YK tukee jälleen etnistä puhdistusta miehitetyssä Palestiinassa

Electronic Intifada (EI) paljasti, että YK suunnittelee rahoittavansa israelilaista asianajajaa, joka tukee ei-juutalaisten etnistä puhdistusta miehitetyssä Palestiinassa. Mihin jäivät YK:n juhlistamat ihmisoikeudet?

Asianajajan aikeena on pakkosiirtää Länsirannan alueella asuva beduiiniyhteisö pois juutalaismiehittäjien tieltä. Beduiinit ovat käyneet vuosien ajan oikeustaistelua, koska he tahtovat jäädä asumaan kotikonnuilleen.

Palestiinan valtio pyrkii tällä hetkellä vaikuttamaan YK-päättäjiin, jotta nämä luopuisivat lakimiehen palkkaussuunnitelmista.

Israelilaisasianajaja työskenteli ennen Norjan pakolaisavun palkkaamana. Norjalaisjärjestö kuitenkin irtisanoi hänet, kun selvisi, ettei hän todellisuudessa edusta virallisia asiakkaitaan (häätöuhan alla eläviä beduiineja), vaan etnistä puhdistusta kaavailevaa Israelin valtiota.

Kulissien takana asianajaja on tehnyt suoraa yhteistyötä Israelin asevoimien kanssa.

Asianajajan ja Israelin hallituksen suunnitelma pakkosiirtää ei-juutalaisia on kansainvälisen lain mukaan sotarikos. Mikäli YK palkkaa miehen, tukee järjestö siis sionistista terrorismia ja rikkoo kaikkia virallisia arvojaan.

YK:n ihmisoikeusraportin mukaan Israel on huhtikuusta 2015 lähtien pyrkinyt erityisen aggressiivisesti pakkosiirtämään Abu Nuwwarin beduiiniyhteisön pois sionistisen hankkeen tieltä.

EI muistuttaa, että Israel on pakkosiirtänyt esimerkiksi Jerusalemissa asuvia al-Jahalin-heimoon kuuluvia perheitä asumaan kaatopaikan (!) viereen. Kaatopaikka-alue tulee saamaan vastaisuudessa lisää ei-juutalaisia asukkaita, mikäli Israelia ei pysäytetä.

latuff-palestine-ethnic-cleansing

Etninen puhdistus rahoitetaan ”ihmisoikeusbudjetista”

Ironisinta hankkeessa on se, että YK suunnittelee maksavansa israelilaislakimiehen palkan omasta ”ihmisoikeusbudjetistaan”! Mikäli esitys menee läpi, YK lahjoittaa 307 000 dollaria miehitetyn Palestiinan etniseen puhdistukseen.

EI:n haastatteleman asiantuntijan mukaan lakimies pyrkii painostuksen avulla saamaan beduiiniyhteisön johtajilta muodollisen suostumuksen hanketta varten, jotta sotarikos olisi edes hieman ”laillisempi”.

Toisin sanoen YK ja Israel aikovat tehdä palestiinalaisille mafiatyylisen ”tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä”. Palestiinalaiset tullaan häätämään laittomasti joka tapauksessa – ”neuvottelut” koskevat vain pakkosiirron yksityiskohtia.

Vaikka YK on toisinaan symbolisesti ”tuominnut” Israelin verisiä ihmisoikeusloukkauksia, on Palestiinan etnisellä puhdistuksella ja sionistisella terrorismilla käytännössä järjestön tuki takanaan.

Kuten uutisoimme viime syksynä, YK sensuroi esimerkiksi ihmisoikeusraporteissaan Israelin pahimpia sotarikoksia, jotta juutalaisvaltioon ei kohdistuisi liikaa kansainvälistä painetta.

YK on esimerkiksi väittänyt, ettei Israel yrittänyt iskeä siviilikohteita vastaan Gazan vuoden 2014 kansanmurhan aikana. Törkeän väitteestä tekee se, että järjestön itse keräämä todistusaineisto Gazan teurastuksesta osoittaa selkeästi, että juutalaisvaltion sotilaat todellakin iskivät palestiinalaissiviileitä vastaan.

Politiikantutkija Norman Finkelsteinin mukaan YK on käytännössä Israelin vallassa, koska järjestön johtajat pelkäävät Israelin ystävien kansainvälistä valtaa.

Mikäli YK-virkamies alkaisi puhua rehellisesti sionistien sotarikoksista, merkitsisi se loppua hänen uralleen. Käytännössä Israel siis hallitsee YK:n kautta koko kansainvälistä yhteisöä pelon ja painostuksen avulla.

 

Lue myös:

Juutalaiset ja rasismi, osa 3: miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia?
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta

6 kommenttia

  1. Miettikääs nyt. YK:lla on sininen lippu, 13 sektoria tähtäimessä, oliivinoksat… Mitä muuta se on kun sionistien käsikassara?

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
    1. Raamatun myytin mukaan jumala hajotti Baabelin Tornin ja jakoi kansat erottamalla kielet toisistaan: On siis jumalan tahto että kansakunnat ovat ja pysyvät erillään.
      Siksi kansojen yhdistyminen kansojen liitoiksi kuten Neuvostoliitoksi, Intiaksi, Kiinaksi, Euroopan Unioniksi, Yhdistyneiksi Kansakunniksi jne. on jumalan tahdon vastaista.
      En ateistina ota kantaa siihen mikä jumalan tahto on kyseessä.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  2. ”Etninen puhdistus rahoitetaan ”ihmisoikeusbudjetista”. ”Noin viikon uutiset” -aineistoa. YK on mätä paska.

