YK:n häiriintynyt rotuhygeniaohjelma: ”Eurooppalaisten homogeenisyys tuhottava!”

Laittoman siirtolaisuuden kiihtyvä tulva on hämmästyttänyt monet maahanmuuttopolitiikkaan aiemmin väliinpitämättömästi suhtautuneet eurooppalaiset. Kuitenkin jo 2012 YK:n siirtolaisasioiden erityisedustaja vaati, että eurooppalainen geeniperimä on muutettava massamaahanmuuton avulla.

Goldman Sachs-, Bilderberg– ja juutalaisyhteyksistään tunnettu Peter Sutherland aiheutti pienen kohun kolme vuotta sitten, kun hän totesi YK:n auktoriteetilla, että eurooppalaiset ovat geneettisesti liian yhdenmukaisia. Yhdenmukaisuus voidaan onneksi ”tuhota” kuljettamalla tänne tarpeeksi afrikkalaisia ja arabeja.

YK:n ja Sutherlandin mukaan Euroopan hyvinvointi on riippuvainen ”monikulttuurisuudesta”. Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa kannattavat maat rikkovat YK:n mielestä automaattisesti kansainvälisiä lakeja. Sutherlandin mukaan Eurooppa voi huonosti, koska haluamme ”olla erilaisia kuin muut”. Kansallisten ominaisuuksien säilyttämisen etuoikeus on nimittäin varattu ainoastaan juutalaisvaltio Israelille.

Sutherlandin mukaan ainut tapa saada Eurooppaan ”korkeasti koulutettua” työvoimaa on samalla hukuttautua täysin kouluttamattomien afrikkalais- ja arabitaustaisten elintasopakolaisten tulvaan.

Kannanottoja on verrattu Euroopan unionin isänä pidetyn kreivi Coudenhove-Kalergin teorioihin. Myös hän kannusti eurooppalaisia aggressiivisen maahanmuuttopolitiikan kautta toteutettavaan rotuhygieniaan, jonka avulla voitaisiin luoda uusi kosmopoliittinen rotu:

”Tulevaisuudessa ihmiset ovat sekarotuisia, ja tämän päivän rodut ja yhteiskuntaluokat tulevat katoamaan. Tuleva euraasialais-negroidinen rotu, joka ulkoiselta olemukseltaan tulee muistuttamaan antiikin egyptiläisiä, asettaa kansojen erilaisuuden tilalle yksilöiden erilaisuuden.”

”Juutalaisuus on se verso, josta uusi, henkinen Euroopan aateli kasvaa – ydin, jonka ympärille uusi, henkinen aateli ryhmittyy […] Juutalaisten näkyvä asema nykyisin johtuu juutalaisten henkisestä ylemmyydestä.”

Lue lisää Coudenhove-Kalergin teorioista artikkeleistamme:

Suomen tuhoamisohjelma
Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi
Valkoisten kansanmurhan juuret

4 kommenttia

  1. Ootte kyllä aika sekasin, mitä sieniä te syötte että tällästä legendaan syntyy?

    Plusääni(4)Miinusääni(66)
  2. Tietokirjailija Ari Ojapelto kysyy blogillaan 10.7.2015 otsikolla: ”Näitä toimittajien pitäisi kysyä” seuraavat kaksitoista mielenkiintoista kysymystä.

    1. Kun Suomesta on hävinnyt finanssikriisin aikana lähes 80 000 teollista työpaikkaa, miksi ei digimaailmaan ei ole syntynyt vastaavaa määrää uusia työpaikkoja?

    2. Digitekniikan sovelluksista 2/3 osaa liittyy tuotantotekniikan ja internet-pohjaisen itsepalvelun kehittämiseen. Se luo muutaman uuden työpaikan, mutta hävittää vanhoja työpaikkoja monin verroin enemmän.

    3. Digitekniikka lisää toki tuottavuutta. Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, miten se voi kasvattaa työpaikkoja?

    4. Miten on mahdollista, että työ (=työtunnit) eivät ole lisääntyneet Suomessa, vaikka Suomen talous on kasvanut 2-3 kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo (BKT lähes kaksinkertaistunut) 90-luvun laman jälkeen aina finanssikriisin alkuun asti (15v)?

    5. Miksi talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja, vaikka kaikki poliitikot, EK, ay-johtajat ja taloustoimittajat niin väittävät? Työpaikat eivät ole kasvaneet 70-luvun puolenvälin jälkeen tuotannon kasvun suhteessa. Miksi toimittajat eivät ota tätä julkisuudessa ylläpidettyä valhetta esille?

    6. Miksi maailman ylivoimaisesti parhaan vientimaan Saksan talouskasvu on lipsahtanut pakkasen puolelle? Markkinaosuuden ryöstö toisilta mailta nollasummamarkkinoilla ei kasvata markkinoiden kokonaiskysyntää.

    7. Kun teollisten työpaikkojen tilalle on syntynyt pääasiassa palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä, miten se kasvattaa ostovoimaa? Suomessa uusista työpaikoista on 80% näitä ns. ”paskatyöpaikkoja”.

    8. Yrittäjille on annettu lukuisia verohelpotuksia, varallisuusvero ja kelamaksut poistettu, yhteisövero alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin ja siitä huolimatta uusia työtunteja ei ole syntynyt vaikka niin luvattiin. Missä olikaan veronalennusten dynaamiset vaikutukset? http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/04/verotusko-tapissa.html

    9. Kun pääomat vapautettiin, OECD, IMF, Maailmanpankki ja EU lupasivat, että talous lähtee rakettimaiseen nousuun ja tulee miljoonia uusia työpaikkoja. ILO: tilastot kertovat, että finanssikriisin jälkeen vuodesta 2007 pelkästään G20 maista on kadonnut 54 miljoonaa työpaikkaa. Työpaikkoja ei ole tullut, mutta miljonäärejä kyllä.

    10. Kuinka teknologialla aikaansaatu tuottavuus ja sitä kautta saadut tuotot ohjautuvat/ohjataan takaisin markkinoiden ostovoimaksi? – nythän on käynnissä jatkuva supistamisen, kurjistumisen ja ostovoiman katoamisen kierre pohjalle. Ostovoiman kehitys on kuitenkin kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen tärkein edellytys.

    11. Miksi poliitikot ovat vapauden ideologian varjolla päästäneet pankit niin suuriksi ja ilman valvontaa, että niiden taseissa on pelkkien johdannaispapereiden arvo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote? (ks. esitykseni viimeinen graafi Nro 22: Mitenkä reaalimaailman mustan alueen (reaalitalous) rahamäärällä maksetaan pankkien sinisen alueen johdannaiskupla (virtuaalitalous)?)
    http://ariojapelto.blogspot.fi/2012/10/avoin-kysymys-taloustieteilijoille-ja.html

    12. Väitetään, että finanssikriisi on ohi, vaikka pankkien taseissa olevien johdannaispaperien määrä on vain kasvanut eikä vähentynyt niin kuin pitäisi. Samoin varjopankkitoiminnan velat ovat lisääntyneet ja EU-maiden kokonaisvelka on 4,7 kertaa niiden BKT. Miten näin ylivelkaiset maat voivat lisätä kulutuskysyntäänsä?

    http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/11/pelaistaisiko-protektionismi.html

    Ojapelto kirjoittaa blogikirjoituksessaan: ”Edellä olevan linkin esityksestä toimittajien, professoreiden, työelämän tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja ay-liikkeen velvollisuus on vastata kansalaisille seuraaviin kysymyksiin – ja myös toimittajilla on velvollisuus kysyä ja vaatia päättäjiltä uskottavat vastaukset niihin:”

    Ojapelto kertoo lähettäneensä mm. Ylen toimittajille valmiit kysymykset sekä perusteelliset oheistiedot, jotta nämä voisivat esittää em. kysymykset. Hän lisäksi kirjoittaa: ”Ovatko toimittajat maan ammattitaidottomin ammattiryhmä? Eikö ammattitaitoon kuulu osata etsiä aiheeseen liittyviä tilastoja ja tulkita niitä? Vai puuttuuko toimittajilta osaaminen tai rohkeus vai molemmat – vai ovatko he umpilaiskoja?”

    ”Mielestäni ylivoimaisesti tärkein tutkimuskohde työelämässä on selvittää, miksi työstä on tullut sellainen niukkuustekijä, että kohta ei ole edes mitä tutkia.” – Ari Ojapelto, tietokirjailija

    Tietokirjailija Ari Ojapelto on luennoinut useimmissa yliopistoissamme ja esitelmöinyt pariin otteeseen myös eduskunnassa. Varsinkin Ojapellon näkemykset työttömyyden syistä ovat myrkkyä talouskeskustelua dominoivalle uusliberalistiselle talouspapistolle, jonka teesit hän tyrmää kirjassaan Ahneuden aika. Harva suomalainen edes tietää, että tämän uusklassisen taloustieteen koulukunnan lisäksi on olemassa muitakin, koska vaihtoehtoisia talousteorioita ei mediassa yleensä tuoda lainkaan esille. Hiljattain mm. globalisaatiota kovin sanoin arvostellut Joseph Stiglitz sentään sai palstatilaa Hesarista.

    Tässä muutamia kysymyksiä, joita media ei kysy. Miksi?

    Helsingin Sanomien uskottavuus kärsi pahan kolauksen, kun Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki sanoutui irti lehden roskajournalismista 11.6.2015 kirjoituksessaan kotisivuillaan otsikolla: ”Hesarin aika on ohi”. Patomäki toteaa heti kärkeen: ”Tänään ehdin avaamaan päivän Hesarin vasta myöhään iltapäivällä. Kun lopulta avasin pääkirjoitussivun – joka yksipuolisessa asenteellisuudessaan ja suoranaisessa tietämättömyydessään ja vastuuttomuudessaan on ylittänyt itsensä kerta toisensa jälkeen – silmiini sattui ensimmäisenä Saska Saarikosken kirjoitus.”

    Helsingin Sanomat ei siis nauti maailmanpolitiikan professorin luottamusta.

    Henkilökohtaisena havaintona voin sanoa, että ihan tavalliset suomalaiset naureskelevat medialle. Tästä ”pakolaiskriisistä” on ollut ainakin se hyöty, että se on herättänyt monen suomalaisen mediakriittisyyden. Lisäksi ihan tavalliset suomalaiset kummastelevat sitä, miksi on tarvetta eläkkeiden ja tukien leikkauksille, kun samaan aikaan veronkierto hallintarekisterin kautta sallitaan? Mielestäni talouden supistus- ja leikkaustoimet ovat perusteettomia, mikäli suurten yritysten veroparatiisien kautta tapahtuvaa veronkiertoa ei saada kuriin. Tavallisille suomalaisille langetetaan tulojen supistuksia ja verojen korotuksia, joilla käytännössä paikataan veronkiertofirmojen toiminnasta syntyvää kestävyysvajetta eli veronkierrosta aiheutuvaa budjetin kutistumista.

    Kehottaisin toimittajia myös tutustumaan Islannin pääministerin Sigmundur Davíð Gunnlaugssonin toimiston 31.3.2015 julkaisemaan tiedotteeseen pääministerin tilaamasta raportista ”Monetary Reform – A better monetary system for Iceland”. Ehkä dokumentista löytyisi ratkaisumalleja Suomellekin. Joseph Stiglitz totesi hiljattain Hesarissa, että Suomen ongelmat johtuvat lähinnä eurosta. Samaa on sanonut myös Paul Krugman, joka Stiglitzin tavoin on niinikään talousnobelisti.

    Yle rummuttaa parhaillaan sananvapausviikkoa. Toteuttakaa siis paneeli, johon otatte esimerkiksi tietokirjailija Ari Ojapellon, Matti Tuomala olisi kansantaloustieteen professorina myös hyvä valinta panelistiksi. Jo aiemmin mainitsemani maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on ollut Ylen ohjelmissa ennenkin, joten hän sopisi täydentämään em. kaksikkoa. Vastapuolelle löytyy kyllä vaihtoehtoja, mutta Ojapeltoa vastaan voisi väitellä esimerkiksi valtiovarainministeri Alexander Stubb, Patomäen vastaväittelijäksi voisi laittaa uusliberalistisen taloustieteen edustajana vaikkapa Paul Lillrankin ja Tuomalan parina voisi olla esimerkiksi Sixten Korkman. Takaan, että ohjelmasta tulisi näillä osallistujilla vähintäänkin mielenkiintoinen.

    http://www.youtube.com/watch?v=KAxlp8s7YfA
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=KAxlp8s7YfA


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=bE8i-4HpKlM


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=SkAzDrrKkME


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=KvpbQlQwl0A


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=FRNHdJGBATE


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=yswqoQ-6MQY


    Suomenkielinen tekstitys valittavissa.
    Tallennuslinkki: http://www.pwnyoutube.com/watch?v=BB4BKLvH3l8

    PS: – Käteisestä rahasta luopuminen nykyisenkaltaisessa poliittisessa ilmapiirissä olisi karmeinta, mitä voisi tapahtua. Sellaista rahareformia ei pidä hyväksyä. Mikäli eurosta ei luovuta, voitaisiin esimerkiksi kryptovaluutat kuten BitCoin hyväksyä nykyvaluuttojen rinnalle. Vaihtoehtoja kyllä on, mutta käteisestä rahasta voi luopua ainoastaan moraalisesti pitkälle kehittynyt sivilisaatio. Siitä tilanteesta olemme mielestäni valovuosien päässä, koska maailmaamme hallitsee lyhytnäköinen ahneus eikä korkean moraalin ohjaama viisaus. Nykymarkkinat toimivat sellaisella logiikalla, että mikäli dementoitunut mummo voidaan ryöstää, ei ole moraalisia pidäkkeitä ryöstölle. Moraalin lain mukaan, dementoitunutta mummoa ei pidä ryöstää silloinkaan, kun laki sen sallisi.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
  3. Jos monikulttuurisuus toimisi, Jugoslavia olisi ollut paratiisi sanoo:

    ”MANIKULTTUURISUUS” JA KANSALLISVALTIOIDEN RYÖSTÖ

    Peter Sutherland entinen Goldman Sachsin mies sanoo tuossa käytännössä korruptiokielellä, että Euroopan kansojen on syytä alistua markkinoiden tahtoon. Turha kuvitellakaan, että Sutherlandin kaltainen mies oikeasti välittäisi näistä IPhone-miehistä. Osa heistä on kansansa paheksumia rintamakarkureita ja käpykaartilaisia.

    Sutherland toki tietää, että tämä mieletön pakolaisvirta velkaannuttaa kansallisvaltiot, mikä pankkien kannalta on taloudelle hyvä asia. Sionistipankkiirit eivät taloudesta puhuessaan tarkoita meidän arkista reaalitaloutta, jossa ihminen käy töissä ylläpitääkseen yhteiskuntaa. Maailmaa otteessaan pitäville kleptokraattipankeille ja jättiyrityksille meidän reealitaloutemme on tuottamaton. Tästäkään näkökulmasta kansallivaltiot kansalaisineen eivät merkitse mitään. Kansallivaltioista on tullut roskakoreja, joiden veronmaksajat maksavat veroistaan jättiyritysten johtoportaan huikeat bonukset. Katsoessaan tätä ”pakolaiskriisiä” markkinat näkevät huikeat tuotot. Siksi vastaanottokeskuksia nousee kuin sieniä sateella, eikä kustannuksia ajatella, koska valtiohan lystin maksaa. Valtio maksaa lystin kansalaisten kukkarosta.

    Suuri korruptionäytelmä ja kansallisvaltioiden ryöstö tapahtuu silmiemme edessä. Hallituksemme valmistelee pakolaisjupakan kestäessä menoleikkauksia eli kutistaa taloutta. Monen palkka, eläke tai opintotuki pienenee. Sutherlandin mukaan Euroopan kärsimys on kuitenkin piristysruiske taloudelle. Tietenkin on. Velkaannumme velkaantumistamme ja kansallisomaisuutemme siirtyy yksityisiin käsiin. Tästä ”pakolaiskriisistä” hyötyvät samat tahot, jotka ovat olleet velkojina hyötymässä Kreikan tilanteesta. Kleptokraattinen pankkiirimafia rikastuu rikastumistaan Euroopan hukkuessa velkoihin ja pakolaisvirtoihin. Euroopan jälkeen markkinat ryöväävät ilmeisesti Aasian ja sen jälkeen on Yhdysvaltojen vuoro. Siinä vaiheessa dollari menettää erityisasemansa.

    Manikulttuuri (money) olisi osuvampi nimi monikulttuurisuudelle, koska se paremmin kuvailee mistä koko monikulttuurisuudessa on kyse. On kyse kansojen alistamisesta. Kaikki kulttuurit ja kansat halutaan tuhota. Kysymys on siitä, että suurin osa ihmiskunnasta on muuttunut tarpeettomaksi tuotannollisesta näkökulmasta. Suurin osa ihmistyöstä korvataan tulevaisuudessa teknologialla. Ensin kansallisvaltiot on riisuttava kaikesta vastarinnasta. Eurooppaan saapuvat muukalaisvirrat polkevat palkkatasoa alas. Eurooppa muuttuu hiljalleen Eurabiaksi. Ennakolta tulevaisuuteen voi perehtyä vierailemalla Etelä-Afrikan slummeissa, joissa köyhdytetty valkoinen väestö asuu epäinhimillisissä olosuhteissa. Miksi tätä köyhiä valkoisia ei lennätetä Afrikasta Eurooppaan, kun kerran hehkutetaan solidaarisuutta pakolaisia kohtaan.

    Sorrettuja ja köyhiä valkoisia elää mustien hallinnoimassa Etelä-Afrikassa. Nelson Mandelasta on kuva ihmisoikeustaistelijana. Pahoin pelkään, että se kuuluisa totuus on tässäkin toinen ja kaikkea muuta kuin se koulussa kerrottu mustavalkoinen totuus.

    Miksi ainoastaan Israel saa olla homogeeninen valtio? Miksi se voi kieltäytyä ottamasta vastaan pakolaisia? Miksi kukaan ei puutu Israelin harjoittamaan rasistiseen politiikaan Gazassa ja Palestiinassa? Israelista olen kuullut sanottavan, että se on Lähi-idän ainoa demokratia. Miksi Israel ei sitten käyttäydy kuten demokraattinen sivistysvaltio? Puuttuuko siltä enemmän demokratiaa vai sivistystä?

    Plusääni(13)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat