttaa näin lisää konkursseja ja työttömyyttä.

      Meinaatteko liputtaa ”itsenäisen Suomen” kunniaksi ensi sunnuntaina?

      Minä en, korkeintaan lasken lipun puolisalkoon.

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
  6. Artikkeli on ammattitaidolla tehty, mutta paheksunta ei mene oikeaan osoitteeseen niin kauan kun toimitus käyttää tämänkaltaisissa artikkeleissa yksisilmäisesti sanaa ”juutalainen”. Tässäkin tapauksessa ei ole kysymys juutalaisista, vaan nimenomaan sionisti-juutalaisista. Piste. Yhtä suuri rikollinen tähän artikkeliin liittyen on sionisti-Thatcher ja sitä myöten koko englannin poliittinen sionistinen eliitti etniseen taustaan katsomatta.

    Käynnissä oleva muslimi-invaasio eurooppaan on Sionisti-juutalaisten suunnitelma, mutta heitäkö meidän nyt pitäisi yksisilmäisesti syyttää? Ja mitä helvetin hyötyä siitä olisi jos suomen kansa kohdistaisi syyttävän sormensa kohti ”hajallaan olevia” juutalaisia? Ei yhtään mitään. Päärikollisia maamme järjestelmälliseen alasajoon ovat suomalaiset sionistit, eli NWO-globalistit, joten kritiikki tulee kohdistaa sinne minne se oikeasti kuuluu.

    Plusääni(16)Miinusääni(6)
    1. Jos juutalainen tekee jotain, miksi salaisimme, että hän on juutalainen? Jos juutalaiset ovat Talmud, miksi sinulle on tärkeintä kaikessa, ettei puhuta juutalaisista? Olet täällä lähinnä valehdellut juutalaisista ja Putinista ja jopa toivonut Putinin miehittävän Suomen. Minusta säälittävä häirikkö

      Plusääni(11)Miinusääni(4)
      1. Raakkelille ei näköjään vieläkään ole selvinnyt tämä kuvio, mikä on Suomessa menossa, joten väännetään rautalangasta. Ensiksikin:

        1. Kun juutalaispariskunnalle syntyy lapsi, juutalainen, sinun mielestäsi hänen otsaansa pitää välittömästi painaa puhuuden ja syyllistämisen leima. Minun mielestäni EI. Jokainen lapsi etnisyydestään tai uskonnostaan huolimatta on täsmälleen samanlainen jumalan luojan luoma lapsi kuin me muutkin – ihminen tuomitaan tekojensa mukaan. Näin ollen kun Rothschild-sionistien toiminnasta, jotka ovat läpeensä rikollisia, käytetään yleistävää sanaa ”jutalainen”, se automaattisesti heittää syyllistävän varjon kaikkien juutalaisten ylle. Se kasvattaa kollektiivista vihaa juutalaisia kohtaan, kuten tämänkin lehden kommentoinnista voi helposti havaita. Näin tapahtuu, vaikka tavallisella rivi-juutalaisella ei ole mitään tekemistä Rothschild-sionistien ja heidän rikollisuutensa kanssa. He vihaavat Rothschild-sionisteja ja jos tämä yksinkertainen asia ei mene sinulla jakeluun, niin sori vaan… en voi auttaa.

        2. Väitit, että toivoisin Venäjän miehittävän Suomen ja kutsuit minua huijariksi, kiitos, otan vastaan. Korostan kuitenkin sitä, että en toivo, että kukaan tai mikään miehittäisi Suomen, mutta mikäli sinulla on edes hiukkasen ymmärrystä, huomaat että Suomi on jo miehitetty. Piste. Suomi on miehitetty muslimi-invaasiolla ja salaisen ulosvuotaneen asiakirjan mukaan Suomen valtio tulee lähivuosina vastaanottamaan 1,25 miljoonaa pakolaista. Tämänkaltainen miehitys röyhkeydessään edes ajatustasolla on vertaansa vaille murha ja ei ainoastaan siksi että näille maahantunkeutujille maksetaan Suomessa täys ylläpito terveydenhoitoa myöten. Noh, miltäs tämä yhtälö Raakkelista näyttää? Suomi on siis osittain miehitetty ja tilanne tulee lähivuosien saatossa pehenenaan, koska sss-maanpetturihallitus ei suomen kansaa auta. Esitän tämän vallitsevan tilanteen vuoksi sinulle tärkeän kysymyksen: kumman valitset, spitaalin vai ruton… eli täysylläpidolla olevat muslimisotilaat tai kansallismieliset venäläiset? Minä valitsisin venäläiset välittömästi, mutta sinä voit toki laittaa hynttyyt yhteen maamme valtaavien jihadi-muslimien kanssa. Ja vielä yksi asia: sinun on todellakin parasta aukaista silmäsi, jos kuvittelet, että hyvä haltija ilmestyy taivaan pilvistä ja laittaa Suomen asiat ennalleen, eli muslimit ovat simbsalabim poissa. Näin ei tule tapahtumaan. EU on perustettu tuhoamaan euroopan itsenäiset valtiot ja Suomen sionisti-eliitin avulla se varmuudella tapahtuu. Koska näin on, niin Suomella ei ole mielestäni muita vaihtoehtoja kuin se joko lakkaa olemasta suomalaisten Suomi muutaman vuoden sisällä tai sillä on kenties jonkinlaiset mahdollisuudet selviytyä, mutta ainoastaan JOS kansallismielinen Venäjä asettuu Suomen maaperälle NATOa vastaa. Kaikkihan sen tietää, että Suomi on petollisesti solmitun isäntämaasopimuksen myötä täydellisesti NATOn, eli Rothschild-sionistien armoilla, joten ole ystävällinen ja valitse puolesi.

        Plusääni(12)Miinusääni(4)
        1. at 22.12

          Juutalaisuuden pyhistä kirjoituksista (Talmud, Zohar, autoritatiivinen rabbiininen kirjallisuus) käy ilmi, että juutalaisuus on rikollisuutta, joka tekeytyy uskonnoksi. Tämä rikollisuus opetetaan kaikille juutalaisille juutalaisten kouluissa ja synagogissa. Juutalaisuus on kirjoitustensa valossa äärimmäistä rasismia (vain juutalaiset ovat ihmisiä, ei-juutalaiset ovat tuhottavia eläimiä), huijaamista, pettämistä, valehtelua, juonittelua, eksyttämistä, väärän valan tekemistä, vihaa, murhaamista, tappamista, orjuuttamista, tuhoamista, varastamista, ryöstämistä, huorintekemistä, raiskaamista, pedofiliaa (lapsiin sekaantumista), homoseksuaalisuutta ja koronkiskontaa.

          Muutama esimerkki Talmudista:

          Jebamot 98a; Baba Mezia 114b; Jebamot 61a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä.

          Keritot 6b; Niddah 45a: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

          Berahot 58a: Kaikki ei-juutalaiset ovat aaseja.

          Avodah Zarah 26b Tos.; Kiddushin 4:11 (66c; Jerus. Talmud): ”Tappakaa ei-juutalaiset, parhaimmatkin heistä” (tämä on täsmällinen sanamuoto kirjan S. Stern: Jewish identity in early rabbinic writings, s. 4, viite 24, mukaan).

          Juutalainen auktoriteetti Maimonides määrää myös:

          ”Ei-juutalainen, joka rikkoo jotakin seitsemästä nooalaislaista, teloitetaan katkaisemalla kaula” (Mishneh Torah, Sefer Shoftim, Melachim uMilchamot IX,14; seitsemän nooalaislakia ovat Talmudin ei-juutalaisia varten keksimät lait – niillä ei ole mitään tekemistä Nooan tai Raamatun kanssa).

          Zoharista myös kohta (Zohar I 25a): ”Maailman kansat ovat epäjumalanpalvelijoita. Heistä on sanottu: ’Hävitettäköön heidät maan päältä’; he ovat näet niistä, joista on sanottu: ’Hävitä Amalekin muisto.’ Heitä on vielä myös (roomalaisessa) neljännessä vankeudessa, nimittäin päämiehet – -, jotka ovat todellisia amalekilaisia (tarkoitetaan Roomaa, koko kristittyä läntistä maailmaa, jonka päämiehet hävitettävä).”

          Mitä ”Rothschild-sionismiin” tulee, se on nimenomaan Talmudin (koko juutalaisuuden) toteuttamista, ei-juutalaisten alistamista, orjuuttamista ja tuhoamista. Se on juutalaisuutta puhtaimmillaan ja aidoimmillaan.