    ”Mikäli YK-virkamies alkaisi puhua rehellisesti sionistien sotarikoksista, merkitsisi se loppua hänen uralleen.”

    Eipä olla aivan noin ”varovaisia”. Vaan: Hänen maallinen vaelluksensa päättyisi peräti kuin rasvattu. Mossad.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  3. Ainoa keino saada Israel polvilleen on saada Israelia tukeva sionistinen kristikunta tajuamaan, että:

    1) Kolme ns. monoteistista uskontoa eivät palvo samaa Jumalaa:
    Juutalaiset ja islam palvovat dravidialaisten Elamin kautta Mesopotamiaan, Arabiaan, Levanttiin ja Egyptiin levittämää ukkosjumalaa Shiva-Indraa
    Kristityt palvovat foinikialaisten auringonjumalaa El:iä (eli Egyptin Amen-Ra:ta) ja El:in Poikaa Eshmunia (Amen-Ra:n Poika oli Eshmunia vastaava parannustaitojen jumala Thoth-Dawd-David )

    2) Ettei kristinoppi polveudu juutalaisuudesta (= kristinoppi ei ole juutalaisuuden ”oksa”)

    3) Että juutalaiset alkukirkon kirkkoisät mädättivät kristinopin vasta muotoutumassa olleen dogmatiikan kehtoonsa äidinmaidostaan omaksumallaan talmudistisilla opeilla

    4) Juutalaisuuden ja islamin Jumala (= Shiva-Seyon-Zion-Seth-YHVH) ei ole kristinopin Jumala (= Amen-Ra-El ja Jeesus-Eshmun on tämän El:in Poika); ja siksi kristittyjen ja muiden goyimien ei tarvitse alistua juutalaisten epäjumalan Valitun Kansan teuraslampaiksi, kuten sionistit vaativat.

    5) Jeesus on Pelastaja siksi että Jeesus pelastaa Paholaisen kynsistä, ja tuo Vastustaja (hepr. Satan) on juutalaisten ja islamin epäjumala.

    Vasta kun kristikunta tajuaa näiden viiden faktan ymmärtämisen kautta kulkevansa juutalaisten kaulaansa sitomassa harhaopin lieassa kristityt voivat tajuta kuinka juutalaisten heille syöttämän harhauskon sokeuttamia kristityt tosiasiassa ovatkaan.
    Ja vasta tämä silmien aukeaminen voi herättää kristikunnan ravistelemaan juutalaisuus-islamin ikeen pois harteiltaan ja toivottavasti lopulta pyyhkimään juutalaisuuden ja islamin pois maailmaa saastuttamasta..

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
    1. Paras keino Juudean, Samarian ja Gazan islamistiyhteisöt saada rauhaan Israelin kanssa on lakkauttaa UNRWA sekä muut avustus järjestöjen läsnä olo, rikolliset muslimiyhteisöt, PLO, Hamas, al-Fatah ja PA Israelin maassa sekä rauhaan pakottamis operaatiot Juudeaan, Samariaan sekä Gazaan.

      Vain näin toimien voidaan pakottaa fanaattiset extremisti muslimit polvilleen ja tälle alueelle tulee vihdoinkin rauha satavuotisen sodan jälkeen.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Mistää johtuu valheet juutalaisista tuhansien vuosien aikana?

    Miksi kaikenlaisia perättömiä tarinoita Israelista vasemmistolaiset, islamistit sekä kansallissosialistit viljelevät?

    Miksi em. ovat olevinaan kovasti niin huolissaan Juudeaan, Samariaan sekä Gazaan pesiytyneiden fanaattisten islamisti yhteisöjen hyvinvoinnista?

    Hamas käyttää kouluja, sairaaloita, kirkkoja, moskeijoitaan etc. kaikenlaisten aseitten säilytys paikkoina.

    2014 Hamas ampui Israeliin tuhansia raketteja, ohjuksia ja kranaatteja Israelin kaupunkeihin ja Israel reagoi siihen. Israelin sotilas tiedustelu varmisti kohteet joista Hamas ampui ohjuksensa, ja monet sairaalat, koulut etc. raunioitui. Tällöin vasemmisto antoi täyden tukensa Hamasille ja järjesti teatteri kohtauksen jossa he toimittivat ”humanitääristä” apua Gazaan, kuten potkupalloja.

    Esim. Aleppossa on humanitäärinen tragedia ja katastrofi meneillään, mutta missä ovat sosialistien flotillat, rauhan kulkueet, missä on Herra erkki tuoniojan räväkkäät puheet, missä punaiset rätit, bandetollit, eduskunta kyselyt, missä BDS komennot.

    Ei. Sosialistien teeskentely naisten ja lasten hyvinvoinnista on räikeää valhetta, heitä ei liikuta vähäkään hätää kärsivät, sodan uhrit, ei minkäänlaista sääliä, ei myötätuntoa.

    Mutta kun Hamas aloittaa ohjusten ja rakettien ammuskelun Israeliin, niin jopahan sosialistit käynnistävät samantien Israelin vastaisen propagandamyllyn turbovaihteelle. Silloin sosialistit tuulettavat punaisia rättejään, haalaavat juutalaisvihan banderollejaan ja kylttejään.

    Plusääni(1)Miinusääni(6)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat