- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

YK huolissaan USA:n ihmisoikeusloukkauksista

YK:n ihmisoikeusneuvosto on julkaissut raportin, jossa se ilmaisee vakavan huolensa Yhdysvaltain ihmisoikeusloukkauksista.

Raportissa ollaan erityisen huolissaan kidutuksesta, poliisin toimenpiteiden raakuudesta ja laaja-alaisesta syrjinnästä, joihin Yhdysvaltain hallitus ei ole asianmukaisesti puuttunut.

Loukkauksien ja syrjinnän kohteeksi joutuvat erityisesti afroamerikkalaiset ja vähemmistöt, erityisesti muslimit ja maahanmuuttajat. Syrjintä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka New Orleansin pienituloiset afroamerikkalaiset on yhä, viisi vuotta hirmumyrsky Katrinan jälkeen, ilman asianmukaista apua.

Armeijahenkilökunnan tekemät kidutukset vankeja ja pidätettyjä kohtaan Guantanamo Bayn vankilassa ja pidätyskeskuksissa Irakissa ja Afganistanissa tuomitaan raportissa. Raportin mukaan Yhdysvallat on perustanut salaisia pidätyskeskuksia, joissa pidätettyjä kidutetaan ja pidetään pitkiä aikoja vangittuja.

Raportin mukaan ihmisoikeusloukkaukset ovat lisääntyneet 9/11 terrori-iskujen jälkeen, sillä muutamia laillisia oikeuksia on pidätetty terrorismiepäilyjen varjolla.

Toinen vakava huolenaihe on se, että kuolemanragaistuksen määräämisessä on selvät erot eri rotujen välillä.

Asiasta kertoi iranilainen televisiokanava PressTV viime viikolla.

http://www.presstv.ir/detail/147706.html [1]