          Rikoslakiemme mukaan juutalaisuus on rikollisuutta. Juutalaisuus tulee siis myös tuomita rikoslakiemme mukaan.

          Erityisesti Talmud säätelee kaikkea juutalaisuutta (kaikkia juutalaisia):

          ”Jumala teki liiton Israelin kanssa vain suullisesti annetun lain nojalla” (Talmud, Gittin 60b; mainittu ”suullinen laki” tunnettiin Jeesuksen aikana ”perinnäissääntönä”, toimitettiin 500-luvulla j.Kr. kirjalliseen muotoon Talmudiksi);

          ”Talmud edustaa Jumalaa lihassa” (rabbi Jacob Neusner: Rabbinic Judaism, 1995, s. 62);

          “Mikään ei ole pyhän Talmudin yläpuolella” (Mizbeach Hazzahabh V);

          ”Joka ei noudata rabbien säädöksiä (Talmudia), se on ansainnut kuoleman” (Talmud, Erubin 21b);

          ”Talmud on tähän päivään asti ollut juutalaisen uskonnon sydänveri. Mitä tahansa lakeja, tapoja tai seremonioita noudatammekaan – olimmepa ortodoksijuutalaisia, konservatiiveja, reformijuutalaisia tai vain ajoittaisia sentimentalisteja – me noudatamme Talmudia. Se on yhteinen lakimme” (Herman Wouk: This is my God: The Jewish Way of Life, 1959, s. 181);

          ”Edelleen Talmud hallitsee kokonaisen kansan mieliä, joka kunnioittaa sen sisältöä jumalallisena totuutena – – Nykyajan juutalainen on Talmudin tuote” (Michael Rodkinson Talmud-käännöksensä johdannossa);

          ”Juutalaisuus ei ole Raamatun uskonto” (Rabbi Ben Zion Bokser: Judaism and the Christian Predicament);

          ”Kaikkien juutalaista uskontoa koskevien päätösten täytyy perustua Talmudiin” (Louis Finkelstein: The Jews – Their History, Culture, and Religion).

          Luonnostaan tietenkään kukaan ei ole ”perkele”, vaikka – syntiinlankeemuksen peruina – kaikki me synnymme luonnostamme perkeleen orjina. Siksi juutalainenkin voidaan pelastaa perkeleestä (ja perkeleen synnyttämästä rikollisesta Talmudista, Joh. 8:44). Tämä pelastuminen tapahtuu uskossa Jeesuksen Kristuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen Jumalan edessä. Siksi juutalaisillekin tulee julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Sikäli kuin juutalaiset eivät ota vastaan Kristusta (ja pääse perkeleestä), esivallan on voimatoimin (sitä varten on rikoslaki) pidettävä heidät kurissa, kuten Room. 13. luvun alkujakeet säätävät. Sama koskee meitä muitakin.

          Ottakaa tämä kommentti talteen ja esittäkää se, jos joku juutalainen eksyttäjä vielä yrittää eksyttää nimimerkin ”Tarkkailija” (siis ”palkattu hasbarahenkilö”) tavoin.

          Plusääni(13)Miinusääni(5)
  7. Suomen kuminaama maanpetturi-valtionvarainministeri Tuppi-Alexanteri on juutalais-Pojun korruptoitunut juoksupoika!Eroaisi itse jos olisi hiukkanenkaan kunniantuntoa ja rehellisyyttä. Mutta ei näillä valtakunnankiusaaja-jutkunnuolija-biseksuaaleiilla sitä ole. Tuskin erotetaan hallituksesta, koska ei korppi korpin silmää noki, ja koukkunokkakeinottelijoilla on liian suuri vaikutusvalta Suomessakin… Monikulttuurisuus on rikos. Ei mulla muuta.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Nostan hattua ja syvään kumarran puolalaisille patriooteille:

      ”50 000 marssi Puolassa
      Vapaa käännös artikkelista EU flag burned as tens of thousands join Warsaw nationalist demo [telegraph].

      EU-LIPPU POLTETTIIN kymmeniä tuhansia paikalle saaneessa nationalistien mielenosoituksessa Varsovassa

      Järjestäjät sanoivat, että jopa 50 000 ihmistä oli marssilla, Puolan ensimmäisen maailmansodan jälkeisen itsenäistymisen muistopäivänä.

      Kymmeniä tuhansia mielenosoittajia tulvi Varsovan kaduille keskiviikkona 12.11. äärioikeiston järjestämään mielenosoitukseen, jossa marssittiin ”PUOLA PUOLALAISILLE”-sloganin alla ja POLTETTIIN EU:n LIPPU.

      Poliisi sanoi 25 000 ihmisen tulleen marssille, jossa juhlistettiin Puolan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä itsenäistymisen muistopäivää. Järjestäjät arvioivat marssilla olleen 50 000 ihmistä.

      Mielenosoittajat huusivat ”Jumala, kunnia, isänmaa!” kun he marssivat Puolan puna-valkoisten lippujen meren alla.

      Mielenosoittajat polkivat ja polttivat EU-lipun yhdessä vaiheessa ja banderolli painotti EU-vastaista tunnelmaa tekstillä ”EU macht frei” (”EU tekee vapaaksi” saksaksi), viitaten sloganiin Auschwitzin porteilla olevaan tekstiin Arbeit macht frei (”Työ tekee vapaaksi”).

      ”Eilen se oli Moskova, tänään Bryssel vie meiltä vapauden”, huusi yksi mielenosoittajista.

      Muissa banderolleissa luki ”Suuri Katolinen Puolanmaa” ja ”Seis islamisaatio!”.

      Puolalaiset nationalistit sytyttivät hätäsoihtuja Kansallisen Stadionin edessä ”Itsenäisyysmarssilla” sloganin ”Puola puolalaisille, puolalaiset Puolen puolesta” alla…”,

      http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/11/50-000-marssi-puolassa

      Viikon päästähän sitten suomalaiset maanpetturi-vallanpitäjät lakeijoineen kokoontuvat juhlimaan irvokkaasti Suomen ”itsenäisyyttä” – tehtyään Suomesta Super-Neuvostoliitto-diktatuurin provinssin – ks. ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      (Itävaltalainen politiikan tutkija Karl Steinhauser nimesi runsaat 20 vuotta sitten yhden kirjansa ”EU – huomispäivän Super-Neuvostoliitto.)
      Super-Neuvostoliiton diktatuuria kiristetään pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi mihin ollaan menossa – esim. pankkiunioni, budjettivallan vähittäinen siirto Brysseliin ja aselakien kiristys, johon liittyen Suomen Kansallisen Kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo Kurko on sanonut seuraavaa:

      ”PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA
      ISIS JA SUOMALAISTEN ITSELATAAVAT

      Euroopan Unioni on jo 90-luvulla valmistautunut riisumaan kansalaiset aseista. Ampuma-asedirektiivi on kohdistunut vuodesta 1991 lähtien kansallisvaltioiden alkuperäisten kansalaisten aseoikeuden rajoittamiseen ja kyseessä on ollut eliitin pelko aseistetusta kansalaisesta. Pariisin terrori-isku 13.11.2015 oli ainoastaan tekosyy kiirehtiä aseriisuntaa kantaväestön keskuudessa. Aseista riisutut eurooppalaiset ovat avuttomina odottamassa Islamin soturien hyökkäyksiä, sillä EU:n komissio Junckerin johdolla pitää rajat avoimina invaasiolle. Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esille tuloillaan ennakoinut Venäjältä tulevaa invaasiota, miksi? Onko Sauli Niinistöllä salattua tietoa invaasiosta ja miksi rajavalvontamme ei pysäyttäisi invaasiota.

      Poliittinen johtomme, mukaanlukien presidentti Niinistön, on asemoinut itsensä EU:n eliittiin, joten kansamme kärsimykset eivät merkitse heille mitään. Reservin järjestelmällinen alasajo presidentti Tarja Halosen toimesta on jatkunut presidentti Niinistön aikana. Sisäasiainkomissaari Cecilia Malmströmin tiedonanto maaliskuussa 2014 itselataavien kieltämisestä ei aiheuttanut Suomessa poliittista liikehdintää, vaan asia käsiteltiin hallituksen linjan mukaisesti! Tiedonannosta annetut lausunnot 2014 ovat selkeä viesti kansalaisille, puolustusvoimat eivät tarvitse aseistettua reserviä tai Simo Häyhän tapaisia tarkka-ampujia…”,
      http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-97/

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
        1. Yhdessä artikkeliin annetussa kommentissa todetaan mm.:
          ”Either the local Jews have pressured the Polish authorities or NATO-member Poland has been forced by the American government on instigation of the powerful American Jews.”
          Tämä vaikuttaisi melko todennäköiseltä syyltä, miksi puolalainen tuomioistuin hylkäsi Yhdysvaltain luovutusvaatimuksen juutalaisen elokuvaohjaaja ja lastenahdistelija Roman Polanskista.

          Tämä ei vähennä silmissäni millään tavalla puolalaisten patrioottien mielenilmaisun arvoa – eihän tällä mielensoituksella ja mielenosoittajilla ole mitään tekemistä tapaus Polanskin kanssa! Antamasi kommentti olisi paremmin sopinut kokonaan johonkin muuhun yhteyteen.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Tässäkin jäljet johtavat sylttytehtaalle:

    ””The Telegraph: ”Salainen eliitti loi EU:n rakentaakseen Maailmanhallituksen”. Vihdoin Suuri Petos on julkaistu.
    Kirjoittaja on Ukip’in[The UK Independence Party, Britannian Itsenäisyyspuolue] perustaja ja kansainvälisen historian professori the London School of Economics’issa…”,

    ”The Telegraph: “Secretive Elite Created EU to Build World Government”. Finally the Great Deception Is Published.
    The Telegraph 27 Nov. 2015 by Alan Sked, the original founder of Ukip and professor of International History at the London School of Economics…”,

    Artikkelin kommentissa todetaan mm.:
    ”Valehtelulla, petoksella ja peittelyillä EU:ta on rakennettu Yhden Maailman Valtiona ja pettäminen jatkuu…”

    ”With Lying, deception and cover-ups, the EU has been built as a region of the One World State. And the deception continues…”

    http://new.euro-med.dk/20151129-the-telegraph-secretive-elite-created-eu-to-build-world-government-finally-the-great-deception-is-published.php

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  9. Vapaa talous / libartarismi on
    paras vastalääke keskuspankeille, byrokratialle, diktatuurille ja kommunismille.

    Kaiken pitäisi olla sallittua – paitsi;
    ihmisen, omaisuuden tai luonnon
    vahingoittaminen.

    Plusääni(1)Miinusääni(5)
    1. Niinhän ne on uskonut siitä saakka ku kyseinen laitos on ollut pystyssä. Antikristuksen Kirkko. Ei mitään uutta. Varokaa kaikkia kirkkoja meinaan ovat kaikki saastuneet perkeleestä ja vääristä eksyttävistä opeista.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. No olipa mukavasti sanottu. Ei Jumala kuuntele tuollaista, joka puhuu perkeleen suulla. Kannaisiko enemmän rukoilla Pyhää Henkeä pelastamaan mahdollisimman monia jotka vielä kuulevat Jumalan kutsun. Perkele on se joka haluaa pahaa toisille eikä Jumala.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  11. Eipä ole koskaan ollut, päinvastoin. Kaikkein surkein kansa ihmisten joukosta jonka Jumala yritti pelastaa, mutta turhaan. Tulevat vielä katumaan, kun hylkäsivät Jumalan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. tarjoa apua
    hyvää huomenta,
    Ensinnäkin, sinun kannattaa olla varovainen tarjoukset verkon ja
    hälytykset. Koska yli 90% quest’avvisi ovat vilpillisiä.
    Nykyään on enemmän ja enemmän petoksia. Halusin lainata
    Rahaa, lähettämisen jälkeen ilmoituksen, joka päivä saan enemmän kuin
    25 viestiä mitään huijauksia pyytää rahaa!
    Kansiot kulut. Se poistaa hänen sanomaansa, mutta jonain päivänä
    vaipui nimetty henkilö leonido Verona, ajattelin hän teki
    Jopa puolue roistoja verkon, mutta yllätyksekseni
    toinen on erilainen, antoi minulle lainan € 400.000
    joiden osuus 2% palauteta lukuisia kertoja
    haluavat. Nyt vahvistaa sen, ja jos käy niin, että olet etsimässä lainojen
    yhteyttä sähköpostitse. Tässä on hänen email:

    Huom vakuuttaa heidät ja vannon vain maksaa rekisteröintimaksu ja sopimus takaisin varojaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat